Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mikä tässä on uutinen?

tämäntiesijoerkkikin

Ammattiliitto Pro arvioi keskiviikkona julkaistussa tiedotteessaan kilpailukykysopimuksen syntymisen olevan "vakavissa vaikeuksissa".

Pron mukaan soveltamisneuvottelut ovat valtaosalla sen omista sopimusaloista vasta lähtökuopissaan. Sama tilannekuva liitolla on työmarkkinaneuvottelujen tilanteesta laajemminkin. Lähes 60:sta Pron sopimusalasta työnantajan viralliset tavoitteet on saatu vasta alle kymmenessä neuvottelupöydässä.

Kilpailukykysopimuksen kirjausten tulkinnanvaraisuus ja epämääräisyys aiheuttaa ongelmia ja johtaa erimielisyyksiin.

"Vielä maaliskuussa työmarkkinaosapuolet valittelivat neuvotteluaikataulun kireyttä yhdessä. Sen jälkeen mitään kiirettä ei näytä kuitenkaan olleen. Vaikka joillakin aloilla kyse on osapuolten yhdessä neuvotteluille sopimasta juoksutuksesta, herättää tilanne monia kysymyksiä", Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

"Odottavatko työnantajat kahvia juoden koko sopimuksen kaatumista? Uskotaanko edelleen, että hallituksen sanelulla saataisiin ajettua vieläkin enemmän heikennyksiä työehtoihin kuin nyt sopimalla?"

Pron mukaan neuvotteluissa on käynyt selväksi monien työnantajajärjestöjen ristiriitainen toiminta paikallisessa sopimisessa. Osa työnantajista ei esimerkiksi halua antaa työajan pidentämisen kohdalla työpaikoille joustovaraa, vaan kaikki yritetään pakottaa samaan muottiin toteuttamalla pidennys kokonaisina päivinä.

Työajanpidennystä haetaan myös työnantajan direktiona, jolloin työnantaja voisi sijoittaa kokonaiset päivät arkipyhien päälle. Tämä tarkoittaisi selkeää ansiotason laskua arkipyhinä työskenteleville, mikä on vastoin kilpailukykysopimusta.

Luottamushenkilöiden tiedonsaantiin, asemaan ja oikeuksiin liittyvät asiat etenevät hitaasti tai ei ollenkaan, Pro sanoo. Aidon paikallisen sopimisen edellytys on kuitenkin se, että luottamusmiehillä on jatkuvasti riittävät tiedot yrityksen taloudellisesta ja toiminnallisesta tilanteesta.

"Työnantajien asenteissa kiky-neuvottelujen sisällöstä on huomattavia eroja. Yhdet pitäytyvät sen raameissa, toiset repivät esityksillään koko alan työehtosopimusta auki. Osaltaan tämä on varmasti pelkkää neuvottelutaktiikkaa. Se on kuitenkin omiaan puurouttamaan neuvottelut", Malinen sanoo.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        93
        2464
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2163
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        82
        1818
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1611
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1576
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1545
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        33
        1498
      8. 54
        1360
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        89
        1309
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1244
      Aihe