Turviksilla massiivinen yliedustus raiskauksissa

aikauskomatonta

30 000 turvista tekee 8% raiskauksista, tämä tarkoittaa jo pelkästään massiivista yliedustusta muuhun väestöön suhteutettuna.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että turvikset ovat pääasiassa lapsia, pieniä viettomia pakolaislapsukaisia. Tietysti myös naisia ja perheitä. Näin olen yleltä lukenut ja kuullut, joten pakko asian näin olla.
Siten nuo vähät turvismiehet mitä joukossa olleet, tehneet aivan tolkuttoman määrän raiskauksia.

17

189

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tolkun_ihminen

      Ylen poliisilaitoksiin tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että poliisia ovat työllistäneet lukuisat katteettomat kertomukset turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista.

      – Perättömiin ilmoituksiin joudutaan panemaan liikaa paukkuja. Se vie poliisin resurssia, ruokkii huhuja ja lisää levottomuutta, moittii Arto Karnaranta, Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö.

      Väitteistä ei läheskään aina ole tehty R-ilmoitusta eli rikosilmoitusta, mutta S-ilmoituksia eli sekalaisilmoituksia kyllä – tai ei ilmoitusta lainkaan.

      Kuuluisin S-ilmoitus lienee kansanedustaja Pentti Oinosen (ps.) väite teinitytöstä, joka olisi joutunut Kuopiossa turvapaikanhakijan raiskaamaksi. Tieto ei pitänyt paikkaansa.

      Iso ongelma: "Ensimmäinen tieto jää elämään"

      Ylivieskassa puolestaan nousi vuodenvaihteessa iso kohu, kun kahden tummaihoisen miehen väitettiin syyllistyneen törkeään raiskaukseen. Tapaus osoittautui täysin keksityksi, mutta leimasi pikkukaupungin afrikkalaisväestön.

      – Se oli todella ikävä tapaus. Onneksi pystyttiin varsin nopeasti se ampumaan alas ja tuomaan esille totuus, Oulun apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta sanoo.

      Poliisia myös kritisoitiin tapauksen tiedottamisesta.

      – Tahtoo vain olla niin, että ensimmäinen tieto jää elämään eikä korjauksia noteerata. Se on iso ongelma, hän murehtii.

      – Joskus ei löydetä näyttöä puoleen eikä toiseen, ja silloin jää ikuinen epävarmuus.

      Myös Vihdin teinityttöjen tapaus on esimerkki väärinkäsitysten voimasta: ensin tarina kaupan edustalla ahdistelluista tytöistä laajeni raiskaushuhuiksi, sitten se uutisoitiin perättömäksi.

      • 666yleislam666

        Niin ja ajattele, että kyse pienistä viattomista lapsukaisista, joista ihmiset kehtaa tehdä noita ilmoituksia. Aikuisia miehiähän ei ole juuri ollenkaan turvisten joukossa, ei voi olla koska ylekin aina näyttää pienten lapsukaisten kuvia.

      • Itse_asiassa

        tuossa artikkelissa on vanhentunutta tai väärää tietoa. Vihdin tapaus, jota väitettiin keksityksi, osoittautuikin lopulta tositarinaksi.

      • Tolkun_ihminen
        Itse_asiassa kirjoitti:

        tuossa artikkelissa on vanhentunutta tai väärää tietoa. Vihdin tapaus, jota väitettiin keksityksi, osoittautuikin lopulta tositarinaksi.

        Teemu Selänne herätti paljon huomiota kertomalla blogissaan, että hänen ystävänsä alaikäinen tytär oli joutunut turvapaikanhakijoiden joukkoraiskaamaksi.

        Ylen keräämien tietojen perusteella poliisin rikosilmoitusjärjestelmään on kirjattu kaksi joukkoraiskausta, joita epäillään turvapaikanhakijoiden tekemiksi. Toinen on ollut Helsingissä ja toinen muualla pääkaupunkiseudulla.

        Helsingin rautatieasemalla epäillyksi tapahtuneen teon uhri on Ilta-Sanomien tietojen mukaan täysi-ikäinen. Ylen tietojen mukaan toisessakaan tapauksessa ei ole alaikäistä uhria.

        Ellei Selänteen mainitsema teko ole tapahtunut ennen syyskuuta 2015, se ei vaikuta olevan ainakaan poliisin tietoon tullut joukkoraiskaus. Tai sitten tekijät eivät ole varmuudella turvapaikanhakijoita tai uhri alaikäinen.

        Ei toki voida poissulkea, etteikö Selänteen ystävän lapseen ole kohdistunut jotain seksuaalirikosta.

        Syytös: Poliisi pimittää ja vähättelee

        Hämeen poliisi kertoo olevansa yhteydessä villeihin somekirjoittajiin aina, jos saa heitä selville.

        – Kyllä on jouduttu puuttumaan somekeskusteluihin ja jopa tiedottamaan. Seuraamme niitä tiiviisti. Huhut vain tuppaavat vahvistumaan ihmisten mielissä, harmittelee Martti Hirvonen, rikosylikomisario Hämeen poliisilaitoksesta.

        Poliisia on syytetty tapausten pimittämisestä, varsinkin jos tilastot ovat liian "kauniit".

        – Uskottavuuttamme on kyseenalaistettu, kertooko poliisi kaiken, mitä on tapahtunut, vähättelemmekö asioita, Arto Karnaranta Oulun poliisista kertoo.

      • Itse_asiassa
        Tolkun_ihminen kirjoitti:

        tuo copypastauksesi ei mitenkään liittynyt Vihdin tapahtumiin. Olet siis joku vähän yksinkertainen trollaaja, tai sitten Vihdin tapahtumaan osallisena ollut ahdistelija, joka yrittää epätoivoisesti kiistää syyllisyytensä.

      • näin-on-näreet
        Itse_asiassa kirjoitti:

        tuossa artikkelissa on vanhentunutta tai väärää tietoa. Vihdin tapaus, jota väitettiin keksityksi, osoittautuikin lopulta tositarinaksi.

        Vihdin tapaus on poliisitutkinnassa,ei se mikään valhe ollut suvakkien selittelyistä huolimatta.

    • Valkopesuaa-studiossa

      Poliisi valkopesi juuri turvikset A-studiossa. Ongelma ei ole, että ulkomaalaiset tekevät 50 % Helsingin raiskauksista, vaan suomalaisten rasistinarttuhuorien tekemät väärät rikosilmoitukset. Suvakkipoliisi Tommi Rehn antoi haastattelun. Onkohan Elisabethin lapsenlapsia. Pedofiilin serkku?

      • Totuuskomissio

        Olet tullut ihan samaan johtopäätökseen kuin allekirjoittanut. Ylen Mot ohjelma toi esiin likimäärin oikeita lukuja varmaankin ja tilastoykkösenä siinä somalit.
        Mutta heti perään A-studiossa Yle oli etsinyt "sopivia" haastateltavia poliisitoimen viranhaltijoista ja kaikki kumottiin!

        Miten voi olla näin monia totuuksia viranomaistaholla? Kolehmainen taitaa olla harvoja rehellisiä joita haastateltu ulkomaalaistaustaisten tekemistä seksuaalirikoksista ja todennut, että merkittävää kasvua on rötöstelyissä.

      • jklköll

        Yksi suvakkien perusväittämiä on myös että suomalaiset tytöt raiskauttavat itseään tahallisesti rasistisessa tarkoituksessa.

      • totuuskomissio
        jklköll kirjoitti:

        Yksi suvakkien perusväittämiä on myös että suomalaiset tytöt raiskauttavat itseään tahallisesti rasistisessa tarkoituksessa.

        Tosin sellaista väitettä ei kukaan ole missään esittänyt.

      • eimuut
        totuuskomissio kirjoitti:

        Tosin sellaista väitettä ei kukaan ole missään esittänyt.

        Ei tietysti muut kuin suvakit.

    • Hätäkeksiikeinot

      Seksuaalinen hätätila on ollut ulkomailla selitys raiskauksille. Onkohan Suomessakin? Pikkupoikakin kelpaa raikattavaksi kun matulla on hätä. Vaimo ja tytär ovat jääneet kotimaahan.

    • Breben

      Poliisi on jo koulutuksensa puolesta täysi diletantti tekemään johtopäätöksiä tilastotieteestä ja todennäköisyys-matematiikasta.

      Edelleen pitää paikkansa että lähi-idästä ja pohjois-afrikasta tulleiden maahanmuuttajien osuus raiskaus- ja sexuaalirikoksista on n. 17 - 18 kertainen suhteutettuna kantaväestön vastaaviin rikoksiin, niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissakin maissa. Tilastoa yritetään kaunistella ottamalla mukaan myös Venäjältä, Virosta ja muista sekä itä- että länsimaista tulleet maahanmuuttajat.

    • Aboriginaali
    • fsdfffg

      En usko ylen haluavan haastatella poliisia, jonka mielestä on pahempi juttu, jos TURVAA hakeva ihminen raiskaa. Aina löytyy rikoksen vähättelijöitä, tai heitä käsketään vähättelemään yhteikuntarauhan nimissä-

    • yleveropoisheti

      Eilisten Ylen uutisten juttu näistä turvapaikanhakijoiden raiskauksista oli suorastaan surkuhupaisa. Naistoimittaja yritti niin selkeästi vähätellä koko asiaa. On tapahtunut "vain" kaksi joukkoraiskausta... no eikös yksikin ole liikaa, varsinkin kun asialla ovat mukamas hengenvaarassa vainoa paenneet ihmiset. Turvapaikanhakijat tekevät "vain" 7-8% raiskauksista... no heitä on kuitenkin VAIN n.30000, joista osa on naisia ja lapsia, eli pieni joukko matu-ukoista vastaa aika isosta osasta tekoja. Kyllä tuo Ylen touhu alkaa olla jo ihan naurettavaa. Samaan aikaan kun Yle yrittää vähätellä asiaa esim. MTV:n kokenut rikostoimittaja Jarkko Sipilä totesi että meillä on käsissämme todellinen ongelma kevään koittaessa.

    • ihmeellistä_laskentaa

      Mitähän väliä sillä on, onko turvapaikanhakija vaiko turvapaikan jo saanut ?
      Samoja matuja ne on kumpainenkin.Mutta rikostilastoissa kulkevat eri katekorioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      302
      4869
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3109
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      68
      3085
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      33
      1590
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1282
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1219
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      15
      1058
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      79
      1047
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      1019
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1011
    Aihe