Asiaa Isokallion kolumnissa

DV8_HellRaiser

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2015/06/08/oppositiosoopaa/

Lukekaa, jos luetun ymmärtäminen riittää.

Olen viimeaikoina kirjoittanut samaa asiaa muutaman kerran kirjoittanut tuosta tulojen ja menojen tasapainosta. Eipä ole tullut kommentteja miten muuten voisi elää.

Totta näyttää olevan ettei millään politiikka palstoilla riitä ymmärrystä kuin valehteluun ja puolueiden herjaamiseen. Myös henkilöiden herjaus on mieluista puuhaa.

Ehkä täällä kuitenkin on joku, joka osaa kirjoittaa asiallisesti ja kertoa miten muuten voisi toimia kuin hallituksen viitoittamalla tavalla. Pitää menot ja tulot tasapainossa.

11

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole havainnut, että joku olisi ollut kovin paljon eri mieltä siitä, että tulojen ja menojen pitää pitkällä tähtäimellä olla tasapainossa. Alijäämät ovat toki hyväksyttäviä suhdanneluntoisesti, mutta ei muuten. Kysymys on siitä, miten tuohon tasapainoon päästään. Siinä kohdin voi olla hallituksen esittämiä tapoja ja muiden esittämiä. Tästä syntyvät ne erimielisyydet.

      Otetaan muutama esimerkki. Hallitus suuntaa leikkaukset niihin, jotka saavat tulonsiirtoja tai valtion tukea eri muodoissaan. Mutta tässä kohdin hallitus toimii jo hyvin valikoidusti. Ennen vaaleja ja vielä vaalihuumankin ainaka oli monella taholla esillä mahdollisuus leikata elinkeino- ja yritystuista. Näistä on tehty jopa kartoitus, missä todetaan noin 800 miljoonan yritystukien olevat itse asiassa haitallisia. Toinen parturoinnin välttänyt osaalue on maatalous. Lipposen hallitus leikkasi isolla viikatteella aikoinaan kummastakin edellä mainitusta ja hyvin tuloksin. Nyt nämä osa-alueet on jätetty lähes kokonaan leikkausten ulkopuolelle. Voi kysyä, että miksi näin. Vastaus on tietysti se, että tässä on kyse hallituksessa olevien puolueiden erityissuojelua nauttivista tahoista. Leikataan mieluummin niilät tuensaajilta, joiden tiedetään äänestävän muita kuin hallituspuolueita. Myös turvallisuussektori on säästynyt leikkauksilta, koska hallituspuolueissa vallitsee sinänsä perustelematon konsensus siitä, että näiltä tahoilta ei leikata. Tällaisten syiden vuoksi leikkaukset painottuvat nyt erityisen voimakkaasti huono-osaisimpaan väestönosaan. Se on poliittinen valinta eikä mikään sellainen asia, että toisin ei olisi voitu tehdä.

      Isokallion on väärässä siinä, että vain osa kansasta maksaa veroja ja rahoittaa tulonsiirtoja. Verosta ovat vapautettuja lähinnä vain reilusti alaikäiset lapset, joilla ei ole tuloja eikä käytössä olevaa varallisuutta. Kaikki muut sitten maksavatkin veroja eli ainakin arvonlisäveron muodossa, joka käytännössä siirretään aina tuotteiden hintoihin. Pienituloiset ovat tässä kohdin tavanomaisesti kaikkein isänmaallisimpia, koska heidän kuliutuksensa suuntautuu lähinnä vain kotimaassa tarjolla oleviin tuotteisiin ja palveluihin. Pienituloisten ostovoima suuntautuu suhteellisesti ottaen täysin ylivoimaisesti kotimaisen suosimiseen verrattuna ylempiin tuloluokkiin.

      Isokallion on toki siinä oikeassa, että on järjetöntä pidentää työaikaa maksamatta siitä palkkaa. Sellainen ei tietysti kannusta työntekoon. Paljon parempi kannustin olisi lisätä kansantalouden työtunteja palkkaamalla lisää väkeä ja tinkimällä esim. osinkojen maksusta talkoiden aikana vaikkapa ensi alkuun seuraavat 10 vuotta.

      • Kysynpävaan--

        Syy:

        " Lipposen hallitus leikkasi isolla viikatteella aikoinaan kummastakin edellä mainitusta ja hyvin tuloksin"

        Kun ne on jo Lipposen halliutuksen toimesta karsittu ei siellä enää ole paljon karsittavaa:D Miten sellaisesta ottaa joka on jo leikattu?


      • Kysynpävaan-- kirjoitti:

        Syy:

        " Lipposen hallitus leikkasi isolla viikatteella aikoinaan kummastakin edellä mainitusta ja hyvin tuloksin"

        Kun ne on jo Lipposen halliutuksen toimesta karsittu ei siellä enää ole paljon karsittavaa:D Miten sellaisesta ottaa joka on jo leikattu?

        Kyllä sieltä edelleen olisi löytynyt leikkattavaa. Tässähän on välillä maata hallinnut Matti Vanhasenkin hallitukset ja toisen hallituskautensa Vanhanen aloitti teemalla, mihin jakovarat käytetään.

        Selvitysryhmä katsoi, että yritystuissa on 800 miljoonan euron edestä haitallisia tukia. Maataloustuissa meillä on suuri potti kansallista tukea, mitä muissa tukea saavissa maissa ei ole juurikaan. Suomen maajussien saamat tuet ovat EU-alueella ennätyksellisen suuret nimenomaan tämän suuren kansallisen tuen takia. Kepulaiset neuvottelivat aikoinaan Suomelle surkeat tuet, kun pääpaino jätettiin kansallisille tuille, jotka olisi pitänyt jo alun alkaen poistaa kokonaan.


      • Isokallio kylläkin kirjoitti nettoveronmaksajista. Hallitusohjelma on tarkoituksella väljästi kirjoitettu, jotta muutoksia voidaan tehdä. Kataisen hallitusohjelmahan oli niin tarkka ettei sen muuttaminen onnistunut.

        Toki Kataisella oli kuusipuoluetta hallituksessaan ja nyt on vain kolme.


    • Kalle-on-sos.pummi

      Isokallio vääristelee, että vain puolet kotitalouksista maksaa nettoveroa. Totuus on se, että SOSIAALIPUMMI-Isokallio on täysin pihalla, kuten oli Nokian pomonakin. SANEERATTIIN ELÄKKEELLE 48 VUOTIAANA!!!!
      Ja appiukko, SYP:n entinen pääjohtaja Mika Tiivola junailikin vävypojalleen oikein kunnon ökyeläkkeen.
      Työelämään sopeutumattomana nuorisoeläkeläisenä on helppo huudella, kun muut maksavat ylläpidon. Eläkettään ei Isokallio ole omalla työllään ansainnut.
      HUOM!!!!! Jo keskimääräistä työeläkettä n. 1580 e/kk tienaava maksaa nettoveroa siinäkin tapauksessa, että saisi eläkeläisen asumistukea. Lisäksi välilliset verot.

      • Ostettiinko_vaitiolo

        Onko jo selvinnyt miksi Isokallion piti lähteä Nokialta? Jotain salamyhkäistä siinäkin asiassa oli / on, kun lähtiessä annettiin täysi eläke, vaikka työsuhde Nokiassa oli kestänyt vain 11 vuotta.


    • DFGHJKO12345UYT

      Isotuloisen saavuttujen etujen nauttijan pölinää heti alku. Eipä sitä viitsinyt lukea ensimmäistä kappaletta pidemmälle.

    • Kalle Isokallio kirjoittaa itse soopaa, varsinkin kolumnin ensimmäisessä kappaleessa. Jos nimittäin hyvinvointiyhteiskunnan maksumiehiä ovat hyväpalkkaiset ja suurta eläkettä nauttivat, ongelmathan on Isokallion logiikalla ratkaistu sillä, että aletaan maksaa kaikille suuria palkkoja ja eläkkeitä. Näin valtion tulot lisääntyvät niin ansiotulojen verotuksella kuin lisääntyneen ostovoiman kautta arvonlisäveroinakin. Lisäksi valtio säästäisi, kun kukaan ei enää tarvitsisi tulonsiirtoja.

      • Kun siihen palkan maksuun täytyy tulla jostain rahaa niin siinä on se ongelma. Ja rahaa saadaan myymällä tuotteita eikä kukaan maksa liikaa ostamastaan. Joten ajatuksesi ei toimi.


      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Kun siihen palkan maksuun täytyy tulla jostain rahaa niin siinä on se ongelma. Ja rahaa saadaan myymällä tuotteita eikä kukaan maksa liikaa ostamastaan. Joten ajatuksesi ei toimi.

        Ajatukseni ei ollut tarkoituskaan toimia, vaan jatkaa Kalle Isokallion ajatuksenjuoksua ja näin osoittaa, että myös hänen ajatuksensa ovat epäloogisia. Huomaat varmaa, ettei myöskään Isokallio kerro kolumnissaan, miten raha sen "maksavan puoliskon" palkkojen maksuun hankitaan.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ajatukseni ei ollut tarkoituskaan toimia, vaan jatkaa Kalle Isokallion ajatuksenjuoksua ja näin osoittaa, että myös hänen ajatuksensa ovat epäloogisia. Huomaat varmaa, ettei myöskään Isokallio kerro kolumnissaan, miten raha sen "maksavan puoliskon" palkkojen maksuun hankitaan.

        Niinpä, ainakaan hän itse ei sitä osannut käytännössä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2081
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      806
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe