Kollaja & Kalat

kalojakollajalle

Jahas,

Joko perussuomalaiset ovat muodostaneet kantansa kollajan-altaan rakentamiselle?

Kollajan-altaasta on väännetty kättä pitkään ja näköjään on jälleen uutisissa eduskuntavaalien alla. Uutisissa ei mainita paikallisille altaan rakentamisesta tulevaa hyötyä eli ilmeisesti hyötyä ei tule muutoin kuin rakentamisen aikaisina työpaikkoina jos niinäkään. Sähköyhtiöt ilmeisesti jotain rakentamisella saavat, koska asiaa esillä pitävät.

Jotta paikalliset ja muutkin (suomen) asukkaat hyötyisivät altaan rakentamisesta ehdottaisin altaan rakentamiselle asetettavan ehdoksi lohen palauttamisen joen kalastoon siten, että lohi pääsee nousemaan mereltä joen latvavesistöön saakka ja palaamaan takaisin merelle kasvamaan.
Lohen palauttamiselle tulisi asettaa ehto esim. lohta nousee latvavesistöihin tietty määrä annetussa aikataulussa, sanotaan vaikka 7 vuotta eli kaksi eduskuntakautta. Jos lohta ei nouse riittävää määrää niin jokiuoman voimalaitokset ulosmitataan joen varren kuntien omistukseen. Näin paikalliset asukkaat voivat päättää kumpaa enemmän arvostavat: halpaa sähköä vai mereltä nousevaa kalaa. Ja samalla altaan rakentamisen hyödyt ja haitat jakaantuvat tasaisemmin kokosuomeen.

Kalateitä on tutkittu useita vuosia ja niiden toimivuudesta ei näytä olevan takuita. Tämän takia velvoittaisin voimalaitosyhtiöt rakentamaan kalahissit voimalapatojen ohi ja näin varmistamaan kalojen esteettömän nousun joen latvavesistöille. Kalan puutetta joessa sanotaan paikattavan kalaistutuksilla, vaan eipä näytä meri-kalaa yläjuoksulla olevan.

(idea on vapaasti hyödynnettävissä)

5

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anaalipersu

      Persut tulevat olemaan Kollajasta mitä mieltä millonkin. Toisinaan tuo roskasakki ottaa sellaisen kannan, jonka luulevat tuovan kannatusta paikallisesti pohjoisessa, toisinaan taas sellaisen kannan, jonka luulevat miellyttävän enemmän esimerkiksi valtakunnallisesti tai vaikkapa Itä-Helsingin roihuavissa persulähiöissä.

      Itse asialla ei ole persuille merkitystä, sillä se on ainoastaan väline, jolla yritetään haalia kannatusta pienpuolueeksi kuihtuvalle mölinäjoukolle.

      • opopppo

        Eikö se ole puolueen tehtävä, kerätä niitä äänestäjiä?

        Vaan taitaa tuo alkuperäinen idea olla liian vihreä jopa niille itä-helsingin vihreille. Ne kun ei anna rakentaa mitään. Rähisevät vain vastaan ja antavat kalojen kuolla sukupuuttoon.


    • ps.on.vaalikoijareita

      Persu vaihtaa mielipidettä tasan kuulijan mukaan.

      Kun on pohjoisessa esimerkiksi asukkaan rannassa, jonka veden Talvivaara on pilannut. Persu sanoo että vastustaa kaivosta.

      Kun on pohjoisessa kaivosduunarin luona niin sanoo, persu sanoo että kaivos ensin ja päästöjä saa tulla ja kannattaa kaivosta.

      Persuille mielipide on vaalikikka. Ei mikään rationaalinen linja.

      • HöttöPersut

        Isä Timohan vaati kaivosten ympäristömääräyksiä lievennettäväksi ennen Talvivaaran katastrofia, sittemmin on ollut hiljaisempaa. Soinihan myisi vaikka isoäitinsä, jos saisi sillä lisää kannatusta. Soinin anoppihan oli jo laitettukin syötiksi kuntavaaleihin.


      • ps.on.vaalikoijareita
        HöttöPersut kirjoitti:

        Isä Timohan vaati kaivosten ympäristömääräyksiä lievennettäväksi ennen Talvivaaran katastrofia, sittemmin on ollut hiljaisempaa. Soinihan myisi vaikka isoäitinsä, jos saisi sillä lisää kannatusta. Soinin anoppihan oli jo laitettukin syötiksi kuntavaaleihin.

        No ei yhtään yllätä. Niin monta kertaa Soini on mielipidettään vaihtanut.

        On vastustanut ydinvoimaa, on kannattanut ydinvoimaa. On vastustavat alv: nostoa, on kannattanut alv:n nostoa. On vastustanut eläkeiän nostoa, on kannattanut eläkeiän nostoa. jne. jne.

        Ja tosiaan Talvivaara malliesimerkki persuilusta. Ennen ongelmia vaativat, että lisää kaivoksia ja lisää valtion rahaa sinne ja entistä lievempiä ympäristömääräyksiä. Sitten kun ongelmat tulivat niin olivatkin ihan hiljaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      106
      2669
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      107
      1920
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1576
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      26
      1289
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1129
    6. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1032
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      126
      1007
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      82
      1006
    9. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      998
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      344
      863
    Aihe