Niin metsä vastaa, kuin sinne on huudettu

joetakanen

On todella osuva nimi tällä kärsämäen kunnan vuodenalusta alkaen ilmestyneellä "KUNTAINFOLLA"

"KAIKU"

Todella täyttä asiaa koko infolehti. Eikä kynttilää ole pidetty vakan alla sisällön suhteen.
Puhelinluettelosta päätellen on hallinnonkäsiä riittävästi. Kunnanhallituksen puheenjohtalle on OPETUS- ja VAPAA-AIKAOSASTOLLA sälytetty kultuuriasiat, siihen ei ole löytynyt viranhaltijaa. Vai onko KH:n pj myös viranhaltija?

15

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myrtillus1

      Nythän Sipilä (keskusta pj) haluaa karsia virkamiehistöä 10 tuhansin, Kämäki kunta-infoa voi -ja on enemmistöllä velvoite peesata johtajaansa ja alkaa silmäillä "Sipiläisellä siivillä Infoaan

    • ovat jo alkaneet ruokahuollosta ja siivouksesta karsimaan, myös hoitajat on karsinogeemin alaisia, "karsinogeemi on Atten syöpään sairastuneet hoitajat-ja menehtyneet hoitoon lähetteen puuttuessa.

    • ojalehtolainen

      Kärsämäen virkalääkärin puhnro:a ei kuntainfosta löydy, sellainen virka tulee kunnalla olla. Vielä on tehtävää kunnalla, jotta SOTE toimii, kuin " Strömsöössä". Toimisi yhtä kustannustehokkaasti, kuin oli vuonna 2013;sta.

      • Minulla on sellainen "kutina, että Atten Lääkärit on laittomia, ilman Valviiran tarkastus-todistusta


    • joetakanen

      Todella positiivisesti oli uusiutunut kuntajulkaisu.

    • yrittäjä

      hokkanen pääsi kehumaan attea miten hyvin meillä on asiat häipykää kärsämäkiset jotka vielä pääsette tänne ei kannata jäädä kenenkään tänne ei tule kukaan yrittäjä hokkaslandia pitää siitä huolen.

      • paitsiettä

        jos on omat lehmät ojassa kyllä silloin apua tarjotaan (paanulinna). Elinkeinorahastolla jolla pitäisi mm. yrittäjiä tukea yms. ne meni alijäämiin ja lainoja otetaan ilman kohdetta ja--KOPS


      • kopsautellen
        paitsiettä kirjoitti:

        jos on omat lehmät ojassa kyllä silloin apua tarjotaan (paanulinna). Elinkeinorahastolla jolla pitäisi mm. yrittäjiä tukea yms. ne meni alijäämiin ja lainoja otetaan ilman kohdetta ja--KOPS

        Kyllä saa kopsutella taas tai saatetaan kunnanvaltuutetuille tiedoksi kun kohta on se millin uhkasakko maksussa. Voipi kyllä olla että kj,tai khpj. maksaa sen salaa ilman mitään kopsautusta.


    • perinteisellä

      Venepalon 100 000 euron hiihtolatu on käytössä, kj kehoittaa kuntalaisia käyttämään sitä KAIKU infossa. TÄRKEÄ JUTTU!
      Mitä mahtanee maksaa ladun ylläpito kunnalle, kultuuriläutakunta mahtaisi valaista asiaa.
      Mikä on päivittäinen käyttöaste?

    • vastaakaiku

      Jaana S vastaa virkamiehenenä kultuuriasioista, samalla toimien kunnanhallituksen pj:na.

      On NS. VAARALLINEN TYÖYHDISTELMÄ, johon tulee ainakin tilintarkastajan puuttua.

      • tunnustelija

        Tämä asia onkin ihmetyttänyt jo pitemmän aikaa että kunnan viran tai toimen
        haltija on voinut olla kunnan hallituksen puheenjohtajana jossa on käsitelty isoja raha asioita ja allekirjoitettu isoja sopimuksia eikö Kärsämäellä mikään laki velvoita mihinkään ainakin muissa kunnissa on aika tarkat säännöt jääviys asioissa .Kylä tilintarkastajilla pitää nyt olla selkärankaa tarkastaa erikois sihdillä kunnan tili asiat ja jääviydet.


      • x-18
        tunnustelija kirjoitti:

        Tämä asia onkin ihmetyttänyt jo pitemmän aikaa että kunnan viran tai toimen
        haltija on voinut olla kunnan hallituksen puheenjohtajana jossa on käsitelty isoja raha asioita ja allekirjoitettu isoja sopimuksia eikö Kärsämäellä mikään laki velvoita mihinkään ainakin muissa kunnissa on aika tarkat säännöt jääviys asioissa .Kylä tilintarkastajilla pitää nyt olla selkärankaa tarkastaa erikois sihdillä kunnan tili asiat ja jääviydet.

        Minkähän viran tai toimenhaltija tuo kyseinen henkilö mahtaa olla? Tulisi selvyyttä asiaan, jos joku kertoisi.


    • joku ulkoistettu tilitarkastus yhtiön vasta taloon tullut käy kahvilla ja nimen kirjoittamassa, seon siinä ja lasku 10 ja tonnin

    • lorvailia

      onko viestien kirjoittelu mennyt,ihan älyttömäksi?kirjoittakaa asiaa jos on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe