Sea Breeze Beach Hotelli 6-2-1014-27-02.1014 II

Intia 2014

"2vuodessa mennyt alas koko Hotelli
-Aamiainen perunasotkua, kananmunaa, kurkkua, papayaa, kahvi tai tee
3viikkoa samaa aamiaista, mitään muutoksia ei koko aikana ollut
- "vanha rouva" respassa kiukuttelee asiakkaille, vaikeeta oli sanoa huomentakaan.
Kun kysyin asioita, hän sanoi että ei ole aikaa, olen töissä ja te olette lomalla
kysy nuoremmalta, jos on kysyttävää. Muutekin hotellisssa oli huono palvelu mihinkä olimme tottunet aikaisemmin 2012
-Sea Breeze Holellin lähtö-päivänä viimeiset 4h maksoi1200 RS klo 16.00 asti.
Bussi hakee 17,30 paikallista aikaa, kun aikaisemmin on saanut pitää huoneen loppuun asti 500 Rupialla. Viimeiset 1 1/2tuntia sai notkut siinä respassa. Siinä sai katsella "vanhaa rouvaa", kun hän ampaisee huoneeseen katsomaan onko jätetty siivoojalla raha. Me annettiin siivoojalle suoraan käteen rahaa pitkin loman aikana. Toivottavasti saa pitää antamamme rahatei. Ei säilytyslokerokaan enää halpa ollut 2100RS. Tuntuu että kyseinen hotelli on naapurimaan ihmisten armoilla,
kun Suomalaiset on hävinnyt sieltä, mennessä koneessa oli 50 paikka vapaana.

TJÄREBORG VOISI NOSTAA VÄHÄN TASOA GOAN HOTELLEISSA
alkaa Sea Breeze Hotellit olemaan aika kuluneita eikä tunnu toimivan

- Taravellers ja Oseanic schakit ovat heti kun kävelet rantaan Sea Breeze Beeach hotellilta. Välttäkää kyseisiä schakkeja, laskut paivän päätteeksi väärin laskettuja.
Travellers nainen Rukba yritti maksattaa aurinkovarjoa meillä, kun tuuli vei sen ja otimme sen kiinni ja laitoimme sen takaisin ala-osa vääntyi, varsi oli jo ennestään vääntynyt. Rukba huuteli pojille että olimme rikkoneet varjon, keskustelimme asiasta ja sanoin että varjo oli rikki jo aikaisemmin, että en maksa mitään. Asia saatiin hoidettua shakin vetäjän kanssa. Hän sanoi että vanhat varjot kestää aikansa ja niitä ostetaan muutamia kappaleita jossain vaiheessa, eikä tarvi maksaa mitään. Rukba oli naama sitruunana aina kun meni siitä ohitse muihin shakkeihin, se siitä sitten, maksoin juotavamme ja menimme Oseanic shakkiin joka oli vieressä
jossa oli poika joka ei osannut kirjoittaa. Tuntui ihmeelliseltä ei osaa kirjoittaa kun tekee tilausta juotavista yms. sielläkinkin lasku väärin.
Kaksi päivää olimme kyseisessä paikassa ja vaihdoimme osoitetta rannan scakkeihin ja homma toimi mukavasti muualla ja laskut olivat ok.
Sea Face shakissa Camilla tyttö hieroi kropan vahvoilla käsillä 1h / 500 Rupiaa
olimme tyytyväsiä hierontaan, eikä ollut mikään öljyn levittäjä kroppaan
näin meillä ja seuraavaa Intian matkaa odotellessa, mukava maan kaikesta huolimatta."
Oli niin suosittu aihe, niin jatketaanpa keskustelua.. varmaan riittää komentoitavaa ko. hotellin aamiaisista ja aurinkovarjoista.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12091336

416

2650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaihda hotellia

      Tollaseen hotelliin kannata jäädä, menee muualle.

      • Kälynen paikka

        menee tosiaan muualle asumaan Intiassa. Suosittelen Kovalamia!

      • Intiassa on
        Kälynen paikka kirjoitti:

        menee tosiaan muualle asumaan Intiassa. Suosittelen Kovalamia!

        ..niin paljon erilaisia paikkoja matkustella, että on mielenköyhyyttä alkaa vain yhdessä paikassa matkailemaan Intiassa. Vaikka moni sanoo, että Intia on sitä samaa, meni minne hyvänsä, mutta ei se niin ole. Rannikoilta löytyy toinen toistaa ihanampia paikkoja. Sisämaasta löytyy myös muutakin, kuin ne pakolliset Agra ja Taj Mahal tai Hampi Karnatakassa.

      • Spede1
        Kälynen paikka kirjoitti:

        menee tosiaan muualle asumaan Intiassa. Suosittelen Kovalamia!

        Kovalamia turhempaa paikkaa on vaikea löytää Intiasta.

      • Pertin tuntenut

      • Pertin_tuntenut
        Spede1 kirjoitti:

        Kovalamia turhempaa paikkaa on vaikea löytää Intiasta.

        Juuri eilen joku toinenkin ylisti Kovalamin hyvyyttä Keralassa...

      • kerrankäynnyt
        Kälynen paikka kirjoitti:

        menee tosiaan muualle asumaan Intiassa. Suosittelen Kovalamia!

        Kovalam on hyvä paikka :)

      • paud
        kerrankäynnyt kirjoitti:

        Kovalam on hyvä paikka :)

        Ihmettelen minäkin, että miksi pitää matkata Intiassa Goalle, kun helpomalla tai samalla vaivalla pääsee muuallekin Intiaan. Hinnatkin muualla Intiassa ihan toista, Goa turistien rahastuspaikka.

      • kyllästyttää
        paud kirjoitti:

        Ei ne osaa mennä muualle noilla pakettimatkoillaan ja muualle Intiaan ei juuri järjestetä tavispakettimatkoja.

      • kyllästyttäää
        paud kirjoitti:

        Ihmettelen minäkin, että miksi pitää matkata Intiassa Goalle, kun helpomalla tai samalla vaivalla pääsee muuallekin Intiaan. Hinnatkin muualla Intiassa ihan toista, Goa turistien rahastuspaikka.

        Ei ne osaa mennä muualle noilla pakettimatkoillaan ja muualle Intiaan ei juuri järjestetä tavispakettimatkojaa.

      • joskyllästyttää

      • Puducherry

      • vaihdahotellia

        Kannattaa vaihtaa hotellia, jos noin huono palvelu on ollut. Onhan Intiassa muitakin hotelleja.

      • onvaihtoehtojaIntiassa
        vaihdahotellia kirjoitti:

        Kannattaa vaihtaa hotellia, jos noin huono palvelu on ollut. Onhan Intiassa muitakin hotelleja.

        Voihan sitä vuokrata asunnon yksityiseltäkin Intiassa. Me on monet kerrat asuttu ihan tavallisessa kerrostalossa, jossa ilmastoidut asunnot. Vuokra kohtuullinen ja ei ole mitään hotellin ongelmia. Voi palkata kotiapulaisen tekemään ruokaa ja siivoamaan, pesemään pyykkiä ym. Aika vaivatonta asumista! Ei ole edes kallista ja paljon mukavampaa, on kuin kotona asuisi. Lasten kanssa paras vaihtoehto Intiassa matkailussa.

      • ensikertaaminäkin
        kerrankäynnyt kirjoitti:

        Kovalam on hyvä paikka :)

        Ihan hyvä paikkahan tuo Kovalam oli, kun käytiin sielläkin suunnalla Intiassa. Ei tosin sen kummempi paikka, kuin moni muukaan paikka Intiassa. En kuitenkaan menisi moittimaan, lämmintä oli ja kaikki tuntui kuitenkin toimivan.
        https://www.youtube.com/watch?v=YL44rwb3iYA

    • Eipä ole kaksinen

      Tosiaan kyllä tämä on jo loppuun kulunut aihe, aamiainen ja varjot.

      • 3+13=?

        Jos edellinen keskusteluketju keräsi 500 kommenttia, niin tuskin oli loppuun kulunut aihe. Ja uusia kommentteja saadaan varmasti, kun Goalle menijät menevät taasen uudelleen tuohon samaiseen hotelliin.

      • Tää on paras
        3+13=? kirjoitti:

        Jos edellinen keskusteluketju keräsi 500 kommenttia, niin tuskin oli loppuun kulunut aihe. Ja uusia kommentteja saadaan varmasti, kun Goalle menijät menevät taasen uudelleen tuohon samaiseen hotelliin.

        Kiva seurata tätä palstaa, kun pakettilaiset känää Goan matkoistaan ;D

      • Paras tosiaan
        Tää on paras kirjoitti:

        Kiva seurata tätä palstaa, kun pakettilaiset känää Goan matkoistaan ;D

        Maaliskuulla kuullaan taas, miten on aamiaiset ja varjot sössitty pakettimatkan hotellissa.

      • Tosiaan
        Paras tosiaan kirjoitti:

        Maaliskuulla kuullaan taas, miten on aamiaiset ja varjot sössitty pakettimatkan hotellissa.

        ;D

      • just now
        Tosiaan kirjoitti:

        ;D

        ei tarvitse odotella edes helmikuulle. ilmapiiri on tosi rento ja palvelut pelaa. aamiaisessa ja varjoissakaan ei valittamista. vanha rouvakin on tosi ystävällinen aiempaan verrattuna, ehkä siitäkin syystä, että venäläiset loistaa poissaolollaan lähes täysin eikä ole lietsomassa riitaa joka asiasta. tosi kivaa täällä on reippaassa helteessä, ei ole suomeen ikävä.

      • ettet vaan olis
        just now kirjoitti:

        ..palstan vakihörhö, pistähän vähän kuvia kehiin, että uskotaan.

      • just now
        ettet vaan olis kirjoitti:

        ..palstan vakihörhö, pistähän vähän kuvia kehiin, että uskotaan.

        silloin tällöin kirjoitan kun asiaa. mutta totuus on, että ihan kivaa on tällä kertaa. kuuma päivä tulossa, ja lähden tästä mandremille ottamaan sellaisen kokovartalohieronnan ja löhöilemään. ettei van kävisi kateeksi,vai mistä moinen asenne? kaikella ja kaikilla on mahdollisuus muutokseen, miksei myös tällä kyseisellä hotellilla?

      • Illalla rannalla

        Ei tosiaan käy kateeksi, miksi kävisi! http://aijaa.com/sZEMiP

      • taitaa olla
        just now kirjoitti:

        silloin tällöin kirjoitan kun asiaa. mutta totuus on, että ihan kivaa on tällä kertaa. kuuma päivä tulossa, ja lähden tästä mandremille ottamaan sellaisen kokovartalohieronnan ja löhöilemään. ettei van kävisi kateeksi,vai mistä moinen asenne? kaikella ja kaikilla on mahdollisuus muutokseen, miksei myös tällä kyseisellä hotellilla?

        Onko se muka kateutta, jos arvostelee näitä tavismatkoja Goalle? Eipä paljo vakuuta tommoset satuilut, pistä kuvia sieltä hotellista, siinä on tabletissa taikka kännykässä hyvä kamera, millä räpsästä kuvia.

      • Jooseppi
        just now kirjoitti:

        silloin tällöin kirjoitan kun asiaa. mutta totuus on, että ihan kivaa on tällä kertaa. kuuma päivä tulossa, ja lähden tästä mandremille ottamaan sellaisen kokovartalohieronnan ja löhöilemään. ettei van kävisi kateeksi,vai mistä moinen asenne? kaikella ja kaikilla on mahdollisuus muutokseen, miksei myös tällä kyseisellä hotellilla?

        Eipä ole näkynyt kuvia... taidat itsekin vain haaveilla lämpimästä ja löhöilystä Intiassa jossain Kontulassa

      • Samuell
        ettet vaan olis kirjoitti:

        ..palstan vakihörhö, pistähän vähän kuvia kehiin, että uskotaan.

        Aika paljon taalla naita tyhjan kirjoittajia on, jotka vaan haaveilee matkaavansa Intiaan, ehka joskus kaynneetkin pakettimatkalla Goalla. Lammintahan Intiassa jo alkaa olemaan tahan aikaan, vaikka yot ovatkin kylmia, lahelle 20C menee yolla, vaan paivalla kylla parvekkeella on aurinkoisena paivana lamminta, siis missa me ollaan nyt oltu. Mansikat alkaa olemaan kypsia, otin kuvan kun oltiin madamen kanssa ostamassa. http://aijaa.com/lWqUgu

      • Görani
        just now kirjoitti:

        ei tarvitse odotella edes helmikuulle. ilmapiiri on tosi rento ja palvelut pelaa. aamiaisessa ja varjoissakaan ei valittamista. vanha rouvakin on tosi ystävällinen aiempaan verrattuna, ehkä siitäkin syystä, että venäläiset loistaa poissaolollaan lähes täysin eikä ole lietsomassa riitaa joka asiasta. tosi kivaa täällä on reippaassa helteessä, ei ole suomeen ikävä.

        No mitä tarjosivat NYT aamiaiseksi?

      • Kotonataas
        Görani kirjoitti:

        No mitä tarjosivat NYT aamiaiseksi?

        Eipä ole juuri kommentteja kuultu viimetalven aamiaisista ja varjoista, eikä nähty juuri kuviakaan...
        Meidän aamiaisissa ei ollut valittamista, tosin kierrrettiin kyllä tjäre ja Goa kaukaa.

      • syksylläIntiaan
        Kotonataas kirjoitti:

        Eipä ole juuri kommentteja kuultu viimetalven aamiaisista ja varjoista, eikä nähty juuri kuviakaan...
        Meidän aamiaisissa ei ollut valittamista, tosin kierrrettiin kyllä tjäre ja Goa kaukaa.

        Vähiin tais jäädä kommentit sitten viime talven Intian matkoista. Tavikset mene paketeillaan Goalle ja söivät mitä saivat.
        Eipä ollut meikäläisellä valittamista, kuukin oli taas kuumempi!

      • kummaa
        syksylläIntiaan kirjoitti:

        Intiassa kuukin on kummempi!

      • Syksyllämekinsinne
        syksylläIntiaan kirjoitti:

        Vähiin tais jäädä kommentit sitten viime talven Intian matkoista. Tavikset mene paketeillaan Goalle ja söivät mitä saivat.
        Eipä ollut meikäläisellä valittamista, kuukin oli taas kuumempi!

        Syksyllä olisi tarkoitus mennä taasen Intiaan. Tuttavamme avioituu ja intialaisiin häihin olisi tarkoitus mennä kutsuttuna.

    • !!!!

      mitenkähän se oma käytös on ollut?
      aina olen saanut todella hyvää palvelua myös ko. rantabaareissa.
      en ole tullut huijatuksi paitsi kerran ja ihan eri osavaltiossa intiassa. itselläni ihan päinvastaiset kokemukset
      intiassa myös goalla on paljon luku ja kirjoitus taidottomia se on totta.
      niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan
      venäläisten käytöstä suomalaiset haukkuu, mutta syytä on katsoa myös omaa toimintaakin.
      kyllä siellä tjäreborgilla on hyviä ja tasoikkaita hotelleja ei muuta kuin valitsemaan, mutta ikävä kyllä joudut myös maksamaan siitä.

      • Tämä tosi

        ..että suomalaisilla on monasti peiliin katsomisen paikka turistinakin. Intiassa saa hyvää palvelua ja ihmiset ystävällisiä, mitä itselläni on kokemuksia. Goasta en tiedä, kun siellä en ole koskaan käynnyt, mutta ei varmaan ihmiset siellä ole sen kummempia, kuin muuallakaan Intiassa.

    • varjot ja aamiaiset

      Intialaiset Goallam on iskenyt rahan ahneus kaikilla alueella, hinnat nousseet viimeisen 10v aikana paljon, mutta meille Suomalaisille vielä halpaa, kun vertaa thaimaaseen, joka on pilattu jo vuosia sitten.

      • Tämän vuoksi

        Minäkään en mene Intiassa Goalle, vaan ihan muualle. Intiasta löytyy kyllä hyviä paikkoja, joissa voi matkustaa ja ihastella Intiaa.

      • ????????

        Mikä on thaimaaseen?

      • Thaimaataviksille
        ???????? kirjoitti:

        Mikä on thaimaaseen?

        Thaimaase on sama kuin Thaimaa, tuulipukukansa menee Thaimaaseen, vrt "myö männää Kooalle"

      • en27N
        Thaimaataviksille kirjoitti:

        Thaimaase on sama kuin Thaimaa, tuulipukukansa menee Thaimaaseen, vrt "myö männää Kooalle"

        Onhan se nyt nähty tässä keskustelussa, että pakettimatkaajat menee pelkästään Goalle tai sitten kiertävät kultaisen kolmion, kaikki muu jää näkemättä Intiassa.
        Intiassa paljon muitakin kohteita, joihin matkustaa. Upeita paikkoja löytyy!

      • ittobor
        en27N kirjoitti:

        Onhan se nyt nähty tässä keskustelussa, että pakettimatkaajat menee pelkästään Goalle tai sitten kiertävät kultaisen kolmion, kaikki muu jää näkemättä Intiassa.
        Intiassa paljon muitakin kohteita, joihin matkustaa. Upeita paikkoja löytyy!

        Tämä tosi, Intia on iso maa ja Goa vain yksi pieni osa siitä. Sama kuin EU:n matkailu suuntautuisi vain pelkästään johonkin yhteen paikkaan.

      • tarajug
        ittobor kirjoitti:

        Tämä tosi, Intia on iso maa ja Goa vain yksi pieni osa siitä. Sama kuin EU:n matkailu suuntautuisi vain pelkästään johonkin yhteen paikkaan.

        Goa on vain pieni osa Intiaa, joten paljon jää näkemättä, jos vain sinne matkustaa Intiassa.

    • Indapur

      Kun menee aivan muualle Intiassa, ei tarvitse mennä tuohon hotelliinkaan. Ap. olisi voinnut vaihtaa vain toiseen mestaan, ei olisi tarvinnut valittaa. Kyllä Intiassa majoitusta ja aamiaisia löytyy!

      • Diu jees

        Olisi voinnut mennä vaikka Diulle. Vanhaa Portugalin siirtomaa-aluetta sekin. Pääsee yhtä lailla lentämällä, kuin Goalle.

      • Intiassa monasti
        Diu jees kirjoitti:

        Olisi voinnut mennä vaikka Diulle. Vanhaa Portugalin siirtomaa-aluetta sekin. Pääsee yhtä lailla lentämällä, kuin Goalle.

        Diu onkin ihan hyvä kohde Intiassa, vaikka onhan siellä toki muitakin paikkoja runsain mitoin, pitää vaan löytää. Intiahan on paljon muuta, kuin Goa taikka kultainen kolmio.

        Aivan uskomattomia paikkoja löytyy Intiasta, kun lähtee tien päälle ajelemaan. Kannattaa myös kuunnella paikallisten kertomuksia eri kohteista, heidän avullaan löytyy aivan huikeita paikkoja.

      • Intiassa ajellut
        Intiassa monasti kirjoitti:

        Diu onkin ihan hyvä kohde Intiassa, vaikka onhan siellä toki muitakin paikkoja runsain mitoin, pitää vaan löytää. Intiahan on paljon muuta, kuin Goa taikka kultainen kolmio.

        Aivan uskomattomia paikkoja löytyy Intiasta, kun lähtee tien päälle ajelemaan. Kannattaa myös kuunnella paikallisten kertomuksia eri kohteista, heidän avullaan löytyy aivan huikeita paikkoja.

        Näin on, melkein mihin vaan voi pistää sormen Intian kartalla ja lähteä sinne katsomaan millainen mesta sieltä löytyy. Arabianmeren rannikolta Intiasta löytyy upeita hiekkarantoja, eikä ole ruuhkaa rannalla. Ja aamiaiset saa juuri sen mukaan, mitä itse haluaa. Vaan eipä niitä paikkoja löydä, jos vain Goalla matkailee.

        Goa vaan on monelle niin helppo paikka matkata, kun matkatoimistot järjestää sinne matkoja täältä Suomesta, tämän jälkeen monet fakkiutuvat ja jatkavat samalla linjalla omatoimisiakin matkojaan Intiaan. Monen pakettimatkaajan kannattaisi ostaa pakettimatkansa vaikkapa Virosta, olisi Intiaan muitakin vaihtoehtoja, ainakin hotellien suhteen ja kohteitakin löytyy eri paikoista, jos ei muuten uskalla lähteä Intiaan seikkailemaan omin nokkineen.

      • Ei ne osaa
        Intiassa ajellut kirjoitti:

        Kuules nyt, ei suomalainen pakettimatkaaja osta mistään Virosta pakettimatkaa Intiaan, kun ne ei osaa sitäkään ja miten sitten matkalla pärjää vironkielisen oppaan kanssa. Ja miten ne osaisi mennä Viroon lentokentälle.

      • teejii25
        Ei ne osaa kirjoitti:

        Kuules nyt, ei suomalainen pakettimatkaaja osta mistään Virosta pakettimatkaa Intiaan, kun ne ei osaa sitäkään ja miten sitten matkalla pärjää vironkielisen oppaan kanssa. Ja miten ne osaisi mennä Viroon lentokentälle.

        Suomalainen pakettimatkaaja osaa vaan hakea Virosta kaljaa ja viinaa, ei matkoja Intiaan.

      • 25tjii
        teejii25 kirjoitti:

        Suomalainen pakettimatkaaja osaa vaan hakea Virosta kaljaa ja viinaa, ei matkoja Intiaan.

        Puhut varmaan omasta puolestasi?

      • rohaan
        Intiassa ajellut kirjoitti:

        Näin on, melkein mihin vaan voi pistää sormen Intian kartalla ja lähteä sinne katsomaan millainen mesta sieltä löytyy. Arabianmeren rannikolta Intiasta löytyy upeita hiekkarantoja, eikä ole ruuhkaa rannalla. Ja aamiaiset saa juuri sen mukaan, mitä itse haluaa. Vaan eipä niitä paikkoja löydä, jos vain Goalla matkailee.

        Goa vaan on monelle niin helppo paikka matkata, kun matkatoimistot järjestää sinne matkoja täältä Suomesta, tämän jälkeen monet fakkiutuvat ja jatkavat samalla linjalla omatoimisiakin matkojaan Intiaan. Monen pakettimatkaajan kannattaisi ostaa pakettimatkansa vaikkapa Virosta, olisi Intiaan muitakin vaihtoehtoja, ainakin hotellien suhteen ja kohteitakin löytyy eri paikoista, jos ei muuten uskalla lähteä Intiaan seikkailemaan omin nokkineen.

        Samaa mieltä, kyllä Intiasta löytyy hyviä rantoja muualtakin, kuin Goalta ja paljon helpommalla. Siinähän niitä on rantoja Arabianmeren rannalla vaikka kuinka ja lisää Bengalinlahden puolella. Ei lopu ranna Intiasta ihan heti.

      • miksimennägoalle
        Diu jees kirjoitti:

        Olisi voinnut mennä vaikka Diulle. Vanhaa Portugalin siirtomaa-aluetta sekin. Pääsee yhtä lailla lentämällä, kuin Goalle.

        Diu onkin jo hyvä kohde tähän aikaan Intiassa, ei enään sadeaika vaivaa. Suosittelen! https://www.youtube.com/watch?v=vUTDTn73DZc

      • Andamaanit
        rohaan kirjoitti:

        Samaa mieltä, kyllä Intiasta löytyy hyviä rantoja muualtakin, kuin Goalta ja paljon helpommalla. Siinähän niitä on rantoja Arabianmeren rannalla vaikka kuinka ja lisää Bengalinlahden puolella. Ei lopu ranna Intiasta ihan heti.

        Ja unohtamatta Andamaaneja, tosi hyvä kohde Intiassa.

      • hyväkohdeIntiassa

      • WelcomeDiu

      • Diulle_syksyllä

      • hyväpaikka

    • tukka hulmuten

      Ihan älytöntä keskustelu täällä. Ei ihme, että palsta aika hiljainen. Kertooko tämä jotain suomalaisista yleensäkin? En ihmettele sitäkään, etä suomalaiset ovat vähiten halutuinta matkaseuraa. Jos toisia vaan haukutaan ja ollaan niin olevinaan itse jotain (suurempaa ja viisaampaa kuin ollaankaan)
      Goalle tammikuussa, enkä yhtään kadu.
      Hyvää matkaa kaikille sinnepäin suuntaaville!

      • Kertoo kyllä

        Kyllä tämä palsta tosiaan kertoo suomalaisista paljon ja tämä http://keskustelu.suomi24.fi/node/12091336 on ollut paras kertomaan kaiken oleellisen, kuinka matkataan vuodesta toiseen samoille aamiaisille ja risoille varjoille.

        Ei kateuden häivääkään, koska Intiasta löytyy kyllä kohteita, kun osaa etsiä.

      • makeat_naurut

        Parasta antia koko palstalla tämä ketju ;D
        Intiaan taas talvella, tuon hotellin kierrän kyllä kaukaa!

      • ettänääosaa
        makeat_naurut kirjoitti:

        Parasta antia koko palstalla tämä ketju ;D
        Intiaan taas talvella, tuon hotellin kierrän kyllä kaukaa!

        On tämä palsta muutenkin hauska, nytkin on menossa finskin lentoajoista aivan hillitön juttu, osa jengistä aivan kuutamolla ;D

    • RElaa

      Tosiaankin, yllättävän ikävän sävyistä "kekustelua".
      Goasta pitäviä mollataan oikein urakalla.
      Minä rakastan Gooaa!
      Kymmenen vuotta sitten, tein ensimmäisen matkani sinne ja tiesin heti, että tämä on
      minun paikkani.
      Olin kyllä kiertänyt Thaimaan -ja Karibian kohteita, mutta Goa, ilmasto, ihmiset,ruoka,
      kaikki oli kohdallaan.
      Se on ollut ja toivottavasti tulee olemaan talvikohteeni joka vuosi siitä saakka.
      Ja kyllä, mukavuudenhaluisena (vaikkakin kielitaitoisena) ihmisenä lennän pakettimatkoiila sen n. 10t. Ilman koneenvaihtoja ja lentokentillä odottelua!
      Tammikuussa taas!

      • Kiertäny ja kiertäny

        Pakettimatkalla nekin varmaan... Tosi on, että Intia on hinta/laatu paras paikka matkustaa, jos vielä menee muualle kuin Goalle ja omatoimisesti, niin halvinta matkailua, edes Kanarialle pääse niin halvalla. Ja onhan Intia talvella ihan toista, kuin värjötellä jossain Espanjan turistikohteessa.
        Tämä tosi, että suomalaiset ei todellakaan ole niitä parhaita matkakumppaneita ja siksi kannattaa välttää nämä tanelien matkat täysin, "myö männää kooalle tänä vuonna, ei männä taemaaseen nyt ja karipialla käytii toessa talevana"

      • !!!

        samalla linjalla minäkin nähty kaikkea on paketissa ja ilman, mutta goasta on tullut suosikkipaikkani ja mukavaa lentää suoraa eikä kyttäillä jatkolentoja.
        vieläkin paikka on pysynyt itselle miellyttävänä... ihmiset aivan ihania ja hyviä ruokapaikkoja vaikka kuinka.
        harvoja paikkoja mihin olen matkustanut parikertaa saatikka yli 3 kertaa
        goasta on tullut mihun suosikkini ainakin vielä
        kiva lomailla siellä ja taas kiva mennä sinne uudestaankin.
        ekan kerran jälkeen jäi hyvä fiilis ja meni monta vuotta kunnes meni uudestaan sitten sinne vaan haluu mennä. helmikuussa taas
        namaste

      • Kysyn vaan
        !!! kirjoitti:

        Mikä yhtiö lentää suoraan Goalle Hki-Vantaalta ilman välilaskuja? Yhtään suoraa lentoa en ole löytänyt.

      • Ei ne osaa
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Mikä yhtiö lentää suoraan Goalle Hki-Vantaalta ilman välilaskuja? Yhtään suoraa lentoa en ole löytänyt.

        Ei kuule sellaisia lentoja olekaan, nää tarkoittaa jotain lomalentoja joilla matkatoimistot lennättää pakettimatkalaiset Goalle. Niissäkin yleensä välilasku tankkausta varten.

      • Lentää millä lentää
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Mikä yhtiö lentää suoraan Goalle Hki-Vantaalta ilman välilaskuja? Yhtään suoraa lentoa en ole löytänyt.

        Nää on pakettimatkaajia, jotka lentää VAIN lomalennoilla Goalle ja nekään ei mene suoraan, vaan välilasku jossain.
        Itsellä eka kokemus Goan matkailusta tjäreborgin kuvioissa v. 1987 ja se riitti, sen jälkeen on tullut oltua Intiassa omatoimisesti ja muualla kuin Goalla. Intiasta löytyy kyllä hyviä paikkoja, ettei niitä viitsi edes alkaa täällä huutelemaan, menee vaan pilalle, kun näillä keskustelupalstoilla juttu leviää kulovalkean tavoin.

      • tukka hulmuten
        Lentää millä lentää kirjoitti:

        Nää on pakettimatkaajia, jotka lentää VAIN lomalennoilla Goalle ja nekään ei mene suoraan, vaan välilasku jossain.
        Itsellä eka kokemus Goan matkailusta tjäreborgin kuvioissa v. 1987 ja se riitti, sen jälkeen on tullut oltua Intiassa omatoimisesti ja muualla kuin Goalla. Intiasta löytyy kyllä hyviä paikkoja, ettei niitä viitsi edes alkaa täällä huutelemaan, menee vaan pilalle, kun näillä keskustelupalstoilla juttu leviää kulovalkean tavoin.

        Viestisi kertoo kyllä sen, että et ole kyllä Intian tuntija lainkaan, Joillakin on vaan palava halu kerskua olemattomista. Ottaisit mallia vaikka nim. Omat matkat Intiaan, joka kertoo asiallisesti ja toisia mollaamatta kokemuksiaan. Sellaisia arvostan, kuten varmaan suurin osa palstalaisista.

      • Lentää millä lentää
        tukka hulmuten kirjoitti:

        Ei vain Goa kiinnosta, niin ei kiinnosta, se p****läpi tuli jo nähtyä aikaa sitten. Onko se, ettei jaksa hehkuttaa Goan "ihanuutta" ssitten Intian tuntemattomuutta. Minun mielestäni ei ole, jos osaa mennä Intiassa muuallekin.

      • Mihin unohtui
        tukka hulmuten kirjoitti:

        Viestisi kertoo kyllä sen, että et ole kyllä Intian tuntija lainkaan, Joillakin on vaan palava halu kerskua olemattomista. Ottaisit mallia vaikka nim. Omat matkat Intiaan, joka kertoo asiallisesti ja toisia mollaamatta kokemuksiaan. Sellaisia arvostan, kuten varmaan suurin osa palstalaisista.

        Mihin unohdit Peran, siis PerttiS, joka kirjoittaa asiaa matkailusta http://www.suomi24.fi/yhteisö/PerttiS
        Ja entä reissuesa ja hänen bloginsa http://www.matkablogi.fi/category/aasia/intia-aasia/
        Omat matkat Intiaan on laittanut myös kuvia tänne, eipä ole juuri muilta kuvia tänne tullut, kuin näiltä kolmelta kaverilta, vaikka kovasti on asiantuntijoita.

      • Luuserille
        Kiertäny ja kiertäny kirjoitti:

        Pakettimatkalla nekin varmaan... Tosi on, että Intia on hinta/laatu paras paikka matkustaa, jos vielä menee muualle kuin Goalle ja omatoimisesti, niin halvinta matkailua, edes Kanarialle pääse niin halvalla. Ja onhan Intia talvella ihan toista, kuin värjötellä jossain Espanjan turistikohteessa.
        Tämä tosi, että suomalaiset ei todellakaan ole niitä parhaita matkakumppaneita ja siksi kannattaa välttää nämä tanelien matkat täysin, "myö männää kooalle tänä vuonna, ei männä taemaaseen nyt ja karipialla käytii toessa talevana"

        Kontulan sossupummi antaa asiantuntevia kommentteja, jospa joskus lentäisit ihan oikeasti eikä vaan ulos lähiöräkälästä, luuseri.

      • Eiköhän ne
        Luuserille kirjoitti:

        Kontulan sossupummi antaa asiantuntevia kommentteja, jospa joskus lentäisit ihan oikeasti eikä vaan ulos lähiöräkälästä, luuseri.

        juuri matkaa sinne Goalle, meinaan luuserit ja jotka ei muualle osaa mennä, eikä pääse. Asiaa kirjoitti nimim. Kiertäny ja kiertäny

        Kokeilkaa joskus muutakin Intiassa, kuin vain Goalle matkaamista. Goalle pääsee juuri sossupummikin, monethan matkaa juuri sinne talvea pakoon, suomalaisella sosiaaliturvalla elää koko talven Goalla herroiksi.

      • kysy vaan
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Mikä yhtiö lentää suoraan Goalle Hki-Vantaalta ilman välilaskuja? Yhtään suoraa lentoa en ole löytänyt.

        Missä kohtaa tossa lukee ,että lento on ilman välilaskua?

      • Matkalla Intiaan
        Mihin unohtui kirjoitti:

        Mihin unohdit Peran, siis PerttiS, joka kirjoittaa asiaa matkailusta http://www.suomi24.fi/yhteisö/PerttiS
        Ja entä reissuesa ja hänen bloginsa http://www.matkablogi.fi/category/aasia/intia-aasia/
        Omat matkat Intiaan on laittanut myös kuvia tänne, eipä ole juuri muilta kuvia tänne tullut, kuin näiltä kolmelta kaverilta, vaikka kovasti on asiantuntijoita.

        Kuvia voisivat toisetkin laittaa tänne nähtäville Intiasta. Helppo ladata tuolla http://www.aijaa.com/ sivustolla

        http://aijaa.com/jbex8L

      • kysy vaan...
        kysy vaan kirjoitti:

        Missä kohtaa tossa lukee ,että lento on ilman välilaskua?

        ..eikö tuosta käy hyvin ilmi, että suoraa "samalla linjalla minäkin nähty kaikkea on paketissa ja ilman, mutta goasta on tullut suosikkipaikkani ja mukavaa lentää suoraa eikä kyttäillä jatkolentoja."

        Kysyn minäkin, että mikä yhtiö lentää suoraa Goalle?

      • expilot
        kysy vaan... kirjoitti:

        ..eikö tuosta käy hyvin ilmi, että suoraa "samalla linjalla minäkin nähty kaikkea on paketissa ja ilman, mutta goasta on tullut suosikkipaikkani ja mukavaa lentää suoraa eikä kyttäillä jatkolentoja."

        Kysyn minäkin, että mikä yhtiö lentää suoraa Goalle?

        Tässä varmmankin tarkoitetaan lentoa ilman koneenvaihtoa,Finnairin lomalento lentää siis periaatteessa "suoraan" kohteeseen.On sitten tietysti näitä saivartelijoita joiden mielestä lento ei ole suora jos siinä on välilasku esim tankkausta varten kuten Goan lennolla.Välilasku on sen takia,että jossain on tankattava ja Goan kenttä on sotilaskenttä joten siellä ei tankata siviilikoneita.

      • Reittilennoilla
        expilot kirjoitti:

        Voiko joku sitten kertoa, että kuinka paljon aikaa menee tuossa välilaskussa tankkauksineen ja poistutaanko koneesta tankkauksen ajaksi? Meinaan, kun en ole itse koskaan ollut tuollaisella lomalennolla, aina olen mennyt reittilennoilla Intiaan.

      • n.1 h
        Reittilennoilla kirjoitti:

        Välilaskun kesto tankkauksineen n. 1 tunti,yleensä poistutaan koneesta kierretään lenkki terminaalissa ja palataan koneeseen.Ihan mukava kun pääsee vähän jaloittelemaan.

      • Reittilennoilla
        n.1 h kirjoitti:

        Välilaskun kesto tankkauksineen n. 1 tunti,yleensä poistutaan koneesta kierretään lenkki terminaalissa ja palataan koneeseen.Ihan mukava kun pääsee vähän jaloittelemaan.

        Eli siinä menee lähes sama aika, kun lentää ns. pomppulennolla, jossa koneen vaihtoaika on 1tunti ja 15min, siinäkin pääsee jaloittelemaan, kun siirtyy transittolinjalla toiseen koneeseen, ehtii käymään hyvin terminaalin wc:ssa ja ostamassa vaikka luettavaa lehtikioskista.

      • Intiaan

        Eipä näissä lentoajoissa suuria eroja ole, vaikka paljon hehkutetaan ns. suoria lentoja ja pakettimatkojen paremuutta. Joka näillä pomppulennoilla lentää, osaa kyllä hankkia lentonsa niin, että vaihtoajat minimoituu kentillä. Intiaan pääsee ihan reittilennoilla kohtuullisilla lentoajoilla.
        Monien pakettimatkojen lennot on näitä pomppulentoja, vähintään yhdellä välilaskulla taikka koneen vaihdolla. Pidemmät lennot erikoisempiin matkakohteisiin on poikkeuksetta matkatoimistoilla kasattu pomppulennoista ja maksavat silti melkoisesti, tuossa ihan esimerkkinä pakettimatkan ohjelma Myanmariin (Burma) http://www.temamatkat.fi/Matkavalikoima/Aasia/Myanmar-Burma/Mingalabar-Myanmar/

      • onko helppoo vai...
        Intiaan kirjoitti:

        Löysitkö ihan kokonaista yhden esimerkin?Olen matkustanut aika moneen kohteeseen pakettimatkoilla ja useammalla eri matkayhtiöllä.Ainut jossa on edes ollut välilasku on nimenomaan Goalle suuntautuvalla lennolla,ja sekin on vain teknisistä syistä johtuva.Kyllä varmaan jokainen osaa hankkia lentonsa niin,että vaihtoajat minimoituu.Mutta mites sitten suu pannaan kun se ensimmäinen lento sattukin olemaan myöhässä ja et ehdi jatkolennolle.

      • Intiaan
        onko helppoo vai... kirjoitti:

        Olisiko pitänyt kaivaa noita esimerkkejä enempi? Niitähän löytyy vaikka kuinka, kun selaa matkatoimistojen sivut. Afrikkaan, Aasiaan ja Karibialle suuntautuvat pakettimatkat ovat poikkeuksetta pomppulentoja.

        Vaan tuohon kysymykseesi, siitä ensimmäisestä lennosta, joka on myöhässä. Ihan kokemuksella voin sanoa, että lentoyhtiöt hoitaa kyllä asiansa todella hyvin ja jatkoyhteys hoituu. Jos kyseessä on sama lentoyhtiö, mikä hoitaa jatkoyhteydenkin, niin usein se lento odottaa, koska et ole ainut matkustaja, joka jatkaa sillä toisella lennolla. Kannattaa varmistaa jo heti lähtöselvityksessä, että kuinka monta on tulossa jatkolennolle, jos jatkolennolle on useampia tulijoita, odottaa jatkolento, jos olet yksin, saat varautua hotellimajoitukseen ja jatkolentosi lähtee hieman myöhemmin.

        Pari kertaa on käynnyt minulle on käynnyt, että on ensimmäisen lennon aikataulu ei ole pitänyt. Ei niissä ole ollut mitään ihmeellistä, jatkolento odotti ja toisen kerran saimme perheen kanssa hotellimajoituksen ja hyvityksen lentoyhtiöltä.

      • tuskinpa

        Ei muuten varmaan odota jatkolennot muutamaa turistia.

      • Intiaan
        tuskinpa kirjoitti:

        Niin tuossa edellä kerroin jo, että jos olet yksin, niin saat varautua hotelissa majoittumiseen lentoyhtiön laskuun. Harvoin on kuitenkin tilanne, että jatkolennolle ei olisi juuri muita menijöitä. Suurilla lentoyhtiöllä on yleensä jatkolennoille menijöitä, että jatkolento odottaa, ei tietysti mitään hirveitä aikoja, mutta odottaa. Lisäksi lentokentällä henkilökunta on valmistautunut opastamaan ja hoitamaan koneenvaihdon mahdollisimman nopeasti, jos tälläinen tilanne on.
        Kokemus on osoittanut, että samalle jatkolennolle on ollut yleensä menossa 15-20 matkustajaa Hki-Vantaalta lähdettäessä, jolloin melko varmasti jatkolento odottaa, ettei lentoyhtiön tarvitse alkaa järjestämään hotellimajoituksia tuolle porukalle.
        Kokemus on myös osoittanut, että kummasti lentoaika voi myös elää, eli määränpäähän tullaan kuitenkin melko lailla ajoissa, vaikka ensimmäinen lento olisikin ollut myöhässä jatkolennolta ja jatkolento olisi odottanut.
        Matkatavaroiden kanssa ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa. Yhden kerran olimme aivan varmoja, että matkalaukkumme eivät voi olla mitenkään perillä meidän kanssamme samaan aikaan, mutta siellähän ne olivat nätisti Mumbain lentokentällä pakattuna kahteen kuljetuskärryyn ja henkilökunnan hyvässä vartioinnissa.
        Lentoyhtiöt haluavat palvella asiakkaitaan ja hoitavat siksi nämä poikkeavat tilanteet hyvin.

      • Redrosen

        Samanlaiset kokemukset minullakin, että lentoyhtiöt kyllä huolehtivat asiakkaistaan hyvin. Huonoimmat kokemukset ikävä kyllä ovat kotimaisesta lentoyhtiöstä ja työtaistelulakot niissäkin syynä.

      • vuodesta87
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Mikä yhtiö lentää suoraan Goalle Hki-Vantaalta ilman välilaskuja? Yhtään suoraa lentoa en ole löytänyt.

        Eipä yhtään suoraa lentoa löydy Goa - Hki-Vantaa välille, aina on välilasku jossain.

      • jatkolento-odotti
        tuskinpa kirjoitti:

        Ei muuten varmaan odota jatkolennot muutamaa turistia.

        Kokemuksella voin sanoa, että kyllä odottaa muutamaakin turistia jatkolento. Riippuu tilanteesta, jos helpompi odottaa, kuin alkaa järjestelemään näille turisteille majoituksia ja uusia jatkolentoja.

      • eimitääneroa
        n.1 h kirjoitti:

        Välilaskun kesto tankkauksineen n. 1 tunti,yleensä poistutaan koneesta kierretään lenkki terminaalissa ja palataan koneeseen.Ihan mukava kun pääsee vähän jaloittelemaan.

        Sehän on sitten melkolailla sama, jos lentää halpis reittilennolla Intiaan!!

      • MAN64
        eimitääneroa kirjoitti:

        Sehän on sitten melkolailla sama, jos lentää halpis reittilennolla Intiaan!!

        No kun ei se nyt vaan ole sama! Näytä mulle halpislento jossa sama kokonaiskesto Goalle

      • Mumi54

    • Kertoo kyllä

      eiköhän me tiedetä muutakin Intiasta kun Goa
      ja
      on ollut paras kertomaan kaiken oleellisen, kuinka matkataan vuodesta toiseen samoille aamiaisille ja risoille varjoille.
      muut tietää näköjään paremmin asiat kuin me,( Kyllä kertoo)
      2/2015 Intiaan katsomaan risoja aurinkovarjoja ja aamiaisia jokainen tyylillään täällä, Kertoo kyllä sinusta ja kirjoituksestasi aika paljon.

      • !!!

        ei saisi kommetoida tämän tason viestejä, mutta itse en ole saanut goalla missään huonoa palvelu tai aamiaista tai varjoja mihin en olisi tyytyväinen
        yksi harvoja paikkoja missä palvellaan todella hyvin . huonoa ruokapaikkaa ei ole tullut yhtään vastaan missä olen ruokaillut ... päinvastoin valinnan vaikeus

        huonoja matkakokemuksia löytyy ja niihin paikkoihin en ole toista kertaa mennyt joten goa ei kuulu näihin paikkoihin..

      • Kertoo kyllä

        että kovin vähän on löytynyt tietoa muualta Intiasta, vaikka kysymys olisi kuinka asiallinen. Jos ei ole mikään pakettimatkojen turistikohde, niin tiedot loppuu siihen.

        Joten se siitä "eiköhän me tiedetä muutakin Intiasta kun Goa"

      • Just tätä
        Kertoo kyllä kirjoitti:

        että kovin vähän on löytynyt tietoa muualta Intiasta, vaikka kysymys olisi kuinka asiallinen. Jos ei ole mikään pakettimatkojen turistikohde, niin tiedot loppuu siihen.

        Joten se siitä "eiköhän me tiedetä muutakin Intiasta kun Goa"

        Täysin samaa mieltä. Mihin on muuten unohtunut täällä palstalla Kochi, sinnehän tehtiin ja tehdään vieläkin matkoja.

      • Ei taida enään
        Just tätä kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. Mihin on muuten unohtunut täällä palstalla Kochi, sinnehän tehtiin ja tehdään vieläkin matkoja.

        tehdä juuri pakettimatkoja Kochille, joten eipä siitä keskustella silloin täällä, tämä on Goan matkaajien palsta.

      • Virosta tehdään
        Ei taida enään kirjoitti:

        tehdä juuri pakettimatkoja Kochille, joten eipä siitä keskustella silloin täällä, tämä on Goan matkaajien palsta.

        Kochille pakettimatkoja.

      • MN 64
        Virosta tehdään kirjoitti:

        Kochille pakettimatkoja.

        No saisko näitten virolaisten matkatoimistojen nimiä tai jopa linkkejä netttisivuille? Kiitos!

      • kvg64
        MN 64 kirjoitti:

        No saisko näitten virolaisten matkatoimistojen nimiä tai jopa linkkejä netttisivuille? Kiitos!

        Et näemmä osaa lainkaan itse googlettaa, joten... http://www.fortestreisid.ee/india/

      • otsireisi

    • !!!

      Kommetoit kuitenkin, kyllä Goalla on myös huonoja paikkoja/alkeellisia olet ilmeisesti mennyt paikkoihin missä on ainoastaan länkkäreitä, mutta jokainen voi kommentoida täällä mitä vaan, jos haluaa niin kuin sinäkin aamiaisista ja varjoista,, taidat olla vieraskorea Goallla ja tyydyt mitä saat ja olet hiljaa.

    • lapinmummo

      jos kokeilis toista hotellia taikka menis ihan muualle Intiaan..

      • Voi näitä

        Muualle Intiaan vaan

    • No thanks

      Intia, tuo vatsatautien ja raiskauksien luvattu maa.

      • En mee silti Goalle

        Kertaakaan ei ole vatsatautia tullut vielä Intian reissuilla, eikä ole raiskattu minua, eikä ketään tuttavia Intiassa. Suomessa sen sijaan moni tuttu on joutunut raiskatuksi ja saannut vatsataudinkin jossain kesähäissä.

      • Turhiaennakkoluuloja

        Minua tai tuttaviani ei ole Intiassa raiskattu ja vatsatautiakaan en ole siellä saannut.

      • Intiaan

        Eipä ole osunut kohdalle Intiassa tuollaista Intiassa.

      • varttiavaille
        Intiaan kirjoitti:

        Eipä ole osunut kohdalle Intiassa tuollaista Intiassa.

        Ennemin joutuu raiskatuksi täällä Suomessa jossain lähiössä ja vatsataudin saa varmimin perhejuhlissa ihan kotimaassa, kun safkat on liian lämpimässä pitkään.
        Ei kertaakaan vatsatautia Intiasta, vaikka vuosia matkattu siellä, eikä ole raiskattu.

      • Matkustan_silti_Intiaan
        varttiavaille kirjoitti:

        Ennemin joutuu raiskatuksi täällä Suomessa jossain lähiössä ja vatsataudin saa varmimin perhejuhlissa ihan kotimaassa, kun safkat on liian lämpimässä pitkään.
        Ei kertaakaan vatsatautia Intiasta, vaikka vuosia matkattu siellä, eikä ole raiskattu.

        Ikävä kyllä Suomessa tapahtuu tälläistä http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435028365693.html

        Matkustan silti Intiaan.

      • Indiaaa
        Matkustan_silti_Intiaan kirjoitti:

        Ikävä kyllä Suomessa tapahtuu tälläistä http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435028365693.html

        Matkustan silti Intiaan.

        Suomessa tosiaan tapahtuu paljon raiskauksia suhteessa väkilukuun :( Intiaan minäkin suuntaan taas talvella, paikkaa en vielä tiedä tarkkaan, keväällä sen taas näkee, että missäpäin Intiaa tuli liikuttua.

    • No thanks

      On sinulla ihmeellinen tuttavaporukka jos moni on raiskattu. Ihmeen vähän Suomen raiskauksista kerrotaan medioissa verrattuna Intiaan eikä Intian hygieeniataso ole kyllä mistään kotoisin, kyllä saastaisempaa maata saa hakea mutta tuskin löytyy.

      • matkaaja 2015

        paljon pahempia paikkoja/likaisempia löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon eikä tarvi lähteä edes kovin kauas
        intian väkilu 2014 1 236 344 631, että väkeä riittää ja intian raiskauksista vain muutamia tulee suomeen julkisuuteen, koska intian naiset ja suurin osa kansaa haluaa tuoda ne esille, että niihin puututaan enemmän. Ja se on tehonnut niistä saa tuomiot toisikuin dubaissa tai muualla arabi maissa jos tekee ilmoituksen poliisille raiskauksesta niin raiskattu saa vielä itse tuomion.
        minulle ei itselle eikä tutuille ole koskaan sattunut mitään . monet intialaiset ovat päinvastoin tullut yli varovaiseksi hyvä jos uskaltaa kavereellisesti taputtaa olkapäälle.
        hulluja riittää silti joka paikkaan ja on joka maassa kuten hyviäkin ihmisiä.
        ps. poliisilla on suomesta aika paljon tilastoja raiskauksista ja muista väkivaltaisuuksista.
        perusvarovallisuus joka paikassa ja tietysti itsensä suojelu vaisto paikallaan niin harvemmin mitään sattuu. samoin toimii myös intialaiset itse ja tämän neuvon olen saanut myös paikallisilta.

      • En mee silti Goalle

        Suomessa raiskauksia tapahtuu todella paljon suhteuttettuna väkilukuumme ja suurin osa raiskauksista jää ikävä kyllä tulematta poliisin tietoon. Suomessa nainen joutuu monasti tutun henkilön raiskaamaksi.
        http://www.vakivalta.rikoksentorjunta.fi/fi/index/vakivaltarikollisuus/raiskausjamuutseksuaalirikokset.html

        Intiassa tapaahtuu raiskauksia, sitä ei käy kieltäminen, mutta siellä sentään asialle yritetään tehdä myös jotain. tuomioita on kovennettu ja jopa kuolemanrangaistuksia on annettu raiskauksista.

        Euroopan maista Ruotsissa on todella suuri riski joutua raiskatuksi. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013120417793916_ul.shtml

        Intian likaisuus... Riippuu ihan siitä, että missä Intiassa matkustaa ja jos on matkustanut muuallakin maailmassa, kuin turistikohteissa, niin Intia ei ole mitenkään poikkeus likaisuuden suhteen. Olen matkannut perheeni kanssa Intiassa, toki sotkua on nähty, mutta ei siitä ole tarvinnut kärsiä ja vatsatauteja ei ole saatu.

      • Reissureetta

        Niin, mikä sitten katsotaan raiskaukseksi? Nainen ravintolasta lähtee vapaaehtoisesti miehen asunnolle tai hotellihuoneeseen. Hän ajautuu humalassa sukupuoliyhteyteen miehen kanssa ja tekee siitä raiskausilmoituksen, outoa. Minä en tehnyt rikosilmoitusta tuollaisesta, se oli omaa syytäni. Häpesin tyhmää käytöstäni ja otin opikseni.

        Intiassa, (Suomessa onneksi harvoin), tehdään myös raakoja, usein (joukko)raiskauksia. Siinä uhrilta menee joskus henki, tai ainakin vammat ovat vakavat. Psyyke vaurioituu loppuelämäksi. Eli on eroja "raiskauksella" ja TOSI RAISKAUKSELLA! Jälkimmäisessä uhri on täysin syytön ja puolustuskyvytön. Näitä brutaaleja (todellisia) raiskauksia siis tehdään eniten alikehittyneissä maissa, joissa naisilla ei ole mitään ihmisarvoa.

      • Raiskausjaraiskaus
        Reissureetta kirjoitti:

        Suomessa tehdään raakoja raiskauksia ja jokainen raiskaus on liikaa. Ei ole pitkä aika, kun viimeksi oli joukkoraiskaus Suomessa http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272559-tapanilan-joukkoraiskaus-oikeudelta-paatos-vangitsemisesta
        Suomessa tapahtuu väkilukuun suhteutettuna paljon raiskauksia ja Ruotsissa vielä enemän.
        Intiassa tapahtuneista raiskauksista olen tietoinen vain tiedotusvälineiden kautta, yhtään omakohtaista taikka tuttaviin liittynyttä raiskausta en Intiasta tiedä, vaikka olen maassa vuosia matkustanut ja tuttaviamme asuu Intiassa. En sitä kiistä, etteikö Intiassa tapahtuisi raiskauksia, mutta jotenkin tälläkin palstalla asiaa liioitellaan. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen raiskaus on liikaa.
        Sitä paitsi, jos nainen lähtee miehen asunnolle taikka hotellihuoneeseen vapaaehtoisesti, ei se oikeuta raiskaukseen tai mihinkään muuhun tahdonvastaiseen.
        Eri kulttuureissa asiat voidaan tietysti käsittää väärin ja olen täälläkin monessa keskustelussa koettanut tuoda esille pukeutumisen merkityksen ulkomailla liikuttaessa. Joissakin maissa meidän länsimaisten pukeutuminen voidaan helposti tulkita aivan väärin.

      • Reissureetta

        Kyllä, kyllä, paljon olen samaakin mieltä. Pukeutuminen on tärkeä pointti - myös täällä meillä! Edelleen kuitenkin ajattelen, että nainen lähtiessään esim. ravintolasta miehen mukaan, tietää kyllä mitä miehellä on mielessä. Tietää, ellei ole umpityhmä! Länkkärinainen tarkoituksella pukeutuukin "anteliaasti". Vastahan Ruotsissa oli se älytön tapaus, jossa nainen väitti nukkuvan miehen raiskanneen hänet!:D Olisi herättänyt sen miehen! Hän siis antoi tuolle nukkuvalle ja teki rikosilmoituksen, jota kai vieläkin oikeudessa puidaan! Ei järjen häivää!

        Tämä viimeisin, väittäisin harvinainen ja julma joukkoraiskaus Suomen oloissa tapahtui somalilaisen poikaporukan toimesta. Heillä, kuten intialaisillakaan miehillä ei ole sitä sivistystä, eikä kunnioitusta naissukupuolta kohtaan, mitä länsimaissa on. Kehitys- ja erityisesti muslimimaissa raaka väkivalta naisia kohtaan on yleisempää kuin meillä.
        Joskin kaikkialla ollaan menossa raaempaan suuntaan, ihan maailmanlaajuisesti, ikävä kyllä.

        P.S. Jatkan "pallontallaajana", minulla on ihania ystäviä kaikissa maanosissa, myös Intiassa!

      • sinnevaan

        Etköhän nyt vähän liioittele, kun sanot, että intialaisilla miehillä ei ole sitä sivistystä ja kunnioitusta naissukupuolta kohtaan, mitä länsimaissa on. Ihan kuin kaikki siellä olisivat jotenkin perverssejä raiskaajia. Olen tuntenut vuosien mittaan monia miehiä siellä, enkä voi yhtyä ajatuksiisi. Olen myös "lähtenyt" joidenkin mukaan, ja koskaan en ole tullut raiskatuksi. Juteltu ollaan kylläkin ja vietetty aikaa yhdessä. Länsimaisena minua on aina kunnioitettu, ovat olleet parhaita kuuntelijoita ja tukijoita.

      • justjajust

        Samaa ajattelen minäkin Ree ttan textistä ,aika liioitellusti yleistää etteivät omaa mitään kunnioiusta länkkärinaisiin.Potaskaa. vieläpä kerto omakohtaisesta kokemuksestaan , taitaa olla aika hoitsutietäjä :))

      • Reissureetta
        justjajust kirjoitti:

        Samaa ajattelen minäkin Ree ttan textistä ,aika liioitellusti yleistää etteivät omaa mitään kunnioiusta länkkärinaisiin.Potaskaa. vieläpä kerto omakohtaisesta kokemuksestaan , taitaa olla aika hoitsutietäjä :))

        Höpö höpö mikään tietäjähoitsu ole. On vaan työn puolesta ollut hyvä tilaisuus matkustella maailmalla jo11½ vuotta. Kiertolaiselämään on mahtunut maita ja mantuja ja ihmisiä; kaikennäköisiä ja -värisiä. Minulla on Lontoon opiskeluajoilta erittäin hyvä ja miellyttävä intialainen ystäväperhe: Isä on lääkäri ja äiti on nyt kotona, kun kolmas lapsi syntyi perheeseen hiljattain.

        Viime aikoina monet ihmiset täällä ovat olleet kauhuissaan ja inhoten puhuneet Intiasta. Johtuen noista väkivaltaisista joukkoraiskauksista, joissa uhrit ovat menettäneet henkensä. Voi olla, että se jossain määrin on jopa vaikuttanut Intianmatkojen kysyntäänkin.
        Monikaan ei ajattele/tiedä vaikkapa niistä julmista murhista, joita Karibian seutuvilla tehdään. Kohaus ja pelko kävi Thaimaan kohdalla silloin, kun nuori brittipari tapettiin.
        Eli maailmalla sattuu ja tapahtuu, mitäs yleistämistä siinä muka on?!

        Reissuun valoisin mielin lähden taas ensi viikolla, suuntana Cairns. :)))
        Hyviä matkoja teillekin!

    • jee7

      Silti gooalle kohta ! Ja aurinko paistaa ja taitaa tulla kesä (alle 10 kertaa olen ollut)

      • jee7

      • !!!
        jee7 kirjoitti:

        Katsokaa sääennuste esim. http://www.ampparit.com/

        odottelen kovasti jo goalle lähtöä myös. sää ja ilman ala on ihana suomalaiselle.
        hyviä rantoja vaikka kuinka paljon ja ystävällisiä ihmisiä.
        loma paikka missä ei tarvi euroja laskea. hyvä, että suomalaisia käy thaimaassa isot massat niin saadaan nauttia ei ruuhkaisesta goasta, eikä jokainen vastaantuleva ole suomalainen.

      • Intiaan

        No eikö kannattais mennä jo vähitellen jonnekin muualle Intiassa, vai oletko niin fakkiutunut?

      • goastaniinmutta
        !!! kirjoitti:

        odottelen kovasti jo goalle lähtöä myös. sää ja ilman ala on ihana suomalaiselle.
        hyviä rantoja vaikka kuinka paljon ja ystävällisiä ihmisiä.
        loma paikka missä ei tarvi euroja laskea. hyvä, että suomalaisia käy thaimaassa isot massat niin saadaan nauttia ei ruuhkaisesta goasta, eikä jokainen vastaantuleva ole suomalainen.

        ehkä tuolta löytyy paremmin säätiedot http://www.foreca.fi/Philippines/Goa/tenday

      • maailman-saa

      • Goalla_ukkostaa

    • Red curry

      No ei takuulla ole ruuhkaista koska fiksummat ihmiset matkustavat tasokkaimpiin maihin missä ripuli ja raiskaukset eivät ole jokapäiväisiä.

      • Suhteellisuutta!!!

        Intian Goa ei tosiaankaan ole Intiassa sieltä tasokkaasta päästä, mutta ei Intiaa kannata pelätä.
        Raiskauksia sattuu ikävä kyllä ihan täällä Suomessakin paljon, poliisin tietoonkin niitä tulee kaksi (2) päivää päälle, todennäköisesti usea suomalainen tuttavasikin on joutunut raiskauksen uhriksi täällä Suomessa, mutta ei kerro siitä sinulle eikä kenellekään toiselle, eikä ole kertonut poliisille.
        Ripulin saat tosiaan vaikka kesähäissä voileipäkakusta taikka perinnejuomasta, ei siinä Intiaa tarvita.

      • noinkohan

        Eipä ole ollut vielä kertaakaan ripuli ja raiskaukset ongelmana Intiassa, sen mitä olen siellä matkustanut. Varmaan suurin ongelma korvien välissä sellaiselle, joka ei matkusta Intiaan.

      • Intiaanmennään

        No ei todellakaan ole raiskattu Intiassa meikäläistä ja ripulistakaan ei ole tarvinnut kärsiä. Turhia ennakkoluuloja!

    • Go Go Goa 2015

      No ei takuulla ole ruuhkaista koska fiksummat ihmiset matkustavat tasokkaimpiin maihin missä ripuli ja raiskaukset eivät ole jokapäiväisiä.

      Mene taisokkaaseen maahan vaikka Gran Canarialle/Red curry // vinkki
      nyt kyllä liioittelet kijoituksessasi >< lehdistäkö niitä olet lukenut?

    • onko niitä siellä

      Red curry
      Älä vaan mene intiaan jää meille enemmän tilaa siellä, jos menet ole varovainen ettei rassaa hanurias, siellä on gay gay setiä liikkeellä, kuulemma.

    • Kertokaas ny sitte

      et mitä ruoka saitte aamiaisella, et tiedetä vertailla. Ja oliko aurinkovarjo vieläki risat.

    • hol-hol-2015

      Käy katsomassa ihan itse. samanlaista täällä, sekasortoa ja skeidaa aamiaista monessa paikassa ja ruoka ravintoloissa ihan toivotonta, rannat karmeassa kunnossa ja varjot. Kaatopaikalla lomalle meneville Suomalaisille tiedoksi, lähden Goalta Keralaan 3kk reissussa täällä. jos kysymyksia viela vastailen kun kerkeän, nettilinja toimii mainiosti ja puhelin paikallisella liittymällä
      Kertokaas ny sitte

      • Rantatiellä

      • Kertokaas_nyt_sitte

      • Kertokaas_nyt_sitte

      • Intiafanitus

        Hienoja kuvia, ei varmaan ole Goalta, kun noin siisti ranta.

      • MAN64
        Intiafanitus kirjoitti:

        Hienoja kuvia, ei varmaan ole Goalta, kun noin siisti ranta.

        Kyllähän ainakin etelä-Goalta löytyys vaikkapa nyt Arossim beach joka on ainakin yhtä siisti!

      • Taallanyt
        MAN64 kirjoitti:

        Kyllähän ainakin etelä-Goalta löytyys vaikkapa nyt Arossim beach joka on ainakin yhtä siisti!

        Pista tanne kuva, niin nahdaan, etta miten siisti Arossim beach on.

      • Intiassajust
        MAN64 kirjoitti:

        Kyllähän ainakin etelä-Goalta löytyys vaikkapa nyt Arossim beach joka on ainakin yhtä siisti!

        Pista tanne kuva, niin nahdaan, etta miten siisti Arossim beach on nyt.

      • MAN64

      • Spudec

      • cedups
        Spudec kirjoitti:

        Hieno ranta, ei varmaan ole Goalta, kun on noin siistiä.

        Hienoja kuvia, sais vaan porukat laittaa enempi tällä palstalla kuvia Intiasta, eikä vaan kehua kovasti matkanneensa.

      • Talveksi_Intiaan
        Kertokaas_nyt_sitte kirjoitti:

        Siisti ja rauhalline ranta Intiassa http://postimg.org/image/9338woksj/

        Hienot kuvat rannoilta sinulla, ei varmaan Goalta. Vaan Intiassahan tuota rantaa riittää!

    • LammintaOn

      Olipa ketju ;D Tuolla toisaalla jo keskustellaan vatsavaivoista...

      Intiassa hyvaa ruokaa ja ei tarvitse olla yhden hotellin varassa. menkaa ihmeessa valilla johonkin muualle Intiassa, kuin Goalle.

      • Paratiisinlöytänyt

        Omatoimisesti Intiassa monet vuodet, ei ole ollut ongelmia. Lennot Mumbaihin ja siitä sitten johonkin suuntaan, aina on onnistunut.

    • nain

      Ei siellä mitään hyvää ruokaa ole, kun katselet keittiön puolella valmistusta
      saat samalla pahoinvointia ja vielä syöt sitä sitten

    • Keralassa

      Ei tommoseen hotelliin kannata mennä, on niitä parempiakin ja muutenkaan Goalle viitsi mennä Intiassa.

      • Edwind

        Samaa mieltä, Kerala paljon parempi paikka Intiassa. Vaan onhan niitä muitakin paikkoja vaikka kuinka mihin Intiassa voi matkustaa.

    • indu

      vanha rouva ilmavoimissa

    • Intiastakotiin

      Hyvät oli aamiaiset Intiassa, tosin ei oltu Goalla. Eikä kukaan ahdistellut, eikä varastanut laukkua. Hieno matka taas kerran!

      • Ingu

        Joo, ei moittimista viimeisestä reissusta Intiaan, ei oltu Goalla mekään. Ruoka oli hyvää, kuten aina ja lämmintä riitti. Ennen sadeaikaa olisi vielä takoitus mennä tänä vuonna uudelleen Intiaan vähäksi aikaa tuttavien luokse.

    • Goalle

      En ole koskaan käynnyt ko. hotellissa, joten olisi kiva kuulla kommentteja siellä nyt käynneiltä, että oliko palvelu muuttunut ja aamiaiset parantuneet.

    • näin

      Tjäreborg luopuu osasta sea breeze hotelleista taso laskenut. Hyvä, kun surkeita ovat.

      • Surkeita

        Jo oli aikakin

      • ööööööööö

        Ja kun ei mene lainkaan millään pakettimatkalla Intiaan, vaan hankkii itse lennot ja majoituksen, niin ei tarvitse kiukutella jostain tjären aamiaisista.

    • 0000000000

      Helppoa pakettimatkalla mennä ja edullista.

      • ööööööööö

        Ja kaukana edullisuudesta, mutta sama mihin rahasi tuhlaat ja jos viitsii Goalle mennä

      • vimanas

        Pakettimatkat on avuttomille. Intiassa on niin paljon nähtävää, että on köyhyyttä, (enkä tarkoita nyt rahaa) mennä sinne jollain pakettimatkalla ja sitten olla yhden hotellin aamiaisilla ja varjoilla.

      • Delhi

        Ei intiassa muualla ole kuin kurjuutta, (vimanas) köyhyyttäkö sinne menet katsomaan
        huvinsa kullakin.
        (mennä sinne jollain pakettimatkalla ja sitten olla yhden hotellin aamiaisilla ja varjoilla.)
        ollaan oltu pakettimatkalla aina ja tullaan menemään, tiedoksi sinulle 2015 4 viikkoa
        voi pomputella lentokentältä toiselle, kun halvalla pääset ja säästät,
        kaikkkea sitä kuuleekin tällä palstalla taidat olla itse euron viilaaja ja syöt katukeittiöistä, säästät niissä, kun ei ole varaa mennä ravintolaan syömään ettei rahat lopu, viilailet koko loman ajan euroja riittääkö ne vai ei, Onneksi Olkoon Vaan. Meidän ei tarvi.

      • vimanas
        Delhi kirjoitti:

        Goalla kävijä vasta kurjuutta näkeekin, jo ensin kotonaan Suomessa ja sitten vielä Goalla... Intiasta todellakin löytyy muutakin, kuin Goa, eikä kaikialla ole kurjuutta.
        Moni suomalainen ei voi edes uneksia sellaisesta elämästä, mitä esim. vaihto-oppilaana Intiassa pääsee näkemään paikallisissa perheissä. Vai käyvätkö sinun lapsesi nimim. Delhi Suomessa yksityistä koulua ja autonkuljettaja vie heidät joka aamu kouluun ja tuo iltapäivällä sieltä kotiin, viekö autonkuljettaja sinut töihin ja hakee illalla kotiin. Hieman epäilen. Meidän lapset käy yksityistä koulua täällä Suomessa, vaikka kuulunkin euronviilaajiin. Saatat asua minun yhtiöni rakentamassa talossa, silti minä voin syödä Intiassa katukeittiössä tai käydä ostamassa ruokaa torilta, jonka kotiapulainen valmistaa perheelle syötäväksi.

      • Delhi

        Ei siellä mitään kurjuutta ole Goalla, vaihto-oppilaana tuskin näkemisen arvoista löytyy intiasta (vimanas) ei ole sen arvoista Suomalaiselle vaihtarille, asun ihan omassa talossa jonka olen itse rankentanut, velaton, 3000 neliön tontilla, en me syödä koskaan katukeittiöista Intiassa, torilta ostetaan hedelmiä kyllä ei tarvi viilata euroja meidän

        No sitten varmaan ajat minun liikkeestäni ostetulla autolla, ellet peräti minun omistamallani autolla ja olet haltijana, jos kerta olet saannut talon jo maksettua.
        Et selvästikään tiedä mitään Intiasta taikka intialaisista. Käy joskus oikein Intiassa!

      • Vaihto_oppilas
        Delhi kirjoitti:

        Ei intiassa muualla ole kuin kurjuutta, (vimanas) köyhyyttäkö sinne menet katsomaan
        huvinsa kullakin.
        (mennä sinne jollain pakettimatkalla ja sitten olla yhden hotellin aamiaisilla ja varjoilla.)
        ollaan oltu pakettimatkalla aina ja tullaan menemään, tiedoksi sinulle 2015 4 viikkoa
        voi pomputella lentokentältä toiselle, kun halvalla pääset ja säästät,
        kaikkkea sitä kuuleekin tällä palstalla taidat olla itse euron viilaaja ja syöt katukeittiöistä, säästät niissä, kun ei ole varaa mennä ravintolaan syömään ettei rahat lopu, viilailet koko loman ajan euroja riittääkö ne vai ei, Onneksi Olkoon Vaan. Meidän ei tarvi.

        Nyt taisi Delhi pudota kyydistä... Ei tuo vimanas mitään köyhyyttä ollut menossa katsomaan Intiaan. Vaihto-oppilaana Intiassa näkee aika paljon ja jos on vaikka Mersu-koulussa, niin kaikki kaverit on varakkaista intialaisista perheistä. Viekää joskus lapsenne tutustumaan sinne kouluun kuukaudeksi ilmaiseksi, lukukausimasu on normaalisti 10000euroa. Lapsenne pitävät varmasti paikasta.

      • joskuskeskusteltu
        Vaihto_oppilas kirjoitti:

        Nyt taisi Delhi pudota kyydistä... Ei tuo vimanas mitään köyhyyttä ollut menossa katsomaan Intiaan. Vaihto-oppilaana Intiassa näkee aika paljon ja jos on vaikka Mersu-koulussa, niin kaikki kaverit on varakkaista intialaisista perheistä. Viekää joskus lapsenne tutustumaan sinne kouluun kuukaudeksi ilmaiseksi, lukukausimasu on normaalisti 10000euroa. Lapsenne pitävät varmasti paikasta.

        Täällä on joskus keskusteltu aiheesta, vaihto-oppilaaksi Intiaan. http://keskustelu.suomi24.fi/t/12078285

      • Delhi
        vimanas kirjoitti:

        No sitten varmaan ajat minun liikkeestäni ostetulla autolla, ellet peräti minun omistamallani autolla ja olet haltijana, jos kerta olet saannut talon jo maksettua.
        Et selvästikään tiedä mitään Intiasta taikka intialaisista. Käy joskus oikein Intiassa!

        Olen käynyt ihan oikeassa Intiassa. 15 reissua takana Intiassa ja 5 osavaltiota takana
        ja
        Goa on meidän paikka ja paksu on lompakko 10,000e ei tunnu missään.

      • Etsittenkäsittänyt

        Tuo nyt ei kerro mitään, jos olette tehneet niitä matkojanne matkatoimiston pakettimatkoilla. Apinakin osaa mennä niillä ja näkee mitä näytetään...

      • Delhi

        Se on hienoa että osaat käyttäytyä täällä ja nimitellä, omilla mennään Intiassa moneen paikkaan ja omatoimisesti.Näkyy siellä olevan apinoitakin siellä täällä ja paljon muuta.
        viime vuodet ollaan menty paketilla, vaivatonta ja edullista ainakin meille, toisille voi olla kallista.

      • Etsittenkäsittänyt
        Delhi kirjoitti:

        Se on hienoa että osaat käyttäytyä täällä ja nimitellä, omilla mennään Intiassa moneen paikkaan ja omatoimisesti.Näkyy siellä olevan apinoitakin siellä täällä ja paljon muuta.
        viime vuodet ollaan menty paketilla, vaivatonta ja edullista ainakin meille, toisille voi olla kallista.

        Onhan se hyvä, että osaat matkustaa ja rahasi riittävät ylimääräiseen veronmaksuun.
        On aika merkillistä, jos arvostelee pakettimatkoja, niin heti oletetaan sen olevan arvostelijalle liian kallista. Minun mielestäni ei ole mitään järkeä maksaa jostain ylimääräistä, jos sille ei saa mitään vastinetta. Jos saman matkan voi tehdä 1/3 hinnalla verrattuna vastaavaan pakettimatkaan, taikka saa jopa vielä paremmankin matkan, niin onko järkeä maksaa silloin ylimääräistä?? Numeroitahan raha on toki vain pankkitilillä, mutta silti. On mielestäni köyhyyttä tuhlata rahaa vain tuhlaamisen ilosta. Ymmärrän toki, että maksaa jostain enempi, että saa sillä jotain parempaa, mutta sitä en ymmärrä, että homma toimiikin päinvastoin, saat kalliilla vielä kurjaa aamiaista ja rikkinäisiä aurinkovarjoja, sekä suhteellisen surkean hotellihuoneen jossain ala-arvoisessa paikassa.

      • Delhi

        Arvostamme helppoutta matkustaessamme, 1/3 hinnalla et tee mitää 4 viikon matkaa Intiaan, meille raha on käyttöä varten 65v
        niin kuin me teemme paketilla, liikumme paljon siellä ja saamme kunnon aamiaisen, ehjät varjot rannalla. yms./ sinulle >>>>>>>Etsittenkäsittänyt
        ei pihistelyä lomalla niin kuin eräille täällä/ halvalla pääsee Turkkilaisella ym. yhtiöillä
        pysykää Suomessa, jos tarvii pihistellä lomalla ja pomputella kentiltä toisille päästääkseem Mumbaihin tai Delhiin halvalla>>>>>meidän ei tarvitse pihistellä / meillä on varaa matkustamiseen ja järkeä tuhlata rahamme mitenkä haluamme,

      • Delhi
        Etsittenkäsittänyt kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että osaat matkustaa ja rahasi riittävät ylimääräiseen veronmaksuun.
        On aika merkillistä, jos arvostelee pakettimatkoja, niin heti oletetaan sen olevan arvostelijalle liian kallista. Minun mielestäni ei ole mitään järkeä maksaa jostain ylimääräistä, jos sille ei saa mitään vastinetta. Jos saman matkan voi tehdä 1/3 hinnalla verrattuna vastaavaan pakettimatkaan, taikka saa jopa vielä paremmankin matkan, niin onko järkeä maksaa silloin ylimääräistä?? Numeroitahan raha on toki vain pankkitilillä, mutta silti. On mielestäni köyhyyttä tuhlata rahaa vain tuhlaamisen ilosta. Ymmärrän toki, että maksaa jostain enempi, että saa sillä jotain parempaa, mutta sitä en ymmärrä, että homma toimiikin päinvastoin, saat kalliilla vielä kurjaa aamiaista ja rikkinäisiä aurinkovarjoja, sekä suhteellisen surkean hotellihuoneen jossain ala-arvoisessa paikassa.

        Onhan se hyvä, että osaat matkustaa ja rahasi riittävät ylimääräiseen veronmaksuun.

        rahamme laitamme ihan mihin me haluamme, eikä tarvi pihistellä.
        matkustaminen ja veronmaksu on kaksi eri asiaa vink vink
        taisi kalahtaa omaan nilkkaan Etsittenkäsittänyt

        2016 sitten 2kk 28 päivää Intiassa, ehjät varjot rannalla ja hyvän aamiaisen kanssa vietämme lomaa 65v (kaikiila ei ole varaa, mutta joskus mahdollisesti)

      • Delhi
        Etsittenkäsittänyt kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että osaat matkustaa ja rahasi riittävät ylimääräiseen veronmaksuun.
        On aika merkillistä, jos arvostelee pakettimatkoja, niin heti oletetaan sen olevan arvostelijalle liian kallista. Minun mielestäni ei ole mitään järkeä maksaa jostain ylimääräistä, jos sille ei saa mitään vastinetta. Jos saman matkan voi tehdä 1/3 hinnalla verrattuna vastaavaan pakettimatkaan, taikka saa jopa vielä paremmankin matkan, niin onko järkeä maksaa silloin ylimääräistä?? Numeroitahan raha on toki vain pankkitilillä, mutta silti. On mielestäni köyhyyttä tuhlata rahaa vain tuhlaamisen ilosta. Ymmärrän toki, että maksaa jostain enempi, että saa sillä jotain parempaa, mutta sitä en ymmärrä, että homma toimiikin päinvastoin, saat kalliilla vielä kurjaa aamiaista ja rikkinäisiä aurinkovarjoja, sekä suhteellisen surkean hotellihuoneen jossain ala-arvoisessa paikassa.

        Etsittenkäsittänyt

        400e et tee 3 viikon matkaa Intiaan, joten turha jauhaminen voit unohtaa
        niin kuin täällä mainostat tekeväsi, tässä taas tälläinen rupian viilari
        minulle maksaa 3 viikkoa 1200e ja 5v viisumi 150e = 3 viikkoa/1230e reissu
        laskutapoja on monia. Matkustaminen helppoa minulle.

        Et sitten edelleenkään vissiin käsitä, että ei ole kyse varoista matkustaa tai ettei olisi varaa matkustaa, jos matkustaa edullisesti. Nämä on ihan eri asioita!
        Olen edelleen sitä mieltä, ettei ole mitään mieltä kuluttaa rahaa vain kuluttamisen vuoksi. On toki hyvä, että jotkut kuluttavat ja itsekin olen mm. kotimaista teollisuutta tukenut ostamalla heidän tuotteitaan melko runsaastikin, tosin siinäkin hintataso huomioiden.
        Matkailuun sovellan myös samaa, että huomioin hintatason. Kyllä tuo 1/3 määritelmä on toiminut aika hyvin, käytännössä joka kerta on verrattu ja tähän päädytty.
        Täälläkin palstalla tämä asia on väännetty niin moneen kertaan omatoimiset matkaajat vs. pakettimatkaajat, käytännössä ikuinen riita.
        Itse kuitenkin alan olemaan jo siinä iässä, että ihan missä vaan ei viitsi majoittua ja mukavuutta osaa arvostaa. Viilaan eurot ja rupeet, kuten muutkin valuutat, sen tunnustan, se on verissä. Vuoden mittaan harrastan tätä viilaamista monen keskiverto palkansaajan vuosiansion verran, joskus enempikin. Moni tietysti väheksyy summaa, mutta minä kelpuutan pienenkin säästön.

      • IntiaonIntia
        Delhi kirjoitti:

        Ei intiassa muualla ole kuin kurjuutta, (vimanas) köyhyyttäkö sinne menet katsomaan
        huvinsa kullakin.
        (mennä sinne jollain pakettimatkalla ja sitten olla yhden hotellin aamiaisilla ja varjoilla.)
        ollaan oltu pakettimatkalla aina ja tullaan menemään, tiedoksi sinulle 2015 4 viikkoa
        voi pomputella lentokentältä toiselle, kun halvalla pääset ja säästät,
        kaikkkea sitä kuuleekin tällä palstalla taidat olla itse euron viilaaja ja syöt katukeittiöistä, säästät niissä, kun ei ole varaa mennä ravintolaan syömään ettei rahat lopu, viilailet koko loman ajan euroja riittääkö ne vai ei, Onneksi Olkoon Vaan. Meidän ei tarvi.

        Ei Intiassa kurjuutta tarvitse nähdä. Hyviä paikkoja löytyy ja aina löytyy kunnolliset asuinalueet, mihin voi majoittua asumaan Intiassa.

    • candolim

      Goalla on mukava ottaa rannalla Aurinkoa ehjien aurinkovarjojen alla ja hyvä ruoka, Hotelleissa ihan moskaa ei Goalla näe sitä kurjuutta mitä muualla intiassa ja yms. Ei siellä mitään nähtävää ole muualla, kaatopaikka koko Intia ja likaista jossa suolisto bakteeit jyllää kurataudin uhalla, Niput/lompakko on kunnossa ja pakettimatkalla mennään heh heh eikä säästellä lomalla

      • OmatMatkatIntiaan

        Intia on kyllä niin mahtava maa matkustaa, että en missaan nimessa jattaisi sita vain pelkan Goan nakemiseen. Tietysti paljon nakee kurjuuttakin Intiassa, mutta se ei nouse paallimmaiseksi monessakaan paikassa.
        Olen ajellut Intiassa monessa paikassa moottoripyoralla seka liikkunut autolla. Aivan huikeita paikkoja loytyy, meni sitten ihan minne vaan. Goa on vain yksi paikka monien paikkojen joukossa Intiassa.
        http://aijaa.com/Gwvbfi
        http://aijaa.com/jSANyu

      • Intiaansyksyllä
        OmatMatkatIntiaan kirjoitti:

        Hienoja kuvia sinulla Intiasta!

    • makanaka

      OmatMatkatIntiaan
      Eiköhän sen jokainen tiedä että Goa on yksi paikka Intiassa

      • Tämänähty

        Ei tällä palstalla monikaan sitä tiedä, monelle Goa on Intia.

      • goanähty

        Ei pakettipellet tiedä Intiasta muuta, kuin Goan, vaikka muuta väittävät.

      • MN_64
        goanähty kirjoitti:

        .Joo näinhän se on, suuret tietäjät kommentteineen ovat varmaan oikeassa.

        Olen tosiaan käynyt Goalla, joka sijaitsee kartan mukaan oikeasti siis Intiassa piti oikein anoa intian suurlähetystöstä viisumikin, kolmesti Aurinkomatkojen ns pakettimatkalla. Lentoaika yhdellä n tunnin välitankkauksella oli n 10h30min kone lähti hesasta ja laskeutui Dabolimiin, tätä voisi kutsua suoraksi lennoksi. Minusta tuo matka aika oli loistava, eikä tarvinnut seikkailla lentokentillä etsimässä oikeita portteja jne jne, sopii siis minulle. Etelä Goan mukava hyvätasoinen hotelli allinklusive tarjoiluineen oli vaivaton, sai syödä hotlas jos halus tai sitten poiketa johonkin muualle syömään, tämäkin vaivattomuus sopi minulle mitä mainioimmin. Muukin intia kyllä kiinnostaa ja varmati vielä tulen käymään tässä kauniissa ja kiinnostavassa maassa muuallakin kunhan kaikki Goan nähtävyydet on tullut nähtyä ja koettua. Suositttelenkin Goan vanhoja restauroituja linnoituksia ja upeita luostareita. Cansaulimin ja Vascon välillä upea näköalapaikka korkean mäen päällä olevan kirkon luona. Täältä avautui upeat näkymät yli koko eteläisen Goan, suosittelen!
        Eka reissuni oli viikon ja kaksi seuraavaa kaksi viikkoa, matkojen lyhyyteen syynä tietenkin se että pitää käydä myös töissä ja sitten on tuota perhettäkin joiden kanssa loput lomat vietetään.

      • ncc

        Intian tietäjiä täällä paljon, menkää Turkkilaisella, kuulemma pommiuhkaa pukkaa, jakaa laskuvarjoja matkustajille, heittoistun paikka maksaa vähän enemmän, voit selvitä hengissä

      • tääonparas
        MN_64 kirjoitti:

        .Joo näinhän se on, suuret tietäjät kommentteineen ovat varmaan oikeassa.

        Olen tosiaan käynyt Goalla, joka sijaitsee kartan mukaan oikeasti siis Intiassa piti oikein anoa intian suurlähetystöstä viisumikin, kolmesti Aurinkomatkojen ns pakettimatkalla. Lentoaika yhdellä n tunnin välitankkauksella oli n 10h30min kone lähti hesasta ja laskeutui Dabolimiin, tätä voisi kutsua suoraksi lennoksi. Minusta tuo matka aika oli loistava, eikä tarvinnut seikkailla lentokentillä etsimässä oikeita portteja jne jne, sopii siis minulle. Etelä Goan mukava hyvätasoinen hotelli allinklusive tarjoiluineen oli vaivaton, sai syödä hotlas jos halus tai sitten poiketa johonkin muualle syömään, tämäkin vaivattomuus sopi minulle mitä mainioimmin. Muukin intia kyllä kiinnostaa ja varmati vielä tulen käymään tässä kauniissa ja kiinnostavassa maassa muuallakin kunhan kaikki Goan nähtävyydet on tullut nähtyä ja koettua. Suositttelenkin Goan vanhoja restauroituja linnoituksia ja upeita luostareita. Cansaulimin ja Vascon välillä upea näköalapaikka korkean mäen päällä olevan kirkon luona. Täältä avautui upeat näkymät yli koko eteläisen Goan, suosittelen!
        Eka reissuni oli viikon ja kaksi seuraavaa kaksi viikkoa, matkojen lyhyyteen syynä tietenkin se että pitää käydä myös töissä ja sitten on tuota perhettäkin joiden kanssa loput lomat vietetään.

        ..että ihan hesasta lähti kone

      • MN_64
        tääonparas kirjoitti:

        ..että ihan hesasta lähti kone

        Ai hitto eihän kone lähtenytkään hesasta vaan pöndeltä, kehä III:n ulkopuolelta, vantaalta. Sorry toi virhe!

      • ymmärretään
        MN_64 kirjoitti:

        Ai hitto eihän kone lähtenytkään hesasta vaan pöndeltä, kehä III:n ulkopuolelta, vantaalta. Sorry toi virhe!

        Asut ilmeisesti itsekin pöndellä, hesasta ei lähde mitään. Vain pöndellä on hesa!

      • skutta

        Helsinki-Vantaa Lentoasemalta/ >>><<<< taitaa bönde olla hakusessa
        maalaiset sanoo HESA

      • rautalangasta
        MN_64 kirjoitti:

        .Joo näinhän se on, suuret tietäjät kommentteineen ovat varmaan oikeassa.

        Olen tosiaan käynyt Goalla, joka sijaitsee kartan mukaan oikeasti siis Intiassa piti oikein anoa intian suurlähetystöstä viisumikin, kolmesti Aurinkomatkojen ns pakettimatkalla. Lentoaika yhdellä n tunnin välitankkauksella oli n 10h30min kone lähti hesasta ja laskeutui Dabolimiin, tätä voisi kutsua suoraksi lennoksi. Minusta tuo matka aika oli loistava, eikä tarvinnut seikkailla lentokentillä etsimässä oikeita portteja jne jne, sopii siis minulle. Etelä Goan mukava hyvätasoinen hotelli allinklusive tarjoiluineen oli vaivaton, sai syödä hotlas jos halus tai sitten poiketa johonkin muualle syömään, tämäkin vaivattomuus sopi minulle mitä mainioimmin. Muukin intia kyllä kiinnostaa ja varmati vielä tulen käymään tässä kauniissa ja kiinnostavassa maassa muuallakin kunhan kaikki Goan nähtävyydet on tullut nähtyä ja koettua. Suositttelenkin Goan vanhoja restauroituja linnoituksia ja upeita luostareita. Cansaulimin ja Vascon välillä upea näköalapaikka korkean mäen päällä olevan kirkon luona. Täältä avautui upeat näkymät yli koko eteläisen Goan, suosittelen!
        Eka reissuni oli viikon ja kaksi seuraavaa kaksi viikkoa, matkojen lyhyyteen syynä tietenkin se että pitää käydä myös töissä ja sitten on tuota perhettäkin joiden kanssa loput lomat vietetään.

        http://urbaanisanakirja.com/word/hesa/

      • skutta
        rautalangasta kirjoitti:

        http://urbaanisanakirja.com/word/hesa/

        Stadilainen sanoo stadi, eikä hesa.
        Menkää Perjantaisin rautatieasemalle tai linja-autoasemalle kello 17,00 tsiikaamaan,
        kun kaikki tadilaiset lähtee himaan.

      • stadilaisenkloppi
        skutta kirjoitti:

        Stadilainen sanoo stadi, eikä hesa.
        Menkää Perjantaisin rautatieasemalle tai linja-autoasemalle kello 17,00 tsiikaamaan,
        kun kaikki tadilaiset lähtee himaan.

        Sen vuoksi he menevätkin Goalle pakettimatkalla

      • MN_64
        ymmärretään kirjoitti:

        Asut ilmeisesti itsekin pöndellä, hesasta ei lähde mitään. Vain pöndellä on hesa!

        No joo olet oikeassa. Asun nykyisin samalla puolella kehä kolmosta kuin helsinkivantaan lentokenttäkin. Syntynyt olen Espoossa...

      • Intiastapalaillut
        goanähty kirjoitti:

        Ei pakettipellet tiedä Intiasta muuta, kuin Goan, vaikka muuta väittävät.

        Niin kyllä harmittavan moni matkaa Intiassa vain Goalle, vaikka Intiassa on muitakin paikkoja runsain määrin. Olen monet talvet ollut Intiassa aivan muualla, kuin Goalla. Viimeinen kokemus Goan pakettimatkasta vuodelta 1987, sen jälkeen muualla Intiassa omatoimisesti. Syksyllä taas Intiaan!

      • delhi

        Mitä harmittavaa siinä on ? joka maassa on muitakin paikkoja, hyvä että olet ollut muualla, onpa enemmän tilaa Goalla, pakettimatkalainen, aurinko ja hyvä ruoka riittää Goalla meille. pääsee sitä pakettimatkalainen 4 viikon aikana katsomaan muttakin kuin Baga-Calangute-Gandolimia.

      • tälläistätäällä
        delhi kirjoitti:

        Mitä harmittavaa siinä on ? joka maassa on muitakin paikkoja, hyvä että olet ollut muualla, onpa enemmän tilaa Goalla, pakettimatkalainen, aurinko ja hyvä ruoka riittää Goalla meille. pääsee sitä pakettimatkalainen 4 viikon aikana katsomaan muttakin kuin Baga-Calangute-Gandolimia.

        Näköjään, kuin vettä kaivoon kantaisi...

      • delhi

        Kaada vaan ihan itselles.

      • aikansaseurannut
        tälläistätäällä kirjoitti:

        Näköjään, kuin vettä kaivoon kantaisi...

        Ei täällä kannata alkaa kinaamaan näiden finskiuskovaisten kanssa, ne on Goanmatkoinen tietäjiä, siihen ei ole mitään sanomista, lentokoneetkin lähtee "Hesasta".

    • näin

      Toisille Riittää Goa, terveisin paketti pelle

      • gnek

        Eikö yhtään kiinnosta nähdä muuta Intiaa? Intiasta ei nimittäin ihan äkkiä lopu kohteet, vaikka kuinka matkustaa. Monessa maassa olen matkannut, mutta Intia on "päräyttävin", sinne pitää päästä uudelleen.

      • näin
        gnek kirjoitti:

        Meille riittää Goa, ei kiinnosta pätkääkään katsella kurjuutta ja slummeja niin kuin eräät täällä kertovat. Kohteet ei lopu muissakaan maissa.

      • gnek
        näin kirjoitti:

        Ei Intia ole todellakaan kurjuutta ja slummeja pelkästään. Jos olet vain käynnyt Goalla taikka muissa turistikohteissa, olet aika yksisilmäisesti katsellut Intiaa. Toki slummejakin Intiasta löytyy ja niitäkin on opettavaista käydä joskus katsomassa, mutta paljon muutakin löytyy Intiasta.
        Kohteet ei lopu muistakaan maista, mutta Intiassa niitä sitten riittääkin. Intiassa voi asua, matkustaa ja elää vuosia "näkemättä" kurjuutta ja köyhyyttä.

      • näin

        Seli seli, eiköhän se oli tiedossa mitä intiasta löytyy.
        kaksisilmäisesti ollaan katsottu Intiaa jo kauan sitten

      • Indiafan
        näin kirjoitti:

        Seli seli, eiköhän se oli tiedossa mitä intiasta löytyy.
        kaksisilmäisesti ollaan katsottu Intiaa jo kauan sitten

        Etpä ole osannu paljoa sitten niillä katsoa, aika alkukantaista sulla täällä.

      • ei_enään_goalle
        gnek kirjoitti:

        Eikö yhtään kiinnosta nähdä muuta Intiaa? Intiasta ei nimittäin ihan äkkiä lopu kohteet, vaikka kuinka matkustaa. Monessa maassa olen matkannut, mutta Intia on "päräyttävin", sinne pitää päästä uudelleen.

        Intiasta ei lopu kohteet, vaikka ei koskaan kävisi Goalla. Rantaa ja näkemistä riittää!

    • näin

      Indiafan maksaa asuntoa ja matkustaa halpalemnoilla Intaan katsomaan kurjuutta.

      • Indiafan

        Kuka kurjuuden katsomisesta Intiassa on mitään puhunut. Asunnon maksaminen on ihan oikeaa maksamista, on joskus oma maksettu asunto ja silti on päässyt matkustelemaan laadusta tinkimättä. Finski jos mikä on sitä "halpalentoa" parhaimmillaan, tosin lähinnä laadun puoleen. Käy vilkaisemassa finskin keskusteluosiolla, miten tyytyväistä porukkaa siellä on, lähinnä tyyliin; finski hanurista.

    • näin

      Voit olla ettet näe omistuskirjaa asunnostasi jää pankin holviin ja perilliset makselee sitten asuntoasi, jos kykenevät, Finnairilla on hyvä palvelu ollut aina. Matkustajat voi katsoa peiliin, kun öykkäröivät koneessa. satanen sinne tänne on aivan sama matkasta
      eikä rahahoja tarvi laskea matkoillani, ostaa mita haluaa. Halpaa on
      Intialaiset ei ymmärrä nostella hintoja matkakohteissa. Bisneksen tekijöitä eivät ole ollenkaan Intialaiset. Yritystä yli 40v kokemuksella Asentaja ja Omistaja.

      • Diudix

        Finski on sieltä surkeimmasta päästä, palvelu on mitä on, matkusta joskus jollain muulla yhtiöllä niin näet. Saatat yllättyä positiivisesti, niin minäkin yllätyin.
        Intialaiset on kyllä kovia tekemään bisnestä, sen olen nähnyt. Yritystä minullakin, että pientä näppituntumaa...
        Oman asunnon maksamisessa en näe mitään huonoa, on sitä huonompiakin sijoituksia. Onneksi on vielä valinnan vapaus.

      • näin
        Diudix kirjoitti:

        Nuoleeko ne sinun kengätkin lennolla vai syöttääkö ne mahasi täyteen, yhtiöitä olen/ollaan käyttänyt/käytetty monia ja finski on paras kaikista

      • Diudix
        näin kirjoitti:

        Nuoleeko ne sinun kengätkin lennolla vai syöttääkö ne mahasi täyteen, yhtiöitä olen/ollaan käyttänyt/käytetty monia ja finski on paras kaikista

        Kyllä toisilla yhtiöillä palvelu pelaa ja asiakkaista pidetään huolta. Käy katsomassa tuolla finskin osiolla keskusteluja, kuten Indiafan ehdotti, aika paljon on tyytymättömyyttä juuri palveluun.
        Vaan ajoivathan jotkut ennen Ladallakin ja kehuivat niitä suu vaahdossa maailman parhaiksi...

        Ei ole sattnut kohdalleni huono palvelu finskillä. Onko Diudix:llä ollut huonoa palvelua finskillä ? , vai halpalennoillako matkustelet?

      • Diudix
        näin kirjoitti:

        Ei ole sattnut kohdalleni huono palvelu finskillä. Onko Diudix:llä ollut huonoa palvelua finskillä ? , vai halpalennoillako matkustelet?

        finskin voi luokitella palveluiden suhteen halpalentoyhtiöksi, eli samaan sarjaan todellisten halpayhtiöiden kanssa, turhaan ei tuolla finkin osiolla arvostella.
        Halpalentoyhtiöksi taas ei voi luokitella sellaisia lentoyhtiöitä, joiden palvelu on parempaa, kuin esim. finskin, mutta hinnat edullisempia.
        Mahdollisuuksia on muitakin, kuin finski lentoyhtiöiden valinnassa.

    • yoselum

      ap:n kannattaisi kokeilla joskus jotain toista hotellia Intiassa tai mennä peräti jonnekin muualle, kuin Goalle intiassa.

      • pom

        Ap menee ihan sinne minne haluaa Intiassa. Kiitos vaan Intian tietäjät vinkistä.

      • japöh
        pom kirjoitti:

        näyttää ap.n menemiset Intiassa olevan aika yksipuolisia, kun on tässä kirjoituksia seurattu.

      • pom

        Taitaa olla japöh Intian kokemukset vähän niin ja näin.

      • japöh
        pom kirjoitti:

        Taitaa olla japöh Intian kokemukset vähän niin ja näin.

        sekö pistää Intian kokemukset vähiin, jos on matkustanut vuosikausia Intiassa ja lukee näitä älyttömyyksiä täältä silloin tällöin. Juuri tämä ketju on parasta antia ;D

      • pom
        japöh kirjoitti:

        Jokaisella on omat kokemukset Intiasta, täällä nyt kokemukset tuntuu olevan aika vähäisiä, toisille riittää Goa ja muut tietäjät voi mennä minne haluaa. alhaista keskustelua täällä, tietämättömiäkin vielä. Syödään välillä mitä koneessa tarjoillaan finskillä ja muilla yhtiöillä. Mussuttajat kertokaahan nyt meille mitä on tarjolla ja ne edulliset liput pom pom pompuilla.

      • alhaistatosiaan

        Ja kukahan juuri sitä alhaista keskustelua ylläpitää, ettei vaan olis pom eri nimimerkkien takaa?

      • pom
        alhaistatosiaan kirjoitti:

        Ja kukahan juuri sitä alhaista keskustelua ylläpitää, ettei vaan olis pom eri nimimerkkien takaa?

        Suomessa on Miljoonia ihmisiä, mieti sitä, ketkä kirjoittelevat, pom pom pompuilla
        ja vielä pom pom.

      • sinäsejaksat
        pom kirjoitti:

        Suomessa on Miljoonia ihmisiä, mieti sitä, ketkä kirjoittelevat, pom pom pompuilla
        ja vielä pom pom.

        Ei TÄLLÄ palstalla kirjoittele miljoonia ihmisiä, vaikka Suomessa onkin hieman yli 5miljoonaa asukasta.

      • ihmevänkääjä
        pom kirjoitti:

        Jokaisella on omat kokemukset Intiasta, täällä nyt kokemukset tuntuu olevan aika vähäisiä, toisille riittää Goa ja muut tietäjät voi mennä minne haluaa. alhaista keskustelua täällä, tietämättömiäkin vielä. Syödään välillä mitä koneessa tarjoillaan finskillä ja muilla yhtiöillä. Mussuttajat kertokaahan nyt meille mitä on tarjolla ja ne edulliset liput pom pom pompuilla.

        Johan täällä on kerrottu moneen kertaan, että Intiaan pääsee n. 350€ meno-paluu lennoilla. Mitä ihmeen vänkäämistä siinä on?
        Kokemuksia Intiasta löytyy, 28 vuoden aikana on tehty jokunen reissu.

      • pom
        ihmevänkääjä kirjoitti:

        Kyllä matkustat 350e? pom pom pompuilla Intiaan ja matka kestää 38h ja seisovasta pöydästä syöt kentillä ilamiseksi, kuuluu lipun hintaan vielä.

      • Intiassa_matkannut
        pom kirjoitti:

        Kyllä matkustat 350e? pom pom pompuilla Intiaan ja matka kestää 38h ja seisovasta pöydästä syöt kentillä ilamiseksi, kuuluu lipun hintaan vielä.

        Monta kertaa Intiaan ns. pomppulennoilla matkanneena voin kyllä kertoa, että tuo 38h matkan kesto on nyt vetäisty jopa piposta, ellei katsottu jollaan hakukoneella äärimmäinen vaihtoehto. Nimittäin tuolla matka-ajalla lentää jo kauemaksikin.
        350€ hintaisilla meno-paluu lennoilla olen useasti mennyt Intiaan, matkaan on yleensä mennyt yhtiöstä riippuen 10-12h, sillä harva alkaa hirveän pitkällä vaihtoajalla matkustamaan, ellei siihen ole erikseen jotain tarvetta. Reilu tunnin vaihtoaika on ihan hyvä, siinä ehtii vaihtamaan hyvin ja vielä jää aikaa muuhunkin. Lentoliput kannattaa silti koettaa hoitaa kerralla jo lähtömaassa, niin niistäkään ei ole sitten huolta matkalla.
        Itse en koe ns. pomppulentoja mitenkään ongelmallisina, koska koneen vaihdot sujuvat nykyään melko vaivattomasti ja henkilökunta kyllä opastaa poikkeuksellisissa tilanteissa tai ongelmissa, jos niitä nyt sattuisi tulemaan.
        Toisaalta pitkän vaihtoajan lentojen välillä voi kyllä hyödyntääkin, lentojen välillä on mahdollista käydä tapaamassa tuttuja taikka vaikka oopperassa tai teatterissa, jos sellaisia harrastaa. Ja tulomatkalla Intiasta voi jäädä vaikkapa Müncheniin ja jatkaa sieltä autokaupoille Augsburgiin, missä on hyvä tarjonta käytetyistä autoista.
        Vaihtoehtojahan siis löytyy matkailussa!

      • pom
        Intiassa_matkannut kirjoitti:

        Kyllä liioittelet ja raskaasti, olipa rehellisesti kerrottu oopperaa auto ostoa ym hahhahhaa, montako autoa olet ostanut matkoillasi ? monessako oopperassa olet käyny yms. ja vielä buhahhaa, nauran makoisasti ja pelastit päiväni kirjoitusellasi

      • ffffff
        ihmevänkääjä kirjoitti:

        Johan täällä on kerrottu moneen kertaan, että Intiaan pääsee n. 350€ meno-paluu lennoilla. Mitä ihmeen vänkäämistä siinä on?
        Kokemuksia Intiasta löytyy, 28 vuoden aikana on tehty jokunen reissu.

        ajatuksissasi reissut tehnyt, täällä vänkäät

      • ffffff
        sinäsejaksat kirjoitti:

        Ei TÄLLÄ palstalla kirjoittele miljoonia ihmisiä, vaikka Suomessa onkin hieman yli 5miljoonaa asukasta.

        Ainakin ajatuksissa kirjoittelee...................

      • ihmevänkääjä
        ffffff kirjoitti:

        ajatuksissasi reissut tehnyt, täällä vänkäät

        Ei mitään ajatuksissa matkoja, vaan oikeasti. Taitaa vaan viiksettää sinua, kun et itse uskalla tai osaa lentää halvalla Intiaan. Polttelet rahojasi kalliiseen finskiin ja sitä yrität sitten täällä meille vängätä joka välissä. Me toisethan voidaan lennellä miten halutaan Intiaan, ei se ole sinulta pois. Vai onko?

      • vuodesta87

        taitaa nimim. pom ja ffff ym. muut nimimerkit, olla sama tiukkapipo joka jakaa oppejaan täällä finskistä ja Goasta, palstan vakihörhö josta ei kannata sen kummemin välittää. onko edes muualla Intiassa käynnytkään, ellei lomalennon tankkausvälilaskua oteta lukuun.

      • pom
        vuodesta87 kirjoitti:

        häirikkö? tämähän on sitä keskustelua/vuodesta87 /märkäkorva
        olit vielä putkessa kun minä matkustelin Intiassa >maukkaiden aamiaisten ja rannalla ehjien varjojen alla mollikkaa ottaen<

      • pom
        ihmevänkääjä kirjoitti:

        Ei mitään ajatuksissa matkoja, vaan oikeasti. Taitaa vaan viiksettää sinua, kun et itse uskalla tai osaa lentää halvalla Intiaan. Polttelet rahojasi kalliiseen finskiin ja sitä yrität sitten täällä meille vängätä joka välissä. Me toisethan voidaan lennellä miten halutaan Intiaan, ei se ole sinulta pois. Vai onko?

        En lentele itse ,ihmevänkääjä > menen finskillä Delhi odottaa Syksyllä taas. ihmevänkääjä/viiksettää? mitä sekin on ? kalakukon kirjoitusta taitaa olla
        hilloa löytyy, en polttele rahojani vaan käytän sitä matkustamiseen
        pom pom pompuilla menee pers aukiset, kärsivät vielä lentojen peruuntumisesta Delhi 6h40min että näin

      • ffffff
        Intiassa_matkannut kirjoitti:

        Monta kertaa Intiaan ns. pomppulennoilla matkanneena voin kyllä kertoa, että tuo 38h matkan kesto on nyt vetäisty jopa piposta, ellei katsottu jollaan hakukoneella äärimmäinen vaihtoehto. Nimittäin tuolla matka-ajalla lentää jo kauemaksikin.
        350€ hintaisilla meno-paluu lennoilla olen useasti mennyt Intiaan, matkaan on yleensä mennyt yhtiöstä riippuen 10-12h, sillä harva alkaa hirveän pitkällä vaihtoajalla matkustamaan, ellei siihen ole erikseen jotain tarvetta. Reilu tunnin vaihtoaika on ihan hyvä, siinä ehtii vaihtamaan hyvin ja vielä jää aikaa muuhunkin. Lentoliput kannattaa silti koettaa hoitaa kerralla jo lähtömaassa, niin niistäkään ei ole sitten huolta matkalla.
        Itse en koe ns. pomppulentoja mitenkään ongelmallisina, koska koneen vaihdot sujuvat nykyään melko vaivattomasti ja henkilökunta kyllä opastaa poikkeuksellisissa tilanteissa tai ongelmissa, jos niitä nyt sattuisi tulemaan.
        Toisaalta pitkän vaihtoajan lentojen välillä voi kyllä hyödyntääkin, lentojen välillä on mahdollista käydä tapaamassa tuttuja taikka vaikka oopperassa tai teatterissa, jos sellaisia harrastaa. Ja tulomatkalla Intiasta voi jäädä vaikkapa Müncheniin ja jatkaa sieltä autokaupoille Augsburgiin, missä on hyvä tarjonta käytetyistä autoista.
        Vaihtoehtojahan siis löytyy matkailussa!

        Äärimmäiset on halpoja lentoja, niillä te pomputtelevat matkustatte 10-12h on liian kauan ainakin minulle 6h40min sopivampi, pomppijoilla se kelpaa kyllä, kun halvalla pääsee. tunnin vaihtoaika heh heh, vaihtoautoja katsomaan vielä Saksaan, sinullahan niitä vaihtoehtoja löytyy, taas naurattaa, taidat nähdä unta vaihtoautoista> mersusta, oopperasta yms. pompuilla 350e liian halpaa, sponsoroin finskiä 4 kertaa vuodessa, enkä muita halpalento firmoja.

      • ihmevänkääjä
        pom kirjoitti:

        En lentele itse ,ihmevänkääjä > menen finskillä Delhi odottaa Syksyllä taas. ihmevänkääjä/viiksettää? mitä sekin on ? kalakukon kirjoitusta taitaa olla
        hilloa löytyy, en polttele rahojani vaan käytän sitä matkustamiseen
        pom pom pompuilla menee pers aukiset, kärsivät vielä lentojen peruuntumisesta Delhi 6h40min että näin

        http://urbaanisanakirja.com/word/viiksettaa/

      • Intiassatalvella
        ffffff kirjoitti:

        Äärimmäiset on halpoja lentoja, niillä te pomputtelevat matkustatte 10-12h on liian kauan ainakin minulle 6h40min sopivampi, pomppijoilla se kelpaa kyllä, kun halvalla pääsee. tunnin vaihtoaika heh heh, vaihtoautoja katsomaan vielä Saksaan, sinullahan niitä vaihtoehtoja löytyy, taas naurattaa, taidat nähdä unta vaihtoautoista> mersusta, oopperasta yms. pompuilla 350e liian halpaa, sponsoroin finskiä 4 kertaa vuodessa, enkä muita halpalento firmoja.

        Tuo 350€ meno-paluu lennoista Intiaan on ihan realistinen, monta kertaa olen saannut sillä hintaa lennot Mumbaihin Hki-Vantaalta. Tietysti halvemmallakin voisin mennä! Lentoaika ei ainakaan minua rassaa ja näyttää siellä lennoilla olevan aina muitakin minun lisäkseni, aika usein jopa "sikarikkaita", joten ei liene kaikilla rahasta kiinni tuo homma.

      • pomppulentorules
        pom kirjoitti:

        Kyllä matkustat 350e? pom pom pompuilla Intiaan ja matka kestää 38h ja seisovasta pöydästä syöt kentillä ilamiseksi, kuuluu lipun hintaan vielä.

        Tuskin kukaan lähtee Intiaan sellaisella pomppulennolla, johon aikaa suttaantuu 38h, jos joku tuollaisen lennon ostaa halvalla, hän varmasti käyttää hyödykseen sen välilaskun jollain tavalla, eli yhdistää jotain muuta samaan matkaan.

    • Ihmettelen

      Lukematta muita kommentteja totean, että onkohan Intia oikea paikka sinulle ollenkaan. Etkö osannut vaihtaa hotellia toiseen tai mennä muualle syömään parempaa aamiaista? Ruokahan on juuri Intiassa parasta, miksi kärsiä jonkun hotellin surkeista aamiaisista.

      • ffffff

        Ruoka ihan skeidaa yms. Intiassa, kaatopaikka/kuinka ihmiset matkustaa sinne. Voi voi mitä vuodatusta /nimimerkki >>>ihmettelen<<<

      • ffffff

        Ei nämä asiat tullut jo selväksi edellisessä 500 viestiketjussa.....Ihmettelen

      • vuodesta87
        ffffff kirjoitti:

        Ruoka ihan skeidaa yms. Intiassa, kaatopaikka/kuinka ihmiset matkustaa sinne. Voi voi mitä vuodatusta /nimimerkki >>>ihmettelen<<<

        Mitä ihmettä sitten roikut täällä, jos "Ruoka ihan skeidaa yms. Intiassa, kaatopaikka/kuinka ihmiset matkustaa sinne. Voi voi mitä vuodatusta /nimimerkki"
        Pysy Suomessa, jos Intia on mielestäsi kaatopaikka. Taidat olla vaan katkera, kun et itse pääse Intiaan nimimerkki ffffff

      • oletkoedeskäynnyt
        ffffff kirjoitti:

        Ruoka ihan skeidaa yms. Intiassa, kaatopaikka/kuinka ihmiset matkustaa sinne. Voi voi mitä vuodatusta /nimimerkki >>>ihmettelen<<<

        Ruoka on Intiassa tosi hyvää! Parasta Intian matkailussa on juuri ruoka ja meno siellä. Pakko sinne on vain palata aina uudelleen.

    • kahdeksankokotalvea

      Voi hyvänen aika! Tässä ei ole järjen häivääkään. Lopettakaa turha kirjoittelu tähän ketjuun. Jos on järjellistä asiaa, ei muiden haukkumista, aloittakaa asiallenne uusi ketju. Jokainen matkustaa Intiaan itselleen sopivammalla lennolla. Jos kaikki työntyy ainoastaan Finskin lennoille niin kyllä lentojen hinnat nousee pilviin

      • Intiassatalvella

        Lentojen hinnoista olen samaa mieltä, että halpiaisille lentävät alentavat finskillä lentävien hintoja ja siten nekin hyötyvät halpislennoista.
        Muutenkin on ihan turhaa alkaa parjaamaan halpiaisilla lentäviä, jokainen käyttää rahansa itse.
        Koko ketjun aloituskin on jo aika erikoinen, ei kait kukaan ala aamiaisten kanssa tuskailemaan tai huonossa hotellissa kurjassa palvelussa viettämään. Kyllä sieltä normaalisti äänestetään jaloilla muihin paikkoihin.

      • ffffff
        Intiassatalvella kirjoitti:

        Eiköhän nämä asiat ole jo tullut selväksi aikaisemmin, aamiaiset, varjot ja Hotelli
        Nimimerkit >kahdeksankokotalvea , Intiassatalvella, Ihmettelen, ihmevänkääjä
        neljä oikein viimeisen päälle intian tietäjiä, menen jetset linjalla aina Intiaan,
        pummit pomputellen, kauheeta matkustaa kolikonviilaajana, laskette riittääkö ruppanat vai ei tuskaa on matkustaa, joka vuosi Intiassa ja joskus hyvä palvelu, joskus kuraa, mutta intialaiset ne jaksaa hymyillä aina. 2016 menemme Keralaan tietenkin lentäen, kuka nyt junassa matkustaa, mokomat karjavaunut ja AC Sleeper luokassa. mutta varjot ja aamiaiset oli 2/2015 kunnossa, myös hotelli 2kk jaksoimme olla, kunnon palvelua ja aamiainen yms. koskaan emme mene pompuilla pom pom, jotkut toiset aina vaan menee pom pom pompuilla ja pom vielä

        Siinähän sitten menet Intiaan, ainakin haaveissasi, jos ei muuta.

        Intialaiset jaksaa hymyillä ja keikuttaa päätä. Vaan tuskin olen pummi, kun sinunkin sosiaaliturvaa rahoitan veroja maksamalla ansio ja pääomaveroja, aika potin kerään valtiolle vielä arvonlisäveroakin vuosittain.

        On sitä joillakin vaikeaa...
        Mitäs siitä, jos viilataankin kolikkoa. Niitä on kiva kerätä! Ja Intiaan pääsee halvalla, mutta ei me siellä missään kurjuudessa asuta, jos sitä epäilet. Me on totuttu täällä Suomessakin tiettyyn elintasoon, eikä me haluta tinkiä siitä Intiassakaan.
        Rautatiet on kiva juttu, omistan itsekin erään rautatieyhtiön osakkeita ja olen siten ollut "kuponginleikkaaja" jo niiden osalta 37vuotta.

      • ffffff
        ihmevänkääjä kirjoitti:

        Siinähän sitten menet Intiaan, ainakin haaveissasi, jos ei muuta.

        Intialaiset jaksaa hymyillä ja keikuttaa päätä. Vaan tuskin olen pummi, kun sinunkin sosiaaliturvaa rahoitan veroja maksamalla ansio ja pääomaveroja, aika potin kerään valtiolle vielä arvonlisäveroakin vuosittain.

        Olen ansaitulla eläkkeellä yli 40v töitä tehneenä, johtajana yms. korkeaa palkkaa nauttinut ja nautin suurta eläkettä, perässä tulette, toisin pienellä eläkkeelle jäätte ja rimpuilette. Halvoilla lennoilla matkustelette, euron venyttelijät, onneksi ei tarvi muuta kuin tuhlata, miljoona mennyt ja toinen menossa. Saksassa käyn välillä oopperassa rentoutumassa. Näin se elämä menee meillä.

      • plopsplops

        Hörhö taas vauhdissa, nyt ihan johtajana...

      • Indapuri
        Intiassatalvella kirjoitti:

        Lentojen hinnoista olen samaa mieltä, että halpiaisille lentävät alentavat finskillä lentävien hintoja ja siten nekin hyötyvät halpislennoista.
        Muutenkin on ihan turhaa alkaa parjaamaan halpiaisilla lentäviä, jokainen käyttää rahansa itse.
        Koko ketjun aloituskin on jo aika erikoinen, ei kait kukaan ala aamiaisten kanssa tuskailemaan tai huonossa hotellissa kurjassa palvelussa viettämään. Kyllä sieltä normaalisti äänestetään jaloilla muihin paikkoihin.

        Minustakin aivan sama millä lentää Intiaan ja missä syö. Itse kyllä tykkää lentää Mumbaihin, lennothan ei maksa mahdottomia ja sieltä sitten kaveri tulee hakemaan autolla meidät. Goalla en ole vielä koskaan käynnyt Intiassa, enkä ole koskaan asunut hotelleissa Intiassa. On vuokrattu asunto ja asuttu siinä sitten, jos on matkusteltu Intiassa, niin on vuokrattu joku huvila jostain resortista. Henkilökuntaa saa palkattua niin halvalla Intiassa, että elämä on vaivatonta. Hyviä matkoja vaan kaikille tulevalle talvelle!

      • ffffff
        plopsplops kirjoitti:

        Hörhö taas vauhdissa, nyt ihan johtajana...

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        Hörhö lähtee nyt autokaupoille...

      • Intiaanvisiitille
        ffffff kirjoitti:

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        Taitaa olla pillumallin Omega ainut minkä pystyt ffffff tuomaan Saksasta. Sitä paitsi jos seuraat vähääkään, että millä eläkkeellä olevat johtajat ajelee eläkkeellä ollessaan, niin ei ainakaan 600S Mersulla. Skoda on aika suosittu paremman väen piireissä eläkeläisillä, samoin Peugeot ja VW Golf. Tämä fakta!
        Laita vaan sitten osoite, niin tullaan visiitille luoksesi Intiaan.

      • ffffff

        Koko elämäni olen ajellut Mersulla 500, 320, 300, 280, 220, 200, 170 ja nyt on 600s aika, pitää olla tyylitajua loppuun asti, kun vielä voi nauttia, pakka kunnossa.
        toinen miljoona menossa, vasta.

      • W222

        hörhö taas mersuilee. taidat olla ajellut korkeintaan jollain etnoeemeli mersuilla. ei finkillä lentävillä ole muuhun varaa, kun kaikki rahat menee käsistä. ei varmaan yön vanhaa kymppiä taskussa...

      • ffffff

        Toisilla ei ole rahaa Mersuihin ja toisilla on varaa, näin se menee......
        W222
        on se katkeraa tekstiä W222 mene vaan arkisin 07,00 hommiin ja kärvistele, jos vaikka potkut tulisi tänään, alkaa se alamäki, eli sossupummina oleminen ja ajelet sillä pillumallin Omegalla/etnoeemeli mersuilla vähän aikaa, jonka joudut myymään, kun ei ole varaa pitää, eikä ole varaa Bussin/junan kk lippuun, ankeeta on elämäsi, mutta koita lennellä pom pom pompuilla intiaan, jos löytyy laihasta lompakosta vaikka seteleitä lippuun. Halpa matkoilla lentävät voi kerätä pulloja pääsee vähän paremmilla koneilla, Finnairilla 321A koneita ja tilaa löytyy on se mukava venytellä istuessa, muut voi lennellä niillä vanhoilla (sardiinipurkeilla) Intiaan, halpa matkoilla, kokeilkaa niitä potkurikoneita, jos niillä pääsisi halvemmalla. Varkala 2016 olemme matkalla 2-3kk jet set luokassa mennään. Intiaan

        Kyllä sulla meni nyt pallo pahasti verkkoon. Mersuista sinulla ei näköjään ole mitään tietoa, ellei taksimersun takapenkillä istumista kusisuojan päällä oteta huomioon. Jos TODELLA olet tuollaisen sarjan Mersuja omistanut, et olisi kompastunut.
        Kait sinua nyt viiksettää, kun toisilla vaan sattuu menemään paremmin... ja pitää lähteä jakamaan postia tai pillereitä lauantaina aikaisin. Me toiset matkataan halvalla Intiaan!

      • ffffff
        W222 kirjoitti:

        Pallo hukassa? kompastunut?
        matkataan vaan halvalla Intiaan W222 viiksettää ? mitä savoa se on
        ajelet sillä pillumallin Omegalla/etnoeemeli mersuilla.
        ei tarvi taksia käyttää, maksetulla Mersulla ajelen vielä ja jatkossakin.
        pom pom pompuilla ja halvalla Intiaan toiset matkustaa
        me menemme 595e Delhiin/finnairilla, halpaa on on

        Ihan olet skutsissa, eikä Mersuista tietoakaan. Onko sulle kaikki väännettävä rautalangasta http://urbaanisanakirja.com/word/viiksettaa/
        Ja eläkeläiset roudaa niitä pillumallin Omegoita Saksasta tai etno (etnisen vähemmistöryhmän suosimia) E-mallin Mersuja (ei siis viimeisintä mallia) Suomeen.
        Pomputtele sinä Delhiin finskin lensingkoneilla, ei finskillä ole edes omia koneita millä lennellä, omatkin piti myydä leasingyhtiölle. http://www.lentoposti.fi/uutiset/finnair_myy_lisaa_a330_koneita_leasing_yhtiolle
        Intiaan Varkalaan pääsee kyllä muutenkin ilman finskiä ja paaaaljon halvemmalla. Lennot alle 500€/nuppi reilusti, talo uima-altaalla sieltä 250€/kk, kotiapulainen 100€/kk, autonkuljettaja 160€/kk. Näin meillä

      • ffffff

        Delhistä<> Taj mahal <> Nepal yms. 3kk aikaa ja jälkiruoka Varkala >ei tarvi pomputella, kolahti omaan nilkkaan W222, tsiigaa, toivottavasti bonjaat skrivaukset, heinäkenkä.
        Finskillä Delhiin ja homma toimii
        muista ajella sillä pillumallin Omegalla, ainut mihinkä pystyt W222
        halpamatkoilla matkustelet, meidän ei tarvi kuin mennä sopivana ajankohtana, eikä kyttäillä halpalentoja pom pom pompuilla niin kuin toiset W222
        kannattaa alkaa rasvata köyttä, kirjoituksiesi perusteella hohhoijaa taitaa korvantaukset olla vielä märät. Ompa teillä kallista ei meillä vaan paljon paljon halvemmalla pääsemme, koko 3kk kun vertaamme hintoja, tosin mersulla ajelemme tasoa pitää olla Suomessa ja Intiassa

        Edelleenkään et näytä ymmärtävän Mersuista mitään...
        No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että yhden Omegan kävin ostamassa nuorisolle, kun muu ei kelvannut.
        Nähdään sitten siellä Intiassa Varkalassa, ei se niin suuri paikka ole, etteikö siellä kaksi ennestään tuttua Mersun omistajaa toisensa tuntisi.

      • ffffff

        pillumallin Omegalla siis ajelet, tulihan se sieltä, sippiviulunsoittaja.
        korjaamot korjaavat ja tietävät, itse ostan, kun niillä olen ajellut vuosia vuosia
        näin ne asiat selviää W222
        korttisi olet näyttänyt ja pelisi on pelattu

        luetun ymmärryskin näyttää olevan sinulla hakusessaan... Mersuista sinulla tietoakaan. Turhia täällä selittelet jotain finskin lentojasi.

      • ffffff

        Omituinen höpöttäjä W222
        Mersuilla ajelen edelleen
        täällä niitä on 3kpl Helsingissä/Kaivopuiston tallissani.
        kohta yksi lisää vielä

      • ihmevänkääjä
        ffffff kirjoitti:

        Omituinen höpöttäjä W222
        Mersuilla ajelen edelleen
        täällä niitä on 3kpl Helsingissä/Kaivopuiston tallissani.
        kohta yksi lisää vielä

        ..hörhöllä on nyt jo kolme Mersua Kaivopuistossa ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=5aa7sdi14us

      • ffffff
        W222 kirjoitti:

        Edelleenkään et näytä ymmärtävän Mersuista mitään...
        No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että yhden Omegan kävin ostamassa nuorisolle, kun muu ei kelvannut.
        Nähdään sitten siellä Intiassa Varkalassa, ei se niin suuri paikka ole, etteikö siellä kaksi ennestään tuttua Mersun omistajaa toisensa tuntisi.

        Ajele sinä vaan pimpsamallin Omegalla ja hae niitä lisää Saksasta

      • intia-mielessäin
        ffffff kirjoitti:

        Ajele sinä vaan pimpsamallin Omegalla ja hae niitä lisää Saksasta

        Miten tää liittyy SBB:n?

      • ffffff
        intia-mielessäin kirjoitti:

        Miten tää liittyy SBB:n?

        intia-mielessäin >>>> mieti sitä ajankuluksi.........

      • Intiafani
        intia-mielessäin kirjoitti:

        Miten tää liittyy SBB:n?

        Ei liity mitenkään tää sama hörhö alkaa tarjoilemaan sippiviuluja ja muita töykeyksiään joka ketjussa. Tuossa yksi ketju esimerkiksi, tunnistaa helposti tämän kirjoittajan http://keskustelu.suomi24.fi/t/10410297

      • savitappi

        Kuka kurjuuden katsomisesta Intiassa on mitään puhunut. Asunnon maksaminen on ihan oikeaa maksamista, on joskus oma maksettu asunto ja silti on päässyt matkustelemaan laadusta tinkimättä. Finski jos mikä on sitä "halpalentoa" parhaimmillaan, tosin lähinnä laadun puoleen. Käy vilkaisemassa finskin keskusteluosiolla, miten tyytyväistä porukkaa siellä on, lähinnä tyyliin; finski hanurista.
        Tässä kommenttisi , maksa sinä vaan asuntoasi Intiafani hörhö

      • Intiafani
        savitappi kirjoitti:

        ???

      • viiksettää
        ffffff kirjoitti:

        Pallo hukassa? kompastunut?
        matkataan vaan halvalla Intiaan W222 viiksettää ? mitä savoa se on
        ajelet sillä pillumallin Omegalla/etnoeemeli mersuilla.
        ei tarvi taksia käyttää, maksetulla Mersulla ajelen vielä ja jatkossakin.
        pom pom pompuilla ja halvalla Intiaan toiset matkustaa
        me menemme 595e Delhiin/finnairilla, halpaa on on

        puuttumatta lainkaan muuten antoisaan keskusteluunne, niin totean vain, että sana viiksettää on ihan yleinen ja käytetään kuten "ketuttaa" tai "hatuttaa". Tuossa vielä käytännön esimerkki suomalaisen elokuvan klassikosta https://www.youtube.com/watch?v=hKyEEti-1_c

      • Nepalix
        ffffff kirjoitti:

        Delhistä<> Taj mahal <> Nepal yms. 3kk aikaa ja jälkiruoka Varkala >ei tarvi pomputella, kolahti omaan nilkkaan W222, tsiigaa, toivottavasti bonjaat skrivaukset, heinäkenkä.
        Finskillä Delhiin ja homma toimii
        muista ajella sillä pillumallin Omegalla, ainut mihinkä pystyt W222
        halpamatkoilla matkustelet, meidän ei tarvi kuin mennä sopivana ajankohtana, eikä kyttäillä halpalentoja pom pom pompuilla niin kuin toiset W222
        kannattaa alkaa rasvata köyttä, kirjoituksiesi perusteella hohhoijaa taitaa korvantaukset olla vielä märät. Ompa teillä kallista ei meillä vaan paljon paljon halvemmalla pääsemme, koko 3kk kun vertaamme hintoja, tosin mersulla ajelemme tasoa pitää olla Suomessa ja Intiassa

        Ei oikein natsaa sinun juttusi, kunhan höpöttelet. Haaveissa vain sinulla tuollaiset reissut Intiassa.

      • Nepalissa
        ffffff kirjoitti:

        Delhistä<> Taj mahal <> Nepal yms. 3kk aikaa ja jälkiruoka Varkala >ei tarvi pomputella, kolahti omaan nilkkaan W222, tsiigaa, toivottavasti bonjaat skrivaukset, heinäkenkä.
        Finskillä Delhiin ja homma toimii
        muista ajella sillä pillumallin Omegalla, ainut mihinkä pystyt W222
        halpamatkoilla matkustelet, meidän ei tarvi kuin mennä sopivana ajankohtana, eikä kyttäillä halpalentoja pom pom pompuilla niin kuin toiset W222
        kannattaa alkaa rasvata köyttä, kirjoituksiesi perusteella hohhoijaa taitaa korvantaukset olla vielä märät. Ompa teillä kallista ei meillä vaan paljon paljon halvemmalla pääsemme, koko 3kk kun vertaamme hintoja, tosin mersulla ajelemme tasoa pitää olla Suomessa ja Intiassa

        Joko alkaa olemaan matkakuumetta? Hieno reissu teillä tulossa, ellette jo ole reissussa, Nepal varsinkin talvella on ihan mainio kohde, ei ole turhan lämmintä.

      • tuskinkuumetta
        Nepalissa kirjoitti:

        Joko alkaa olemaan matkakuumetta? Hieno reissu teillä tulossa, ellette jo ole reissussa, Nepal varsinkin talvella on ihan mainio kohde, ei ole turhan lämmintä.

        Eipä taida olla Nepalia nähnytkää nimim. ffffff , lähtee varmaan taasen tammikuussa ihan normaalille pakettimatkalle Goaan. Tunnistat kyllä, jos seuraat kirjoituksia.

      • kyllästyttää
        tuskinkuumetta kirjoitti:

        No ei tosiaan! Meinaan, että jos on vähääkään niin aktiivinen Nepalin keskustelupalstalla, mitä täällä, niin luulisi olevan monta viestiä, vaan hiljaista on... http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu/matkakohteet/aasia/nepal Hörhö mikä hörhö, vääntää vaan olemattomia täällä ffffff eri nimimerkkeineen. Tammikuussa rauhoittuu, kun pääsee sinne pakettimatkalleen.

      • odotellaan
        ffffff kirjoitti:

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        Eipä ole osoitetta kuulunut...

      • hiemanhuvittaa
        ffffff kirjoitti:

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        Ei tainnut tulla sitä Mersua sitten hankittua... riittikö rahat edes Ooppeliin http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/tilastotietoa/

      • kyllästyttää

      • Lariamkuurilla
        kyllästyttää kirjoitti:

        Aika helppo katsoa tullin päätöksistä, että kuinka monta 600S Meseä on tuotu...
        ffffff ei ole tuonnut ainakaan Meseä ja Nepaliakin epäilen, jos olisi matkustanut Nepaliin, olis hieman enempi eloa tuollakin puolella http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu/matkakohteet/aasia/nepal

        Ei minunkaan mielestä ole uskottavaa tarinaa nuo ffffff jutut, legendaa heittää. Onko edes mopoautoa ja onko edes käynnyt Intiassa.

      • dijou
        Lariamkuurilla kirjoitti:

        Ei minunkaan mielestä ole uskottavaa tarinaa nuo ffffff jutut, legendaa heittää. Onko edes mopoautoa ja onko edes käynnyt Intiassa.

        No, ehkä bussilla Kontulaan on matkannut. Haaveilee vaan Intiasta ja Mersuista ei tiedä mitään

      • täyttäpuppua
        ffffff kirjoitti:

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        Ja hahhah, sanon minä! Tullitilasto puhuu ihan muuta tuollaisen Mersun ostoista..

      • puppendaalia
        kyllästyttää kirjoitti:

        No ei tosiaan! Meinaan, että jos on vähääkään niin aktiivinen Nepalin keskustelupalstalla, mitä täällä, niin luulisi olevan monta viestiä, vaan hiljaista on... http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu/matkakohteet/aasia/nepal Hörhö mikä hörhö, vääntää vaan olemattomia täällä ffffff eri nimimerkkeineen. Tammikuussa rauhoittuu, kun pääsee sinne pakettimatkalleen.

        No eihän tuo nimim. ffffff missään Nepalissa käynnyt tai mitää Mersuja ostellut, ihan tavis Goan matkaaja, korkeintaa jollain duunari-mersulla ajelee, jos silläkään.

      • uskottavuusmeni
        ffffff kirjoitti:

        Lähden Saksaan ostamaan Mersua 600S vaatimattomasti viime vuoden mallia,
        saa kelvata meille, mukava ajella Suomessa, kun kateelliset katsovat vihreinä meitä
        2015 sitten Intiaan-Varkala, talo varattu ja henkilökunta. Laitan osoitteen voi tulla runsaalle Aamiaiselle ja rannalla varjot kunnossa. tervetuloa
        PS. Näin meillä

        ..eipä osoitetta näkynyt, että olisi voinnut käydä teillä aamiaisella Intiassa

      • eipälöytynyt
        ffffff kirjoitti:

        Koko elämäni olen ajellut Mersulla 500, 320, 300, 280, 220, 200, 170 ja nyt on 600s aika, pitää olla tyylitajua loppuun asti, kun vielä voi nauttia, pakka kunnossa.
        toinen miljoona menossa, vasta.

        Hörhö ajelee muka Mersuilla ;D Tullitilasto näyttää ihan muuta...

      • hiemaseurannut
        eipälöytynyt kirjoitti:

        Hörhö ajelee muka Mersuilla ;D Tullitilasto näyttää ihan muuta...

        ei mennyt ffffff muuten sinne Nepaliinkaan, Varkalasta puhumattakaan, täysi huuhaa

      • Nepalia_nähnytkää

      • äläruokitrollia
        Nepalia_nähnytkää kirjoitti:

        Eipä mennyt Nepaliin ei, hiljaista on tuolla Nepalin puolella... Meinaan olis varmaan pitänyt samanlaisen vyörytyksen sielläkin, mitä pätee täällä Intian palstalla. http://keskustelu.suomi24.fi/t/13920914/matkakertomus-ja-kokemuksia-nepalista

        Olet varmaan jo huomannut, että sama vakihörhö kirjoittelee täällä, ei tosiaan ole Nepalia nähnytkään, Goalla voi olla käynnyt joillain pakettimatkoilla.

      • jgrsprtksn
        tuskinkuumetta kirjoitti:

        Eipä taida olla Nepalia nähnytkää nimim. ffffff , lähtee varmaan taasen tammikuussa ihan normaalille pakettimatkalle Goaan. Tunnistat kyllä, jos seuraat kirjoituksia.

        En uskonutkaan, että ffffff olisi mihinkään Nepaliin matkannut, mutta hauska hörhö silti juttuineen. Onko käynnyt edes Intiassa lainkaan?

      • jkdfgrtysdef
        jgrsprtksn kirjoitti:

        En uskonutkaan, että ffffff olisi mihinkään Nepaliin matkannut, mutta hauska hörhö silti juttuineen. Onko käynnyt edes Intiassa lainkaan?

        ei menny Nepaliin, kunhan kirjoittelee

      • eisemihinkääNepalii
        jkdfgrtysdef kirjoitti:

        ei menny Nepaliin, kunhan kirjoittelee

        ..siellä se nyt laittelee niitä videoita :D

      • jkfgtuidrgf
        ffffff kirjoitti:

        pillumallin Omegalla siis ajelet, tulihan se sieltä, sippiviulunsoittaja.
        korjaamot korjaavat ja tietävät, itse ostan, kun niillä olen ajellut vuosia vuosia
        näin ne asiat selviää W222
        korttisi olet näyttänyt ja pelisi on pelattu

        Intiasta pitäisi ilmeisesti keskustella!

    • ffffff

      Halvalla pääsee Finnairilla ja nopeasti Delhiin 6h 40min
      kymmenien vuosien kokemus Mersuista, toiset haaveilee niistä
      pillumallin Omegalla siis ajelet vieläkin ?
      sippiviulun matkoja teet Intiaan W222 kyllä kyntää
      turha selitellä pillumallin Omegasta, kun sillä ajelet itse, puhumattakaan Mersuista

      • W222

        Eipä vaikuta kovin tyytyväiseltä porukalta http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu/lentaminen/finnair
        jokainen tehkööt omat johtopäätökset.
        Mersujen kanssa olen sen verran puuhaillut vuosikymmenien aikana, että ilman minua et sinäkään ajelisi niin edullisesti Mersulla, (jos ylipäätään ajat Mersulla).
        Ensimmäisen uuden Mersuni hankin yli 35v. sitten, joka tuli tunnetuksi Suomessa varsin hyvin, ei nimittäin ollut maahantuojan huoltokirjaa ja autoni oli aika "piikki" maahantuojalle tuolloin. Harmaatuonnista, joka oli ihan laillista toimintaa, yritettiin tehdä rikollista toimintaa väkisin, tuloksetta. Autojen tuonti ulkomailta ohi virallisen maahantuojan tuli jäädäkseen. Sittemin autoveroon liittyviä kuvioita muutettiin moneen kertaan, niissä kaikissa minä en ollut enään suuremmin mukana, kun olin vaihtanut liiketoimintaani kauko-idän suuntaan ja siitä ei sen enempää.
        Tässä matkailussa olen nyt nähnyt samoja piirteitä, kuin aikoinaan otteluissani erään maahantuojan monopolin kanssa. Omatoimisia matkailijoita varoitetaan vaikka mistä ja tietysti ymmärrän hyvin joidenkin matkatoimistojen huolen, jos kaikki siirtyvät käyttämään suoraan eri lentoyhtiöiden palveluja ja varaamaan hotellit itse. Joskus tuntuukin, että täälä matkailuun liittyvällä palstalla eri matkatoimistojen porukka kirjoittelee omien matkatoimistojensa puolesta ja mustamaalaavat omatoimisia matkoja.
        Vaan mitä tulee tuohon pillumallin Omegaan, en ole sellaisella ajanut metriäkään. Ostin tosiaan sellaisen nuorisolle, kun muu ei kelvannut. No, nyt nuorisokin on kasvanut siitä vaiheesta ulos ja nyt kelpaa jo hieman laadukkaampikin saksalainen auto alle.
        Autot eivät sinänsä näyttele elämässäni suurta roolia, niitä on pakko omistaa muutamia jo ihan työn puoleen ja osin harrastuksetkin ovat tuonneet talliin muutamia museoautoja. Hyvällä autolla on mukava ajaa!
        Intiassa taas on mukava matkustaa, en kuitenkaan tykkää matkustaa millään pakettimatkoilla tai muilla tavallisilla matkoilla, ne ajat ovat jäänneet kauas 80-luvulle. Intiasta olen pitänyt erityisesti, se on maa johon haluan matkustaa aina uudelleen. Aina löytyy uutta, vaikka jotkut väittävät kaiken olevan samaa.

      • sbb

        -50 luvulla omistin ensimmäisen mersuni poikasena ja muutaman museoauton omistajana
        voin sanoa että ammatikseni niitä korjasin yli 40v aina ei ajatustenlukijat oikein osaa kertoa mitä toiset tietää ja mitä ei
        varmaan toiset on saanut ajelle-kokeilla -80 luvulla mersua, jos sittenkään, entinen asentaja, mutta jokainen tyylillään matkoillaan ja mersuillaan.

      • W222
        sbb kirjoitti:

        Jos olet 50-luvulla omistanut Mersun poikasena, on horinasi matkustuksiin Intiassa pelkkää vaipoissaan pyristelevän vanhuksen dementiahörinöitä... No, ehkä korkeintaan tuollainen metsäauto, jonka katolla olet poikasena pomppinut polvihousuissa. http://aijaa.com/zlGG1y

        Kaivoit paskaa vaipoistasi, kun minä ajelin mersulla W222
        empä ole pomppinut autojen katoilla, eikä dementia ole iskenyt vielä
        mersujen kanssa muka puuhaillut, taidat olla unissasi puuhaillut ja ajellut
        märkäkorvan juttuja

      • sbb
        W222 kirjoitti:

        Jos olet 50-luvulla omistanut Mersun poikasena, on horinasi matkustuksiin Intiassa pelkkää vaipoissaan pyristelevän vanhuksen dementiahörinöitä... No, ehkä korkeintaan tuollainen metsäauto, jonka katolla olet poikasena pomppinut polvihousuissa. http://aijaa.com/zlGG1y

        Ajele sinä vaan pimpsamallin Omegalla ja hae niitä lisää Saksasta

        hyvin sanottu W222:sta
        Mersujen kanssa olen sen verran puuhaillut vuosikymmenien aikana
        että ilman minua et sinäkään ajelisi niin edullisesti Mersulla
        taidat olla savosta, kun on niin kalakukon kirjoitusta, viäntää kiäntää piällysmies

      • ihmevääntöä

        Mitä ihmettä pimppimallin Omegat ja Mersut liittyy johonkin Goan hotellin surkki aamiaisiin? Ootko joku katkeroitunut eläkeläinen, joka ei pääse itse Intiaan, vaan pitää kärvistellä pakettimatkan hotellissa ja purkaa pahaa oloaan täällä?

    • EN27

      En suosittele ko. hotellia, on sitä parempaakin Intiassa. Ja miksi mennä ylipäätään Goalle, kuitenkin sitten valitetaan vaikka mistä, löytyyhän niitä rantoja ja räätäleitä muualtakin Intiasta

      • niinmutta

        eihän nää avuttomat pääse muualle Intiaan, kuin Goalle, ne menee sinne mihin matkatoimistot heidät vie ja siihen tyytyvät.

      • junog
        niinmutta kirjoitti:

        eihän nää avuttomat pääse muualle Intiaan, kuin Goalle, ne menee sinne mihin matkatoimistot heidät vie ja siihen tyytyvät.

        Eipä Goalle kannata mennä, liikaa porukkaa, rannat täynnä ja hinnoittelu turistien vuoksi pilvissä. Parempiakin paikkoja löytyy Intiasta vaikka kuinka.

      • EienääGoalle
        junog kirjoitti:

        Eipä Goalle kannata mennä, liikaa porukkaa, rannat täynnä ja hinnoittelu turistien vuoksi pilvissä. Parempiakin paikkoja löytyy Intiasta vaikka kuinka.

        Olen samaa mieltä, että Goa on aika kulunut juttu, mutta ei Intia. Muualla Intiassa on tosi hienoa matkustaa, edullista ja paljon nähtävää. Ei kyllä goa kiinnosta pätkääkään!

    • mikäVuosi

      Tuhat vuotta vanha juttu. Kaksi kertaa vuosi väärin. Onneton uusavuton pakettimatkaaja

      • Launo

        Ota nyt tuosta vuosiluvusta selvää. Mainio ketju kuitenkin Intian matkailusta.

    • Talvi_Intiassa

      Olipa mainio ketju, kun luin. Ilmi selvästi monelle tuottaa ongelmaa matkustaa Goan ulkopuolella Intiassa tai ylipäätään omatoimisesti. Hyviä matkoja vaan kaikille!

      • JoulunjälkeenIntiaan

        Goalla en ole koskaan käynytkään, mutta talvella taasen Intiaan toisaalle ja omatoimisesti.

      • Urpot

        Goalla en ole koskaan käynytkään, mutta Goassa ja muualla Intiassa olen käynyt omatoimisesti neljätoista kertaa.

      • vitmit

        Mystinen kuolema Goalla. Jo nyt tiedämme, että jotkut lukijat kimmastuvat: Eivätkö ne siellä lehdessä tiedä, että Intian Goa ei ole niemimaa eikä saari! Pitää sanoa Goassa.

        Niin sanotaan ainakin vanhoissa kielioppaissa.

        Mutta emme sano Rivierassa tai Costa del Solissa, vaikka nekään eivät ole saaria tai niemimaita. Ne ovat kuuluisia rantalomakohteita.

        Kotimaisissa paikannimissä yleensä paikalliset päättävät, käytetäänkö ulko- vai sisäpaikallissijaa. Silloin pitää muistaa, että sanotaan Torniossa mutta toisaalta Ylitorniolla.

        Goan nuoret suomalaiset turistit käykööt tässä yhteydessä paikallisista. He menevät yleensä kuukausiksi Goalle.

        Mutta tärkein syy Goalla-muotoon on se, mitä sinne mennään tekemään. Jos esimerkiksi Kesko laajentaisi liiketoimiaan Intiaan ja avaisi siellä Citymarketin, se tapahtuisi Goassa.

        Mutta jos traveller-nuori ottaa rennosti, hän chillaa Goalla.

        Niin kuin ennen maaseudun nuoriso tapasi kavereita kirkolla, mutta pappi saarnasi kirkossa. Tai oppilas on aamulla koulussa, mutta käy illalla pelaamassa lentopalloa koululla.

        Suomi on rikas kieli. Jos pienellä sijamuodon valinnalla pystyy sanomaan näin paljon, sitä kannattaa käyttää

      • Indiaa
        vitmit kirjoitti:

        Pilkunviilaaja löytyi taas...

      • tuosamataas
        Indiaa kirjoitti:

        Pilkunviilaaja löytyi taas...

        Alkoi päteminen kieliopilla, vakihörhö pätee.

      • eliastapanikarhut

        Suomi on rikas kieli tosiaan.

      • kunhanpätee
        tuosamataas kirjoitti:

        Alkoi päteminen kieliopilla, vakihörhö pätee.

        joo tosiaan, sama hörhö alkaa aina kielioppia vääntämmän täällä, epäolennaista ei liity Intiaan mitenkään. käynnyt ehkä joskus Goassa jollain pakettimatkalla

      • kunhanpätee
        kunhanpätee kirjoitti:

        opettele tavaamaan tumpio

      • todellinentumpio
        kunhanpätee kirjoitti:

        opettele tavaamaan tumpio

        tässä sen hyvin näkee, ei osaa edes omaa nimimerkkiä valita

      • mummopätee
        todellinentumpio kirjoitti:

        tässä sen hyvin näkee, ei osaa edes omaa nimimerkkiä valita

        ei tosiaan osaa valita omaa nimimerkkiä. Onkohan edes koskaan matkustanut oikeasti Intiaan. Myö lennetään Hesasta Gooalle...

      • jhksdgftri

        Monet ei tosiaan osaa mennä muualle, kuin Goalle

      • MAN64191

        Oon mä käyny muutaman kerran ruottis , kerran norjas ja Tallinnan satamaski Gooan lisäks :)

    • voihyväsylvi

      Tosi vanha juttu, kohta 1002 vuotta ;D

    • sitäsaa

      Jospa menisit seuraavan kerran omatoimimatkalle Intiaan ja ihan muualle, kun noin ahisti.

      • eineosaa

        Kuule kyllä ne on tämän palstan porukoille pakettimatkat ainoita, millä he voivat mennä Intiaan ja Goalle. Joten ei onnistu heille, turha ehdottaa.

      • eitosiaan
        eineosaa kirjoitti:

        Kuule kyllä ne on tämän palstan porukoille pakettimatkat ainoita, millä he voivat mennä Intiaan ja Goalle. Joten ei onnistu heille, turha ehdottaa.

        Näin on, että tällä palstalla parveilee juuri ne Goan pakettimatkaajat, joille Goa on vain Intia ja muusta ei sitten mitään käsitystä. Jotkut tekee sen "kultaisen kolmion" samalla systeemillä, että sikakallis pakettimatka siihen. Harva tavantallaaja lähtee omatoimiselle matkalle Intiaan.
        Intia on mahtava maa matkustaa, vaikka ei kävisikään Goalla.

      • kyllästyttää
        eitosiaan kirjoitti:

        Olis kiva lukea, että millaisia reissuja jengi teki Intiaan viime talvena muualle, kuin Goalle.

    • jouluakaikille

      Mitäs te täällä sitten pyöritte ylipäätäänkäään? Harva tarvitsee teidän kommenttejanne. Teillä pitäs olla oma palsta, jossa kyllä taitas olla melko hiljasta, Kukaan ei halua lukea tympiviä kommentteja "kaikkitietäviltä", jotka ei kuitenkaan osaa antaa mitään järkevää vastausta mihinkään kysymykseen. Tämä on nähty vuosien mittaan.

      • Murudille

      • WilmaG

        Eikös tämä kuitenkin ole Intian matkailuun tarkoitettu keskustelupalsta, eikä pelkästään vain Goan matkaajille tarkoitettu.
        Olis kyllä kiva saada vastauksia muualtakin Intiasta, mutta vähissä on sitten tiedot, ellei kysele jostain Mapusan markkinoista tai niin kuin tässä on ollut aamiaiset ja aurinkovarjot pakettimatkaajalla ongelmana, niistä riittää kerrottavaa.

      • Prätkällä_Shimlaan

      • Prätkällä_Shimlaan

      • Diulle
        Prätkällä_Shimlaan kirjoitti:

        Aika turhalta näyttää täällä kysellä yleensä mitään. Ollaan suunniteltu retkeä Shimlaan, tässä oli meidän tulos. http://keskustelu.suomi24.fi/t/13753722/shimlaan-vuoristotielle

        Joo, ei tällä palstalla kannata kysellä muuta, kuin Goaan liittyvää. Vähässä on tieto muualta näillä. Tietoa löytyy vain sieltä mihin pakettikarja viedään laitumelle.
        Ihmettelen, ettei matkatoimistot näe tässä mitään markkinarakoa, että alkaisivat viemään asiakkaitaan muuallekin Intiaan. Hyviä kohteitahan Intiasta kyllä löytyy!

      • Goaan_kyllästynyt
        Diulle kirjoitti:

        Joo, ei tällä palstalla kannata kysellä muuta, kuin Goaan liittyvää. Vähässä on tieto muualta näillä. Tietoa löytyy vain sieltä mihin pakettikarja viedään laitumelle.
        Ihmettelen, ettei matkatoimistot näe tässä mitään markkinarakoa, että alkaisivat viemään asiakkaitaan muuallekin Intiaan. Hyviä kohteitahan Intiasta kyllä löytyy!

        Olen huomannut saman tässä, kun olen joskus jotain yrittänyt kysellä täällä. Onnetonta on tiedon saanti muualta Intiasta. Pakettimatkaajien palstalta vaikuttaa, samat kysymykset käydään läpi, valuutanvaihdot ja viisumit, joku aina hehkuttaa Mapusan markkinoita ja muka suoria lentoja.

      • Prätkällä_Shimlaan
        Prätkällä_Shimlaan kirjoitti:

        Kiitos saamistamme ohjeista vastaajille :)

        Jaa, näköjään tämä vanha ketju on vielä voimissaan täällä. Kiitos kaikille vastanneille! Reissu on nyt heitetty Shimlaan kaverin kanssa jo aikaa sitten n. 1,5v. sitten . Hieno reissu kaiken kaikkiaan. Vuokrasimme paikalliset moottoripyörät ja ne toimivat melko hyvin koko matkan. Uusia retkiä suunnitellaan ja on tehty tässä välissäkin!

    • lammintariittaa

      Aika p#rsereika on koko Goa. Vapaata hiekkarantaa on taalla Intiassa muualla vaikka kuinka, niin sinne pitaa tunkea.

      • niinko

        hyvä havainto >vapaata hiekkarantaa<

      • niinko

        Vapaata hiekkarantaa, mukava olla yksin siellä rannalla

    • kysykäävaan

      On ihan hyvä että joku viitsii yleensäkään tällä palstalla kysellä jotain vaikka sitten Goaan liittyvää. Kovin olisi Intian palsta tyhjä ilman näitä kyselijöitä. Vastaukset on vaan usein juuri tuota persreikä tasoa.

      • justjoooooo

        ..niin kuin tuossa sitten nähtiin, tasoa löytyy ;D

      • Nusti

        Nyt alkoivat kaivamaan meikkejä sieltä reiästä...

    • 2015-2016

      Pakettipelle Goalla 4 viikkoa, mukavaa on täällä ja halpaa
      hippimarkkinat, maustefarmit ym. matkatoimiston kautta retket
      ruoka on täällä monenlaista ja laatu hyvää/surkeaa
      kannattaa kokeilla, eikä tule pettymyksiä/aamiaiset myös hyviä/huonoja
      vatsa kuralla helposti rannan shakkeissa
      terveisin pakettipelle ja omatoimipelleille lommoo gooalla

      • elämäreiässärattoisaa

        Siellähän pyörit rei'ässä pakettipelle...

      • chelou

        Ei täällä mitään reikää ole, eikä pakettipellle.

      • niimutta
        chelou kirjoitti:

        Ei täällä mitään reikää ole, eikä pakettipellle.

        Se on reikä koko paikka...

      • niinmutta

        ei ole reikää Goalla, missä täällä se reikä on ?

    • elämäreiässä

      täällä saa pöllönreikää ja etufilettä, tenojoen punaista

    • EppuC

      olehan nyt tarkkana niiden aurinkovarjojen kanssa ja totuttele aamiaiseen tai vaihda hotellia siellä goalla

      • MAN64

        Kateelliset perse aukiset huutelee ja arvostelee ku itel ei oo varaa lähtee Goaan Finskillä

      • 567

        eppu c on ollut goalla aurinkovarjoen ja aamiasisten kanssa ihan hukassa, seilannut turun ja åbun väliä, eikä ole ymmärtänyt missä om. kuvitellut että on goalla aurinkovarjojen ja aamiaisten kanssa bailannut

      • ihmettelenvaan
        MAN64 kirjoitti:

        Kateelliset perse aukiset huutelee ja arvostelee ku itel ei oo varaa lähtee Goaan Finskillä

        mites nyt Qatarair sitten...

      • MAN6419
        MAN64 kirjoitti:

        Kateelliset perse aukiset huutelee ja arvostelee ku itel ei oo varaa lähtee Goaan Finskillä

        Toi raha aina heitetään kehiin, kun ei muuhun pystytä. Intiaan pääsee niin halvalla muiden yhtiöiden koneilla, ettei finskillä ole siihen mitään sanomista. Eikä finski sitä paitsi edes lennä Goalle reittilentoja.

    • o1111

      MAN64
      puhut vähän, mutta asiaa. täällä perseaukise vittuilee ja sossu pummit säestää

      • W222

        Onko se heti p#rseaukinen ja sossupummi, jos ei Intiassa matkusta Goalle, vaan menee muualle Intiaan?

      • MAN64

        No ei toki, mut tosi ärsyttävää toi arvostelu siitä että jotkut haluavat käydä Goalla ja pitävät paikasta niin paljon että haluavaat sinne vuosi vuoden jälkeen aina vaan uudestaan. Joku haluaa reissata muualla ja joku toinen toisessa paikassa, miks ei vaan annettais imisten matkustaa sinne minne kukin haluaa ilman että se haukutaan idiootiks!
        Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä...

      • o1111

        Intiaan ei matkustele muut kuin persaukiset

      • EppuC
        W222 kirjoitti:

        Onko se heti p#rseaukinen ja sossupummi, jos ei Intiassa matkusta Goalle, vaan menee muualle Intiaan?

        Sossupummit matkustaa vaan Intiaan, niillä ei ole varaa Goalle pakettimatkalle 2-4 viikoksi

      • W222
        EppuC kirjoitti:

        Anteeksi vaan EppuC, mutta maksan pääoma- ja valtionveroa, joten en ole edes oikeutettu sosiaaliavustuksiin. Matkustan silti Intiaan!

      • kohta_Goalla
        EppuC kirjoitti:

        Sossupummit matkustaa vaan Intiaan, niillä ei ole varaa Goalle pakettimatkalle 2-4 viikoksi

        Äkkilähtö Goalle pakettimatkalla 4vkoa 880€, kyllä sossupummin kelpaa!

      • kohta_Goalla

        Lähtö 30.01.2017 Goalle neljäksi viikoksi, hieman yli 800€, kyllä sossupummin kelpaa!!

    • eppuc

      eppu c on kerännyt pulloja, pääsee Goalle, onko viisumi kunnossa Turun ja Åbun välillä vielä?

      • kohta_Goalla

        Ei Turun ja Åbun välillä tarvita viisumia, sitä paitsi Föri vie maksutta ilmaiseksi tois puol jokke. Viisumit Intiaan kunnossa hyvissä ajoin, kun äkkilähdöllä matkustaa Intiaan. Ei sossupummin tarvitse alentua pulloja keräämään, Kelasta ja sossusta saa aina sen verran "pörräysrahaa" että pääsee äkkilähdöllä Intiaan Goalle, nytkin maksoin 880€ neljän viikon matkasta, halpaa on kuin saippua!

    • MAN64

      Intiaan ei matkustele muut kuin persaukiset

      • MAN64

        Joku persaukinen pelle käyttää näköjään mun nimimerkkiä!

      • Åby
        MAN64 kirjoitti:

        Joku persaukinen pelle käyttää näköjään mun nimimerkkiä!

        Täällä on näitä vääntäjiä, jotka lainailee toisten nimimerkkejä.

    • Åby

      turkkilaisella ja pompuilla perseaukiset, pakettimatkalaisilla on hilloa ei tarvi pompuilla mennä 880e 4 viikkoa goalla.

      • hillot-on

        eikös se Kontulan sossupummi jo lähtenyt sinne Goalle jollai äkkilähdöllä 880€ neljäksi viikoksi. se siitä hillosta!

    • hilloa

      Sossupummilla menee paremmin kuin duunarilla, hilloa löytyy. Ei mulla muuta

      • fattamaksaa

        Näinhän se on, Goa on halvin paikka sossupummin elellä talvi. Pakettiäkkilähdöt myös halpoja, ei tee sossupummille tiukkaa. Halvimmalla kuitenkin pääsee, kun ostaa halvat lennot ja vuokraa kämpän joltain yksityiseltä. Lämmintä riittää!

    • fatta

      Et tiedä halvoista maista mitään, halpoja lentoja ei kannata kytätä, Finnair kuljettaa ja rahat riittää, ei fatta mitään matkoja maksa, en ole kuullutkaan sellaista.

      • ihaanpihallanallepuh

        Olet ilmeisesti aivan pihalla todellisesta sosiaalisurfauksesta, sillä Kela ja fatta maksaa vaikka mitä, pieni osa jää vain kiinni. Jos tukien hakija täyttää ilmoittamillaan tiedoilla tuen ehdot, niin rahat tulevat tilille. Homma on vain sitten käytännössä kateellisten naapureiden varassa, että joku tekee ilmiannon tälläisestä huijauksesta.
        http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-kelaa-huijataan-vaarinkaytoksiin-miljoonia-vuosittain/265094
        http://www.vauva.fi/keskustelu/1106424/ketju/saako_naita_sossupummeja_mitenkaan_kitkettya
        Halpoja lentoja kannattaa käyttää, säästetty raha on aina parempaa, kuin ansaittu, kun siitä ei ole tarvinnut maksaa veroja ja muita kuluja.

      • tippuijolistoilta

      • Goalla_halvalla

        Oletkohan itse käynnyt Goalla koskaan? Sillä juuri Goa on monen Kelan ja sosiaalitoimen asiakkaan paikka viettää talvea. Osa matkaa halvoilla lennoilla, jotka maksaa muutaman satasen, eli 300-350€ menopaluu. Osaamattomammat kyttää halvat äkkilähdöt pakettimatkoista ja menee näillä puoli-ilmaisilla matkoilla kuukaudeksi Goalle. Halvimmat kuukauden pakettimatkat on 700-800€, halvemmallakin onnistuu, jos oikein onnistaa.
        Halvoilla lennoilla matkaavat voivat olla koko talven Goalla ja palaavat vasta keväällä Suomeen. Eihän mikään pidättele sosiaalitoimen asiakasta Suomessa, kämpän voi vuokrata talveksi jollekin opiskelijalle tai komennusmiehelle, siitäkin saa vielä tuloa elämiseen Intiassa. Joillakin on Suomessa vaan vene, jossa asutaan kesällä ja talveksi lähdetään Intiaan. Osoite toki pitää olla Suomessa jossakin lyhtypylväässä ja postin voi kääntää sitten mihin haluaa.
        Suomesta lähtee myös moni "hippiyhteisö" Intiaan Goalle talveksi elämään halvalla.

      • fattasta

        Kuules nyt nimim. fatta, Goa on nimenomaan monen sosiaalisurfaajan vakikohde, jossa vietetään talvet tai ollaan muutama viikko.

      • kelastafattaan

        Intiassa Goalla ja Thaimaassa Pattayalla viihtyy aika moni vähillä tuloilla oleva. Kela ja fatta maksaa yleensä reissun tavalla tai toisella.

      • kohtapakkaamaan

        Taas on äkkilähtö ostettu Goalle, neljä viikkoa maksoi reilu 800€, ei paha, lähtö 6.2.2017

    • fattasta

      Hienoa kun kerrot totuuksia, taisi käydä omaan nilkkaa, kun puhut kokemuksen rintaäänellä täällä.

      • fatta

        Hyvin on matka mennyt, fatta maksaa, ei haittaa vaikka Finnair oli hieman kalliimpi, kun sai vielä pörräysrahaakin fattasta (googleta: pörräysrahaa sossusta). Vielä reilu viikko täällä lämpimässä!

      • fatta
        fatta kirjoitti:

        Oli muuten hieno reissu Goalle, melkein viikko oltu nyt täällä pakkasessa ja yritetty sopeutua kuukauden lämpimän jälkeen tänne kylmään Suomeen. Aikaerokin vielä vähän vaivaa. Pitää lähteä ensi talvena uudestaa, kun fatta maksaa!

      • gsa

        Jotkut hakee kelastakin rahaa... http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001154716.html

      • kelaasvähä
        fatta kirjoitti:

        Oli muuten hieno reissu Goalle, melkein viikko oltu nyt täällä pakkasessa ja yritetty sopeutua kuukauden lämpimän jälkeen tänne kylmään Suomeen. Aikaerokin vielä vähän vaivaa. Pitää lähteä ensi talvena uudestaa, kun fatta maksaa!

        Kelakin saattaa maksaa muutaman matkan Goalle... http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001154716.html

      • gogoaa
        kelaasvähä kirjoitti:

        Kelakin saattaa maksaa muutaman matkan Goalle... http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001154716.html

        Moni varmaan hakeekin rahat kelasta ja sossusta matkoihin, eipä äkkilähdöt paljoa maksa Goalle. Alle tonnilla voi olla kuukauden Goalla, eli ei mikään ongelma rahallisesti. Halvimmat äkkilähdöt Goalle kuukaudeksi irtoaa alle 800€!

      • Judexi
        gogoaa kirjoitti:

        Halvimmat meno-paluu lennot Intiaan 350€, ei ole kallista, että rikkaatkin raaskii matkustaa Intiaan!

      • tsirde
        Judexi kirjoitti:

        Hieman yli 400€ näytti olevan nyt lennot Intiaan Mumbaihin kohtuu lentoajalla, ei paha sekään.

        Montako kertaa olet matkustanut 350e Intiaan?
        Judexi

      • Intiaanmennään
        tsirde kirjoitti:

        Hieman yli 400€ näytti olevan nyt lennot Intiaan Mumbaihin kohtuu lentoajalla, ei paha sekään.

        Qatarilla pääsee 280€ meno/paluu Intiaan, ei paha ja hyvät safkat lisäksi.

      • eipahahintainen
        gogoaa kirjoitti:

        Moni varmaan hakeekin rahat kelasta ja sossusta matkoihin, eipä äkkilähdöt paljoa maksa Goalle. Alle tonnilla voi olla kuukauden Goalla, eli ei mikään ongelma rahallisesti. Halvimmat äkkilähdöt Goalle kuukaudeksi irtoaa alle 800€!

        Nyt joutui maksamaan hieman yli 800€ 4 viikon matkasta Goalle.

    • vähänkövanha

      Yli tuhat vuotta vanha juttu ;D "Sea Breeze Beach Hotelli 6-2-1014-27-02.1014 II"

    • hillomies

      Hieman yli 400€ näytti olevan nyt lennot Intiaan Mumbaihin kohtuu lentoajalla, ei paha sekään.
      mikä on kohtuu lentoaika ? Judexi
      FinnairillaHelsinki- Delhi-Dabolin ja loppu Taxilla

      • tsirde

        Kohtuu lentoaika on suurinpiirtein sama, mikä sinulta menee tuossa omassa matkassasi kaikkine kuvioineen.

        ps. minulle kaiketi esitit kysymyksesi

    • ailijohanna56v

      Meidän Suomen tyttöjen ei kannata pelätä intialaispoikien raiskauksia.
      Niillä on 10 cm:n pilit, ei niillä paikkoja rikota, naurattamaan rupeaa.

    • eiosaaeivoieiuskalla

      Ei voi sitten mennä mitenkään reservaatin ulkopuolelle syömään siellä Goalla??

    • uunot

      Eikö tämän älyttömän keskustelun voisi poistaa?

      • palstanparas

        Tämähän on ollut parasta täällä pitkään aikaan. Jos luet tarkkaan kaiken keskustelun kulun, saat melko tarkkaan käsityksen matkailusta Intiaan. On pakettimatkaajat ja omatoimimatkaajat, sekä siltä väliltä.

      • olipaketju
        palstanparas kirjoitti:

        Tämähän on ollut parasta täällä pitkään aikaan. Jos luet tarkkaan kaiken keskustelun kulun, saat melko tarkkaan käsityksen matkailusta Intiaan. On pakettimatkaajat ja omatoimimatkaajat, sekä siltä väliltä.

        Olipa tosiaan viestiketju! Täytyy oikein ihmetellä, onko tosiaan niin, että Intia on monelle täällä kirjoittavalla sama, kuin Goa? Intiahan on iso maa, onhan siellä paljon muutakin, kuin Goa.

      • Intiaantaasen
        olipaketju kirjoitti:

        Olipa tosiaan viestiketju! Täytyy oikein ihmetellä, onko tosiaan niin, että Intia on monelle täällä kirjoittavalla sama, kuin Goa? Intiahan on iso maa, onhan siellä paljon muutakin, kuin Goa.

        Ihmettelen tosiaan minäkin, kun Intiassa sentään riittää osavaltioita ja rantaviivaa matkustella, että miksi Goalle pitää matkustaa. Juuri tänään minultakin kysyttiin heti, että olinko Goalla, kun kerroin olleeni useampana talvena Intiassa. No, en ole ollut koskaaan Goalla, vastasin. Kysyjä oli kerran käynnyt Goalla ja ei ollut pitänyt kokemastaan, oli ollut likaista ja kosteaa, hajukin oli ollut kauhea. Kokemuksemme Intiasta menivät täysin ristiin ja kun kerroin mahdollisesti taas matkaavani tulevaksi talveksi Intiaan, kysyjä vain ihmetteli. Lentoja en ole vielä hankkinut Intiaan, kun vielä ei ole aivan varmaa, että voinko lähteä. Toivottavasti pääsen taas lähtemään Intiaan!

    • Intia

      Kävikö kukaan nyt tuossa hotellissa Goalla, että miten oli aamiaiset ja aurinkovarjot nyt?

      • MuuallaIntiassa

        Jos kävi, niin eipä ole tullut kertomaan sitä tänne. Itse en käynnyt lähelläkään.

      • eihyvääpäiväää
        MuuallaIntiassa kirjoitti:

        Jos kävi, niin eipä ole tullut kertomaan sitä tänne. Itse en käynnyt lähelläkään.

        Nyt tää mummo on viemässä kissoja Intiaan ;D

      • jkdgfrtfgr
        eihyvääpäiväää kirjoitti:

        Nyt tää mummo on viemässä kissoja Intiaan ;D

        Keralaan nyt menossa...

      • jkdgfrtfgr
        jkdgfrtfgr kirjoitti:

        Keralaan nyt menossa...

        Ihan skutsissa tuntuu olevan sinne Keralaan menossa, kun ei haltsaa viisumijuttuja.

      • iopoiyuytfg
        jkdgfrtfgr kirjoitti:

        Ihan skutsissa tuntuu olevan sinne Keralaan menossa, kun ei haltsaa viisumijuttuja.

        Ei ollutkaan menossa Keralaan, vaikka niin ensin uskotteli kissoillaan

    • Milson

      Olipas viestiketju! Luin tuota ihan ajankuluksi tässä juhannusaattona, kun tämä tuli vastaan googlettaessani tulevan talven omatoimimatkoja Intiaan. Oikeastaan aika hauskaa luettavaa. Muutama kuumakallekin mukana.

    • Voitteko ystävällisesti poistaa tämän ketjun. Trollien leikkikenttä.

      • Milson

        Miten niin tämä pitäisi poistaa?? Viestiketjussa on paljon asiallista tietoa Intiasta ja Intiaan matkaamisesta. Varmaan trollejakin on joukossa, niitä tuntuu jokaisessa viestiketjussa olevan.
        Goan arvostelu matkakohteena näyttää olevan arka paikka monelle, mitä tätä ketjua lukiessa huomasin. Yllättävän paljon kuitenkin on esitetty muitakin matkakohteita Intiaan matkaaville ja niistä kokemuksia.

      • eihyvääpäiväää

      • aitni
        Milson kirjoitti:

        Miten niin tämä pitäisi poistaa?? Viestiketjussa on paljon asiallista tietoa Intiasta ja Intiaan matkaamisesta. Varmaan trollejakin on joukossa, niitä tuntuu jokaisessa viestiketjussa olevan.
        Goan arvostelu matkakohteena näyttää olevan arka paikka monelle, mitä tätä ketjua lukiessa huomasin. Yllättävän paljon kuitenkin on esitetty muitakin matkakohteita Intiaan matkaaville ja niistä kokemuksia.

        Asiallista tietoa on ja sen tosiaan huomaa, että Goaa ei voi arvostella. Joillakin on herkkä hipiä.

    • MAN6419
      • qatarillahalvempi

        Aivan älyttömät hinnat Finskillä!!

      • qatarillahalvempi kirjoitti:

        Aivan älyttömät hinnat Finskillä!!

        Eiköhän nyt ollutkin kyseessä vain toeto että finnair lentää suoria reitti lentoja goalle. Lento aika on lyhyt. Itse qatarilla lentäneenä voin suositella yhtiötä, sillä palvelu oli ensiluokkaists ja lentohintaan sisältyi kaikki ruuat ja juomatkin

    • estilav

      Onko joku menossa tähän mainioon hotelliin Goalla?

      • Juu en ole, mutta aika lähelle kuitenkin ens maanantaina. Pitääks käydä kertoo terveisiä?

      • josmenetniin
        MAN64191 kirjoitti:

        Juu en ole, mutta aika lähelle kuitenkin ens maanantaina. Pitääks käydä kertoo terveisiä?

        Voithan käydä katsomassa siellä, että mikä on meno nyt, kun kerta sinne lähelle menet. Pistät sitten vaikka rapsaa tulemaan paikanpäältä.

    • kotiutunutIntiasta

      Eipä raporttia tullut keneltäkään, että mikä oli nyt meno SBB hotellissa. Ei edes kuvia. Itse en ollut lähelläkään tuota paikkaa nyt Intiassa.

    • rupee

      Onkohan kukaan nyt menossa ensi talvena tuohon hotelliin Goalla?

    • lueskelinajankuluksi

      Olipa melkoinen viestiketju Intiaan liittyen ja vähän muuhunkin.

      • kohtataasmatkaan

        Paljon on asiaakin Intian matkailuun liittyen tässä viestiketjussa. Itse en Goalla Intiassa viihdy, mutta muualla Intiassa on kiva matkustella. Tämän palstan anti vain tuppaa olemaan niin vaatimatonta, jos haluaisi tietää muualta Intiasta jotain. Joten ihan omillaan on pitänyt sitten matkustella Intiassa.

    • mikätilanne

      Onko nyt porukkaa menossa tuohon hotelliin? Sentään jo 5 vuotta kulunut tuosta, kun Lapin mummo oli siellä.

      • Anonyymi

        eipä ole lapinmummo hehkutellut tuota hotellia

    • anonyymi_Intiassa

      Mikähän nyt oli tilanne tuossa hotellissa, kuinka moni kävi siellä nyt viime talvena? Hinnat ainakin melko sopivat.

    • Anonyymi

      Olipa hauska viestiketju! Vieläkö porukka matkustaa ko. hotelliin Goalla?

    • Anonyymi

      Tämä se on vasta melkoinen tietopaketti Intiaan matkaajille!

    • Anonyymi

      Onkohan kukaan nyt tänä talvena matkannut ko. hotelliin, että mikä nyt tilanne?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe