Vilaus monikulttuurisen Suomen huomisesta, Loimaa

Unelmaa.pukkaa

"Loimaan evankelisella kansanopistolla majoittuvat ulkomaalaisnuoret olivat torstaina lähteneet ohjaajineen pelaamaan jalkapalloa Hirvihovin palloiluhalliin, kun peli poliisin mukaan "ylikuumentui".

Jalkapallopeli oli edennyt viimeiseen erään, kun poliisin mukaan "pallo pysähtyi ja ottelua jatkettiin nyrkein ja erilaisin lyömäasein". Poliisin mukaan lyömäaseiksi oli haettu jopa tuoleja.

Joukkotappeluksi äityneeseen jalkapallopeliin osallistui arviolta kymmeniä nuoria ja tappeluun lähdettiin myös vaihtopenkin ja katsomon puolelta. Kaikki joukkotappeluun osallistuneet ovat alaikäisiä. Loimaan evankelisella kansanopistolla toimii nuorten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. "

Matu imi jo äidinmaidosta vihan ja tappelemisen kulttuurin. Aikanaan nämä oppivat rakentamaan pommeja. Tätä kutsutaan myös Unelmaksi.

"- Jalkapallo on läpi historian yhdistänyt maita, kansoja ja nuoria, mutta tällä kertaa tavalla jota nyt Loimaan poliisissa tutkitaan useampana pahoinpitelyrikoksena, poliisi päättää tiedotteensa."

Matuilla kun vaan on ihan omat islamsävelensä, noin tiedoksi vaan teille ihmettelijöille jotka seisotte suu auki kun unelmahöttö kotoutuksineen ei toimikaan. Ikinä. Koskaan. Muslimeille.

6

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä ihmetyttää miten suvakkiohjaajat uskaltaa tuollaisen väkivaltajoukkion matkassa liikkua? Ei ne matut varmaan kovin tarkkaan katso ketä ne huitaisee...

    • Sepeteus222

      Asia on niin, että muslimi-mamu ei tule koskaan kotoutumaan Suomeen. Hänellä on eri uskonto, eri tausta, eri sivistys, eri koulutus, eri maailmankatsomus kuin suomalaisilla. Ja sitä paitsi hänellä on eri kirja, josta hän lukee elämänohjeensa: ei Raamattu vaan Koraani. Ja Koraanissa sanotaan mm., että todellinen oikeauskoinen muslimi saa toisuskoiselle (kristitylle, juutalaiselle jne.) valehdella, toisuskoisilta saa varastaa, hänet saa raiskata, ryöstää ja vaikka tappaakin, jos muslimin oma etu vaatii. Ja totta kai muslimiuskonnon levittämisen etu vaatii, että muslimiuskonto saisi mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Ranskassakin, ja Belgiassa, Hollannissa, Saksassa.

      Saksaan on tullut valtava määrä muslimi-lähetyssaarnaajia: peräti yli 1 000 000 (miljoona) muslimia ym. onnenonkijaa tuli sinne viime vuonna ! Sanonpa vaan, että kyllä saksalaisilla on tulevina vuosina mamuissa kestämistä ! Siellä tullaan naisia ahdistelemaan ja raiskaamaan aivan eri mittakaavassa kuin meillä täällä Suomessa !

      Oikea käsittelytapa tuon viime vuonna Suomeen tulleen muslimi/mamu-tulvan kohdalla olisi se, että 99 % maahantulijoista palautettaisiin siihen maahan mistä he ovat Suomeen tulleet: Ruotsiin (turvallinen maa) tai Venäjälle (turvallinen maa) tai Saksaan (turvallinen maa). Ja vain 1 % jätettäisiin Suomeen. Viime vuonna Suomeen tulijoita oli netissä olevan tiedon mukaan kaiken kaikkiaan 32 478. Ja yksi prosentti siitä on 325.

      Tai jos olisimme hieman armollisempia heitä kohtaan ja jättäisimme Suomeen 2 % tulijoista, olisi uusien, Suomeen tulleiden ja hyväksyttyjen kulttuurin-rikastuttajien lukumäärä silloin 650, mikä luku olisi suunnilleen sitä luokkaa, minkä Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ottamaan vastaan ns. kiintiöpakolaisina. (Kiintiöpakolaisten määrähän Suomen kohdalla on 750 pakolaista vuodessa). Siitä me kyllä selviytyisimme. Ja kiintiöpakolaisten kohdalla asia on niin, että he eivät itse tule maahan salakuljettajille maksettujen suurten rahojen voimalla, vaan suomalainen valintakomissio käy paikan päällä Turkin tms. pakolaisleirillä, valitsee Suomeen lähtijät ja tuo heidät tänne mukanaan. Se olisi minunkin mielestäni oikeudenmukaista ja järkevää. Ja enintään 750 pakolaista vuodessa olisi Suomelle sopiva lukumäärä. Mutta Suomen talous ei tule kestämään sitä, että tänne tunkee joka vuosi yli 30 000 elintasopakolaista, elintasoturistia, onnenonkijaa. Milloinkahan meidän vallanpitäjillämme silmät avautuvat näkemään todellisuuden? Liian myöhäänkö, kun maa on jo muslimisaatio- ja talouskatastrofin partaalla ? Toivotaan, että pian, ennen katastrofia.

    • uytrtytrfgh

      Merkillistä porukkaa noi matut,ne ei vanhene koskaan ovat aina alaikäisiä.

    • sinnekai

      Virokin osoittaa solidaarisuutensa pakolaispolitiikkaan....ottaa ensimmäiset pakolaisensa elikkä 7 pakolaista ensi viikolla...niin jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ja peräti 0,9% virolaisista ottaisi pakolaisen naapurikseen! Ottaisikohan ne meitä suomalaisia sinne "pakolaiseksi", tulisimme kyllä omillamme toimeen ja siten rikastuttaisimme heitä ihan toisella tavalla, emmekä kulttuurin muutoksiakaan vaatisi senverran saman tapaisia ollaan! http://www.tallinna24.ee/artikkeli/378141-viro-ottaa-ensimmaiset-pakolaisensa-ensi-viikolla-jos-kaikki-menee-suunnitelmien

    • Thisisrape

      Lähi-itä on liekeissä. Syyksi sodanjulistukseen voi olla pilkkuvirhe jalkapallossa. Ei kiitos suomeen tai täällä on 1918 sisällisodsn uusinta

    • Kohtuulistako

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8213
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      921
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      800
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe