Sähkön oikea hinta

"32 Vastausta 34 Lukukertaa

stuxnet
12.5.2014 10:32

Sähkön oikean hinnan tietää Luonto, jonka resursseja hyväksikäyttäen sitä tuotamme, mutta Luonto ei osaa meille suoraan kertoa, minkä hinnan se haluaisi meidän maksavan energiaresurssiensa hyödyntämisestä. Markkinataloudessa tuotteen hinta määräytyy mm. kysynnän ja tarjonnan perusteella, ja hiukan samoin voidaan ajatella Luonnon resurssien hintojen muotoutuvan: kysynnän ja tarjonnan välisestä tasapainosta. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kulutamme Luonnon resursseja vain sen verran, kuin Luonto pystyy niitä korvaamaan resurssejaan uusimalla tai kasvattamalla. Soveltamalla tuo sähkön tuotantoon saadaan sähkön oikeaksi hinnaksi se, minkä verran sen tuottaminen uusiutuvilla energioilla maksaa. Samalla taataan myös kestävän kehityksen periaatteen mukainen sähköntuotanto.

Edellä kerrottu on tietenkin idealismia, mutta tosiasia on se, että energia yleensäkin on aivan liian halpaa, koska ihmiskunta ryöstää Luonnolta sen energiaresursseja. Uusin esimerkki asiantuntijoiden havahtumisesta energian hinnan pienuuteen saadaan Ylen Etelä-Savon Tiedon väärti -kolumnisarjan kolumnista "Sähkö on vähintäänkin hintansa väärti" (kirjoittanut tekniikan tohtori Juha Korpijärven), http://yle.fi/uutiset/tekniikan_tohtori_juha_korpijarvi_sahko_on_vahintaankin_hintansa_vaarti/7227765 (8.5.2014)

Kolumnissa otetaan mainiosti kantaa sähkön hintaan eri näkökulmista (esim, tuottaja, kuluttaja), mutta siinä esitetään myös erittäin hyvän ehdotus:

"Sähkö on hintansa väärti

Täällä kylmässä pohjolassa tarvitsemme runsaasti energiaa elääksemme. Tärkeää olisi kuitenkin varmistaa tulevien sukupolvien hyvät elämän edellytykset pallollamme. Maksamalla fossiilisilla polttoaineilla ja ydinvoimalla tuotetusta energiasta nyt enemmän saisimme uusiutuvat energialähteet kilpailukykyisemmiksi, ja vähentäisimme hiilidioksidipäästöjä yhteiseen ilmakehäämme.

Meidän ei tulisi iloita ainoastaan veroistamme vaan myös korkeammasta sähkön hinnasta. Sähkö on vähintäänkin hintansa väärti."

Tuossa on ajatusta. Vaikka olemmekin itsekkyytemme ajamana tehneet vääriä ratkaisuja, voimme yrittää korjata sitä maksamalla energiasta korkeamman hinnan jälkeläistemme hyväksi. Esimerkiksi ydinsähkön hinta voitaisiin periaatteessa jopa kolminkertaistaa, koska niissähän hyödynnetään luonnon resursseja vain 1/3 ja loput 2/3 käytetään vesistöjen tai ilmakehän lämmittämiseen. Ydinjätettä, jota voidaan pitää Luonnon suurimpana vaarana, ydinvoimalat tuottaa sekä hyödynnetystä että tuhlatusta energiasta.


Tämäkin on tärkeää tietää:

"Myöskään ydinvoiman hintaan ei pystytä sisällyttämään satojen tuhansien vuosien päähän ulottuvaa jäteongelmaa, massiivisten - vaikkakin harvinaisten suuronnettomuuksien kustannuksista puhumattakaan."

Kaikki ydinonnettomuuksien aiheuttamat kustannukset pystytään kattamaan asettamalla ydinsähkölle sen mahdollistava hinta."

_____
Viestin poistolle ei voi olla mitään kirjoitettuihin sääntöihin perustuvaa syytä, joutun joudun kirjoittamaan viestin uudelleen, kunnes valvojat
- kertovat syyn viestin ja viestiketjun poistoon, tai
- lopettavat viestin perusteettomat poistot

Tiedoksi @Suomi24 @Aller

2

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mauri lappi

      Uudenpolven OL-3 ja Fennovoiman tyyppisten Pu-239 polttolaitosten sähkön hinta on 12 kertaa korkeampaa, kuin tämänhetkinen sähkön hinta. Eli Japanin tietojen mukaan huimaavat 37,5snt/kWh!

      Ei siis MIKÄÄN ihme, ettei mm. TVO.n johto ole uskaltanut edes hiiskua miksi OL-4 hanke kaadettiin kannattamattomana. Tai miksi OL-3 hirviöhinnoista ei ole hiiskuttu sitten 2009 "arvuuttelujen".

    • Kun sähkön ja energian hinta saadaan tasolle, jossa niiden kulutus on rajoitettu sopusointuun luonnon kestävän kehityksen kanssa, ollaan hyvin lähellä niiden oikeita hintoja. Silloin myös kytkös talouskasvun ja luonnon saastumisen välillä heikkenee, /1/. Kaikki mitä olemme saaneet aikaan, on lähtöisin luonnosta ja sen resursseista, joita olemme riistäneet luonnolta hintaa kysymättä. Toimintamme vaarantaa ja omien jälkeläistemme selviytymismahdollisuudet itse aiheuttamillamme globaaleilla ympäristöongelmilla.

      /1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/14081674/talouskasvu-suurin-saastuttaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      73
      4271
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2738
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2497
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      109
      2318
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2194
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      609
      1946
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe