Uskontojen kehittyminen, osa II

Aiempi viestiketju uskontojen kehittymisestä aiheutti paljon keskustelua, joten aihe oli tarpeellinen, vaikkakin ketju meni muutamalta kirjoittajalta taas saman vanhan potaskan jauhamiseksi, kuten jonkin raamatun kokonaissanoman horinoihin.

Tämä aihe ei koske mitään yksittäistä uskontoa, vaan kyse on uskontojen kehittymisestä ja niiden tulevaisuudesta ja jos joku ei muista, maailmassa on satoja uskontoja ja kristinusko on vain yksi niistä ja kristinuskon jumala on vain yksi jumala tuhansien joukossa. Aiheeni uskontojen kehittymisestä koskee niitä kaikkia uskontoja ja niiden menneisyyttä ja tulevaisuutta, joten jatketaan.

Tiedämme siis sen, että kaikilla kansoilla ja yhteiskunnilla on kehittynyt uskonto, joten uskonnolla on jokin ihmisen maagisen ajattelun tyydyttämisen tarve, koska muutoin olisi kehittynyt ateistinen yhteiskunta, joka olisi jyrännyt uskonnolliset yhteiskunnat käyttämällä voimavaransa johonkin muuhun kuin rakennuksien tekemiseen mielikuvitusolennoille.

Uskonnoilla on tehtäviä ja mitä ne ovat? Tutkijoilla on siitä loistava kiteytys, jossa on seitsemän kohtaa ja ne tulevat nyt, eli näiden seitsemän uskonnon tehtävän takia uskonnot levisivät yli planeettamme (huom: kaikki uskonnot!):

1. Yliluonnollinen selitys
2. Ahdistuksen laukaisu rituaaleilla
3. Lohdun antaminen tuskaan ja kuolemaan
4. Standartoitu organisaatio
5. Poliittisen tottelevaisuuden saarnaaminen
6. Käyttäytymiskoodit vieraita kohtaan
7. Sotien oikeutus

Kun ajattelemme aikaa menneisyydestä tähän päivää, vaikkapa neljässä vaiheessa, joista ensimmäinen on noin 7000 vuotta menneisyydessä, seuraava noin 2000 vuotta menneisyydessä, kolmas noin 400 vuotta menneisyydessä ja viimeinen on nykyaika, niin jokainen noista seitsemästä uskontojen tehtävistä on menettänyt ja noussut suosiossaan tuon (5000eaa-nykyaika) aikajakson puitteissa ja nyt lähes niiden kaikkien uskonnon tehtävien suosio on laskussa.

Kohta seitsemän oli tärkein uskontojen tehtävä menneisyydestä noin 1600-luvulle saakka, kunnes sen käyttäminen on romahtanut, paitsi kehittymättömissä maissa, jossa uskontoa käytetään vielä paljon jotta ihmisiä saataisiin tappamaan toisiaan.

Kohdat 2 ja 3 ovat menettäneet merkitystään vähiten ja niillä on sitten jopa tärkein tehtävä pitää uskonnot elossa, jonka tosin jotkut uskonnot ovat jo ymmärtäneetkin ja ne ovat alkaneet keskittyä noihin ja vaikenevat uskontonsa niistä osista, joilla ei ole enää käytännön merkitystä nykyajan ihmiselle ja jotka voivat jopa pahimmassa tapauksessa vieraannuttaa uskovia uskonnostaan.

Aiemmassa viestissä kirjoitin, että kaikissa uskonnoissa on älyvapaita osia, eli irrationaalisia uskomuksia, jotka ovat älyttömiä uskonnon ulkopuolelta katsottuna.

Niitä tarvitaan myös kohdissa kaksi ja kolme, mutta niillä pitää olla yksi tarvittava ominaisuus, jotta ne eivät käänny uskontoaan vastaan, eli niiden pitää olla emotionaalisesti uskottavia.

Uskonnon selittämistehtävä on jo menneen talven lumia ollut satoja vuosia, eli yksikään uskonto ei kykene selittämään yhtään mitään, vaan tiede on vienyt tämän tehtävän, eli yliluonnollista toimijaa ei enää tarvita mihinkään selitykseen missään. Tämä tulee koitumaan esim. kreationistien tuhoksi, jonka he sitten lopulta ymmärtävät.

Kreationistit eivät ymmärrä, että suurimmalle osalle ihmisistä ei ole mitään emotionaalista merkitystä heidän höpinöillään, eli ihmiset eivät saa kosketuspintaa muodostumaan kreationismiin, eli heidän väitteensä ovat niin epäuskottavia, että mitään emotionaalista sidettä asiaan ei muodostu suurimmalla enemmistöllä aiheeseen.

Uskonnon viesti saa olla epärationaalinen ja epäuskottava, mutta sen pitää muodostaa emotionaalinen side kohteeseensa, eli väitteen pitää olla emotionaalisesti uskottava ja tyydyttävä, jotta sen epärationaalisuus ei häiritse uskojaa.

Uskonnoilla on myös tulevaisuudessa tärkeä tehtävä monille ihmisille ja se on juurikin ahdistuksen lievittäminen ja lohdun tuominen.

Esimerkiksi rukous lievittää ahdistusta silloinkin kun ihminen ei usko jumaliin tai rukouksiin. Silloin ihminen kuitenkin kokee tekevänsä jotain, eli hän kokee tilanteen hallinnan tunteen.

Näitä asioita on tutkittu terrori-iskujen ja sotien aikana ja uskonnottomat ihmisetkin rukoilevat, vaikka he tietävät sen, että rukoilu ei muuta ohjuksen tai luodin suuntaa eikä vaienna pommin räjähdyksen voimaa, mutta se tuo tunnetta että tekee omalle tilanteelleen jotain.

Rukoilu antaa sinulle tunteen siitä, että hallitset tilanteen etkä joudu paniikkiin ja rukoilu muistuttaa toimintaan ryhtymistä, vaikka todellisuudessa vain hoet tyhjiä sanoja. Mutta teet silti jotain, jonka aivosi käsittelevät tekemiseksi.

Ihminen tarvitsee avuttomuuden tunteensa helpottamista myös tulevaisuudessa, joten uskonnoilla on tähän mainioita keinoja, eli uskonnon tehtävä jatkuu tässä asiassa.

Tästä on ollut yhteiskunnille hyötyä, kun rukoilu on vähentänyt ahdistusta, joka olisi voinut muutoin saada ihmisen vaaraan ja vaikkapa tekemään jotain typerää, jonka johdosta hän olisi kuollut. .....

14

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ... Tosin tämäkin tehtävä on vähentynyt moderneissa yhteiskunnissa, kun valtiot ja valtiovalta on vahvistunut ja valtiot kykenevät pitämään kansalaisistaan huolta sekä sodat yms ovat vähentyneet huomattavasti.

      Otetaanpa esimerkki ahdistuksen lievittämisestä. Planeetalla elää tänäkin päivänä kansoja, jotka ovat metsästäjä-keräilijöitä, eli he saavat elämänsä tarpeet ja ainekset luonnosta, eivät kaupasta.

      Kun metsästäjäjoukko lähtee Auringon noustessa tehtäviinsä, antaa jokin shamaani heille viimeiset vinkit, eli jonkin uskonnollisen rituaalin myötä kertoo heille suunnan, josta saalista löytyy. No löytyy tai ei, se rituaali helpottaa miesten ahdistusta, koska kenenkään ei yksin tarvitse päättää metsästysretken suuntaa, vaan jokin henki on sen tehtävän tehnyt, joten miehet voivat keskittyä metsästämiseen, eikä heille tule metsästysretken aikana riitaa siitä, mistä saalista saisi, koska se tehtävä on ollut yliluonnollisen rituaalin hengen, joka suunnan antoi.

      Jos saalista tulee, kiitos menee hengelle, jos ei tule, niin kukaan yksilö ei saa muiden vihoja päälleen, vaan hengellä oli jokin syy olla ilmoittamatta oikeaa suuntaa, joka oli vaikkapa metsästyksessä käytettyjen taitojen parantaminen, kuten eläinten jälkien parempi tulkinta. Tai hiljaisempi kulku eläimiä säikyttelemättä.

      Näin yhteisön tiiviys säilyy, eikä riitoja pääse syntymään ja kukin voi olla hyvä siinä tehtävässä, joka heille on määrätty ja tehdä sen hyvin, ilman huolta muista paineista.

      Lohdun tuominen on yksi tärkeä tulevaisuuden tehtävä uskonnoille, jos eivät sössi sitä.

      Lohdun tuominen on oikeastaan ainoa uskonnon tehtävä, joka on noussut koko uskonnon olemassaolon ajan, eikä se ole laskenut edes nykyaikana juuri ollenkaan, eli se voisi olla jopa uskontojen oljenkorsi, jonka avulla ne pysyvät hengissä, jos pelaavat korttinsa oikein.

      Aiemmin yhteiskunnissa lohdun tuominen oli jopa pienemmässä tehtävässä kuin tänään, koska kaikki olivat samassa tilanteessa, kärsivät elämässään yhtä paljon, eikä ihmisten tilanteessa ollut selitettävää epäreiluutta, eikä myöskään näkyvää esimerkkiä tavoiteltavasta hyvästä elämästä. Kaikilla oli yhtä kurjaa. Tämä siis ennen valtioyhteiskuntia yms.

      Teollisen vallankumouksen aikaan uskonnon lohduttava tehtävä oli suurimmillaan ja on siitä hieman laskenut.

      Tämä aika toi uskonnolle myös suuria ongelmia, koska esim. teodikean ongelmat selityksineen kärjistyivät. Miksi lainrikkojat ja muu maailma kohtelee sinua huonosti, vaikka itse elät hyvin ja noudatat lakeja?

      Menneisyydessä yhteiskunnat aiheuttivat kansalaisilleen paljon enemmän pahoja asioita kuin nyt, joten ihmiset tarvitsivat myös enemmän lohdutusta kuin nyt ja sitähän uskonnot tarjosivat.

      Luonnontiede kappaasi uskonnolta sen aiemman tärkeimmän tehtävän, eli maailman ja sen ilmiöiden selittämisen.

      Säilyäkseen hengissä, uskontojen pitää muistaa yksi luonnontieteen meistä selville saama asia, jos ne haluavat pysyä hengissä vielä tulevaisuudessakin:

      Meillä on samat vanhat miljoonia vuosia vanhat aivot kuin ennenkin, jotka haluavat asioille MERKITYKSIÄ. Ihminen sanoo itselleen, että vaikka tämä olisi totta, en halua uskoa sitä, vaan jos tiede ei kerro minulle merkitystä, etsin sitä uskonnosta.

      Ja nyt pieni vinkki, merkitys ei tarkoita samaa kuin selitys!

      MIkäli jokin uskonto haluaa olla elossa myös vuonna 3000 tai vuonna 5437, sen pitää keskittyä omiin vahvuuksiinsa, eli toivon antamiseen ja lohdun tuomiseen, koska ne uskonnon tehtävät säilyvät tulevaisuudessakin.

      Maailmassa tulee taatusti olemaan pahaa, eriarvoisuutta, odottamattomia tapahtumia, ihmisten kokemaan merkityksettömyyttä jne, jolle uskonnolla olisi jotain annettavaa.

      Nyt uskonto määrittelee oman merkityksensä ja suosionsa suhteellisesti omien kannattajiensa määrällä. Se on vaarallinen tie, koska suosioita tulee ja menee. Hetkellisen suosion syyt tulevat ja menevät. Aikoinaan sotien oikeuttaminen oli uskonnon tärkeä tehtävä, mutta sen aika on mennyt. Aikoinaan ilmiöiden syiden selitys oli uskontojen tärkeä tehtävä, mutta sen aika on ohi.

      Uskontojen pitäisi katsella menneisyyttä ja nähdä sieltä oman todellisen menestymisensä syyt, jotka ovat aina olleet lohdun tuominen ja ahdistuksen lievittäminen. Kaikkien muiden tehtävien suosio on tullut ja mennyt, seilannut sinne tänne, mutta noiden kahden tehtävän suosio on ollut vakaata.

      Mutta ihmisen aivot ovat siinäkin suhteessa vuosimiljoonia vanhat, eli uskonnolliset johtajat eivät keksi uskontonsa suosion mittaamiseen muita keinoja kuin sen evolutiivisen suosion kelpoisuudessa, joka on helpommin mitattavissa kannattajien määrällä.

      Aiemmin uskonnot kykenivät helposti kasvattamaan suosiotaan tappamalla muiden uskontojen kannattajia tai pakkokäännyttämällä heidät omaan uskontoonsa ja se onkin tämän hetken suurimpien uskontojen suosion salaisuus ja se tosiasia hämää nyt kyseisten uskontojen suuria pomoja. Se sokaisee uskomaan että suosio on pysyvää ja se kestää.

      • sanoja

        Eipäs paljoa herätä kiinnostusta bushmannin jankkaaminen. Ei se Jumalaan uskominen lähde tuollaisilla perusteilla mihinkään. Jotenkin taidat pitää uskovaisia tyhminä? Ihmiset uskoo edelleen ja niin tulee aina olemaan, koska usko on vapaa valinta bushmanni hihhuleista riippumatta. Uskominen ei ole negatiivinen asia. Usko Jumalaan on rauhaa, rakkautta ja toivoa antavaa.


      • sanoja kirjoitti:

        Eipäs paljoa herätä kiinnostusta bushmannin jankkaaminen. Ei se Jumalaan uskominen lähde tuollaisilla perusteilla mihinkään. Jotenkin taidat pitää uskovaisia tyhminä? Ihmiset uskoo edelleen ja niin tulee aina olemaan, koska usko on vapaa valinta bushmanni hihhuleista riippumatta. Uskominen ei ole negatiivinen asia. Usko Jumalaan on rauhaa, rakkautta ja toivoa antavaa.

        >>> Eipäs paljoa herätä kiinnostusta bushmannin jankkaaminen. >>>

        No näköjään sen verran että vaivauduit vastaamaan.

        >>> Ei se Jumalaan uskominen lähde tuollaisilla perusteilla mihinkään. >>>

        No jos luit oikein tarkasti, niin minä en kirjoituksessani mitenkään koettanut saada ihmisiä pois uskosta, vaan kerroin että mitä tieteellinen tutkimus on saanut selville uskontojen historiasta ja mitä on pääteltävissä uskontojen tulevaisuudesta.

        Sinulla lienee vaikeaa luetun ymmärtäminen, ymmärsinkö oikein?

        >>> Ihmiset uskoo edelleen ja niin tulee aina olemaan >>>

        Niinhän minä kirjoitin, joten oletko niin tyhmä kuin miltä vaikutat?

        Minähän nimenomaan kirjoitin, että uskonnolla on jokin tehtävä, koska muuten se olisi kuollut ja ihmiset tulevat uskomaan tulevaisuudessakin, jos uskonnot ja kirkkokunnat eivät möhli tilannettaan.

        Ihmiset uskovat kyllä, jos niitä nykii oikeista naruista, joka on että uskonnon tehvävään kuuluu lohdun tuominen ja ahdistuksen lievittäminen.

        >>> Jotenkin taidat pitää uskovaisia tyhminä? >>

        Sinun kirjoituksesi ja vastauksesi perusteella pidän sinua tyhmänä, koska koetin kyllä kirjoittaa että lapsikin ymmärtäisi, mutta sinä et kyennyt ymmärtämään.

        >>> Uskominen ei ole negatiivinen asia. >>

        Tästä en ole samaa mieltä. Uskominen voi myös tuhota vaikkapa mielenterveyden, jos niikseen tulee, joten onko uskominen positiivinen vai negatiivinen asia, niin se riippuu uskosta sekä uskovasta yksilöstä.

        >>> Usko Jumalaan on rauhaa, rakkautta ja toivoa antavaa. >>

        Näin asian pitäisi olla, mutta historia ei ole kanssasi samaa mieltä.


      • sanoja

        >>No näköjään sen verran että vaivauduit vastaamaan.>>

        Itse asiassa, en lue kirjoituksia enää, koska tiedän vuosien varrella tyylisi ja tarkoituksesi. Moni muukin ilmeisesti tullut samaan tulokseen. Haluat kaikilla yksipuolisilla oljenkorsilla vain lyödä adventisteja katkeruudessasi, eivätkä asiasi johda mihinkään rakentavaan. Niin vastataan kuin huudat. Aluksi oli kirjoituksesi asiallisempia, joihin jollain tavoin osin yhtyikin. Mutta luonne on muuttunut vihamieliseksi inttämiseksi ja käännyttämiseksi. Usein ihminen sokaistuu, kun viha ja katkeruus saa enemmän sijaa.


      • sanoja kirjoitti:

        >>No näköjään sen verran että vaivauduit vastaamaan.>>

        Itse asiassa, en lue kirjoituksia enää, koska tiedän vuosien varrella tyylisi ja tarkoituksesi. Moni muukin ilmeisesti tullut samaan tulokseen. Haluat kaikilla yksipuolisilla oljenkorsilla vain lyödä adventisteja katkeruudessasi, eivätkä asiasi johda mihinkään rakentavaan. Niin vastataan kuin huudat. Aluksi oli kirjoituksesi asiallisempia, joihin jollain tavoin osin yhtyikin. Mutta luonne on muuttunut vihamieliseksi inttämiseksi ja käännyttämiseksi. Usein ihminen sokaistuu, kun viha ja katkeruus saa enemmän sijaa.

        >>> Itse asiassa, en lue kirjoituksia enää, koska tiedän vuosien varrella tyylisi ja tarkoituksesi. >>>

        Ahaa. Oletkin sekaisin kuin seinäkello! Kirjoitit jotain viestini sisällöstä ja nyt tunnustat että et ole edes lukenut viestejäni!

        Sinä olet siis sekaisin, koska väität yhtä ja sitten toista? Eipä toistaalta yllättänyt.

        >>> Haluat kaikilla yksipuolisilla oljenkorsilla vain lyödä adventisteja katkeruudessasi, eivätkä asiasi johda mihinkään rakentavaan. >>>

        Miten voit väittää noin, jos et edes lukenut viestiäni? Sitä paitsi en maininnut adventtikirkkoa tai adventistia edes yhdessä sivulauseessa.

        Ja missä katkeruudessa? Minua taikauskoiset lähinnä säälittävät.

        >>> Niin vastataan kuin huudat. >>>

        Mutta juuri kerroit, että et lue viestejäni, niin miten voit vastata mitään, jos et tiedä mitä olen kirjoittanut?

        Onkohan lääkityksesi aivan kohdillaan?

        >>> Usein ihminen sokaistuu, kun viha ja katkeruus saa enemmän sijaa. >>>

        Kumpikohan meistä on sokaistunut kun toinen väittää että ei lue toisen viestejä ja silti kommentoi niiden sisältöä?

        Jospa se sokaistunut katkera oletkin sinä, kun et enää kykene asia-argumentein perustelemaan mielipiteitäsi, vaan tuota samaa potaskaa suollat kuin joku dementoitunut Alex-kasikin, jonka sekaviin tilityksiin en enää vaivaudu vastaamaan mitään.


      • sanoja
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Itse asiassa, en lue kirjoituksia enää, koska tiedän vuosien varrella tyylisi ja tarkoituksesi. >>>

        Ahaa. Oletkin sekaisin kuin seinäkello! Kirjoitit jotain viestini sisällöstä ja nyt tunnustat että et ole edes lukenut viestejäni!

        Sinä olet siis sekaisin, koska väität yhtä ja sitten toista? Eipä toistaalta yllättänyt.

        >>> Haluat kaikilla yksipuolisilla oljenkorsilla vain lyödä adventisteja katkeruudessasi, eivätkä asiasi johda mihinkään rakentavaan. >>>

        Miten voit väittää noin, jos et edes lukenut viestiäni? Sitä paitsi en maininnut adventtikirkkoa tai adventistia edes yhdessä sivulauseessa.

        Ja missä katkeruudessa? Minua taikauskoiset lähinnä säälittävät.

        >>> Niin vastataan kuin huudat. >>>

        Mutta juuri kerroit, että et lue viestejäni, niin miten voit vastata mitään, jos et tiedä mitä olen kirjoittanut?

        Onkohan lääkityksesi aivan kohdillaan?

        >>> Usein ihminen sokaistuu, kun viha ja katkeruus saa enemmän sijaa. >>>

        Kumpikohan meistä on sokaistunut kun toinen väittää että ei lue toisen viestejä ja silti kommentoi niiden sisältöä?

        Jospa se sokaistunut katkera oletkin sinä, kun et enää kykene asia-argumentein perustelemaan mielipiteitäsi, vaan tuota samaa potaskaa suollat kuin joku dementoitunut Alex-kasikin, jonka sekaviin tilityksiin en enää vaivaudu vastaamaan mitään.

        >>Miten voit väittää noin, jos et edes lukenut viestiäni? Sitä paitsi en maininnut adventtikirkkoa tai adventistia edes yhdessä sivulauseessa.>>

        Niin voit miettiä miksi kirjoituksesi karkoittaa lukijoita, sinä itsehän olet seppänä.
        Ollaan uskonnollisella adventismi palstalla ja mitä sinä olet kirjoitellut muuta kuin vastustavia ja mollaavia kirjoituksia kristinuskosta ja uskovaisista. Ja pari ateistikaveriasi taputtelee ja sinä vain tykkäät. Kaikki lukijat tämä tietää. Ei sinulta voi odottaa mitään rakentavaa keskustelua vihamielisen asenteesi johdosta. Haluat vain lyödä uskovaisia ja adventisteja se on sinun nautintosi.


    • pyhpyhjapyh

      Meitä ei aloittajan valheet kiinnosta.

      • Meitä? Ai niin adventtikirkon jakaantunut persoonallisuus, pyh, pyh ja pyh. Loistavan argumentaation Tupu, Hupu ja Lupu.

        Mutta mikäs tuossa oli valhetta? Kaikki uskontojen tutkimuksen tuottamaa faktaa.


      • bushmanni kirjoitti:

        Meitä? Ai niin adventtikirkon jakaantunut persoonallisuus, pyh, pyh ja pyh. Loistavan argumentaation Tupu, Hupu ja Lupu.

        Mutta mikäs tuossa oli valhetta? Kaikki uskontojen tutkimuksen tuottamaa faktaa.

        Tuosta pyh pyh pyh -nimestä tulee väkisinkin mielee pyhä kolmiyhteinen Jumala.

        Pitääpä keksiä jotain kuunneltavaa, että sammuu tuo korvamato.

        https://www.youtube.com/watch?v=YdbxSpJn1yQ


      • näinsevaanmenee

        On se hyvä että meillä on tämä adventistien sanansaattaja pyhpyhjapyh varottavana esimerkkinä siitä mihin adventismi pahimmillaan voi johtaa.


      • näinkinsevaanmenee
        näinsevaanmenee kirjoitti:

        On se hyvä että meillä on tämä adventistien sanansaattaja pyhpyhjapyh varottavana esimerkkinä siitä mihin adventismi pahimmillaan voi johtaa.

        On se hyvä että meilläkin on tämä ateistien sanansaattaja iloinen_naurajaa varottavana esimerkkinä siitä mihin ateismi pahimmillaan voi johtaa.


    • oiaikoaoitapoja

      Kuinka tärkeätä tässäkin on tiukka ote kuvitellusta persoonasta. Itse aloituksen sisältö tuskin tuli mitenkään esille.

      Muinoin on ollut jossain Aristoteleen aikana opetettu keskustelutaitoa. Taantumista on tämä, ilmeisen tarpeellista kun on niin suosittua

    • pyhpyhjapyh

      Älkää vaivautuko keskustelemaan näiden jumalattomien kanssa.

    • Yksi-usko

      Uskontoja on niin monenlaisia, että en ihmettele lainkaan sitä, miksi ihmiset kääntyvät ateisteiksi. En ota kantaa niihin.

      Uskonto ja politiikka pitäisi olla erossa toisistaan. Monen uskonnon varjolla käydään ja on käyty sotia. Sodan oikeutus ja ihmisten tappaminen uskonnon varjolla on ällöttävää ja se oppi on sielunvihollisesta. Raamatussa kielletään tappaminen 10 käskyssä. Herramme Jeesus Kristus on Rauhan Ruhtinas. Jeesus opettaa sanassaan, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

      Monet ihmiset ovat niin ahdistuneita. On hyvä asia, että uskonto antaa ihmisille lohtua ja toivoa paremmasta.

      En tiedä mitä ajattelisin, jos en uskoisi Jeesukseen. Varmaan ahdistuisin tätä kaikkea maailman väkivaltaa ja jumalattomuutta. Usko antaa tasapainoisuutta.

      Ajattelen kuitenkin, että jos ei usko mihinkään Jumalaan, niin uskonto sekin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      262
      15262
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10176
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9391
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7119
    5. 182
      6567
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6258
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4816
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      1962
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1717
    Aihe