Luterilainen kirkko ja Bill Johnson/New Wine - NAR

Solus_Christus

En kuulu helluntaikirkkoon, mutta haluan varoittaa kaikkia veljiä ja sisaria Kristuksessa. Näkökulmani piirtyy luterilaisen kirkon kautta, mutta toivon teidän tutkivan nämä varoituksen sanat.

Luterilaisen kirkon sisällä vaikuttaa Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen lisäksi New Wine -verkosto, joka näkyy esimerkiksi Kansan Raamattuseuran toiminnassa. Lutherin perintöä, Ristin teologiaa, ollaan korvaamassa anglikaanikirkon kautta tulleella uuskarismaattisuudella, jota myös torontolaisuudeksi kutsutaan. Tämän verkoston kautta muun muassa Patrick Tiaiselle on avattu ovet luterilaisiin seurakuntiin. Huoli voikin ylittää kirkkokuntarajat.

Heikki Hilvo on Healing Rooms - hallituksen jäsen ja johtotiimin jäsen myös New Wine -verkostossa. Kovin moni ei muista New Wine -verkoston olleen aktiivinen toimija kuusi vuotta sitten.

Pohjoismainen johtajuuskonferenssi - New Wine Nordic Leaders Conference Helsingissä 21.-23.4.2010

Bill Johnsonin piti olla pääpuhuja tässä Kansainvälisessä New Wine johtajuuskonferenssissa.
Järjestäjinä toimivat New Wine Finland, Petrus församling, Espoon vapaaseurakunta, Healing Rooms Finland ry ja Kotiryhmäverkosto ry.
Molemmat pääpuhujat Bill Johnson (Bethel - USA) ja John Coles (UK) eivät kuitenkaan päässeet paikalle tuhkapilven vuoksi. Johnson piti opetukset skypen kautta.
Tapahtumat järjestettiin Helsingin Vanhassa kirkossa ja Johanneksen kirkossa.
http://www.healingrooms.fi/?sid=216


New Apostolic Reformation on ollut puheenaiheena, mutta kuinka moni huomasi TV7:lla olleen Renessanssi-ohjelman Seitsemän vuorta (7 vuoren mandaatti) -opetuksen?
http://www.tv7.fi/vod/player/42729/;
Perhe http://www.tv7.fi/vod/player/42730/;
Media http://www.tv7.fi/vod/player/42731/;
Luovuus (taide, viihde) http://www.tv7.fi/vod/player/42732/;
Politiikka http://www.tv7.fi/vod/player/42733/;
Koulutus http://www.tv7.fi/vod/player/42734/;
Raha http://www.tv7.fi/vod/player/42735/;
Unelma (uskonto, Kingdom Now) http://www.tv7.fi/vod/player/42736/

Heikki Hilvolla on tiiviit verkostot, kuten Kokkolan Word of Faithiin:
Apostolinen ilta, mukana Patrick Tiainen, Rodrigo & Saara Campos, Tomi Vartiainen, Arild Måsö, Heikki Hilvo, Jarno Piipponen ja Markus Korhonen.

35

2559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Solus_Christus

      New Wine -verkosto
      New Wine -johtotiimi on ryhmä seurakuntien tai muiden järjestöjen vaikuttajia, jotka ovat sitoutuneet liikehdinnän edistämiseen Suomessa. He kokoontuvat säännöllisesti, pitävät yhteyttä laajempaan kansainväliseen New Wine -verkostoon sekä vastaavat Suomen New Wine -toiminnasta.

      Johtotiimin jäsenet:
      Jukka Jämsen toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä. Hän vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta.
      Kirsi Jämsen opettaa Jyväskylän kristillisessä koulussa ja vapaalla toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä, lastentiimiläisenä ja rukouspalvelijana.
      Suvi Kankkunen johtaa uuden sukupolven HOPE-raamattukoulua Suomen teologisella opistolla. New Winessa hänen vastuullaan on erityisesti nuorten toiminta.
      Mika Kilkki on Jyväskylän KohtaamisPaikan pappi. New Winessa Mika vastaa kumppanien verkostosta.
      Tiina Kilkki on Jyväskylän KohtaamisPaikan työssä yhdessä miehensä Mikan kanssa.
      Kenno Leier toimii Espoon vapaaseurakunnan johtajana.
      Helena Lintinen toimii Suomen Alfa-kurssin toiminnanjohtajana ja Suomen teologisen opiston tuntiopettajana.
      Simo Lintinen on Suomen teologisen opiston rehtori. Simo on myös New Wine Finland -verkoston johtaja.
      Mikko Matikainen on Kansan Raamattuseuran koulutusjohtaja.
      Markus Nikkanen on pastorina Turun vapaaseurakunnassa, joka tunnetaan nimellä Hope - Uuden sukupolven seurakunta.
      Petri Patronen on toiminnanjohtaja Kotiryhmäverkosto ry:ssä, joka on kirkon sisällä vaikuttava jumalanpalvelusyhteisö pääkaupunkiseudulla.
      Antti Pesonen toimii evankelioimistyön pastorina Vuosaaren seurakunnassa, jossa hän vastaa Kuninkaan illoista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä.
      Jopi Pietiläinen on Turun vapaaseurakunnan johtaja.
      Ari Puonti on Helsinki Vineyard-seurakunnan johtaja ja Healing Rooms-järjestön hallituksen puheenjohtaja.
      Johanna Sarento kiertää seurakunnissa puhumassa ja rukoilemassa. New Winessa Johanna toimii johtotiimin yhteyshenkilönä.
      Markku Sarento on pastori, joka toimii julistajana ja kouluttajana pääosin Hengen uudistus kirkossamme ry:n yhteydessä.
      Tapio Sätilä, pastori.
      Leila Valmari toimii Rovaniemen vapaaseurakunnan pastorina.
      Pekka Valmari on Rovaniemen vapaaseurakunnan puheenjohtaja.

      • Solus_Christus

        Seurakunnat ja yhteisöt, jotka julkisesti liittyvät New Wine -verkostoon.
        Espoon vapaaseurakunta, www.espoonvapaaseurakunta.fi >>
        Helsinki Vineyard, www.helsinkivineyard.fi >>
        Hämeenlinnan vapaaseurakunta www.hmlvapis.fi >>
        Joensuun vapaaseurakunta, www.joensuunvapaaseurakunta.net >>
        Järvenpään vapaaseurakunta, www.arkki.org >>
        Kallion vapaaseurakunta, www.kallionvapaaseurakunta.fi
        Kempeleen vapaaseurakunta, www.kempele.svk.fi >>
        KohtaamisPaikka (Jyväskylä), www.kohtaamispaikka.net >>
        Linkkiseurakunta (Hämeenlinna), www.linkkiseurakunta.fi >>
        Nivalan vapaaseurakunta, www.nivalanvapaasrk.com >>
        Oulun vapaaseurakunta, www.oulu.svk.fi >>
        Petrus församlingen (Helsinki), www.petrusforsamling.net >>
        Raaseporin vapaaseurakunta, www.facebook.com/raaseporinvapaaseurakunta
        Raision vapaaseurakunta, www.raisio.svk.fi >>
        Rovaniemen vapaaseurakunta, www.rovaniemi.svk.fi/ >>
        Tampereen Messukylän seurakunnan Kohtaamispaikka
        www.messukylankohtaamispaikka.fi
        Turun Mikaelin seurakunnan Kohtaamispaikka
        Turun vapaaseurakunta, www.armontalo.org >>
        Uusi Verso (Tampere), www.uusiverso.fi >>
        Verkosto (Helsinki), www.verkosto.net >>
        Vineyard Uusimaa www.vineyarduusimaa.fi >>

        Suomen teologinen opisto on New Wine -kesätapahtuman järjestämis- ja taustayhteisö.
        www.teologinenopisto.fi/tapahtumat-ja-kurssit/nwhimos

        Valvokaa.


      • 1.Kor.1-18

        Vanha viestini. Toivottavasti selventää tilannetta.

        1.Kor.1-18
        24.2.2016 21:12

        Seuraavilla videoilla arvostellaan Suontoa ja peräänkuulutetaan reformaation viemistä loppuun saakka.

        https://www.youtube.com/watch?v=r16_MlXgY-A

        https://www.youtube.com/watch?v=pBqc4S-p_8A

        Seuraavassa luonnehdintoja 1500-luvun radikaalireformaation spiritualisteista… Onkohan tämä sisällöllisesti sitä reformaatiota, mitä henkilö videoillaan nyt peräänkuuluttaa?
        .

        Lainaus alkaa:
        Utooppis-yhteiskunnalliset spiritualistit:

        ”…taustana olivat keskiaikaiset ja reformatoriset apokalyptiset käsitykset alkavasta tuhatvuotisesta valtakunnasta, jota edeltäisi lopputaistelu antikristusta ja maallista kirkkoa vastaan, porttoa, joka sorti yhteiskunnan köyhiä ja omistamattomia. Tästä syystä radikaalireformaation tämä haara sai myös sotaisia muotoja. Muodostettiin kristillisiä teokratioita, joissa toteutettiin tuhatvuotista valtakuntaa.”

        Individualistiset spiritualistit:

        ”Se säilyttää renessanssin ja humanismin levittämät antiikkiset kosmiset käsitykset, joiden mukaan yksilön sielu on mikrokosmos, joka on osallinen maailmansielusta, ja pitää Kristusta ja sielua mystisesti identtisinä.”

        http://rape1941.mbnet.fi/arffman.htm

        Lainaus päättyy.

        .
        Ainakin "valtakunnasta", mikrokosmoksesta ja maailmansielusta olisi puhuttu jo 1500-luvulla… Herää kieltämättä vahva epäily, että vaatimus reformaatiosta onkin paluuta spiritualistien jalanjäljille?

        .
        Siunausta.


      • muustaentiedä

        " Markus Nikkanen on pastorina Turun vapaaseurakunnassa "

        Markus ei ole vuosiin ollut Turun vapiksen työntekijänä.

        http://hopeseurakunta.fi/

        Mutta tuosta New Winestä, olen karsastanut tuota porukkaa aina. Ja ikävä kyllä Vapis on siinä kuin veitsivoisssa.


      • BereanCall
        muustaentiedä kirjoitti:

        " Markus Nikkanen on pastorina Turun vapaaseurakunnassa "

        Markus ei ole vuosiin ollut Turun vapiksen työntekijänä.

        http://hopeseurakunta.fi/

        Mutta tuosta New Winestä, olen karsastanut tuota porukkaa aina. Ja ikävä kyllä Vapis on siinä kuin veitsivoisssa.

        Listalta puuttui.

        Antero Laukkasen Majakka-seurakunta.
        http://www.majakka.net/uutiset/majakka-seurakunta-toivottaa-kaikille-ihanaa-kesaa/

        Healing Roomsin yhteydet New Wine-kesätapahtumaan.
        www.healingrooms.fi/?sid=94


      • Way.truth.life

        Kurikan Vapaaseurakunnassakin pidetty n. vuosi takaperin New Wine-viikonloppu. Puhujina olivat mm:ssa Sarennot ja Lintiset. Joten Kurikan Vapaaseurakunta kuuluu vahvasti listaan mukaan.


      • 1.Kor.1-18
        1.Kor.1-18 kirjoitti:

        Vanha viestini. Toivottavasti selventää tilannetta.

        1.Kor.1-18
        24.2.2016 21:12

        Seuraavilla videoilla arvostellaan Suontoa ja peräänkuulutetaan reformaation viemistä loppuun saakka.

        https://www.youtube.com/watch?v=r16_MlXgY-A

        https://www.youtube.com/watch?v=pBqc4S-p_8A

        Seuraavassa luonnehdintoja 1500-luvun radikaalireformaation spiritualisteista… Onkohan tämä sisällöllisesti sitä reformaatiota, mitä henkilö videoillaan nyt peräänkuuluttaa?
        .

        Lainaus alkaa:
        Utooppis-yhteiskunnalliset spiritualistit:

        ”…taustana olivat keskiaikaiset ja reformatoriset apokalyptiset käsitykset alkavasta tuhatvuotisesta valtakunnasta, jota edeltäisi lopputaistelu antikristusta ja maallista kirkkoa vastaan, porttoa, joka sorti yhteiskunnan köyhiä ja omistamattomia. Tästä syystä radikaalireformaation tämä haara sai myös sotaisia muotoja. Muodostettiin kristillisiä teokratioita, joissa toteutettiin tuhatvuotista valtakuntaa.”

        Individualistiset spiritualistit:

        ”Se säilyttää renessanssin ja humanismin levittämät antiikkiset kosmiset käsitykset, joiden mukaan yksilön sielu on mikrokosmos, joka on osallinen maailmansielusta, ja pitää Kristusta ja sielua mystisesti identtisinä.”

        http://rape1941.mbnet.fi/arffman.htm

        Lainaus päättyy.

        .
        Ainakin "valtakunnasta", mikrokosmoksesta ja maailmansielusta olisi puhuttu jo 1500-luvulla… Herää kieltämättä vahva epäily, että vaatimus reformaatiosta onkin paluuta spiritualistien jalanjäljille?

        .
        Siunausta.

        Lainaus:
        1.Kor.1-18

        24.2.2016 21:12

        Seuraavilla videoilla arvostellaan Suontoa ja peräänkuulutetaan reformaation viemistä loppuun saakka.

        https://www.youtube.com/watch?v=r16_MlXgY-A

        https://www.youtube.com/watch?v=pBqc4S-p_8A
        Lainaus päättyy.

        .
        Edeltävät linkit eivät ole enää julkisia.
        Onko Katupaimen Jani Liukkonen tehnyt parannuksen ja pyytänyt anteeksi Tapani Suonnolta, Esa Hyvöseltä ja Aki Miettiseltä?
        Vai onko "isä" käskenyt pitämään pienempää profiilia?
        Vieläkö Bill Johnsonin oppi (Bethel) on Janille Raamattua tärkeämpi?

        .
        1.Kor. 10:21 (KR1933/38)
        Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.

        .
        Siunausta.


      • puhdasvesi

        Kun te juotte sitä uutta viiniänne se hurmaa teidät ja teistä tulee sen viinin lähteitä.Mutta missä on Vesi.Puhdas raikas kaivo vesi,-juokaa vettä,puhdasta vettä niin teistä tulee sen veden lähteitä.Joka viiniä juo se päihdyttää,-ja juottaa sitä ystävälleenkin.Päihdyttävää viiniä. Jeesus sanoi juovansa opetuslasten kanssa viiniä vasta hääaterialla,ei ennen sitä ei täällä maanpäällä vaan taivaassa.Täällä Vesi on se joka puhdistaa ja kastaa poistaa synnin upotuskasteella.


    • totuusasioista

      Hyvä lista todellisista kristityistä. Kaikkien tilaisuuksiin kannattaa mennä kasvamaan ja virkistymään.

      Suosittelen!

      • Ristinystävä

        Juuri näin.


    • U-turnipsi

      Vaikka keravalaisten maailmanvalloitus nuorisotyössä onkin yskähdellyt ja henkilöitä on valunut kotikirkkoonsa tai alas opilliseen kotiinsa, niin eivät keravalaiset ole julkisesti tilanteesta luterilaisia syyttäneet. Toivottavasti paikkakuntasi puskaradiossa soi helluntailaisten toimesta muutakin kuin varoituksia foliohatuista. Kun kaikenlaisia tulisia ja tulisieluisia henkilöitä, ihan mummoista lähtien, pyörii omastakin takaa.
      nimimerkki: Arkin(en) naapuri

      • Solus_Christus

        Sekä helluntailaisissa että luterilaisissa on vielä niitä, jotka eivät ole luopuneet Rististä.


      • 1.Kor.1-18

        Se olisikin mielenkiintoista, kun luterilaista kirkkoa syytettäisiin helluntailaisten kalastelusta S24-palstalla.

        .
        Siunausta.


      • 1.Kor.1-18
        1.Kor.1-18 kirjoitti:

        Se olisikin mielenkiintoista, kun luterilaista kirkkoa syytettäisiin helluntailaisten kalastelusta S24-palstalla.

        .
        Siunausta.

        Selvennyksenä.
        Viesti oli vastaus tähän: "Toivottavasti paikkakuntasi puskaradiossa soi helluntailaisten toimesta muutakin kuin varoituksia foliohatuista."

        Mielestäni on erikoista, että kaikki varoittajat leimataan tai arvioidaan heidän kalastelevan jäseniä toisista seurakunnista. Ja tätä leimakirvestä tuskin heiluttavat ateistit tai helluntailaiset, vaan pikemminkin juuri arvioinnin kohteeksi joutunut uuskarismaattinen liike.
        .
        ps.
        Ilmeisesti Usko Katon mielestä on täysin Tampereen helluntaiseurakunnan ja helluntaikirkon linjan mukaista, että Markus Korhonen Boreas osallistuu ei-helluntailaiseen Apostoliseen konferenssiin - tätä linjanvetoako(?) hän itse kuulutti suhteessa uusapostoliseen liikkeeseen:
        http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/41206/

        .
        Siunausta.


    • itähelsinki

      Onko vuosaaren kirkkoherrakin mukana? Pettynyt, jos on.

      • BereanCall

      • itähelsinki

    • Näin22334455
      • k-piste

        Luuletko foliohattujen tekstin kaantavan kenenkaan paata? Irma Frestadius on helluntaikirkon eettis-opillisen tyoryhman jasen ja passed vaikuttamaan oppilinjauksiin paljon enemman kuin kukaan teista foliohatuista. Kukaan ei edes lue tata palstaa. Lue ristinvoiton tulevista numeroista kuinka on vaarin arvostella toisia ja kuinka rukousaamiaistakin vastaan hyokattiin perusteettomasti.


    • On tämä vainoharhaisuus mennyt hullunkurisiin mittoihin. Mikä ihmeen muotivillitys tämä on, että mitä tavallisimpia ja perinteisimpiä uskonyhteisöjä ja puhujia leimataan ties miksi? Voi hyvänen aika! Menkää nyt hyvät ihmiset vaikka ensi kesänä sinne Tulisielu-tapahtumaan, niin näette, miten totaalisen väärässä olette ennakkoluuloinenne olleet.

      • 1.Kor.1-18

      • 1.Kor.1-18 kirjoitti:

        Tulitunnelia...

        https://www.youtube.com/watch?v=xTvqz4TL3S4

        .
        Siunausta.

        Oliko tuossa jotain sopimatonta? En nyt äkkiä katsoen ymmärtänyt. Ylistystä ja rukoilua toisten puolesta. Muutama peräti kaatuikin, kuten joskus jopa jurot pohjalaisetkin aivan kotiseurakunnassa.


      • k-piste

      • EiOllutPaavalilla
        Tipale kirjoitti:

        Oliko tuossa jotain sopimatonta? En nyt äkkiä katsoen ymmärtänyt. Ylistystä ja rukoilua toisten puolesta. Muutama peräti kaatuikin, kuten joskus jopa jurot pohjalaisetkin aivan kotiseurakunnassa.

        Missä kohti Raamatussa puhutaan tulitunneleista?


    • eieieieiei

      Kukaan sun linkkejäs auo ei

    • SANAN.POHJALLE.TAKAISIN

      Sydämellinen kiitos aloittajalle! Ihanaa huomata, että 'myös luterilaiseen kirkkoon kuuluvissa uskovissa' löytyy Totuuden Suolaa! Luterilaiset ovat enemmistönä vasten omaa tahtoaan -kuuluvia. (vauva ei ymmärrä vesipisaroinneista, että niillä hänet Liitetään kirkolaitokseen).
      En käy nokittelemaan kasteista, itse en ole lut enkä hell enkä babt enkä adv enkä vapari enkä city enkä ortod enkä katol...Armosta Pelastettu olen, jolta ei puutu 'JEESUKSEN KRISTUKSEN SISÄINEN TUNTEMINEN!'

      Siunausta aloittajalle, kaikille Totuudessa perille asti pyrkiville!

    • vesijatuli
    • itähelsinki
    • älämene

      Kerrompa mitä Herra antoi rukouksessa,ottakaa tai olkaa ottamatta,jokatapuksessa rukouksessa ollessa näin astian jossa pähkinöitä.Nythän ravitsemus on myös tapetilla ja pähkinät ovat hyvää kivennäisaineiden ja hivenaineiden lähde; hyvää sydämmelle.

      No niin;näin siis lsisen kulhon jossa kolmenlaisia pähkinöitä,kuorittuja ja kuorellisia maapähkinäitä ja sitten mustia.Ne olivat sekaisin kulhossa.Ei jäänyt epäilystään.Uskovia on kolmenlaisia,puhtaista,-ja ne joiden päällä on kuori eli lihallisuus ja ne mustat olivat homeessa. Homeiset pähkinät ovat vaarallisia sillä ne myrkyttävät. Ne kaikki pähkinät ovat kuitenkin samassa kulhossa.Varo siis ettet saa opetusta mustilta pähkinöiltä.Sillä home tarttuu.

    • EiUuttaViiniä

      Turun VapaaKirkon Kristillisyyttä, voi jokainen käydä tutkimassa. Jouni Pietiläinen on vaihtanut nimekseen Jopi - aivan kuin jokin koira ja hänen puheestaan on vaikea löytää uskoa Kristukseen.

      Aikaisemmin se oli Armon Talo, mutta nyt HOPE - nuoria on ilmeisesti paljonkin mukana toiminnassa, mutta vanhemmat ihmiset Seurakunnan kantava voima ovat jättäytyneet sivuun johtajan vaihdon yhteydessä.

      Turun Vapaa Kirkko mainostaa voimakkaasti tätä NEW WINE toimintaa, jota kohtaan itse olen tuntenut suurta epäilyst. Eräs uskonystäväni esitteli minulle kirjan jossa kritisoitiin tätä uusi viini järjestöä ja sen epä Kristillisiä käyttäytymistmuotoja. Nämä uusi viini ihmiset pitävä samanlaista meteliä, kuin Afrikassa ja Aasiassa saatanan vallassa olevat ihmiset. Eläimellistä kotkotusta ja ölähtelyä

      Lutherin mukaan saatanakin on Jumalan saatana, ja käsketään pitämään se mikä on hyvää ja hylkäämään kaikki se mikä on Raamatun vastaista pätee hyvin tähänkin toimintaan,

      En suositteli NEW WINE toimintaan mukaan lähtöä kenellekkään Tunnustavalle Kristitylle,

      Jouni Pietiläinen on puheissaan tuonut esille, muiden kirjojen tärkeyttä ja vähätellyt Raamatun tärkeyttä Kristityn ainoana ohjenuorana

      Kansan Raamattu Seura on eniten langennut Luterilainen Herätysliike, Ainakin yksi liikeen työntekijä valehtelee ja levittää valhetta, vaikka siitä on hänelle sanottu.

    • huijaritesiin
    • Älä.ole.luterilainen

      Antisemitisti Luther on saanut aikaan miljoonien juutalaisten joukkomurhan kirjoittamalla kirjan
      "Juutalaisista ja heidän valheistaan". Hitler otti kirjasta useita lisäpainoksia. Hän sai holokaustiin innoitusta Lutherin kirjasta.

    • harhaoppientulva

      Harhaoppien invaasio: tarkastelu Bill Johnsonista

      kannattaa tutustua yllä olevaan artikkeliin.

    • TV7EksytyksenAirut

      Ajankohtainen varoitus.

      • Aamenet

        Niin on! Liikehdinnän tarkoitus on hajottaa seurakunnat ja kylvää eripuraa kristittyjen yhteyteen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      134
      2162
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      376
      1617
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1186
    4. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      21
      1180
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      109
      1009
    6. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      979
    7. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      94
      963
    8. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      938
    9. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      868
    10. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      828
    Aihe