Satatuhatta mustaihoista pian Suomeen voi olla hyvä uutinen,
suomalaiset väistyvät ilman sotaa Allahin tieltä,
imaamien kutsuhuudot aamuyöllä kaikuvat pian jo suurmoskeijasta
ja mustaihoisten lisääntyminen Suomen hyvinvointivaltiossa moninkertaistuu.
Ainan nuorella paksuihin vaatteisiin käärityllä naisella on penia mustia miehiä
neljä jo valmiina, ja lisää tulee, isä on vapaana kaiket päivät,
ja hänellä on toisiakin perheitä, joissa myös nuori äiti.
Saihan Suomi olla itsenäinen valtio ennen vuotta 1155,
vaikka 1155 -1809 olimmekin Ruotsin hullujen kuninkaiden ikeen alla
riistettävänä ja kurjistettuna 'huonompana väkenä', palvelijoiksi alistettuina kuninkaan aatelisten kartanoissa,
ja sen jälkeen vielä itäisen naapurin saappaiden korkojen alla 1809 -1917
ja sitten melkein koko 1900-luvun, 1917 - 1996 itsenäisenä valtiona.
Juuri sopivasti sain elää sen, vaikka sota 1939-1945 vähensikin Suomesta hyvinvoinnin.
- - -
Imaamien huudot aamuyöllä kaikuvat suurmoskeijasta
14
<50
Vastaukset
- TimoSoini_puhunut_totta
Imaamien huudot aamuyöllä kaikuvat pian suurmoskeijoista Suomessakin.
- - -
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) syytää kovaa kritiikkiä Euroopan unionille pakolaispolitiikan hoitamisesta.
Soini aloitti eilisen blogikirjoituksensa kehumalla puoluettaan auliisti.
– Olemme olleet oikeassa sekä eurokriisissä että pakolaispolitiikassa. --- Kun ei ajoissa uskota, kalliiksi käy. EU ei noudata omia sääntöjään. Se on sietämätöntä. Talo, joka joutuu ristiriitaan itsensä kanssa, sortuu. Kun rahat loppuvat, lentää rakkaus ovesta ulos, Soini sanailee.
Soini kommentoi blogissaan myös puolueensa saamaa kritiikkiä.
– Vaalitulosta ei sulateta. Me emme anna periksi, emmekä antaudu. Tämä puolue on rosoinen kansanliike ja sellaisena pysyy.
Soini vaatii, ettei perussuomalaisia prässättäisi rasistiseksi puolueeksi.
– Saimme vaaleissa 524054 ääntä. En salli puolen miljoonan suomalaisen valheellista leimaamista, Soini jyrähtää.
Pakolais- ja turvapaikanhakijapolitiikka on tänään tarkemmassa syynissä EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa.
EU-komissio valmistelee yhteistä listaa siirtolaisten turvallisista lähtömaista. Listalle on todennäköisesti tulossa Länsi-Balkanin maita, joista lähtevät saavat vain harvoin turvapaikan. - Kuvassa-palaa
Kirkkonummen Evitskogissa sijaitsevassa pakolaiskeskuksessa Islaminuskoiset ovat polttanee "vääräuskoisten" patjat.
Patjoista päästään näppärästi eroon Evitskogissa. Tuleen vaan!- Vissivarmaa
Kuvassa-palaa
VALEHTELET
Vastaanottokeskus kumoaa some-huhut "vääräuskoisten" patjojen polttamisesta
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vastaanottokeskus-kumoaa-some-huhut-vaarauskoisten-patjojen-polttamisesta/5296072
- KilkanKalkanHuraa
Mahtava uutinen.
Suomalaiset voivat luopua iänikuisesta herätyskellokulttuuristaan ja alkaa elää arabian aikaa. Herätys 04.00. Töihin 05.00...jne
Tiesittekö muuten, no totta kai te tiedätte olettehan viisaita, että hyvin monissa ammateissa, toimittajat y m s, työpäivä alkaa 04.00 - 05.00. Vaikkapa aamu telkkarin tiimit.- Kalkutan.konepajalla
Hyvin monissa ammateissa tehdään myös keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Ja esinahan määräyksestä vuorot kiertää väärään suuntaan.
Esimerkiksi vapaan / koulutuksen jälkeen 4 yötä klo 23-07. Sitten vapaata se alkanut ja seuraava päivä ja sitten 4 iltavuoroa klo 13-23. Sitten yksi vapaapäivä ja 4 aamuvuoroa klo 7-15. Sitten joko muutama vapaapäivä tai koulutusta ja sama uudelleen ja uudelleen... Tein tätä 30 vuotta ja edelleen nukun pillereillä ja syön satunnaisesti mielialalääkkeitä etten menisi hirteen, vaikka työelämästä vapauduinkin vanhuuseläkkeelle jo yli 10 v sitten.
Se on joittenkin pakko raapia se leipänsä mistä sattuu saamaan. Ei tule kaikille yhteiskunnalta mitään. Verot kyllä menee ja kaiken maailman sairausvakuutusmaksut sun muut. Viime vuonna kävin kerran terveyskeskuksessa. Otatin ihonäytteen ihosyövän varalta. Tänä vuonna aion käydä terveydenhoitajan ns vuositarkastuksessa. Viime vuonna en siinäkään käynyt, ettei tule yhteiskunnalle niin tyyriiksi.
- ameriikka-apuun-jälleen
TIMO SOININ varotukset kannattaa maailman ottaa tosissaan,
kaikki mitä Soini on sanonu kaikki on toteutunu,
ja pahin skenaro voi vielä toteutua ellei heti ryhdytä toimeen,
pakolaiset palutetaan omaan maahansa, heille sinne aletaan rakentaan asuntoja ja yhteiskunta rauha on sinne saavutettava, vaikka ensin tuhoamalla totaalisesti isis maanpäästä,
vaikka irochiman tapaan atomipommilla, kerta tuholla,- Pääasia.on.eliminointi
Neutronipommi on parempi. Se vie hapen keuhkoista mutta jättää jälkeensä ehyen komean rättiotsan. Sen jälkeen päät irti ja aidan tolppaan kuten ISIS tekee.
- Aidasta.ja.sen.tolpista
Pääasia.on.eliminointi kirjoitti:
Neutronipommi on parempi. Se vie hapen keuhkoista mutta jättää jälkeensä ehyen komean rättiotsan. Sen jälkeen päät irti ja aidan tolppaan kuten ISIS tekee.
Meni sinulla vähän väärin. Ei neutronipommi vie happea vaan tappaa säteilyllä. Siis niinkuin läpiastigrillaus miljoonasosasekunnissa. Eloton materiaali ei juuri tuhoudu. Muuten tuo aidantolppajuttu sopisi hyvin.
Tiesitkö aidantolpista, että isonvihan aikana lapset Suomessa pistettiin elävinä aidantolppiin? Tolppa persereiästä sisään ja sillä lailla. On ne venäläiset osanneet ennenkin...
Muuta asiaan liittyvää toiselta palstalta. Suora kopio:
A... M......·
Kose-Uuemõisa
Mistähän se turhautuminen johtuu ?
Se johtuu paapomisesta. Aikuisiä terveitä karvaisia äijiä paapotaan kuin alle 7 vuotiaita. Kts video aiemmissa teksteissä.
Kun nuo perkeleet laitettaas repun ja vesurin kanssa mettään raittiiseen ilmaan aamuseittemästä iltakahdeksaan niin alkaas tapahtua integraatiota.
Tilistä pitääs ostaa se Airamin termos ja kattella tarjouksista muiden lailla ruokaeväät.
Työmatkahan voi nykylain mukaan olla joku satakilometriä suuntaansa.
Me ei suomalaiset olla noille roistoille mitään velkaa. Ei tosiaankaan.
Vasemmiston kannatus on taas pudonnut ja pian se on historian riskakorissa ja loppuu tuo mamuhurmakin maan totaaliseen konkurssiin.
Voi kuvitella kuinka nyt syntyvät valkoiset kiroaa tämän päivän suvakit.
Se 150 miljardia mikä on velkaa 2022 noitten takia kaadetaan koko kura alle äänestysikäisten ja syntyvien niskaan.
Heiltä ei punikit ei vihreät kysy mitään.
Ei tosin Anderskaan.
Nettoveronmaksajia on jäljellä alle 300.00 silloin. Tarkoittaa että maksaa anemmän kuin valtiolta saa.
Miekka niskassa 2030 konttii mekkaan 5 kertaa päivässä niin suvakit kuin muutkin.
Nuohan sikiää kuin minkit.
Työtä ei tartte tehdä niin jää aikaa petihommiin ja perhekoot on 8-16 henkeä.
Siihen koko afrikan kylä ottolapsiksi.
Tiedän monta kertomisen väärtiä tarinaa ja jos ei hulluus lopu on pakko aloittaa Seinäjoen Joupista ja Kongon tulijoista.
Monican tarina ohitti Zahrankin . Oli 200.000 tilillä venäjällä ja ilman mitään kontrollia suomen sossu lykkäs 200.000 riihikuivaa käteen loistavan ylöspidon lisäksi. Ja tuo 2 vuodessa. Kristiina meitä lähin jakopaikka heille.
Zahra sai väärillä papereilla vain 60.000 ja loistoelämän asuntoineen. Ei rangaistuksia koska ovat afgaaneja ja arabeja.
Kämpässä 27 astetta ja piti tilata EV kääntämään sunttia että ei pipot päässä väki ei palellu kesäkelillä.
Oli vähä kalliit kongolaiset. Piippo varmaan kertoo lisää ? Eiköstä joo ?
Ja mitä Seinäjoki tuosta laumasta hyötyi ???
Pöttoöljyäkin kului 3 kertaa enemmän kuin valkoihoisilla.
Vettäkin meni henkeä kohti moninkertainen reippaasti.
Kaupunki ilolla kustansi.
Ja kaupungin onneksi tuo rupusakki meni lähemmä asematunnelia.
Kun valkoinen yh äiti muutti 4 lapsen kanssa samaan asuntoon ei tullu kuuloonkaan joulun alla sosiaalin tilata polttoöljyä ... vuokrakaan ei saanut valkoihoiselle 4 lapsen äidille olla sama.
Suomi on noiden kanssa jo nyt kusessa ja lisää mennään.
Kaikki pois olis parasta. yli 500.000 kotimaista työtöntä ja valtio konkurssissa ja jotkut hörhöt pelastaa koko maailmaa.
- Kuulolla
Kohta saadaan niitä julkisia ruoskimisnäytöksiö ja raajojen silpomisia!
- RuotsinMallia
https://www.youtube.com/watch?v=g0sRmpvdIIk
Tätäkö mekin haluamme? Rauhallisia naapureita? - roletaari
Me olemme avuttomia nyhveröitä. Annamme erään, pienen etnisen ryhmän hyppyyttää meitä hei9dän mielensä mukaan koska röyhkeys ja kovaäänisyys ovat meille ylivoimaisia käyttäytymisen muotoja.
Kunhan saamme tänne moninkertaisen määrän miehiä jotka on vauvasta saakka kasvatettu käsitykseen, että he ovat täysin ylivertaisia vääräuskoisiin nähden niin sitten vasta olemme lirissä.
Mielipiteelleni on hieman käytännön sanelemaa kokemustakin. - ent.siivoojaparka
Moikaahan ne kirkonkellotkin keskellä yötä.
Nehän on niitä, jotka tulevat rikastuttamaan Suomen sisäänlämminnyttä kulttuuria ja pelastamaan suomalaiset sisäsiittoisuudesta. Kysykää vaikka Palomalta. Hän on sen alan asiantuntija.
Eikä ne ole mustaihoisia, jotka nyt ovat matkalla Syyriasta. Komeita oliivinvärisiä tummantulisilmäisiä miehiä, ilman huivia ja pitkiä hameita, niin ei sekään häiritse silmää.
Meinasin minäkin, että jos antaisin oman panokseni pakolaisten vaatekeräykseen. Sain taas likalta hänen vanhoja vaatteitaan. Osa niistä on lyhyitä hameita ja enhän minä sellaisia käytä. Pakolaiset varmaan osaisivat arvostaa niitä, kun ei niillä näytä kuvissa olevan mitään bagaaseja mukanaan. - Mietti.kääpät.sitä
Tjaa-a. Mietitäänpä asiaa. Onko paljon mitään eroavaisuutta, onko naapurissa
- Moskeija
- Sikala
- Hevostallit
- Kanala
- Ilotalo
- Juottola - lisääsanomaakansalle
Tämä se vasta mainio ketju on. Nauran sujuvasanaisille mielipiteille täällä silmät kyynelissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 794197
- 293154
- 2013102
- 512927
- 242854
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422593Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3182577Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2332253Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252106- 452047