Luovutin jo aikoja sitten

Totta. Minä tyttönä joskus kahtelin poikia mutta kun en ole mikään suosittu tyttö niin ei ketään kiinnosta tai jos kiinnostaa niin uskalla tulla kertomaan sitä. Mut joo. Mä päätin, että mä en löydä miestä, mies saa luvan löytää minut.
Joskus olin oikeasti rakastunut yhteen poikaan. Tiesin etten ikinä vois saada sitä mutta aivan sama. Sitä kun on rakastunut niin ei tajua sitä. Sain jonkinlaista masennusta siitä mutta aikanaan kaikki meni ohi.
Nyt oon tämmönen naisen alku, edelleen sinkku eikä se haittaa. Ihmettelen ja säälin näitä 12 vee tyttöjä jotka ehtii poikakaveria... Siis niiden kuuluu vielä olla lapsia ja leikkiä pihalla keppihevosilla. Ei, nykyään leikitään sillä että kuka saa ekana poikakaverin ja kenellä on ollu eniten poikakavereita... :/

Naah mustaki on tuntunu tuolta mutta nyt näin uudessa koulussani kauneimman tytön, jota olen koskaan nähnyt. Nyt ajattelen, että laitan 100% siihen, koska elämä on liian lyhyt. Vituttaisi myöhemmin jos en nyt tee jotain :)

Tarvitseeko joko etsimällä etsiä poika/tyttökaveria tai luovuttaa?
Eikö voi pitää silmät auki, mennä puhelemaan ihmisille kun vaikuttavat kiinnostavilta, edetä jos tuntuu siltä.
Kumppanin metsästys tosiaan käy työstä ja tekee ihmisen onnettomaksi, mutta ei sitä rakastumista tarvitse itseltään kieltääkään.