Joku Aadamin tyttäristä kielsi uskon ja ryhtyi epäuskoiseksi. Sillä Kain ei olisi saanut vaimoa, jos kaikki hänen siskonsa olisivat olleet uskovaisia, koska Kain oli epäuskoinen. Uskovaiset eivät nimittäin saa mennä naimisiin epäuskoisen kanssa. Tuohon aikaan ei ollut vielä tullut Jumalalta kieltoa mennä naimisiin siskonsa kanssa, sillä sellainen kielto tuli Jumalalta vasta Mooseksen aikana. Mooseksen isäkin oli oman tätinsä kanssa naimisissa ja Aabraham oli oman siskopuolensa kanssa naimisissa. Kain ja Seet ja muut mahdolliset Aadamin avioituneet pojat olivat naimisissa omien siskojensa kanssa tai veljiensä tyttärien tai veljiensä lasten tyttärien kanssa tai veljiensä lastenlasten tyttärien kanssa jne, koska muita vaihtoehtoja ei ollut.
En tiedä avioituiko kukaan niihin aikoihin oman tyttärensä tai lapsensa tyttären kanssa, sellaisessa tapauksessa jos ensimmäiset vaimot olivat menehtyneet. Ja tietysti toisinpäin nämä kaikki naissukupuolesta katsottuna nämä samat edellä olevat pohdinnot.
Toinen vaihtoehto on se, että Kain olikin mennyt naimisiin siskonsa kanssa tai jonkun homo-suvun edustajan kanssa, jo ennen kuin hän kielsi uskon julkisesti, ja tätä vaihtoehtoa pidänkin todennäköisempänä.
Muut homo-suvun edustajat varsinaisen ihmislajin lisäksi eivät olleet varsinaisia ihmisiä (siis heillä ei ollut ihmissielua, vaan ainoastaan eläinsielu), vaan ainoastaan ihmistä muistuttavia hyvin älykkäitä eläimiä, jotka saattoivat kuitenkin kyetä lisääntymään ihmisen kanssa, jolloin heidän jälkeläisistään tuli ihmisiä. Mutta ne eivät olleet niin sopivia kumppaneita ihmiselle, kuin varsinaisen ihmislajin naiset, ja siksi Jumala joutui luomaan sen kohtalokkaan virheen Aadamille - eli Eevan -, joka oli tuleva langettamaan koko ihmiskunnan perisyntiin, viettelemällä Aadamin syömään Jumalan kieltämää hedelmää.
Uskottavampana vaihtoehtona pidän kuitenkin sitä, että Aadamin pojat avioituivat vain Aadamin jälkeläisten kanssa.
Aadamin tytär kielsi uskon?
Palvelija--kenen
3
<50
Vastaukset
Missä Kain "kielsi" uskonsa?
Miten Hän oli "epäuskoinen"?- Onkohan_tuossa
nyt pöljä kysymys taas? Kainia ei ollut pitkään aikaan nähty seuroissa rauhanyhdistyksellä, joten kaikki heti hoksasivat, että hänessä on jokin väärä henki eikä häntä näin ollen enää voida pitää uskovaisena.
Onkohan_tuossa kirjoitti:
nyt pöljä kysymys taas? Kainia ei ollut pitkään aikaan nähty seuroissa rauhanyhdistyksellä, joten kaikki heti hoksasivat, että hänessä on jokin väärä henki eikä häntä näin ollen enää voida pitää uskovaisena.
Niin totta, en vain huomannut.
Kiitos neuvosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893153Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232794TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201883- 1301871
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351634Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151616Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71380Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21163Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91123- 621073