Olen ollut koko ikäni Nordean asiakas, samoin kuin vanhempani ja myös oma perheeni, nyt kuitenkin tuli mitta täyteen. Tuttavallani oli tili Nordeassa, jonka Hän vaihtoi toiseen pankkiin. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vaihtoon ja halusi palata Nordean asiakkaaksi. Tämä onnistui vasta neuvottelujen ja palveluaisamieheen otetun yhteyden jälkeen. Tämän jälkeen henkilö sai jatkuvasti uuteen Nordean verkkopankkiinsa kalasteluviestejä verkkotunnuksista ja salasanoista, joista kertoi konttorin asiakaspalvelijalle. Virkailijan neuvosta tili suljettiin ja sovittiin, että avataan jonkin ajan kuluttua uusi tili ja verkkopankki. Kun tämä piti tehdä, ei tilin avaus enää onnistunutkaan, koska Hämeenk 28 naispuolisen konttjohtajan mielestä henkilö on vaihtanut liian usein pankkia, eikä Hänelle siksi avata tiliä Nordeassa. Henkilöllä on säännölliset tulot, ei velkaa, ei merkintää luottotiedoissa tmv. Käsittämätöntä miten huonoa asiakaspalvelua tämä rouva (jolla asema noussut selkeästi hattuun) voi konttorissa antaa ja esimiehenä vielä olla esimerkkinä alaisilleen. Toisaalta, myös tämän konttorijohtajan esimies (aluejohtaja tmv) on antanut siunauksensa tälle toiminnalle. Asiakkaalle ei myöskään ole kerrottu, miten kauan tämä "karenssi" kestää, vai onko se elinikäinen?
Onko muilla vastaavia kokemuksia etenkin koskien tätä pankkikonttoria tai Nordean muita konttoreita? Onko kokemusta missä pankissa olisi edullisimmat hinnat tavalliselle palkansaajalle, jolla käyttötili, pankkikortti ja verkkopankki?
NORDEA TRE "ASIAKASVALINNAT"
1
<50
Vastaukset
- Aurorra
Mä taidan tietää tän konttorinjohtajan, olin siellä kesäduunissa joku vuosi sitten? Oli silloin siellä joku asiakasvastaava tms ja silloin jo ihmettelin sen muijan asiakaspalvelutaitoja. Jos nimikirjaimet on K.K, niin kurkkaappa naamakirjasta onko sama henkilö. Sen esimies oli joskus T.T, joka myös löytyy naamakirjasta, jos sulla nimet tallessa. Neuvoni on, että otat yhteyttä www.fine.fi ja ilmoitat asiasta. Ellei asia sitäkään kautta selviä, ota yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen tai paikalliseen kansanedustajaan. Nordean omaan palveluasiamieheen voit myös olla yhteydessä, mutta se on melko varmasti turhaa ja ympäripyöreetä selitystä. Ite vaihdoin tuon kesätyökokemuksen jälkeen itsekin pankkia, vaikka siihen asti olin aina ollut Nordean asiakas. Nyt tyytyväinen Pop -pankkilainen. Upea palvelu ja jäsenenä edulliset hinnat. Suosittelen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 784025
- 2013062
- 253040
- 492858
- 242804
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412535Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3062469Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2262137Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v242007- 441977