Ikeamurhan faktoja Ylen pimennon takaa

teilletässä

Yle ei ole antanut oikeaa tietoa, joten tässä tulee:

Norrlannista, Skellefteåsta, joka on Pohjois-Ruotsissa, rannikolla vähän Vaasaa pohjoisempana, oli lähtenyt kantaruotsalainen valkoinen äiti(55v.) poikansa, myös kantaruotsalaisen ja valkoisen poikansa(28) kanssa sukuloimaan Vesteråsiin. Kylässä, joss ahe asuivat, on n. 350 asuaksta. Isä oli Tukholmassa töissä. Äiti(sairaan/vanhushoitaja ammatiltaan) ja poika (töissä Skellefteåssa)menivät Ikeaan lomaillessaan Vesteråsissa ostoksille.
Äkkiä Eritreasta Ruotsiin kesäkuussa, alle kuukausi sitten siis, tullut pakolainen puukotti kummatkin kuoliaaksi. Toinen eritrealainen oli 35, toinen 23 vuotias. 35 vuotias sai puukoviiltoja itseensä ja on teholla, leikattui 2 kertaa, nukutettu, ei voida kuulustella. Poliisi ei kerro miksi loukkaantui. Toinen, 23 vuotias, on putkassa ja kieltää puukottaneensa ketään, vaikka myöntää olleensa Ikeassa puukotuksen aikana. (Ei ilmeisesti ymmärrä, että Ruotsissa on kaupoissa valvontakamerat). Pidätettiin Ikean bussipysäkillä, painettiin maahan. Huusi: "Allahakbaar!"
Asuvat vastaanottokeskuksessa, jossa odottelevat pääsyä ihmisten ilmoille. Saavat kulkea vapaasti, vaikka äärimmäisen traumatisoituneita, nähneet ties mitä seillä Eritseassa, joka on Somalian naapurissa. Väkivalta siellä pöyristyttävää ja tavallista.

Ikea on nyt kiinni "Teknisen vian vuoksi". Lukee ovessa. Veitsien myynti lakkautettu väliaikaisesti.

Poliisi on kertonut, että "Hullua, kauheaa, surullista ja tuskallista on tämä sattumus", jolle "ei kerta kaikkiaan löydy selitystä". Poliisi on kuitenkin varma, että "poliittinen ei teko ole".

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkqjbwdaj

      Tuohan oli kuvauksen perusteella islamistinen (isis?) jihad-hyökkäys vääräuskoisia kohtaan.

      Voimme odottaa, että tämänkaltaisia tekoja tulee lisää. Voimme myös odottaa, että vastaiskuja tulee myös tapahtumaan.

      Nyt poliisin ja yhteiskunnan kannattaisi ola uutisoinnissaan mahdollisimman avoin. Nimittäin mitä enemmän hyssytellään "yleisen mielipideilmaston" takia, sitä pahemmin kansalaisten luottamus murenee mediaan, päättäjiin ja poliisiin. Se on isiksen etu, ja siihen he pyrkivätkin. He pyrkivät luomaan kaaosta länteen.

    • Ikävä tapaus kaikkiaan. Osanottoni uhrien omaisille.

      Tässä on vielä monia epäselviä kohtia:
      1) Epäiltyjen nimet ovat ehkä kristillisiä. Onko kyse jo aiemmin murhatuista passin haltijoista, joiden nimissä esiinnytään? Allahuakbar-huudot eivät oikein istu noihin esitettyihin nimiin helposti.
      2) Miksi toinen epäilty haavoittui? Olen lukenut väitteet, etteivät uhrit tehneet vastarintaa.
      3) Miksei tästä nosteta samanlaista mediamylläkää kuin Oulun väärinveikatuista raiskaajista? Nythän veikkaukset ovat osuneet kohdilleen.

    • Tawja-Ewa-Päiwi

      Ymmärtäkää hyväksykää kyllä se siitä kun pakolaisille annetaan vähän äidillistä halia... Ja korotetaan reilusti maahanmuuto korvauksia....

    • delta

      Tätä täytyy saada meillekin, liian tasaista on meno ollutkin, kaikki jännitys puuttunut.
      Onhan tuo edistystä näihin meidän pelkkiin raiskauksiin ja ryöstöihin verraten.

    • jhgfghj

      Kuka puukotti tuota miestä. Tuo toinen eritrealainenko yritti estää kaveriaan tappamasta,vai?

    • Khoison

      Eivät ole tekijät Eritreasta välttämättä alkuunkaan.

      Huutelivat keskenään kurkkukonsonantteja, jotka ovat tunnettuja itäisessä ja eteläisessä Afrikassa.

    • Kranujajo

      Hyväiskää,hyväiskää,pian paukkuu Suomessakin,ellei maahanmuuttoa saada kuriin.Kiitos Entiselle Presidentille Tarja Haloselle tästä kaaoksesta kuuluu antaa,KIITOS:

    • expressen

      Joo me ollaan tästä tietoisia kiitos. Muissa maissa kuten Ruotissa katsos ei media saa keksiä juttuja tai piilottaa factoja, eikä siellä ole yle-lakeja tai muita. Vaikka Ruotsi on vähän mullinmallin niin media on siellä poliittisesti riippumatonta ilman agendaa. Ruotsissa toisin kun Suomessa kunnioitetaan tinkimättömästi sananvapautta ei vihapuhetta mutta sananvapautta, jossa epämieluisakin puhe on yhtä arvokasta kun suvaitseminen..

      Raivosi kohteesi joutuma YLE ja sen toiminta selittynee sillä että 95% Ylen päättäjistä on vihreitä ne jostain netistä löydät kaivamalla kuka johtaa ja mistä puolueesta. Vasemmistolla taas on media kuten iltalehti ja iltasanomat, vihreillä HS SDP:llä TS ja niin edespäin ..Täällä kanattaa silleen media kriittisesti silmäillä nuita uutisia =)

      Ikäväkseni täytyy sanoa ,että se lasten "mitä vittua" -lehti on tällä hetkellä ainut vapaan median edustaja suomessa =D Mikä on ajatuksena aika kauhea ja surullinen, mutta niin se vaan menee kunnes tänne tulee mediaa joka on maan rajojen ulkopuolella ja ilman poliittisia vaikutteita. Tosin täällä juoksee poliisikin jo kapitalistin asiaa kuten überin tapuksessa joten hommaat vaan tutkinnon ja pois maasta.

      • Kerstttttinnnn

        HAhahahhhhhh ! Näin se kyllä on. Olen itse alkanut lukea kaikkia Eurooopan verkkojulkaisuja, koska sapettaa tämä lehdistön toiminta Suomessa!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3391
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2126
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1895
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1861
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1788
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1430
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1387
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1324
    Aihe