JUURI NYT:OLLI REHN HALUAA GUGGENHEIMIN HELSINKIIN

erwerwerwerwer

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kannattaa Guggenheim-museon tuomista Helsinkiin, kertoo Helsingin Sanomat. Ministeri Olli Rehn sanoo pyrkivänsä edesauttamaan sitä, että valtion varoista löytyisi osarahoitusta Guggenheimin museohankkeelle. - Hankkeella olisi iso elinkeinopoliittinen merkitys ei vain Helsingille, vaan koko Suomelle, Rehn sanoo HS:lle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082622224918_uu.shtml

HYVÄ OLLI!!!!!

61

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1235

      Rehn joutaa loppuiäkseen oppositioon moisilla ulostuloillaan, muutenkin kaikkea kiristetään ja tämä hyväkäs menisi taas veronmaksajien eli valtion kukkarolle tai mieluumminkin sinne lisälainaosastolle.
      Tyhmä ukko kaikinpuolin jo ollessaan Eu:n virassa.

      • joonpässi

        Miksi RehuOlli haluaa lahjoittaa Amerikan juutalaisille suuria rahoja? Eikös meillä kerjääminen ole kiellettyä - ainakin köyhiltä.

        Mainostaa olevansa yrittäjän poika. Täytyy todeta, että hän on vain poika. Ei todellakaan ymmärrä busineksesta sen enempää kuin sika torvisoitosta!

        Jotain hänelle voisi kertoa se, että jos Guggenheim olisi business Suomessa, niin sijoittajat olisivat kilvan tarjonneet rahojansa. Kukaan ei ole tehnyt elettäkään.

        Hänellä ei ole edes suhdannetajua. Suomi on korviaan myöten veloissa. Sekin rahalahjoitus ( 40 miljoonaa euroa) on maksettava lisäämällä velkaa. Kansa vetää Rehnin hirteen munista lähimpään sähkötolppaan. Eikö äijä nyt ymmärrä, että kansaa ei voi enempää ärsyttää?

        On helvetin helppoa istua toisen perseellä tuleen!!


    • leipää

      Olli Rehn oletko nyt ihan järjissäsi, ensin leipäjonot pois silmistä. Sitten huuhaata ihmisille!

      • wetrtertert

        Leipäjonot saadaan pois silmistä, kun käsketään Hurstin lopettaa harrastelunsa.


      • OlliJaOrpoHaluaaTukea

        Guggenheimin lasku valtiolle ja veronmaksajille 150-200 miljoonaa euroa, ehkä enemmänkin jos vanhat merkit pitävät paikkansa eli kulujen ylitys.


      • Gghhjjj
        OlliJaOrpoHaluaaTukea kirjoitti:

        Guggenheimin lasku valtiolle ja veronmaksajille 150-200 miljoonaa euroa, ehkä enemmänkin jos vanhat merkit pitävät paikkansa eli kulujen ylitys.

        Joo, näin uutisissa tänään kerrottiin. G-Säätiö elää veronmaksajan laskuun.


    • aivopierukepuli

      Mikähän muu elinkeinopoliittinen merkitys sillä olisi Suomelle, kuin velkakellon kilinän kiihtyminen, kuten aina Rehnin ideoiden toteutuessa.

      • kys-ym-pä

        Näin on. Onneksi Rehnin pölvästi-idea Turkin EU-jäsenyydestä, mitä hän kovasti aikoinaan ajoi, ei mennyt läpi EU:ssa. Muuten, missä ja milloin tämä mies on ollut oikeassa?


      • ÄijäJaPuolueOnVitsi
        kys-ym-pä kirjoitti:

        Näin on. Onneksi Rehnin pölvästi-idea Turkin EU-jäsenyydestä, mitä hän kovasti aikoinaan ajoi, ei mennyt läpi EU:ssa. Muuten, missä ja milloin tämä mies on ollut oikeassa?

        En tiedä. Netistä en ainakaan löytänyt mitään, mikä viittaisi oikeassa olemiseen.
        Tosin yksi hauska juutuupi pätkä löytyi...vit tis sixpäk vii kän spiik tankero inglis in uuroop.


    • mitä-sitten

      Meneehän rahaa paljon turhempaakin, varsinkin viime vuosina on mennyt, kiitos siitä kuuluu Vihreille.

    • strateginensijoitus

      Mistä löytyy rohkea tutkiva toimittaja selvittämään Guggenheimin rakentamisen todellista syytä? Syy vaikuttaa vahvasti strategiselta, sotilaspoliittiselta. Myös Venäjä valtaa alueita pitkin Suomen rannikkoa ja sisämaastakin milloin minkin liiketoiminnan varjolla. Kiinaakaan ei pidä unohtaa.

    • umzium

      Niin tai jos tietyille naamoille on paksu kuori valmiina, jos hanke toteutuu.
      Sit ei oo Suomi köyhä eikä kipeä.

    • kjskdj

      Ei helvetti. Turkki eu jäseneksi ja guggenheimista elinkeinoelämän veturi. Mistä kepu löytyy näitä älyköitä.

      • Idiootti-KEPU

        KEPU osti tälle reppana-Rehnille valtavastimainostilaa...varsinkin NAISTENLEHDISTÄ.
        Olli Rehn, KEPU, on hidasjärkinen idiootti.
        Puhenopeuskin puolet normaalista, roksuttaa pahasti tyhjää.


    • badddd

      Maailman tyhmin ministeri !!! no herrahan yritti Turkkiakin Eu jäsenmaaksi paljon pahaa saanut aikaan toi sönkkääjä.

      • maantierosvo

        Mitä jos se olis saanut Turkin eu:n jäseneksi? Mikään ei euroopassa olis enää hallinnassa. Siinä se Rehnin "viisaus" paljastuu.


    • keskustastaviis

      Kiitos Olly.Nyt tedän,että joukossa tyhmyys tiivistyy.Ompa todella tärkeää vielä verovaroista rahoitusta.Väki ikääntyy.Siellä ne gukkeleita käy ihastelemassa.Taitavat tulla ihan pojanperukoilta.Tai tuolta mistä viime-aikoina joukolla nuorempaa.Onko tuon jutun esille tuomisessa jokin sulle,mulle.Sähkö-autojen tapainen tuettavuus?

    • alajärveltä

      Onneksi ei ole lapsia, niin ei tarvi heidän tulevaisuudestaan murehtia.

    • Pienihuomio

      Taisi olla niin, oliko tänä vai viime vuonna Valtion taidemuseolla Ateneum, oli määrärahoja ostaa 1 uusi taulu kokoelmiinsa.

      Kun suomalaisten kuuluisienkaan taitelijoiden tauluja ei ole varaa hankkia vaan ne toivotaan saatavan lahjoituksina, niin miten valtiolla olisi varaa tukea ulkomaalaista taidekauppaa????!!!!????!!!!

      Eikä Ateneumilla ole varaa narikkavirkailijaankaan. Vaan koko ajan supistetaan menoja niin mikä hinku on sitten lahjoittaa rahat guggeheimille??????

      Suomenruotsalaisen eliitin turhamaisuudesta on kysymys.

      • Bonus.voinee.kiinnost

        "Suomenruotsalaisen eliitin turhamaisuudesta on kysymys. "

        Sieltä sitä voiteluvälinettä siis tulee. Luin kerran, että niillä on tällaisia yhtiötä, ja puolue on hyvä kerämään järjestörahaa: Hackman, Wärtsilä, Kone, muita suuria laivayhtiötä, ehkä lentoyhtiötä, Stockmann, monet suuret keskusliikeet. Siis ne ovat tosi rikkaita näissä oloissa.

        Mä en enää usko siitä olennosta mitään satuja, se ei kannata mitään täällä, jollei ole joku tällainen tausta. Sitä ilmeisesti kiinnostaa enemmän Belgia kuin Suomi, mutta kun on hyvä koulutus, tekee työnä tuota luottamustehtävää.

        Siivilöikää noista, rahamaatti-tyypit, onko opopiru rikas tai kuten sipilä? Ketkä ovat suurimpa "banksetereita", pitäisi erottaa sälästä asian "PUNAINEN LANKA"


      • Kulttuurisäätiö.21

        Svenska kulturfonden äger stockmann

        "kulturfonden "
        Stockmannin omistaa, yllätys, yllätys, Kulturförbundet tai siis sen osakkeita, luin jostain.

        http://www.abounderrattelser.fi/news/2014/10/stiftelsen-for-aa-har-gatt-15-miljoner-back-pa-fyra-ar-se-grafik.html

        Fondernas ekonomi...
        http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/42552
        "Fondernas ekonomi
        FNB - 25.10.2014 13:16
        Svenska litteratursällskapet förvaltar såväl sällskapets egna som Svenska kulturfondens tillgångar, som tillsammans uppgår till närmare 1,4 miljarder euro. "

        Hanasaari
        http://www.hanaholmen.fi/se/kontakt/svenska-nu

        Stipendier...
        http://www.kulturfonden.fi/stipendierobidrag/

        Samasta hausta löytyi:
        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/loma-asunto-espanjassa-perheyrittaja-bernerilla-eniten-omaisuutta/5181592

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Stockmannin_Helsingin_keskustan_tavaratalo

        Löytyykö vahingossa tekijänaiset?

        Helsinki
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki

        "Kunnallishallinto

        Pääartikkeli: Helsingin hallinto

        Helsingin vaakuna Helsingin kaupungintalon päädyssä, C. L. Engel, 1833.

        Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista nykyisellä kaudella (2013–2016) on miehiä 43 ja naisia 42. Suurimmat valtuustoryhmät ovat Kokoomus (21 paikkaa), Vihreät (19) ja SDP (15). Muuhun Suomeen verrattuna Keskustapuolueen kannatus on pieni. [79]

        Helsingin kaupunginjohtaja on Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtajia ovat Anni Sinnemäki (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Ritva Viljanen (sivistys- ja henkilöstötoimi), Pekka Sauri (rakennus- ja ympäristötoimi) ja Laura Räty (sosiaali- ja terveystoimi).[80]

        Vuonna 2016 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 31 virastosta ja laitoksesta.[81] Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu kaupungin kokonaan tai yli puoleksi omistamia osakeyhtiöitä ja säätiöitä.[82] Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2016 noin 38 000 henkilöä.[83]"

        Ruotsiin juttuja?

        http://www.expressen.se/geo/det-vaxande-hatet-mot-svensktalande-i-finland/


    • hgyyt677767

      Ei käy! Minä haluan Guggelin Forssaan, pakolaiskeskuksen viereen.

      • PakolaisEtuus

        Minä haluan pakolaislle Guggenheimin. Saksassa muuten on (natsi) holokaustimuseo, huippukallis, mistä siihen saisi linkin.


      • hjjj87r
        PakolaisEtuus kirjoitti:

        Minä haluan pakolaislle Guggenheimin. Saksassa muuten on (natsi) holokaustimuseo, huippukallis, mistä siihen saisi linkin.

        Joku totesi siitä, että saksalaisten pitää rypeä historian säälissä vielä jatkossakin, että merkelin kaltaisten valta oliis kuin egyptin faaraoiden ja monumentit sitä linjaa.


      • Abdirahmanosmanhussein

        Ankelamekreli ola hyva pilu vitu.


      • SääliksiKäySinua

        Onnekseni minulla ei ole kokemusta.


    • Huhhoh

      Voi kun tyhmää. Se halutaan vauhdittamaan elinkeinoelämää ja turismia. Taiteesta viis. Mikä vain asia jolla saadaan taloutta pyörimään on siis tervetullutta. Mut et valtio alkas maksamaan lisenssimaksuja voi pyhä yksinkertaisuus et saadaan 100 000 tuhatta ryssää pyörimään Helsinkiin ja tuijottelemaan mustaa, rumaa ja masentavaa hirsitaloa.

      Rehn munas tass oikein kunnolla. Onkohan Soinikin jo kääntänyt takkinsa kun nauttii kovasti ulkoministerin pestistään.

      • Valhetta.on

        Ei sillä siihen tavoitteeseen tulla pääsemään, olemma kaukana eu:n johtavista keskuksista.


    • Ei.usko.erkkikään

      Kyselkää ääneen Rehniltä, montako vuotta sillä kestää, että se voi elää Brysselin asunnossa perheineen ilman jatkuvaa palkkatuloa. Rehn on tullut "putsaamaan kasinoa", Guggesta tulee bonukset talousosastojen ministereille ja muille järjestäjille, mitä luultavammin. Pätkääkään ei ukkoa taide tai matkailu kiinnosta, kysen ehkä yli 50 000 euroa voiteluvälineistä?

    • sdssfsdf

      Jo nyt on, kun mikkeliläinen kepulainenkin haluaa nykyään kukkenheimejä Helsinkiin. Kaikki on niin ihqun urbaania ja cityä.

    • xuxtxz

      Rehn joutaa luiskaan.

    • oliinta

      olli kun museoi itsensäkin eu virkamiehenä ei ole vielläkään pölyt lähtynyt hartioilta.

    • Uuno.Tampio

      Tampiot kuuluu Mikkeliin!

    • Nyhveröö

      Tämä oli päivän paras vitsi. Eikös Rehn voisi myydä kalakukkoja Mikkelin torilla ettei sotke helsinkiläisten asioita.

    • Kiitos.suomi2010.2012

      EU meinasi menettää kansan ja sen vuoksi alkoi rahdata kansaa tänne. Olen kirjoittanut vanhan linkin yhteyteen, että Rehn totesi EU:sta, että menetämme kansan...

      Kiitos Suomi, kun pelastit Kreikan konkurssin 2010 ja 2012! Suomi teki velkaa ja poliitikot säästyivät, rahaakin taisi mukavasti itselle jäädä?

      Olli Rehn eurotaisteluissa: Kiitos 2010–2012
      5.10.2012 09:30
      http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/10/05/olli-rehn-eurotaisteluissa-kiitos-20102012/201238887/12

      "Talouskomissaari Olli Rehn kertoo uudessa kirjassaan, millaista EU-johtajien poteroissa oli eurokriisin suurhyökkäyksen vuosina 2010–2012. Myrskyn silmässä -kirjasta välittyy harmistus siitä, miten omaa etuaan ajavat jäsenmaat ovat välistävedoillaan sotkeneet komission toimeliaiden ja osaavien virkamiesten taistelua."

      Myrskyn silmässä
      by Olli Rehn
      http://www.goodreads.com/book/show/16161079-myrskyn-silm-ss

      "Olli Rehn katsoo yli synkän kriisiajan, joka on painanut sekä osakkeiden kurssit että EU-kansalaisten luottamuksen pohjamutiin. Käsitellessään EU-maiden väärää politiikkaa hän ei tyydy syyllisten hakemiseen, vaan hahmottelee jo finanssimyrskyn jälke ...more"

      http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty42012/pdf/ty42012Taimio.pdf

    • lahjustanahjukselle

      Herää vahva epäilys lahjonnasta, koska samassa ministeri pestissä Vapaavuori antoi 300 000 euroa museolle. Kun jäi kiinni sanoi antaneensa sen tukeakseen puun käyttöä rakentamisessa.
      Tyhmempikin tajuaa miksi antoi rahaa. Ja nyt Rehn tuo rehellinen kepulainen tyrkkää siihen kohta miljoonia, kun Suomen taloudella menee niin hyvin. Olli oppinut eu:ssa tuhlaamaan.

      • Suomen.pankkiin.himot

        Oletteko jo lukeneet, Rehn himoitseekin Suomen pankin pääjohtajan paikkaa. SDP veisi Kelan johtajan paikan, eli JÄRKYTTÄVÄÄ SOSIALISMIA! REHN TULEE KYLLÄ RUOKKIMAAN KOKO VÄLIMEREN TÄÄLTÄ KÄSIN, KUTEN LIIKANENENKIN LIENEE TEHNYT.

        Näkökulma: Poliittiset virkanimitykset tuominnut Aula teki ikävän tempun Sipilälle - nouseeko Kelan johtoon tuttu nimi?
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082622228098_uu.shtml

        Perjantai 26.8.2016 klo 20.33

        "Ennen valintaansa Suomen Pankin pääjohtajaksi Liikanen toimi vuosina 1999-2004 Italian entisen pääministerin Romano Prodin johtaman Euroopan komission teollisuudesta ja yritystoiminnasta vastaavana komissaarina. Kun Liikanen lähti Suomen Pankkiin, tilalle tuli nykyinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk). Ei ole salaisuus, että EU:n talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarinakin toiminut Rehn on kiinnostunut Suomen Pankin pääjohtajan pestistä.

        Mikäli Rehnistä tulee Suomen Pankin pääjohtaja, saattaisi Kelan pääjohtaja löytyä hallitukseen takaisin hinkuvan SDP:n riveistä."


    • kuoretviuhuu

      Tuollainen säätiö, kuin Gukkenheim kyllä huolehtii niistä, jotka edesauttavat hankkeidensa etenemisestä. Aivan varmasti Rehniä on lähestytty asian tiimoilta. Ei sitä itseä kiinnosta paskaakaan tällaiset asiat.

    • LahjottuPaska

      Olli Rehnkin, KEPU, on lahjottu paskiainen, ahne poliitikon retku, KEPUli-keinottelija.
      Olli Rehn, KEPU, nuolee niitä perseitä, jotka maksavat eniten.

      • Kenen.säädökset.mätti

        Suomen pankkiin pyrkii nyt.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082622228098_uu.shtml

        Hirveää rahan lähettelyä ja sosialismia, kun kepu vetää Suomen pankkia, sama paska meno kuin "typerällä sdp:n liikasella". Vaikuttaa tärhähtäneeltä, joka on helppo Brysselistä puhua ympäri mennen tullen, pikkuisen vaan teeskentelee ja itkeä tirauttaa, johan Liikanen lastaa kuorma-auton täyteen rahaa, eikö lie jo 48 mrd lastaillut.

        En ole oikein ymmärtänyt, mikä laillisuus on sen takana, että voidaan monen valtion keskuspankit antaa Brysselin johtoon EKP:lle ja BOF (Bank of Finland) olisi sitten EU:n pankki eikä Suomen. Kuitenkin se vie täältä saatua rahaa miten tahtoo eikä siihen vaikuta Suomen lait.

        Luultavasti tässä siirroksessa on laiton tausta, miten valtion keskuspankki on voitu siirtää EU-järjestön nimiin ja sen jälkeen pankkimme ei tottele Suomen valtion ohjeita tai sääntöjä, johtaja on diktaattori ja lähetää luultavasti varain kymmeniä miljardeja vailla järjen häivää. Ainakin toiminnasta on saatu se käsitys, ei tottele komentoa, vaikka muka pitää majaa täällä ja rahanlähde on SUomi. Jos kerran BOF annettiin lahjakirjoilla EU:lle, eikä sitä voi enää perua.

        Menköön Erkki Liikanen pankkeineen Brysseliin, täältä ei ole asiaa enää jatkossa keräillä velan maksajia ukkelin tekemille velkakirjaostoksille, joilla tuetaan Kreikkoja ym. Perustetaan ihka uusi, oma pankki, tuon kanssa ei pirukaan halua olla tekemisissä.

        Jos SDP, KOK, Kepu, Rkp tämän pankin antoivat lahjoituksena yhteiseen avioliittoon eu-maiden kanssa, joka on erittäin kummallinen tapahtuma, koska panekeilla on yleensä HINTA ja KALLIS. Tapahtuman laillista periaatetta ei koskaan sanota, se onkin satua, jotta kepu-kok-sdp voivat pelailla omaa pokeriaan. "Hulluille" voisi olla käyttöä Nuivaniemessä enemmän kuin politiikassa.


    • SanteriAlkio

      Sipilä, Berner, Rehn - kenen asiaa ajavat???
      Ei ainakaan Suomen eikä suomalaisten. Eikä keskustalaisten. Mutta kenen asialla sitten ovat???

      • Sipilä.NWO

        NWO ja Soros ohjaa tietovuotopaljastuksen mukaan EU:ta ja moni sanookin, että Juncker on Soroksen lahjoma "paska eli trolli".


    • Halpaanmennään

      Hankkeen puuhamiehinä toimii Ehrnroothin suku. Kisu Ehrnrooth istuu mm Guggenheimin hallituksessa, joten suomalaisten poliitikkojen on pakko myötäillä. Kannattaa perehtyä tarinan taustoihin. Suomenruotsalainen raha on liittoutunut tässä hankkeessa vahvasti yhteen. Kansainälinen taidekauppa on oma lukunsa kovaa keinottelua ja huijausta, silloin kun kaupan kohteena on miljoonia maksava taide, taideväärennökset ja taiteen arvoa nostattava museotoiminta. Että tällä olisi jokin sivistävä vaikutus suomalaisiin on pelkkä vitsi. Kovasta pelistä on kyse ja tuotot korjaa Guggenheimiin sidoksissa olevat yksityishenkilöt sekä säätiöt. Suomalaiset saa korkeintaan sitä makkarakioskia talon edessä pitävän yrittäjän verotuloina valtiolle maksamat killingit.

    • Pimplantti

      Vapaamuurareiden. Tavoite numero yksi on ajaa Eu liittovaltiomalliin. Pakolaisvyöryt eurooppaan kuuluu osaltaan tähän, että voidaan yhtenäistää ja perustaa uusia poliisiyksiköitä terrorisminvastaisuuden nimissä. Lopputuloksena on täydellinen valvontajärjestelmä. Tekniikasta huolehtii J. Ollilla, joka on jo täydessä vauhdissa toteuttamassa Bernerin tietullihankkeen teknistä puolta.

    • äimystynyt

      Jos hanke olisi oikeasti kannattava, se voitaisiin toteuttaa yksityisellä riskirahoituksella 100%. Itseasiassa rahaa luulisi näinä löysän rahan aikoina tunkevan sisään ovista ja ikkunoista ja jopa niinkin, että Helsingin kaupunki voisi myydä lahjoittamisen sijaan museon tontin kalliiseen hintaan museota rahoittaville tahoille.

      Rahanvaihtaja- juutalaissyndikaatin on liian helppo hyödyntää pienen periferiassa sijaitsevan maan heikkoa kansallista itsetuntoa, maan joka niin kovasti haluaisi olla osa isojen poikien kerhoa mutta joutuu aina tyytymään pikkupojan rooliin.

      Ja siitä voitte olla varmoja, että lobbarit ovat myyntipuheissaan juuri korostaneet miten pieni Suomi tämän hankeen myötä muuttuu niin kovin kansainväliseksi kulttuurin suurvallaksi ja kuinka miljoonat sivistyneet turistit vaeltavat maapallon ääristä siemailemaan kuohuviiniä palaneen ladon näköiseen rakennukseen.

      Samat lässytykset kuultiin oopperatalon, musiikkitalon ja kiasman edeltävissä keskusteluissa. Erona vain on, että siihen aikaan Suomen talous oli tasapainossa, valtionvelan määrä alhainen ja BKT kasvoi. Silloin ei kansalaisten elämää kurjistettu säästötalkoilla.

      Kuinka häpeämättömäksi on tämän maan eliitti mennytkään omiaan kohtaan, että tällaista hanketta edes kehdataan pitää pinnalla näinä aikoina sellaisessa muodossa, että valtion täytyy osallistua rahoitukseen!

      • Halpaanmennään

        Olipas hyvin kirjoitettu!
        Samaa mieltä, tonttia ei pitäisi lahjoittaa. Eihän näitä parhaita tontteja lahjoiteta suomalaisillekaan. Miksi nyt ulkomaiselle museosäätiölle?
        Ja kyllä, periferiassa sijaitseva pieni Suomi todella haluaisi kuulua eliittin ja seurapiireihin. Siitähän tässä on kysymys. Imagon takentamisesta ja toiveesta luoda mielikuva Suomesta kansainvälisenä taidetoimijana. Kun ottaa huomioon etteivät päätöksentekijät ymmärrä taidetta millään sektorilla, on tosi outoa että Guggenheim pystyy sekoittamaan heidän päänsä ja harkintakykynsä. Mutta , mutta suomalaiset jäävät kyllä nyppimään kämmeniään, sen verran omaa etuaan ajattelvia toimijoita taidemaailma on täynnä. Ei Guggenheim ole tulossa Suomeen missään hyväntekijän roolissa, vaan puhtaasti omaa etuaan ajavana brändinä.
        Ja masentava tuo musta hökkeli keskellä kaupunkia. Depressivinen rakennus.


      • Hyvin.tehty

        "Olipas hyvin kirjoitettu!"

        Niin oli, pitää ihan kehua.


    • maantierosvo

      Voishan se Bernerin eukko käynnistää keräyksen kukkelille jos se kerran niin kannattava on. Valtion eikä kunnan rahaa saa siihen käyttää senttiäkään. Ihmisten elämiseen ei ole rahaa ja tuollaiseen löytyy heti kun joku pyyttää.

    • EläköönOlliDesantti

      Antakaa Ollille se, mikä Ollin on.

    • luultavimmatusti
    • hjiuouik

      Siis Helsingissä on 80 museota. Jos lopettaisiin muutamia ja niillä rahoilla rahoitettaisiin Guggee niin sen hyväksyn.

    • kutinenmättö

      Vaikka rahoitus rakentamiseen järjestyisikin, niin vuosikulut on joka tapauksessa useita miljoonia, koska lipputuloilla tuollainen pytinki ei varsinkaan Helsingin kokoisessa kaupungissa pyöri hetkeäkään. Oopperankin kulut ovat valtavat, mitkä lankeavat suoraan veronmaksajien maksettaviksi. En tiedä saavatko edes kiekujan palkkaa maksettua täydellä salilla ja oheismyynnillä.

      • Sen_helvetin

        laitoksen säännöissä jo lukee että se ei saa olla voittoa tuottava putiikki eli veronmaksajat sen joutuisivat kustantamaan vaikka olis kuinka suosittu ja kävijöitä 10000 päivässä.


    • ketäuskominen

      Kannatatko Guggenheim-hanketta?
      Kyllä...8%
      Ei....92%

      ääniä 3047 kpl

      mtv3

    • rakennusmaisteri

      Malmilla on kohta hyvä tontti tuolle museolle, on aukea ja tasainen.

      • kutimättö

        Vähän veikkaan, että Malmin kenttä pusketaan niin taloa täyteen, ettei edes autopaikkoja jätetä. Suomenkieltä kuulee, kun huoltomies pistäytyy alueella.


    • herrojen.huvit

      40 miljoonaa irtoaisi valtiolta taas niin helposti! Reumasairaala kaatui 2 miljoonan takia.

      Mutta hyvähän se on itselleen, eli rakennusfirmoille joiden hallintoneuvostossa samat poliitikot rahaa, verorahaa jakaa.

    • ELIKKÄseON

      MYYNY IHTESÄ, TAI OSTETTU TYHJÄNPASKAN PASKAHUUSSIN ALIMMAISEKSI PERSEEN PYYHKIJÄKSI !-

      AINAHAN PAHINTA HELEVETTIÄ MAINOSMIEHET OVAT ENITEN MAINOSTANEET, JA TIETÄKÄÄ SE,- ETTÄ SE ON SILKKAA HOMOJEN TYHJÄNPASKAN VEDÄTYSTÄ KOKO PASKA,- JA SILLÄ EI OO PIENINTÄKÄÄN KOSKETUSPINTAA SUOMALAISEEN KANSAAN, EIKÄ TÄMÄN MAAN VERONMAKSAJIEN VELVOLLISUUTEEN MAKSAA SEN JONNINJOUTAVAN TOOSATÖNÖTTIMEN YLLÄPITO KUSTANNUKSIA !!!

      MINÄ SANON, ETTÄ SE PASKAHUUSSI TUOTTAA AINOASTAAN SEN ARKKITEHDILLE JA RAKENTAJAFIRMALLE, MUTTA SEN JÄLKEEN SE ´TULEE OLEMAAN HELEVETIN VITSI KOKO PASKAKASA,- KUN KUKAAN EI SEN NÄKEMISESTÄ, JA SISÄÄNPÄÄSYSTÄ MAKSA SENTTIÄKÄÄN !!!

      PYSYKÄÄ KAUKANA NYT JO LOPULTAKIN TUOMMOSISTA HELEVETIN TOUHUISTA, JA RAKENTAKAA JOTAIN TODELLA HYVÄÄ NIILLÄKIN KYMMENILLÄ MILJOONILLA, -JOS NIITÄ ON -TAI OLKAA MIELUUMMIN RAKENTAMATTA,-JOS SUINKIN VOITTE, JA OLKAA EES JÄRKEVIÄ,-JA KERRANKIN KAUKAA VIISAITA,-SILLÄ EI ENÄÄ TULEVASSA MAAILMASSA KETÄÄN KIINNOSTA MIELIPUOLI IDIOOTTIEN JÄRJETÖN ns. "taide"-JOKA EI OLE MITÄÄ TAIDETTA,-VAAN IHAN SILKKAA HELEVETIN SONTAA !!!

    • voiei--

      Rehn ehti nolata itsensa aivan viime hetkellä myös Guggenheimin onnettomassa yrityssarjassa. Että siinäkin vielä piti sillä tavalla mokata!

    • RelliOhn

      Että pitää olla idiootteja - eikö tämä yksi pitäisi jo haudata hiljaisuudessa! Poliitikkojen ja pappien tapaan luvataan kaikkea hyvää ja kaunista JOSKUS TUONNEMPANA kunhan saadaan verorahat NYT! Erdogan EU:n kunniajäseneksi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      309
      3658
    2. 208
      3009
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2564
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      241
      2027
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1455
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1344
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe