Millaisen puolison alitajunta valitsee

Valintatehtäviä

Usein sanotaan, että "mies valitsee äitinsä kaltaisen naisen" ja "nainen valitsee isänsä kaltaisen miehen".

Te, jotka olette tavanneet kumppaninne vanhemmat - ja tunnette heidät riittävän hyvin voidaksenne arvioida tätä - pitävätkö väitteet mielestänne/kohdallanne paikkansa?

29

1008

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä en usko, että minussa on juurikaan samaa kuin edesmenneessä appiukossani. Eikä Rouva Ratikka taatusti ole äitini kaltainen.

      Minä väitän, että on paljon kaltaisiani, mutta myös niitä, jotka sopivat esittämääsi väitteeseen. Kun otetaan tarpeeksi suuri otos ihmisiä, löytyy sieltä esimerkkejä mitä ihmeellisimpien ja aivan päinvastaistenkin väitteiden tueksi. Jopa sen, että ihmiset ovat yksilöitä.

      • Valintatehtäviä

        Lähinnä siksi teinkin aiheesta keskustelun, kun itseä kyllästyttää kuulla noita väitteitä, mutta samaan syssyyn kiinnostaa kuulla muiden mielipiteitä aiheesta. Lienee yleinen väittämä kuitenkin, sillä itse olen tuota kuullu paljonkin (jo ennen suhdetta).

    • neitokainen20

      Muakin on peloteltu tuolla sanonnalla. :I
      En haluaisi vanhempani kaltaista miestä, koska isäni on kusipää.

    • periytyvät

      Eikös se mennyt niin, että haetaan omaa isää tai äitiä, mutta jos suhde em. vanhempaan on ollut vaikea, niin sitten haussa on jokin täysin päinvastainen.

      Kuulostaa järkevältä, mutta toisaalta tuollahan oikeastaan selittäisi sitten ihan kaikki vaihtoehdot ja valinnat...?

      On totta, että tietty vanhemmuuden ja parisuhteen malli opitaan kotoa ja sitä sitten kukin toteuttaa omassa elämässään juurikaan ajattelematta miksi. Se vain tuntuu tutulta ja turvalliselta.

      Samoin harva alkoholistin lapsi on pystynyt katkaisemaan alkoholismin periytymisen kierteen. Kaikki nämä ovat opittuja sosiaalisia tapoja, jotka vaikuttavat tunne puolella ilma, että järki varsinaisesti sitä huomaa.

      • Niinpä selittää. Tuo kotoa opittu mallikin voi selittää kaksi ääri päätä. Jotkut sanovat oppineensa hyvän tai huonon parisuhdemallin vanhemmiltaan, kolmas sanoo erottuaan pitäneensä hyvää parisuhdetta kodinperintönä itsestään selvyytenä ja neljäs pitää eronneiden vanhempiensa liittoa varoittavana esimerkkinä ja elää toisin.

        Monesta alkoholistin lapsesta tosiaan tulee alkoholisti, mutta toisaalta monelle vanhempien alkoholismi on ollut niin traumaattinen kokemus, että ovat absolutisteja. Tosin kokemukseni mukaan pelkäävät, että kaikille kanssaihmisille jää putki päälle ensimmäisestä saunakaljasta.

    • Jotainsamanlaista

      Kyllä pitää paikkansa, monet ovat sen todenneet, tajunneet. Koska siitä syntyy tunne jossa on jotain tuttua, turvallisuutta.
      Huonommassa tapauksessa vääränlaista turvallisuuden tunnetta.

    • seppoil

      En tiedä kuinka tietoisesti näitä piirteitä haetaan, mutta kyllä usein (ainakin omassa tuttavapiirissä siis) on käynyt niin, että jonkun vanhemmat ovat esim. yrittäjiä ja työnarkomaaneja -> puoliso yllättäen paljastuu myös yrittäjäksi ja/tai työnarkomaaniksi. Vanhemmat ns. "renttuja" -> puolisokin on taipuvainen renttuiluun. Vanhemmat vieroksuvat työtä -> puoliso on kaikkein pahin mahdollinen työnvieroksuja. Ja kaikissa tapauksissa siis tämä vanhempien lapsi itse on sitä mieltä, ettei hän "todellakaan halua sellaista puolisoa, joka muistuttaa hänen syystä tai toisesta ärsyttäviä/vastenmielisiä/tyhmiä/noloja vanhempiaan".

      Sen olen kyllä pistänyt merkille, ettei sitä puolisoa tietoisesti valita samankaltaiseksi kuin omat "ärsyttävät" vanhemmat, joiden tapoja on aina vieroksunut, vaan että ne piirteet vain paljastuvat sellaisiksi. Siispä kyse on juuri siitä, että alitajuisesti kuitenkin hakeutuu sellaisten ihmisten seuraan ja kiintyy ihmiseen, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi herättää ne varoituskellot, jos on kerta itse halunnut juuri päinvastaista.

      Mutta toisaalta - onhan paljon parejakin, joiden puolisot ovat ihan vastakohtia omille vanhemmille.. Omassani en ole huomannut kovinkaan paljoa samaa äitini kanssa, mutta mistäs sen sitten tietää, jospa en vain tahdo nähdä niitä samankaltaisuuksia?

    • Rose23

      En ole analysoinut poikaystäväni vanhempia, mutta itse olen huomannut valinneeni hyvin paljon isäni kaltaisen miehen. Ulkoisesti eivät näytä samalta, mutta heillä on hyvin samanlainen luonne.

      • ootkuinäiti

        Ja tuskin sinä itse sitä näkisitkään, oletko hänen äitinsä kaltainen. :D

        Minä ainakaan en mielestäni muistuta millään lailla anoppiani, olen ihan eri maailmasta ja sosiaaliluokasta kuin hän (vaikka hän onkin mukava ihminen ja pidän hänestä), mutta mieheni sanoo usein "Sinähän olet kuin äiti!" kun teen jotain tai sanon olevani jotain mieltä, esim. siitä, miten peruna pitää kuoria tms. yhtä satunnaista. Näitä "olet kuin äiti" -huomautuksia on ollut paljon, vaikken tosiaan omasta mielestäni ole kuin anoppini.

        Miehessäni taas huomaan hieman samoja käytösmalleja kuin omassa isässäni hmm.... Vaikka tarkoitus oli siis ottaa ihan täysi isän käytöksen vastakohta mieheksi.

      • dancingShoes
        ootkuinäiti kirjoitti:

        Aika tylsää, jos mies vertailee vaimoaan äitiinsä, tai vaimo miestään isäänsä. Yleensäkin vertailu on persiistä. Ehkä se menee noissa perunankuorimisjutuissa, mutta vähänkään syvemmillä alueilla vaarallista suhteen kannalta. Kenen tahansa vertaaminen johonkin toiseen tarkoittaa useimmiten sitä, ettei ole tyytyväinen toiseen omana itsenään.

        Vertaaminen on usein sosiaalista perintöä lapsuuden kodista. Ne, jotka vertailevat aikuisena ovat jotakuinkin niitä, joita vanhemmat ovat lapsena verranneet.

      • kaikki-on-rakkaita
        dancingShoes kirjoitti:

        Olen eri mieltä. Sikäli kuin rakastaa vanhempiaan, kuten minä teen, tarkoitan "olet kuin vanhempani" kommentin pelkällä hyvällä. Samoin otan puolisoni jakeleman vastaavanlaisen kommentin suurena kunnianosoituksena, sillä tiedän hänen suvussaan vanhempien olevan erittäin arvostetussa asemassa, koska ovat vanhempia. Vanhempien neuvoja kuunnellaan, taitoja ja mielipiteitä kunnioitetaan, näkemyksiä kysytään. Koska heitä pidetään suuressa arvossa, on käytännössä "ylennys" olla "heidän tasollaan". Eikä tämä ole missään vaiheessa tuntunut siltä, että se loukkaisi persoonallisuuttani tai yksilöllisyyttäni.

        Ja kun tässä keskustelussa oli kyse ihan siitä, että ALITAJUNTA (luultavasti) vie ihmisen tietynlaisten ihmisten luo, ja nämä tietynlaiset paljastuvat sitten aikaa myöten sellaisiksi, joilla on paljon tai vähän piirteitä niistä omista vanhemmista. Se ei ole vertailukysymys tai puolison identiteetin halventamista, vaan jonkinlaista turvallisuuden/tutun piirteen hakemista, johon ei itse tietoisesti edes vaikuta. Minkäs sille nyt helvetti soikoon mahtaa, jos puoliso muistuttaa ajatus- tai käytösmalleiltaan isää tai äitiä?

        Minun isäni on työnarkomaani. En ole koskaan pitänyt siitä, että hän pakertaa työtä pää huurussa, koska työ tekee hänen olonsa mukavaksi. Jotenkin tosi "yllättävää", että myös mieheni osoittautui työnarkomaaniksi, joka ei todellakaan malta lopettaa työn tekemistä, koska hänellä on tarve saada mahdollisimman paljon aikaan. Tätä en tiennyt siinä vaiheessa, kun aloimme tapailla, joten valinta ei osunut tietoisesti tällaiseen tapaukseen. Eikä se asia siitä miksikään muutu, vaikka kuinka yrittäisin väittää, ettei tämä työ-rakkaus yhdistä isääni ja miestäni. En ajattele tai sano sitä miestäni halveksuen (häh, silloinhan halveksuisin isäänikin??), vaan ihan vain todetakseni, että jotenkin heissä nyt on tällainen yhteinen piirre.

        Mutta ehkä dancingShoes kuuluu siihen kategoriaan, joka nimenomaan ei muistuta appivanhempiaan lainkaan ja on onnistunut hankkimaan kumppanin, joka ei muistuta hänen omia vanhempiaan. Eihän tämä mikään sääntö ole, että "kaikki puolisot muistuttaa appejaan".

      • friikkisirkus

        Aina näihin kessoihin eksyy joku kitisijä, jolla on tarve niuhottaa MUIDEN MIELIPITEISTÄ.

        Tässä kysyttiin nimenomaan sitä, pitävätkö väitteet OMALLA kohdalla paikkansa OMASTA mielestä. Ei yhteneväisten juttujen huomaaminen ole "vertailua", vaan tosiasia, joka ei häivy sillä, ettei siitä sano ääneen. Jos joku keittää ja kuorii pottunsa ihan prikulleen samalla tavalla kuin anoppi, niin tämähän asia ei katoa minnekään, vaikka kuinka ajattelisi "Joo en vertaile ku se ois vähän tylsää..." eikä sen kuorimistyylin huomaaminenkaan ole mitään vertailua, vaan tapa, joka sattuu olemaan sekä sillä kuorijalla että ihan sattumalta sillä anopillakin. Huoh.

        Saat olla ihan tuiki uniikki lumihiutale jossa ei ole mitään yhteistä kenenkään kanssa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta aika tyhmää väittää, että näillä, joilla on sitä yhteistä, olisi joku "vertailu" käynnissä.

        Omasta suhteestani voin sanoa, että äijä ei muistuta isääni, mutten tosin kovin hyvin isääni tuntenutkaan (eli voisi olla alitajuisesti valittu sillä perusteella, jos olisin tuntenut, mutta koska en tuntenut, niin on varmaan "summanmutikassa" valikoitunut), mieheni taas ei voi vertailla minua vanhempiinsa, koska kasvoi isovanhempiensa kanssa.

      • kukamitätahansa
        kaikki-on-rakkaita kirjoitti:

        Olen eri mieltä. Sikäli kuin rakastaa vanhempiaan, kuten minä teen, tarkoitan "olet kuin vanhempani" kommentin pelkällä hyvällä. Samoin otan puolisoni jakeleman vastaavanlaisen kommentin suurena kunnianosoituksena, sillä tiedän hänen suvussaan vanhempien olevan erittäin arvostetussa asemassa, koska ovat vanhempia. Vanhempien neuvoja kuunnellaan, taitoja ja mielipiteitä kunnioitetaan, näkemyksiä kysytään. Koska heitä pidetään suuressa arvossa, on käytännössä "ylennys" olla "heidän tasollaan". Eikä tämä ole missään vaiheessa tuntunut siltä, että se loukkaisi persoonallisuuttani tai yksilöllisyyttäni.

        Ja kun tässä keskustelussa oli kyse ihan siitä, että ALITAJUNTA (luultavasti) vie ihmisen tietynlaisten ihmisten luo, ja nämä tietynlaiset paljastuvat sitten aikaa myöten sellaisiksi, joilla on paljon tai vähän piirteitä niistä omista vanhemmista. Se ei ole vertailukysymys tai puolison identiteetin halventamista, vaan jonkinlaista turvallisuuden/tutun piirteen hakemista, johon ei itse tietoisesti edes vaikuta. Minkäs sille nyt helvetti soikoon mahtaa, jos puoliso muistuttaa ajatus- tai käytösmalleiltaan isää tai äitiä?

        Minun isäni on työnarkomaani. En ole koskaan pitänyt siitä, että hän pakertaa työtä pää huurussa, koska työ tekee hänen olonsa mukavaksi. Jotenkin tosi "yllättävää", että myös mieheni osoittautui työnarkomaaniksi, joka ei todellakaan malta lopettaa työn tekemistä, koska hänellä on tarve saada mahdollisimman paljon aikaan. Tätä en tiennyt siinä vaiheessa, kun aloimme tapailla, joten valinta ei osunut tietoisesti tällaiseen tapaukseen. Eikä se asia siitä miksikään muutu, vaikka kuinka yrittäisin väittää, ettei tämä työ-rakkaus yhdistä isääni ja miestäni. En ajattele tai sano sitä miestäni halveksuen (häh, silloinhan halveksuisin isäänikin??), vaan ihan vain todetakseni, että jotenkin heissä nyt on tällainen yhteinen piirre.

        Mutta ehkä dancingShoes kuuluu siihen kategoriaan, joka nimenomaan ei muistuta appivanhempiaan lainkaan ja on onnistunut hankkimaan kumppanin, joka ei muistuta hänen omia vanhempiaan. Eihän tämä mikään sääntö ole, että "kaikki puolisot muistuttaa appejaan".

        "Vanhempien neuvoja kuunnellaan, taitoja ja mielipiteitä kunnioitetaan, näkemyksiä kysytään. "

        Kiva jos näin on, aina ei ole. Ei läheskään aina.

      • pierunvertaa
        kukamitätahansa kirjoitti:

        "Vanhempien neuvoja kuunnellaan, taitoja ja mielipiteitä kunnioitetaan, näkemyksiä kysytään. "

        Kiva jos näin on, aina ei ole. Ei läheskään aina.

        Luulen, että kaikki-on-rakkaita tarkoitti heidän omassa suvussaan tai puolison suvussa. Hyvä siis, jos heillä noin hyvät välit vanhempiinsa! (Itsekin toivoisin yhtä hyviä välejä omiini...)

        Kysymykseen:
        Meillä ei ainakaan puoliskot muistuta appea tai anoppia, ei sitten piiruakaan. ^^"

    • dancingShoes

      Jokaisessa ihmisessä on jotain samankaltaista, ja jotain erilaista. Näin vanhemmissakin ja heidän lapsissaan. Paljon riippuu siitä, mitä itse haluaa, tai alitajuisesti painottaa. Ja onko painotuksilla ja erilaisilla teorioilla mitään käytännön merkitystä?

    • Elämäonparadoksi

      Silloin kun seurustelin siippani kanssa, hän luuli, että olin äitinsä kaltainen; kiltti, myöntyväinen, hymyilevä, aulis ... Mutta hänen pahaksi onnekseen aloin kasvaa toisenlaiseen suuntaan liiton aikana - tai tuloksena.

      En ole koskaan pitänyt siippaani isäni kaltaisena mutta äitini kylläkin. Niin paljon kuin inhosin oman äitini sisäänpäin kääntynyttä umpimielisyyttä, niin melkein samanlaisen puolison kuitenkin 'otin' / 'sain'.

    • 9999999

      No jos omat vanhemmat on hirveitä mulkeroita, niin on aika kamalaa, jos sitten vielä itse menee (tietämättään) valitsemaan vastaavanlaisia piirteitä omaavan ääliön puolisokseen, eikä pääsekään viettämään mukavaa elämää elettyään ensin ikävää elämää mulkerovanhempiensa kanssa.

      Mutta jos omat vanhemmat on ihania tai vähintäänkin normaaleita, niin en ymmärrä, mikä ihmeen häpeä tai paha asia se olisi, jos puolisosta ilmenee heitä muistuttavia piirteitä? Appivanhempani ovat erittäin hienoa porukkaa, todella sydämellisiä ja reiluja, viisaita ihmisiä, joten mikä paha se olisi, että muistuttaisin sattumalta heitä? Myös omat vanhempani ovat mitä mahtavimmat, joten ei haittaisi, jos puolisoni omaisi yhteisiä piirteitä heidän kanssaan.

      Ei, en etsi "toista vanhempaa" itselleni, mutta jos nyt sattuisi ilmenemään niitä samankaltaisuuksia, en minä sitä pahana pitäisi. Joka tapauksessa puolisoni olisi silti oma, erillinen persoonansa, oma itsensä, joka ei koskaan voisi olla täysi klooni vanhemmistani - eikä omistakaan vanhemmistaan. Ei yhdistävät "olet kuin äitini/isäni" -piirteet tarkoita, että puoliso olisi klooni vanhemmista.

      Toistaiseksi ei ole kuitenkana kummankaan suusta tullut, että kumpikaan muistuttaisi vanhempia, eikä ole minulla ainakaan vielä käynyt ajatuksissakaan. Isovanhempaani hän kyllä muistuttaa jonkin verran, ja tulevatkin hyvin juttuun, koska "yhteiset arvot".

    • iureiuhjtriu

      Minun nykyinen mieheni on paljon isäni kaltainen. Mutta aiemmat pitkät suhteeni ovat olleet hyvin erilaisia, ja menneetkin sitten ihan metsään... Mutta nykyinen (toivottavasti viimeinen) ei ole valittu ns. kemian tai fiiliksen pohjalta, ihastukseen vedoten, vaan huolella miettien. Eli siis alitajunta valitsi ihan väärän tyyppisiä miehiä, mutta järki valitsi oikein.:) Rakkaus ja tunteet tulivat sitten ajan kanssa, enkä koskaan ole ketään rakastanut niin vahvasti kuin puolisoani, jonka järjellä valitsin.

      Mieheni äiti sen sijaan ei ole kovin samantyyppinen kuin minä. Toki jotain pientä samaakin, mutta vain vähän. Mutta mies ei ole äitinsä kanssa yhtään läheinen. Tulevat toki toimeen, mutta eivät ole olleet läheisiä sitten miehen pikkulapsiajan -jos silloinkaan.

    • Mieheni on lähes vastakohta isästäni ja minä vastakohta mieheni äidistä niin luonteen kuin ulkonäön perusteella. Ei pidä siis pidä meidän kohdalla paikkaansa.

      • oditghoidjroi

        Entä oletko sinä miehesi isän kaltainen, tai miehesi sinun äitisi kaltainen?

      • oditghoidjroi kirjoitti:

        Entä oletko sinä miehesi isän kaltainen, tai miehesi sinun äitisi kaltainen?

        En huomaa yhtäläisyyksiä niissäkään. Jos oikein etsimällä etsii niin jotain pientä voi löytyä, mutta niin löytyy melkein kaikista muistakin ihmisistä.

    • ghhghfhfh

      Olen ollut huomaavinani, että seurustelukumppaneissa on ollut äitini piirteitä, tiedä sitten :) Nykyinen emäntä taas saattaa tykätä minusta sen takia, että edustan täysin päinvastaista maisemaa kuin hänen kuvioista häipynyt ja sillat polttanut alkoholisti-isänsä.

    • leikkii_tulella

      Tämä on villi veikkaus, ei siis mikään fakta, mutta onkohan niin, että jos vanhemmat ovat/olivat lapselleen läheisiä, lapsi etsii puolisonsa (tietämättään) sillä perusteella, kuka muistuttaa puolison sukupuolista vanhempaa. Ja jos vanhemmat olivat etäisiä ja kusipäisiä, lapsi etsii täysin päinvastaisen puolison.

      Itselläni ei ole vielä ollut puolisoa, teiniajan kokeilusuhteita en laske "puolisoiksi". :(

      • Kuulostaa ihan järkevältä havainnolta, mutta omalla kohdallani ei taaskaan pidä paikkaansa. Lapsuuteni oli ns. unelmalapsuus, rajoja, rakkautta, hyväksyntää. Silti mieheni, joka hänkin on oikein ihana, ei muistuta kumpaakaan vanhempaani.

    • Kia22

      Olen huomannut samankaltaisuuksia itsessäni ja anopissa, molemmat esim. Voimakastahtoisia mutta huomaavaisia :) miehestä ja isästäni en osaa sanoa sillä isäni kuoli jo kun olin pieni.

    • huhhahheijne

      Paljonhan sitä puhutaan ja kai jokainen normaaliälyinen tajuaa, etteivät nämä sanonnat tietenkään pidä paikkaansa. Joskus voi puoliso muistuttaa toista vanhempaa muttei se tee tuosta sanonnasta yhtään todempaa.

    • kjkjh

      Kysymys on siitä mitä haluaa etsiä, yhteneväisyyksiä vai eroavaisuuksia. Molempia löytyy, aivan varmasti. Vaikea kuvitella, että etsii yhteneväisyyksiä, jos välit vanhempaan on huonot, tai jopa kokonaan poikki. Kaikenlisäksi ihminen ei välttämättä näe sellaisia yhteneväisyyksiä, joista ei pidä, tai joka ei ole toivottava. Esim. itse päätin jo nuorena tyttönä, etten ikinä ala samanlaiseksi uhrautujaksi kuin äitini. Vuosia myöhemmin totesin, etten uhraudukaan niin paljon kuin äitini, mutta uhrautuva olen kuitenkin. Tietenkin oman itseni kustannuksella. Aloinkin tietoisesti harjoittelemaan oleman vähemmän uhrautuva. Vaikkakin muistin miten lapsena pidin äitini uhrautuvuudesta. Onneksi sain tämän "herätyksen" vasta sen jälkeen, kun lapset olivat jo varsin isoja. Jäinkin miettimään, ettei joku asia välttämättä aina sittenkään ole huono. Huonoksi esim. uhrautuminen tulee, jos tuntee menettäneensä itsensä, kun lapset lähtevät maailmalle.

    • PohdiskelijaNro.1

      Väitteitähän tähän maailmaan mahtuu, koska ihmisillä on suuri tarve analysoida ja lokeroida. Ja kuten muissakin väittämissä, näissä puoliso-muistuttaa-toista-vanhemmista varmasti noin puolet toteutuu ja puolet sitten jää toteutumatta. Toisin sanoen, osalla pitää paikkansa ja osalla taas ei, eikä varmasti ole olemassa selkeää kaavaa, kenen kohdalla sitten pitää tai ei pidä paikkaansa.

      Itse näen tämän kysymyksen niin, että ihminen ei tietoisesti (heh otsikossakin oli "alitajunta") valitse puolisoaan vanhempiensa mukaan eikä myöskään ole tietoisesti valitsematta häntä vanhempiensa mukaan. On hyvin paljon tapauksia, joissa ei olla syystä tai toisesta oltu tyytyväisiä omien vanhempien toimintaan, eli tyttölapsi ei ollut läheinen tai tyytyväinen isänsä kanssa ja poikalapsi äitinsä kanssa, ja näissä tapauksissa luonnollisesti päätetään, että tuleva mies/vaimo ei sitten ole samanlainen asshole kuin se isä/äiti oli. Mutta silti päädytään suhteeseen, jossa vuosien mittaan huomataan, että "tämä on yhtä kamalaa kuin isän/äidin kanssa oli". Eli on tietämättään valikoitu sellainen tyyppi, jossa sattuu olemaan ne samankaltaisuudet kuin isässä/äidissä (tätähän ei voi tietää ennalta, ei edes tutustumisvaiheessa, vaan nämä asiat tulevat esiin vasta vähitellen).

      Toisaalta on myös paljon tapauksia, joissa päinvastoin ollaan oltu hyvin läheisiä ja tyytyväisiä isän/äidin kanssa ja kun aletaan seurustella ja muutetaan yhteen, alkaa puolisosta selvitä piirteitä, jotka taas muistuttavat niitä isää/äitiä. Luonnollisesti tätäkään ei voitu tietää etukäteen.

      Mutta sitten on nämä toiset, sekalaiset seurakunnat, joissa ei vain ole mitään yhteistä isän/äidin kanssa, ei hyvää eikä huonoa. Ihan yhtä toimivia tai epätoimivia näyttäisivät olevan nämäkin suhteet, eli mitään selvää jakoa ei ole havaittavissa sen välillä, kumpi "malli" on ns. parempi.

      Siinä mielessä, jos pitää vaikka anoppiaan kauhana kotkana, ei kannata huolestua olevansa itsekin sellainen (vaikkei tietenkään pidä itseään sellaisena), vaikka kuinka muut ympärillä hokisivat "mies valitsee äitinsä kaltaisen naisen", tai jos oma isä on ollut persläpi, ei ole välttämättä niin, että omasta ihanasta miehestä kuoriutuu esiin samanlainen luonnevika.

      Se, mikä näissä sanonnoissa minua kiehtoo, on siinä, että onhan se hauskaa pohtia, löytyykö niitä yhtäläisyyksiä itsestä tai puolisosta. :) En ota ajatusta kovin vakavasti, lähinnä pohdiskelen omaksi huvikseni.

    • Huruukaka

      Aiemmat kumppanini eivät muistuttaneet isääni lainkaan. Muutama huti tuli siis ennen nykyistä aviomiestä.
      Kun miettii tarkemmin niin tietyt arvot ja luonteenpiirteet kyllä osuvat yksiin miehessäni ja isässäni. Molemmat perheen etusijalle pistäviä ja silti kovia tekemään töitä. Kotosallakin puuhastelevat pikkurempat ja pihahommat mielellään. Ja metsästävät myös. Joku sanoisi "perustossuksi" ja hyvä niin, sellaista tarvitsinkin. Silti kumpikin ovat hyvin jääräpäitä, tietyissä asioissa pitävät mielipiteensä ja se antaa sitä karismaa muuten kiltille luonteelle.

      Kai minussakin on anopin piirteitä. Viherpeukalo ja siivoushullu, silti opiskellutkin ja työelämässä. Jauhopeukalo en ole taas lainkaan.. Tosin anoppikin on vielä eläkeiässä hyvässä kunnossa fyysisesti ja on tainnut ikänsä olla aika liikkuvaista sorttia. Kuten minäkin. :)
      Ehkä se arvomaailma eniten samanlainen on ja mielenkiinnon kohteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe