TELIJAT PUOLUEESTA. Saarakkala kertoi ylen toimittajalle, että Soini ei suvaitse hallituksen arvostelijoita, uhkailee potkuilla. Lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitut saivat jäädä puolueeseen mutta hallituksen toiminnan arvostelijat erotetaan, aivan uusi linjaus Suomalaisessa politiikassa.
HOHOHOO PERSUISSA KUOHUU SOINI UHKASI EROTTA ARVOS
TollojenToilailuja
96<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Saarakkala on periaatteen mies, ei käännä takkiaan helpolla, Saarakkala on huolissaan Kreikan rahoitus asiasta, jossa Soini on kääntänyt häpeällisesti takkinsa.
Saarakkala ja Immonen eivät sulata Soinin diktaattorimaisia otteita eikä uhkailuja!!
Vituiksi menee sanoi Vatanen.
Hihohihohiho, kapina kytee.
Hajoaako puolue taas?
Sehän on teidän demarien puheissa tehnyt jo niin vuosia.
Eikös se hajoamisprosessi ole käynnissä persuksissa, Paimiosta alkanut hajaannus leviää ympäri Suomea, pikkulinnut laulelee että KeskiSuomessa on eroilmoituksia tulossa useampiakin.
Sen kunniaksi voisi vähän hohtellakin, hohohohohoho
On suoranainen ihme jos persupuolue pysyy kasassa, puheenjohtajan uhkailu on yleensä lopun alkua.
Kuperkeikka tulee.
ONKO TOTTA ETTÄ PERUS SUOMALAISEN PUOLUEESSA ON LASTENHYVÄSIKÄYTTÄJIÄ.??????
Valitettavasti, yksi kunnallispoliitikko löytyy Harjavallasta toinen Oulun vaalipiiristä
Haluatko nimiä googlaa perussuomalaisten rikokset!!
20,5 % lla puolueen kansanedustajilla oli eri oikeusistuimissa saatu rikostuomio, superjytkyä vai mitä??
Kannattaa vähän jytkytellä, jytky jytky jytky
jytky jytky jytky jytky jytky
20,5 rikollisia jytky jytky jytky
hohoooooo melkoinen karhukopla hohoooooo
Tollo mafia
Jytkytellään vähän persuksille jytky jytky jytky
Nyt on hohottelun aika, hohohohohohoooooo
tämäkin hallitus kompastui omaan näppädyyteen. tuskin näillä eväillä mennään loppuun asti.
Hallitusyhteistyö yskii alkumetreillä, suurin kompastuskivi tulee olemaan Persut, ja näyttää ilmeiseltä että Persujen oma väki pistää kapuloita rattaisiin Soinin iloksi ja muiden pelastukseksi!
Persuilla on tärkeä asema hallituksessa, kusitolppana
Suomi pelastuu perikadolta jos Persut hajoaa, eikun odottelemaan parempia aikoja.
Soinilla on noussut valta päähän sen huomaa jo sokea Reettakin.
Hohoooooo kusi nousi nuppiin pikavauhtia!
Perussuomalaiset oli oikeiston unelma, joka muuttui sanasta lihaksi. Kolme porvaripuoluetta jyrää nyt ja työläinen vikiskööt mikäli vielä happea riittää. Köyhät alas, johdon optiomiljoonat ylös. Jytkytetään fantastisesti.
Tuon kunniaksi kelpaa vähän jytkytellä, jytky jytky jytky jytky, nyt helpotti.
2 edelistä hallitusta kokeili onneaan vanhat puolueet ei osaa uudistua.
Hohooo persut on uudistunut hyväksyy jopa lasten hyväksikäyttäjät.
JYTKYN kytkyn kalterit kolisee!!
SOINI EI NYT EROTA KETÄÄN HÄN ON VALTANSA HUIPULLA JA TÄMÄN YLITTÄÄ VAIN ENÄÄ PRESIDENTIN VIRKA JOHON HÄN TIETENKIN TÄHTÄÄ VAIKKA EI SITÄ MYÖNNÄ
SOINI PÄÄSEE TÄLLÄ KAUPALLA PUHUMAAN WESTMINSTERIN PARLAMENTTIIN JA WASHINGTONIIN JA BERLIINIIN
HÄN NYTKIN JO SUOMEN TUNNETUIN POLIITIKKO ULKOMAILLA JA TÄMÄN JÄLKEEN ASEMA KOROSTUU
HUOMATKAA ETTÄ TASAVALLAN PRESIDENTTI HOITAA PERUSSUOMALAISTEN KANSSA KANDESTAAN ULKO - JA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA, MUUT PUOLUEET ON PANTU SIVUUN
Miinakauhu takaisin, maanpetturit ulos päättämästä
SAMPO TERHO JA JUSSI NIINISTÖ OVAT MAANPUOLUSTUKSEN KOVIMMAT ASIANTUNTIJAT POLIITIKOISTA, TERHO ON MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN EX-TUTKIJA JA TOHTORI NIINISTÖ SUOMEN SOTAHISTORIAN TUNTIJA JA PITKÄAIKAINEN PUOLUSTUSVALIOKUNNAN PUHEENJOHTAJA
Sampo Terho, maanpuoluskorkeakoulun julkaisuja
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74176/terho-strategian_jaljilla.pdf?sequence=1
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74168/nakokulmia.pdf?sequence=1
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053019777668_uu.shtml
Jussi Niinistö: "Miinakauhu" halutaan takaisin Lauantai 30.5.2015 klo 16.52
HUOMATKAA että tasavallan presidentti Sauli Niinistö HOITAA ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA YHDESSÄ PERUSSUOMEN KANSSA NIMITTÄIN
ULKOMINISTERI SOININ JA PUOLUSTUSMINISTERI JUSSI NIINISTÖN KANSSA
Juuri noin arvon HALLA-AHON ÄÄNESTÄJÄ... Minä luotin taas Jari.Linströmmiin enkä pety....
Nyt alkaa tapahtumaan kun wanhat puoilueiden homekorvat pudotetiin alakertaan.
nimim: parempi pöly pöydällä kun päässä.
Paimiosta löytyi joku täysipäinen, lähti persuista.
Herää tollo, kun Oikeusministeri puhuu aivan mitä sattuu se on mielipiteen vapautta kun Saarakkala puhuu järkeä uhataan erottamisella
Soinilla omituinen näkemys sananvapaudesta toisilla on toisella ei. Normi persusettiä!
Hajaannus tulee oletko valmis.
Persut hakee hävinnyttä hillotolppaa, ei löydy!
Kuvottaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneet saa toimia Persuissa, oman mielipiteen ilmaisusta erotetaan, hyvä Persut äänestäjät muistaa!!!
Jaahas. Vasureilla on taas toivonkipinä heräännyt.
Ihan hyvä, ettei mielenterveys kokonaan romahda.
Hohooooo hyvä persu, neropatteja ja rosvoja puolue täynnä, olet omiesi joukossa, nauti elämästäsi hohooooooooo
Hohohooo Paimiosta karkasi puolet persuista hohohoooo
Persujen tapa tehdä politiikkaa muistuttaa venäjän mallia, yksi sanoo mitä toiset saa sanoa!!
Demarien kannatus oli kaikkien aikojen huipussaan 40.3 %. Juuri ennen sisällissotaa. Ja uho oli sen mukainen. Tuosta on pian vuosisata vierähtänyt.
Vihanlietsonnalla voi olla karmeat seuraukset.
puna porvadeilla riittää aikaa suruun tulot laski ja auto edut meni sivu suun opposiittiossa.
Moukka ei osaa kirjoittaa, mene kesäkursseille Oikeusministerikin saattaa löytyä sieltä.
Lintrömmillä pihvit on paskaa tavaraa.
oppositiopuolueet jäävät ikuiseen oppositioon jos eivät ala toimimaan koko suomen eduksi?
Tollo on tollo vaikka voissa paistaisi Soini käänsi takkinsa että pääsi hallitukseen, harvat täysjärkiset Persut yrittävät tuoda oman mielipiteensä esiin niin heti uhataan erottaa, jos erottamisvimmaa löytyy kannattaisi aloittaa seksuaalirikollisista ja ensin puhdistaa puoluetoimisto kaiken maailman homoraiskaajista.
Meillä vihreissä osataan laittaa asiat kuntoon. Viime hallituskaudellakin saimme homoille paljon etuoikeuksia. Hieman velka kasvoi ja rikokset, työttömyys ja yleinen pahoinvointi lisääntyi Suomessa, mutta tärkein asiamme edistyi kiitettävästi.
Mutta olimmehan me auttamassa. Kiitos homoilta kuuluu myös meille!
Älkääs nyt viitsikö kaikkea kunniaa ottaa itsellenne. Kyllä vasemmisto Arhinmäen johdolla olivat eniten homojen etuoikeuksia puolustamassa. Arhis jopa heilutti sateenkaarilippua Venäjällä! Mikä suuri ministeriteko. Ei ole nykyhallituksen ministereistä samaan.
Meillä Persujen puoluetoimistossa ja Helsingin nuoriso osastossa homot päättää kaikki tärkeät asiat.
Siinä syy miksi seksuaalirikollisia hyysätään Persuissa
ME PERUSSUOMALAISET HALLITSEMME NYT MAATA--------- siihen on sinunkin tyydyttävä....Vai karkuyunko aijot luikkia ???????????????
Hohohooooooooooooo tollo on tohinoissaan hohohoooo pellet hajoo kohta hohohooooooo Saarakkala nillittää jo hohohoooo
Jäikö apukoulu kesken?kirjoitushommat ei hoidu! hehehehe!!!!
Pölvästit vallassa takinkäännön seurauksena, siinä kaikki tärkeimmät.
Minä ja Timo hallitaan nyt teitä seuraavat 4 v...ja lisäboonuksena 4 plus 4 eli 9 vuotta satte maata siipiemme suojissa... Jos tulee nälkä niin soita puoluetoimistoomme ,,saat rahaa ja eväsrepun..
Puoluetoimistolta luvattiinkin tukea, mutta ainoastaan homopatsas hankkeeseen.
Soini on nyt valtansa huipulla. Vielä on jäljellä yksi askel itselle ja PERUSSUOMEN ON SAATAVA YLI 50 KANSANEDUSTAJAA ENSI VAALIPUTKESSA 2017,2018,2019 ON VAALIJONO
Perussuomalaiset valmistautuvat vaalityöhön jo nyt
2017 2018 2019 vaaleihin
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13628779#comment-79408341
Persupedofiilit ja rikolliset kansanedustajat ovat liikaa äänestäjille Persukset romahtavat aivan varmasti, rikolliset on otsikoissa joka päivä, eivät kaikki Suomalaiset ole tyhmiä!!
mutta kylmä totuus on se että vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa nämä muut kannattavat eu pankkien tukia ym. vaikka mitä huutelevatkin oppostiossa?
Pedofiilit ja homoraiskaajat kannattaisi ensin potkia pois puolueesta, kuka hullu tuollaista porukkaa äänestää.
en minä ainakaan äänestänyt mitään pedofiiliä enkä äänestä?
Hohohoooo sieltä persu vaikuttajista niitä edelleen löytyy.
Alamäki alkanut trallalala lallallallalaaa laulaa silmäänkustu kansa.
MAAMIINAT HOIDETAAN TAKAISIN myös KIERTOTIETÄ valmistuttamalla
aktivoitavia ammuksia viuhkamiinoja joita hoidetaan elektronisesti
ERITYISEN TÄRKEÄ ON KEHITTÄÄ LENNOKKILAIVUE JA SILLE OHJAUSTUKIKOHTA UAV-LUOKAN MIEHITTÄMÄTTÖMIÄ LENNOKKEJA
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/metalli/2011-11-01/TS-Maavoimien-pataljoonille-tulossa-miehittämättömiä-lennokkeja-3305218.html
USAsta voidaan hankkia lämpötähtystyslaitteistoa yösotaan
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/2011-09-19/Puolustusvoimat-ostaa-Phantom-lämpötähystimiä-3304355.html
http://jussiniinisto.fi/index.php/2015/06/puolustusvoimauudistus-kaytava-lapi/
Ottawan sopimukseen liittyminen ja sen myötä jalkaväkimiinoista luopuminen oli koko maan kustannustehokkaan puolustamisen kannalta virhe, mutta hallitus on ohjelmansa tehnyt eikä perussuomalaisten poliittinen voima riittänyt asiaa muuttamaan. Nyt onkin syytä miettiä, miten uudella teknologialla saadaan miinojen poistumisen myötä menetetty aluevaikutuskyky ja miinakauhu jälleen riittävällä tavalla muodostettua.
Jauha miinoistasi sen jälkeen kun persut on puhdistettu pedofiileistä ja homoraiskaajista.
ME TIMON KANSSA ollaan antamassa vasuripiipittäjällekin voita leivän päälle.. Nyt turvat kiinni ette ei häkki heilaha
Persujen toimintatapa on kopioitu Venäjältä, ei sielläkään ole kuin yksi virallinen mielipide, joa olet eri mieltä saattaa käydä köpelösti.
Nyt on sitten tapahtunut käännekohta, PRsujen kannatus on lähtenyt laskuu, vihdoin ja viimein kansa on huomannut, miten rankasti sitä on kustu silmään.
Alamäessä sanansyöjä Soini matkustelee mukavasti, terveisiä vaan, pidä vauhtia yllä puuttumalla Saarakkalan ja Immosen joka lauseeseen!
Hohohooo vauhti kiihtyy kun lihava mies on kyydissä!
Sille voisi vähän jytkytellä, jytky jytky jytky
PERSUT JOHTAA MAATA ja se korpee vesipaska-vaippalaisia.
Hohohooo tollot kusitolppana, luulee itseään johtajiksi, tollo on tollo ,valitettavasta, aina ja ikuisesti
Mitähän maata ne persukset mahtaa johtaa, täällä Suomessa on repeämisen merkit ilmassa, tuorein tapaus Paimiosta.
Taisi Paimion kunnanvaltuustossa olla jotain uhittelua, ryhmä hajosi, esimerkkinä muille valtuustoryhmille.
Pikkulinnut laulelee että, KeskiSuomessa kuohuu kovasti, uusia eroilmoituksen on luvassa.
Julkisuuteen niitä tapauksia alkaa näköjään tulla päivittäin, pikkulinnut laulaa, että Keski-Suomesta tulee seuraava tapaus, sillä persupomot käy hiilenä.
Hallituksen kusitolppa toimii, Paskat sataa Persuksien laariin, viimeisimmät uutiset Paimion kunnanvaltuustossa.
Persureppanat ne pysyy otsikoissa joka päivä, mitä nyt on tapahtunut onko joku punatulkku heittänyt veivinsä??
Sanavapaus kuuluu ihmisen perusoikeuksiin, minkähän takia Persut on jaroittanut muutamien kansanedustajien sanavapautta, uhkaamalla erottamisella, jos oikeusministerinänä olisi lakimies, asiaa voisi tutkia perustuslain näkökulmasta.
Sanavapaus on Persuissa yhtä väljä käsite kuin moraali, valitettavasti!
Sanansa pitävä persu on helvetin harvinainen, jos jostain löytyy pitäisi heti julistaa suojelukohteeksi.
ei näitä asioita ratkaista mediassa huutamalla vaan puoluekokouksessa äänestämällä vain tollot huutelee julkisesti sisäisiä asioita?
Eikös se ole vähän outoa jos kansalainen äänestää jotain persua kansanedustajaksi koska tykkää hänen mielipidettä jostain asiasta ja sitten Soini kieltää valitun kansanedustajan ajavan sitä asiaa takaa minkätakia hänet äänestettiin virkaansa?
Sehän ei ole demokratiaa vaan tyranniaa.
näin toimitaan jokaisessa puolueessa valitettavasti ainoa keino on vaikuttaa puoluekokouksessa äänestämällä?
joten sinne vain elokuun puoluekokoukseen äänestämään soinin puheenjohtajuutta vastaan jos ei ole tyytyväinen hänen päätöksiinsä?
Olisi kyllä mielenkiintoista tulla ja nähdä niin suuri joukko pölvästejä yhdellä kertaa, muulla Suomessa sellaista kokemusta ei saa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö
En sano varmasti väärin, kun totean että valtaosa Suomen kansasta kiittää Teitä nopeasta toiminnastanne ja tulevista lainsäädännön muutoksista tonttikaupoissa, kiitos
http://www.esaimaa.fi/Online/2015/06/03/Puolustusministeri Niinistö: Valtio voi pakkolunastaa Taipalsaaren Sarviniemen/2015119135279/4
http://www.iltalehti.fi//uutiset/2015060319800346_uu.shtml
Niinistö aikoo estää venäläisten maakaupat
Keskiviikko 3.6.2015
Puolustusministeri aikoo estää Taipalsaaren tontin päätymisen venäläisomistajille.
- Otin asian esille ministeriössä ja olen antanut poliittista ohjausta, miten asian kanssa tullaan etenemään. Lähtökohta on, että puolustusvoimat tarvitsee tämän alueen ja tulemme käyttämään kaikkia lain antamia mahdollisuuksia, että tämä alue myös puolustusvoimille tulee, puolustusministeri Niinistö kertoo Iltalehdelle.
Hallitus aikoo vastaisuudessa myös muuttaa lainsäädäntöä niin, että ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppihin olisi nykyistä helpompi puuttua.
PUNAKAPINA JATKUU
Vilpiin perustunut sosialidemokraattinen puolue hajotetaan. Tilalle otetaan Antti Rinteen ja Antti Lindtmanin virittämä TARJA HALOSEN PALVONTAYHDISTYS THP
jonka puheenjohtajiksi valitaan Halosen yliopistossa hääräävä ukko ilman pätevyyttä
Kyseessä on hätätapaus. Hänet ajetaan tänä vuonna väkisin ulos yliopistosta
yli-ikäisenä (väitteli eläkeiässä) 67 vuotiaana
Hän ei ymmärrettävistä syistä viihdy kotona
MUTTA HÄN EI PÄÄSSYT EDUSKUNTAAN
joten hänet asetetaan THP:n johtoon, joka siis tulee SDP:n tilalle nyt
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-irtisanoo-tyontekijoitaan-ja-myy-tilojaan/5159792
Paimio efekti on laajentunut ympäri Suomen, uusia eroilmoituksia luvassa vähän sieltä täältä, mikä persuilla meni vikaan?
jyvät erottuvat vain akanoista vastuunpakoilijat toimivat näin kun tulee ongelmia eteen?
Kusitolppa toimii ja voi hyvin.