VAS johtaja vaatii Suomeen lisää muslimeja

punikkipetturit

Emma Kari (vihr.), Eva Biaudet (r.), Li Andersson (vas.) ja Erkki Tuomioja (sd.) vaativat perjantaisessa toimenpidealoitteessaan hallitusta ryhtymään toimiin Suomen pakolaiskiintiön moninkertaistamiseksi.

Vain Li on toimessa puoluejohtajana, muut vain riviedustajina.

VAS on taas näyttänyt että soten, leikkausten ja työttömyyden Suomessa sitä kiinnostaa kuitenkin eniten mamuttaminen.

Geelitukkia yöelämää piristämään, siinä VAS resepti maan paheneviin ongelmiin.

Onko kaikki VAS miehet homoja kun ei tuota mamukiimaa saa puolueen naisista pois?

43

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukan.pössyttelijät

      Vasemmistolla ja vihreillä on järjen valo kadonnut jo ajat sitten! Omasta kansasta ei pidetä huolta, mutta suuri huoli on mistä saadaan lisää matuja suomeen.

    • karl.m

      Nämä nykyiset kymmenet tuhannet ELINTASOTURISTIT ovat elinkeinoelämän eli EK:n tänne tilaamia, ja nykyisen hallituksen tänne hoitamia halpatyöläisiä.
      Heitä vasemmistoliitto ei tänne halua polkemaan palkkoja.

      Turvapaikkaa hakevat PAKOLAISET ovat asia erikseen. Heitä Suomella on velvollisuus auttaa.

      Mikähän tässä nyt on niin helvetin vaikea ymmärtää.

      • jjjytjukjytk

        KeTut on kettuja, kerjäläisturisteja. Tänne tullaan, koska kuvitellaan, että saadaan niin paljon 'palkkaa' olemassaolosta, että rahaa riittää lähetettäväksi kotiinkin. Ja moni taitaakin lähettää melkoiset summat sinne sukulaisilloeen, rahoittaa heidänkin kerjäläisturistimatkaa tyhmien Suomeen.


      • pois.kantiksilta
        jjjytjukjytk kirjoitti:

        KeTut on kettuja, kerjäläisturisteja. Tänne tullaan, koska kuvitellaan, että saadaan niin paljon 'palkkaa' olemassaolosta, että rahaa riittää lähetettäväksi kotiinkin. Ja moni taitaakin lähettää melkoiset summat sinne sukulaisilloeen, rahoittaa heidänkin kerjäläisturistimatkaa tyhmien Suomeen.

        Ja vihervasemmisto on erityisen ansioitunut lisärahan ja palvelujen luomisessa loiseläjille. Nekin rahat pois mummojen lääkkeistä ja ruoasta.


    • kljlkkmk

      Välillä joutuu kysymään johtaako Suomea aivovaurio potilaat......?

      • karl.m

        Kyllä johtaa nimittäin S.O.S-hallitus!!


    • holmolaiset

      Varakkaiden perheiden pentuja nämä vihervasurit ovat, eivät ymmärrä vähävaraisten suomalaisten elämästä ja puutteista mitään.
      Tällaista siitä sitten seuraa.

    • Kertokaahan.mielipide

      NWO-poliitikko ex-pääministeri Britanniasta värvää ja kiihottaa EU-unionisteja nousemaan liikekannalle. Tony Blair on aktivoitunut juuri ennen USA:n vaaleja, Soros on ehkä voinut ottaa yhteyttä?

      http://www.telegraph.co.uk/#source=refresh

      Hieman vaarallista touhua.

      Isis kummittelee aina vaan, tässä on kertomuksia US:n hätätilalaista. Löysin youtubesta tarinan, jossa kuvailtiin, miten pressavaaleja ohjailtaisiin ja lait otettaisiin käyttöön. Tulisi pankkivirus, joten f-securen ja muiden pitäisi kanssa olla valveilla.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14543165/isisn-sanotaan-tappaneen-250-lasta-sekoittimessa

      Kertokaan miksi suvakki-nwo-siinoinisti-kommari-poliitikot eivät vain yksinkertaisesti tuhoa suoraan alta muita. Mietin tätä aika usein, koska nämä salaliittojärjestelyt ovat valtavan massiivisia, täynnä valehtelua, feikkiä, false flagiä, rahaa on palanut ja yhä palaa. Eikö olisi 1000 kertaa helpomaa pelkästään vaan kaapata valta ja hävittää kaikki muut tieltä, koska he kuitenkin ovat paljastaneet tai paljastuneet tämän turhauttavan rumban läpiviennissä. Eikö herätä kysymyksiä, mikä massiivinen rahan tuhonta ovat mm. Fema-leirit. Jos kerran valta aiotaan kaapata ja sitä lehdistön avulla vaivihkaa uutetaan eetteriin, niin miksi edelleen peitellään ja selitellään. Jokainan näkee "Hitlerin inkaranaation".

      Kuka nousisi vastaan ja olisiko mitään mahdollisuuksia edes jenkkeja ja natoa estää tuhoamasta NWO:n läpiviemiseksi puolta maapallosta? Kun kerran vastaava agenda tuodaan näin nykymaailmaan modernina, miksi kuolemaa sitten siirretään ja mihin tarvitaan enää osattomia, köyhiä ihmisiä tässä julkisikailussa?

      • Rajatkiinniheti4

        Kylläpä on viimeinen kysymyksesi hyvä: mihin tarvitaan köyhiä ja osattomia?

        Ehkä siihen että keskiluokalla säilyy illuusio siitä että he itse ovat parempia kansalaisia?

        Jos minua köyhempiä ei ole, säilyisikö yhteiskuntarauha?


    • Aikavievää.käännytys

      Vasemmistojohtajatkin pääsisivät onnensa kukkuloille, jos järjestäisivät "NWO-hautajaisia" suomalaisille. Vallankaappaus on helpoin tie autuutensa. Toisten pakottaminen ja vaatiminen on vaikeampi ja aikaavievä homma.

      Ehkä se tuleekin vielä, kaikki on melkein jo NWO:sta nähty?

      • Mallioppilaan.kadotus

        Vähän tässä kokee olonsa huvittuneeksi, Suomen NWO:ttajat olivat hanakkana tarttumassa USA:n kommari-siionisti tarjoamiin täkyihin. Suomen ko. kavereilta on anastettu kierolla manipuloinnilla valtio alta, jätkät johtivat maata ja se vietiin niiltä käsistä. Sitten sisäiset olot eivät sopineet Saksan kanssa yhteen, teollisuus lähti, rahat siirretään pois, rikkaat vielä täällä yrittää kerätä kulttuuristaan jotain rippeitä. Suurin osa ihmisistä on lähes "ohitettu/mitätöity", koska heitä ei kuunnella, itsenäisyys oli vaihtoehto johtajien tykkäämälle NWO:lle. Näin homma on edennyt, jätkiltä vietiin valtio alta, nyt ne leikkivät itsenäisyyspäivän 100-vuotisjuhlaa. Oma tuottoisuus on viety väärillä valinnoilla ja lopulta tuotettiin vielä vaihtokansa ja seuraavaksi loppukaneetit, entiset häviävät tiedostetun tai tietoisen järjestelyn kautta.

        Fokuksettoman johtaja mitätön työ:
        1. itsenäisyys lähti alta
        2. rahat ja oma tuotto hävitettiin käyttöalustalla
        3. oma kananttajajoukon sallitaan kadota eikä tehdä mitään
        4. tuodaan uudislisääntyjiä tilalle
        5. lopulta loppuosa joko poistuu itsestään tai poistetaan
        6. jepeillä oli kaikki valta kuin kuninkailla ja he "luuserooivat" kaiken systemaattisesti, he katoavat itse samalla historiasta.

        Surullisen Suomen tarina 1900-luvun lopun viimeisen vuosikymmenen ja 2010-luvun välillä.

        EX-neuvostoliiton vallan kaappanut pankkipohattojen muurarisakki , vain Orban ja Putin tietoisesti yrittävät estää levittäytymästä valtioihinsa. Suomi-luuseri-päättäjä valittelee ettei voi ja että on palveltava EU-herraansa.


    • karl.m

      Trollit yrittää väenväkisin vääntää nykyisen matu-vyöryn viher-vasemmiston syyksi. Meillä on kuitenkin vallassa hallitus joka on koko olemassaolonsa ajan puhunut yhtä ja tehnyt toista.
      Hallitus on EK:n toivomana (lue: pakottamana) tilannut Suomeen halpatyövoimaa, ja tällä halpatyövoimalla hallituspuolueiden edustajat ovat itsekin tehneet tuottavaa bisnestä, puhumattakaan heidän "kavereistaan".
      Samaan aikaan hallituspuolueiden edustajat, pääasiassa persut, kuitenkin itkevät kun heidän tilaamansa halpatyövoima tuleekin valtiolle niin kalliiksi.

      Viher-vasemmistolla ei todellakaan ole mitään tekemistä tämän matu-vyöryn kanssa. Kuinka voisikaan olla, oppositiosta käsin.

      • vilenin

        Näinhän tuo juttu menee. Alkaa jo kyllästyttää tuo trollien veisaama vanha virsi viher-vasemmistosta.
        Taitaa kesän sateetkin olla viher-vasemmiston syytä??? Ja MM-lätkän finaalitappio???


      • Tienaaminen.on

        Kyllähän Li taitaa olla asialla? Jos vanhemman polven kommarit ja vassarit eivät enää (mielipiteen muutoksen jälkeen?) halukaan matutuksen jatkuvan, niin he ovat eri sukupolvea kuin nämä MV-lehteä uhoavat ja muita mm. raiskauksia vaativat "nuoriso-anarkot". Kaksi eri asiaa taistolaisetkin kokenut vanhempi vasemmisto ja nykyanarkisti-vasemmisto.


      • mädätystä
        vilenin kirjoitti:

        Näinhän tuo juttu menee. Alkaa jo kyllästyttää tuo trollien veisaama vanha virsi viher-vasemmistosta.
        Taitaa kesän sateetkin olla viher-vasemmiston syytä??? Ja MM-lätkän finaalitappio???

        noin sitä kielletään omasta pikkupikku aivosta se tosiasia, että RKPn ja Vasurien yhteinenLi Andersson vaati monikertaista määrää matuja Suomeen.


      • rqwewrq

        Vihervasemmisto on kautta aikain rakastanut kaikkia ja kaikkea. Miksei myös matuja, hölmöjä kun ovat.


      • Gfggfgg

        No onko ne muka yrittäneet suitsia tuota mamutusta? Eivät todellakaan kuten puheista näkyy. Lisäääääääää


    • Herättääkömietteitä

      Embuske kijoitti tänään"Joskus Iran oli toisenlainen. Toki silloinkin oli pahoja ihmisoikeusloukkauksia, mutta ennen islamilaista vallankumousta naisilla ei ollut huivipakkoa eikä homous ollut rangaistavaa. Lehdissä julkaistiin kuvia homohäistä. Suomalainen vasemmisto tuki kovaan ääneen vuoden 1979 islamistista vallankumousta, joka lopulta johti naisten ja homojen aseman karmeaan huononemiseen. SDP:n Erkki Tuomioja joutui 1970 poliisin putkaan shaahin vastaisessa mielenosoituksessa" .

      • vasurinmielipide

        Gaddafi hyvä tyranni koska osti neukkuaseita, shaahi paha koska osti amerikkalaisaseita.


      • nalle.muuttui.ahneeksi

        Niin sitä vaan Tuomioja ym.unohtavat mitä aikanaan tuli kannatettua. Kaikenhuippu on tämä nykyinen rahanahne kapitalisti Björn Wahlroos, hän on täysin unohtanut, että KANNATTI KOMMUNISTISTA aatetta aikanaan! Voiko kaksinaamaisempaa miestä olla?


      • tyhmyyden.määritelmä
        nalle.muuttui.ahneeksi kirjoitti:

        Niin sitä vaan Tuomioja ym.unohtavat mitä aikanaan tuli kannatettua. Kaikenhuippu on tämä nykyinen rahanahne kapitalisti Björn Wahlroos, hän on täysin unohtanut, että KANNATTI KOMMUNISTISTA aatetta aikanaan! Voiko kaksinaamaisempaa miestä olla?

        Wahlrooshan osoitti olevansa älykäs.

        Tyhmyyttä ei ole ihastua aatteeseen vaan tyhmyyttä on takertua epäonnistuneeseen aatteeseen kuten kommunismi tai monikulttuuri uskoen että vielä se toimii vaikka se aina ja kaikkialla on mennyt persiilleen.

        Punavihreät ovat vain tyhmiä.


    • samaaporukkaa

      sos porukka on. Persut esittää olevansa mamukriittinen mut ei ole. Kaikki ovat mamuttajia.

    • Vuosikaheksanviis

      Saisi pikkuhiljaa alkaa se sisällissota, jotta päästäisiin punaisista taas eroon.

      • hannavitunuunonen

        Samalla hoituu se paholoisongelma


    • pitkä_muisti

      Tämä(kin) sakki on aikanaan saatava pikaoikeudenkäyntiin Kansantuomioistuimeen. Tuomio on silloin "muuria vasten". Sama juttu Pipilälle ja muille kanistereille. Tuo porukka on tehnyt niin paljon tuhoa maallemme ja kansallemme, että siitä joutuu maksamaan.

    • lähteet

      Oliko joku uutinen?

    • linnakundi

      Joko EMman faija sai tuomion.

    • juity

      Helvetin hörhöt, pitäs karkkottaa entisetkin elintasosurffaajat pois suomesta, ja heti,,,

    • tyhjiksenälääkäri

      Suomen talous menee alas koska matuiluun pannaan rahat. On matua, Vokki, tulkkia, terapeuttia ja yksityinen hammashoito , jonne varattaan kalliita aikoja , joita ei viitsitä käyttää

      Kalliit yksityishammaslääkärit on sikailun ja vasurien takia tyhjänpanttina.

    • keps

      Täysin hulluja, kaheleita ihmisiä, en ikinä äänestä vasemmistoa, en koskaan!

    • viherhome.aivoissa

      Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluoto:

      – Maailmassa on 60 miljoonaa pakolaista. Suomi on yksi maailman vauraimmista maista. Me selviämme pakolaisten vastaanottamisesta ja heidän kotouttamisestaan suomalaiseen yhteiskuntaan, jos tahdomme.


      Kerronpa sinulle yhden asian. Muslimit EI TAHDO kotoutua vaan haluaa shariat, moskeijat ja naiset synnytyskoneiksi joten mitä ME tahdomme ei riitä.

      Viherpössöttelijät luulee yhä että maailma tanssii heidän halujensa ja tahtonsa pillin mukaan.

      • Punainen.terrori

        Näin toteaa saksalainen professori Heinsohn, jota on kutsuttu 21. vuosisadan Karl Marxiksi
        12.1.2016
        http://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

        " NUORISOPULLISTUMA

        Mikä on uuden vuosituhannen Marximme “Pääoman” ydin?

        Vielä 12 vuotta sitten vuosisadan alkupuolella Heinsohn varoitti: Eräs Lännen pääuhista jo 21. vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä on Lähi-Idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan ns. “nuorisopullistuma” (yli 20% väestöstä on nuorisoa, iältään 15-24 vuotta). Vastapainona Itä-Aasian ja latinalaisen Amerikan “työikäisen ikäluokan pullistumalle” vallitsee Japanissa ja Euroopassa “vanhuspullistuma”.

        Kuten nykyään havaitsemme, niin tästä arabi-afrikkalaisesta “pullistumasta” on viime kuukausien aikana purskahtanut maahantulijoiden virta Eurooppaan. Kaikki ovat nykyään jo perillä siitä, että valtaosa pakolaisista on nuoria. Se ei ole tavallista sotapakolaisten keskuudessa. Professori oli siis oikeassa.

        Tämä on vasta alkua.

        “Nuorisopullistuma” kasvaa täyteen mittaansa Afrikassa ja Lähi-Idässä vuoteen 2025 mennessä, kirjoitti Heinsohn vuosisadan alussa. Globaali uhka, jonka tämä tulee synnyttämään muutamien seuraavien vuosikymmenien aikana, voi tehdä XXI vuosisadasta paljon edellistä vuosisataa verisemmän. “Nuorison liiallinen määrä on melkein aina johtanut verenvuodatukseen ja imperiumien syntyyn tai romahdukseen”. Professori jopa käyttää termiä “pahanlaatuinen nuorison demografinen prioriteetti”.

        Tendenssi väkivaltaan kasvaa niissä yhteisöissä, joissa 15-29 -vuotiaita nuoria on yli 30% väestöstä, hän kirjoittaa. Tässä yhteydessä ei ole oleellista se, minkä nimissä väkivaltaa harjoitetaan: Uskonto, nationalismi, marksismi, fasismi … Tärkeintä on nuorison liiallinen määrä. Se on kuin ruutitynnyri ja riittää tuoda vain palava tulitikku sen luo … ja tavallisesti näin tehdäänkin.

        Nyt planeettamme on törmännyt yhtäkkiä islamilaisen terrorin aaltoon. Mistä nämä suuren maailmanuskonnon islamin sotaiset fanaatikot oikein tulivat, ihmettelevät politologit ja yhteiskunta. Legendaarinen brittiupseeri Thomas Edward Lawrence (Arabian Lawrence) ei törmännyt idässä vuosina 1916-1918 islamisteihin, eikä Hitlerin kenttämarsalkka Rommel (aavikon kettu) vuosina 1941-43. Kuitenkin nyt ISIS heittää haasteen Lännelle. Nyt agendalla on valtioiden ISIS-vastaisen koalition perustaminen, samoin kuin joskus aikoinaan luotiin anti-hitleriläistä liittoumaa.

        Kuitenkaan ei mitään uutta auringon alla.

        Nykyisillä islamisteilla oli edeltäjänsä – kristityt, sanoo Heinsohn. He olivat lähtöisin suuren maailmanuskonnon kristinuskon piiristä.

        Kuinka pienet Euroopan maat, alkaen Portugalista ja Espanjasta, kykenivät valtaamaan suuria alueita maailmasta ja pitämään niitä omina siirtomainaan, kysyy professori. Vallitseen erheellinen käsitys, että tämä tapahtui Euroopan silloisen ylikansoituksen johdosta. Tosiasiassa ylikansoitusta ei ollut! Vuonna 1350 Espanjassa oli 9 miljoonaa asukasta. Vuonna 1493, jolloin alkoivat suuret siirtomaiden valtaukset, maassa asui vain 6 miljoonaa henkeä. Eli kolmanneksen vähemmän!

        Tällä välin syntyvyys oli kuitenkin noussut jyrkästi espanjalaisissa perheissä: 2-3 lapsesta 6-7 lapseen. Selitys on helppo löytää. Vuonna 1484 Paavi antoi erikoissäädöksen, jonka mukaan syntyvyyden keinotekoisesta estämisestä seuraa kuolemanrangaistus. Rovioilla alettiin polttaa valtaisia määriä noitia ja velhoja. Nykyisin heitä olisi kutsuttu lapsenpäästäjiksi ja kätilöiksi, jotka tiesivät, että ehkäisymenetelmillä voitiin estää raskaus. Säädös oli välttämätön. “Musta surma” – rutto oli harventanut 14-15 -vuosisadoilla väestön määrän Euroopassa kolmannekseen.

        Paavin hätätoimien johdosta keski-ikä, joka oli ollut vuonna 1350 28-30 -vuotta laski vuoteen 1493 mennessä 15 vuoteen. Perheissä alkoi olla liikaa poikia, jotka eivät tieneet, mihin käyttää energiaansa. Syntyi nuorisopullistuma, joka uhkasi räjähtää.

        POJAT LÄHTEVÄT TAISTELUUN

        Tämä räjähdysaltis massa toimitettiin ovelasti kauas Euroopan tantereilta. Valtaamaan ulkomaisia siirtomaita Kristuksen, Paavin, Espanjan ja Portugalin kunniaksi. 95% valtaaja-konkistadoreista oli hyvin nuoria. Espanjassa heitä kutsuttiin jopa nimellä “secundones” – perheen toinen poika. He tuhosivat Etelä-Amerikassa inkojen suuren valtakunnan, sekä muita paikallisia kansoja. Vaikka kristinuskon yksi tärkeimmistä käskyistä on – “Älä tapa!”, niin nuoret konkistadorit eivät pitäneet syntinä tuhota ja alistaa voitettuja kansoja. Olihan papisto iskostanut heidän päihinsä, että he eivät ole tappajia, vaan oikeuden miekka, jonka velvollisuus oli tuhota pakanat ja syntiset jumalan kunniaksi ja vallanpitäjien luvalla.

        Portugalin ja Espanjan esimerkkiä seurasivat myöhemmin Englanti ja Hollanti. Ne perustivat myös siirtomaitaan Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Intiaan ja Afrikkaan. Paikalliset pakanat orjuutettiin miekan ja ristin avulla. Lukuisiin Rooman paavin organisoimiin ristiretkiin muslimeja vastaan osallistui muut"


      • Valtaus.lahtaamalla.tois

        Edelliseen jatkoa:

        Näin toteaa saksalainen professori Heinsohn, jota on kutsuttu 21. vuosisadan Karl Marxiksi
        12.1.2016
        http://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/


        "Portugalin ja Espanjan esimerkkiä seurasivat myöhemmin Englanti ja Hollanti. Ne perustivat myös siirtomaitaan Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Intiaan ja Afrikkaan. Paikalliset pakanat orjuutettiin miekan ja ristin avulla. Lukuisiin Rooman paavin organisoimiin ristiretkiin muslimeja vastaan osallistui muuten paljon nuoria. Historia tuntee jopa lasten ristiretken ja “paimenten ristiretken”.

        Heinsohn kutsui näitä valloittaja-konkistadoreja jopa “kristianisteiksi”. Nuoriso omaksuu helposti ideologian, joka antaa anteeksi ja vapauttaa heidät kaikesta vastuusta: “Näistä pyhistä kirjoista, oli se sitten Koraani, Raamattu, “Mein Kampf”, “Kommunistinen manifesti” jne., otetaan se, mikä oikeuttaa tavoitteemme. Te tiedätte, että tulette tekemään väkivaltaa, mutta haluaisitte, että omatuntonne ei teitä piinaisi. Te tapatte ideologian puolesta ja siksi te olette pyhimyksiä. Kun nuorison demografinen ylipaino päättyy, niin kiinnostus näitä miljoonina kappaleina levinneitä kirjoja kohtaan katoaa täysin: Kaikki ovat jo perillä siitä, että ideologisen roskan lisäksi, ne ovat muuten vain tyhjää täynnä.”

        MYÖS LENIN OLI NIIN NUORI …

        On mielenkiintoista katsoa Heinsohnin tieteellisestä näkökulmasta isänmaamme lähihistoriaa. Venäjän imperiumin romahduttivat vuonna 1917 bolshevikit – marxilaiset. Ensimmäisten marxilaistemme – vaikkakin sekavien – joukossa oli valtioneuvoksen poika, Pietarin arvostetun yliopiston opiskelija Aleksandr Uljanov. Hän perusti yhdessä rikkaan kauppiaan pojan, opiskelija Shevyrevin kanssa “Kansan tahto”-puolueen “Terroristisen ryhmän”. Uljanov myi kultaisen lukiomitallinsa. Saaduilla rahoilla terroristit hankkivat räjähteitä aikoen räjäyttää keisari Aleksandr III. Pyhien vapauden, tasa-arvon ja veljeyden periaatteiden nimissä tietenkin. Salaliitto paljastui. Viisi terroristi-vallankumouksellista hirtettiin. Vanhin teloitetuista oli vain 26-vuotias. Uljanov oli 21-vuotias. Shevyrev 23-vuotias. Uljanovin nuorempi veli Vladimir (tuleva maailman proletariaatin johtaja Lenin) tuli tutuksi vallankumoustoimien kanssa jo 17-vuotiaana. Samoin myös rikkaan maanomistajan poika Trotski, joka oli tuleva ideologi nimeään kantavalle marxilaisuuden haaralle. Samoin Stalin, jo 16-vuotiaana. Suurin osa Neuvostoliiton johtajista ryhtyi marxilaisiksi jo nuoruudessaan. Silloin Venäjällä vallitsi demografinen buumi. Päästyään valtaan nämä aatteelliset taistelijat, kansan onnellisuuden puolesta, järjestivät ensi töikseen Venäjällä suunnattoman Punaisen terrorin. He käynnistivät verilöylyn!

        Ensimmäinen maailmansota, vallankumous, kansalaissota, punainen terrori, kollektivisointi, Gulag, Suuri isänmaallinen sota – näissä tuhoutui kymmeniä miljoonia maanmiehiämme. Syntyvyys laski … 1900-luvun lopulla romahti marxismi-leninismin linnake Neuvostoliitto ja sosialististen valtioiden blokki hajosi. Marxismin aatteille sanottiin viimeiset jäähyväiset. Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin koottujen teosten miljoonapainoksista tuli makulatuuria.

        Jo aiemmin oli romahtanut 1900-luvun hirviömäisin ideologia – natsismi, joka oli tunnettu keskitysleireistä, kaasukammioista ja “alempiarvoisten kansojen” tuhoamisesta. Sen raamattu “Mein Kampf” kiellettiin.

        Ja, kas! Kuin piru puskista Berliinin muurin kaatumisen jälkeen rauhoittuvassa maailmassa esiin loikkaa islamismi. Uudet terroristit ja suurin osa heistä nuoria … He tekevät taas pahuuksiaan “pyhän asian” puolesta. Tällä kertaa kyseessä on pyhä taistelu “uskottomia” vastaan. Kuinka tällaista saattoi tapahtua valistuneella humanistis-demokraattisella 21. vuosisadalla, YK:n ja muiden kansainvälisten kontrollimekanismien aikakaudella, suuren jo 7. vuosisadalla syntyneen maailmanuskonnon islamin suojissa?

        Vastaus on yksinkertainen. Sen antoi professori Heinsohn jo ennen ISIS:in syntyä.

        Vain viiden sukupolven aikana (1900-2000) muslimimaailman väkiluku kasvoi 150 miljoonasta 1200 miljoonaan henkeen, eli 800%. 1900-luvulla tapahtui väestöräjähdys ja nuorison määrä kasvoi jättimäisesti. Nuoret muslimit myös keksivät islamismin, toteaa Heinsohn."


      • Luottoluokit.tuho.näill

        Kahiluoto väittää, että Suomi on rikas maa. Niin muuten ovat myös arabi- ja afrikan maat, siellä on etuja, joita täällä ei ole:

        - ilmainen lämmitys taivaalta
        - meret trooppisine kaloineen, osa suuria
        - öljy ja kaasu
        - timantit, muut metallit
        - siellä on erikoiskasvi- ja eläinlajeja, joita täällä ei ole
        - siellä on Egyptin historia
        - siellä kuvattiin aikoinaan mm. Oscareita saanut leffa Minun Afrikkani
        - siellä osataan tehdä koruja ja kierrätystavarasta uusiovaatteita
        - sillä on aurinkoenergiaa
        - siellä on yllin kyllin veronmaksajia, puuttuu vain länsimainen tapa järjestää yhteiskunnan rakenne toimivaksi. Jonkun pitää se mennä neuvomaan vaikka näistä hyysärivapaaehtoisista.

        Suomi ei ole rikas, vaan veloissa, juuri hyysäyskuluttuurinsa vuoksi.
        Moody's luottoluokitus
        http://yle.fi/uutiset/3-9260546

        Suomi sai kirjeen: EU epäilee budjettisäännön rikkomisesta
        26.10.2016
        http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001939015.html


    • 84747474

      Toivottavasti myös osaavat kertoa että millä rahalla, koska sen haluaisin tietää, muutenkin jos esittää tuollaisia juttuja niin pitää osata myös toteen näyttää miten kaytännössä asia sitten hoidetaan. Ei kelpaa sana: otetaan lisää velkaa vaan MITEN asia oikeasti sitten hoidetaan ilman että TAAS valtaväestöltä leikataan tai veroja korotetaan.

    • sitenrehellisiä

      Noilla ei ole ainakaan tavoitteena kerätä puolueilleen lisää äänestäjiä.

    • luonnonlakikai

      Partaukot tuntuvat aina epäilyttäviltä, vaikka kuinka yritän ajatella heitä rehellisinä.

    • Hyvin.kirjoitti

      Edelliseen jatkoa, osa 3:

      Näin toteaa saksalainen professori Heinsohn, jota on kutsuttu 21. vuosisadan Karl Marxiksi
      12.1.2016
      http://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      "Joten Saksa ei professorin mukaan kykene vastustamaan muslimimaiden “nuorison prioriteettia”. Ja Saksa sentään on EU:n veturi. Mitä sanoa muista EU-jäsenmaista!

      Heinsohn esittää myös muita Euroopan asteittaiseen muslimeille antautumiseen liittyviä todisteita. Nykyisin 100 iäkästä henkilöä (55-59 -vuotta) kohden Saksassa ja Itävallassa on 70-80 teinipasifistia. Kuitenkin lähitulevaisuudessa jokaista 100 veteraani-ikäistä kanta-asukasta kohden tulee olemaan jo 300-700 raivostunutta ilman koulutusta, tulevaisuuden näköaloja ja selkeitä elämän päämääriä vailla olevaa afrikkalaista.

      Tshudinovan romaanissa vastarintaan nousevat “kristityt partisaanit”, joita johtaa venäläinen Sofija Sevazmiu-Greenberg.

      Heinsohn on pessimisti: “Ketä on jäljellä taistelemaan? Nuoriso on jo siihen mennessä muuttanut muualle”.

      Minne? Niihin anglosaksisiin maihin, joihin arabi-afrikkalaisten maahanmuuttajien on vaikea päästä – Australian, Kanadan, Uuden Seelannin linnoituksiin. Tämä prosessi on jo alkanut, kirjoittaa Heinsohn. Saksalaisia, hollantilaisia ja ranskalaisia muuttaa pois maistaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelkästään Saksasta lähtee joka vuosi 150.000 henkeä ja lisäksi suurin osa heistä menee anglosaksisiin maihin. Kanada, Australia ja Uusi Seelanti ottavat halukkaasti vastaan joka vuosi 1,5 miljoonaa koulutettua maahanmuuttajaa ja tekevät kaikkensa helpottaakseen heidän tuloaan maihinsa.

      Pääsääntöisesti matkaan lähtee vain lahjakkaita ja korkeasti koulutettuja asiantuntijoita.

      Professori Heinsohn ei tuomitse heitä: “Ei ole yllättävää, että nuoret työteliäät henkilöt Ranskassa ja Saksassa mieluummin lähtevät siirtolaisiksi. Eikä pelkästään siksi, että heidän harteilleen kuormataan velvollisuus “elättää” oman maansa ikääntyvä kantaväestö.

      Jos otamme 100 20-vuotiasta ranskalaista tai saksalaista, niin 70 heistä on elätettävä 30 saman ikäistä maahanmuuttajaa, sekä heidän jälkeläisensä. Monen on mahdotonta hyväksyä tätä, erityisesti Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Juuri siksi he lähtevät.”

      He lähtevät, vaikka Saksassa on 2 miljoonaa avointa työpaikkaa, joihin ei saada työntekijöitä. Samaan aikaan sosiaalitukien saajia on 6 miljoonaa. Saksassa 35% vastasyntyneistä ei ole saksalaisia. 90% vakavista rikoksista tekevät muut kuin saksalaiset. Ranskassa jokaista naista kohden on kaksi lasta, kuitenkin jokaisesta 5 vastasyntyneestä 2 lasta on arabi- tai afrikkalaisnaisten synnyttämiä.

      Euroopassa kehitys lähti kulkemaan väärään suuntaan joskus 1980-luvun alussa, toteaa Heinsohn. Vuosien 1990-2002 aikana Saksaan muutti 13 miljoonaa maahanmuuttajaa, joista suurin osa oli ammattitaidottomia työläisiä. Sama tapahtui Ranskassa.

      Professorin mukaan pakolaisten rajun tulvan pysäyttämiseksi on pikaisesti poistettava valtion budjeteista elintasomaahanmuuttajien sosiaalitukien aiheuttama raskas taakka. “On säädettävä laki, jonka mukaan sovitun päivämäärän jälkeen syntyneiden lasten elatuksesta vastaavat hänen vanhempansa, eikä valtio. Kyseessä olisi vallankumous. Kuitenkaan tällaista vallankumouksen tietä ei edes harkita Euroopassa.”

      Siksi Euroopassa kummittelee nyt aave – Pariisin Notre Damen moskeija. Ja nuorten maahanmuuttajien määrä Afrikasta ja Lähi-Idästä vain kasvaa. Tämän vuosisadan puolivälissä he muuttavat fantasiatarinan moskeijasta todeksi.

      Lue lisää nuorisopullistumasta.

      Asiasta uutisoi 10/2015 Komsomolskaja Pravda
      http://www.kompravda.eu/daily/26441.7/3311701/"

      • hiu8h64

        Vihreiden ja vassareiden järjenjuoksu on vinoutunut. Yksi 20-vuotta täyttänyt työssäkäyvä elättää veroilla 70 kohti 30 sosiaalielättiä lapsineen ja sukulaisineen, 2.33 henkilöä elättinä.

        http://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

        "Jos otamme 100 20-vuotiasta ranskalaista tai saksalaista, niin 70 heistä on elätettävä 30 saman ikäistä maahanmuuttajaa, sekä heidän jälkeläisensä. Monen on mahdotonta hyväksyä tätä, erityisesti Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Juuri siksi he lähtevät.”

        He lähtevät, vaikka Saksassa on 2 miljoonaa avointa työpaikkaa, joihin ei saada työntekijöitä. Samaan aikaan sosiaalitukien saajia on 6 miljoonaa.

        Professorin mukaan pakolaisten rajun tulvan pysäyttämiseksi on pikaisesti poistettava valtion budjeteista elintasomaahanmuuttajien sosiaalitukien aiheuttama raskas taakka. “On säädettävä laki, jonka mukaan sovitun päivämäärän jälkeen syntyneiden lasten elatuksesta vastaavat hänen vanhempansa, eikä valtio. Kyseessä olisi vallankumous. Kuitenkaan tällaista vallankumouksen tietä ei edes harkita Euroopassa."

        http://uberuutiset.fi/2016/02/06/ravisuttava-kirjoitus-euroopan-tuhoutumisesta-maahanmuuton-seurauksena/

        Jos Suomessa on varakkaan infra, se johtuu käytetystä ajasta ja osaamisesta, ei niinkään rikkaudesta. Muslimi-aate on typerää jalyhytjänteistä tuhon agendaa, jolla kaatuu myös koko maapallo.


    • HullutHyysärinpaskat

      Nuo neljä hullua hyysärinpaskaa on ensin laitettava maksamaan jo rahdattujen loispaskojen kustannukset - Pöpilän lisäksi.
      Yhteensä tekee 1,5 miljardia / vuosi.

    • vasemmistontavoite

      tavoite vasemmistolla on Suomen tuho

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe