Siis ateistit, vapiseeko sydän puolentoista vuodenpäästä ja nyt olisikin armonpäivä menetetty.
Pääsette kiristelemään hampaitanne Tuomarin eteen.
https://www.stara.fi/2016/03/03/nasa-vaarallinen-asteroidi-hipoo-maata-viikonloppuna/
Maata ja ihmiskunnan olemassaoloa uhkaa valtava joukko avaruutta kiertäviä asteroideja. Vaarallisista aseroideista tunnetaan vain häviävän pieni osa, ja parhaillaan Maata lähestyy vaarallinen asteroidi 2013 TX68. Sen odotetaan kiitävän Maan ohi todella läheltä, vain alle 24.000 kilometrin päästä.
Pari kuukautta sitten ”hipaisun” ajankohdaksi määriteltiin 3. – 8. maaliskuuta, ja nyt ajankohta on tarkentunut ensi lauantaiksi. Tällä tietoa asteroidi ei osu Maahan, mutta seuraavan kerran se on saapumassa jo 28. syyskuuta 2017, eli puolentoista vuoden päästä. Silloin lentorata voi osua niin, että pahimmassa tapauksessa asteroidi osuu Maahan traagisin seurauksin.
loput linkistä.
Isoon kirjaan on merkittynä kivi, joka tulee murskaamaan .. siis olisikohan se tuollainen, mene ja tiedä.
Kulmakivi, joka murskaa hyljättynä hylkääjänsä.
Viite on siinä varmasti elämään, joka käy kellona viimeistä hetkeä.
Tik tik ja tak. tak.
Herran omat, hehän nostavat vaan päänsä ja yllättävä tilanne on vain uuden alku....
Mutta, pilkkaajien toiminta on siten loppu, kun kello piristelee herätystä, ....
Isokirja puhuu pasunan äänestä ja monesta asiasta, joka tulkinnaltaan voi hyvinkin olla tämänpäivän teknologiassa sitä, että se tavoittaa heti lukijansa ja kuulijansa.
Nähdään, tiedetään ja ilmoitetaan. Se on heti tietona saatavilla ympäri maailman, netti, tv. ja radio.
Ei ennen bushmannin kiroamilla ja hänen häpäisemillä paimentolaisaikaan ollut tiedotusvälinettä, tällaista, jonka saavuttavuus olisi kaikenkattavaa.
Tai verrataan intiaanien aikaa, nuotio, tuli ja filtti- sekä savumerkit.
Ensimmäinen viesti, "filtti tulessa" kaikui savumerkkinä naapurille.
Tai rannikolla "tulet" - palamassa, viestinä, "vihollinen" - vaara.
Tavoitettavuus rajattu, mutta tänään tämä netti.
Riittävä arvo uutisessa, se lähtee ja on pian kaikkialla.
Siis Isokirja voikin viestiä tuon murskaavan kiven ”näinkin”, kun viittaan asteroidiin .
Sitä bushmanni ei ehkä viestinä ole ymmärtänyt, eivätkä raamatullisen salasanomaviestin kirjoitustavan avulla ole tajunneet ateistit hävittää sitä.
Vaan nämä aikain bushmannit ovat panetelleet lähdettä ja tavallaan pyrkivät osoittamaan tuota kirjaa tyhmäksi - saduksi. No, vapaushan on lukea ja päätellä jokaisen omalta kohdaltaan, sekä tehdä valinnat.
Niin, mielenkiintoista, että panetellut kohdat, epäraamatulliseksi, mahdottomaksi, saduksi, on saanut juuri satelliittien kautta todistusvoimaa, että näin on todella, mitä 3500- vuotta sitten on kirjoitettu.
Siis, nyt puhun murskaavasta kivestä. En sano, että se tuossa olisi, mutta näin esimerkkinä, kuinka yllättävää ja nopeaa voi ollakin aivan näin läsnä olevaksi tähän aikaan.
Siis pasuna - asian yllättävyys - sekä loppu.
Myös etsikkoajasta puhutaan, sen menetyksestä jne.
No, tämä oli asiantiimoilta vain nostettu ajatus, ei sitä, että se varmasti tapahtuu.
Mutta, jos, mitä sitten sinulle tapahtuisi???
Normaalikuolema kyllä, mutta - entä sitten??
Tieteen kuvalehdestä ... pelottaisiko
Pasunan.ääni
1
133
Vastaukset
- tuo.merkki
Laittaisi miettimään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1372759Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682350Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151112
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13962Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50791