Kun puoliso sairastuu, etsitään uusi?

TÖRKEÄ AJATUS,

HARVA normaali ihminen pystyy tommoseen kun tunteet ON omaa kohtaan kokoelämän mittainen

kuka hullu pystyy juoksemaan vieraissa, kun OMA RAKAS PUOLISO TEKEE KUOLEMAA,
täytyy olla melko kylmä tyyppi ihmisenä jos niin voi tehdä,

On omakohtainen kokemus alzhaimeria sairastavasta puolisosta,
sairasti toistakymmentä vuotta ennekuin henkäisi viimeisen henkäyksen,
ei olisi tullu mieleenkää hakea ulkopuolista rakkaus-seksielämää,

EI mun persoonalla,

oma oli kaikkeni loppuun asti,
vieläki suru on suuri vaikka muutama vuosi onki jo menny hänen poismenostaan,

VÄITÄN-
koko elämän mittaisessa avioliitossa ihminen ei voi hyljätä puolisoaan
s a i r a u d e n takia,
normaali ihminen kokisi ittensä petturiksi
pettäisi itsensä, puolisonsa jopa lapsensa ja lapsenlapset,

nyt joku väittää että pitää ajatella itseään, heh
mä väitän
mä ajattelin itseäni,
olisin loukannu e n i t e n itseäni,
jos olisin juossu vieraissa rakkautta hakemassa,
ajatuski aiheuttaa likasta puistatusta, en olisi voinu antaa itselleni anteeksi, olisin rikkonu myös jumalan sanaa vastaan,
OMATUNTO ( siis tieto ) oikeasta ja väärästä ON TALLELLA,



nyt olen vapaa, huomaan itseni tosi avuttomaksi etsimään uutta kumppania, joten en edes etsi,
ajattelen : JOS LUOJA on tarkottanu mun kohdalla uuden kummppani
niin hän kävellee kyllä mun elämääni ilman etsimistä,

sillä puoliso ON aina lahja luojalta ,


puolisoni oli nuoruuden rakkauteni,
avio kesti yli viisikymmentä vuotta,

kun rakastuin puolisooni ja sanoin papille tahdon,
niin t a r k o i t i n myös sitä,

vihkikaava oli pitkä senaikainen,
myötä ja v a s t o i n käymisissä, nostaa ylös jos jompi kumpi kompuri,
kunnes kuolema erottaa,

nyky ihmiset on menettäneet halun elää REHELLISTÄ ELÄMÄÄ yhdessä

eivät käsitä mitä ovat papin edessä luvanneet, niitten rakkus on nykyään pinnallista pelkästään lyhytjännitteistä itsekästä VAIN oman hyvän etsimistä

EI SYVÄLLISTÄ todellista halua rakastaakkaan toista,
nyky nuoret ihmiset ei osaa rakastaa edes itseään,
siksi nykyisin ihmiskunta sekoilee
avioliitot hajoaa pienestäki vastoinkäymisestä,

nyky elämä on turvatonta lyhytjännisteistä KAIKILLE
NE ihmiset jotka omaaa persoonan että HETI VIERAISIIN jos omassa jokin sairaus ilmenee tai kyky heikkenee, tai houkutus naapurissaa on suurempi,

loppukanettina sanon :
SURKEITA ON IHMISET JOILTA PUUTTUU JUMALAN ANTAMA LAHJA
OIKEA RAKKAUS,

lukekaa raamatusta mitä on oikea rakkaus,

Sairas puoliso ei ole enää entisensä.
Hän on oikeasti entinen.
Elämä ei lopu kuolemaan.
Miksi hullusti tappaa kaksi?
Kun yksikin riittäisi.

H.

Kun vaimo sairastuu ja on huonovointinen jopa vuoteenoma, muitten naisten perään vaan, niinkö?

Usein ei puolison tarvitse edes sairastua kun haetaan uusi siihen rinnalle varmistamaan puutteettomuutta.
Luulen että muistisairas kärsii vähemmän puolisonsa sivusuhteesta kuin tolkuissaan oleva.

Muistan kun äitini ystävä...nainen.. sairastui vaikeasti ja joutui olemaan aivohalvauksen jälkeen aivan tietämättömänä tästä maailmasta mitään....ei reakoinut mihinkään....ei tuntenut miestään.....ei avannut silmiään....pidettiin hengissä vuosikausia....Mies kävi joka päivä katsomassa...terve hyväkuntoinen mies . Silloin ajattelin miksi kukaan ei rohkaise häntä elämään omaakin elämäänsä...niin siinä kävi että mies kuoli....nainen jäi ... "eloon"

Minua voitte luulla vaikka Matiksi ja Tepoksi jos haluatte.....olen kuitenkin tämä sama ihminen vieläkin.....niin kauan kun täällä palloilen...

Toisen tuomariksi ei tämmöisessäkään asiassa uskalla ruveta, sillä jokaisen elämä on niin ainutkertaista, jokaisen rakkaus tekee omat ratkaisunsa. Vaikeaa on edeskuvitella miten itse käyttäytyisi vastaavassa tilanteessa.

Mutta Professori on viisas nainen.

Olen kuullut tuon termin "elävän leski" monissa eri yhteyksissä, jopa avioeron yhteydessä tulee eläviä leskiä, jos myös iloisia leskiä, ja sotilaan puolisot saattavat olla eläviä leskiä jne
mutta tässä yhteydessä, että puoliso on parantumattomasti sairas, niin tuo termi tuntuu vastenmieliseltä, jotenkin ajattelemattomalta sairasta puolisoa kohtaan.

Jokainen elää vain omaa elämäänsä - kukin tavallaan
- otsikossa on vahva moralisointiteema
- jos sairastumisen vuoksi haluaa erota - eikö rakkautta ole sekään että on estämässä taviselon puolisolta tai lapsilta
- jos kyseessä etenevä sairaus, esm joku tuberkuloosi, pitäisikö vaan odottaa että muutkin joskus rakkaina ja tärkeinä ihmisinä pitämänsä sairastuvat ja menehtyvät
- vain siksi että elämän korkein päämäärä on nimenomaan suuri halu miellyttää moraalivartijoita - ollakseen oikealla uskontiellä?
Tai jos jo häissä on ollut sama tunnelma kuin näytelmässä Viisi naista perinnönjaolla
- kuin kappelikohtaus, jossa eksät ja nyksät lapsiineen muistelevat yhteist isää.
Paitsi sairastaminen myös hirtehishuumori vaatii vähän sisuuntumista
ja lievää sitkeyttäkin.

"Kaksipiippuinen juttu" on tärkeää et ns. tervepuoliso jatkaa eläämänsä jos toinen puolisko on esim. muistisairas eikä tunnista puolisoaan.
Tuli mieleen erään tuttavan kertomus, hänen isänsä joka oli hoitokodissa pitkälle menneen Alzheimerin taudin johdosta, hänen äitinsä kävi päivittäin syöttämässä ja hoivaamassa miestään joka ei tunnistanut puolisoaan, isän sängyn vieressä pöydällä oli valokuva äidistä ja isästä nuorina.
Isä ei tunnistanut enää vaimoaan hän ns. rakastui tuohon hyväntahtoiseen naiseen joka jaksoi häntä hoivailla, usein hän otti valokuvan ja näytti (vaimolleen) että tässä on hänen elämänsä nainen/suuri rakkautensa mutta jatkoi ei sinun tarvi olla yhtään mustasukkainen kyllä minä sinuakin rakastan.
Voi miten liikuttavaa tuo oli, on siis vielä olemassa oikeaa kestävää rakkautta, jota ei muistihäiriötkään sumenna.

Minä en ymmärrä teitä jotka tuomitsette. Raamattuun vertailu ontuu, teillä ei ole oikeutta tuomita.

Yhdessä tekeminen, -harrastaminen, -ruoanlaittaminen, -shoppaileminen
ja -matkustaminen jää, jos aviopuoliso ei kykene enää olemaan mukana arjessa.

Miksi puolison pitäisi näyvettyä siinä sivussa. Onhan esimerkkejä pilvin pimein, kuinka toisen hoitaminen sairastuttaa hoitajan ja vie hänet ennenaikaiseen hautaan.

Onko takertuminen puolisoon rakkautta vai onko se itsekyyttä, vai onko se vastuunkantoa, onko se läheisten reaktioiden pelkoa vai mitä se on?

Seksi ei enää vanhemmiten pelaa suurta roolia kuten avioliiton alkuaikojen huumassa. Seksin alkuhuuman jälkeen alkaa rauhallisempi yhteiselo. Kun vanhetaan yhdessä toisen ihmisen läheisyys on tärkeintä.

Läheisyys katkeaa, kun toinen sairastuu ja on ulkona kuin lumiukko.

Puoliso jaksaa parhaiten jos hän saa jatkaa elämää rinnallaan arjen jakaja. Hän jaksaa parhaiten jos läheiset ja ystävät ymmärtävät hänen valintansa.

Mun ex-miehessä ei ollut mitään sisäänohjelmoituja hoitajaominaisuuksia
- ihan samalla tavalla kuin eka lapsen saatuani vain opeteltiin vauvanhoitoa
- monta kertaa totesi että perhe-elämä oli elämää, joka koskaan ole tuottanut mitään iloa hänelle - pelkkää pakkopullaa. Mulle tuli kyllä sangen tutuksi, mitä on ollut elämä nyrkin ja hellan välissä - koko ajan kantaa syyllisyyttä että niin kohtuuttöman rääkin aiheutin - avioero oli siihenastisen elon onnellisin päivä - vaikka pillitin ja pyyhin vettä silmistäni koko päivän. Sitten marssin Tiimarikauppaan ja ostin itselleni kymmenen tekoruusua- ajttelin että p-kele , nämä mä oon silti ansainnut.

Todella vaikea asia. Sivullisesta toisen vakava sairaus ja toinen vieressä voimattomana.
Olen kirjoittanut useaan otteeseen, että tahtoisin sen kivanvärisen pillerin ja sitten syviin uniin. En haluaisi olla kenellekään taakaksi. Tällaista ilmastomuutosta haluaisin. Tahdon sanoa myös, etten halua loukata niitä, jotka ovat olleet poisnukkuvan vierellä loppuun. En todellakaan.
Turha piikki oli tuo vainajaan kohdistettu pettämisviittaus ja toisen uskollisuus. Ei kuulu meille.
Minusta jokainen toimii oman sydämensä mukaan.
Ja itseasiassa olen jäävi arvostelemaan muiden touhuja tällaisen asian ympärillä. Suru.

Tämä asia on kovin tilanne- ja yksilökohtainen.
Muistisiraudet ovat eteneviä, monioireisia sairauksia.
Esim. aggressiivinen karkaileva henkilö on mahdoton kotona hoidettava.
Kun sairaus etenee, eikä mikään enää suju ilman apua, siinä toinen henkilö, usein jo itsekin iällä oleva on 24 tuntia vuorokaudessa valmiudessa auttamaan.
Hoitamaan, korjaamaan jälkiä, etsimään tavaroita.
Siinä vaaditaan vahvaa luontoa ja fysiikkaa.
Tämä linkin takana oleva mies, oli neljä vuotta hoitanut kotona puolisoaan.
Useimmat terveet ihmiset kaipaavat elämäänsä tasa-vertaista kontaktia.
Jos puoliso on hoivakodissa, ei se välttämättä hylkäämistä tarkoita.
Häntä voi käydä katsomassa ja huolehtia, että kaikki on hyvin.

Te, joilla on puoliso, kysykääpä häneltä, jos hän sairastuu muistisairauteen, haluaisiko hän, siinä vaiheessa, kun mikään ei enää suju omin voimin, että hoitaisitte häntä, ollen läsnä aina valmiina auttamaan, joka hetki. Vaikkapa 10 vuotta.
Tekisittekö itse niin, jos itse sairastuisitte.

Niinpä niinpä niinpä niin.
Tässäkin pätee se arkinen tosiasia. Kannattaisi keskustella puolisonsa kanssa asiat halki ja pinoon jos ja niin ja kun, niin, mitä saa tehdä mitä ei, mikä on oikein?
Sitten jos joutuu tilanteen eteen, voi toimia hyvällä omalla tunnolla välittämättä ulkopuolisten moralisoinneista piiruakaan.
Ehkä jopa paperille präntätä "lupa pettää" (vaikka eihän se ole pettämistä jos asiasta on sovittu.) Onpahan näyttää mustaa-valkoisella "nuhteettomille".

Niinkö on. Että helposti saa Alzheimerin tautiin sairastuneen puoliso uuden siihen rinnalle tukemaan. Että ainut ongelma on muiden ihmisten ikävät reaktiot.

En oikein jaksa uskoa tuota helppoutta.

Näkyy tuolla netissä metsästävän vieläkin kaksi miestä, jotka on olleet jahdissa jo muutaman vuoden - en tiedä, ovatko mies kranttuja vai eikö löydy halukkaita naisia.
Naisen jahtionnen arvelen vielä huonomman olevan, kun vapaita naisiakin on vanhemmissa ikäluokissa miehiä enemmän.

Suostuisitko sinä uudeksi Alzheimerin tautiin sairastuneen puolisolle?

Itse voisin jossain spesiaaliolosuhteissa ruveta uudeksi. Sellaisissa, jossa ko. mies olisi ennestään tuttu ja hänen kanssaan olisi aivan erityisen mukava ja läheinen tunnesuhde aikaisemmilta vuosilta peräisin. Ja olisin vapaa.

Mä laitan tähän nyt linkin Inhimillinen tekijä -osasta, jossa käsiteltiin Altzheimerin tautia. Se tulee yleistymään, koska elämme pidempään.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/21/inhimillinen-tekija-mita-olen-muistanut

HULLU ALOTUS,

EI SITÄ NOINVAIN OMAA PUOLISOA HYLÄTÄ JOS KUOLEMAN TAUTI IKSKEEKI,

Samoin olen menetellyt koirien kanssa. Aina kun koirakaverini on ollut lähestymässä vanhuuden ikää, niin olen hankkinut pentukoiran siihen vierelle kasvamaan. Selviää vähillä opetuksilla kun talon tavat tunteva seniori toimii pennulle tuutorina.

Hoidin puolisoani yli kaksi vuotta , kädestä pitäen näin kaikki kuoleman vaiheet sitten olin 2 vuotta tavallaan kotona. Uusi nuoruus oli 63-64 vuotiaana olen 69 tänään.

Mitä muut tekevät se ei luulu minulle.