Vapaa-ajattelijoiden kustannusyhtiön kirjanpito on raastuvassa selviteltävänä.
Ääriräyhäkkään ateistijärjestön, Vapaa-ajattelijat, puheenjohtaja on SDP:n ehdokkaana tulevissa vasleissa.
Onko liian riskialtis yhdistelmä?
Vapaa-ajattelijat uhka SDP:lle.
9
<50
Vastaukset
- PatriKerisma
Petri Karisma, vapaa-ajattelijoiden kingi on demujen vaaliehdokkaana kevään vaaleissa.
- ei.ääntä.demareille
Samainen vapaa-ajattelijajärjestö organisoi vuonna 2010 kampanjan, jossa Raamattuja vaihdettiin pornolehtiin. Välillä sitä on kaduttu, välillä taas ylistetty.
Vapaa-ajattelijat esiintyvät välillä järkevän oloisesti, vaikka mielipiteet ovat tosi kummallisia ja edustavat jonkinlaista ääriuskonnottomuutta. Sanotaan esimerkiksi, että halutaan tasa-arvoa ja puhutaan uskontoneutraaliudesta, mutta oikeasti tarkoitetaan, että uskonto pitäisi ajaa jonnekin nurkkaan. Kuntiedetään, mitä ongelmia tämmöisestä nurkkaan ajosta seuraa, en kannata sitä.
Pornon kanssa vapaa-ajattelijat eivät muuten olleet ensi kertaa tekemisissä vuonna 2010. Tampereella (mistä Karismakin on) paikallisyhdistys ryhtyi ison sopan jälkeen vuokraamaan tilojaan pornokuvauksiin. Pornokampanjan jälkeenkin samantapaista outoa touhua on ollut. 2013 oli Helsingissä kampanja, missä keskushahmona oli ilkosillaan jolkotteleva mies karvaisine takamuksineen. Järjestön johdossa oleva henkilö on S24:lla ehdottanut pornoelokuvien katsomista koulussa!!!!
Ihan oikeasti: mitä järkeä tällaisessa ehdokkaassa on SDP:n listalla???- ei.ääntä.demareille
"Järjestön johdossa oleva henkilö" ei tarkoita Karismaa vaan erästä toista.
- Karisma.on.rasite
Lisäksi tulee se fakta, että vapareiden kanta on aika sekava. Esim. Koraanin lukemisesta radiossa he eivät puhua tai pukahtaa mitään.
"Mielenkiintoista on ollut seurata sitä, kuinka hiljaa kaikkeen aina kantaa ottavat Vapaa-ajattelijat ovat Koraanin lukemisesta olleet. Itse asiassa olin varma, että yhdistyksen puheenjohtaja Petri Karisma ottaa asiaan voimakkaasti kantaa, mutta yllättäen asiasta ei tiedotetta ole tullut."
http://www.varttiek.fi/Pääkirjoitus/
Jos ei uskalla ottaa kantaa omimmalla alueellaan, kuinka voi olettaa vastuuta muissa asioissa. Oli aika moka suostua ottamaan Karisma listoille.- voitoista
Miksi tuota pitäisis vastustaa? Hyvähän se on kun luetaan kokonaisuudesaan, eikä vain omia tarkoituksia varten valikoituja palasia.
Raamattukin samalla tavalla lukuun, kannesta kanteen niin että myös ne iljetävyydet ja moraalittomudet sun muut ristiriitaisuudet tulisivat kerrankin luettua.
USkonnollisten tekstien lukeminen kokonaisuudessaan, ilman että joku shamaani valitsee vain sopivat osat on suurin syy monen silmien avautumiseen ja uskonnollisuuden karisemiseen.
Tokihan Karisma voisi tuota kiitellä, mutta väärinymmärtäjien runsas joukko varmaan vetäisi herneet nenään yhtä nopeasti kuin väärän johtopäätöksenkin. - Ei.Karismaa
voitoista kirjoitti:
Miksi tuota pitäisis vastustaa? Hyvähän se on kun luetaan kokonaisuudesaan, eikä vain omia tarkoituksia varten valikoituja palasia.
Raamattukin samalla tavalla lukuun, kannesta kanteen niin että myös ne iljetävyydet ja moraalittomudet sun muut ristiriitaisuudet tulisivat kerrankin luettua.
USkonnollisten tekstien lukeminen kokonaisuudessaan, ilman että joku shamaani valitsee vain sopivat osat on suurin syy monen silmien avautumiseen ja uskonnollisuuden karisemiseen.
Tokihan Karisma voisi tuota kiitellä, mutta väärinymmärtäjien runsas joukko varmaan vetäisi herneet nenään yhtä nopeasti kuin väärän johtopäätöksenkin.Ai väärinymmärrysten pelosta pysyy hiljaa? No sitten ei ole sopiva eduskuntaan. Siellä pitäisi kyetä ottamaan kantaa.
- voitoista
Ei.Karismaa kirjoitti:
Ai väärinymmärrysten pelosta pysyy hiljaa? No sitten ei ole sopiva eduskuntaan. Siellä pitäisi kyetä ottamaan kantaa.
En minä hänen motiiveistaan mitään tiedä, kun en tunne miestä ja äänestänkin ihan eri vaalipiirissa. Arvionikin koski ihan vain sitä miten moni vapaa-ajattelijoita ilmeisesti pelkäävä reagoisi, ja näkökantani koraanin lukuunkin oli ihan omani. Joten ole hyvä, äläkä laita minun sanomisiani Karisman tai kenenkään muunkaan suuhun.
Ehkä asiassa ei ole mitään kommentoitavaa, ehkä jokaiseen asiaan ei ehdokkaankaan tarvitse kommentoida. Miksette huuda kristittyjen ehdokkaitakin kommentoimaan? Heidän kirjansa kanssa kilpailevan teoksen luennastahan tässä on kyse.
Olisikin mielenkiintoista pohtia, miksi tässä asiassa moni haluaa vapaa-ajattelijoiden ottavan kantaa, vaikka rivien välissä paistaa selvä vastenmielisyys vapaa-ajattelijoita kohtaan. Tarvitaanko tässä nyt joku ulkopuolinen taho lausumaan ääneen oma vastustus koraanin lukua kohtaan? Tai jos kanta olisikin myönteinen, saataisiinko syy potkia vapaa-ajattelijoita liiasta islamin suosimisesta ja ymmärtämisestä tms? - Ei.Karismaa
voitoista kirjoitti:
En minä hänen motiiveistaan mitään tiedä, kun en tunne miestä ja äänestänkin ihan eri vaalipiirissa. Arvionikin koski ihan vain sitä miten moni vapaa-ajattelijoita ilmeisesti pelkäävä reagoisi, ja näkökantani koraanin lukuunkin oli ihan omani. Joten ole hyvä, äläkä laita minun sanomisiani Karisman tai kenenkään muunkaan suuhun.
Ehkä asiassa ei ole mitään kommentoitavaa, ehkä jokaiseen asiaan ei ehdokkaankaan tarvitse kommentoida. Miksette huuda kristittyjen ehdokkaitakin kommentoimaan? Heidän kirjansa kanssa kilpailevan teoksen luennastahan tässä on kyse.
Olisikin mielenkiintoista pohtia, miksi tässä asiassa moni haluaa vapaa-ajattelijoiden ottavan kantaa, vaikka rivien välissä paistaa selvä vastenmielisyys vapaa-ajattelijoita kohtaan. Tarvitaanko tässä nyt joku ulkopuolinen taho lausumaan ääneen oma vastustus koraanin lukua kohtaan? Tai jos kanta olisikin myönteinen, saataisiinko syy potkia vapaa-ajattelijoita liiasta islamin suosimisesta ja ymmärtämisestä tms?Minä en osaa kertoa, mikä kunkin kannanoton vaatijan motiivi on. Minä vain olen ihmetellyt, että miksi Karisma nyt on niin hiirenhiljaa. Mikä mottivi heillä on poiketa räyhäkkäästä normaalilinjastaan? Ja jos kysyjillä olisikin joku salattu motiivi, ei se kysymystä silti muuksi muuta. Kysyjien motiivia voi kysyä, mutta se onkin sitten ihan eri kysymys. Nyt kiinnostaa vaparien ja ennen kaikkea Karisman motiivi olla hipihiljaa.
- sotkuista.on
Karisman luotsaamien Vapaa-ajattelijoiden eräs pysyvä tuntomerkki on se, että säännöllisin väliajoin ajaudutaan käräjöimään. Kustannus Oy Vapaa-ajattelija Ab on siirretty selvitystilaan, mutta yhtiön hallitus ja selvitysmies ovat omavaltaisesti kumonneet päätöksen. Asiaa selvitellään käräjillä. Karisma on hallituksessa, johon kuuluu muitakin johtavia vapaa-ajattelijoita.
Yhtiökokouksessa esitettiin tilinpäätös, josta on mahdollisesti pimitetty eräitä kulueriä. Yhtiön toimitusjohtaja ja (!) hallituksen puheenjohtaja väittää, että kulut on maksanut eräs osakas, jonka nimeä hän ei aluksi muistanut. Myöhemmin hän ilmoitti muistavansa, muttei suostunut nimeämään henkilö. Asia on edelleen epäselvä.
Vuoden 2014 toimintakertomuksessa ei mainittu yhtiön erityistilintarkastuksessa saamaa moitetta eikä kerrottu, että yhtiö on saatettu selvitystilaan. Unohdusko muka?
Vaparien tragikoomisesta kokouskompuroinnista on tarkempi kuvaus linkissä:
http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti150226.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064562Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 371412
- 361313
- 381176
- 141092
- 1591016
- 27958
- 6944