Ympäristön monimuotoisuus ei ole itseisarvo

EiItseisarvoSinänsä

Ympäristön monimuotoisuus ei ole itseisarvo. Kaikelle on olemassa vaihtoehtoiskustannus, myös luonnossa esiintyville lajeille. Elämme niukkuuden maailmassa, jossa maapinta-ala on rajallinen; kun viljelet yhtä kasvia enemmän, viljelet toista kasvia vähemmän. Samalla tamalla tämä vouhotus luonnonreservaattien perustamisesta vaan ja ainoastaan jonkin epämääräisen "luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi" on poissa potentiaalisista investointikohteista.

Maailman väkuluvun on arvioitu kasvavan vuoteen 2100 mennessä n. 17 miljardiin ihmiseen, joka entisestään alleviivaa elinympäristömme tehokkaan hyödyntämisen tarvetta. Toisin sanoen, viljellään ja kasvatetaan sitä mikä tuottaa ihmiskunnalle parhaan mahdollisen hyödyn. Samaan aikaan myös geeniteknologien entistä laaja-alaisempi käyttö on väistämätöntä. Aivan kuten ihmisen keksittyä luontoa tehokkaamman mekaanisen tavan liikkua, tai aseen bakteeriperäisten tautien vastaisessa kamppailussa, on samanlaista muutosvastarintaa nähtävissä ihmisen otettua yliotteen lunnosta geneettisten organismien kehittämisessä.

Sen lisäksi, että väistämätönä valjastaa ympäristö palvelemaan ihmisten tarpeita, on kysymys myös oikeuksista: kaiken maailman luonnon reservaattien perustaminen rajoittaa potentiaalisia investointeja, ja tämä voidaankin tulkita protektionismiksi, jolla halukkaiden tuottajien pääsyä markkinoille halutaan rajoittaa. EU:n lainsäädäntö tälläkään hetkellä ei salli omistusoikeutta rajoittavia säädöksia, oli kysymyksessä sitten tontit, kiinteistöt tai liiketoiminta.

Ympäristön monimuotoisuus EI ole itseisarvo. Ihmisten tarpeet kohtaavat markkinoilla tarjonnan, ja näin syntyy tehokkaasti allokoidut markkinat ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tällaiset ad hoc premissit, kuten "ympäristön monimuotoisuus" PER SE eivät istu tähän kuvaan.

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

        kuka kaipaa ja ketä ?
        Ikävä
        187
        11438
      2. Pieni häivähdys sinusta

        Olet niin totinen
        Ikävä
        58
        5439
      3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

        r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
        NATO
        46
        2707
      4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

        Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
        Ikävä
        40
        2365
      5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

        Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
        Kemijärvi
        13
        1851
      6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

        Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
        Nurmes
        44
        1805
      7. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        28
        1524
      8. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        41
        1450
      9. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        6
        1406
      10. Känniläiset veneessä?

        Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
        Nurmes
        37
        1369
      Aihe