Olisikohan Suomen imagon kannalta parempi, jos maailmancup siirrettäisiin jollekin toiselle paikkakunnalle, jonka imago olisi parempi? Nykymaailmassa korruptiota koitetaan välttää ja voi olla että laantuu vähän into yrityksiltä ja yhteistyökumppaneilta tulla Kittilän skandaaliln keskelle. Otsikoissa jatkuvasti, on se kumma että siellä paikkakunnalla ei tajuta miten yhteiskunnassa toimitaan 2000-luvulla...
Pitäisikö Maailmancup siirtää muualle?
1
<50
Vastaukset
- hyväimago
Sano, miksi pitäisi muuttaa muualle.
Näin muualla asuvana minulla on käsitys, että kaikki ovat tyytyväisiä Leviin, jopa niin, että Norjaan, Lakselvin lähelle, suunnitellaan Norjan Leviä. Siellä, norjalaisessa mediassa, siis on oikein mainittu tuo sana LEVI, kun on laadittu alustavia suunnitelmia.
Ei Levin imagossa ole mitään vikaa . Jos te siellä Kittilässä riitelette eri asioiden kanssa, riidelkää. Ei se meitä muualla asuvia haittaa, kun ette estä meitä tulemasta sinne vapaa-ajan viettoon. Luuletko, että meitä kiinnostaa ne teidän riitanne. Me emme edes tiedä, ketä siellä on kunnan johdossa ja yleensä kunnan päättävissä elimissä eikä se meitä kiinnosta yhtään.
LEVI HYVÄ!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�214861Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋03059Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️03055Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️03055Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️03055Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞03054Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞03054Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞03050Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️03046Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋03044