keskusta on vastustanut A-oluiden

kippisss

Vahvat oluet siirtyvät sittenkin ruokakaupan hyllylle. Hallituspuolueista kokoomus ja perussuomalaiset ovat kannattaneet ajatusta, mutta keskusta on harannut vastaan. Keskustan eduskuntaryhmä muutti kuitenkin torstaina kantansa.

Kompromissia ovat hioneet kansanedustajat Sampo Terho (ps.), Sinuhe Wallinheimo (kok.) ja Annika Saarikko (kesk.).

Tähän mennessä keskusta on vastustanut A-oluiden tuomista ruokakauppoihin, koska se lisäisi alkoholinkäyttöä. Nyt hallituspuolueet ovat siis asiasta yksimielisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vahvat oluet saadaan kauppojen hyllylle jo ensi vuoden alusta.

Keskustalaisia ovat arvelluttaneet nk. limuviinat arvelluttavat. Pelkona on ollut, että ne houkuttelevat nuoria.

Pienpanimot ja kaupat kannattavat ajatusta, mutta Alko vastustaa sitä. A-oluiden siirtäminen kaupan hyllylle syö Alkon tulosta. Peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) on määrä saada hallituksen yhteinen esitys valmiiksi ennen juhannusta.

Kristiina Tolkki

42

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kustaahei

      jos näkyy kahtena, niin siitä keskeltä vaan illaksi kotiin

    • make.vaan

      Kohta on loputki kärsäkkäät päissään.

      • niinaivaioikein

        make, pyhästen antama lausunto onkin asiantuntijan, sillä pyhävesi on oulun eteläisen pitoisin


      • kihipphisss

        no, makevaan... oteyaansppas taas


    • suviseuroissasitten

      mitesss se nyt niin laajasti kahtapuolta raiteita kustaa kävelee, alussa oli kuin kuoripoika, että "mellaoljyä vain juo, niin nyt jo alkon tuotteita alkaa julukisesti naukkaa, kovin on kustaan moraali ränsistynyt, huhutaan, että kustaalla on rahaonkelmiakin, mutta vanhastaan tietty, että aina kun rahat ulos lentää se onkelmia entää.

      • onkelmavalkoisilla

        ei kustaallaa ole onkelmia, kustaa on työrengilleen sanonut, että töitä on mutta palkka pärstäkertoimen mukaan, mustempiakin ja halavempiakin on ovella jono


    • waginiumosycoccos

      ototampe make...vaan yleissivishtävää lauhunto polhitteshta nykytilanteesaya

    • ostajanmarkkinat

      Lidli alkaa myymään A-tolkkia !euro

      • 3eurollatuoppi

        taitaa olutkapakoitten nykykolpakot olemaan kallistamattomia


      • houkutella.asikkaita

        wiinakauppakin hinnat joutuu Aleen


      • laivatruostuu
        houkutella.asikkaita kirjoitti:

        wiinakauppakin hinnat joutuu Aleen

        vironperän matkailu tyrehtyy


      • siinäpä-se

        se on ihan yksi ja sama vaikka kepu tai räsänen kieltäisi kaikki viinakset suomipoika hakee viinansa vaikka virosta tai keittää itse. Olisi ihan mielenkiintoista tietää mitkä rahamäärät suomipojat käy viroon kantamassa? Käsittämättömin asia alkoholipolitiikassa. Estoja, rajoituksia, kieltoja ja hinnoittelua joilla ajetaan vain rahat viroon? Jos tuolla tempulla viroralli edes hiukan vähenee se on vain positiivinen asia. Viinalimut vastaavasti pitäisi ihan lailla kieltää koska kohderyhmä on pääasiassa nuoriso jopa lapset. Aikuiset, täysi-ikäiset ja heidän viinankäyttönsä ja sen rajoittaminen on taas ihan turhaa.


    • tiptaptipetipetiptap

      Miten meni niinku omasta mielstä? Aika erikoinen lopputulema keskarin lantraajilta??

      Hyvä etteivät yrittäneet saada rajoituksia viinan prosentteihin koska tuon perusteella kohta kossun lantraamisen sijaan juotaisiin 95-100 %:sta etanolia?

      • HAHAHHAHAHAHAH

      • suomenputini

        niinoo, 30% koskenkorva em mukaan nousisi 43,6% ja pitäisi nimellä Alexanderin erikoinen


      • histori.AA

      • Matomäki

        Eiköhän se etanoli jää 96 prosenttiin ja tuskimpa sitä kukaan lantraamatta juo, mutta parisettiä pitkään lasiin ja cokista päälle, niin aina kossun voittaa.


    • Koskensonni

      Puolueen linja liberalisoituu, aikanaan kepukunnat kielsivät keskarin myynninkin ja Kuusaankauppa kukoisti.

      • Ennen.oli.ennen

        Ei saanut ennen keskustakaljaa kärsämäestä ei ja sen seurauksena kuusaan kauppias sai kaljanmyynnistä palkintona etelänmatkan kun kärsämäkiset kantoi valtavia määriä kaljaa kuusaalta. Sitten alkikset hävitettiin keskustasta hajasijoittamalla syrjäkyliin pois parempien ihmisten silmistä. Nyt on toinen ääni kellossa. Viinakauppakin löytyy ja jos laitapuolen kulkijat loppuu kärsämäestä hyväntekijä käy hakemassa niitä naapurikunnista ja maailma pelastuu..


      • isompaakiinteistöö
        Ennen.oli.ennen kirjoitti:

        Ei saanut ennen keskustakaljaa kärsämäestä ei ja sen seurauksena kuusaan kauppias sai kaljanmyynnistä palkintona etelänmatkan kun kärsämäkiset kantoi valtavia määriä kaljaa kuusaalta. Sitten alkikset hävitettiin keskustasta hajasijoittamalla syrjäkyliin pois parempien ihmisten silmistä. Nyt on toinen ääni kellossa. Viinakauppakin löytyy ja jos laitapuolen kulkijat loppuu kärsämäestä hyväntekijä käy hakemassa niitä naapurikunnista ja maailma pelastuu..

        kyyllä nyt alakaa korkatin yritys kasvamaan


    • Myyntikielto

      Onhan se kiva kun saadaan lapset totutettua väkijuomiin viinalimuilla?!?

      • eugenn

        tosi on, kyllä lapsi iloinen kun etyylilongeroa vetää, tulemme näkemään tragedioita perheissä, surua ja itkua, kukkia enkelin hautakummulla


    • vaikuttaakaikkeenjakauas

      Nyt tehtiin ehottomasti väärä päätös, luulenpa, että seuraava/t hallitus joutuu kokomustan Aleksander´in ajaman pätöksen perumaan, tulevin näytöin, semminkin, kun poliisejakin vähennetään, työttömyys lukemat korkealla ja sosiaalihuollosta säästö-leikataan. Alkaako yksityinen tuleva pörssisote ja milla hinnalla, tai ollenkaan lisääntyvää pitkäkestoista alkoholi haittoja hoitamaan, säästöä tulee vain eläkeyhtiöille.

      • Alxin.linjalla

        Eihän kokoomuksen tartte kun päältä katella kun hölmö maalaisliitto ja vielä hömömpi persaus ajavat aleksin linjaa.


      • Hyvää_känniä

        Kaiken takana on; Valtio tarvitsee rahaa!
        Viina on valtiolle hyvä bisnes, kun "jepet" lipittävät viinaa ja olutta ja kantavat rahaa valtion pohjattomaan kirstuun.
        Mikäli Alko joutuu kilpasille olut-firmojen kanssa, niin voiton takaa esim. se, että 32% Leiona-vesipullon alkoholipitoisuus nostetaan vaikka 40%:n pintaan tai yli. Sama koskee muitakin Alkon tuotteita.
        Kun saavutamme saman %-tason Viron viinojen kanssa, niin tuonti sieltä vähenee. Myös hintojen pitää olla vertailukelpoiset, jotta Alko menestyisi kilpailussa.
        Valtion olisi viisainta yksityistää viina-bisnekset, siten päästäisiin irti juoppojen holhoamisesta.
        Toinen keino on lainsäädännön muuttaminen, eli juopot vastatkoon itse juomisestaan ja terveydenhoitokustannuksistaan.


      • sssuominoushuun

        Niin että valtio tarvitsee rahaa viedäämpä marketin hyllyille lapsille limuviinaa....??


      • voiminkätekivät

        Limuviinat ovat lähes sama kuin olisivat salmiakkikossun vieneet kaupan hyllyille. Maistuu karkille mutta menee päähän kuin metrinen halko. Penskat pääsee helpolla kun ei tarvitse muilla haetuttaa kossua alkosta eikä tarvitse edes limpparilla lantrata kun paikallisesta ruokakaupasta saa valmiiksi lantrattua viinaa jota juo kuin limonaadia.


    • asiakkaitakorkatille

      piste i päälle vielä se, että A-tölkin hinta tipahtaa puoleen

    • pääreginpäämokat

      tämän hallituksen mokat, tökansan ostovoiman leikkaukset, maakuntain pirstoaminen, julkisen alasajo, soterahat yksityiselle pörssiin ja lapset alkoholisoitumaan

    • bärkkeleh

      Perussuomalainen ärähtää: Miksi 16-vuotiaan pitää saada myydä viinaa?
      Jaa artikkeli:
      Share to Facebook120
      Share to Twitter
      Share to WhatsApp
      Uusi Suomi
      Luotu:
      20.5.2016 18:16

      Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
      Kuva
      Mika Niikko (ps.).

      Kotimaa
      |
      Alkoholilaki

      Hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko arvostelee hallituspuolueiden sopimusta alkoholilain ja -sääntelyn keventämisestä.

      Niikon mielestä kansanedustaja toisensa perään kerää irtopisteitä alkoholilain lieventämisellä ja ”uskottelee”, että muutoksessa on kyse holhoamisen purkamisesta ja yrittäjyyden edistämisestä. Hän itse näkee hallituksen normienpurkutalkoissa useita epäjohdonmukaisuuksia ja ongelmia.

      – Mikä normien purkuidea on saada 16 vuotta täyttänyt myymään/tarjoilemaan alkoholia vaikkapa baarissa? Ikänsä puolesta hänellä ei olisi oikeutta edes päästä aikuisten anniskelupaikkoihin, mutta myyjäksi kylläkin. Kyllä sinne ravintolaan töihin ehtisi kaksi vuotta myöhemminkin, Niikko kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

      Nykylain mukaan anniskeluravintolan henkilökunnan tulee olla 18 vuotta täyttäneitä. Poikkeukset on sallittu alan opiskelijoiden kohdalla, kuten Niikko huomauttaa. Uuden lain myötä työntekijöiden ikäraja laskee 16 vuoteen, mutta alaikäisen täytyy työskennellä ”vuorovastaavan valvonnassa”.

      Lisäksi Niikko arvostelee ruokakauppamyynnissä sallitun alkoholin prosenttirajan nostamista 5,5 prosenttiin. Samalla poistuvat valmistustaparajoitteet ja muun muassa niin sanotut aidot lonkerot sekä limuviinat vapautuvat päivittäistavarakauppaan.

      – Limuviinan saatavuuden helpottumisen johdosta teinien alkoholin käytön kasvaminen on arvattavissa. Ketä se kiinnostaa. Pääasia on säätelyjen purkaminen, nuorisotyötä tehnyt Niikko kritisoi.

      Hallitus purkaa myös pykälän, jonka mukaan alkoholijuomia ei saa myydä velaksi. Näin valvontatarve poistuu, todetaan hallituspuolueiden neuvottelukompromissiesityksessä.

      – Kilpailun ollessa kovaa, ilman säätelyä mm. baarit ja pizzeriat voisivat laillisesti avata piikin asiakkaalleen. Rahojen loputtua kotimatkan sijasta meno jatkuu vaikka aamuneljään saakka, Niikko ihmettelee.

      • j.pomppas

        Niin että humalaiselle piikki auki ja velaksi viinaa aikana jona käteistä rahaa ei edes tarvita vaan vingutetaan korttia?? Kas kummaa kun ei baarimikoille myönnetty samantien pikavippioikeuksia??


      • bylooni
        j.pomppas kirjoitti:

        Niin että humalaiselle piikki auki ja velaksi viinaa aikana jona käteistä rahaa ei edes tarvita vaan vingutetaan korttia?? Kas kummaa kun ei baarimikoille myönnetty samantien pikavippioikeuksia??

        voihan ne siinä 4 maissa kirjottaa paperin, ett mikon piikki


      • kiikonniikonkiikon

        Niikollekkin olisi ollut viisainta höpötellä vain niissä helluntalaisten seuroissa eikä kansanedustajan arvovaltaa ja kunnioitusta alentaen jatkuvasti olla aivopierujaan suoltamassa.


    • fininrusout

      Aika löysissä ollut tämän hallituksen moraali oli aihe mikä tahansa

    • Tullaanviisaammiksitaas

      Hyvä juttu tämä 4-oluiden kauppaan tulo. Tekopyhät larssilaiset täällä vikisee. Maistuu se viina suurelle osaa näistäkin uskovista. Esittävät jeesustelullaan, mutta kulisseissa ryypätään. Viini pitää myös tuoda kaupan hyllyille ja lopulta kaikki viinat. Jokainen päättäköön itse tekemisistään ja ostamisistaan. Nyt on oikea suunta. Ainoa hyvä päätös tältä surkealta sipulin hallitukselta.

      • kustaankaljat

        seuraavat vaalit on kaljavaalit


    • lonkku5.5

      Kyläkaupalle alkaa jonoa kertyä.

    • aikainenlopetus

      nyyt ois shivalle asikkaita

    • noudualuvassa

      Lilja joutuu isontamaan ja Korkatti

    • sokoksenmimmit

      jo, se sokoksen yksi naismyyjä katsoo tarkasti silmiin kun keskaria ostaa, katsookohan myös, kun 5,5% alkoholia, alaikäinen nostaa kassalle

    • siinäpässe

      riippuu kenestä roikkuu

      • myysemyyseprleh

        jusjust, kuyllä sokoksenmimmikin titaaää kenen penskan isisss voi hänet lempata


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      274
      3020
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      201
      2866
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2454
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      218
      1929
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1202
    Aihe