Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jehovantodistajat taas kansalaisten kiusana

omanuskoniherra

Tuolla uutisissa käydään kiivasta keskustelua ja kannanottoja näistä taivaan sanansaattajista.
Heitä ei näköjään oikein suvaita kenenkään oven takana kolkuttelemasta.
Itse en kyllä ymmärrä lainkaan, mistä tämä armoton viha ja suuttumus oikein juontaa.
Ei meidän luokse kukaan tule väkisin saarnaamaan ja tyrkyttämään mitään Jehovien omaa uskoa:

Kyllähän heitä täälläkin välillä pyörii melko tiheään tahtiin.
Mutta mä olen vuosia sitten tehnyt näille matkasaarnaajille selväksi, että itse olen paljonkin Raamattua tutkinut ja pähkäillyt asioita, mutta ainoastaan tieteellisestä näkökulmasta.
Vanhat tarinat muuttuvat aivan erilaisiksi, kun tutkiskelee niitä nykyteknologian kantilta.

Ja me ollaan päästy sopimukseen siitä, että sisälle ei tulla.
Rappusilla ollaan käyty monta hienoa ja ajatuksia herättävää keskustelua.
He eivät tuputa minulle omaa käsitystään ja kyllä heilläkin on aivan järkeviä mielipiteitä näistä Raamatun tapahtumista.
Eivät he suinkaan sokeasti niele kaikkia vanhoja kertomuksia täytenä totena.
Kyllä mä aina nautin siitä hetkestä, kun pääsen väittelemään näistä uskonasioista!

Enkä mä näe heitä minään rauhanhäiritsijöinä ja kotirauhanrikkojina vaan satunnaisina kyläilijöinä, joiden kanssa on rattoisaa jutella.
Turha heitä on maanrakoon polkea ja toivotella Helvettiin.
Kyllä asiallinen suhtautuminen aina auttaa asiaan

49

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ö-Öö

      Jehovat umpikieroja kotirauhaa häiritseviä kiihkouskiksia.

      Itse pääsin rauhaan niiltä vasta viranomaisten avulla.

      =DW=

    • 'Hyi saatana' on ainoa asia jonka niille sanon ja sit nel ottaa taka-askeleita.

    • ei_mulle_kiitti

      Minä en katselisi niitä hetkeäkään. Tosin en muista koko elämäni aikana kohdanneeni montaakaan jehovantodistajaa. Esimerkiksi nykyisessä asunnossani ei ole käynyt ikinä eikä edellisessäkään.

      Ehkä ne valikoivat talot, joissa käyvät?

    • enhyväksy

      Ajoin jehvikset pois oveltani ja kerroin sääliväni heitä. Jokainen jehvis tästä lähtien saa sellaisen lähdön oveltani, että muistavat sen lopunikäänsä!

      • turhapullistella

        Vapise syntinen! Tuomiopäivä tulee!


    • de-meter

      Samat kokemukset kuin aloittajalla: kohteliaita, ystävällisiä ja erilaisuutta sietäviä ovat olleet ne Jehovat, joiden kanssa olen käynyt keskusteluja.
      Viime vuosina heitä ei ole näkynyt, mutta jos tulevat vielä, tuskin minä heitä pois käännytän.
      Vihan määrää minäkin olen aina ihmetellyt. Mutta runoilijan sanoin: "aina pitää olla niitä, joiden päälle sylkeä"

      • eppu2

        Taitavat olla kiihkompia ja huonokäytöksisempiä ne oven sisäpuolella olevat.


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Taitavat olla kiihkompia ja huonokäytöksisempiä ne oven sisäpuolella olevat.

        Aivan, eppu2...)) Minulla on se käsitys, että oville kolkuttavat valitaan huolella ja heidät koulutetaan tehtäväänsä hyvin.


      • Hurskas-
        de-meter kirjoitti:

        Aivan, eppu2...)) Minulla on se käsitys, että oville kolkuttavat valitaan huolella ja heidät koulutetaan tehtäväänsä hyvin.

        Jeesus armahtaa ja pelastaa meidät, kun tulemme uskossa hänen luokseen ja saamme hänen armostaan synnit anteeksi. Mutta emme saa tahallamme rikkoa Jumalan tahtoa vastaan, sillä viimeisenä päivänä Jeesus joutuu sanomaan monille nämä kohtalokkaat sanat: "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Matt.7:23. Ja Johannes kirjoittaa, että "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."1Joh.3:4.

        Sapatti on yksi kymmenestä käskystä, jonka ihminen on työntänyt syrjään ja vaihtanut sen toiseksi päiväksi. Raamattu ennusti tuosta vallasta näin: " Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. "Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain..."Dan.7:25. Ainoa käsky kymmenen käskyn laissa, joka koskee aikaa, on sapattikäsky, jonka kirkko on vastoin Raamattua siirtänyt toiselle päivälle. Nyt on aika palata takaisin sapatinviettoon, sillä Herran päivä tulee pian ja profeetta Jesaja sanoo näin:" Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, silläminun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.

        2. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko..."Jes.56:1,2.


      • pyhä.yksinkertaisuus
        de-meter kirjoitti:

        Aivan, eppu2...)) Minulla on se käsitys, että oville kolkuttavat valitaan huolella ja heidät koulutetaan tehtäväänsä hyvin.

        Kolmisen vuotta sitten olin tyttären kotona lapsenvahtina. Ovikello soi ja ovisilmästä näin n. 12-13 -vuotiaan pojan oven takana. Koska lapsesta oli kysymys, niin avasin oven, eihän voi tietää jos hänellä olisi joku hätä.
        Oven avattuani pimennosta ilmestyi myös mieshenkilö, ehkä pojan isä. Poika aloitti opettelemansa liturgian bissnesmiehistä, jotka saattavat meidät kadotukseen ja tuomiopäivän olevan lähellä. Sain sanottua, että olen lapsenvahtina ja minun pitää hoitaa velvollisuuksiani, hyvää päivänjatkoa teille.
        Jotenkin jäi pahamieli, lapsityövoiman käyttö sanan levittämiseen.


      • Herätkää
        de-meter kirjoitti:

        Aivan, eppu2...)) Minulla on se käsitys, että oville kolkuttavat valitaan huolella ja heidät koulutetaan tehtäväänsä hyvin.

        Ovityöhän kuuluu jokaiselle.
        Isäntä kyseli aina miespuolisilta intissä käyntiä. Lakkasivat käymästä.


    • jehovan-tod-ovat-pirusta

      kotoisin, siis pirun palvelijoita.



      Pahinta jehovan uskossa on se kun ne manipuloi ihmisiä hylkäämään jopa omat vanhempansa ikuisiksi ajiksi,
      on hirveetä vaikka olisi tärkeää asiaa jälkeläisilleen toimitettavana niin ei saa ottaa yteyttä sukulaisiinkaan, siis ihminen eristetään t ä y s i n omista läheisistä sukulaisistaan,
      tätä ei voi tervejärkinen ymmärtää miltään kantilta, ei ainakaa jumalan sana käske noin toimia, päinvastoin,
      on käsky " kunnioita isääsi ja äitiäsi, jottamenestyisit ja kauan eläisit maanpäällä"
      ei ole ihme jos moni nuori on ikuisessa köyhyydessä ja kurjuudessa jehovan todistajien ja uskonnon takia,
      kiroan jehoan todistajat alimpaan he l v e t t i i n , " sen minkä ihminen maan päällä pidättää sen pidättää jumalaki taivaassa." sanotaan raamatussa.

    • jehovilleEi

      Ei kannata olla jehoville ystävällisiä. Edellinen kirjoittaja on aivan oikeassa.
      Jehovat ei juhli mitään. Lapsilla ei ole syntymäpäiväjuhlia, ei joulujuhlia. He eivät saa osallistua edes koulun joulujuhliin. He eivät saa lukea akuankkalehtiä, mutta heidät pakotetaan lukemaan raamattu kannesta kanteen moneen kertaan.

      Kotiimme tunkeutui aikoinaan kaksi jehovalaista naista. Otin heidät vastaan ystävällisesti ja tarjosin jopa kahvit. He alkoivatkin vierailla meillä joka viikko. Jos olisin tiennyt, että tämä toinen nainen oli iskenyt silmänsä mieheeni, toisin olisin toiminut. Tämä nainen oli jo aiemmin särkenyt pari avioliittoa, joka vasta myöhemmin selvisi. Perheemme hajosi. Olisi aikamoinen tarina kerrottavana, mutta palsta ei riittäisi.

      Joten! En koskaan päästä jehovalaisia kotiini enää. Sylkykupeista ei ole kysymys, mutta jehovalaiset ovat todellakin pimeyttä täynnä. Voi jos voisin kertoa koko tarinan, etteköhän kauhistuisi jehovalaisten toiminnasta.

      • PÖHjaPÖHvaan

        Ei kukaan ulkopuolinen pysty toimivaa, hyvää avioliittoa purkamaan. Ehkä oli hyvä, että pääsit moisesta epäluotettavasta puolisosta eroon, jos naisjehovangodistaja pystyi hänet "viettelemään".


      • järkyttävää-

        " jehovilleEi "

        olet aivan oikeassa , jehovat on pirun juoksupoikia,
        on törkeyden huippu rikkoa ihmisten avioliitoja huh huh,
        se jos mikään osottaa niitten musta maailma on h e l ve t i s t ä kotosi,
        kristitty oikea uskovainen ihminen ei ikinä viettele kenekää puolisoa,


    • O-Orvokki

      On se kamalaa, kun arkojenkin ihmisten on pakko lähteä sanaa julistamaan, jos jehovantodistajien joukkoon lähtee. Juttelimme joskus puistonpenkillä hiekkalaatikon ääressä jutellessamme, miten kauhuissaan yksi naisihminen kertoi olevansa, kun jouti lähtemään julistuskierrokselle ovikelloja soittamaan.

      Itse juttelen mielelläni erilaisten ihmisten kanssa melkein mistä tahansa aiheesta muualla, mutten kotiovellani. Olen kuullut, että helluntailaisetkin lähetettiin ainakin viime vuosisadalla todistamaan uskostaan heti, kun kokivat herätyksen. Olin kauhuissani, kun kuulin teinityttöjen lähteneen myöhään illalla jonkun hihhulin käskystä kadulle uskoaan todistamaan.

      • hkg

        Ei ole meillä ainakaan mitään jehovan todistajia, budhalaisia, muslimeja, lestadiolaisia , sun muita vastaan. Kaikille puhutaan asiallisesti ja kohdellaan niin kuin ihmistä jokainen saa uskoa vaikka kumisaappaaseen -- näin tulee toimia aikuisen ihmisen että kohtelee kaikkia reilusti. Tyhmän väittelijätkin ovat rasittavimpia kuin jotku "hengen heimolaiset".


    • Jessen faija on aikanaan sanonut:
      Minä olen kiveni luonut.
      Varpaasi ovat sinun.
      Katso siis eteesi ihminen.
      Eivät jumalat niin noko-nuukia ole tyylikkyydestä tai hieno-säädöstä.
      He ovat ihmisen herättäneet ja seuraavat huvittuineina ihmetellen miksi ihminen toistaan vieläkin herättelee,
      "Olis ny vaan ja eläs pirteesti", sanoi Jessekin kerran.

      H.

    • eiJehoville

      Juuri niin! Jumala on huumorintajuinen, ei ankara, kuten jehovien uskonto luulee.

      Oli todellakin hyvä erota!
      Jehovanainen kasvatti miehelleni tehtyä lasta toisen omana, koska mieheni ei häntä huolinutkaan. Minusta mies kyllä yritti pitää kiinni viimeiseen asti, mutta en enää huolinut häntä takaisin.
      Naisella oli ainakin kolmelle miehelle lapsia. Yksi lapsista oli vammainen, jonka nainen oli jättänyt lapsen isälle. Osa tuon naisen lapsista tuli vakavasti mielenterveysongelmaiseksi. Jehovat hyväksyy kaiken tällaisen. joten ei jehovia pidä kotiinsa päästää.

    • NaisenkoVikaEiMiehen

      Ja oliko se naisen vika, että miehesi ryhtyi pökkimään häntä?

      • oletko-pöljä-

        ETKÖ vielä tiedä OHOH HUH HUH
        AINA ON naisen vika jos antaa miehelle p i l l u a ,
        se on ollu jo raamatun ensimäisestä syntiinlakeemuksesta asti asia totta,
        VAIN raiskaus on eri asia, siinä tehdään naiselle väkivaltaa,

        onko " naisenkoVikaEiMiehen " nimimerkki tyhmä ?? ainaki vaikutat harvinaisen tyhmältä.


    • ent.siivoojaparka

      Jehovantodistajissa on niin monenlaisia niinkuin muissakin ihmisissä. Ne tekevät kotikäyntejään niinkuin heidän omantuntonsa mukaan on oikein. Jotkut on ihan mukavia ihmisinä, mutta joittenkin kanssa katselen silmäkkäin vain ovisilmän läpi.
      Aika helposti niitten joittenkin ajatukset saa siirtymään pois aiheesta, miksi he ovat tulleet kyläilemään. Kunhan saavat raportoida käyntinsä johtoportaalle, niin ihan sama, mitä sitä rupatellaan.
      Kun lapset olivat pieniä, niin meillä kävi aika säännöllisesti kaksi nuorta jt-tyttöä. Höpöstelivät aikansa muksujen kanssa, jättivät ne lehdet, mitkä oli määrätty jaettavaksi ja veivät roskapussin mennessään ulos. Ihan mukavia tyttöjä.
      Niillähän on aina se sille kerralle ulkoaopeteltu litania, mitä ne paasaavat. Jos jotain muuta alkaa Raamatusta puhumaan, niin niillä jää usein hetkeksi suu auki ja sitten alkavat taas jatkamaan sitä mikä heille on sille kerralle määrätty julistettavaksi.
      Tuolla kylällä kun niitä näkee, niin ei ne ihmistä kummempia ole.

      • eppu2

        Aika vähät omat kokemukseni jehovista, mutta se mitä on, on juuri vastaavalaisia.


      • ent.siivoojaparka
        eppu2 kirjoitti:

        Aika vähät omat kokemukseni jehovista, mutta se mitä on, on juuri vastaavalaisia.

        Tämä nyt voi vaikuttaa saivartelulta, mutta korvaani särähtää aina tuo, kun jehovantodistajia (jehovalaisia) sanotaan jehoviksi. Jehova on heidän jumalansa nimi, eivätkä he varmaan rinnasta itseään jumalaan.
        Eihän buddhalaisiakaan sanota buddhaksi, muhamettilaisia muhametiksi, islamilaisia allahiksi...


      • eppu2
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Tämä nyt voi vaikuttaa saivartelulta, mutta korvaani särähtää aina tuo, kun jehovantodistajia (jehovalaisia) sanotaan jehoviksi. Jehova on heidän jumalansa nimi, eivätkä he varmaan rinnasta itseään jumalaan.
        Eihän buddhalaisiakaan sanota buddhaksi, muhamettilaisia muhametiksi, islamilaisia allahiksi...

        Totta, suomenkieltä käytetään usein huolimattomasti.
        Hassuinta se on sellaisissa tapauksissa missä asia kääntyy päälaelleen.


      • ö-Öö
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Tämä nyt voi vaikuttaa saivartelulta, mutta korvaani särähtää aina tuo, kun jehovantodistajia (jehovalaisia) sanotaan jehoviksi. Jehova on heidän jumalansa nimi, eivätkä he varmaan rinnasta itseään jumalaan.
        Eihän buddhalaisiakaan sanota buddhaksi, muhamettilaisia muhametiksi, islamilaisia allahiksi...

        Miksi sitten kristittyjä sanotaan kristityiksi?

        Uskonnnot paljolti retoriikkaa. Pitänyt sekavilla höpinöillä hämätä tietämättömiä ja taikauskoisia ihmisiä. Kristinuskossa sellainen hupaisa puoli, se tosiaan perustuu ns. "uuteen testamenttiin". Eli höpistään jostain epämääräisestä ihmemies jeesuksesta ja vältellään jumalasta puhumista.

        Ja siitä tulikin mieleen. Vihon viimein ajetaan jumalanpilkan poistamista rikoslaista. Typerä laki, miten satuo-olentoja voi pilkata? Jotkut vetoavat omiin satukirjoihinsa. Kymmenen käskyä "älä pilkkaa herraa, sinun jumalaasi". Tota noin, Miks rinnastetaan taruolentoa määräävässä asemassa olevaan todelliseen henkilöön ? Ja kun käskyä nyt ajatellaan, siinä kielletään pilkkaamasta jumalaa. Mutta ei uskiksia yleensä, ei jotain kristustakaan.

        Kaikki uskontoon liittyvä depatti on täynnä sanaleikkejä, erilaisia merkityksiä, salamerkityksiä, arvoituksia, vertauskuvia, ties mitä. Mutta ei ollenkaan faktoja.

        =DW=


      • ent.siivoojaparka
        ö-Öö kirjoitti:

        Miksi sitten kristittyjä sanotaan kristityiksi?

        Uskonnnot paljolti retoriikkaa. Pitänyt sekavilla höpinöillä hämätä tietämättömiä ja taikauskoisia ihmisiä. Kristinuskossa sellainen hupaisa puoli, se tosiaan perustuu ns. "uuteen testamenttiin". Eli höpistään jostain epämääräisestä ihmemies jeesuksesta ja vältellään jumalasta puhumista.

        Ja siitä tulikin mieleen. Vihon viimein ajetaan jumalanpilkan poistamista rikoslaista. Typerä laki, miten satuo-olentoja voi pilkata? Jotkut vetoavat omiin satukirjoihinsa. Kymmenen käskyä "älä pilkkaa herraa, sinun jumalaasi". Tota noin, Miks rinnastetaan taruolentoa määräävässä asemassa olevaan todelliseen henkilöön ? Ja kun käskyä nyt ajatellaan, siinä kielletään pilkkaamasta jumalaa. Mutta ei uskiksia yleensä, ei jotain kristustakaan.

        Kaikki uskontoon liittyvä depatti on täynnä sanaleikkejä, erilaisia merkityksiä, salamerkityksiä, arvoituksia, vertauskuvia, ties mitä. Mutta ei ollenkaan faktoja.

        =DW=

        """Miksi sitten kristittyjä sanotaan kristityiksi?"""
        Höpsö! Eihän kristitty ole kristittyjen jumalan nimi. Sitten menisi väärin, jos kristittyjä sanottaisiin kristukseksi.


      • ö-Öö
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        """Miksi sitten kristittyjä sanotaan kristityiksi?"""
        Höpsö! Eihän kristitty ole kristittyjen jumalan nimi. Sitten menisi väärin, jos kristittyjä sanottaisiin kristukseksi.

        Kristittyjen jumalalla ei ole nimeä.

        Kyse uskontojen nimistä. Kristityt sanovat itse itseään kristityiksi, samaten budhalaiset itseään budhalaisiksi jne. Jehovat itse sanovat itseäään jehovan todistajiksi, eli se on heidän uskontontonsa nimi. Se, miksi nimenneet uskontonsa jumalansa mukaan, se tässä on erikoista.

        =DW=


      • ent.siivoojaparka
        ö-Öö kirjoitti:

        Kristittyjen jumalalla ei ole nimeä.

        Kyse uskontojen nimistä. Kristityt sanovat itse itseään kristityiksi, samaten budhalaiset itseään budhalaisiksi jne. Jehovat itse sanovat itseäään jehovan todistajiksi, eli se on heidän uskontontonsa nimi. Se, miksi nimenneet uskontonsa jumalansa mukaan, se tässä on erikoista.

        =DW=

        Höpsö! Ei Jehova sano itseään jehovan todistajaksi. Lue jehovalaisten Raamatusta, mikä Jehova sanoo olevansa. Ei varmalla sano olevansa itsensä todistaja.
        Se on hyvä, että ovat ottaneet jumalansa nimen siihen mukaan, niin kukaan ei erehdy luulemaan, että heillä olisi sama jumala kuin esim kristityillä.


      • ö-Öö
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Höpsö! Ei Jehova sano itseään jehovan todistajaksi. Lue jehovalaisten Raamatusta, mikä Jehova sanoo olevansa. Ei varmalla sano olevansa itsensä todistaja.
        Se on hyvä, että ovat ottaneet jumalansa nimen siihen mukaan, niin kukaan ei erehdy luulemaan, että heillä olisi sama jumala kuin esim kristityillä.

        Mitä sekoilet?

        Net nimenomaan itse nimittävät itseään jehovan todistajiksi. Firman nimikin on se. Ja koska kyse retoriikasta, eivät he itseään kutsu jehoviksi, he todistavat uskoaan jehova-nimiseen jumalaan.

        http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/jehtod.html

        Kuten sanottu, uskonnot lähes täysin pelkkää retoriikkaa. Jostain hikisen uskisjengin nimestäkin voi saada aikaan syvällisen teologisen keskustelun :D

        =DW=


      • ent.siivoojaparka
        ö-Öö kirjoitti:

        Mitä sekoilet?

        Net nimenomaan itse nimittävät itseään jehovan todistajiksi. Firman nimikin on se. Ja koska kyse retoriikasta, eivät he itseään kutsu jehoviksi, he todistavat uskoaan jehova-nimiseen jumalaan.

        http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/jehtod.html

        Kuten sanottu, uskonnot lähes täysin pelkkää retoriikkaa. Jostain hikisen uskisjengin nimestäkin voi saada aikaan syvällisen teologisen keskustelun :D

        =DW=

        Miksi muut ihmiset sitten sanovat heitä heidän jumalikseen eikä heidän jumalansa todistajiksi?
        Sitä minä yritin änkyttää.


      • eppu2
        ö-Öö kirjoitti:

        Kristittyjen jumalalla ei ole nimeä.

        Kyse uskontojen nimistä. Kristityt sanovat itse itseään kristityiksi, samaten budhalaiset itseään budhalaisiksi jne. Jehovat itse sanovat itseäään jehovan todistajiksi, eli se on heidän uskontontonsa nimi. Se, miksi nimenneet uskontonsa jumalansa mukaan, se tässä on erikoista.

        =DW=

        Kutsummehan me suomalaisittain jmalaa nimillä Isä, Luoja, Kaikkivaltias.


      • ö-Öö
        eppu2 kirjoitti:

        Kutsummehan me suomalaisittain jmalaa nimillä Isä, Luoja, Kaikkivaltias.

        Mutta osa suomalaisista väittää olevansa kristittyjä, kukaan ei väitä olevansa isän todistaja, luojan todistaja, tai kaikkivaltiaan todistaja..

        Kuten sanottu, uskonnot lähinnä retoriikkaa ja jostain ilmaisusta väittelemistä, kahelein esimerkki ihan tavallinen luterilainen pakananpalvonta riitti, missä jengi kerääntyy temppeliin, pakanapappi lukee kaksi riviä satukirjasta ja löpisee sekavia sen pohjalta toista tuntia. Ja ihmiset kuuntelee hartaina, tajuamatta mistään mitään.

        =DW=


      • teknologiavoittaa
        eppu2 kirjoitti:

        Kutsummehan me suomalaisittain jmalaa nimillä Isä, Luoja, Kaikkivaltias.

        Tuo suomennos on täysin väärä!
        Alkuperäinen ilmaisu tarkoitti sananmukaisesti "Vuoren Jumala".
        Mutta mitä siinä tarkoitetaan vuorella, on vielä epäselvää, sillä kysymyshän on selvästi keinotekoisesta vuoresta aikoja sitten.


    • eiJehoville

      Kyllä oli molempien vika. Nainen jahtasi miestäni pitkin metsiä tietäessään missä mies liikkui. Hankki metsästyskortin juuri sitä varten, että pääsee samoille metsästysmaille. Saalis vain oli mies, eikä eläin.
      Tosin tällä jehovanaisella on neljän eri miehen kanssa lapsia, jos luetaan x:ni mukaan.
      Aika ilkeä teko tunkeutua toisen kotiin, urkkia missä mies liikkuu ja kuin rikollinen suunnitella tapaaminen. Tosin nainen oli tavannut siellä metsässä toisenkin miehen, joka sitten otti raskaana olevan naisen kontolleen, sillä naisen silloinen oma mies tahtoi eron asian tullessa ilmi.
      Että semmoinen jehovalainen. Älkää päästäkö kattonne alle tuollaisia harhaoppiuskovaisia!

      • eppu2

        Eihän tuo asia, niin ikävä kun onkin, liity jehovalaisuuteen.
        Tuossahan oli kysymys aivan muusta.


      • hyii-mikä-mies-sinulla-

        ilmeisesti miehesikin oli harvinaisen tyhmä kun tommosen h u o r a n lumoihin antautui,
        järkevä mies olisi antanu h u o ra l l e pitkin korvia varsinki kun huomasi että on avioliittoa särkemssä,


      • tottatoinenpuoli

        Minäkin muistan hyvin tämän mainitun tapauksen!
        Tämä pariskunta keksi itselleen ovelan systeemin:
        Aina kun miehen alkoi tehdä mieli, niin hän piiloutui läheiseen metsään ja ampui metsästyskiväärillään laukauksen ilmaan.
        Nainen kuullessaan laukauksen puolestaan koppasi ison sienikorin kainaloonsa ja lähti mukamas sienimetsään.
        Eikä tämä aviomies aavistanut ollenkaan tilannetta!

        Mutta tarinalla on traaginen ja surullinen loppu.
        Pariskunta tapaili toisiaan lemmenhuumassa ja näin kului kevät ja kesä rakkauden merkeissä.
        Aina kun metsästä kuului laukaus, säntäsi nainen oitis liikenteeseen sienikorinsa kanssa.
        Kun saapui viimein syksy ja paikkakunnalla alkoi jokavuotinen hirvenmetsästys, tämä onneton naisparka juoksi itsensä hengiltä ravatessaan päättömästi ympäri metsää laukausten perässä.

        Niin että kyllä ne Jehovat sitten ovat ihan mahdottomia!


      • onnekylläsellasia
        tottatoinenpuoli kirjoitti:

        Minäkin muistan hyvin tämän mainitun tapauksen!
        Tämä pariskunta keksi itselleen ovelan systeemin:
        Aina kun miehen alkoi tehdä mieli, niin hän piiloutui läheiseen metsään ja ampui metsästyskiväärillään laukauksen ilmaan.
        Nainen kuullessaan laukauksen puolestaan koppasi ison sienikorin kainaloonsa ja lähti mukamas sienimetsään.
        Eikä tämä aviomies aavistanut ollenkaan tilannetta!

        Mutta tarinalla on traaginen ja surullinen loppu.
        Pariskunta tapaili toisiaan lemmenhuumassa ja näin kului kevät ja kesä rakkauden merkeissä.
        Aina kun metsästä kuului laukaus, säntäsi nainen oitis liikenteeseen sienikorinsa kanssa.
        Kun saapui viimein syksy ja paikkakunnalla alkoi jokavuotinen hirvenmetsästys, tämä onneton naisparka juoksi itsensä hengiltä ravatessaan päättömästi ympäri metsää laukausten perässä.

        Niin että kyllä ne Jehovat sitten ovat ihan mahdottomia!

        :) :) :) ) heh!


    • kimmns

      Miksi ihmiset tuntevat niin usein itsensä vainotuiksi - syystä tai syyttä.
      kuuntelin radion iltahartautta ja siinä nousi esiin yksi lause - nimensä kunnian tähden Hän ohjaa ihmsiä oikeille teille - toi sienestäjävitsi ehkä kertoikin että laukausten perässä juokseminen umpimetsässä on tosi uuvuttavaa - yhtä uuvuttavaa vois olla naisten kyyneleiden vuodatus miesten tähden vanhan iskelmän sanoin - onko uskosta tai uskomuksista keskustelu myös pelkkää viihdettä
      toisille - on myös ihmisiä joiden mielestä raamatun kirjana pitäisi olla kielletty kirja alle 18v.
      Maailman sanotaan välillä olevan pirun tai jumalan (jumalien) hallussa - kun ihmisistä on kyse, niin mllä tavoin siunaisitte kärsivää sairasta maailmaa ja sen ihmisiä - ilman että ensteks ei tulisi perusteellisesti haukutuksi ja pataluhaksi raaskuksi? Tai julmasti pahoinpidellyksi ja petetyksi
      - kärsimyksen tosin sanotaan kirkastavan monta asiaa - mutta säteilevä kirkkauskin vo olla vain pelkkää tuskaa tuottavaa - moniaat on asiat ja mietteet maailman asioista.

    • eiJehoville

      Kertomukseni miehennielijänaisesta kertoo juuri, millaisa jehovalaiset ovat todellisuudessa. Siksi se on tähän ketjuun juuri sopiva. Ihmisten on oivallettava, mitä jehovalaiset todellisuudessa ovat.

      Sattuikin metkasti juuri eilen eräässä liikkeessä asioidessamme. Oli melkoisen omituista, kun eräs nuorehko ja sievä nainen hymyili minulle todella herttaisesti. Hän alkoi jutella kanssani kaikenlaista. Lopulta hänen puheessaan vilahti raamattuopisto. Selvisi, että juttelin jehovalaisen kanssa. Niskakarvani nousivat pystyyn, mutta en kuitenkaan humauttanut häntä nyrkillä, vaan lopetin keskustelun siihen paikkaan. Arvasin, että pian olisi tyrkyllä "vartiotorni" ym. selityksiä jehovan hyvyydestä.
      Näin se alkaa! Aluksi niin herttaista ja mukavaa, mutta piru löytyy pian kaiken teeskentelyn takaa.

      • siilimuori

        Hyvänen aika sentään mitä pikkusieluisuutta sinun taholtasi.


      • ö-Öö

        Uskikset salakavalia-

        Jehovilla erittäin tiukat säännöt seurustelemisesta vääräuskoisten lanssa, se ei ole sallittua. Aviotonseksi, etenekin seksi vääräuskoisen kanssa, potkut jengistä. Jehova voi harrastaa seksiä ainoastaan toisen jehovan kanssa. Eli ei ne sua sun komeuden takia liehittele, ne on käännyttämässä.

        Etenkin pöndellä net on ennen vanhusten kimpussa. Tarkoitus hoidella omaisuus testamentilla lahkolle. Koska maaseutu autioitinut, toimivat ahkerasti kaupungeissa
        Meidän slummissa ollut paljon ongelmia jehovista, itsellä, mutta just eläkeläisillä. Jo ilmaantui jehovia heti seinänaapurin leslirouvan ovelle heti hautajaisten jälkeen jne. Meillä jehovatiheys johtuu osin sijainnista. Kaksikin valtakunnansalia pienen kävelymatkan päässä ja suomen pääkonttori Betel Vantaan Tikkurilassa. Näillä kulmin jehovista melkein sama tiheys, kuin hikiälllä lestaateista.

        Periaatteessa jehovista pitäisi päästä eroon, jos kerran ovella kieltää, käytäntö eri asia, ne tunkee taas joskus uudestaan. Beteliin voi ottaa yhteyttä, se toiminee, muta sitten ainakin olet jehovien laittomissa henkilörekistereissä. Viranomaiset autavat, jos jehovista selkeästi jäiriötä, lähestymiskieltoa. Ja sitten perinteinen kilpi oveen , minkä pitäisi kyllä toimia:

        http://peikko.us/ei-uskonnollista-suoramainontaa.png

        =DW=


    • kiellotkiellot

      Pikkusieluiset tarttuvat sellaisiin pieniin juttuihin kuin esim. jehova tai jehovalainen. Käsittääkseni on helpompi kirjoittaa jehova kuin jehovalainen, joten asia on tärkeämpi kuin pikkuseikat.

      Tiesittekö muuten, ettei jehovaliset salli television katseluakaan. Voi lapsiraukat. Ajanvietteeksi ei ole muuta kuin raamatunlukeminen. Kieltoja kieltojen päälle.

      Eräs jehovalainen suuttui mainitessani hänelle. ettei jumala niin tiukkapipoinen ole että rankaisee, jos Joulu nyt ei heidän oppinsa mukaan olekaan se oikea syntymäpäivä.

      • ö-Öö

        Väärää tietoa.

        Ei jehovilta ole telkkari kielletty, ei moni muukaan asia, dokatin saa, muttei tulla humalaan. Muuten aika tiukat säännöt, mutta just telkkarin kohdalla, se on sitten omantunnon kysymys, katotaanko ja mitä katotaan.

        Uskiksista liikkuu paljon väärääkin tietoa, yleensä lööpinimaisesti jostain yksittäisistä asioista. Jehovat eivät kovin paljoa ole olleet otsikoissa, lähinnä näistä omaisuus-asioista, karttamisesta ja laittomista henkilörekistereistä. Aiemmin oli toi intin välttely, se tavallaan sallittiin erityismenettelyllä, nyt sen purkamista on alettu vaatimaan kiellettäväksi, yks maa, yks laki kaikille periaatteen vuoksi.

        Koska jehovat tuntuvat ihmisiä kiinnostava, kandee lukaista vaikkapa wikistä tietoa siitä jengistä. Tulee niinkuin organisaatio ja oppi tutummaksi, että sen perusteella helpompi muodostaa oma mielipiteensä, kuin lueskelemalla netin huuhaa-keskusteluåpalstoja:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat

        =DW=


    • tukkahajalla

      Johan jehovalainen löysi tiensä palstalle. Kirpaisiko totuus?

      Kalervo Tuukkainen, säveltäjä, on muuten sanonut kivasti:
      "Kenellä ideoita, vähät välittää i-pilkuista. Kenellä niitä ei ole, hänelle i-pilkut ovat tärkeitä.
      Eli ihan sama, onko jehova vai jehovalainen!

      • eiks.vaan

        Ihan sama, onko Luther vai luterilainen
        onko Lestadius vai lestadiolainen
        onko Suomi vai suomalainen
        onko kaupunki vai kaupunkilainen
        onko Marx vai marxilainen
        onko koulu vai koululainen
        onko maa vai maalainen
        onko 60 palsta vai 60 palstalainen
        onko Jehova vai jehovalainen...
        Suomenkielessä ihan sama kumminpäin sanoo, niin sama kaiku ja merkitys.


    • himsprimh

      Maailmanlaajuinen järjestö toi seurakunta jolla myös lehti- ja kirjapainotoimintaa
      - kuulin joskus väitteen että esm sota-aikana valmistivat henkilöpapereita ja passeja paperittomille,
      - todella hienoja kuvituksia on lehdissä, varmasti ammattitaiteilijoita, joskus kuunnellut musiikki- ja kuoroesityksiä, upeita sovituksia. Toimiiko srk lahjoitusten tai valtioavun turvin ja onko muita kansainvälisiä bisneksiä? Horoskooppeja ei kuulemma saa lehdistä lukea ja ennaltanäkeminen tai selvänäköisyyttä pidetään kai pahuutena, olen kuullut kertomuksia, joissa esm enkelit ovat auttaneet jos ovat joskus joutuneet vainon ja törkeyksien kohteeksi. Mua joskus harmitti vietävästi kun jotkut sukulaiset riehui kimpussa vammautumisen ja sairastumisen jälkeen ja menetin suuria summia rahaa enk tiedä minne varat katosi. Avioeron jälkeen ol vielä alaikäiset lapset ja kaikki talovelat kaatui mun maksettavaksi. Kohtuutonta rääkkiä, menetetty terveys ja mielenterveyskin - suru ja viha teki tuhannen sirpaletta elämästä kyllä siihen aikaan - totisesti tuli tuntemaan mitä ol elämä kun si koko ajan pelätä henkensä edestä.
      Ihme yleensä että jaksoi edes herätä uuteen päivään - noita miestennielijäjuttuja pidän kyllä lähinnä tuulestatemmattuina - nykymeno taitaa joka puolella olla niin armotont ettei muut kui juopponarkit jouda seksinsä kaa lääräämään ja aiheuttamaan inhoa ja oksetusta kanssaihmisissä.
      Ihmisyys ja inhimillisyys jotenkin ainakin mediassa syvästi kateissa munmielestä ollu jo vuosikymmeniä.

    • totuutta-kehiin

      Kuka tänne viitsisi kirjoitella tuulesta temmattuja juttuja? Tunnen montakin jehovalaista ja heiltä nyt voi odottaa vaikka mitä. Turha puolustella ja yrittää vääristää totuuden kirjoittajia täällä!
      On muuten loukkaavaa väittää tämän palstan olevan huuhaa-palsta. Tämä on ikäihmisten palsta, jonne jokainen voi kertoa tuntojaan ja vaikka tapahtumia elämästään.
      Satun tuntemaan miestennielijä kertomuksen kirjoittajan. Hän on hyvä ystäväni ja kertonut tarkkaankin asioiden kulun minulle. Onkin niin säväyttävä juttu jehovalaisista, että melkein kauhufilmistä käy.

      Jehovalaiset on todella itse piruja ja suoraan kotoisin hel...tä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe