Nyt jo neljä Eu maata on kieltäytynyt ottamasta matuja vastaan. Ei ole enää minkäänlaista puolustusta olemassa että niitä olisi muka pakko päästää mahamme. Suomi voi samantien tehdä samanlaisen päätöksen ja pistää rajansa kiinni ja VÄLITTÖMÄSTI. Se on sitäpaitsi suurimman osan mielipide maassamme. Eikös Suomen pitänyt olla demokraattinen valtio, ja demokratiassa enemmistön päätöstä on noudatettava.
Eu maat kieltäytyvät vastaanottamasta matuja
5
<50
Vastaukset
- fjjfjfbfxnx
Turvallisesta maasta ei ole mikään velvoite ottaa turviksia piste
Lähes lkaikki suomeen tulevat turvikset tulevat usean turvallisen maan läpi - tuttu_syy
Syitähän tilanteeseen on tasan yksi eli Ruotsi!
Svekopäättäjämme eivät halua uhmata ihannemaataan.
Jos mamutulva olisi uhannut Venäjältä, Norjasta tai Baltiasta, niin se oltaisiin pysäytetty alkuunsa. Ainakin valtaosa siitä. - öflkjghj
Joku muu ratkaisu tähän kriisiin pitää olla. Vaikka kaikki Euroopan maat ottaisivat pakolaisia telttoihin asumaan, niin ei se ratkaisi mitään. Miljoonia on tulossa lisää, ja ainakaan pohjoisen infaa ei pystyisi persaukinen maa rakentamaan ykskaks.
Vaikka kohta kyllä ollaan kaikki samassa köyhyydessä, mutta auttako se lopulta ketään. - viddu
Jos ei tuo noiden muslimi mamujen tänne tulo menen muuten porukoille järkeen, tässä olisi vähän näkökantaa asiaan sekä heidän omaa kiihkoilua ja uhoaan, ruoka on kuulemma tarkoitettu koirille eli me täällä jonne he HERROINA tulevat odottavat että kantotuoleilla kanniskellaan sormia näpäyttämällä HERROJEN sanelemina europalaiset siat ja koirat kantaa SUURIA muslimi HERROJA, että pitää olla EU.n kansojen typeriä ja johtajien sokeita kun tähän typeryyteen lähtivät.
Tuollahan ne huutaa jo ja mellakoi muualla europassa ettei heitä saa enää millään europasta ulos samoin kuin että he lisääntyvät monta kertaa nopeammin kuin eurooppalaiset ym.
Video on suomeksi tekstitetty joten ei ole vaikeaa, ei välttämättä heikkohermoisille
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=GiQiOaSJV20
Sitten selittävät ettei siellä ole mitään tekemistä kuinka paljon on täällä suomessa tai muualla europassa vähäosaisella kantaväestöön kuuluvalla tekemistä mahdollisuuksia ja liikkuma varaa? Eivät taida tajuta todellisuutta EIVÄT!
Siellä ne huutaa että ollaan rasisteja ym. vaikka itse tekevät aivan samaa ja pahempaa, sanotaan maassa maan tavalla mutta näille se on paskan hailee, kuoluikäinen mamunuoriso kerskaa kuinka he hakkaavat saksalaista kantaväestöä kun eivät tee mitään vastaan eivätkä uskalla tehdä koska he liikkuvat porukassa naureskelevat päälle, koulussa mamujen jälkikasvua on n. 80%.tia.
Että ei muuta kun terveiset muslimien europan valloituksesta, sehän kävi kivuttomasti, jäljelle jää ve.t europan kantaväestön pelastumiseksi joko ne on ajettava takaisin mistä ovat tulleet, tai sisällis-sota kantaväestö vs. mamut ja siihenhän se menee väkisin jos ei olla noin typeriä kun tuossa videossa kun otetaan niitä tänne vastaan jopa Donald Trump ihmettelee A. Merkelin touhua ja europan videolla lyhyen aikaa, näin kävi akkavallan kahvojen aikoina T. Halonen teki suomelle mitä teki ja nyt Merkel, ei turhaan sanota Isossakirjassa että naisiksi ovat heidän, "oliko se johtomiehet tai johtajat tulleet", jotenkin tuohon tapaan se meni.
Itselläni nousi joku vanha suomalais/nazi vihamieli valoilleen kun tätä katsoin, vaikka en kovasti ole mielestäni rasisti, nyt sen puoleen minusta on kovaa vauhtia tulossa, he tekevät sen ihan itse omilla teoillaan ja mellakoillaan.
Eihän sillä ole muutenkaan enää periaatteessa mitään väliä joten antaa palaa vaan, minuthan on jo yksi vaarallinen muslimi tuominnut täällä kuolleeksi mieheksi, sen jälkeen en ole yhtään muslimien tekemään kebabbia tai pizzaa enää syönyt tms. se vain että ylläpito on ketjun poistanut jo pitkään se ukaasi sai jopa siellä näkyä mutta sitten poistettiin koko ketju.
EU.n kahle poikki markka takaisin ja mamut takaisin sinne mistä ovat tulleet jos ei ole todellinen sotapakolainen/pakolaisperhe.- viddu
Wienin porteille pysähtyi muslimien maailman valloitus 1520 luvun lopussa, nyt homma menee näin http://www.liveleak.com/view?i=b89_1442920696, eivät ne muslimit ole lopettaneet ja vaienneet niin kristillinen kirkko on tehnyt ja alkanut kumartamaan joka suuntaan jotta tuota rahaa kirkko saisi byrokratian ylläpitämiseksi koska hairahtuivat pois oikealta tieltä ns. Raamatulla päähän lyömiseen ja sen vääristelyllä uhkailuun jota varten M. Luther taisteli jotta Raamattu saadaan edes koko kansojen omiin käsiin omin silmin luettavaksi mitä kirjassa todella lukee, ettei se ole vain latinaksi kirjoitettua.
Ei pelkästään kirkkoherrojen ja ylimystön käsiin joista juontaa kaiken maailman sanonnat kolikko kirstuun kun kilahtaa sielu taivaaseen vilahtaa, tai joitakin temppelin rappusia edestakaisin polvet verillä konttaamista katumusharjoitusta, Raamatun mukaan ei ihminen voi vaikka omistaisi kaiken maanpäällä sillä omaisuudella Jumalaa lahjoa ja ostaa itselleen taivas paikkaa, sinne kulkee se yksi ja ainoa tie se useiden vihaama Jeesus tie josta todellisuudessa monet vihaavat ja siitä tietämättömät eivät tietä ymmärrä ja ehkä haluakkaan ymmärtää, no se on jokaisen oma asia ja päätös, jollekin asiat on lapsena käyneet ylitsepääsemättömiksi ja johtaneet katkeruuteen jne.
No se siitä mutta kun kirkko on näin menetellyt ja tehnyt muslimien valloitus aikomukset on unohdettu, kun pöly on laskeutunut sen jälkeen oli vielä II maailman sota holokausteineen ja ydinpommeineen läntinen maailma haluaa painaa nuo kaikki unohduksiin keinoilla millä hyvänsä, muslimi kalifaatti öljytynnyreineen istuu niskan päällä painamassa ja selittämässä ettei mitään holokaustia ole koskaan ollutkaan jne. ja suuri joukko nielee koko tukin kuorineen päivineen näinhän se on.
Sekä kääntää ettei muslimit tule tänne kuin työtä tekemään ja palaavat takaisin omiin maihinsa, niillä tuntuu olevan edelleen tuo 1500 luvun karvastappio silloiseen europan valloituksen epäonnistumisen tiimoilta paljon hampaankolossa länsimaita kohtaan.
Nyt ne valloittivat jo lähes kaikki EU maat, osa piti puolensa osa taas typeränä tanssien ja liputtaen kutsu heidät tänne sisään vaan, tämä on lopun alkua nyt ihan todella, Venäjä jota vastaan ISIS on lähtenyt taistelemaan on yksi suuri paha heidän silmissään ja vastus joka estää heitä valtaamasta koko maata, joka pitää saada vallatuksi raivattua pois tieltä se on liian vahva vielä, samoin jotkut europan maat jotka sulkivat rajansa.
Ne pidättelevät nyt heidän kalifaatin valtaan nousua aisoissa USA ilmeisesti myöntyy ehkä jos ei D. Trump tai vastaava nouse sinne valtion päämieheksi, suurimman osan EU maiden linjasta ollaan nähty jo mikä on homman nimi, jotkut puhuvat juutalaisten vapaamuurarien hyvävelikerhosta ja sen noususta maailman hallitukseksi, se on ollut valloillaan jo liki tuon yhden vuosi sadan siihen kuuluvat ilmeisesti TTIP sopimukset ym. vastaavat
Tuossa filmissä puhutaan juutalaiset tulevat olemaan tämän keskipisteessä taitaa totta muori turista islamistien on tarkoitus hävittää koko juutalainen maa kansakunta/suku maanpäältä ja saada oma päämiehensä valtaan, se joka tekee tunnustekoja ja ihmeitä ottaa maailman hallituksen vallan yksivaltiuden, jos olen oikein ymmärtänyt tämä HERMANNI tulee olemaan se peto, josta jopa Nostradamus aikoinaan ennusti, suoraan sanottuna ilmestyskirja siis toteutuu sen mukaisella tavalla kun muslimit ovat erivaltakuntien vallan kahvassa kiinni ei jää epäselvyyttä etteikö kaikki ne maat lähde yhdestä käskystä Israelia vastaa taisteluun, niin kuin ilmestyskirja kertoo harmagedonin taistelusta, verta tulee olemaan hevosten kuolaimiin asti, joten sitä todella on silloin.
Mutta että näin meillä, mites muualla ei paljon muutakaan kun partaa kasvattelemaan sandaaleihin, kaapuun ja turbaaniin pukeutumaan opetelemaan arabiaa ja allahia kumartelemaan tai muuten lähtee henki, valitsen jälkimmäisen se on minun valintani.
http://tragediansynty.blogspot.fi/2015/01/pyhasta-sodasta.html
http://www.heinola.org/~patato/cathol10.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352951Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1082230En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731174- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148954Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 42786