Meidän sukupolvemme

sotapelottaa

Luulin, että meidän sukupolvemme säästyisi sodalta, kun on jo näin pitkälle päästy. Vaan liikekannallepanohan siitä taas tuli kun reserviläiset kirjeen saavat. Varmasti mainittu milloin pitää olla perillä. Paikkahan piti vain olla kirjeessä.Pitäisikö nyt äkkiä muuttaa Ruotsiin? Ruotsihan on puolueeton maa
Nyt sotimaan joutuvat lapsemme ja monella lapsenlapsetkin. Minun vanhin lapsenlapseni on 21 vuotias, onneksi hän on tyttö. Monella voi olla vanhempiakin lapsenlapsia ja poikia!
Kyllä oli kurja hallitus joka reserviläiskirjeet sai aikaan. Sehän on venäläisille kuin kutsu, kaiken lisäksi kirjeessä kerrotaan paikkakin. Ja, mistä sitä rahaa on saatu kirjeiden lähettämiseen? Ei se ilmaista ole. Se niistä säästöistä.
Kyllä meitä vanhemmat ihmiset muistavat mitä tapahtui kun kirje tuli. Siitä sitten oli lähdettävä tappelemaan. Minulla on kolme poikaa, nyt todella toivon, että olisin saanut tyttöjä. Tosin, ei varmaan mene kauan kun tyttöjenkin on PAKKO käydä armeija.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pullamösönilkit

      Joita elätimme, vie meidät vielä sotaan!

    • k-kk

      Minua taas pelottaa tuollaiset ,erään kuuluisan dosentin sukulaissielut.
      Kenenkähän palkkalistoilla mahdat olla?
      Olisko parempi jos hyppäisit moottoripyörän tarakalle ja menisit seppeleen laskuun eurooppaan.
      Entisen puolustusvoimain komentajan sanoin, ei tänne kannata tulla täällä saa turpaansa.

      • sotapelottaa

        Enpä ole kenenkään palkkalistoilla, en myöskään kuulu mihinkään puolueeseen. Olen tavallinen eläkeläinen, jolla on kuultua tietoa sodasta. Isäni oli siellä, oli kaukopartiomies. Hän kertoi paljon juttuja. Näistä jutuista päättelen, että ei onnistuisi nykyiseltä sukupolvelta. Eivät taida ymmärtää, että "siellä jossain" ei ole kännykkäkenttiä. Ei kännyllä voi ampua. Edelleen ihmettelen tuollaista kirjettä, ei kirjeitä aikaisemmin ole lähetetty kuin liikekannallepanoissa.
        Eikä näytä tulevasta hallituksesta tulevan sen parempaa. Sipilällä ei ole mitään kuvaa todellisuudesta, hän elää haavemaailmassa. Ja kun on miljonääri, ei ymmärrä tavallisen kansan asioita. Olen jo jossain muualla palstalla sanonutkin, että jos nyt ei persut pääse hallitukseen, minun äänestysintoni loppuu siihen. Kun ei siitä näytä olevan mitään hyötyä. Tällaiset sipilät tekevät mitä itse tahtovat, ei kenelläkään muulla ole sanan valtaa. Nyt laitan toivoni presidenttiin, kieltäisi hurjat suunnitelmat. Vaan onko presidentillä enää mitään valtaa? Hurjaksi homma menee!


      • k-kk

        /0 v takaperin vaikeni aseet käsivarressa ,mailma on muuttunut niistä ajoista.
        Mailma on muuttunut joka maassa, ei yksin suomessa kaikkialla on kännykät ja tilaus pitsan numerot sotilaan kännykässä.
        Edelleen uskon omien kännykkäsoturien pärjäävän toisten vastaavien kanssa.
        Ole rauhassa persujen suhteen ,jos ne nyt työnnetään sivuun niin tulee vaikutelma et niitä syrjitään, koska suomalaiset on sorrettujen puolella niin kuntavaaleissa ne nousevat suurimmaksi.
        Ei toiset ota sitä riskiä, ole huoleti.
        Annetaan sipilän yrittää sillä kokoomus ja demut on perusteelliseti tuhrineet maineensa 8v vallassa ja maa tässä tilassa.


    • alkavaa.viikkoa

      Ei nyt olla pessimistisiä.
      Sipilälle on annettu tehtävä ja se nyt katsotaan.

    • huru-ukot

      Ei Suomen hyökätä. Natosuomi tuhotaan ohjuksilla. Vaara poistuu!

    • Jos persut nyt ajavat itsensä paitsioon, he eivät enää koskaan nouse.
      Aika, jolloin heitä surkuteltiin syrjittyinä on mennyt jo.
      Minua surettavat nämä persut vähän.
      Surettaa kyllä muutkin puolueet, koska tilaa ei mukaville muutoksille enää ole.
      Myytävää on enää maassa ja puussa.
      Maan sisältähän ei saa kaivella.
      Rahaa on enää eläkeläisillä.
      Jännittävää nähdä, minkälainen kansalais-palkka noilla rahoilla rakennetaan.

      H.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2803
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2380
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1944
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1796
    6. 152
      1782
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      131
      1510
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe