"Kamppailu Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastaan jatkuu! Ydinvoiman vastustajat kokoontuvat Pyhäjoelle Reclaim the Cape -toimintaviikolla 22.4.-1.5.2016. Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmä on mukana Tshernobylin muistopäivänä 26.4. järjestettävässä isossa toimintapäivässä.
Tapaus Fennovoima on tehnyt viime vuosien aikana selväksi, kuinka vähän tavalliset ihmiset voivat vaikutaa demokraattisten ja juridisten vaikutusväylien kautta, kun vastassa ovat valtioiden ja yhtiöiden taloudelliset intressit. Esimerkit maailmalta ovat kuitenkin osoittaneet, että ydinvoimaloita kuten muitakin ongelmallisia jättihankkeita on niiden voimakkaasta poliittisesta tuesta huolimatta onnistuttu pysäyttämään joukkovoimaisella kansalaistottelemattomuudella."
Lue koko juttu http://maanystavat.fi/uutiset/reclaim-cape-hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta-224-15 niin saat lisätietoa siitä mitä jännää/kivaa toimintapäivillä on odotettavissa.
Tässä(kin) tapauksessa kansalaistottelemattomuuteen halutaan turvautua siksi, että suuri osa kansalaisista kokee, ettei sitä kuulla ydinvoimalapäätöksissä (minäkin kuulun siihen kansanosaan). Tilanne rauhoittuisi, kun kaikki lisäydinvoimapäätökset alistettaisiin edes neuvoa antavaan kansanäänestykseen.
"Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon." (Suomen perustuslaki, 14$)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Hanhikiven niemi haltuun Fennovoimalta
75
664
Vastaukset
Aiheen keskustelunavauksia valvojat ovat poistaneet vähän väliä 1. avauksesta 1.3.2016 alkaen ilman mitään ymmärrettävää Suomi24 virallisiin keskustelun sääntöihin perustuvaa syytä. Sen vuoksi joudun kirjoittamaan avausviestin uudelleen, niin kauan kunnes valvojat
- kertovat syyn viestin poistoon, tai
- lopettavat viestin perusteettomat poistot
Tiedoksi @Suomi24 @Aller- oiiiduyedydrrdrs
Ei täällä saa kiihottaa kansaa, jos et sitä tiennyt?
Luulen että tiedät, olet vain olevinaan niin tyhmä .
Siksi tämä ketju saa poistaa/ pitää poistaa.
Tämä on syytä lukea:
"Pyhäjoen ydinvoimalahanketta on kritisoitu voimakkaasti siihen sisältyvistä taloudellisista riskeistä ja poliittista päätöksentekoa leimanneesta suhmuroinnista. Onkin mahdollista, että laput silmillä puutteellisin tiedoin Fennovoimaan lähteneet kunnat joutuvat vielä maksamaan kovan hinnan riskien realisoituessa, kuten ruplan kurssin edelleen heikentyessä sekä sähkön hinnan pysyessä Fennovoiman takuuhintaa alhaisempana. Monet kaupalliset toimijat ovat jo tehneet johtopäätöksensä Fennovoiman taloudellisista riskeistä ja irtautuneet tai pyrkineet irtautumaan hankkeesta. Fennovoiman ja Keskon tytäryhtiö Kestran välimiesmenettelyn ratkaisu saattaa avata ovia yhä useampien osakkaiden irtautumiselle."
http://maanystavat.fi/uutiset/reclaim-cape-hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta-224-15
Mietin, että tokko Kesko ja S-ryhmä edes tosissaan pyrkivät eroon Fennovoimaosakkeistaan. Se olisi huono juttu, kun ydinsähkövapaata pakastealtaiden käyttöenergiaa saisi sitten hakea pienemmistä ruokakaupoista vähän kauempaa.
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 1.3.2016 14:17"Fennovoiman omistavat suomalainen Voimaosakeyhtiö SF ja Rusatom Overseasin tytäryhtiö RAOS Voima Oy."
http://www.fennovoima.fi/fennovoima
Se siitä sitten. Suomella on kummallinen halu tukea ulkomaisia ydinaseyhtiöitä.
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 1.3.2016 14:23Lisätietoa Reclaim The Cape -toimintaviikosta 22.4 – 1.5.2016: https://fennovoima.no.com/fi/reclaim-the-cape/
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 4.4.2016 16:19Koska Suomessa yleisimmin tuulee lounaasta /1/, tuon Fennovoimapommin pahimmat saasteet leviäisi todennäköisimmin Lapin herkkään luontoon, mikä ydinvoiman kannattajien kannalta katsoen olisi siinä tilanteessa paras vaihtoehto.
Viite:
"viirivehka2 9.4.2016 23:23
Asumme parinkilometrinpäässä tuosta pommista ja vaikka kuinka hehkutetaan sen turvallisuudesta niin se on mitä suurimmassa määrin täyttä paskaa.
Siitä todisteena on monet voimala onnettomuudet, puhumattakaan Rosatomin voimaloiden viat Venäjällä joista ei kuule kun radioamatöörien kertomana.
Putin pitää huolen, että Pyhäjoelle tulee pommi mutta kuka huolehtisi jätteistä?
Fennovoima ei niistä huolehdi.
Hallitus ei ota noihin pikkuseikkoihin kantaa."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14227492/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta-22-4--1-5-#comment-84126917
/1/ http://uusi.voima.fi/artikkeli/2011/mita-se-lounatuuli-tietaa/
Keskustelu: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14223328/ydin-suomi-skenaario
(Ellei linkki keskusteluun toimi, katso josko profiilisivultani http://www.suomi24.fi/profiili/stuxnet löytyisi toimiva linkki kesksteluun.)
Aiheet: ydinsuomiskenaario fennovoima ydinpommi putin
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 9.4.2016 23:23Ydinvoimainsinööri mukana kertoo Rosatomin historiasta ja nykytilanteesta
"Luennot ja keskustelutilaisuudet:
24.4:
– tohtoritutkija ja aktivisti Maarit Laihonen: Fennovoima poliittisella aikajanalla
– filosofi Tere Vaden: Aikalaisanalyysi energian näkökulmasta – keitä meistä on tulossa?
– ydinvoimainsinööri ja ympäristöaktivisti Andrei Ozharovski: Rosatomin historia ja nykytilanne"
https://fennovoima.no.com/fi/reclaim-the-cape/- vaippaikä
Hanhikiven viherloisille, jotka hätä yllättää
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14246221/ilkivalta-riesana-pyhajoen-ydinvoimalatyomaalla#comment-84297112 Tiedote medialle 15.3.2016: Kansainvälinen toimintaleiri aikoo pysäyttää Fennovoiman rakennustyöt joukkovoimalla
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta
"TIEDOTE: vapaa julkaistavaksi heti
Fennovoima-Rosatomin ydinvoimalahankkeen vastustajat leiriytyvät Pyhäjoelle Reclaim the Cape -toimintaviikolla 22.4.–1.5. Toimintaviikon tavoitteena on alueen symbolinen haltuunotto ja rakennustöiden pysäyttäminen maailmalla protesteissa käytetyn väkivallattoman joukkotoiminnan voimin.
Reclaim the Cape -toimintaviikko on yhdistelmä käytännön työpajoja, ydinvoimaa käsitteleviä luentoja sekä väkivallatonta suoraa toimintaa. Suuri joukkotoimintapäivä on Tshernobylin onnettomuuden muistopäivänä 26.4. Valinnalla muistutetaan, että myös onnettomuusvoimala oli Rosatomin edeltäjän rakennuttama. Vuoteen 2004 saakka Rosatom oli Venäjän liittovaltion ydinvoimaministeriö.
Toimintaviikkoa järjestää vuoden 2015 huhtikuusta asti Pyhäjoella toiminut protestileiri. Ympäristöväkeä, rauhanaktivisteja ja muita hankkeesta huolestuneita koonnut leiri on muodostunut yhdeksi Suomen pitkäkestoisimmista kansalaistottelemattomuuskampanjoista.
Järjestäjät toteavat Fennovoiman projektin osoittaneen päättäjiin vetoamisen ja lakiteitse vaikuttamisen rajallisuuden. Aktivistien tavoitteena on kokeilla nyt ensimmäistä kertaa Suomessa massamuotoista kansalaistottelemattomuutta, eli suurten väkijoukkojen yhtäaikaista osallistumista eri toimintakeinoin protestitempaukseen.
Mallia on haettu 2010-luvulla koittaneesta ympäristöprotestien sekä rauhanjärjestöjen ydinasevastaisten kampanjoiden uudesta aallosta Euroopasta ja Pohjoismaista. Pohjois-Ruotsin Kallakissa saamelaisaktiivit ja ympäristöväki yhtyivät suoraan toimintaan kaivosprojektia vastaan vuonna 2013. Länsi-Norjan Engebøssa aktivistit pysäyttivät kaivosyhtiön koeporaukset tämän vuoden helmikuussa.
– Monia on tyrmistyttänyt se poliittinen voima, jolla Fennovoima on edennyt ehdoista lipsumisesta huolimatta. Lannistumisen sijaan katsomme mieluummin rohkaisevia esimerkkejä maailmalta projekteista, joita on pysäytetty kansalaistason vastarinnan voimin, sanoo leirillä oleskeleva Matti Korhonen.
Yhteistyössä Pyhäjoen protestileirin kanssa tapahtumaa ovat järjestämässä tai tukemassa Maan Ystävien ydinvoimatoimintaryhmä, Naiset Rauhan Puolesta, Naiset Atomivoimaa Vastaan, ekotavaratalo Ruohonjuuri, Lassilan tila, Maailmanpyörä Koroinen sekä QfemZine -julkaisu."
Tiedotteessa on vielä lisätietoja, mm. yhteydenottoon ja naapurimaiden protestiryhmistä.Linkki tiedotteeseen oli väärä :/. Tässä oikea: https://fennovoima.no.com/fi/2016/03/tiedote/
"vaippaikä 21.4.2016 17:53
Mihin unohdit viestistäsi Hyökyaalto-verkoston ..."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta#comment-84301116
Pistäppä viestisi ketjuun http://keskustelu.suomi24.fi/t/14246221/ilkivalta-riesana-pyhajoen-ydinvoimalatyomaalla
Tässä keskustelussa kerrotaan tulvasta toimintaviikosta, josta on myös tiedote medialle https://fennovoima.no.com/fi/2016/03/tiedote/"– Monia on tyrmistyttänyt se poliittinen voima, jolla Fennovoima on edennyt ehdoista lipsumisesta huolimatta. Lannistumisen sijaan katsomme mieluummin rohkaisevia esimerkkejä maailmalta projekteista, joita on pysäytetty kansalaistason vastarinnan voimin, sanoo leirillä oleskeleva Matti Korhonen."
Tuosta onkin täällä paljon juttua, esimerkiksi:
"Suomi tekee kauppaa mafian kanssa?
K.Late 4.9.2015 16:30
.." http://keskustelu.suomi24.fi/t/13787346/suomi-tekee-kauppaa-mafian-kanssa (Viesti poistettu)
"Fennovoiman mahtavat taustavoimat" keskustelu.suomi24.fi/t/14074236/fennovoiman-mahtavat-taustavoimat
Fennovoima - energiapolitiikan mätäpaise http://keskustelu.suomi24.fi/t/13701082/fennovoima-energiapolitiikan-matapaise
(Viesti poistettu)
Energiantuotanto ja mafia http://keskustelu.suomi24.fi/t/14208246/energiantuotanto-ja-mafia"Energiantuotanto ja mafia" -ketju löytyi uudesta osoitteesta (taas Sääntömafia ollut asialla!): http://keskustelu.suomi24.fi/t/14208246/energiantuotanto-ja-mafia
Tiedoksi @Suomi24 @Aller
- vaippaikä
Tervetuloa Hanhikivelle myös Hyökyaallon viherterroristit!
http://maanystavat.fi/uutiset/reclaim-cape-hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta-224-15
"Pyhäjoella viime vuoden huhtikuusta toimineen protestileirin aloitteesta käynnistyneessä Reclaim the Capessa ovat Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmän lisäksi mukana muun muassa Naiset rauhan puolesta -liike ja Hyökyaalto-verkosto."Ydinterrorismi olisi palstan aihe /1/.
Aktivistit toimivat senkin puolesta, että ydinterrorismin uhka vähenisi Suomessa, myös mahdollisten omien jälkelöistesi parhaaksi.
Viite:
"vaippaikä
21.4.2016 18:04
Tervetuloa Hanhikivelle myös Hyökyaallon viherterroristit!
http://maanystavat.fi/uutiset/reclaim-cape-hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta-224-15
"Pyhäjoella viime vuoden huhtikuusta toimineen protestileirin aloitteesta käynnistyneessä Reclaim the Capessa ovat Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmän lisäksi mukana muun muassa Naiset rauhan puolesta -liike ja Hyökyaalto-verkosto."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta#comment-84301260
/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/13864290/ydinterrorismi
- vaippaikä
"Ydinterrorismi olisi palstan aihe /1/."
Ehkä ei sentään palstan, mutta ketjun aihe. Aiheeseen liittyen:
Tervetuloa Hanhikivelle myös Hyökyaallon viherterroristit!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta#comment-84301260Suomi24-Ydinvoimapalstan otsikon kysymykseen "Pitäisikö Suomeen rakentaa lisää ydinvoimaa?" on ydinterrorismi, kaikkine siihen liittyvine uhka- ja kauhukuvineen, erinomaisen hyvä syy vastata selkeästi: "Ei missään nimessä!".
Viite:
"vaippaikä 21.4.2016 19:22
"Ydinterrorismi olisi palstan aihe /1/."
Ehkä ei sentään palstan, mutta ketjun aihe. Aiheeseen liittyen:
Tervetuloa Hanhikivelle myös Hyökyaallon viherterroristit!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta#comment-84301260 "
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14247086/hanhikiven-niemi-haltuun-fennovoimalta#comment-84302419- vaippaikä
joku sinua viisaampi toteaisi, missään nimessä ei pidä sallia ilkivaltaa ja laittomuuksia, joita kansalaistottelemattomat viherterroristit tekevät ydinvoimaloita vastaan.
Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle yhteiskunta on myöntänyt periaateluvan. Laillisen hankkeen lainvastainen vastustaminen on jyrkästi tuomittavaa. Senhän sanoo järkikin. vaippaikä kirjoitti:
joku sinua viisaampi toteaisi, missään nimessä ei pidä sallia ilkivaltaa ja laittomuuksia, joita kansalaistottelemattomat viherterroristit tekevät ydinvoimaloita vastaan.
Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle yhteiskunta on myöntänyt periaateluvan. Laillisen hankkeen lainvastainen vastustaminen on jyrkästi tuomittavaa. Senhän sanoo järkikin.Suuri osa kansaa kokee vaikutusmahdollisuutensa ydinvoimapäätöksiin olemattomaksi. Kun tätä jatkuu kymmeniä vuosia, kansa turhautuu, ja lopulta ryhtyy käyttämään jäljellä olevia keinojaan. Suomen Perustuslainkin mukaan "Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon." (Suomen perustuslaki, 14$) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
- Ällöttäviä
Ällöttävä palstavirus massapostittaa rikokseen kehottamista. Rikollisia viherloisia yllytetään.
Ilmianto viestistäsi:
Viestissä on toista käyttäjää (nimimerkkiä @stuxnet ) loukkaavaa ja herjaavaa sisältöä.
Tiedoksi @Suomi24 @Aller
Keskustelussa "Ymmärtääkö Sääntömafia edes hävetä" huomionarvoinen viesti tähän keskusteluun:
"Huoliterveydestä
22.4.2016 13:13
Oletko jo hanhikivellä vai vasta lähdössä toimintaviikolle? Muista ottaa mukaan lämpimät ja räntäsadetta pitävät vaatteet sekä riittävästi juotavaa."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14248278/ymmartaako-saantomafia-edes-haveta#comment-84312278- Surkimuksia
Pipariksi (hihi...) taisi mennä koko toimintaviikko, kun suunniteltu toiminta epäonnistui heti alkuunsa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/protestileirilaiset-kokoontuvat-pyhajoelle-poliisi-joutunut-jo-selvittelemaan-jarjestyshairioita/725830/
"Leiriläiset itse kertoivat paikalla olevalle Lännen Median toimittajalle, että poliisipartiot olivat olleet heitä vastassa aamupäivällä Hanhikiven yhdystiellä. Näin ollen alueelle suunniteltu toiminta oli epäonnistunut heti alkuunsa." - vetelehtijöitä
Kommentti kalevan jutusta, eipä tuohon tarvitse mitään lisätä:
LÖYSÄT POIS 22.4.2016 12:24
"On se kummallista että jokin "Isis naamioihin" pukeutunut porukka saa mennä ja mellastaa laillisella työmaa-alueella.
Tälläinen kansalaistottelemattomuus tulisi kriminalisoida ja ankaramman mukaan.
Kaikkinaiset kustannukset joita tästä häiriköinnistä aiheutuu yhteiskunnalle (poliisin työpanos jne.) aiheuttajien maksettavaksi. Ai niin, kyseessähän pääosin työtä vieroksuvien vetelehtijöiden porukka niin eihän heiltä mitään korvauksia saa. No ainakin naamat julkisuuteen esille. Ja koska noin kovia leireilemään ei kun kesäksi metsään puu- ja risusavottaan töihin. Vaikuttaisi ettei telttailuun mitään estettä." - lantaa.tai.ei
Leiriläisille voisi tarjota lietelantaa ja siankusta niin pääsisivät kunnolla tutustumaan luonnonantimiin kuten joku paikallislehdessä kirjoitti. Leirin viereen pläjäys luonnontuotetta toisi täydellisen tunnelman.
- tsemppiäpoliiseille
Kansainvälisiä monessa maassa pidätettyjä rettelöitsijöitä Hanhikivellä;
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kaytti-pippurisumutetta-pyhajoella-valiin-tullut-aiti-vietiin-putkaan/725859/
"Belgiasta tullut rauhanaktivisti Monique D´aooghe kertoo hämmästyneensä suomalaispoliisin kovia otteita.
– Tämä oli väkivaltaisin kohtaamiseni poliisin kanssa ja minut on sentään pidätetty viidessä eri maassa, hän kertoo."
Ja Suomen poliisi vastaa; "Poliisin resurssit ovat rajalliset, mutta luulen, että ne tulevat riittämään, hän toteaa."- tuon-nyt-arvasi
Ja niin alkoi pikkrikollisten itku ja hammasten kiristys. Mitäs läksit?
Keskustelussa "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly" viesti
"Kettu.kolossa 22.4.2016 18:59
mitäs luulet, pannanko Hanhikivellä alulle lisää Tsernobyl-lapsia?"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14246162/tshernobyl-lapset-ja-tuulimylly#comment-84317375
Hanhikivi-aktivistit toimivat senkin puolesta, ettei kenellekään, siis edes sinulle, syntyisi lapsia, jotka sairastuvat ydinonnettomuuden vuoksi esimerkiksi niin sanottuun Tshernobyl-AIDSiin /1/. Tässäkin kuvasarjassa heitä varmaankin on useita:
http://tinyurl.com/hw2r3tf- Vihertuholaisia
tarkoitatko, että leiriläiset käyttävät kaikki ehkäisyä? Mikäpä siinä, tuleepahan vähemmän viherhörhöjä maailmaan.
- selvästisanottu
Vihertuholaisia kirjoitti:
tarkoitatko, että leiriläiset käyttävät kaikki ehkäisyä? Mikäpä siinä, tuleepahan vähemmän viherhörhöjä maailmaan.
Hanhikivi-aktivistit toimivat senkin puolesta, ettei kenellekään, siis edes sinulle, syntyisi lapsia, jotka sairastuvat ydinonnettomuuden vuoksi esimerkiksi niin sanottuun Tshernobyl-AIDSiin /1/. Tässäkin kuvasarjassa heitä varmaankin on useita: http://tinyurl.com/hw2r3t
- Vihertuholaisia
"Hanhikivi-aktivistit toimivat senkin puolesta, ettei kenellekään, siis edes sinulle, syntyisi lapsia"
joopa, eli ehkäisy on kovassa käytössä siellä leirillä`?- 813
Ydinvoimaloiden rakentamisen estäminen ja käytössä olevien ydinvoimaloiden sulkeminen ennen kuin tapahtuu ydinonnettomuus, on tärkeää, ettei chernobyl-aidsia tai kehitysvammaisia ja mutaatiolapsia syntyisi ydinvoimalan vuoksi. Tässä on niistä esimerkkejä http://tinyurl.com/hw2r3t
"Poliisi käytti kaasusumutetta Pyhäjoella – Väliin tullut äiti vietiin putkaan"
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kaytti-kaasusumutetta-pyhajoella-valiin-tullut-aiti-vietiin-putkaan/725859/
Tällaista tapahtuu kun kansa turhautuu siihen, että sitä ei koskaan kuulla ydinvoimapäätöksissä. Täysin ymmärrettävää.- sympatiaa
Mieluummin kansanäänsetys kuin tämänlaatuista ilveilyä
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/asiantuntija-tylyttaa-fennovoima-hanketta-toiminta-vastuutonta-ei-tayta-ydinenergialain-vaatimuksia/?shared=906945-9ae00e3c-500
- Viherloinen
" Väliin tullut äiti vietiin putkaan"
" Täysin ymmärrettävää."
Jep, tuosta olen kanssasi samaa mieltä.- pamputapamputahuhhahhaa
"Poliisi käytti kaasusumutetta Pyhäjoella – Väliin tullut äiti vietiin putkaan"
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kaytti-kaasusumutetta-pyhajoella-valiin-tullut-aiti-vietiin-putkaan/725859/
Sikoja! Estävät äitiä auttamasta kaasusumutteella myrkytettyä lastaan!
- Vihertuholaisia
Poliisien toimintaviikko Hanhikivellä alkoi rauhallisesti. Poliisi otti eilen kiinni vain kaksi viherhäirikköä. Saapa nähdä, mitä tämä päivä tuo tullessaan!
- miten-lie
Luuliko viherhyypiöt että heidän annetaan vapaasti melskata. Voi järjen köyhyyttä.
- IhanSyvältä
Eiköhän ne hanhikivihäiriköt ole pääasiassa homppeleita ja lepakoita, ei niiden seksistä mitään lapsia synny. Yhdellä oli äiti mukana, taitaa olla holhottava.
- Tosi.On
Ydinvoima-aktivisti: Monella on ärsytyskynnys ylittynyt
http://yle.fi/uutiset/ydinvoima-aktivisti_monella_on_arsytyskynnys_ylittynyt/8828705
Totta.- hullua-touhua
Jotkut riittävän hullut pitämässä toimintapäiviä Hanhikivellä. Toivottavasti poliisien ärsytyskynnys ei ylity.
http://yle.fi/uutiset/ydinvoima-aktivisti_monella_on_arsytyskynnys_ylittynyt/8828705
"Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku on riittävän hullu kokeilemaan tällaista kansalaistottelemattomuuden konseptia Suomessa.
- eipä-näy
Eipä näy tässäkään ketjussa ylenmäärin kannatusta viherterroristeille.
- STOP.SÄÄNTÖMAFIA.666
Ydinterrorismi olisi palstan aihe, http://keskustelu.suomi24.fi/t/13864290/ydinterrorismi
- eri-mieltä
STOP.SÄÄNTÖMAFIA.666 kirjoitti:
Ydinterrorismi olisi palstan aihe, http://keskustelu.suomi24.fi/t/13864290/ydinterrorismi
Viherterroristit sabotoivat ydinvoimalan rakennushanketta.
Hyvinkin on palstan aihe. - stop.s
STOP.SÄÄNTÖMAFIA.666 kirjoitti:
Ydinterrorismi olisi palstan aihe, http://keskustelu.suomi24.fi/t/13864290/ydinterrorismi
"Ydinterrorismi olisi palstan aihe, "
Totta, ydinterrorismi on palstan aihe ja kuuluu palstalle http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/terrorismi
- Vihertuholaisia
Uutisia poliisien toimintaviikolta Hanhikiveltä:
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/poliisi-vapautti-pyhajoen-ydinvoimalatyomaalla-kiinniotetut-aktivistit/725923/
"Poliisi vapautti lauantaina aamulla kaksi aktivistia, jotka otettiin kiinni perjantaina Pyhäjoella Fennovoiman ydinvoimalatyömaalla. Oulun poliisin mukaan toinen aktivisteista sai sakkoja virkamiehen vastustamisesta." - Järkevää
Pro Hanhikivi-yhdistys ei osallistu poliisien toimintaviikon tapahtumiin Hanhikiven niemellä.
http://pro.hanhikivi.net/pro-hanhikivi-ei-mukana-mielenilmauksissa/
Pro Hanhikivi ei mukana uutisoiduissa mielenilmauksissa
21.4.2016
"Media on uutisoinut mielenilmauksista, joita Hanhikiven niemelle ennakoidaan tulevalle viikolle. Pro Hanhikivi ry ei ole mukana uutisoiduissa mielenilmauksissa eikä yhdistyksellä ole suunnitelmissa tapahtumia tai muuta toimintaa tulevalle viikolle."- räkästä-naurua
"Pro Hanhikivi-yhdistys ei osallistu poliisien toimintaviikon tapahtumiin Hanhikiven niemellä."
Milloinkas tuo viherhyypiöiden riehuntaviikko onkin muuttunut "poliisien toimintaviikosi"? Taisi mennä rectumiin koko reclaim. - jyuhyhuy
Paikalliset ovat lainkuuliaista porukkaa ja vaikuttavat asioihin laillisin keinoin. Pro Hanhikivi on jo aiemminkin selvästi sanoutunut irti ulkopaikkakuntalaisten harjoittamista tuhotöistä ja ilkivallasta. Ekoterroristeille ei heltiä tukea pyhäjokisilta ydinvoiman vastustajiltakaan.
- Jesssss
Hiphei! Lunta tulossa. Leiriläiset pääsevät lumisotasille poliisien ja vartijoiden kanssa.
- Joutsentenpaluumuutto
Allekirjoitin. Tee sinäkin samoin.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986 - Rettelöitsijä
Kyllä on hienoa olla kaivinkoneeseen kahlittuna tällä säällä!
- HullunHommaa
Kävin rettelöitsijöiden facebook-sivulla. Aika laimealta vaikuttaa, on tainnut sää latistaa uhoa. Aika lailla on tihutöiden ihannointia (vahingoittamiset, sotkemiset ympäristön likaaminen).
- missävirus
Palstan viikon avaus kovin rauhallinen. Onko palstavirus rettelöimässä Hanikivellä, kun ei ole häiriköimässä palstalla ?
- Järkevää
Poliisien toimintaviikon aikana Hnhikivellä protestileirillä oleskeleville on leirin järjestäjät antaneet mm. seuraavanlaisia ohjeita mukaan otettavasta tarpeistosta:
- "kehotamme osanottajia varautumaan uimalasein tai muin silmäsuojin sekä sade- tai goretexvaattein
– moni pitää mukanaan Leatherman -tyylin monitoimityökalua tai pientä yleisveistä sekä MacGyverin peruslelua, jeesusteippirullaa."
Uimalasien tarpeellisuuden ymmärtää hyvin niille leiriläisille, jotka vapaa-aikoina käyvät Hanhikiven niemellä uimassa.
Tarpeistolistalta näkyy unohtuneen ainakin mikkihiiri-maamari ja sorkkarauta. Ydinvoimalan työmaa-aidan läpi tuskin pääsee pelkän leathermanin avulla, sorkkarautaa tai muuta riittävän järeää välinettä siinä tarvitaan. Toisaalta leatherman on kätevä mm. olutpullojen avaamiseen. - MiniDonitsi
POLIISIT VARAUTUU "ISOON HÄSSÄKKÄÄN". Mielenosoittajat syyttävät poliisia etälamauttimen käytöstä
http://seura.fi/puheenaihe/pyhajoki-fennovoiman-hanke-kohdannut-monenlaista-ilkivaltaa-poliisi-valmistautuu-isoon-hassakkaan?shared=316059-ca476c4c-999 - Järkevää
stuxnet, "Naamioitumisessa ei ole kyse laittomuuksiin osallistumisen piilottamisesta, vaan oikeudesta yksityisyyteen."
Kiitos tuosta selventävästä lausunnosta.
Siis, protestileiriläisille tiedoksi, että laittomuuksiin voi osallistua joko maamioituneena tai ilman naamaria. Jos haluaa osallistua naamioituneena, on syytä muista ottaa mukaan sorkkaraudan ohella myös sopiva naamari, esim. mikkihiiri-naamari käy. - FaktaaKehiin
"Laiton naamioituminen kielletään Suomen rikoslaissa. Rikokseen syyllistyy, jos esiintyy yleisellä paikalla järjestettävässä yleisessä kokoontumisessa tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Laittomasta naamioitumisesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Laiton naamioituminen on ollut rikos vuodesta 2004."
- Juhlasäätä-luvassa
Äiti Luonto hellii protestileiriläisten juhlapäivää mainiolla säällä; ajoittaista, välillä runsasta sadetta ja lämpötila pari kolme astetta yli nollan.
- siunaustaoikeamielisille
Pysykää vahvana Suomen kansa. Ei teitä viedä kaikkineen voi valtioiden raha-ansa. Tanssikaa ikimaillanne kuin susien kanssa, luonto ja iankaikkinen korkein olkohon puolellansa. Siunausta kevääseen kaikille jotka vilpittömästi toivovat ydinsaasteetonta Suomea, sitä kautta saasteettomampaa maailmaa. Sitä kaikkien elävien ainoata kotia joka jo puoliksi tuhollansa.
- harjoituksenvalvoja
Kiinniottoharjoitus poliisien toimintaviikolla Hanhikiven niemellä tämään:
http://www.raahenseutu.fi/uutiset/aktivistit-ylittivat-aidan/
" Ydinvoiman vastustajat aloittivat Pyhäjoen Hanhikiven työmaa-alueen aidan ylittämisen tänään aamupäivällä. Ensimmäiset kaksi aktivistia kiipesivät aidan yli kello 10 aikoihin. Ylitys ei tapahtunut huomaamatta, sillä aidan sisäpuolella vastassa oli poliisipartio ja aidan yläpuolella kierteli rajavartiolaitoksen helikopteri.
Ensimmäisessä aallossa työmaa-alueella oli pyrkimässä kymmenkunta maastoasuihin pukeutunutta ja jonkinlaisin savupommein varustautunutta aktivistia." - harjoituksenvalvoja
Kansalaistottelemattomien väkivallataton tihutyö?
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pyhajoella-rikottu-toimistohotellin-ikkunoita-rakennuksessa-rosatomin-toimisto/726118/
Pyhäjoella on rikottu Ollinmäen teollisuusalueella sijaitsevan toimistohotellin ikkunoita. Rakennuksessa on muun muassa Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalan laitostoimittaja Rosatomin toimisto.
– Ensimmäisestä kerroksesta on rikottu useita ikkunoita, kertoo Pyhäjoelta paikan päältä raportoiva Kalevan toimittaja Timo Myllykoski.
Toimistorakennus on ollut vahingontekojen kohteena aiemminkin.
Myllykosken tietojen mukaan ikkunoiden rikkojaa ei vielä tiedetä, mutta vahingonteon epäillään liittyvän ydinvoimalaa vastaan järjestettyyn mielenilmaukseen.
Pyhäjoella Hanhikiven voimalan rakennusalueella järjestetään tänään mielenosoitus. Mielenilmauksen tavoitteena on pysäyttää ydinvoimalan rakennustyöt.
Paikalla on poliisin mukaan joitakin kymmeniä mielenosoittajia. Tempaukseen osallistuvien aktivistien mukaan mielenilmaus on väkivallaton. - HullunHommaa
Kannattaa kiivetä aidan yli, pääsee lämpimään putkaan 24 tunniksi eikä tarvitse värjötellä räntäsateessa. Ja takaisin tullessa on sankari, saa pesää leirin tytöiltä, tai pojilta jos on niihin päin suuntautunut.
- harjoituksenvalvoja
Järkevästi ajateltu, nimimerkki "HullunHommaa".
Mieluummin sankarina lämpimässä putkassa kuin kansalaistottelemattomana räntäsateessa. Ja putkassa valtio tietysti tarjoaa sankarille myös ilmaisen ruuan. - harjoituksenvalvoja
Poliisien toimintaviikon aikana Hanhikiven niemellä järjestetyt kiinniottoharjoitukset ovat sujuneet käsikirjoituksen mukaan,
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/mielenosoittajat-tunkeutuivat-tyomaa-alueelle-poliisi-ottanut-useita-kiinni/726119/
"Poliisin mukaan mielenosoitus on edennyt käsikirjoituksen mukaan." - harjoituksenvalvoja
Kiinniotot Hanhikivellä ja rikosilmoitusten teko jatkuu. Odotettavissa on myös viherterroristien vangitsemisia ja mahdollisesti vankilatuomioita.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/fennovoima-on-tehnyt-yli-sata-rikosilmoitusta-tuhotoista/726219/ - sellaista-sattui
Hanhikiven niemi jäi valtaamatta. Kävi päinvastoin, kun poliisi hajoitti leirin ja esitti muutamia pahimpia terroristeja vangittaviksi.
- stux-vale
Järkevää
25.4.2016 19:38
stuxnet, "Naamioitumisessa ei ole kyse laittomuuksiin osallistumisen piilottamisesta, vaan oikeudesta yksityisyyteen."
stuxnet
2.5.2016 10:39
"Valehtelet. Noin en ole kirjoittanut."
Totuus selviää viestistä;
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14246221/ilkivalta-riesana-pyhajoen-ydinvoimalatyomaalla#comment-84300662 - viherterror
Lue Kalevan jutusta, miksi ja miten Poliisi tiukentaa otettaan viherterroristeja kohtaan.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/yhdeksan-vangittu-pyhajoen-kahakoista-poliisi-tiukentaa-otettaan/726638
"Yhdeksän vangittu Pyhäjoen kahakoista – Poliisi tiukentaa otettaan" Aktivistit jättäivät vähäisestä omaisuudestaan jotain Fennovoimalle, tosin kiireen vuoksi:
"Kotimaa 2.5.2016 klo 13:06
Ydinvoima-aktivistit jättivät Pyhäjoen leiriin tavaraa ja jätettä
Ydinvoimaa vastustavat mielenosoittajat jättivät jälkeensä runsaasti tavaraa ja jätettä. Poliisin tyhjennettyä aktivistien leirin viime viikolla, leiriläisille ei jäänyt aikaa siivota jälkiään metsästä."
http://yle.fi/uutiset/ydinvoima-aktivistit_jattivat_pyhajoen_leiriin_tavaraa_ja_jatetta/8852619Hauska twitter-kommentti "Ihan normaali vapunjälkeinen näkymä." https://o.twimg.com/2/proxy.jpg?t=HBg-aHR0cDovL3N0YXRpYy5pbHRhbGVodGkuZmkvdXV0aXNldC9yZWNsYWltZXR1MDIwNWtqXzgyMF91dS5qcGcU6AwU2gYcFIQGFJQDAAAWABIA&s=tjaVaIQ8gXEPc_k0Egi9dPtYkHWlVfCXN2vUOXT-Uy0
- toisenlainen-totuus
Vai ei ollut aikaa siivoamiseen? Halut vain puuttui hiippareilta.
"Poliisilakiin perustuvat käskyt annettiin suullisesti ja kirjallisesti. Poliisit valvovat käskyjen noudattamista, jälkien siivoamista ja omaisuuden keräämistä pitkälle iltaan."
Kumpaakohan uskoa: Poliisia vai viherhyypiöitä? Eipä liene vaikea valinta.
http://www.poliisi.fi/oulu/tiedotteet/1/0/poliisi_poistaa_aktivistit_hanhikiven_alueelta_47078
- viherterro
Viherterroristit tuomiolla
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hanhikiven-ydinvoimalatyomaan-mielenosoituksista-tuomiot-kahdelle/732062/
KOTIMAA 1.7.2016 15:36 STT,
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi tänään kaksi Hanhikiven ydinvoimalatyömaan mielenosoittajaa seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.
Tuomiot tulivat väkivaltaisesta mellakasta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Käräjäoikeus totesi, että molemmat osallistuivat muiden ympäristöaktivistien kanssa kivien heittelyyn poliiseja kohti ja siten myös väkivaltaiseen mellakkaan huhtikuun lopussa.
Pyhäjoen mielenosoituksessa heiteltiin oikeuden mukaan suurikokoisia kiviä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831549Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä681342Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2141311Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2311281Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121090Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041049Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍134999Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65963- 89943
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123848