Evoluutio hyppäys

Quinta

DNAn muutos

Ihminen on kokemassa evoluutio hyppäyksen. Suuruusluokkaa sama kun nousimme vedestä kuivallemaalle.

Nykyisin tunnetaan syntyneitä lapsia joille on kasvanut kolme kierrettä DNA:han. Eli yksi enemmän kuin aiemmin. Nämä lapset pystyvät lukemaan pimeässä, siirtämään esineitä tahdon voimalla, täyttämään vesilasin vain katsomalla siihen. Tutkijat ovat sitä mieltä että tämä tulee tapahtumaan meille kaikille lähitulevaisuudessa. Jopa tulemme aktivoitumaan 12 kierrettä. Eli edessämme on evoluutio hyppy. Hyppy jonnekki mitä kukaan ei voi sanoa mitä tapahtuu. Positroni tilee syrjäyttämään neutronin ja näin koko homma pyörähtää toiseen suuntaa. Kuten Shuman resonansin kasvaessa lukemiin 13 jolloin maapallon pyöriminen pysähtyy ja rupee pyörimään toiseen suuntaan. Kaikki muuttuu ylös alas. Kuten Maya intiaanit ovat sanoneet että ihminen on luonut maailman takaperin kulkien ja nyt rupee luomaan etuperin kulkien. Luoja ei ole lopettanut luomista eikä evoluutio ole pysähtynyt.

http://in5d.com/proof-dna-upgrade/

http://www.nbcnews.com/id/50575704/ns/technology_and_science-science/t/four-stranded-dna-discovered/#.U6yTnEnD-TM

http://in5d.com/cosmic-radiation-and-light-changes-dna/

http://in5d.com/bruce-lipton-how-our-thoughts-control-our-dna/

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hauskaa.on

      Evoluutio hyppii ja pomppii paikallaan.

    • Älä_jaksa

      Hyppää pituutta.

      • sdflkjf

        Hyppii paikallaan eikä pääse mihinkään. Ilman Jumalaa ei tapahdu mitään.

    • absoluuttinen-nolla

      Positroni on elektronin antihiukkanen, ei neutronin. Jos positronit korvaisivat neutronit, aine lakkaisi olemasta.
      Schumannin resonanssi johtuu ionosfäärin ja maan pinnan muodostamasta resonaattorista. Jos ionosfäärin korkeus ei oleellisesti muutu, ei myöskään Schumannin taajuus muutu. Ja avaikka muuttuisi, sillä ei olisi mitään tekemistä maapallon pyörimisen kanssa.
      Ainuttakaan kolmoiskíerre DNA:ta ei ole havaittu, eikä havaita.
      Kaikki muukin jutussasi oli täyttä häränsontaa. Et kai van itse usko tuohon? Juttusi on vielä tyhmempää kuin palstan kreationisteilla, mikäli se nyt on mahdollista. Kressujen juttujen järjellisyyden määrä kun lähestyy absoluuttista nollapistettä.

      • Opastusta

        Kuusikymmentä vuotta tutkijat kuvattu kemiallinen koodi elämän - yhdistäen kaksoiskierteen nimeltään DNA - tutkijat ovat löytäneet neljä-DNA on myös väijyvä ihmisen soluissa.

        Pariton rakenteita kutsutaan G-kvadrupleksien, koska ne muodostavat alueilla deoksiribonukleiinihapon (DNA), jotka ovat täynnä guaniinin, joka on yksi DNA-molekyyli on neljän rakennuspalikat, jossa muut ovat adeniini, sytosiini, tymiini. Rakenne käsittää neljä guaniinit pitää yhdessä tyypin vetysidoksen muodostamiseksi eräänlaisen squarelike muoto. (DNA-molekyyli on itse kaksoisjuoste pitää yhdessä näiden rakennuspalikoita ja kääritään yhteen kuin Helix.)

        Uusi visualisointi G-Nelivaiheinen yksityiskohtaisesti tällä viikolla Nature-lehdessä Chemistry.

        "Mielestäni tämä paperi on tärkeää osoittaa suoraan olemassaolo tämän rakenteen in vivo ihmisen genomin , mutta se ei ole täysin odottamatonta ", sanoi Hans-Joachim Lipps, yliopiston Witten Saksassa, joka ei ollut mukana tutkimus. [ Katso Kuvia 4-DNA ]

        Tutkijat olivat aiemmin osoittaneet, että tällaiset Nelivaiheinen DNA voisivat muodostaa koeputkissa ja oli jopa havaittu soluissa värekarvallisten alkueläimet, tai yksisoluiset organismit hairlike lisäkkeet. Myös siellä oli aavistus sen olemassaolosta ihmissoluissa, vaikka ei suoraa näyttöä, Lipps sanoi.

        Mutta tutkijat silti ei ole konkreettisia todisteita sen olemassaolosta ihmisen genomin. Uudessa tutkimuksessa tutkijat, mukaan lukien kemisti Shankar Balasubramanian, ja University of Cambridge ja Cambridge tutkimuslaitos, muotoillun vasta-proteiinien nimenomaan tämäntyyppisen DNA. Proteiinit merkitty loisteputki kemiallinen, joten kun he koukussa jopa alueita ihmisen genomin täynnä G-kvadrupleksien, he kännissä.

        Seuraava, ne inkuboitiin vasta-aineet ihmisen solujen laboratoriossa, löytää nämä rakenteet yleensä esiintyy geenien soluissa, jotka olivat nopeasti jakautuvat, ilmaisin ominaisuus syöpäsoluja . He totesivat myös piikki kvadrupleksien aikana S-vaiheen solusyklin, tai siinä vaiheessa, kun DNA jäljittelee juuri ennen solu jakautuu.

        Sellaisenaan, tutkijat ajattelevat neljän DNA voisi olla tavoite henkilökohtaisen lääketieteen tulevaisuudessa. Jos he voisivat estää näitä outoa ankkoja ehkä he voisivat lopettaa nopea solunjakautumisen syöpäsoluja.

        "Näemme yhteyksiä ansastusta kvadrupleksien molekyyleillä ja kykyä pysäyttää solujen jakamalla, mikä on erittäin jännittävä", Balasubramanian sanoi lausunnossaan.

        Havainto "on varmasti tekninen (ei tieteellinen) läpimurto suunnittelussa vasta riittävän herkkiä osoittamaan tämän rakenteen in vivo ihmisen perimän," Lipps kirjoitti.

        Lipps ja hänen kollegansa oli ehdottanut aiemmin näiden rakenteiden säännellä perus biologisia mekanismeja, kuten replikaatio DNA.

        "Mikä tekee minulle henkilökohtaisesti hyvin iloinen tästä työstä on, että se osoittaa jälleen, että mekanismit ensimmäinen kuvattu värekarvallisissa alkueläimet pitää myös paikkansa muiden organismien jopa ihmisen, osoittaa vahvuus tämän mallin organismin," kirjoitti Lipps kirjoitti.

        Joukkue on vielä useita kysymyksiä kvadrupleksien, kuten miten rakenteet toimivat. "Yksi ajatus on, että nämä Nelivaiheinen rakenteet saattavat olla hieman haittaa aikana DNA: n replikaation - kuten solmut tai sotkut jotka muodostavat" Balasubramanian sanoi.

      • Quinta

        Maapallon resonanssitaajuus (Schumann-taajuus) on ollut 7,8Hz tuhansia vuosia. Nyt se on noussut yli 12Hz:n. 24 tunnin eläminen havaitaan enää 16 tunnin pituisena ajanjaksona. Aika kiihtyy!

        Fyysinen ruumis on jo alkanut muuttua. Uutta valoruumista luodaan. Universumi ohjelmoi DNA:mme uusiksi (kuten Mayojen ennustus kertoi). Saamme uusia intuitiivisia ja parantavia kykyjä. Jokaisena vuonna nämä ilmiöt kymmenkertaistuvat. Silmistä tulee kissankaltaiset tottuakseen uuteen ympäristöön ja valoon.

      • täyttä-tuubaa
        Quinta kirjoitti:

        Schumannin resonanssi ei ole muuttunut yhtään mihinkään. Sekä 7,8 Hz, 14.3 Hz, 20.8Hz , 27.3 Hz ja 33.8 Hz ovat löydettävissä ja ovat olleet sitä niin kauan kuin kyseisiä taajuuksia on osattu teknisesti havainoida. Schumannin resonanssi perustuu maapallosta ja inonosfääristä muodostuvaan onteloresonaattoriin ja on siksi jokseenkin muuttumaton. Energiaa kyseiseen resonaattoriin syöttävät ukkoset.
        Tuhansia vuosia tai edes satoja vuosia sitten kukaan ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Kirjoitat NA hömppää, jossa ei ole järjen häivää. Hus pois tiedepalstalta..

      • op9uoioioioioi
        Opastusta kirjoitti:

        Googlekääntäjä tekee tekstistä lähes käsittämätöntä.
        Laitahan lähteet tieteellisiin artikkeleihin, josta nuo väitteet voidaan todentaa.

        Ps. Kvadrupleksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että itse DNA olisi enemmän kuin kaksoiskierre. Kolmoiskierteitä ei ole havaittu sen paremmin ihmisillä kuin missään muuallakaan eliökunnassa. Käsittääkseni kemia ei mahdollsta sellaisia sidoksia. Jos väität sellaista, niin taas olisi linkki paikallaan.

      • ReadLinks

        Lue linkit.

      • ReadLinks kirjoitti:

        Lue linkit.

        Mitkä linkit?
        Ainakaan nimimerkki "opastusta" ei ollut laittanut ainuttakaan linkkiä.
        Jos kommentoijan täytyy käyttää googlekääntäjää tekstin lukemiseen, on lähes varmaa, ettei hän kykene ymmärtämään artkkelia. Edes englannin kielen osaaminen ei takaa ymmärtämistä ja googlekäännökseksi kutsutun salausalgoritmin käyttö sekoittaa lopunkin.
        Muutenkin aloittajan jutut DNA-muutoksesta ovat selvää NA-palstan kamaa. Ei niillä tieteen kanssa ole mitään tekemistä. Tuo Schumannin resonanssin nouseminenkin kuuluu ihan samaan hömppäkategoriaan.

      • lsdkjljf
        täyttä-tuubaa kirjoitti:

        Schumannin resonanssi ei ole muuttunut yhtään mihinkään. Sekä 7,8 Hz, 14.3 Hz, 20.8Hz , 27.3 Hz ja 33.8 Hz ovat löydettävissä ja ovat olleet sitä niin kauan kuin kyseisiä taajuuksia on osattu teknisesti havainoida. Schumannin resonanssi perustuu maapallosta ja inonosfääristä muodostuvaan onteloresonaattoriin ja on siksi jokseenkin muuttumaton. Energiaa kyseiseen resonaattoriin syöttävät ukkoset.
        Tuhansia vuosia tai edes satoja vuosia sitten kukaan ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Kirjoitat NA hömppää, jossa ei ole järjen häivää. Hus pois tiedepalstalta..

        Ei tämä ole mikään tiede palsta vaan huu-haa palsta.

      • Elcato

        Monet ihmiset ympäri maailman tuntevat kuinka ajankulu kiihtyy. Vaikka vuorokausi on edelleen 24 tuntia, aika tuntuu silti kuluvan nopeammin.

        Ajankulun kiihtymisilmiölle on monia selityksiä. Suosituin selitys sanoo, että ajankulu ei kiihdy, mutta tietoisuutemme kiihtyy, joka saa sen tuntumaan siltä kuin ajankulu kiihtyisi.

        Ian Lundgold uskoo, että ajankulu kiihtyy koska luomakunta on kiihtyvässä liikkeessä. Toisin sanoen, enemmän tapahtuu vähemmässä ajassa. ”Kun on mahdollista että suurempi määrä tapahtuu joka hetki”, Lundgold sanoo, ”mahdollisia lopputuloksia on enemmän, joka avaa ovia niinkutsuttuihin ihmeisiin”.

        Värähtely on käsite jota monet eivät ota huomioon. Kaikki olemassaoleva on atomien värähtelyä. Atomien värähdellessä nopeammin syntyy illuusio ajan kiihtymisestä, sillä fysiologisesti ruumiimme tuntevat ”jonkin” kiihtyvän mutta me emme osaa liittää sitä mihinkään muuhun tuntemaamme kuin aikaan.

        Lainaus eräältä sivulta:

        ”Aika on itseasiassa kiihtymässä (tai romahtamassa). Tuhansia vuosia Schumann-resonanssi tai maapallon pulssi (sydän) on ollut 7,83 Hz. Sotateollisuus on käyttänyt tuota luotettavana referenssinä. Vuodesta 1980 eteenpäin resonanssi on hiljalleen kiihtynyt. Se on nyt yli 12 Hz! Se tarkoittaa että vuorokausi tuntuu enää 16 tunnin pituiselta entisen 24 tunnin sijaan.”

        Lineaarinen aika on antamassa sijaa epälineaariselle ajalle, prioriteetit ovat vaihtumassa maallisista henkisiin. Lineaarista aikaa mitataan triviaalien yksiköiden kuten atomien tai taivaankappaleiden liikkeestä, kun taas epälineaarinen aika liittyy lähinnä vapaan tahdon kehittymiseen. Kun prioriteetit muuttuvat, triviaalisuudet jäävät taka-alalle henkisten tapahtumien tullessa esiin yhä useammin, jotka molemmat johtavat tietyistä syistä havaintoon, että ajankulu kiihtyy.

        Voiko tämä hyppäys maapallon värähtelyissä olla osittainen syy ajankulun nopeutumiseen?

        Muinaiset profetiat sen jo ennustivat. Alkuasukasheimojen perinteet kunnioittavat sitä. Muutokset maapallolla heijastuvat uniryhmiin, ihmissuhteisiin, kykyyn säännellä immuunijärjestelmää ja ajan havaitsemista. Elät vuosituhansia vanhaa initiaatioprosessia, joka panee sinut hyväksymään valtavia muutoksia kehossasi. Nämä muutokset tapahtuvat tällä hetkellä.

        migreenipäänsärky
        väsymys
        sähköiset tunteet ruumiinjäsenissä ja selkärangassa
        lihaskrampit
        flunssankaltaiset oireet
        intensiiviset unet
        Nämä saattavat olla kaikki maapallon läpikäymien muutosten aiheuttamia. Ihmiskehosta tulee herkempi uusille värähtelyille.

        Maapallon resonanssitaajuus (Schumann-taajuus) on ollut 7,8Hz tuhansia vuosia. Nyt se on noussut yli 12Hz:n. 24 tunnin eläminen havaitaan enää 16 tunnin pituisena ajanjaksona. Aika kiihtyy!

        Fyysinen ruumis on jo alkanut muuttua. Uutta valoruumista luodaan. Universumi ohjelmoi DNA:mme uusiksi (kuten Mayojen ennustus kertoi). Saamme uusia intuitiivisia ja parantavia kykyjä. Jokaisena vuonna nämä ilmiöt kymmenkertaistuvat. Silmistä tulee kissankaltaiset tottuakseen uuteen ympäristöön ja valoon.

        Artikkelin julkaissut Before Its News.

    • esoteerista-höttöä

      No nyt tuleekin tieteellisiä lähteitä:
      "esoteric, metaphysical, and spiritual news on the net!"
      Katsoin kaksi alimmaista ja se riitti.

      • Otacubbii

        Enempi niissä on asiaa kuin esim. presidentti Niinistön rikollisissa tekemisissä.

      • Hengitä

        Maailma muuttuu veliseni.
        Tiede tulee tilanteeseen.jolloin sen täytyy edetä ottamalla kvanttifysiikka ja biofotoni tiede huomioon.
        Yllätys yllätys, niin.silloin päädymme DNA muutokseen.
        Jos kyselet linkkejä, niin etsi.
        Kaveri kysy kuinka löydän totuuden. Vastaus: kysyjä pakotettiin veden pinnan alle ja juuri kun oli hukkumaisillaan, niin otettiin ylös ja sanottiin että jos haluat tietää totuuden niin sinun täytyy etsiä sitä yhtä tehokkaasti kun nyt haukot henkeä.

      • Castellonovo

        Health
        Boy, two, is first person in the world to be born with an EXTRA strand of DNA

        By Daily Mail Reporter
        12:24 11 Apr 2011, updated 11:47 12 Apr 2011
        Alfie Clamp 1
        Facebook
        Twitter
        WhatsApp
        66
        comments
        A two-year-old boy has become the only person in the world to be diagnosed with an extra strand in his DNA.

        Brave Alfie Clamp was born blind and with severe disabilities, which led doctors to carry out various tests.

        They revealed his seventh chromosome has an extra strand of material which has never been documented anywhere in the world before.

        Doctors are baffled at his condition, which is so rare it does not have a name.

        Alfie Clamp
        Baffling: Alfie Clamp, two, has an extra 'arm' on one of his chromosomes
        Medics also have no idea whether his condition will improve or reduce his life expectancy.

        Alfie, from Nuneaton, Warks., can now see and he will have an operation this month to fix an intestinal problem caused by his condition.

        His parents Gemma and Richard Clamp only discovered something was wrong with their son after they first took him home.

        Within days, he was rushed back to hospital after he stopped breathing and his lips turned blue.

        Then when he was six weeks old, doctors discovered he had a rare abnormality in his DNA.

        Mrs Clamp said: 'When the doctors told us I was absolutely devastated. As a pregnant mum you spend nine months thinking about what it will be like when your baby takes their first step or claps their hands.

        'Having a boy like Alfie makes you appreciate the little things. He didn't roll over until he was 18 months old, but we were so excited when he did.'

        A microscopic image of human chromosomes
        A microscopic image of human chromosomes. Little Alfie Clamp has an 'extra arm' on one of his, in what is believed to be a world first.
        His condition left Alfie unable to see until he was three months old and his muscles were so weak he could not roll over on his own.

        He still suffers serious digestive problems and needs a cocktail of drugs every day to help his body absorb vital nutrients.

        He also suffers fits which sparked by high temperatures and metabolic problems stop him from eating or drinking.

        Since he was born, Alfie has been rushed to hospital six times - including twice just last month - when he stopped breathing.

        His parents even believed he was dying twice and were stunned when Alfie made a full recovery after spending time in hospital.

        Mr and Mrs Clamp, who also have 10-year-old daughter Georgia who is perfectly healthy, had their DNA tested but were not carriers of the faulty gene.

        Mr Clamp said: 'The doctors told us there is nothing we could have done to prevent it. I don't think we'll ever know why it happened.

        'I was holding him in my arms and I could see his eyes start to focus on me. It was a massive milestone for us because we didn't know if that would ever happen.

        'We even took a photograph of the two of us sat there, looking at each other. Having Alfie has changed our lives - everything revolves around him. But he is such a happy boy and he has brought a lot of joy to our lives.

        'Whenever we go to hospital, all the doctors and nurses say what a pleasure it is to see Alfie.'

        'Whenever we go to hospital, all the doctors and nurses say what a pleasure it is to see Alfie.

      • ihanko-totta
        Hengitä kirjoitti:

        Maailma muuttuu veliseni.
        Tiede tulee tilanteeseen.jolloin sen täytyy edetä ottamalla kvanttifysiikka ja biofotoni tiede huomioon.
        Yllätys yllätys, niin.silloin päädymme DNA muutokseen.
        Jos kyselet linkkejä, niin etsi.
        Kaveri kysy kuinka löydän totuuden. Vastaus: kysyjä pakotettiin veden pinnan alle ja juuri kun oli hukkumaisillaan, niin otettiin ylös ja sanottiin että jos haluat tietää totuuden niin sinun täytyy etsiä sitä yhtä tehokkaasti kun nyt haukot henkeä.

        "Tiede tulee tilanteeseen.jolloin sen täytyy edetä ottamalla kvanttifysiikka ja biofotoni tiede huomioon."
        Kyllä kvanttifysiikka on ollut tieteen ytimessä kohta sata vuotta ja biofotoni on ihan jotain muuta kuin fysiikkaa. Jos taas bioluminessia tarkoitat, on se ollut tunnettua jo kauemmin kuin kvanttifysiikka. Fotoni on fotoni, emittoituu se mistä tahansa. Sen ainoa muuttuja on aallonpituus ja siten energia, joka on suoraan verrannollinen taajuuteen.
        Kvanttimystiikka, jota taisit tarkoittaa, ei ole tiedettä eikä siitä sellaista ikinä tule.
        Linkkejä löytyy enkeliterapiasta ja jopa yksisarvishoitokursseista. Ei se silti sitä tarkoita, että niissä olisi mitään järkeä. NA hömppä, jota ennen kirjoiteltiin kaikenkarvaisissa friikkilehdissä on siirtynyt nettiin. Pitäisi olla edes vähän lähdekritiikkiä ja medianlukutaitoa, jos netistä aikoo tietoa etsiä. Sinulta se tuntuu puuttuvan totaalisesti.
        Ei DNA mitään äkillisiä muutoksia voi kokea yhtään enempää kuin Schumannin resonassikaan. Täyttä humpappaa koko juttu.

      • Ootkohomehtunu

        Ja sun jutut on kuin museosta. Ootko huomannu että maailma muuttuu.

      • Herätysherätys
        ihanko-totta kirjoitti:

        Huomaa ettet ole lukenut mitä tässä ketjussa on kirjoitettu ja linkitetty. Jotenki kuulostaa että oot unessa.

      • HawkStephensfink
        Herätysherätys kirjoitti:

        Huomaa ettet ole lukenut mitä tässä ketjussa on kirjoitettu ja linkitetty. Jotenki kuulostaa että oot unessa.

        Ei. Ei nimimerkki "ihanko totta" ollut unessa. Hyvä suoritus, kun on lukenut pitkät pätkät rouva Ruuvipuristimen sanomisia ja Alfie-pojan järkyttäviä ruuansulatusongelmia. Poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia perusteluja. Siksikö tämä vitja on - useista asiallisuuteen ohjaavista kommenteista huolimatta - pelkkää hömppää?

      • Näinseon

        Hiljattain Cernin hiukkastutkijat ilmoittivat havainneensa valoa nopeammin kulkevia hiukkasia. Amerikkalaisen Fermilabin pääteoreetikko Stephen Parke kuvaa havaintoa shokiksi. Lontoon yliopiston professori Jenny Thomas sanoo havainnon kääntävän kaiken päälaelleen: – Sitä ei kestä edes ajatella! Kaikkien aikojen kuuluisin kaava, suhteellisuusteoria E=mc2 muuttuu epäpäteväksi, koska se perustuu relativiteetin lakiin. – Valoa nopeammista neutriinoista on kyllä teoriassa puhuttu, mutta ei niitä ole otettu mitenkään hirveän vakavasti, professori Jukka Maalampi Jyväskylän yliopistosta sanoo. Löydös on siis fysiikan lakien mukaan mahdottomuus. Fernilab sai aiemmin omissa kokeissaan vastaavan tuloksen, mutta piti sitä mittausvirheenä. Nyt Fernilab aikoo toistaa kokeen. Jos koe onnistutaan toistamaan, muuttuu käsityksemme universumista kokonaan. Kaikkea painovoimaa ja materiaa, teorioita, fysiikan lakeja ja jopa ihmistä koskevaa tietoa on pakko alkaa miettiä uudelleen. Asiasta tiedotti Helsingin Sanomat.

      • Näinseon kirjoitti:

        Jos tarkoitat sitä koetta, jonka italialainen neutriinojen nopeutta mittaava ryhmä julkaisi 2011, niin se on osoittautunut mittausvirheeksi. Viallinen liitin tietokoneessa aiheutti pienen heiton mittaukseen. Valtaosa fyysikoista ei tuolloinkaan uskonut tulosta. Valonnopeuden rikkominen on uutinen, mutta se ettei sitä sittenkään rikottu, ei ylitä päivälehtien julkaisukynnystä läheskään yhtä helposti.
        Voisitko laittaa linkin uutiseen, että voisi varmistaa, mistä tutkimuksesta on kyse. Tällä syömisellä en usko tuota väitettä. Sellaisia pullahtaa aina muutaman vuoden välein ja kaikki ovat osoittautuneet virheiksi.

      • Ootkohomehtunu kirjoitti:

        Ja sun jutut on kuin museosta. Ootko huomannu että maailma muuttuu.

        Maailma muuttuu, mutta ei missään tapauksessa siten kuin aloittaja haaveili. Aloitus on silkkaa NA höttöä, jolla on aivan yhtä vähän tekemistä tieteen kanssa kuin kreationistien raamatunlauseilla.

      • HawkStephensfink
        Näinseon kirjoitti:

        Hiljattain Cernin hiukkastutkijat ilmoittivat havainneensa valoa nopeammin kulkevia hiukkasia. Amerikkalaisen Fermilabin pääteoreetikko Stephen Parke kuvaa havaintoa shokiksi. Lontoon yliopiston professori Jenny Thomas sanoo havainnon kääntävän kaiken päälaelleen: – Sitä ei kestä edes ajatella! Kaikkien aikojen kuuluisin kaava, suhteellisuusteoria E=mc2 muuttuu epäpäteväksi, koska se perustuu relativiteetin lakiin. – Valoa nopeammista neutriinoista on kyllä teoriassa puhuttu, mutta ei niitä ole otettu mitenkään hirveän vakavasti, professori Jukka Maalampi Jyväskylän yliopistosta sanoo. Löydös on siis fysiikan lakien mukaan mahdottomuus. Fernilab sai aiemmin omissa kokeissaan vastaavan tuloksen, mutta piti sitä mittausvirheenä. Nyt Fernilab aikoo toistaa kokeen. Jos koe onnistutaan toistamaan, muuttuu käsityksemme universumista kokonaan. Kaikkea painovoimaa ja materiaa, teorioita, fysiikan lakeja ja jopa ihmistä koskevaa tietoa on pakko alkaa miettiä uudelleen. Asiasta tiedotti Helsingin Sanomat.

        Kaivelet ilmeisesti juttua vuodelta 2012? Ks: http://news.sciencemag.org/2012/06/once-again-physicists-debunk-faster-light-neutrinos
        OPERAN porukka innostui tosiaan melkoisesti, eivätkä heti löytäneet laitteiston virhettä, josta kohu aiheutui. Hesari on varmaan hyvä lehti, joten miksi lopettaa lukeminen vuoteen 2012? Jos kuitenkin tiede kiinnostaa, on parempiakin julkaisuja.

      • Allonone
        agnoskepo kirjoitti:

        Maailma muuttuu, mutta ei missään tapauksessa siten kuin aloittaja haaveili. Aloitus on silkkaa NA höttöä, jolla on aivan yhtä vähän tekemistä tieteen kanssa kuin kreationistien raamatunlauseilla.

        Kyllä ihmisellä on potenttiaalia muuttua. All is one.

      • new-ages-hömppää
        Allonone kirjoitti:

        Kyllä ihmisellä on potenttiaalia muuttua. All is one.

        On, mutta tuollaiset hypyt, mitä aloittaja esittää, ovat täyttä soopaa. Agnoskepo on oikeassa. Ei tuollaisilla väitteillä ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa. NA piirien pahimmat huuharit ovat levitelleet tuollaista vuosikausia. Milloin värähtelytasot (joita ei osata mitenkään selittää) nousevat ja milloin syntyy kristallipalsia. Kohta siirrytään viidenteen dimenssioon, kun maapallo pääsee avaruuden fotonivyöhykkeelle. Nibirut uhkaavat maata ja ufot tekevät invaasioitaan. Mayakalenterikin tuli ja meni kuin myös siirtyminen vesimiehen aikaan.
        Netti on sontaa tulvillaan. Kyllä pitää olla lepakoita vintillä, kun uskoo noita juttuja.

    • Keljon

      Hyvin yksinkertaista. Roskadna aktivoituu. Ei mitään ihmeellistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe