Ei erehtymätöntä Jumalan sanaa

tutkin-kirjoituksia

Raamatun kirjoitukset ovat ihmisten tekemiä. Jumala ei ole ohjannut kirjoittajien käsiä niin, että jokainen kirjain ja sana olisi Jumalan vaikuttamaa.

Raamatun kirjoittajat ovat olleet ihmisinä yhtä vajavaisia kuin mekin, oman aikakautensa tuotetta. Heidän maailmankuvansa ja tietonsa ja uskomuksensa ovat vaikuttaneet siihen, mitä he ovat kirjoittaneet. Kaikki heidän kirjoittamansa asiat eivät ole Jumalan tahdon mukaista ehdotonta totuutta vaan joukossa on heidän omia mielipiteitään, ajatuksiaan, uskomuksiaan ja jopa virheitä asiatiedoissa.

Evankeliumit eivät kerro sanasta sanaan Jeesuksen puheita ja elämän tapahtumia vaan ne on kirjoitettu vuosikymmeniä itse tapahtumien jälkeen, muistin varaisesti. Sen vuoksi kertomuksissa on eroja keskenään eikä näitä eroja voida sovittaa aina ristiriidattomasti yhteen. Erot ovat kuitenkin merkitykseltään vähäisiä. Itse tärkein asia eli se, mitä Jeesukselle tapahtui ja kuka hän omien sanojensa sekä opetuslasten mielestä oli ja on, pitävät paikkansa.

Raamatussa on selviä virheitä tai sisäisiä ristiriitoja esimerkiksi ajanmäärityksissä, tapahtumajärjestyksessä, paikan- ja henkilöiden nimissä, sukuluetteloissa, lukumäärissä ja muistin varassa talletetuissa henkilöiden todella puhumissa sanoissa.

Jotkut ihmiset eivät ymmärrä tätä asiaa ja palvovat Raamattua jumalanaan. He luulevat, että Jumala on ohjannut Pyhän Hengen kautta kirjoittajien kättä, niin että he eivät ole tehneet yhtään virhettä. Tällainen tulkinta ja harhainen usko vähentää Raamatun kirjoitusten arvoa Jumalan hengen inspiraatiosta syntyneenä kirjoituskokoelmana, mitä se todellisuudessa on. Rehellinen ja vilpitön tutkija pitää kristittyjä tyhminä ja eksyneinä, jos he eivät tunnusta Raamatun inhimillistä luonnetta ja syntytapaa sekä sen sisältämiä ilmeisiä virheitä.

Jumalan lapsille Raamatun kirjoitukset ovat kuitenkin hengellistä ravintoa parhaimmillaan, kun he ymmärretään oikein asiayhteydessään ja viitekehyksessään, ja kun tunnustetaan niiden inhimilliset vajavaisuudet sen lisäksi, että nähdään kirjoitusten sisältämä Jumalan hengen vaikutus ja sanoma, joka on tärkeämpi kuin kirjain, joka eksyttää, jos sitä palvotaan jumalana.

29

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UskoTaikkaÄlä

      Vertaatko raamatun sanaa tarukirjoituksiin?

    • Vikapää

      Jaak.5:17. Biblia. Elias oli ihminen, niissä haluissa vikapää kuin mekin ja hän rukoili rukouksella, ettei pitänyt sataman, ja ei sananutkaan maan päällä kolmena vuotena ja kuutena kuukautena.

    • 12__13

      "Raamatussa on selviä virheitä tai sisäisiä ristiriitoja esimerkiksi ajanmäärityksissä, "

      Toisaalta, olet nähnyt vain kopioita Raamatusta, joten sanasi ovat hiukan merkityksettömiä. :)

      • tutkin-kirjoituksia

        Eivät minun sanani ole "hiukan merkityksettömiä" vaan totisia sanoja. Vaikka osa virheistä ja ristiriidoista voidaan selittää kopioinnissa tapahtuneina virheinä, niin ei suinkaan kaikkia. Esimerkiksi evankeliumien sisältämät erot johtuvat puhtaasti ihmisten muistin hataruudesta ja siitä, että suullisena perimätietona kulkeneissa kertomuksissa oli jo alun alkaen eroja keskenään. Tämä on hyvin helppo havaita, kun tutkii esimerkiksi Jeesuksen sanoja temppelin alueella ennen happamattoman leivän juhlaa tai hänen kuolleista herätetyksi tulemisensa jälkeisiä tapahtumia järjestyksessään.

        Eri kirjoittajien kertomuksista on mahdotonta laatia ristiriidaton yhtenäinen kertomus, joten joku on muistanut jotakin väärin tai jokin versio on jo alunperin ollut muista poikkeava tapahtumajärjestyksensä, aikojen yms. puolesta. Silti on totta, että Jeesus puhui tärkeitä asioita temppelin alueella ja nousi ylös kuolleista, niin kuin on kirjoitettu. Itse sanoma ja tapahtumat eivät siitä muutu, että kirjoittajat muistavat tapahtumia tai kirjoittavat niistä hieman toisistaan poikkeavilla tavoilla.

        Samankaltaisia ristiriitoja ja virheitä löytyy paljon Vanhan testamentin puolelta. On mahdotonta laittaa Israelin ja Juudan kuninkaita ristiriidattomasti aikajärjestykseen hallitusvuosien mukaan, sukuluetteloissa on poikkeavuuksia, samoin lukumäärissä ja ajoissa koskien Israelin kansan ja heidän esi-isiensä historiaa. Tiedot näistä tapahtumista on koottu monesta eri lähteestä ja on hyvin todennäköistä, että poikkeavuuksia on ollut eri lähteiden välillä jo alusta alkaen.

        Vain sellaiset ihmiset, jotka palvovat Raamattua jumalanaan, kiistävät tällaiset ilmiselvät tosiasiat Raamatun inhimillisestä luonteesta, puutteista, vajavaisuudesta, ristiriidoista ja virheistä. He luulevat, että Jumala on ohjannut eri kirjoittajien kättä ja vaikuttanut jokaisen kirjaimen synnyn, mikä on ilmiselvästi totuuden vastainen väittämä.

        Raamattua eivät ole jokaisessa kohdassa kirjoittaneet edes ne henkilöt, joiden nimiin kirjoitukset on laitettu. Mooseksen kirjoista vain osa on Mooseksen itsensä kirjoittamaa, loput jonkun hänen jälkeensä eläneen seuraajan kirjoitusta ja osa häntä ennen eläneiden ihmisten perimätiedosta koottua tekstiä (1. Mooseksen kirja kokonaan). Profeettojen oppilaat kirjoittivat osan heidän nimellään kulkevista kirjoista. Israelin ja Juudan kuningasten historia on koottu niistä kirjallisista palasista, jotka ovat säilyneet kansojen jouduttua pakkosiirtolaisuuteen ja suullisesta perimätiedosta.

        Myös Uuden testamentin puolella voi olla kohtia, joissa todellinen kirjoittaja on apostolin opetuslapsi eikä apostoli itse (Johanneksen kirjoitukset). Mitä apostolien kirjeisiin tulee, niin Paavali mainitsee itse kirjeissään käyttäneensä kirjuria, joka kirjoitti hänen sanelustaan kirjeet seurakunnille ja valituille henkilöille. (Room 16:22; 2Tess 1:1; 3:17) Kirjeissä näkyy tämä inhimillinen piirre ja ajatuksen kulku sekä muistin varassa toiminta (esim. 1Kor 1:4-18).

        Luukas sanoo ottaneensa asioista tarkasti selvää ja kirjoittavansa tapahtumista järjestyksessään sen mukaisesti (Luuk 1:1-4), mutta vaikka hän pyrki suureen tarkkuuteen, on hänenkin kirjoituksissaan sisäisiä ristiriitoja (esim. Apt 9:7; vrt. 22:9) ja poikkeavuuksia muiden evankeliumien kanssa. Näemme näistä seikoista, että Jumalan henki ei ole ohjannut kirjoittajien käsiä vaan he ovat kirjoittaneet asioista oman ajatustenkulun mukaan ja muistinvaraisesti.

      • tutkin-kirjoituksia

        Vaikka Raamatun kirjoitukset ovat ihmisten tekemiä, on Jumala vaikuttanut niiden syntyyn henkensä kautta, inspiroimalla kirjoittajia ja vaikuttamalla heidän tahtoonsa sekä ajatuksiinsa: ei kuitenkaan siten, että jokainen kirjain ja sana olisi suoraa Jumalan puhetta meille. Kirjoituksissa on tärkeintä niiden sisältämä sanoma, ei jokainen kirjain tai yksittäinen sana, joista tämä sanoma muodostuu. Ne, jotka luulevat jokaisen kirjaimen ja sanan olevan tarkasti Jumalan käden ohjausta kirjoituksissa, eksyvät usein ja helposti virheellisiin tulkintoihin, koska ymmärtävät Raamattua kirjaimen mukaan väärin. Pahimmassa tapauksessa sellaiset ovat silponeet itseään, kun eivät ole pystyneet voittamaan himojaan (Matt 5:29-30)

        Raamattu pitää sisällään paljon vertauskuvallista ja esikuvallista puhetta, jota ei ole tarkoitettu ymmärrettävän kirjaimellisesti totuudeksi. Kuvakielinen ilmaisu voi kertoa meille profetian tulevaisuudesta tai opettaa meille jonkin hengellisen totuuden, mutta sitä ei ole tarkoitettu tulkittavan kirjaimellisesti. Näin esimerkiksi Ilmestyskirjan monet eri kuvat, joista portto ja peto ovat tunnetuimpia. Ne ovat kuvia Herraa kohtaan haureellisesti käyttäytyvästä uskonnollisesta järjestelmästä ja maailmanvallasta tai sen maailmanvallan johtajasta tai johtajista. Esimerkki esikuvasta olkoon Paavalin meille paljastama kuva Haagarista ja Saarasta, jotka kuvaavat kahta eri liittoa ja kahden eri ihmistyypin äitiä: lihallista ihmistä ja hengellistä ihmistä. (Gal 4:22-31)

        Raamatun kirjoituksissa sanotaan paikoin selvästi se, että Jumala on vaikuttanut niiden syntyyn henkensä kautta. Jumala on puhunut valittujen palvelijoidensa kautta, profeettojen ja poikansa kautta, pyhän hengen kautta, niin että nämä Jumalan sanat ovat kulkeutuneet meille asti kirjoitusten välityksellä (Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1; Joh 14:9-11; 2Sam 23:1-4). Mutta niin kuin edellä on osoitettu, ei Jeesuksen eikä profeettojankaan sanoja ole talletettu sanatarkasti ja kirjan kirjaimelta juuri siinä muodossa kuin Jumala on heille puhunut. Ne on talletettu muistinvaraisesti, jolloin tärkeintä ei ole jokainen kirjain ja yksittäinen sana vaan sanojen sisältämä sanoma!

        Raamatun kirjoitusten synnyn yhteydessä puhutaan joskus sanainspiraatiosta. Sillä tarkoitetaan juuri sitä asiaa, että Jumala on vaikuttanut henkensä kautta kirjoitusten syntyyn. Tästä kertovat mm. seuraavat Raamatun kohdat, jotka lainaan tähän:

        Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2Tim 3:16-17)

        Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan pyhän hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. (2Piet 1:20-21)

      • 12__13
        tutkin-kirjoituksia kirjoitti:

        Eivät minun sanani ole "hiukan merkityksettömiä" vaan totisia sanoja. Vaikka osa virheistä ja ristiriidoista voidaan selittää kopioinnissa tapahtuneina virheinä, niin ei suinkaan kaikkia. Esimerkiksi evankeliumien sisältämät erot johtuvat puhtaasti ihmisten muistin hataruudesta ja siitä, että suullisena perimätietona kulkeneissa kertomuksissa oli jo alun alkaen eroja keskenään. Tämä on hyvin helppo havaita, kun tutkii esimerkiksi Jeesuksen sanoja temppelin alueella ennen happamattoman leivän juhlaa tai hänen kuolleista herätetyksi tulemisensa jälkeisiä tapahtumia järjestyksessään.

        Eri kirjoittajien kertomuksista on mahdotonta laatia ristiriidaton yhtenäinen kertomus, joten joku on muistanut jotakin väärin tai jokin versio on jo alunperin ollut muista poikkeava tapahtumajärjestyksensä, aikojen yms. puolesta. Silti on totta, että Jeesus puhui tärkeitä asioita temppelin alueella ja nousi ylös kuolleista, niin kuin on kirjoitettu. Itse sanoma ja tapahtumat eivät siitä muutu, että kirjoittajat muistavat tapahtumia tai kirjoittavat niistä hieman toisistaan poikkeavilla tavoilla.

        Samankaltaisia ristiriitoja ja virheitä löytyy paljon Vanhan testamentin puolelta. On mahdotonta laittaa Israelin ja Juudan kuninkaita ristiriidattomasti aikajärjestykseen hallitusvuosien mukaan, sukuluetteloissa on poikkeavuuksia, samoin lukumäärissä ja ajoissa koskien Israelin kansan ja heidän esi-isiensä historiaa. Tiedot näistä tapahtumista on koottu monesta eri lähteestä ja on hyvin todennäköistä, että poikkeavuuksia on ollut eri lähteiden välillä jo alusta alkaen.

        Vain sellaiset ihmiset, jotka palvovat Raamattua jumalanaan, kiistävät tällaiset ilmiselvät tosiasiat Raamatun inhimillisestä luonteesta, puutteista, vajavaisuudesta, ristiriidoista ja virheistä. He luulevat, että Jumala on ohjannut eri kirjoittajien kättä ja vaikuttanut jokaisen kirjaimen synnyn, mikä on ilmiselvästi totuuden vastainen väittämä.

        Raamattua eivät ole jokaisessa kohdassa kirjoittaneet edes ne henkilöt, joiden nimiin kirjoitukset on laitettu. Mooseksen kirjoista vain osa on Mooseksen itsensä kirjoittamaa, loput jonkun hänen jälkeensä eläneen seuraajan kirjoitusta ja osa häntä ennen eläneiden ihmisten perimätiedosta koottua tekstiä (1. Mooseksen kirja kokonaan). Profeettojen oppilaat kirjoittivat osan heidän nimellään kulkevista kirjoista. Israelin ja Juudan kuningasten historia on koottu niistä kirjallisista palasista, jotka ovat säilyneet kansojen jouduttua pakkosiirtolaisuuteen ja suullisesta perimätiedosta.

        Myös Uuden testamentin puolella voi olla kohtia, joissa todellinen kirjoittaja on apostolin opetuslapsi eikä apostoli itse (Johanneksen kirjoitukset). Mitä apostolien kirjeisiin tulee, niin Paavali mainitsee itse kirjeissään käyttäneensä kirjuria, joka kirjoitti hänen sanelustaan kirjeet seurakunnille ja valituille henkilöille. (Room 16:22; 2Tess 1:1; 3:17) Kirjeissä näkyy tämä inhimillinen piirre ja ajatuksen kulku sekä muistin varassa toiminta (esim. 1Kor 1:4-18).

        Luukas sanoo ottaneensa asioista tarkasti selvää ja kirjoittavansa tapahtumista järjestyksessään sen mukaisesti (Luuk 1:1-4), mutta vaikka hän pyrki suureen tarkkuuteen, on hänenkin kirjoituksissaan sisäisiä ristiriitoja (esim. Apt 9:7; vrt. 22:9) ja poikkeavuuksia muiden evankeliumien kanssa. Näemme näistä seikoista, että Jumalan henki ei ole ohjannut kirjoittajien käsiä vaan he ovat kirjoittaneet asioista oman ajatustenkulun mukaan ja muistinvaraisesti.

        Olen erimieltä ristiriitaisuuden kanssa. Yleensä ne johtuvat vain siitä, että tehdään hatäisiä johtopäätöksiä ja tulkintoja kun halutaan vakuuttaa, että Raamattu ei olisi totta.

      • siunausta

        Ootsä koskaan ajatellut että nää ihmiset oli oikeesti Jeesuksen kanssa . Mm.Luukas oli Jeesuksen ystävä myös näkivät ristiinnaulitsemisen ihmeet kuolleista ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen . Nää ihmiset oli Jeesuksen kanssa konkreettisesti livenä ja koski Jeesukseen puhui sen kanssa jne. söivät yhdessä kuuluvat opetusta rukoilivat yhdessä . Oikeesti. Oikeita ihmisiä. Käännöksissä on ainoa ongelma kääntäjien hutiloinnissa tai kielitaidottomuudessa . Myös omia mielipiteitä ei saa lisätä. Nämä tapahtumat ovat oikeita .

      • silminnäkijät

        Jeesus nousi kuolleista niin miten siitä nyt sitten kirjoittaisit jos olisit ollut paikalla .

      • EvankeliumGame
        12__13 kirjoitti:

        Olen erimieltä ristiriitaisuuden kanssa. Yleensä ne johtuvat vain siitä, että tehdään hatäisiä johtopäätöksiä ja tulkintoja kun halutaan vakuuttaa, että Raamattu ei olisi totta.

        Onhan Uuden testamentin puolella sellaisiakin ristiriitoja kuten myös tutkijoiden annakkoasenteesta ja mielipiteistäjohtuvia esim nykytutkijat ovat alkaneet pitämään Jeesuksen reissua Getsemanen puutarhaan epäuskottavana koska ulkona oli kylmä ja sätoi räntää. Sitten eroavaisuuksia yksityiskohdissa jotka ovat johtuneet ihan kirjoittajan inhimillisyydestä esim Luukkaan evankeliumi omii hellenismiä vaikka taustalla onkin muita todenmukaisempi ja tarkempi kuvaus ajan juutalaisuudesta. Usein inhimillisiin eroavaisuuksiin ovat johtaneet mm lähteet, kirjoittajan näkökulma, kokemukset, kulttuuri ja äididinkieli.

        Evankeliumit voidaan luokitella seuraavasti:
        50-60 jaa
        Paavalin "evankeliumi" = Koostuu Paavalin kirjeiden tologiasta ja hyvin katkonainen
        60-70 jaa ( tai 40-60 jaa -Luukkaan evankeliumi)
        Markuksen evankeliumi = Evankeliumeista lyhin ja luonteeltaan maallinen
        60-80 jaa (tai 40-60 jaa - Teofilos Bar-Annas)
        Luukkaan evankeliumi = Evankeliumeista tarkin ja pisin sekä luonteeltaan maallinen
        70-90 jaa
        Matteuksen evankelijmi = Evankeliumeista epätarkin ja luonteeltaan propakandinen
        80-100 jaa
        Johanneksen evankeliumi = Evankeliumeista nuorin ja luonteeltaan henkinen

      • tutkin-kirjoituksia
        siunausta kirjoitti:

        Ootsä koskaan ajatellut että nää ihmiset oli oikeesti Jeesuksen kanssa . Mm.Luukas oli Jeesuksen ystävä myös näkivät ristiinnaulitsemisen ihmeet kuolleista ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen . Nää ihmiset oli Jeesuksen kanssa konkreettisesti livenä ja koski Jeesukseen puhui sen kanssa jne. söivät yhdessä kuuluvat opetusta rukoilivat yhdessä . Oikeesti. Oikeita ihmisiä. Käännöksissä on ainoa ongelma kääntäjien hutiloinnissa tai kielitaidottomuudessa . Myös omia mielipiteitä ei saa lisätä. Nämä tapahtumat ovat oikeita .

        Kaikki Uuden testamentin kirjoittajat eivät nähneet omin silmin Jeesusta hänen eläessään tai kuolleista herätetyksi tulemisen jälkeen.

        Esimerkiksi Luukas liittyi Paavalin matkaseurueeseen vastan kauan sen jälkeen, kun kaikki se oli tapahtunut Jeesukselle, mitä oli jo etukäteen ennustettu. Luukas perusti oman evankeliuminsa ja Apostolien teot (Luukkaan toinen kirje Teofilukselle) Paavalin ja muiden apostolien todistukseen.

        Paavali ei myöskään ollut itse ollut Jeesuksen opetuslapsi ennen tämän kuolleista heräämistä vaan kääntyi vasta sen jälkeen, kun herra oli jo otettu ylös taivaaseen. Siihen asti Paavali oli seurakunnan vainooja. (Apt 9 ja 22)

        Matteuksen uskotaan olevan Jeesuksen apostoli, samoin Johanneksen (evankeliumien kirjoittajat). Markuksen uskotaan olleen Pietarin opetuslapsi, joka olisi ollut läsnä Getsemanen puutarhasssa, kun Jeesus otettiin kiinni, ja siten hän on mahdollisesti myös omin silmin nähnyt ylösnousseen Jeesuksen myöhemmin.

        Juuda ja Jaakob olivat herran Jeesuksen veljiä, velipuolia (Joosef oli heidän isänsä ja Maria heidän äitinsä). He tunsivat tietysti oman veljensä ja näkivät hänet ehkä myös ylösnousemuksen jälkeen (niin on mahdollista uskoa, Matt 28:10).

        Uuden testamentin kirjoitukset ovat syntyneet vähän kerrassaan vuosien 45-65 välillä lukuun ottamatta Juudan kirjettä (noin 75) ja Johanneksen kirjoituksia (noin 85-95). Ajoituksista ollaan jonkin verran eriä mieltä, mutta minä pidän noita ajoituksia riittävän tarkkoina.

        Kertomukset Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kulkivat ensin suullisena perimätietona eteenpäin, kunnes niistä alettiin tehdä kirjoitettuja versioita 15-30 vuotta itse tapahtumien jälkeen. On selvää, että kun asioita kerrotaan suullisesti ja kootaan näistä kertomuksista yhtenäinen kuvaus kirjalliseen muotoon, niin eri kertojien välillä on vähämerkityksisiä eroja. Nämä pienet erot eivät tee tyhjäksi todistajien sanojen arvoa. Jeesukselle tapahtui todella se, mitä on kerrottu ja itse sanoma on totta, vaikka toiset kertojat sijoittavat tapahtumia ja sanoja eri järjestykseen ja yhteyteen kuin toiset.

        Poikkeavuudet tapahtumajärjestyksessä, ajoissa, nimissä, lukumäärissä ja puheiden lainauksissa eivät tee tyhjäksi itse sanomaa ja tositapahtumia. Ne ovat totta niin ja aamen.

        Jumalalle tuottaa suurempaa kunniaa tunnustaa avoimesti Raamatun inhimillinen luonne - vajavaisuus, virheet ja ristiriidat - kuin väittää vastoin totuutta, että niitä ei ole: että Jumala on ohjannut kirjoittajien käsiä ja kyniä, niin että mitään inhimillisiä virheitä ei Raamattuun ole päässyt. Yksikään järkevä ihminen ei tuollaista taikauskoista hölynpölyä suostu totena pitämään, kun todisteet sitä vastaan ovat ilmi selvät. Niinpä tuolla tavalla uskovat ja puhuvat vieroittavat ihmisiä Jumalasta sen sijaan, että lähentäisivät heitä Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen, Nasaretilaiseen.

        Kannattaa siis miettä tarkoin ja tutkia asiaa uudestaan, jos olet uskonut sinulle syötettyä pajunköyttä Raamatun virheettömyydestä ja erehtymättömyydestä. Raamatun kirjoitukset ovat todellakin elämämme korkein ohjenuora, mutta eivät sanasta sanaa ja kirjaimellisesti Jumalan puhetta ihmisille. Jumalan hengessä vaeltavat totuutta rakastavat Jumalan lapset ymmärtävät nämä asiat, mutta miten on sinun laitasi?

    • Jobinpostia

      Joh.1:1. ja Sana on Jumala. Ps.33:6. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt.. Ilm.19:13. ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

    • erttkkl

      Ivan Pann on tutkinut Raamatut ja todennut ne Jumalan Sanaksi! Niissä kaikissa on ihmeelliinen 7-numero systeemi, joka ei voi olla ihmisten tekemä! Googlettamalla voi löytää jotain tuollaisesta!!

      • Dr.Keparo

        "Ivan Pann on tutkinut Raamatut ja todennut ne Jumalan Sanaksi! Niissä kaikissa on ihmeelliinen 7-numero systeemi, joka ei voi olla ihmisten tekemä! Googlettamalla voi löytää jotain tuollaisesta!!"

        Sitä kutsutaan matematiikaksi... ja alkulukuja aamupalaksi rikkova autisti voi helposti luoda päässään vastaavaa :)

        Uskokaa nyt että ei ole asiaa jota tieteellä ei voida selittää...

      • Keisarin.uudet.vaatteet
        Dr.Keparo kirjoitti:

        "Ivan Pann on tutkinut Raamatut ja todennut ne Jumalan Sanaksi! Niissä kaikissa on ihmeelliinen 7-numero systeemi, joka ei voi olla ihmisten tekemä! Googlettamalla voi löytää jotain tuollaisesta!!"

        Sitä kutsutaan matematiikaksi... ja alkulukuja aamupalaksi rikkova autisti voi helposti luoda päässään vastaavaa :)

        Uskokaa nyt että ei ole asiaa jota tieteellä ei voida selittää...

        Tiedefundamentalistit ovat hassuja!

    • tutkin-kirjoituksia

      Raamatun kirjoittajat eivät tienneet kirjoittavansa tekstiä, joka saisi myöhemmin arvonimen "Jumalan sana". He eivät tienneet sitä, että heidän kirjoituksensa valittaisiin sellaisten kirjoitusten kokoelmaan, jotka on hyväksytty meidän Raamattuihimme ja joita arvostetaan enemmän kuin mitään muita hengellisiä kirjoituksia. Siitä huolimatta ainakin osa apostoleista ja opetuslapsista tiesi sen, että heidän julistamansa evankeliumi oli totuudellista "Jumalan sanaa". Tämä käy ilmi erityisesti joistakin Paavalin ja Luukkaan sanoista, joista pari esimerkkiä:

      "Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte." (1Tess 2:13)

      "Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti." (Apt 4:31)

      Näistä ja monista muista Uuden testamentin kohdista käy ilmi, että opetuslapset tiesivät julistavansa Jumalan sanaa ja puhuvansa totta sitä tehdessään. Se, mitä Jumalan sanalla näissä kohdissa tarkoitetaan, on tulkinnan varainen juttu. Jumalan sanana voidaan pitää varmuudella Jeesuksen kristuksen evankeliumia ja hänen opetuksiaan, mutta Uuden testamentin kirjoittajien historiallinen kerronta ja kirjeet voivat pitää sisällään myös muita aineksia kuten heidän omia mielipiteitään ja yksilöllistä tapaa kertoa asioista muistin varassa. Jumalan sanaa ovat eittämättä myös ne Vanhan testamentin lainaukset, joita Jeesus ja apostolit käyttivät puheissaan ja kirjoituksissaan, niin kuin myös Jumalan puhe valituille palvelijoilleen pyhän hengen kautta. (1Moos 15:1, 4; Luuk 3:2; Joh 10:35)

      Meidän on tärkeää erottaa toisistaan meidän herramme, Jumalan poika Jeesus kristus, ja Jumalan sana. Jeesuksen nimeksi sanotaan yhdessä Ilmestyskirjan kohdassa "Jumalan sana" (Ilm 19:13), mutta "Jumalan sana" on silti eri asia kuin ihminen kristus Jeesus (1Tim 2:7), josta Jumalan sana kertoo. Ilmestyskirjassa puhutaan erikseen Jumalan sanasta ja Jeesuksen kristuksen todistuksesta (Ilm 1:2, 9; 6:9; 20:4). Jumalan sana juurtuu valitun Jumalan lapsen sydämeen ja pysyy siellä niin kuin myös kristus Jeesus, mutta siitä huolimatta nämä kaksi ovat eri asioita eikä niitä pidä yhdistää toisiinsa väärällä tavalla (Matt 13:18-23; Kol 2:6-7). Jumalan sana kertoo Jeesuksesta kristuksesta, mutta ei ole hän, vaikka hänen nimekseen sanotaan yhdessä kohdassa "Jumalan sana".

      • tutkin-kirjoituksia

        Raamatun käännösvirheistä

        Meille asti ei ole säilynyt yhtään alkuperäistä Raamatun kirjoitusta. Kaikki ovat kopioiden kopioita. Alkuperäisiin kirjoituksiin on tullut vähäisiä muutoksia kopioimisen yhteydessä. Sitä suurempia merkityksen muutoksia on tullut käännettäessä Raamattua muille kielille. Alkuperäinen merkitys on voinut kadota käännöksen kautta kokonaan ja teksti on saanut käännöksessä kokonaan uuden merkityksen.

        Jotta käännösten sisältämiltä virhetulkinnoilta vältyttäisiin, olisi jokaisen syytä tutkia alkukielisiä käsikirjoituksia interlineaarien, sanakirjojen ja kommentaarien kautta. Niitäkin tutkittaessa on syytä muistaa, että ne ovat ihmisten tekemiä ja niihin ovat vaikuttaneet kirjoittajien uskomukset sekä teologinen ennakko-oletus. Tästä syystä käännös ja Raamatun selitys voivat antaa jopa päinvastaisen merkityksen kuin alkuteksti.

      • tutkin-kirjoituksia

        Raamatun tutkimisen apuvälineitä

        Blue Letter Bible: Englanninkielentaitoisille kreikka-englanti ja heprea-englanti interlineaarit sanakirjoineen.
        Bible Hub: Englanniksi, interlineaareja, kommentaareja, karttoja ja muita työkaluja Raamatun tutkimiseen.
        Christian Classics Ethereal Library Englanninkielen taitoisille tietoa varhaisen kristillisen kirkon ajoilta
        Novum 1-5, Uusi testamentti selityksin ja sanakirja.
        Raamatun Iso Tietosanakirja
        Digiraamattu ja sen tuoteperhe

      • Setä.neuvoo

        Muita raamattuaiheisia sivustoja:

        http://smartbiblesearch.com/

        Studylight.org -sivustolla on monenlaista. Hakukoneeseen esim.

        https://www.google.fi/search?q=site:studylight.org church&sourceid=ie7&rls=com.microsoft:fi-FI:IE-Address&ie=&oe=&gfe_rd=cr&ei=jkibV4jhBIi07gTMvIGABw

        Koivuniemen raamattuhaku antoi eri tuloksia eri tavoilla kirjoitettuani. Ensin ostakaa-hakusanalla tuli mukaan nostakaa. Sitten laitoin välilyöntiä hakusanan eteen, ja nostakaa-sanan tuloksia jäi pois:

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&kirjat=kr&hakuehto=ostakaa

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto= ostakaa&kirjat=kr

    • Konikanttori

      Joka Sanaa halveksuu, joutuu Sanan pantiksi. Sanoo Jumalan erehtymätön ikuinen Sana, Raamattu.

      • tutkin-kirjoituksia

        Sanan halveksumista ei ole se, että osoitetaan Raamatun kirjoitusten inhimillinen luonne: puutteet, vajavaisuus, ristiriidat, virheet, jne.

        Sanan halveksumista on se, että ei noudateta Jumalan sanan käskyjä ja ohjeita omassa elämässä. Jumalan käskyjen pitämiseen kuuluu yhtenä osana se, että ei anneta väärää todistusta Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta kristuksesta, meidän herrastamme. Jos väitämme Jumalan sanaksi ihmisten tekemiä virheitä Raamatun käsikirjoituksissa (alkuteksti) tai kopioissa ja käännöksissä, niin rikomme silloin Jumalaa vastaan ja teemme syntiä.

      • kiiiskivastarannalta

        Onko tuon ajattelun seurausta tämä nykyinen spn-avioliittohyväksymisen vaatimus?

        Sinulta piiiitkä ja hieno kirjoitus, mutta kuitenkin taustalla halu kaunokielellä murentaa Jumalan sanan auktoriteettia.

      • kiiiskivastarannalta
        kiiiskivastarannalta kirjoitti:

        Onko tuon ajattelun seurausta tämä nykyinen spn-avioliittohyväksymisen vaatimus?

        Sinulta piiiitkä ja hieno kirjoitus, mutta kuitenkin taustalla halu kaunokielellä murentaa Jumalan sanan auktoriteettia.

        Olet varmaan tietoinen siitä, että arkeologisissa kaivauksissa tulee jatkuvasti esille todisteita siitä, että Raamatussa kerrotut asiat ovat totta.
        Ennustukset toteutuvat myös toinen toisensa jälkeen.

    • ilmestyy

      Ilmestyskirja20.

    • Kirjuritar

      Ester Tuheronuttura menehtyi eilen. Kuoli Jeesuksen puutteeseen. Kirkkokahvit tulivat rinnuksille ja vähämielinen hymy hyytyi. Viides evankeliumi jäi kesken.

    • alfa123om22

      Raamattu on Ilmestyksen toisen ratsastajan suun miekka, jolla on valta ottaa rauha pois maan päältä ja saada ihmiset tappamaan toisiaan. PAX ROMANA kesti siihen asti kun raamatun kaanon valmistui 170 jKr.

      Jeesus sanoi: Minä lähetän teille toisen puolustajan, Totuuden Hengen, Hänet. Hän täydentää minun sanomani ja kertoo teille tulevat ja itse asiassa kaiken. Hän paljastaa mitä synti on jne. Kautta aikojen on ollut näitä raamattua täydentäviä ja kaiken kertovia teoksia: Koraani, Bhagavatam etc.

      Raamattua ei ole tarkoitettu opetuslasten ainoaksi oppaaksi, vaan sen lisäksi tulee Toisen puolustajan, Totuuden Hengen, Hänen selityksensä ja lisäyksensä.

      Lisäksi on kautta aikojen koettu Kristuksen, Kolmannen taivaan ja Paratiisin ilmestymisiä etc. On paljon kristittyjä, jotka eivät saa vieläkään lukea raamattua esim. kaikki katoliset. Myös ne kirjoitukset ovat sangen mielenkiintoisia, jotka jäivät raamatun ulkopuolelle. Ilman niitä monet raamatun kohdat jäävät epäselviksi.

      Raamattu yksiselitteisesti on SUUN MIEKKA, joka lietsoo sotaa ja rauhattomuutta. Lisäksi se saattaa olla laimentamatonta Jumalan vihan viiniä.

    • PasiToivonen

      Joka Sanaa halveksuu, joutuu Sanan pantiksi. Sanoo Jumalan erehtymätön ikuinen Sana, Raamattu.

      10. Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin.
      11. Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan.
      12. Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas.

    • samaa-mieltä

      Olen täysin samaa mieltä nimimerkin tutkin-kirjoituksia kanssa.

    • Setä.neuvoo
    • seontäytetty

      Jeesushan tuli ihmiseksi ihmisten keskelle . Niin. Nää ihmiset oli Jeesuksen kanssa konkreettisesti oikeesti .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe