Ympäristön monimuotoisuus ei ole itseisarvo

Ympäristön monimuotoisuus ei ole itseisarvo. Kaikelle on olemassa vaihtoehtoiskustannus, myös luonnossa esiintyville lajeille. Elämme niukkuuden maailmassa, jossa maapinta-ala on rajallinen; kun viljelet yhtä kasvia enemmän, viljelet toista kasvia vähemmän. Samalla tamalla tämä vouhotus luonnonreservaattien perustamisesta vaan ja ainoastaan jonkin epämääräisen "luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi" on poissa potentiaalisista investointikohteista.

Maailman väkuluvun on arvioitu kasvavan vuoteen 2100 mennessä n. 17 miljardiin ihmiseen, joka entisestään alleviivaa elinympäristömme tehokkaan hyödyntämisen tarvetta. Toisin sanoen, viljellään ja kasvatetaan sitä mikä tuottaa ihmiskunnalle parhaan mahdollisen hyödyn. Samaan aikaan myös geeniteknologien entistä laaja-alaisempi käyttö on väistämätöntä. Aivan kuten ihmisen keksittyä luontoa tehokkaamman mekaanisen tavan liikkua, tai aseen bakteeriperäisten tautien vastaisessa kamppailussa, on samanlaista muutosvastarintaa nähtävissä ihmisen otettua yliotteen lunnosta geneettisten organismien kehittämisessä.

Sen lisäksi, että väistämätönä valjastaa ympäristö palvelemaan ihmisten tarpeita, on kysymys myös oikeuksista: kaiken maailman luonnon reservaattien perustaminen rajoittaa potentiaalisia investointeja, ja tämä voidaankin tulkita protektionismiksi, jolla halukkaiden tuottajien pääsyä markkinoille halutaan rajoittaa. EU:n lainsäädäntö tälläkään hetkellä ei salli omistusoikeutta rajoittavia säädöksia, oli kysymyksessä sitten tontit, kiinteistöt tai liiketoiminta.

Ympäristön monimuotoisuus EI ole itseisarvo. Ihmisten tarpeet kohtaavat markkinoilla tarjonnan, ja näin syntyy tehokkaasti allokoidut markkinat ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tällaiset ad hoc premissit, kuten "ympäristön monimuotoisuus" PER SE eivät istu tähän kuvaan.