Oven sulkijoita riittää, sillä Saatanan tuhonkin hetkellä sillä on niitä "kuin hiekkaa meren rannalla".
Jeesuksen maallisen vaelluksen aikana sulkijoina olivat lainopettajat ja fariseukset:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."
Nyt siihen pystyy näiden vanavedessä jokainen Saatanan valheen armolla armahdettu "pulliainen", ja niitä on tämäkin palsta pullollaan.
Tässä keskustelussa tuon esille Raamatun opetuksia Saatanan eri sulkemiskonsteista, jotka löytyvät Raamatusta, jossa on rehellisesti taltioitu Jumalan Totuuden lisäksi myöskin Saatanan petolliset valheet.
Tämän keskustelun otsikoksi oli sopinut myöskin:
Monta syytä vihata totuutta.
Teuvo Suni: Taivasten valtakunnan ovet
98
295
Vastaukset
1. Kateus
Tämä tulee erinomaisen hyvin esille jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa:
"Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena.
Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista. Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heistä isälleen.
Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun.
Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.
Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän.
Hän näet sanoi heille: "Kuulkaapa, millaista unta minä näin!
Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen."
Veljet sanoivat hänelle: "Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?" Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.
Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: "Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni."
Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljilleen, isä nuhteli häntä: "Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?"
Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä tapaukset jäivät askarruttamaan.
Tämä kateuden synti on varmasti eniten aiheuttanut Totuuden Hengen herjausta tällä palstalla.
Merkillistä tässäkin herjauksessa on se, että herjaaja itse on itseltään taivasten valtakunnan oven sulkenut.2. Jeesuksen nimi
Pelkästään tällä nimellä Saatana pystyy sulkemaan taivasten valtakunnan ovet lukemattomilta ihmisiltä.
Tähän nimeen vetoamalla syyllistytään kaikkein törkeimpiin hänen Henkensä herjauksiin, ja on yleisin anteeksiantamaton synti tälläkin palstalla:
Hedelmistä te siis tunnette heidät.
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
Aivan kuin mittatilaustyönä tähän aiheeseen liittyen ilmestyi palstalle luterilaisen porton naispappi oman hedelmänsä kanssa.
Lieneekö tälläkään palstalla enää ketään, joka ymmärtäisi tämän hedelmän olevan Saatanan erinomainen myrkkyhedelmä, joka täyttää kaikki Pyhän Hengen herjauksen tunnusmerkit, ja näin sulkee taivasten valtakunnan ovet kaikilta tähän uskovilta:
"kuunteleva_kirkko
8.10.2016 14:26
Uusi
Hei.
Kyllä, tällainen lupaus meille on annettu. "Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." - sanoo Jeesus. sekä "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen usko, joudu kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Raamatussa on paljon iloista ja lohduttavaa luettavaa meille. Huomenna ja ensi viikon on kirkoissa aiheena Jeesuksen lähettiläät. Jokainen kastettu ja kristitty on lähetetty eteenpäin, meille on annettu tehtäväksi kertoa Jumalan armosta ja siitä, että Herraa avuksi huutava pelastuu.
Syysiloa ja siunausta,
Pirkko-pappi"
Sen verran tällä naisella oli häpeän tunnetta jäljellä, ettei Saatanan pelosta uskaltanut tulla esille rehellisesti omalla nimellään.
Siitä vaan kaikki kastetut tutti suussa viemään tätä Saatanan erinomaista ilosanomaa kaikkialle maailmaan.
Niin veren tahrimat ovat tämäkin papin kädet ja vaateet, ettei hän tähän ilosanomaansa luottaen usko tämä on hänenkin kohdalla totta:
"He huutavat, mutta kukaan ei heitä auta, he kutsuvat Herraa, mutta hän ei vastaa heille."
"Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat."
"Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."Jeesus on avannut tien taivaaseen sistä ei mikään voi sulkea,ihmiset jota kietäytyvät otta masta vastaan pelastuksen itse sukevat sen itseltään.
kuulija4 kirjoitti:
Jeesus on avannut tien taivaaseen sistä ei mikään voi sulkea,ihmiset jota kietäytyvät otta masta vastaan pelastuksen itse sukevat sen itseltään.
Vielä tämä tälle kuulijalle:
Elät varmaankin edelleen sellaisessa Saatanan kultaisten kielien hurmoksessa, ettet enää pysty millään niistä irti pääsemään, kun ne tekivät siivosta nuoresta miehestä ikuiseen syntiin osallisen siivosyntisen synnin orjan.TeuvoSuni kirjoitti:
Vielä tämä tälle kuulijalle:
Elät varmaankin edelleen sellaisessa Saatanan kultaisten kielien hurmoksessa, ettet enää pysty millään niistä irti pääsemään, kun ne tekivät siivosta nuoresta miehestä ikuiseen syntiin osallisen siivosyntisen synnin orjan.Tiedoksi lienet nimimekillä kirjoitta,minulla ei ole paholaisen kanssa mitään tekemistä, vaikka en osaisi oikei kirjoittkaan,virheitä tulee kuten elämässä aina.Jeesus on paholaisen voittaja olen voittajan puolella.
kuulija4 kirjoitti:
Tiedoksi lienet nimimekillä kirjoitta,minulla ei ole paholaisen kanssa mitään tekemistä, vaikka en osaisi oikei kirjoittkaan,virheitä tulee kuten elämässä aina.Jeesus on paholaisen voittaja olen voittajan puolella.
Todella hyvin on Saatana sinut Kansanlähetyksen porttopapin käsien alla omakseen saanut. Mikä mahtoi olla se syy, joka johdatti sinut tuon papin käsien alle?
Syy ei ole suinkaan minun, vaan oman itsesi, kun et ole pystynyt noudattamaan tätä pelastukseen johdattavaa Kristuksen tärkeintä käskyä:
"Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.
He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."En ole minkää porttopapin kuljetus nuorassa,tiedoksi enkä papin käsien alla,taida olet samssa asemassa kuten Ob.kerrotut edomilaiset 1:4...vanhan testamentin puolella.
Jeesuksen nimessä on voitto,sen nimee kerran kaikkien polvien on notkistuttava. Usko voittaa koko maailman kuten on kirjoitettu.
kuulija4 kirjoitti:
Jeesuksen nimessä on voitto,sen nimee kerran kaikkien polvien on notkistuttava. Usko voittaa koko maailman kuten on kirjoitettu.
Jeesuksen nimessä Saatanan palvelijat kaiken valheen hoitavat. Näin on tuo porttopappi sinutkin hoitanut, ja näin sinäkin yrität hoitaa ihmisiä samalla menetelmällä:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
Oletko sinä tämä sama kuulija, joka tätä kirjoittaessasi olit Saatanan ensimmäisellä luokalla, ja nyt jo neljännellä. Kirjoitusvirheet ainakin ovat samanlaisia:
"kuulija1
17.6.2014 17:00
Nuoren olin siivo syntinen eläjä,kunnes san ilmaisi että kaikki ovat synti tehneet ja ovat joumlakirkkautta vailla,heräsi kysymys mitä se synti jota olen tehnyt,en ole rikkonut yhteiskuntaa vastaa missän olo muodossa. Kuitenkin olen syntinen,en ole nudattunu kaikia neuvo kuin olisi pitänyt noudatta.
Kuoleman pelko noussi mieleen entäjos tänään kuolen,mihin joudun siinä nousi seitten sen asia joka piti korja,rangaistuksessa on pelkoa enkä halunut elään enään pelon vallassa,sain avun Jeesukselta kansanlähetyksen työntekijan välityksellä.
Voi sitä riemua kun pelko hävisi,sen sueurausenkun sain anteetksi vihreeni Jeesuksen veren kautta,näin pieniä kieliä ymmpärlläni,en silloin tienyt mitä ne olivat,uskova kertoi ne ovat pyhän hengen sinetti sun sydämmessäsi,siis silmillä havaittu tuntu mahdottomalta vaikka totta se oli.
Elmä muuttui siitä huolimatta vaikka olin siivosti evlävä nouri mies.
Ilmestyminen kirkkaiden kielin ympäriilä olevat,seurasi todellinen kiitollisuus sisimmässä,pelko kaikkosi totaalisesti."
Jumalan pelko sinusta katosi, kun sait tilalle rakkauden Saa-ta-nan valheisiin."
Saatanan petolliset kielet ne sinua tuossa nuoleskelivat
Sillä Kristuksen Hengestä osattomaan ihmiseen turvautuminen toi päällesi ikuisen Jumalan kirouksen:
"Näin sanoo Herra: - Kirottu on se mies (ja nainenkin), joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies (ja nainenkin), jonka sydän luopuu Herrasta.
Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."- alfa123om22
Kirottu olkoon jokainen ihminen joka turvaa elukkaan eikä ihmiseen. Jo Eedenin puutarhassa Jumala toi elukat ihmisen luokse ja havaittiin, että heistä yksikään ei ollut miksikään avuksi ihmiselle.
Ja myöhemmin käärmeen tapauksessa kerrottiin, että kaikki eläimet ovat kavalia ja petollisia, käärme kavalin.
Ihmistä kehotettiin myöhemmin polkemaan käärmeen pää rikki.
KIROTTU OLKOON JOKAINEN IHMINEN JOKA TURVAA ELUKKAAN. HEISTÄ JUMALA ON SANONUT: HYÖDYTÖN, AVUKSI KELPAAMATON, KAVALA JA PETOLLINEN.
Siunattu olkoon jokainen ihminen, joka auttaa toista ihmistä. Siunattu olkoon jokainen ihminen, joka kertoo toiselle ihmiselle totuuden ja pelastaa hänet valheiden vallasta. Ja elukoiden juonista.
Bhagavadgita kertoo: Jokainen pyhä kirjoitus on syntynyt kapinahengessä ihmiskuntaa vastaan. Halutaan kumota Aadamin asema luomakunnan kruununa. Sinä - alfa123om22 - olet siitä erinomainen taivasten ovien sulkija, etteivät sinulta kostit lopu, joten tässä sinulle muutama sana uuteen lauluusi:
Joka aamu on konsti uus,
miksi huolta siis kantaa.
Vieläkö laulelet tätä:
Me kuljimme hurmoksissa,
kai hiukkasen horjuen.
Oli vihan viiniä juotu,
Ja yö oli ihmeellinen.
Joku huomasi sattumalta
- se oli kai Kalamos -
että ylistyslaulu sulle ,
ihan velvollisuutemme on.
Ja kolmisin seisahduimme
me alle sun ikkunas
ja punaisen lampun näimme
me palavan huoneessas.
Ah -muistan - ympärillä
on ihana Suomen yö,
ja nuorena, hehkuvana
joka miehen sydän lyö.
Me muistimme kuuman veren
ja jatkuvan rakkauden
ja jokainen sydämessään
tuns vielä sun todistelun.
Ja me kaipasimme jälleen,
sun saarnaasi solisevaa.
Ethän tule koskaan
tätä hurmosta poistamaan?
Alfa lauloi iloisesti
ja säesti Kalamos.
Mikko nieli kyyneleitä,
totinen mies kun on.
- Niin, rakastimme sinua silloin
ja rakastamme vieläkin,
ja sun punaisen valon säde
on muistomme kallehin.
Sinä avasit ikkunasi
ja kummasti hymyillen,
sinä annoit jokaiselle
veren voimasi ihmeellisen.
Ja me itkimme ilosta silloin,
kun vaivuimme hurmokseen.
Ah, hurmos henki sua,
emme petä milloinkaan.- 3SPOdVW2Pu8
Hauskat sanat. Tässä alkuperäinen:
https://www.youtube.com/watch?v=3SPOdVW2Pu8
Ture Ara - Kuubalainen Serenadi 3SPOdVW2Pu8 kirjoitti:
Hauskat sanat. Tässä alkuperäinen:
https://www.youtube.com/watch?v=3SPOdVW2Pu8
Ture Ara - Kuubalainen SerenadiKyllä totuus voi olla hauskaakin, eikä varsinkaan totista, jollaista se on tuolla itsetyydytyksellä itsensä muka parantanut Mikko Ainasojalla.
Puhumattakaan tästä satualfasta ja ekumeenisesta rakastajasta kalamossesta.
- alfa123om
Ainahan voi olla mahdollista, että raamatun kirjaimellinen tulkinta on väärää ja johtaa harhaan. Ihminen tietää niin vähän ja vajavaisesti myös sanojen ja lauseiden merkityksistä. Lisäksi pitää ottaa huomioon ajoitus. Jokainen raamatun lauseista sopii paremmin johonkin ajankohtaan kuin johonkin toiseen ajankohtaan.
Tuo tuiskaukseni oli vain näyte fundamentalistisesta ja fanaattisesta raamatun tulkinnasta. Luther opettaa katekismuksessaan turvaamaan yksin Jumalaan kaikessa mitä hienoimmalla tavalla ja sanankääntein. Mutta tosiasiassa vaikka viisaus ja voima tulevat Jumalalta niin apu usein konkreettisesti ihmisiltä. Esim. minulta on nenästä leikattu syöpäkasvain ihan ihmiskäsin luultavasti.
Tuollaisella kirouksella on oma aikansa ja paikkansa. Usein olen huomannut, että esivallan asemassa olevat tekevät päätöksiä, joiden takia heihin on vaikea luottaa. Ja kuitenkin raamattu kehottaa luottamaan esivaltaan. Tässä on ilmeinen ristiriita. Ihmiseen, joka on esivalta-asemassa luottaminen johtaa mitä varmemmin tuhoon. Itse asiassa raamattu opettaa myös että esivalta on saatanasta ja että esivalta on petojen hallussa. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Esivalta oli 2300 idässä hyvissä käsissä ja lännessä pahoissa käsissä ja nyt ovat osat vaihtuneet. Idässä on 2300 vuotta pahaa esivaltaa ja lännessä hyvää esivaltaa.
Yleinen tuomio on kuitenkin kohdannut kaikkia niitä, jotka vain rukoilemalla ja Jumalaan turvautuen yrittävät parantaa isorokkoa. Kyllä tuon taudin pois kitkemiseen tarvittiin ihmistä ja rokkoteiden keksijöitä. On yleinen pilan kohde rukoilemalla haavaa parantamaan pyrkivä henkilö sen sijaan että turvautuisi lääkärin apuun.alfa123om
Nyt saat ylpeillä rinta rottingilla, kun vertaan sinua lopun ajan Paavaliin, joka kerskui itsestään:
"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.
Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla."
Tuollaisella hulluudella on Saatanan siunaus, joten silläkin pystyy hyvin sulkemaan taivasten valtakunnan ovia.
Kaikilta muilta, mutta ei Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneelta.TeuvoSuni kirjoitti:
alfa123om
Nyt saat ylpeillä rinta rottingilla, kun vertaan sinua lopun ajan Paavaliin, joka kerskui itsestään:
"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.
Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla."
Tuollaisella hulluudella on Saatanan siunaus, joten silläkin pystyy hyvin sulkemaan taivasten valtakunnan ovia.
Kaikilta muilta, mutta ei Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneelta.Paavali kerskui Jeesusksesta häne armo työstään eikä itsestään,niistä ahdingoita jota hän kohtasi seuratessaan Jeesusta.
kuulija4 kirjoitti:
Paavali kerskui Jeesusksesta häne armo työstään eikä itsestään,niistä ahdingoita jota hän kohtasi seuratessaan Jeesusta.
Mitä ke sinullakaan on, kun Saatanan kainalossa kuljet tuhoasi kohti.
Paavali tiesi tulevansa tuomituksi syntisenä valehtelunsa ja väärämielisyytensä takia:
"Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"
"Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden, mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen -- puhun nyt ihmisten tavoin -- kun hän antaa vihan kohdata meitä?"
Mutta Salista hän kerskui, koska Kristus kutsui Saulin j kaiken sen totuuden, josta Paavali kirjoitti sai Saul.
Mutta suurin osa Paavalin kirjeistä valhetta, johon Paavali rakastui Saatanan erinomaisten ilmestysten takia, ja tästä hän kerskui:
Yritä lukea kokonaan tämä:
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin?
Saul sai Jeesukselta sen kolmen vuoden koulutuksen, jonka opetuslapsetkin. Ja jonka minäkin olen saanut.
Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:
"Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "
Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.
Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:
"Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."
Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."
Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
JatkuuTeuvoSuni kirjoitti:

JatkuuJatkuu
Paavali kerskui heikkoudestaan, kun luuli, että Saatana kurittaa hänet niin heikoksi, että vasta sitten voisi saada Pyhän Hengen - Jumalan voiman - kuten hän Saatanan vaikutuksesta uskoi.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."
Ei päästänyt Herra häntä Saatanan kurituksesta ja tuo valheen henki seuralaisenaan Paavali meni myös kuolemaan.
Mutta tästä miehestä, Saulista, hän kerskui:
"Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani."
Jota ilman hän oli vielä - 23 vuoden kuluttua siitä, kun Kristus Saulille ilmestyi - ja edelleen tätä voimaa odotti:
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."
Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."
Mutta tästä miehestä, Saulista, hän kerskui:
"Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani."
Huomaa tämä: Paavali kerskaili Saulista, jonka Kristus kutsui. Mutta ei enää itsestään, kun Saatana runnoi häntä heikoksi.
Saul temmattiin kolmanteen taivaaseen, jossa Pyhän Hengen opetus tapahtuu. Sinne ei Paavalia koskaan temmattu.
Minut on temmattu sinne monta kertaa. Ensimmäisen kerran 11.8.1985, Lappeenrannan kirkon penkistä jumalanpalveluksen aikana, Sanna-myrskyn päivänä.TeuvoSuni kirjoitti:
Mitä ke sinullakaan on, kun Saatanan kainalossa kuljet tuhoasi kohti.
Paavali tiesi tulevansa tuomituksi syntisenä valehtelunsa ja väärämielisyytensä takia:
"Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"
"Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden, mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen -- puhun nyt ihmisten tavoin -- kun hän antaa vihan kohdata meitä?"
Mutta Salista hän kerskui, koska Kristus kutsui Saulin j kaiken sen totuuden, josta Paavali kirjoitti sai Saul.
Mutta suurin osa Paavalin kirjeistä valhetta, johon Paavali rakastui Saatanan erinomaisten ilmestysten takia, ja tästä hän kerskui:
Yritä lukea kokonaan tämä:
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin?
Saul sai Jeesukselta sen kolmen vuoden koulutuksen, jonka opetuslapsetkin. Ja jonka minäkin olen saanut.
Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:
"Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "
Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.
Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:
"Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."
Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."
Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
JatkuuEipä taida olla Teuvo Sunin saneltavissa kuka missäkin kuleen,itse taitaa olla täysin pimeässä kukija,eikä tiedä mihin menee.
Tulis valoon että näkin armo kohdalleen.kuulija4 kirjoitti:
Eipä taida olla Teuvo Sunin saneltavissa kuka missäkin kuleen,itse taitaa olla täysin pimeässä kukija,eikä tiedä mihin menee.
Tulis valoon että näkin armo kohdalleen.Jos sitä valoa en olisi Kristukselta saanut, niin ketähän sinäkin tällä palstalla sydämesi halusta herjaisit.
Kiitos, kun nyt olet ryhtynyt joka päiväiseksi taivastilini kasvattajaksi:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin."
"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.
"Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."TeuvoSuni kirjoitti:
Jos sitä valoa en olisi Kristukselta saanut, niin ketähän sinäkin tällä palstalla sydämesi halusta herjaisit.
Kiitos, kun nyt olet ryhtynyt joka päiväiseksi taivastilini kasvattajaksi:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin."
"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.
"Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."En kasvata taivas tiliä,ei ole minun asia,se kuluu minun lunastajalleni,hänelle kaikki kunnia taivas osuudesta.
kuulija4 kirjoitti:
En kasvata taivas tiliä,ei ole minun asia,se kuluu minun lunastajalleni,hänelle kaikki kunnia taivas osuudesta.
Kyllä tämä on sinun asiasi ja ennen kaikkea sinulle valheen ja vääryyden hengen antaneen Saatanan ja hänen kansanlähetysläisen palvelijan asia:
"Parempi olisi hänelle, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä."
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin."
"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.
"Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä."
Kylläpä on kirja temmannut mukaansa , ihmisten kirjoittama . Sehän on Totuus ?
Johann3s
Onhan se sinutkin johdattanut uskosi mukaiseen onnellisuuteen, jonka voimalla pystyt huolettomasti herjaamaan totuutta, kuten kirjoitettu on:
"Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."
"Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."TeuvoSuni kirjoitti:
Johann3s
Onhan se sinutkin johdattanut uskosi mukaiseen onnellisuuteen, jonka voimalla pystyt huolettomasti herjaamaan totuutta, kuten kirjoitettu on:
"Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."
"Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."Minä olen se joka olen . Oletko sinä se joka olet ? Oletko eksyttäjä ?
Johann3s kirjoitti:
Minä olen se joka olen . Oletko sinä se joka olet ? Oletko eksyttäjä ?
Minä olen tällä palstalla juuri se, josta Jeesus Kristus tänäänkin todistaa:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuuluu."
"Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."
Näin lähellä Jeesuksen opetuslapseutta et ole koskaan ennen elämäsi aikana ollut:
"Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle."
"Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."
Jos sinä minun todistusteni tähden alkaisitkin uskoa, että puhun totta, alkaisi Kristus taivaassa rukoilla puolestasi, se helpottaisi sinua suuresti hylkäämään Saatanan ihanat valheet, ja voisit turvallisin mielin jäädä odottamaan Kristuksen ilmestymistä:
"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Mikäli Kristuksen totuus ei sinua edelleenkään kiinnosta, ei se mikään ihme ole, että sinunkin kohdalla saan olla vain Totuuden todistaja:
"Tämä evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu."
Tämän vielä sinulta kysyn:
Miksi et ole pystynyt noudattamaan tätä tärkeintä Kristuksen pelastukseen johdattavaa käskyä:
Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."
Näin tämä tässä ajassa toimii:
"Jeesus tulee pian, oletko valmis?"TeuvoSuni kirjoitti:

"Jeesus tulee pian, oletko valmis?""Näin lähellä Jeesuksen opetuslapseutta et ole koskaan ennen elämäsi aikana ollut" Niin että oletko sinä Jeesus vai kirjoitatko paljonkin Hänen puolestaan omia näkemyksiäsi Totuudesta ? Sinäkö olet Hänen sijaisensa tällä hetkellä ? Kuules , kun ruvetaan omatoimisesti vetämään valtuuksia Jeesuksen tasolle niin veikkaan ettei ole hyvä juttu mutta kuka ties ....
Voisitko vastata rehellisesti: Oletko lainkaan pystynyt lukemaan, mitä minulle on tapahtunut:
1.3.1937
kesällä 1945
11.8.1985
31.1.1988
8.11.1988
Helmikuun lopulla 1989
Maaliskuussa 1989
Maaliskuun lopussa 1992
1.4.1996
Heinäkuussa 2005
Kaikista näistä tapahtumista olen tällä palstalla todistuksen antanut. Kuten Kristuksen käsky kuuluu:
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."Pönkittikö Jeesus egoaan menneillä kokemuksillaan/teoillaan ? Voit rakennella itsestäsi vaikka mitä mutta Totuus on nyt ja sinä olet ylittänyt rajan kiilatessasi Jeesuksen maanpäälliseksi puhemieheksi omatoimisesti . Tietysti jos näet sen oikeana tekona niin anna palaa vaan mutta luulen ettei se johda ainakaan hyvään. En ole lukenut koska ei ole tarvetta
Johann3s kirjoitti:
Pönkittikö Jeesus egoaan menneillä kokemuksillaan/teoillaan ? Voit rakennella itsestäsi vaikka mitä mutta Totuus on nyt ja sinä olet ylittänyt rajan kiilatessasi Jeesuksen maanpäälliseksi puhemieheksi omatoimisesti . Tietysti jos näet sen oikeana tekona niin anna palaa vaan mutta luulen ettei se johda ainakaan hyvään. En ole lukenut koska ei ole tarvetta
Kiitos rehellisestä vastauksestasi, josta selvisi syy siihen, miksi Saatana on saanut sinut ikuiseksi ja tasapäiseksi synnin orjaksi sinne riettauden virtaan, herjaamaan huudoillasi Kristuksen Totuuden Henkeä.
Et tosin ole siellä yksin, sillä yhdelläkään siellä kelluvalla ei todellakaan ole tarvetta Kristuksen totuuteen, joten tämä hänen ilmoituksensa on totisinta totta:
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
"Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Olet siellä Mikko Ainasojankin kaverina, joka on itsetyydytyksellä tehnyt halujensa mukaisen parannuksen, vaikka minulle sitä herjasit.
Jokaisella teistä on Saatanan yksilöimä tehtävä taivasten valtakunnan ovien sulkemiseksi.TeuvoSuni kirjoitti:
Kiitos rehellisestä vastauksestasi, josta selvisi syy siihen, miksi Saatana on saanut sinut ikuiseksi ja tasapäiseksi synnin orjaksi sinne riettauden virtaan, herjaamaan huudoillasi Kristuksen Totuuden Henkeä.
Et tosin ole siellä yksin, sillä yhdelläkään siellä kelluvalla ei todellakaan ole tarvetta Kristuksen totuuteen, joten tämä hänen ilmoituksensa on totisinta totta:
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
"Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Olet siellä Mikko Ainasojankin kaverina, joka on itsetyydytyksellä tehnyt halujensa mukaisen parannuksen, vaikka minulle sitä herjasit.
Jokaisella teistä on Saatanan yksilöimä tehtävä taivasten valtakunnan ovien sulkemiseksi.Tämähän on vain sinun näkemyksesi Teuvo . Kummallista että et kyentynyt vastaamaan yhteenkään kysymykseen Totuudella , sivuutit hienosti kaiken . Annas kun arvaan , Raamatusi on täynnä alleviivauksia , niitä jotka kohdat ovat mieluisia ja joiden kautta totuutesi rakentuu ?
Johann3s kirjoitti:
Tämähän on vain sinun näkemyksesi Teuvo . Kummallista että et kyentynyt vastaamaan yhteenkään kysymykseen Totuudella , sivuutit hienosti kaiken . Annas kun arvaan , Raamatusi on täynnä alleviivauksia , niitä jotka kohdat ovat mieluisia ja joiden kautta totuutesi rakentuu ?
Totuus todellakin rakentuu Raamattuun tallennetuista Kristuksen totuuksista.
Valhe rakentuu myöskin Raamattuun tallennetuista Saatanan valheista, jotka mahdollistivat tämän rajun eksytyksen leviämisen maailmaan, jo vuonna 90:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."
Ja kaikki tämän ajan vääryydet Pyhä Henki ilmoittaa ne suoraan valitulleen, kuten Kristus tämänkin ilmoitti:
"Jeesus vastasi: "Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta.
Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani.
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.
Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä."
Nyt kutsuvat päivän maalliset työt. Palaan illalla - jos Jumala suo.
Palataan keskustelun alkuperäiseen asiaan:
3. Jeesuksen nimi, veri ja ruumis
Tässä onkin sitten sellainen Saatanan valttikortti, vailla vertaa, kun Saatana tähän vielä liittää sen, joka ei tähän usko joutuu automaattisesti kadotukseen:
"Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri kätkeköön tiedän ruumiinne ja sielunne iankaikkiseen elämään. Menkää Herran rauhaan!"
"Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä julistan sinulle kaikki synnit anteeksi."
Eikä tähän edes suun tunnustusta tarvita, kun pystyy vain nostamaan kätensä kohti alttarilla seisovaa pappia. Ja niin saa lastensa raiskaajakin kaikki raiskaukset anteeksi.
Minullekin on kolme kertaa, Ruukin seurakunnan ollessani tämän liikkeen kappalainen antanut matkaliput helvettiin, joten iloitkaa kaikki palstalaiset jo etukäteen tästäkin ilosanomasta:
"Helvettiin menet, jos et meidän joukossa ole tunnustamassa syntejäsi, sillä vain me olemme oikeita jumalanlapsia ja vain meillä on valta antaa ihmisille Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki synnit anteeksi."
Tämän ilosanoman takia piispa Rimpiläinenkin katsoi viisaammaksi kirkkolakia rikkoen lähteä pakoon ja jättää pitämättä yleinen piispantarkastus kuin tulla seurakunnan eteen, valheen henki sydämessä vastaamaan Totuuden Hengen saaneen ihmisen kysymyksiin.Tulipa tuohonkin yksi korjattava kirjoitusvirhe, joka vaatii korjauksen:
Ruukin seurakunnassa ollessani
- alfa123om22
Vai niin. Teitä ei ainakaan voi syyttää hulluudesta tai tyhmyydestä kun harjoitatte tiedettä nimeltä systematiikka. Systemaattisesti teille oli jokainen palstalle tullut saatanan orja ja nyt systemaattisesti on jokainen teille: "taivasten valtakunnan ovien sulkija".
Systematiikka on kiva tiede. Harrastan sitä itsekin usein. Siksi en ole moksiskaan systemaattisista päättelyistänne.
Monet kutsuvat kyllä taivasten valtakuntaan ja vielä eri keinoin:
1. Eka raamatun käännös / Biblia = taivaaseen pääsee hengellisesti köyhät tai tietoiset hengellisestä tarpeestaan.
2. Toka raamatun käännös / KR1938 = taivaaseen pääsee ne, jotka tekevät itsensä avioon kelpaamattomiksi taivaan tähden.
3. Kolmas raamatun käännös / KR1992 = taivaaseen pääsee ne, joita profeettojen tavoin vainotaan ja joista puhutaan kaikkinaista pahaa ja joita ahdistetaan.
Kyllä tuo toka raamatun käännös vaikutti 1980-luvulla, jolloin olin opiskelemassa sen, että oli mahdoton lähestyä vastakkaista sukupuolta kenenkään. Kaikki olivat peloissaan tehdä aloitetta.
Kun tuli tämä kolmas raamatun käännös niin tytöt alkoivat tehdä jonkin verran aloitteita. Mutta sen sijaan on alkanut käsittämätön parjaus ja uhkaus ja pelottelu sekä vainoamiskampanja. Itseäni esim. toivotetaan päivittäin voimallisesti helvettiin ja uhataan riistää henki.
Vaikka monet kutsuvat taivasten valtakuntaan on tosiaan paljon myös niitä, jotka estelevät. Itsekin estelen parjaamasta T.S. ää ja niin olen kuin Pietari Jeesuksen tiellä kun tämä oli menossa ristille, ja minulle sopivat sanat: Saatana, väisty tieltäni aivan yhtä hyvin. Mutta itse vetoatte aina pyhän hengen pilkkaan, jos joku teitä parjaa. Itse en ole sellainen. Ymmärrän, että jos joku parjaa minua täytyy parjauksissa olla jotakin perää tai jokin järkevä syy. Siksi en puhu äärimmäisestä rikoksesta, jos joku minua parjaa.
Mielestäni voisitte välillä osoittaa Jumalista viisautta olemalla taspuolinen ja objektiivinen sekä asettumalla välillä vastustajinne asemaan. Sanoa jonkun rohkaisevan kehotuksen vihollisillenne. Sillä Kristus kehotti: Siunatkaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä parjaavat.alfa123om22
Sanon sinulle ne samat rohkaisun sanat, jotka Jeesuskin sanoi vihollisilleen, omalle kansalleen:
"Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"
Sinulle kaikki maailman saatanallinen hölynpöly on monin verroin rakkaampaa kuin Kristuksen totuus.
Minulla ei ole mitään mahdollisuutta, eikä edes halua yrittää saada sinut pois noista valheista, joten saat kaikessa rauhassa jatkaa:
"Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle:
'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?
Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä:
'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin."
Monia tulee Hänen nimissään ja Teuvo , sinä olet ensimmäinen minun kohdallani jonka voin todeta Hänen nimissään tulleeksi ja siksi olenkin epäilevä suhteesi mutta näkemyksesi on mielenkiintoinen .. mutta kuten on ilmoitettu : Monia tulee ennenkuin todellinen on tullakseen .
Kiitos! Nyt olet jo hieman lempeämpi.
Monia on todella tullut, kuten tästä listasta selviää:
adventistit
aglikaanit
agrigolalaiset
alfaTVläiset
arkkimunkkilaiset
armonkalliolaiset
baalbeklaiset
babtistit
birkittalaissisaret
branhamilaiset
cityseurakuntalaiset
Daavidinhuonelaiset
dominikaanit
elämänsanalaiset
elämänlähdeläiset
eläväsanalaiset
ekumeeniset
exoduslaiset
gnostilaiset
henotesläiset
helluntailaiset
hengenuudistuslaiset
heränneet
esikoiset
ilmestysmajalaiset
ilosanomalaiset
israelinystävät
Jarinhotellilaiset
Joosualaiset
jehovalaiset
Jeesuksen pyhän veren papit
Jeesuksen ruumislaiset
Jeesus on herralaiset
kalamoslaiset
katolilaiset kylväjät
kansanraamattuseuralaiset
kalleimman veren sisaret
kansanlähetysläiset
Kellonkartanolaiset
koivuniemiläiset
korpelalaisuus
kotikirkkolaiset
kulmakivenseurakuntalaiset
kulmakiviseurakuntalaiset
kuninkaansoturit
kristilliset eläkeläiset
kriisipalvelulaiset
kotisatamalaiset
liekkiläiset
luterilaiset
lähetysseurakuntalaiset
luthersäätiöläiset
lasarusveljet
lähdekalliolaiset
lännenhunttarilaiset
maranatalaiset
majakkalaiset
metodistit
missiomaailmalaiset
mormoonit
munkkiluostarin munkit
nunnaluostarin nunnat
nokialaismissiolaiset
onewayhouselaiset
ortodoksit
pelastusarmeijalaiset
patmoslaiset
palatsiseurakuntalaiset
paavalinsynodilaiset
paratiisikotilaiset
pikkuesikoiset
priskillalaiset
pyhänikolauslaiset
perjantaikristuksellelaiset
raamattupuhuulaiset
radiodeiläiset
rauhansanalaiset
rauhanyhdistysläiset
eli vanhoillislestadiolaiset
ristiinnaulitut
risteyspaikkalaiset
ristiretkeläiset
ropolaiset
rukouspalvelulaiset
rukousystäväläiset
ruusuristiläiset
ristiinnaulittulaiset
saalemilaiset
sadonkorjuulaiset
sanansaattajalaiset
sanajaylistysläiset
sauluslaiset
savenvalajalaiset
scientologilaiset
siloalaiset
slevy:n miespapit
slevy:n naispapit
stefanuslaiset
suomenraamattuopistolaiset
teologisetinstituuttilaiset
tabernaakkelilaiset
takeitnowlaiset
teologisetistuuttilaiset
Timoteusyhteisöläiset
totisestiparannetut
tuomasmessulaiset
totuudenystäväläiset
tunnustukselliset luterilaiset
torontonsiunaajalaiset
uusheränneet
uusapostoliset
uusitoivolaiset
uusiviiniläiset
valon enkelit
vapaakirkolliset
vanhauskoiset
vapaamuurarit
viadolorosalaiset
vineyardilaiset
yhteyskristuksessalaiset
yhteysliikeläiset
yeshualaiset
Monta herjaajakin perässäni kulkenut ja takaisin pimeyden puskiin häipyneet.
Sillä tämäkin on totta:
"Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu."
Saat olla varma, että minä kestän. Siksi toivon, että klikkaisit nimimerkkiäni, joka on oikea nimeni, ja kävisit kaikessa rauhassa tutkimassa tänne taltioituja kirjoituksia. Joita on siellä yli 32000.
Jos tämän hetkisestä hengestäsi huolimatta sinä ne tutkisit, saattaisit olla Jumalan valittu. Mutta jos ei sinua totuus kiinnosta, niin syy ei ole minun:
"Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.
Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.
Mutta jos sinä varoitat jumalatonta eikä hän silti luovu jumalattomuudestaan, ei käänny pahoilta teiltään, hän kyllä kuolee syntiensä tähden mutta sinä pelastat elämäsi."Tarkoitat kaiketi sinun valittusi eikä suinkaan Jumalan ? Isä sanoi ; Ajatukset vääristävät Totuuden, ei ole mitään menetelmää kuinka voisi nähdä Totuuden . Siksi onkin luovuttava , hyväksyttävä ja jatkettava . Kun luet tätä on ainoa Totuus se että luet tätä . Se kuinka ymmärrät Totuuden on kiinni ajatuksistasi jotka eivät ole todellisia .
Johann3s kirjoitti:
Tarkoitat kaiketi sinun valittusi eikä suinkaan Jumalan ? Isä sanoi ; Ajatukset vääristävät Totuuden, ei ole mitään menetelmää kuinka voisi nähdä Totuuden . Siksi onkin luovuttava , hyväksyttävä ja jatkettava . Kun luet tätä on ainoa Totuus se että luet tätä . Se kuinka ymmärrät Totuuden on kiinni ajatuksistasi jotka eivät ole todellisia .
Jos sinulla ei ole sydämessäsi edes sinapinsiemenen verran totuutta, tekisit viisaasti, jos lopettaisit perässäni roikkumisen tähän päivään.
Jos kuitenkin joskus rupeat sitä kaipaamaan, käy silloin lukemassa ehdottamani kirjoitukset. Tai yritä kirjaston kautta saada luettavaksesi 700 sivuinen kirja Älä heitä pelkää. Siinä on minun elämäni syntymästäni vuoteen 2005.
Sen jälkeinen elämä löytyy tämän palstan kirjoituksista.
Lahjoittaisin se sinulle, mutta kirjat ovat loppuneet. Viimeiset kirjat lahjoitin Ylämaan, Lappeenrannan ja Savitaipaleen kirjastoille.
Ainakin Raahessa, Tampereella ja Siikajoella niitä kirjastoissa on, jos eivät ole vanhoillislestadiolaisten pelosta niitä poistaneet.TeuvoSuni kirjoitti:
Jos sinulla ei ole sydämessäsi edes sinapinsiemenen verran totuutta, tekisit viisaasti, jos lopettaisit perässäni roikkumisen tähän päivään.
Jos kuitenkin joskus rupeat sitä kaipaamaan, käy silloin lukemassa ehdottamani kirjoitukset. Tai yritä kirjaston kautta saada luettavaksesi 700 sivuinen kirja Älä heitä pelkää. Siinä on minun elämäni syntymästäni vuoteen 2005.
Sen jälkeinen elämä löytyy tämän palstan kirjoituksista.
Lahjoittaisin se sinulle, mutta kirjat ovat loppuneet. Viimeiset kirjat lahjoitin Ylämaan, Lappeenrannan ja Savitaipaleen kirjastoille.
Ainakin Raahessa, Tampereella ja Siikajoella niitä kirjastoissa on, jos eivät ole vanhoillislestadiolaisten pelosta niitä poistaneet.Katsos vain , kun Totuudesta aletaan puhumaan niin Teuvo pyytää jättämään rauhaan . No toivottavasti jatko kuluu mukavasti mielikuvituksien teettämissä tarinoissa koska Totuus on nyt eikä suinkaan sinun menneisyydessäsi ja sen kautta luoduissa kuvitelmissa joista totuutesi jalostat .
Johann3s kirjoitti:
Katsos vain , kun Totuudesta aletaan puhumaan niin Teuvo pyytää jättämään rauhaan . No toivottavasti jatko kuluu mukavasti mielikuvituksien teettämissä tarinoissa koska Totuus on nyt eikä suinkaan sinun menneisyydessäsi ja sen kautta luoduissa kuvitelmissa joista totuutesi jalostat .
Minun lopun aika sujuu todella hyvin tämän tehtävän hoitamisessa, josta 8.11. tulee kuluneeksi jo 28 vuotta:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.
Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Sinun saatanallisen totuuden ainut tehtävä on Totuuden Hengen herjaus.
Ja tämä herjauksen ainut tehtävä on se, että se sitoo sinut ikuiseen syntiin, joten Jeesus Kristus ei tule sinua ikinä Saatanan synnin orjuudesta vapaaksi ostamaan.
Kuten tuli minut lunastamaan 31.1.1988.TeuvoSuni kirjoitti:

Kuten tuli minut lunastamaan 31.1.1988.Paskat Teuvo , sinä harhailet omassa menneisyydessäsi . Herääppä tähän päivään ja vielä parempi , tähän hetkeen . Minä en ole Totuuden Henkeä herjannut , se on sinun puolustusmekanismisi väittää tuollaista silloin kun et kykene vastaamaan rehellisesti . Sinä olet uhkailija ja kykenemätön ottamaan vastaan epäilyä vaikka meille on annettu neuvo koetella kaikki .. sinä et koettelua kestä joten se siitä .
Johann3s kirjoitti:
Paskat Teuvo , sinä harhailet omassa menneisyydessäsi . Herääppä tähän päivään ja vielä parempi , tähän hetkeen . Minä en ole Totuuden Henkeä herjannut , se on sinun puolustusmekanismisi väittää tuollaista silloin kun et kykene vastaamaan rehellisesti . Sinä olet uhkailija ja kykenemätön ottamaan vastaan epäilyä vaikka meille on annettu neuvo koetella kaikki .. sinä et koettelua kestä joten se siitä .
Silloin Saatanan henki käskee valtaamansa ihmisen koetella Totuuden Henkeä, sitä tälläkin palstalla aivan säännöllisesti herjataan inhmisen omilla ulosteilla ja alapään asioilla.
"Paskat Teuvo
"Oih saatanan orja ... ylempääkin sen saa selville mutta muutenkin olet täysin naurettava valehtelija muiden kirjoituksia hyväksikäyttäen oleva paskiainen !"
"Olet täysi paska kuten saatanakin pahojen ominaisuuksiensa kanssa kuten moni ihminenkin!!!! "
"Hyi vittu , hyi vittu .... oksetat ylimielisyydelläsi ja tuomitsemisellasi !!!! Jumalan oma ei tuollaista tee ja sen tiedän !"
"Onko se aivopieru sellainen pieru, joka on valhetta mutta tuoksuu totuudelta?"
"Melkoiselta paskakasalta vaikutat. Oletko uudestisyntynyt perkeleen perseestä?"
"Haista pitkä paska valehtelija."
"Sanasi arvo on yhtä paljon kuin toissavuotinen pieru, pelkkää sanahelinää."
"hän vie sinulta totuuden tajun Sen jälkeen tunnet vain paskan hajun"
"piiitkä paska
Kerro osoitteesi, jospa tulisin sinne sitä haistelemaan."
"Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin. Seisot nyt elämäsi raunioilla."
Arvollesi sopivan seuran olet onnistunut löytämään.
Tämän viimeisen herjan kirjoittaja kuoli äkillisesti tietokoneensa ääreen, ja niin jäi hänen viimeisin herjansa lähettämättä.
Pidä varasi, ettei sinulle käy samoin, sillä ei Jumala salli loputtomiin Henkeänsä pilkattavan.
"Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."
"Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta."
Ei muuta tällä kertaa.TeuvoSuni kirjoitti:

Ei muuta tällä kertaa.Kuten olen jo sanonut , en ole pilkannut , se on sinun harhaluulosi .
Johann3s kirjoitti:
Kuten olen jo sanonut , en ole pilkannut , se on sinun harhaluulosi .
Jos eläisin samanlaisissa harhoissa kuin sinäkin, ei kukaan tälläkään palstalla minua herjaisi ja vihaisi.
Etkö lainkaan huomaa, miten paljon tälläkin etusivulla on Teuvoon kohdistuvia herjauksia?
Tuon sinun ulostusherjasi viittaavat vahvasti siihen, että olet jollakin tavalla sidoksissa tuohon kirkoin suurimpaan porttolahkoon, jotka todella uskovat olevansa niitä oikeita jumalanlapsia, jotka jo äidinmaidossa imevät tuollaiset nimittelyt.
Eräs tuttu siikajokinen opettaja jo 1980-luvulla sanoi minulle kerran, miten tuon liikkeen ekaluokkalaisetkin aamuisin koulun pihalla tervehtivät toisiaan "Jumalan terve!" huudoin ja muille huudetaan "Paska terve!"
Ja sitten isompana toimitaan tähän malliin:
"Muita saamme kusta silmään niin paljon kuin vain haluamme, mutta emme koskaan omiamme."
Hyvää päivänjatkoa harrastuksesi ja uskosi parissa!TeuvoSuni kirjoitti:

Hyvää päivänjatkoa harrastuksesi ja uskosi parissa!Totta puhut . Huomaan kyllä ja olen itsekkin alentunut sinua "arvostelemaan" aikoinaan . Kuten sanonut olet , tekstisi ei ole ihmisystävällistä SIKSI olen itsekkäästi toivonut ihmisystävällisempää käytöstä koska olethan itsekkin ihmiselämää viettänyt ja mietippä ... Jos kuuntelisit itseäsi nuoremman itsesi näkökulmasta , jos joku olisi tullut vastaan tällaisen tarinan kanssa niin ETKÖ MUKA olisi epäillyt ? Tämä mitä ihmiset kohdistavat sinuun on epäilyä , ei suinkaan vihaa ... ihmisillä on vankka usko siihen mitä heille on syötetty elämänsä aikana ja se tulisi ottaa mielestäni huomioon mutta en ala neuvomaan . Olen ihminen . Erehtyväinen ja Epäilevä . Anteeksi . Hyvää päivänjatkoa myös sinulle ja kiitos :)
Johann3s kirjoitti:
Totta puhut . Huomaan kyllä ja olen itsekkin alentunut sinua "arvostelemaan" aikoinaan . Kuten sanonut olet , tekstisi ei ole ihmisystävällistä SIKSI olen itsekkäästi toivonut ihmisystävällisempää käytöstä koska olethan itsekkin ihmiselämää viettänyt ja mietippä ... Jos kuuntelisit itseäsi nuoremman itsesi näkökulmasta , jos joku olisi tullut vastaan tällaisen tarinan kanssa niin ETKÖ MUKA olisi epäillyt ? Tämä mitä ihmiset kohdistavat sinuun on epäilyä , ei suinkaan vihaa ... ihmisillä on vankka usko siihen mitä heille on syötetty elämänsä aikana ja se tulisi ottaa mielestäni huomioon mutta en ala neuvomaan . Olen ihminen . Erehtyväinen ja Epäilevä . Anteeksi . Hyvää päivänjatkoa myös sinulle ja kiitos :)
Kun et ole halunnut kirjoituksiani tutkia kerron sinulle aluksi Paavalilta yhden totuuden ja samaan asiaan liittyen Saatanan ihmisiä miellyttävät valheet.
"Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.
Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."
Tämäkin totuus on kuitenkin julistettu valheen hengessä, koska Kristus ei ilmestynyt eikä kutsunut Paavalia, vaan Saulin, josta Saatana teki Paavalin, kun tämä rakastui Saatanan erinomaisiin ilmestyksiin ja uskoi niiden olevan lähtöisin Jumalalta.
Ja niin muuttui ääni kellossa:
"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.
Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.
Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.
Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia."
Toivon, että jo uskoisit sen, että tuollaista julistusta ei yksikään Saatanan eksyttämä ihminen tule minulta saamaan.
Sillä näiden ainoa tarkoitus on juuri taivasten valtakunnan ovien sulkeminen ihmisiltä.
Jos ihmiset minun lihallista persoonaani , ja synnistä syntynyttä isättömyyttäni vihaisivat, sen kyllä saisivat minulta anteeksi.
Mutta kun se viha kohdistuu nimenomaan Kristukselta saatuun Pyhään Henkeen ja hänen totuuteensa, niin tämän anteeksi antaminen ei ole minun vallassani.
Sillä jos tähän syyllistyisin olisin pian siellä riettauden virrassa kaikkien paras kaveri.
Ihmiset itse ovat ihmisiin uskomalla Jumalan kirouksen päällensä saaneet:
"Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, (nainenkin) joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies (nainenkin), jonka sydän luopuu Herrasta!
Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."- totuus.rakkauteen
TeuvoSuni kirjoitti:

Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu.""Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.
Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.
Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.
Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia."
Paavali olikin Pakanain apostoli. Hänen ensisijainen tehtavänsä oli levittää evankeliumi Eurooppaan.
Jos haluaa oppia tuntemaan oikean Jeesuksen opin, niin pitää lukea vain sitä mitä Jeesus sanoi. totuus.rakkauteen kirjoitti:
"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.
Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.
Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.
Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia."
Paavali olikin Pakanain apostoli. Hänen ensisijainen tehtavänsä oli levittää evankeliumi Eurooppaan.
Jos haluaa oppia tuntemaan oikean Jeesuksen opin, niin pitää lukea vain sitä mitä Jeesus sanoi.Paavali onnistui pakanain eksytyksessä erinomaisesti, sillä Saatanan erinomaisten ilmestysten ansiosta ei tässäkään maassa ole ainuttakaan uskonlahkoa, joka ei Saatana olisi Paavalin opeilla onnelliseksi tehnyt:
"Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."
Ja Paavalin opeilla nämä kaikki voivat rinta rottingilla torjua ja kirota totuuden:
"Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."
Tästä syystä ei näistä yksikään löydä totuudesta muuta kuin vain kadotuksen.
Joten totisinta totta on tämäkin Kristuksen ilmoitus:
"Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
- alfa123om22
Kyllä maailman sana on aivan yhtä verratonta kuin Nooan muistiin kirjoittama Jumalan Sana. Nooa kirjoitti muistiin arkin mittasuhteet ja muodon, mutta sumerit eivät uskoneet, että kaikki eläimet olisivat mahtuneet arkkiin. He yrittivät monin tavoin tehdä arkista kookkamman ja päätyivät, että sen täytyikin olla ympyrän muotoinen alus. Näin sai alkunsa sumerien matematiikka, johon yhä vielä perustuu ympyrän käsittely, kellotaulu, ajanlasku etc.
Maailma käyttää pyhiä kirjoituksia kahleista vapaina ja onnistuvat tekemään arvokkaita juttuja. Jumalan Sana on toki perusta, jolta monet ponnistavat.
Tällaisenkin opin olen tehnyt: Mitä henkevämpi mies niin sitä enemmän materiaa ja lihaa se haalii haltuunsa. Eipä vain tyydy omien oppiensa mukaiseen niukkuuteen itse.
Mitä enemmän henkeä sitä rippuvaisempi materiasta ja lihasta. Mielestäni aivan raamatun sanan veroinen totuus niin kuin monet sananlaskutkin ns. pakanain.alfa123om22
Sinä puhut nyt Saatanan tekopyhittämistä ihmisistä, et Kristuksen valituista.
Joille Kristus sanoi:
Silloin Jeesus sanoi heille: "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi.
Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on
suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija.
Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.
"Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani.
Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.
Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa."
Tällainen on palvelijan kohtalo tälläkin palstalla:
"Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä.
Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi (Pahojen henkien päämieheksi), kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!"
Helposti irtoavat herjat suurelta tekopyhitettyjen laumalta.
4. Kristuksen risti
Tämä murhaajien kuolemanmerkki on Saatanalle erinomainen apuväline taivasten valtakunnan ovien sulkemisessa.
Kuten Saatana tämän Paavalille opetti:
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
"Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle."
Kun olin ollut noin puolitoista vuotta Kristuksen opetuslapsena, olin silloin vielä samassa asemassa kuin hänen alkuperäiset opetuslapsetkin:
"Te ette tiedä minkä hengen omat te olette."
Siksi pyysin vaimoa hankkimaan minulle 50-vuotislahjaksi pienen kaulassa pidettävän kultaisen ristin.
Se on kooltaan 14x20 mm, kaiverruksena kaksi päivämäärää 1.3.1937 ja 8.11.1985.
Se ehti roikkua kaulassani, yötä päivää, reilun vuoden. Silloin luterilaista kirkkoa repi riita naispapeista, ja kerran jäin television ääreen katsomaan, kun neljä piispaa, kaikilla paksussa ketjussa roikkuva iso risti rinnan päällä, navan yläpuolella.
Kesken kaiken Pyhä Henki teki minulle kysymyksen:
"Miksi tahdot olla noiden tekopyhien kaltainen?
Ja niin minä välittömästi riuhtaisin ristin kultaketjuineen kaulastani, ja laitoin sen Raamatun väliin, Luuk. 16:15 jakeen kohdalle:
"Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Ja siellä se on edelleen, jos joku ei usko, tulkoon katsomaan.
Ensimmäisten Kristuksen valittujen tunnusmerkki oli Kala, josta he tunnistivat toisensa piirtämällä sen maahan, seinään tai pöytään. Kalaa tarkoittavan kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa:
Iesous Khristos Theou Hyios Soter = Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.
Kala tarkoittaa Jeesusta kuolleista nousseena Vapahtajana. Tähän on antanut aiheen se, että Jeesus vertasi itseään profeetta Joonaan, joka oli kolme päivää suuren kalan sisällä.
Kala vaihtui sen jälkeen ristiksi, kuoleman merkiksi, kun Saa-tana antoi nämä erinomaiset ilmestykset Paavalille:
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
"Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle."
Ristin maine vain jatkui 300-luvulla, kun Saa-ta-na sai houkuteltua tämän lopun ajan kristinuskonsa isäksi myös Rooman keisarin, Konstantinus Suuren, näyttämällä hänelle auringossa ristinmerkin ja ilmoittamalla, että tuon merkin suojassa hänen kaikki maailman valloituksensa tulevat onnistumaan. Ja niin alkoi miekoilla maailman valloitus: "Herran nimeen, aamen."
Ja näin elävän uskon merkki; Kala mitätöitiin ja tilalle otettiin Saatanan, tuon murhaajan oma tunnus, Risti. Muistuttamaan siitä, että juuri hänen toimiensa takia Jeesus Kristus ristille naulattiin.
Rooman paavi Urbanukselle tuo risti antoi täyden syyn marssia Jerusalemiin tappamaan muslimeja 1099.
"Sellainen yritys on itse Jumalan tahto, ja itsekukin osanottaja saisi syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen autuuden."
"Tuhansia muhamettilaisia, jotka olivat hakeneet turvaa moskeijasta, hakattiin kuoliaaksi, miehet, vaimot ja lapset erotuksetta.
Kaupunki ryöstettiin putipuhtaaksi. Verta vuoti virtanaan moskeijan esipihoilla. Kolmantena päivänä, joka oli sunnuntai, ristiretkeläiset vihdoin laskivat käsistään aseet, puhdistautuivat verestä ja menivät yllään valkoiset pyhiinvaeltajanvaatteet kaupungin pyhille paikoille, ensinnä "Kristuksen ristille", kaupungin tärkeimmälle pyhäinjäännökselle, ja Kristuksen haudalle rakennettuun kirkkoon." (Jokamiehen maailmanhistoria.)
Eikä jäänyt paavien vihollinen, Martti Lutherkaan, heitä huonommaksi, kun hyväksyi köyhien talonpoikien tappamisen 1525.
Ja niin tuo risti on ängetty kaikkialle. Jopa Raamatun kannessakin se komeilee, vaikka siinä pitäisi olla eläväksi tekevän Hengen kuva. Vaikkapa tulenliekki, tai valkoinen kyyhkynen.
Hyvää päivänjatkoa kaikille näiden murhaajien jälkeläisille!- HyvääPäivääMurhaaja
Olen lukenut tuonkin itsekehusi jo vuosia sitten ja silloin muistit kehua että olet horoskooppimerkiltäsikin kalat, joka todisti mielestäsi oikeassa olemisestasi.
Ei ihme että kirjasi oli myynnissä otsikon "astrologiset kirjat" alla. HyvääPäivääMurhaaja kirjoitti:
Olen lukenut tuonkin itsekehusi jo vuosia sitten ja silloin muistit kehua että olet horoskooppimerkiltäsikin kalat, joka todisti mielestäsi oikeassa olemisestasi.
Ei ihme että kirjasi oli myynnissä otsikon "astrologiset kirjat" alla.Kiitos, että muistit, kun se minulta jäi tuosta pois.
Voisitko vielä kertoa, miten paljon koet tässä Risti-asiassa olevan vain Teuvo Sunin itsekehua?
Kumman perillinen sinä murhaaja olet, paavin vaiko Lutherin?- ei-lahkoihin
HyvääPäivääMurhaaja kirjoitti:
Olen lukenut tuonkin itsekehusi jo vuosia sitten ja silloin muistit kehua että olet horoskooppimerkiltäsikin kalat, joka todisti mielestäsi oikeassa olemisestasi.
Ei ihme että kirjasi oli myynnissä otsikon "astrologiset kirjat" alla.Kyllä Jumala kehottaa katselemaan taivaalle päin: "Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,"
Ja sitä taivaalle tähystystähän Teuvo on elämänsä aikana paljon tehnyt. Viittaan hänen menestykkääseen sotilasuraansa ja valokuvaukseen. ei-lahkoihin kirjoitti:
Kyllä Jumala kehottaa katselemaan taivaalle päin: "Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,"
Ja sitä taivaalle tähystystähän Teuvo on elämänsä aikana paljon tehnyt. Viittaan hänen menestykkääseen sotilasuraansa ja valokuvaukseen.Kiitos totuuden havainnosta! Eikä tuo syntymäni ajankohdan pitäisi olla kenellekään mikään pilkan aihe, eikä myöskään se, kun joku kirjakauppias markkinoi sitä: "astrologiset kirjat".
Muistellaanpa Jeesuksen syntymää. Ei ollut , radiota, televisiota eikä lehtiä, mutta taivaalla olivat tähdet:
"Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.
He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."
Joten ei se suinkaan mikään sattuma ole, kun Pyhä Henki minut jo äidin kohdussa oli omakseen valinnut, että hän valitsi sellaisen ajankohdan, joka myöskin sopi taivaan tähdistöön.
Tässä myös väärämielisten kiusaksi eräs luonnehdinta kaloista:
"Kalojen valttikortit:
Kalat on tyyppinä äärimmäisen vastaanottavainen, intuitiivinen, herkkä ja psyykkinen. Hän elää hyvin sisäistettyä elämää ja vastaa ympäristön odotuksiin parhaan taitonsa mukaan. Kalat on ihmisenä pehmeä ja taipuvainen, toisinaan ääriviivaton ja eteerinen. Sisäinen elävyys ja rikas mielikuvitus tekevät Kalaihmisestä mielenkiintoisen tuttavuuden. Hän on sympaattinen, auttavainen ja kiltti olento, joka pyrkii auttamaan ja kohottamaan ihmisiä, huolehtimaan avuttomista olennoista ja edistämään ihmisen ja luonnon välistä sopusointua. Hänen tunteensa, vaistonsa ja intuitionsa tuottavat paljon kuvia, luovaa aineistoa ja yliaistillisia välähdyksiä. Luovuus ja vastaanottavaisuus saattavat kehittyä universaalisiin mittoihin. Kalojen muisti on heidän valttinsa opiskelussa ja työelämässä."
Eikä sekään mikään sattuma ollut, että Kristus ilmestyi minulle juuri Lappeenrannassa, Sanna-myrskyn päivänä. Työ myrskyhän syntyi Etelä-Karjalassa, kulki läpi Savon, ja teki suurimmat tuhot juuri lähellä
silloista kotiani.Käytän vielä tilaisuutta hyväksi, härnätäkseni näitä tekopyhiä näilläkin asioilla:
"Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa."
"Teuvon perustana on nimi Teodor, joka Kreikassa merkitsee "Jumalan lahja".
"Martti juontuu sodanjumala Marsiin, joka merkitsee "sodanomainen, taiteleva luonne."
Tämä nimi tarvittiin tätä tarkoitusta varten: "Miksi johdatit minut sotilaan ammattiin?"
"Jotta tietäisi, mitä merkitsee esimiehen käsky, osaisit tehdä sotasuunnitelmia ja sinulla olisi turvattu toimeentulo."
Näin sotilasmestarista tehtiin Mestarin sotilas.- Minävaankysyn
ei-lahkoihin kirjoitti:
Kyllä Jumala kehottaa katselemaan taivaalle päin: "Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,"
Ja sitä taivaalle tähystystähän Teuvo on elämänsä aikana paljon tehnyt. Viittaan hänen menestykkääseen sotilasuraansa ja valokuvaukseen.Mitä menestystä tässä muka on
"Valehtelija, Teuvo Suni. Sinähän puhut täyttä sontaa ja valhetta, ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit.
Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin. Seisot nyt elämäsi raunioilla!" - LoistavaaHienoa
ei-lahkoihin kirjoitti:
Kyllä Jumala kehottaa katselemaan taivaalle päin: "Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,"
Ja sitä taivaalle tähystystähän Teuvo on elämänsä aikana paljon tehnyt. Viittaan hänen menestykkääseen sotilasuraansa ja valokuvaukseen.Teit taas täydellisen harhauhautuksen Teuvo, kukaan ei voi tunnistaa sinua ei-lahkoihin nimimerkin takaa.
LoistavaaHienoa kirjoitti:
Teit taas täydellisen harhauhautuksen Teuvo, kukaan ei voi tunnistaa sinua ei-lahkoihin nimimerkin takaa.
Tämä on täysin normaalia Hartaanselän hörhöhengille.
Mistähän syystä sinä et antanut samaa palautetta tähän, kun itse varastamallasi nimimerkillä tämän aloituksen teit:
"Varo lahko-Teuvoa, Sovitusveren herjaajaa!
Ei-lahkolain
9.10.2016 21:56"
Olisin erittäin mielelläni lukenut tämän komenttisi myös tässä aloituksessa:
"Teit taas täydellisen harhauhautuksen Teuvo, kukaan ei voi tunnistaa sinua ei-lahkoihin nimimerkin takaa."
Olet jo täysin sisäistänyt v-ällien uskonmaailman:
"Muita saamme kusta silmään niin paljon kuin haluamme, mutta emme omiamme."
"Muilta saamme varastaa nimimerkkejä niin paljon kuin haluamme, mutta emme omiltamme."
Paljon olet kussut ja kovasti halunnut. Eikö niin?
Kysele vaan, ja vaikka totuudella vastaan, sinä et usko vaan saat jälleen uutta herjattavaa.
Kaltaistesi Saatanan palvelijoiden ainut keino puolustaa jumalaansa o n valhe ja vääryys. Mitä törkeämpi valhe, sen paremmin sen perään irtoaa kaltaistesi aamenia.
Niin kävi tällekin lahkojohtajalle, kun itse jo tuota kirjoittaessaan horjui elämänsä raunioilla. Elämän joka päättyi tietokoneen ääreen, viimeistä herjaa kirjoittaessaan.
Joka vähänkin Suomen armeijan ylennyksistä tajuaa, voi itse tästä päätellä "epäonnistumiseni".
15.02.57 alokas
03.08.57 korpraali
01.10.57 alikersantti
15. 05.58 kersantti
01.08.61 ylikersantti
01.11.63 vääpeli
0 1.11.63 ylivääpeli
09.12.67 sotilasmestari
28.02.83 sotilasmestari evp
Tulkoon vielä tiedoksi, että oltuani vuoden vääpelinä aloin jo silloin saada ylivääpelin palkkaa, ja ylennys tapahtui vasta kun olin kaksi vuotta ollut vääpelinä.
Luutnanttikurssille en lähtenyt, koska en voinut hyväksyä sitä menettelyä, jossa kunniallinen aliupseeri myytiin pilkkahinnalla upseereille vain muutaman pienen ruusukkeen tähden. Vaikka olisinkin päässyt eläkkeelle kapteenina.
Sillä suurimmat palkankorotukset tässä aliupseerien alasajossa korjasivat upseerit majureista kenraaleihin.
Jumalakin tämän kyllä tiesi, sillä sotilasmestarista oli paljon helpompi tehdä Mestarin sotilas kuin kapteenista.
Tänään voin myöskin täysin rinnoin olla ylpeä tuosta päätöksestäni, koska Suomen armeijassa on palattu takaisin entiseen käytäntöön, tuo surullisen toimiupseerisekoilun jälkeen.- TotinenJumalanmies
Olet totinen Jumalan mies Teuvo olet nöyrä viimeisen päälle etkä tuo omia ansioitasi ja hyviä tekojasi esiin , Olet kuin Jeesus.
- Aamenaamenaamen
TotinenJumalanmies kirjoitti:
Olet totinen Jumalan mies Teuvo olet nöyrä viimeisen päälle etkä tuo omia ansioitasi ja hyviä tekojasi esiin , Olet kuin Jeesus.
Aamen!!!
Aamenaamenaamen kirjoitti:
Aamen!!!
Sinunkin ilkamointisi on ennalta ilmoitettu:
"Mutta ei sillä väliä!
Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.
Minulla on vastedeskin aihetta iloita" .- Katkennut.sotilasura
Sehän se meitä armeijaan kelpaamattomia risookin, että olet menestynyt sotilasuralla.
Minullekin sanottiin 30 vuotta sitten kutsunnoissa, että mene kotiisi kasvamaan, vaikka olin jo silloin lähes 2 metrinen miehenkuva.
Kertausharjoituksiinkaan ei ole tullut kutsua, mitäpä minä siellä kertaisinkaan? Katkennut.sotilasura kirjoitti:
Sehän se meitä armeijaan kelpaamattomia risookin, että olet menestynyt sotilasuralla.
Minullekin sanottiin 30 vuotta sitten kutsunnoissa, että mene kotiisi kasvamaan, vaikka olin jo silloin lähes 2 metrinen miehenkuva.
Kertausharjoituksiinkaan ei ole tullut kutsua, mitäpä minä siellä kertaisinkaan?Olit varmaankin ymmärtänyt tuon kasvamisen täysin väärin. Uskoisin heidän tarkoittaneen sinun henkistä kasvuasi, joka näyttää edelleen olevan samalla tasolla kuin kolmekymmentä vuotta sitten.
Ei ole minuakaan kertausharjoituksiin kutsuttu, vaikka kerran luulin jo kutsun tulevan. Mutta ruskeassa kirjekuoressa olikin tunnuslevy.
Ihmissilmin näkyvää ilmatilaa sain valvoa 25 vuotta. Ja kohta tulee täyteen 28 vuotta tämän hengen silmin nähtävän ilmatilan valvojana.
Nyt Mestarin sotilaana ollessa ollaankin jatkuvassa palvelusuhteessa viimeiseen hengenvetoon saakka. Maallista eläkettä ei enää synny, mutta taivaallista sitä enemmän, kuten ilmoitettu on:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."
5. Synti
Tähänkin antoi eriomaisen esimerkin palstalle tullut synnin orja Johann3s:
"Synnin tarkoitus opettaa samanarvoisuutta"
Tässähän on koko ihmiskunnan suurin rakkaus syntiin. Älköön kukaan poiketko tästä ruodusta:
"Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."
Näin tässäkin toteutuu Kristuksen ilmoitus:
"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,"
Siksi tälläkin palstalla on Kristuksen sijasta suosikkina Paavali apulaisineen, koska hänkin jäi perisynnin siteisiin - osattomaksi Pyhästä Hengestä:
Jumalan paaduttaman kansan vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:
"Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."
Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."
Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
Paavali kerskui heikkoudestaan, kun luuli, että Saatana kurittaa hänet niin heikoksi, että vasta sitten voisi saada Pyhän Hengen - Jumalan voiman - kuten hän Saatanan vaikutuksesta uskoi.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."
Ei päästänyt Herra häntä Saatanan kurituksesta ja tuo valheen henki seuralaisenaan Paavali meni myös kuolemaan.
Mutta tästä miehestä, Saulista, hän kerskui:
"Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani."Tulipa tähänkin korjattava kirjoitusvirhe:
Tähänkin antoi erinomaisen esimerkin palstalle tullut synnin orja Johann3s:
6. Papit
Tässä ryhmässä onkin Saatanalla ehtymätön luonnonvara taivasten valtakunnan ovien sulkemiseen:
Teologian tohtorit, paavit, kardinaalit, arkkipiispat, piispat, tuomiorovastit, rovastit, kirkkoherrat, kappalaiset, papit, diakonit, saarnaajat, evankelistat, lähetystyöntekijät uskonnon opettajat, uskontotieteilijät, pyhäkoulunopettajat jne. loputtomiin.
Tiukille joutuivat vanhan liiton profeetat, kun Jumala käski heidän julistaa totuuttaan näille totuudesta luopuneille Aaronin jälkeläisille.
Se ei suinkaan ole ihme, että Jesaja sahattiin kappaleiksi vuonna 700, jolloin Jumala paadutti valitsemansa kansan.
"Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi -- ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi."
"Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat Baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa."
"Niin kuin kiinni joutunut varas, niin Israelin heimokin saa osakseen häpeän: koko kansa, sen kuninkaat, päämiehet, papit ja profeetat."
"Profeetat julistavat silkkaa valhetta, papit toimivat oman mielensä mukaan, ja tähän kansa on tyytyväinen! Mutta mitä te sitten teette, kun tästä tulee loppu? "
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan ja papit."
JatkuuTulipa tuossa yhdelle Hartaanselän hörhöhengelle hirveä hätä, kun kävi lukemassa missä ovat ne korkea-arvoiset taivasten valtakunnan ovien sulkijat.
Katumuksen tuskasta vihansa minuun purkaa, kun pelkuruuden henki esti häntä edes yrittämästä, olisiko päässyt ahtaasta portista sisälle, ja saman tien eroon Saatanasta.- Asioitaseuraillut
Oliko tämä sinun puskakirjoituksesi:
Juurikinniin
16.10.2016 21:04
Siinähän kävi niin, niin että pitkä Jari pelästyi pientä ovea ja jäi ulos, mutta pikkuinen Teuvo siitä sisään pääsi. Minkä ilon sinä itsellesi sait tästä kysymyksestäsi, kun jo ennalta tiesit, ettet usko mitään totuutta, et maallista etkä Hengellistä.
Miksi olisin ryhtynyt pelkäämään tuota puskassa piileskelevää pitkää miestä, ja mennyt itsekin puskiin häntä karkuun?
Jos minä olisin tuon kirjoittanut, olisin tehnyt sen omalla nimelläni:
Tuo pitkä, monen nimimerkin mies, todellakin pelästyi, kun näki miten pieni ja ahdas tuo Saatanan synnin vankilasta Kristuksen vapauteen johtava portti on, ja niin alkoivat pitkät polvet vapista.
Eikä tässä suinkaan kaikki. Hänen onnettomuudekseen sattui portilla olemaan vartiovuorossa ArmiK, ja pelko vain lisääntyi.
Niin siinä kävi, kuten hän silloin vielä sen rehellisesti omalla nimimerkillään ilmoitti:
"Kaduttaa etten mennyt
Kirjoittanut: Devout 2.10.2007 klo 23.36
Jos oppisi olisi pitänyt paikkansa, olin tuhonnut silloin saatanan..
Pyydän anteeksi, pelkuruuden henkeäni.."
Mitä vielä tähän herja-aloitukseesi tulee: "Teuvo ei voi Ovea kiinni paukutella."
Niin järkesi ei enää riitä edes sen ymmärtämiseen, ettei Teuvo todella voi, eikä edes halua sitä kiinni paukutella.
Koska se on jo tällaisella joukolla aikoja sitten - paljon ennen Teuvoa - kiinni paukuteltu:
Teologian tohtorit, paavit, kardinaalit, arkkipiispat, piispat, tuomiorovastit, rovastit, kirkkoherrat, kappalaiset, papit, diakonit, saarnaajat, evankelistat, lähetystyöntekijät uskonnon opettajat, uskontotieteilijät, pyhäkoulunopettajat jne. loputtomiin.
Ja näitä vartio vielä Hartaanselän hörhöhenkien suuri joukko.Jatkuu
Jesajan jälkeen koki pappien vihan Jeremia, joka kivitettiin kuoliaaksi vuonna 586
"Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan."
"Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat Baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa."
"Niin kuin kiinni joutunut varas, niin Israelin heimokin saa osakseen häpeän: koko kansa, sen kuninkaat, päämiehet, papit ja profeetat. "
"Profeetat julistavat silkkaa valhetta, papit toimivat oman mielensä mukaan, ja tähän kansa on tyytyväinen! Mutta mitä te sitten teette, kun tästä tulee loppu?"
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan ja papit."
"Papit, profeetat ja koolla ollut väki kuulivat kaiken, mitä Jeremia puhui Herran temppelissä.
Kun hän oli sanonut kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua koko kansalle, papit, profeetat ja paikalla oleva väkijoukko ottivat hänet kiinni ja sanoivat: "Nyt sinä kuolet!"
Ja niin päättyi Jeremian elämä, vain 41 vuotiaana.
JatkuuJatkuu
Hoosea:
Papit tekivät yhä enemmän syntiä minua vastaan, sitä mukaa kuin heidän joukkonsa kasvoi. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi.
Papit ovat kuin rosvojoukko, joka on asettunut väijyksiin. He tekevät murhia Sikemin tiellä, heidän tekonsa ovat iljettäviä!
Joel:
Pukeutukaa säkkivaatteeseen ja valittakaa, papit! Vaikeroikaa, te, jotka palvelette alttarin äärellä! Valvokaa yöt temppelissä, te Jumalan palvelijat, yllänne karheat suruvaatteet, sillä teidän Jumalanne huoneesta ovat loppuneet ruokauhrit ja juomauhrit.
Itkekää, papit, pyhäkön esipihalla, eteishallin ja alttarin välissä. Sanokaa, te Herran palvelijat: "Katso, Herra, säälien kansasi puoleen. Älä anna sen joutua häväistäväksi, vieraitten kansojen hallittavaksi. Miksi saisivat kansat pilkaten sanoa: 'Missä on Israelin Jumala?'"
Miika:
Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: "Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä!"
Sefanja:
Sen profeetat ovat röyhkeitä, petollisia miehiä. Sen papit saastuttavat pyhän ja johtavat kansaa opetuksellaan harhaan.
Haggai:
"Näin sanoo Herra Sebaot: Kysy papeilta ratkaisua tällaiseen asiaan:
'Jos joku kantaa pyhitettyä lihaa viittansa liepeissä ja liepeet koskettavat leipää tai jotakin keitettyä tai viiniä tai öljyä tai muuta ruokaa, niin tulevatko nämäkin pyhitetyiksi?'" Papit vastasivat: "Eivät tule."
Haggai kysyi edelleen: "Jos joku vainajan vuoksi epäpuhdas koskettaa jotakin näistä, tuleeko se epäpuhtaaksi?" Papit vastasivat: "Kyllä tulee."
Niin Haggai sanoi: -- Sellaista on tämä kansa, sellaisia nämä ihmiset minun edessäni, sanoo Herra. Epäpuhdasta on myös kaikki, mitä he käsillään tekevät, ja epäpuhtaaksi tulee se paikka, jonne he saapuvat uhraamaan.
JatkuuJatkuu
Hesekiel
Sen papit rikkoivat ehdoin tahdoin minun lakiani ja saastuttivat sen, mikä oli minulle pyhitetty. He eivät tehneet eroa pyhän ja epäpyhän välillä, eivät opettaneet, mikä on saastaista, mikä puhdasta, eivätkä kantaneet huolta minun sapattini pyhittämisestä. Niin he häpäisivät minun pyhyyteni.
Papit tekivät yhä enemmän syntiä minua vastaan, sitä mukaa kuin heidän joukkonsa kasvoi. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi.
Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan.
Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
"Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.
Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.
JatkuuJatkuu
Malakia
"Te papit, teitä koskee tämä sana:
ellette kuuntele minua ettekä vilpittömin sydämin kunnioita minun nimeäni, minä annan kirouksen kohdata teitä, minä muutan saamanne siunauksen kiroukseksi", sanoo Herra Sebaot. "Minä lähetän siunauksen tilalle kirouksen, koska ette vilpittömin sydämin kunnioita minua."
Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon.
-- Huomatkaa nyt: tuon sanan minä olen lähettänyt teille siksi, että liitto, jonka tein Leevin kanssa, pysyisi voimassa, sanoo Herra Sebaot.
Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten.
Luotettava opetus oli hänen sanoissaan, eikä vääryyttä ollut hänen huulillaan. Vakaasti ja vilpittömästi hän vaelsi minun tietäni, ja monet hän palautti takaisin synnistä.
Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
-- Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot.
Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat.- kyllä.kansa.tietää
Tuo on ihan hyvä kohta tuo "kaiken kansan silmissä". Samalla tavalla apostolit olivat kansan suosiossa :
Apostolien teot 5:13 Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa. kyllä.kansa.tietää kirjoitti:
Tuo on ihan hyvä kohta tuo "kaiken kansan silmissä". Samalla tavalla apostolit olivat kansan suosiossa :
Apostolien teot 5:13 Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa.Kerropa oma näkemyksesi siitä, missä totuutta rakastava kansa on tänä päivänä, kun jo vuonna 90 koko maailma oli Paavalin opeilla saatettu Saatanan halliuntaan:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."
Kun vuonna 1992 jätin - kesken valtuustokauden - kaikki tehtävät silloisessa Ruukin seurakunnassa.
Niin kaksi vuotta etsin ja luin kaikki mahdolliset kirjat , ihmiskunnan maallisesta kuin hengellisestä historiasta, saadakseni varmuuden siitä, onko ihmiskunta jossakin vaiheessa päässyt Kristuksen totuuden vallan alle.
Eikä sellaista käännettä ole missään päin maailmaa tapahtunut, joten Ilmestyskirjan ilmoitus jatkuu edelleen:
"Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä."
Ja Kristuksen ilmoitukset ovat totta edelleen:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman ihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
"Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Ja niin kävin viemässä ja lukemassa erokirjeeni kirkkoherra Reijo Junttilalle 1.4.1996:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeniTeuvoSuni kirjoitti:
Kerropa oma näkemyksesi siitä, missä totuutta rakastava kansa on tänä päivänä, kun jo vuonna 90 koko maailma oli Paavalin opeilla saatettu Saatanan halliuntaan:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeniKun paljon kirjoittaa, tulee myös kirjoitusvirheitä, joten korjataan:
Kerropa oma näkemyksesi siitä, missä totuutta rakastava kansa on tänä päivänä, kun jo vuonna 90 koko maailma oli Paavalin opeilla saatettu Saatanan hallintaan:- kyllä.kansa.tietää
TeuvoSuni kirjoitti:
Kerropa oma näkemyksesi siitä, missä totuutta rakastava kansa on tänä päivänä, kun jo vuonna 90 koko maailma oli Paavalin opeilla saatettu Saatanan halliuntaan:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."
Kun vuonna 1992 jätin - kesken valtuustokauden - kaikki tehtävät silloisessa Ruukin seurakunnassa.
Niin kaksi vuotta etsin ja luin kaikki mahdolliset kirjat , ihmiskunnan maallisesta kuin hengellisestä historiasta, saadakseni varmuuden siitä, onko ihmiskunta jossakin vaiheessa päässyt Kristuksen totuuden vallan alle.
Eikä sellaista käännettä ole missään päin maailmaa tapahtunut, joten Ilmestyskirjan ilmoitus jatkuu edelleen:
"Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä."
Ja Kristuksen ilmoitukset ovat totta edelleen:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman ihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
"Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Ja niin kävin viemässä ja lukemassa erokirjeeni kirkkoherra Reijo Junttilalle 1.4.1996:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni"missä totuutta rakastava kansa on tänä päivänä"
Kansa kyllä sisimmissään tietää mikä on oikein, mutta nykyajankin fariseukset ja ylipapit ja kirjanoppineet ovat sulkeneet tien sinne minne oikea Jeesus on tien näyttänyt. Tätä tarkoitin sillä että "kyllä kansa tietää". Tosin sillä ei ole voimia tehdä oikean tiedon mukaan.
Ilmestyipä palstalle tunti sitten kanojen kyniä Anselmi Toiviainen oman erikoistehtävänsä kanssa pitämään taivaan ovet suljettuna.
Hän kantaa kaulassaan suurta ristiinnaulitun kuvaa ja hokee: "Katso, Jumalan Karitsa!"
Ja niin voi tyytyväisin mielin mennä keräämään munia ja kynimään kanojaan, uskoen tehneensä pyhän palveluksen jumalalleen.
Niin kuin tekikin!Pienellä jos-sanalla on merkittävä tehtävä ihmisen pelastusta ajatellen.
Vanhasta testamentista löytyy 913 jos-jaetta ja Uudesta 475.
Tässä kolme tärkeimmistä:
"Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta.
"Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
"Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!"
Väärämieliset luulevat vaeltavansa valkeudessa ja totuudessa, tämän Saatanan pikkutemppuun luottaen:
"Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi!
Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi."Tähän hetkeen Golgatalla päättyi pappien tehtävä Jumalan valtakunnan työntekijöinä:
"Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös."
Temppelin väliverho revittiin, koska Jumala ei enää tämän jälkeen ole tullut yhteenkään ihmiskäsin tehtyyn jumalanhuoneeseen papeille puhumaan.
Tuosta hetkestä Malakia tämän ilmoitti:
"Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."Jeesuksen poistuessa tästä maailmasta omaan maailmaansa, toteutui myös tämä Hesekielin ennustus:
"Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan.
Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
"Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.
Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."Kun Kristus oli poistunut tästä maailmasta, ei Saatanalla ollut vaikeuksia saada palvelijoita omiin temppeleihinsä samalla tarjouksella, joka ei Kristukselle kelvannut:
"Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä. Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä.
Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä.
Silloin Paholainen sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi."
Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.'"
Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas.
Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'"
Jeesus vastasi: "On myös sanottu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan."
Ei Saatana säikähtänyt Kristuksen kieltävää vastaus, vaan ovela kun oli, meni itse temppeleihinsä jumalaksi, ja täydestä menee:
"Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
Siellä hän istuu ja valvoo, ettei Totuus tule hänen uskonrauhaansa häiritsemään.
Niin kauna kun väki hänen ovista sisälle kulkee, niin kauan pysyy näiltä ihmisiltä taivasten valtakunnan ovet suljettuina.Piti olla: Niin kauan, kun väki hänen ovista sisälle kulkee, niin kauan pysyy näiltä ihmisiltä taivasten valtakunnan ovet suljettuina.
Tässäkin on hyvä kysyä, mitä varmaankin kaikki hänen profeettansa ovat kysyneet:
"Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?"- kaunanhenki
Jos se oli freudilainen lipsahdus ...
- Niin.todella.ajattelen
kaunanhenki kirjoitti:
Jos se oli freudilainen lipsahdus ...
Oikean nimimerkin olet itsellesi valinnut.
- kaunanhenki
kaunanhenki kirjoitti:
Jos se oli freudilainen lipsahdus ...
Siis kun "kaunainen väki hänen ovista sisälle kulkee"
Jos Totuutta kohtaan kaunaa kannat,
tule temppeliini, ja lanttisi annat.
Sinut syliini suljen ja suudelman annan.
Ja käsillä ihanaan armoon kannan.
Raamattu on totta, kun se tämänkin kertoo
siellä Vastustaja oottaa, jolle ei oo vertoo.
Hän on kaiken yläpuolella siellä,
missä totuutta ei siedetä, pisaraakaan niellä.
Siellä viini virtaa, ja verellä pestään.
Ei voi sitä Totuuden Henkikään estää.
Mahtoiko kukaan tätä runoa kuulla,
joka nimellä on kirjattu - ei tarvitse luulla:
"Loistavaa Teuvo loistavaa,
ei kukaan pysty sua tunnistamaan."Nyt on sopiva hetki kokeilla tätä:
"Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset."On todella mielenkiintoista, kun Pyhän Hengen kehotuksesta saan nostella näitä totuuksia uudelleen Saatanan palvelijoiden herjattavaksi.
- Valhettavastaan
Totuutta lisää.
- Juoksupoika
Tule sinäkin puskasta valoon!
- Zemppiä
Treenaatko sinä Lontoon MM kisoihin 2017?
- Juokse
Taas alkoi kilpailu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?883687- 252076
- 1962001
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell871514PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3431444Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale891167- 931080
Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo131064Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.30970Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72906