Makkari menee konkurssiin

Pöllökanava_nurin

26

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seonmenoanyt

      Ilmankos ne uskalsi lähettää raporttia Forssasta. Oikein näytettiin että mielenosoituksessa oli ihan tavallisia ihmisiä, monen ikäisiä, miehiä ja naisia ja teinejä.
      Ei taida maikkari kauaa jatkaa, kun näytti totuuksia.

    • Lindkaitsu

      Siis en ole moista hyysärikanavaa katsonut yli vuoteen joten kaltaisiani löytyy tuhansia ja kalliit mainokset valuvat matupaskojen perseisiin.
      Yläanttila voi ihan itseään onnitella aikoinaan hyvänkin kanavan tuhoamiseen matumantroissaan.

      • suvilindeeskä

        Ylekin vielä puuskuttaa matumantroissaan meidän pakkoverotuksella, mutta jumaliste kokkari Lindeskän aikoinaan ajama pakkoverotus tulee pian tiensä päähän.


    • paskamedia

      Oma mututuntumani on se, että MTV3:n alamäki alkoi sen jälkeen, kun omistajaksi tuli ruotsalaisfirma. Erityisesti ohjelmien taso lähti sen jälkeen hurjaan laskuun. Aiemmin Maikkarilta tuli katsomisen arvoista ohjelmaa, mutta sittemmin en ole vuosiin katsonut tuolta kuin joitain satunnaisia leffoja ja uutislähetyksiä.

    • hiekkakultin.ylistäjät

      Se yläanttilan ämmi siellä taustalla on tosiaan taatusti mukana tässä setahenki lepakkoisessa femakkoääri aktivismi paskaismissä, tämä matumantrajulistus on niille
      ollut viime aikoina pyhä asia yhdessä homomantrajulistusten kera.

      Mikäs, eikö sitä soros lahjusrahaa ole valunut tarpeeksi laariin, se ämmi sieltä puolelta on yhtenä pääpäsmärinä tämän monikulttuurisuus paskan luomisessa eurooppaan - soroksen ryöväämien rahojen tuella.

      Ylen matupaskamantran rahoittaminen kaikkien veronmaksajien tuella tulee myös saattaa päätökseen, sen paskan julistamisen maksamiseen pitäisi joutua vain niiden jotka sitä paska-asiaa ajavat - ei kaikkien kantasuomalaisten.

      Kaikki nämä tätä matupaskamantraa julistavat mätämediat joutaisivat mennä konkurssiin ja mitä pikimmiten sen parempi. Itse olisin sitä mieltä, että näitä kaikkia toimijoita vastaan pitäisi aloittaa myös jonkinlainen ajojahti, sen verran iso konkurssi on edessä tällekin maalle tämän matupaskaongelmajätteen loppusijoituspaikka pääkaupunkiseudulle - tai yleensäkään minkään kaupunkikeskuksen alueelle - valtion velan piikkiin ajattelumallin yleistymisen seurauksena.

    • IhanOikeinHurreille

      Kyllä tollasen homokanavan pitääkin mennä konkursiin.
      Pelkkää mamutusta ja homotusta !
      Itse boikotoin kaikki tuotteita mitä mtv mainostaa :
      Eili jotain ihmepillereriä ja ihmevoidetta.

      Pois tommonen hurrikava !

    • MainostajaLänsirannikolt

      Minä mainostajana en enää ilkeä mainostaa, koska
      se yhdistettäisiin homojen ja matujen tukemiseksi.

    • kannattaisi.uudistua

      Miten olisi vaikka ajan hermolla oleva ja totuuden puhuva MV-tv ?

      • ktetaan

        hyvä idea


      • 19-1

        Itse asiassa MTV3 voisi oikeasti lähteä nousuun juurikin uudistumalla jonkinlaiseksi Suomen Fox Newsiksi - kanavaksi, joka on häpeilemättä isänmaallinen. Foxhan on nykyään USA:n suosituin uutiskanava ja päihittää usein kilpailevien vasemmistoliberaalien kanavien katsojaluvut yhteensä. Maikkarinkin kannattaisi tarjota selkeä vaihtoehto Ylen ajankohtais- ja uutisohjelmien vihervasemmistolaiselle ajatusmaailmalle.


      • foxonvitsi
        19-1 kirjoitti:

        Itse asiassa MTV3 voisi oikeasti lähteä nousuun juurikin uudistumalla jonkinlaiseksi Suomen Fox Newsiksi - kanavaksi, joka on häpeilemättä isänmaallinen. Foxhan on nykyään USA:n suosituin uutiskanava ja päihittää usein kilpailevien vasemmistoliberaalien kanavien katsojaluvut yhteensä. Maikkarinkin kannattaisi tarjota selkeä vaihtoehto Ylen ajankohtais- ja uutisohjelmien vihervasemmistolaiselle ajatusmaailmalle.

        FOX News nyt on vitsi ja jopa jenkit tietävät kanavan roskakanavaksi joka suoltaa propagandaa joka uppoaa typerään ja populistiseen tavalliseen kansaan. Samanlainen paskalähde kuin MV-lehti. Kansalaisilta pitäisi kieltää omat mielipiteet ja isänmaallisuus kokonaan lailla.


      • joopajoo-o
        foxonvitsi kirjoitti:

        FOX News nyt on vitsi ja jopa jenkit tietävät kanavan roskakanavaksi joka suoltaa propagandaa joka uppoaa typerään ja populistiseen tavalliseen kansaan. Samanlainen paskalähde kuin MV-lehti. Kansalaisilta pitäisi kieltää omat mielipiteet ja isänmaallisuus kokonaan lailla.

        Fox Newshän tekee enemmän rahaa kuin kilpailevien kanavien uutistoimitukset yhteensä. Näin ollen MTV3:n ainoa pelastus olisi juurikin tällaisen isänmaallis-populistisen linjan omaksuminen ja vihervasemmistolaisen median haastaminen. En kuitenkaan pidättele hengitystäni tätä odotellessa, sillä Suomessa ei tod. näk. koskaan tulla hyväksymään valtamediaa, joka ajaa jotain muuta ideologiaa kuin vihervasemmistolaisuutta. Suomessa ei vain kunnioiteta sananvapautta samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa.


    • Iiiiihanaaaaa

      Koromankanvan konnnkursshi
      Ihana asia

    • KonkaanVaan

      Toivottavaa olisi. että omistaja yhtiö antaisi MTV mennä konkurssiin.

      Tuon huonompaa ohjelmaa. mitä nyt tarjotaan ei ole edes olemassa.

    • PornoaKehiin

      Esittäisivät pornoa niin riittäisi katsojia. Takaisin ruutuun esim. Jaajon räsypokka tms.

    • ..tottakai ,menee konkursiin. No odotellaampa uutta mediaa..

      • Ei mene konkkaan Bonnierilla rahaa riittää, eikä edes harkitse MTV 3 myyntiä!


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • YLEsamoin

      Jos MTV "toimittajien" taso on tuota luokkaa kuin tässä http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-tutkii-forssan-joukkotappelun-tarkasti-toivottavasti-tapaus-on-yksittainen/6043110
      missä kommentoidaan Forssasta tyyliin "odinit hyökänneet VOK:n sisälle asti..." ja vielä vedottiin poliisin "puoleettomiin" lausuntoihin kun tosiasiassa oli teinipoikia ja tyttöjä kun muutenkin totuus olikin täysin toisenlainen...
      Laitetaan tähän vielä kansliapäällikön utareasiantuntija mielipide ja näkökanta yleisesti maahanmuutosta http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sisaministerion-nerg-hs-lle-haluaisin-elaa-monikulttuurisessa-suomessa/5756330
      että tämän kaltaisen on MTV "toimittaja" ottanutkin haastateltavakseen mutta yhteen kävikin ajatusmaailma....
      MTV voikin mennä konkurssiin sisältö on tätä luokkaa.

    • miksitaasMenee

      ei ole ensimmäinen kerta

      Mihin sen talon tuotot katoavat?

      Sen pitäisi olla jo konkari oman tuotteiston luoja, hinnoittelija ja mainosmyyjä.

    • ..sehän oli selvää. Mainos euroja , kun ei enää saa, kuin ennen. MTV oli hyvä vaihtoehto YLE-demari-pakko TV:lle, aikanaan.
      Mutta, olisihan järjetöntä tukea MTV:tä sadoilla miljoonilla, kuten teemme YLE-pakko TV rahoituksessa! Tai järjettömässä maatalouden tukemissa.
      MTV keksi uutiset Kekkosen ajan demari-tunkkaisessa kuppaisessa sdp suomessa, aamu TV:n. MTV oli henkireikä suomalaisille, aikana jolloin SDP jopa aivopesi lapsia, jotta heistä tulisi sosiaalidemokraatteja..

    • uskomatontamenoa

      Miten nopeasti ylenanti olisi konkurssissa ilman väkisin veronmaksajilta perittyjä rahoja?. Tämä on oikeaa markkinataloutta !. Veroilla elätettävä media!.

    • MTVboikotissa
    • näinluulisin

      MTV on liikaa haalinut lähetysoikeuksia suuriin ja kalliisiin uhheilutapahtumiin,jalkapalloa jääkiekkoa ja esim.tennistä tulee ja tietysti vielä formula,sinne rahat uppoaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9654
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5244
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4953
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3811
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3283
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3118
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2906
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2563
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      68
      2504
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2423
    Aihe