Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tuulivoima Luhanka Latavuori ja Purnuvuori

pohjahirvi1

Tietääkö joku miksei Luhangan Latavuoren (Latamäki tuulivoima-alue 1x4 km) ja Hartolan Purnuvuoren Kinkkulanmäen rakenteilla olevista tuulivoimaloista saa tietoa lehdistä ? Miksi myös Suomi 24 on lopettanut suositun keskustelun ? Itse pyysin loppukesästä 2014 ESS ja Hartola-Sysmä paikallislehteä kirjoitamaan. ESS ei kommentoi pyyntöäni ja paikallislehti odottaa seesteisempiä aikoja. Purnuvuoren vieressä on Vuorenkylä seura ja heidän tiedottaja on kertonut minulle että seura saa tukea tuulivoimayhtiöltä. Minä maksan Suomelle veroa kun olen työntekijänä Suomessa. Haluan verorahojeni käytöstä tietoa. Lehdistö oli aiemmin kolmas valtiomahti. Miksi nykylehdistö on vetäytynyt journalismin perusperiaatteista ?

39

1590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuet houkuttaa

      Tuohon lahjontaan eli kauniisti tukeen puuttui YLE taannoin MOT ohjelmassaan. Näissä on osin menty laittomuuksiin ja jopa uhkailtu YLE.n mukaan. Kannattaa ottaa sinne yhteyttä, koska varsinkin ulkomaiset yhtiöt ovat röyhkeitä asiassa.

    • black hawk

      Kyllä media lopulta paljastaa näiden tuulivoimala-yritysten väärinkäytökset, ja niitä epäilemättä on. Tuo Luhangan Latamäki saattaa olla yksi alan kovimmista ympäristörikoksista.

      Muuallakin on kuulunut tietoja, että Vuorenkylän kyläyhdistykselle on tarjottu 100 000 euroa eli 4000 euroa/v. 25 vuoden ajan, jos ovat "hiljaa". Onkohan tässä tiedossa perää? Nyt on tilaisuus vastata.

      • Nopea toiminta

        Tilintarkastus vain heti yhdistyksen tileihin ja poliisin kuulusteluissa kyllä joltain irtoaa totuus. Lahjonta ja uhkailuyhtiöt pitää saada kuriin ja julkisuus on hyvä keino.

      • "blak hawk" toivoo että media herää mutta saattaa olla toiveunta josta ei herätä.
        Aloitin keskustelun jotta tulevaisuudessa ihmiset saisivat tietoa kotiseudulleen tulevista tuulimyllyistä. Minulle kävi kesällä 2014 niin että eräänä päivänä ihmettelin mitä valkoisia rakennelmia on järvemme päässä. Olen 4 kuukautta sitten pyytänyt Etelä-Suomen Sanomia ja Sysmä Hartola paikallislehteä julkaisemaan juttuja paikkakunnallamme olevista ja uusista tulevista myllyistä. Esimerkiksi ESS sanomista maksan 310 € ja en saa tietoa edes pyytämällä.
        Olen myös tieosakkaana yllättäen saanut huomata että tiekuntamme tiellä ajaa tuuliyhtiön autot.
        Yksityistien osakkaiden olisi tiedettävä jos tuuliyritys ajaa autoillaan yksityistietämme.
        Luhangan suostumuksella on Siitimenjärventeiden yksityistien varteen pystytetty 6 voimalaa. Rakennustarvikkeet on tuotu Siitimenjärventeiden yksityistietä käyttäen. Yksi tuulivoimala painaa noin 1 425 000 kg. Kaikkiin kuuteen voimalaan on tuotu noin 8550 tuhatta kiloa rautaa ja betonia.
        Vuokratun maan tiemaksu on vuokralaisen tienkäytön mukainen ja maksaja on maan omistaja.
        Kaikissa tienhoidon laiminlyöntitapauksissa vahingonkorvausvelvollisuus on tiekunnan osakkailla.
        Tiekunta on vastuussa ulkopuolisille aiheutetuista vahingoista. Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää laiminlyöntiä tien hoidossa. Auraaminen, maakivet, rikkoutuneet rummut, kelirikkomerkkien puute, jne.
        En vielä tiedä tieosakkaana onko tiekuntamme vastuussa esimerkiksi kalliiden varaosien kuljetuksista todistetun tien hoidon laiminlyönnin sattuessa.

    • riistakameran hirvi

      Noista voimaloista ei saa mistään tarkkaa tietoa. Tuulivoimala-yrittäjä ja kunta piilottelevat ja salailevat. Täytyy olla jokin syy siihen, ettei avoimesti kerrota esim. minkä tehoiset ja korkuiset voimalat lopulta rakennettiin.

      - miksi esiselvitykset tehtiin täysin ammattitaidottomasti ja tärkeitä kartoituksia ei tehty lainkaan?
      - mikä on valvovan viranomaisen Ely-keskuksen kannanotto?
      - miksi tuulivoimala-yrittäjä antaa virheelistä tietoa medialle kiinteistöverotuloista sekä sähkön tuotannosta?
      - miksei kunta osaa laskea tuulivoimaloiden kiinteistöveroprosenttia, vaikka siihen on selvät verohallinnon ohjeet?

      • Etelä Suomen sanomalehti kirjoittaa 11.1 2015 ihmisläheisesti Päijät-Hämeen raitti- ja katutason elämänmenosta. Lehden toimittajat toivovat että syrjäkylienkin ääni kuuluu. Suotuisien tuulien vallitessa kysyinkin jälleen lehden halukkuutta kirjoittaa Hartolan Vuorenkylän Purnuvuoren laskettelu-lomakylän lähelle rakennettavista tuulimyllyistä jotain. Edellisen kirjoituspyynnön esitin syyskuussa 2014 Latamäen voimaloista jotka ovat 6 kilometrin päässä Purnuvuorelta. Olen paperilehden jokapäiväinen lukija. Luhangan Latamäen myllyistä ei ole ollut artikkelia lehdessä. Hartolan ja Sysmän kiinteistöjen omistajia kiinnostaa tietää mitä maisemiimme on suunnitteilla varsinkin kun maakunnallisesti ja maisemallisesti huomionarvoisia kohteita Hartolan pohjoisosassa ovat Putkijärven, Vuorenkylän, Iso-Paljon ja Vähä-Paljon kulttuurimaisemat.

    • 4+1

      Noista hankkeista löytyy suoraan tietoa netistä kun laittaa kohteen nimen. Takana joukko liikemiehiä ja evp liikemiehiä.

      • Oletko huumorimielellä liikkeellä ?
        Tottahan toki tietoa saa mutta minä haluan tietoa joka on lähtöisin muualta kuin tuulivoimayritykseltä.
        Olen tosi ihmeissäni meidän suomalaisten kiinnostumisesta ympäristöstämme. Suomessa viisaita ihmisiä riittää mutta mikseivät he kommunikoi ? Venäjällä ei saa ilmaista mielipidettään jollei ensin harkitse itsesensuuriaan. Mutta Suomessa niin kaun kuin on mahdollista niin keskustelun kautta voimme rakentaa järkevästi vaikka mitä. Eikö niin ? Tietoa on ja sitä pitää käyttää ennen päätöksiä. Tuuliyhtiöt tekekevät kulissien takana ties mitä ja sitten kun Suomen viranomaiset hyväksyvät esitykset niin sitten tietoa jaetaan. Sillä tiedolla ei tee mitään sillä useasti yleiskaava on muutetettu poikkeusluvalla ja paikalliset yhdistykset ja lehdet on saatettu tilaan jossa heidän kyky toimia on rajallista.

      • 5+6
        pohjahirvi kirjoitti:

        Oletko huumorimielellä liikkeellä ?

        Katso YVA Purnuvuori jne.. Kyllä netistä löytyy muidenkin mielipiteitä asiasta, mutta monesti hankala löytää. Muistaakseni Ilmatar yritti listautua pörssiin, joka kuitenkin epäonnistui. Tästäkin listautumisesta löytyy juttua vaikka kuinka paljon keskustelupalstoilta..
        Kuntien päätökset ovat julkisia voimaloiden suhteen, joten sieltäkin pitää löytyä tietoa. Kyllä juttua on tarjolla vaikka muille jakaa.

    • vuhhvuhhvuhh

      Nyt saavat vuorenkyläläiset tietoa kivenheiton päästä Latamäestä, kun käyvät kyselemässä miltä tuntuu maaseuturauhan menettäminen tuulivoiman alttarille. Minä kävin parissa lähitalossa ja vähän kauempanakin ja kyllä se kuuluisa maaseudun rauha on mennyttä ihanuutta, mutta kukapas sitä ei hyvän asian puolesta uhrautuisi etenkin, jos rahaa saa. Kyllä täytyy sanoa ihan vilpittömästi, että kyllä Latamäen lähistön kiinteistojen arvo on mennyttä noin, 2 km säteellä myllyistä. Olen pahoillani niiden ihmisten puolesta, joita asia koskee. Kumma, ettei lehdistö kirjoittele asiasta senkin takia, että myllyt ovat karvan suurempia, kuin joille mallinnukset on tehty ja luvat saatu.

      Valiettavaa on, että tämä tuulivoimamafia on niin voimisaan, että nämäkin asialliset keskustelut poistetaan aivan hetkessä. Ja heitä tukee lapsiministeri Sanni Grhan... mikä lienee.

      Nyt vaan moottoritietä tai lentokenttää Vuorenkylään suunnittelemaan.

      • Vaikea tilanne

        Myöhäistä se on tuon Sannin puoleen kääntyä kun talo on palanut. Kysy onko YLE vielä kiinnostunut. Hehän toivat länsirannikon tuuliyhtiöiden mafiaotteetkin julkisuuteen.

      • Luonnollisesti kiinteistön arvo laskee jos se joutuu teolliselle alueelle tahtomattaan.
        Loma-asunto kiinteistöjen arvo ei nouse voimala paikkakunnilla.
        Jos maisema alkaa muistuttamaan teollista tuotantoa niin loma-asunto kiinteistöjen arvo laskee.
        Kiinteistökauppoja tehdään tuulivoimalaitospaikkakunnilla kuten ennenkin mutta alempaan hintaan. Laatutietoisimmat ostajat kaikkoavat jos alueen imago laskee.
        Tuulivoima-aluetta ympäröivien loma- ja asuinkiinteistöjen arvonmenetys on merkittävä.
        Luhangan tuuligeneraattorilaitokset Hartolan rajalla ovat ottaneet vuorimaisemasta 400 hehtaarin fyysisen osuuden. Arvokasta erämaa vuorimaisemaa on vaikutusalueella 20 000 ha.
        Päijänteen rantaan on matkaa 2 km. Rannan loma-asuntojen mediaanihinta on viime vuosina ollut 126 500 €. Rantaa on 5 km ( 500 ha) kolmen kilometrin etäisyydellä voimaloista.
        Kiinteistöalalla toimivat ovat havainneet voimaloista kolmen kilometrin etäisyyteen asti olevien lomakiinteistöjen ja asuntojen hinnan pudonneen noin 30%.
        Päijänteellä 3 km vaikutusalueella on 30 loma-asuntoa joiden yhteenlaskettu arvo on, voimaloiden tuotannon alkaessa vuonna 2014, alentunut mahdollisesti noin 1,14 miljoonaa euroa.
        Ei ole oikein että voimalayritys pilasi Päijänteen arvokkaan vuorimaiseman ja lähikiinteistöjen rahallinen arvonmenetys on merkittävää.
        Hartolan Purnuvuoren lähelle on rakenteilla ainakin 2 voimalaa Kinkkulan mäelle.
        Alle 3 km etäisyydellä näistä voimaloista on loma- ja asuin kiinteistöjä 20. Näidenkin Hartolan loma-asuntojen rahallinen arvonmenetys on mahdollisesti tulossa. Yhteensä 0,76 miljoonaa €.

      • Olisiko sinulla vuh vuh tarkempaa tietoa googlen sähköpostin poistosta ? Onko mahdollista että kun on riittävästi maksamassa googlelle niin saa sähköpostin jonka on lähettänyt jollekin, poistetuksi vastaanottajan meilitietokannasta ?
        Olen tässä vähän ihmeissäni ?

      • 6+2
        pohjahirvi kirjoitti:

        Olisiko sinulla vuh vuh tarkempaa tietoa googlen sähköpostin poistosta ? Onko mahdollista että kun on riittävästi maksamassa googlelle niin saa sähköpostin jonka on lähettänyt jollekin, poistetuksi vastaanottajan meilitietokannasta ?
        Olen tässä vähän ihmeissäni ?

        Päättäjille lähetetään älyttömästi sähköpostia ja vaalien tai äänestysten lähestyessä tietyt tahat aina aktivoituvat massapostituksiin vaatien omia etuja ajamissaa asioissa. Edustajilla saattaa olla useita avustajia, jotka suodattavat postin.

        Yksittäiselle edustajalle menee ehkä henkilökohtaisesti osoitettu paperikirje parhaiten läpi. Harvinaisempi kontaktimuoto nykyään paperi.

      • liioittelua taas
        pohjahirvi kirjoitti:

        Luonnollisesti kiinteistön arvo laskee jos se joutuu teolliselle alueelle tahtomattaan.
        Loma-asunto kiinteistöjen arvo ei nouse voimala paikkakunnilla.
        Jos maisema alkaa muistuttamaan teollista tuotantoa niin loma-asunto kiinteistöjen arvo laskee.
        Kiinteistökauppoja tehdään tuulivoimalaitospaikkakunnilla kuten ennenkin mutta alempaan hintaan. Laatutietoisimmat ostajat kaikkoavat jos alueen imago laskee.
        Tuulivoima-aluetta ympäröivien loma- ja asuinkiinteistöjen arvonmenetys on merkittävä.
        Luhangan tuuligeneraattorilaitokset Hartolan rajalla ovat ottaneet vuorimaisemasta 400 hehtaarin fyysisen osuuden. Arvokasta erämaa vuorimaisemaa on vaikutusalueella 20 000 ha.
        Päijänteen rantaan on matkaa 2 km. Rannan loma-asuntojen mediaanihinta on viime vuosina ollut 126 500 €. Rantaa on 5 km ( 500 ha) kolmen kilometrin etäisyydellä voimaloista.
        Kiinteistöalalla toimivat ovat havainneet voimaloista kolmen kilometrin etäisyyteen asti olevien lomakiinteistöjen ja asuntojen hinnan pudonneen noin 30%.
        Päijänteellä 3 km vaikutusalueella on 30 loma-asuntoa joiden yhteenlaskettu arvo on, voimaloiden tuotannon alkaessa vuonna 2014, alentunut mahdollisesti noin 1,14 miljoonaa euroa.
        Ei ole oikein että voimalayritys pilasi Päijänteen arvokkaan vuorimaiseman ja lähikiinteistöjen rahallinen arvonmenetys on merkittävää.
        Hartolan Purnuvuoren lähelle on rakenteilla ainakin 2 voimalaa Kinkkulan mäelle.
        Alle 3 km etäisyydellä näistä voimaloista on loma- ja asuin kiinteistöjä 20. Näidenkin Hartolan loma-asuntojen rahallinen arvonmenetys on mahdollisesti tulossa. Yhteensä 0,76 miljoonaa €.

        Taas tätä älytöntä liioittelua. Rannalla kaikki muu luonnon ääni, linnut, vesi, tuulen kahina puissa ym. peittää myllyjen äänet. Ihmettelen miten myllyjen ääni edes kuuluu 2 km päähän, kun se on jo tässä 1 - 1,5 km säteellä tuulella kuin tuulella vain hyvin hiljaista taustaääntä. No joku sanoo tietenkin, että yöllä kuuluu, kun ei ole muuta ympäristön ääntä olemassa.
        Minä ainaskin nukun öisin sisätiloissa, eikä sisälle kuulu minkäänlaista hurinaa, vaikka on tässä jo melkoisia tuulia ollut.

        Toinen hyvä esimerkki on kun menee myllyjen äärelle laavulle kovalla tuulella ja laittaa videokameran tallentamaan. Haa, myllyjen ääni tallentuu videolle. Seuraavaksi voi kävellä muutaman metrin ja aloittaa ääneen puhumisen tavallisella puheäänellä. Haa, myllyjen ääni ei ole hävinnyt minnekään, mutta sitä ei erota enää puheen taustalta. Tämä yksinkertainen testi kertoo minkälaisista äänenvoimakkuuksista on kyse.

      • vähän järkeä
        liioittelua taas kirjoitti:

        Jos tuo edellinen oli liioittelua (ei ollut), sinun tarina on selkeää vähättelyä. Ilmattaren miehiä?

      • liioittelua taas kirjoitti:

        Taas tätä älytöntä liioittelua. Rannalla kaikki muu luonnon ääni, linnut, vesi, tuulen kahina puissa ym. peittää myllyjen äänet. Ihmettelen miten myllyjen ääni edes kuuluu 2 km päähän, kun se on jo tässä 1 - 1,5 km säteellä tuulella kuin tuulella vain hyvin hiljaista taustaääntä. No joku sanoo tietenkin, että yöllä kuuluu, kun ei ole muuta ympäristön ääntä olemassa.
        Minä ainaskin nukun öisin sisätiloissa, eikä sisälle kuulu minkäänlaista hurinaa, vaikka on tässä jo melkoisia tuulia ollut.

        Toinen hyvä esimerkki on kun menee myllyjen äärelle laavulle kovalla tuulella ja laittaa videokameran tallentamaan. Haa, myllyjen ääni tallentuu videolle. Seuraavaksi voi kävellä muutaman metrin ja aloittaa ääneen puhumisen tavallisella puheäänellä. Haa, myllyjen ääni ei ole hävinnyt minnekään, mutta sitä ei erota enää puheen taustalta. Tämä yksinkertainen testi kertoo minkälaisista äänenvoimakkuuksista on kyse.

        Olen iloinen "liioittelua taas" henkilölle joka saa myönteisiä kokemuksia voimalaympyröissä.
        Luhangan tuulitehtaat ja Purnuvuoren lähelle tulevat kaksi uutta eivät nekään saa aiheuttaa asutukselle melusta ja välkkeestä terveyshaittaa.
        Jos kaikesta huolehtimisesta huolimatta haitta tulee niin haitoista huolehtii Luhangan ja Hartolan terveydensuojeluviranomainen.
        Muista rasitushaitoista huolehtii naapuruussuhdelain mukaan näidenkin kuntien ympäristönsuojelutyöntekijä.
        Jos sinulle kuitenkin tulee tuulivaivoja niin haittoja voit jälkikäteen yrittää lieventää tarvittaessa voimalan käyttöä rajoittamalla.
        Toivottavasti taloudelliset ja poliittiset tavoitteet huomioivat terveyden ja hyvinvoinnin niille jotka haittaantuvat.
        Tuulivoimala haittaa myös maankäyttöä vaikutusalueellaan. Melualueelle ei voi rakentaa uutta asutusta, loma-asutusta, päiväkotia jne.

      • 6+1

        Tuulivoima on hankala yhtälö. Luontoihmisiä tai aktivisteja ei saa vastustamaan voimaloiden rakentamista, koska he omistavia tahoja ja myllyt tulee sijaitsemaan kaukana heidän asuinalueitaan.
        Raha ja poliittinen valta kulkevat käsikynkkää.

      • vuhhvuhhvuhh
        liioittelua taas kirjoitti:

        Taas tätä älytöntä liioittelua. Rannalla kaikki muu luonnon ääni, linnut, vesi, tuulen kahina puissa ym. peittää myllyjen äänet. Ihmettelen miten myllyjen ääni edes kuuluu 2 km päähän, kun se on jo tässä 1 - 1,5 km säteellä tuulella kuin tuulella vain hyvin hiljaista taustaääntä. No joku sanoo tietenkin, että yöllä kuuluu, kun ei ole muuta ympäristön ääntä olemassa.
        Minä ainaskin nukun öisin sisätiloissa, eikä sisälle kuulu minkäänlaista hurinaa, vaikka on tässä jo melkoisia tuulia ollut.

        Toinen hyvä esimerkki on kun menee myllyjen äärelle laavulle kovalla tuulella ja laittaa videokameran tallentamaan. Haa, myllyjen ääni tallentuu videolle. Seuraavaksi voi kävellä muutaman metrin ja aloittaa ääneen puhumisen tavallisella puheäänellä. Haa, myllyjen ääni ei ole hävinnyt minnekään, mutta sitä ei erota enää puheen taustalta. Tämä yksinkertainen testi kertoo minkälaisista äänenvoimakkuuksista on kyse.

        Kyllä se on mikko tai jari niin, että Latamäen tuulipuisto on vienyt rauhan sen lähistöllä asuvilta ihmisiltä. Yksi perhe oli ostanut maaseudun hiljaisuudesta talon janyt se rauha ja iso osa rahoista on mennyt. Miksi te jauhatte jatkuvasti passskaa, mutta tunnustatte samalla, että meluaahan moni muukin asia. Ihmiset ovat raivoissaan siitä suhinasta, joka liian pienille myllyille tehtiin, kun rakenettiin lupien ja oikeudelle annetun vastineen vastaiset myllyt. Suomi on kumma maa, että ihmisten viinapulloja lasketaan satamassa ja lehmien määrääkin laskemasn riittä populaa ja sanktioita annetasn, mutta tällaiset megaluokan törkeydet hyväksytään janiitä jopa puolustellaan.

      • konsensus
        Vaikea tilanne kirjoitti:

        Myöhäistä se on tuon Sannin puoleen kääntyä kun talo on palanut. Kysy onko YLE vielä kiinnostunut. Hehän toivat länsirannikon tuuliyhtiöiden mafiaotteetkin julkisuuteen.

        Meillä on ympäristöministeri, joka on julkisuudessa todennut, että tuulimyllyt ovat kauniita ja harmitellut, että niiden rakentaminen viivästyy, kun niistä voi valittaa. Hän johtaa työryhmää, jonka tehtävänä on purkaa hankkeiden etenemistä hidastavaa sääntelyä ympäristöasioissa. Hän pysäytti soidensuojeluohjelman etenemisen. Meillä on ympäristöministeri, joka ei näytä välittävän ympäristöstä. Jotten turhaa on Sannin puoleen kääntyä, sieltä suunnalta ei ole apua odotettavissa. Eipä apua olisi tosin tullut entiseltäkään ympäristöministeriltä. Tuulivoimamafian asialla näyttää olevan koko poliittinen kenttä, persuja ehkä lukuunottamatta. Joten huonolta näyttää kansalaisten kannalta.

      • pokahara
        6+1 kirjoitti:

        Tuulivoima on hankala yhtälö. Luontoihmisiä tai aktivisteja ei saa vastustamaan voimaloiden rakentamista, koska he omistavia tahoja ja myllyt tulee sijaitsemaan kaukana heidän asuinalueitaan.
        Raha ja poliittinen valta kulkevat käsikynkkää.

        Ohjaako poliittista valtaa joku keskitetysti vai onko tässä tuulivoimalatapauksessa sattumaa että tietoa on vaikeaa saada ? Tietääkö joku miksi Suomen tieyhdistykseltä ei vastata yksityistieosakkaan kysymykseen miten sopimukset pitää tehdä kun tietä on alkanut käyttämään tuuliyhtiö? Talven aikana olen pari kertaa kysynyt. Vastausta ei ole tullut. Tieyhdistyksen Hallituksessa on useilta toimialoilta tietäjiä mm. asiantuntija Ramboll Finland Oy monialayrityksestä joka tekee vesianalyysit, tuulivoimaselvitystöitä jne. Liikealalla on tapana jos ei ole palvelua ja tietoa tarjota niin sanotaan kysyjälle joku muu joka mahdollisesti asiasta tietää.

    • M. Eteli

      Nyt kun Vuorenkylään suunnitellaan yhä enemmän tuulimyllyjä, kannattaa tuulisena päivänä tehdä makkarapaistoretki Ilmattaren kodalle. Siinä voi jo nyt nauttia tulevasta ja kuunnella ylisuurten myllyjen ulinaa ja suhinaa. Voi kun myllyt tulisivat mahhdollisimman pian pilaamaan Vuorenkylän rauhan ihan tasapuolisuuden nimissä luhankalaisia ajatellen!

    • ei hyvältä kuulosta

      Hartola on kriisikunta ja kunnan päättäjät ovat uskoneet tuulivoimalobbareiden kuiskutukset, että myllyjen tuottamat verotulot palastavat kunnan taloudelliselta ahdingolta. Paikaksi tuulimyllyille on keksitty kunnan syrjäisin nurkka, Vuorenkylä, jonne tuulimyllyt voidaan pystyttää ilman pelkoa äänestäjien menetyksestä, koska Purnussa puolet melualueelle jäävistä kiinteistöistä on muualla asuvien mökkejä ja Kinkkulanmäellä suuri osa melualueelle jäävistä kiinteistöistä on Joutsan puolella. Mökkiläisten mielipiteistä ei tarvitse välittää ja kyläyhdistys on ostettu hankkeen puolelle lupaamalla kylänkehittämisrahaa. Joillekin kyläläisille on tarjottu rahaa myös suoraan. Keskustelupalstoilla on käyty vilkasta keskustelua mm. täällä Suomi24:ssa, mutta viestiketjut on jostain kumman syystä täältä aina heti poistettu. Näin se menee, joten ei kannata ihmetellä, miksi ihmiset suhtautuvat epäilyksellä tuulivoimaan.

      • T.K

        joo siis Latamäen naapuritkin uskoivat, ettei myllyt metelöi, kun niin suunnitteluvaiheessa vakuutettiin. Nyt kun saa sopivalla tuulella olla tulpat korvilla pihalla ja rauha on menetetty, tuuliparoni sanoi, että ette te niille mitään mahda. Siinä ovat ja pysyvät.

        Pikku hiljaa alkaa mökkejä ja kiinteistöjä tulla siltä alueelta myyntiin.

      • Tiedottamisen sisäpiiritietoa: "Vuorenkylän seurat tiedottaa Kaikulehdessään jäsenilleen. Enemmistö on vakinaisia asukkaita. Vuorenkylän järjestöjen kotisivuilla ei ole julkaistu tuulivoimasopimuksia. Sivujen ylläpidosta vastaa Putkijärven Nuorisoseuran puheenjohtaja. Kaiussa on kyläkokousten päätökset. Julkaistu on mm. tuulivoimayhtiön kanssa tehty sopimus jota edelsi useat kokoukset ja myötämieliset neutraalit enemmistöpäätökset.
        Kyläläisten enemmistö kannatti ja mökkiläisten enemmistö vastusti."

      • Näyttää siltä että Päijät-Hämeen lehdet eivät kirjoita Latamäen ja Purnun voimaloista. Syytä en tiedä ? Olen kaupunkilaisena maaseudun yksityistien käyttäjänä joutunut huomaamaan että tieto ei kulje maakunnista kaupunkiin. Katsokaa sivustoani jonka perustin tieasiatiedottamiseen. Sen osiossa tuulivoimalat /keskustelufoorumit on tietoa voimaloistamme.
        chttp://pohjahirvi.suntuubi.com/?cat=1

      • hirvipohja

        Lehti ESS kirjoitti Sysmään tulevista myllyistä 19.2.2015. Vihdoin Lahtelaisetkin sai tietoa loma-asunto paikkakunnastaan tuulivoimaterveiset. Ehkäpä tietoa alkaa lehtemme jakaa enemmän myllyjen suunnittelu vaiheesta. Luhanka on myllytetty ja nyt odotetaan tietoa Sysmän ja Hartolan maisemien muokkauksesta.

      • huijaus

        Ilmatar ja muut tuulifirmat pyrkivät saamaan Sysmä-Luhanka- Korpilahti-Jämsä alueelle kymmeniä tuulivoimaloita pilaamaan Päijänteen upeat maisemat, ympäristön, linnuston sekä asukkaiden elinolot ja terveyden. Nyt kun tämä huijaus on paljastunut, niin todennäköistä on, että Latamäen ympäristörikos jää ainoaksi. Tuulivoimaloita ei enää seudulle rakenneta, on käynyt selväksi että energiahuollon ja kansantalouden kannalta niillä ei ole mitään merkitystä. Haitoista sen sijaan kaikki suomalaiset joutuvat maksamaan arvaamattoman kovan hinnan. .

      • Se_parhaiten_nauraa
        T.K kirjoitti:

        joo siis Latamäen naapuritkin uskoivat, ettei myllyt metelöi, kun niin suunnitteluvaiheessa vakuutettiin. Nyt kun saa sopivalla tuulella olla tulpat korvilla pihalla ja rauha on menetetty, tuuliparoni sanoi, että ette te niille mitään mahda. Siinä ovat ja pysyvät.

        Pikku hiljaa alkaa mökkejä ja kiinteistöjä tulla siltä alueelta myyntiin.

        Ette mitään mahda?? No kuule sehän jää nähtäväksi - Latamäen meluhaitoista kun on sattumoisin valitus mennyt Luhangan kuntaan!

    • Paikkakuntalainen_
      • Se_parhaiten_nauraa

        Joo-o, tuo omahyväinen kehä kolmosen sisäpuolella asuva akateeminen kuspiä kirjoittelee niinkuin muut kuin hän ei tuulivoimasta tietäisikään. "Amatöörit kirjoittelee lehtiin". Voi prkl, ne "amatöörit" sattuu olemaan niitä ihmisiä, joita tuulivoima koskettaa, kun sen vaikutusalueella joutuvat elämään!!

    • Se_parhaiten_nauraa

      Siksi ei saa, että useita tahoja lahjotaan tuulivoimayhtiöiden puolelta, eli "jos asetut meidän puolellemme, maksamme sinulle". Tämä on fakta.

    • Ej76

      Olet oikeassa, ei tuulivoimaa mihinkään yhtään! Syömän, Luhangan eikä minkään muun maakunnan maisema-arvoja saa tuhota! Ydinvoimaloita heti ja monta lisää.

    • Joukkorahoittaja

      "Hyvä paha tuulivoima"-juttuidea on työn alla. Jos haluat lukea laatujournalismia aiheesta, tue juttuaihetta, aikaa 10 päivää!

      http://www.rapport.fi/rapport/juttuidea.php?aid=225295

      Rapport on journalismin joukkorahoitteinen palvelu, jossa lukija ja jutun tekijä kohtaavat täysin uudella tavalla.

    • nimimepätietoinen

      Mitä Latavuoren valitukselle kuuluu? Onko merkitystä?

    • Lata2016

      Tervetuloa sieltä metsästä vierailemaan Malmin tai Helsinki-Vantaan melualueelle. Vierailun arvoisia kohteita ovat myös Pirkkalan tai Rissalan sotilaslentokentät.

      Latamäessä puhumme 50 henkilön mahdollisesta häiriintymisestä, muualla n. 300.000. Liikenteen melulle altistuu jo sitten paljon suurempi joukko, lienee yli 1 miljoonan jos ääntä verrataan Latamäkeen.

      Mikä on yksilön oikeus jarruttaa yhteiskunnallisia hankkeita minä itse mentaliteetilla?

      • Golumbus

        Ei melusaastetta kannata turhan takia levitellä alueille, joissa hiljaisuutta vielä riittää. Hiljaisuus nousee tulevaisuudessa yhä suurempaan arvoonsa. Tuulivoima on energiantuotantomuoto, joka on hyvin epäluotettava, tehoton, luontoa raiskaava, ihmisille kärsimyksiä aiheuttava ja veronmaksajille kalliiksi tuleva. On aika erikoista ajatella niin, että jos jossain kärsitään melusta, niin kaikkien pitää sitten kärsiä melusta. Jos jollakin on rauhallinen ja hiljainen asuinpaikka, niin siitä kannattaa taistella ja pitää kiinni kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tsemppiä kaikille tuulivoimamafiaa vastaan taisteleville!

      • dfgfhdfgjdgh
        Golumbus kirjoitti:

        Ajatelkaapa, millaisiin hintoihin sähkö kohoaa sitten, kun YK ilmoittaa, että nyt ei sitten käytetä muuta kuin tuulivoimaa, aurinkokennoja ja maalämpöä. Ei ehkä kannata kovin paljon uusia sähkökoneita ostella... YK:n ilmastovalhe orjuuttaa kaikki, ja suuri osa jopa uskoo siihen!

        Se melu saattaa haitata jossakin hyvinkin paljon ja jossakin jopa lähempänä voimaloita, ei niin paljon. Tuo veronmaksajien ja sähkönkäyttäjien rahastus on pahinta. Maiseman pilaaminen melkein yhtä paha asia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe