Sampo Ahto: näin toimii median aivopesu

lopullinen-totuus

Sampo Ahto:

"Valitettavasti en pysty kovinkaan kattavasti seuraamaan nykyisen maailman kiistakumppaneiden toisilleen vastakkaisia sanomisia, sillä oma mediamme esittää lähinnä vain näkemyksiä, joita niin sanottu läntinen arvoyhteisö jakaa maailmalle. Niistäsiis kyllä syntyy selkeä kuva. Lähimenneisyydestä tulevat mieleen vaikkapa tapaukset Saddam Hussein ja Muammar Gaddafi. Kyseiset herrat kuvattiin Ponsonbyn hengessä oikeaoppisesti paholaisiksi, joille ei luonnollisestikaan annettu
mitään puheenvuoroa mediassamme. Luotu kuva tuntuu pysyvältä ainakin toistaiseksi, vaikkaulkopuolisen puuttumisen seurauksena niin Irakiin kuin Libyaankin synnytettiin tilanne, johon verrattuna kukistettujen vallanpitäjien aika taisi olla jopa miellyttävää. Mutta kukistetuthan olivat pyhää missiota edustavan Yhdysvaltojen vihollisia, joten se siitä. Viime aikoina Saddam Husseinin ja Gaddafin paikan on perinyt Vladimir Putin, jonka toiminta ei myöskään sovi Yhdysvaltojen ajatuksiin omasta maailmanhegemoniastaan.Niinpä propagandamylly Ponsonbyn teesejä seuraten pyörii täysillä kierroksilla. Kuvaavia ovat brittien innolla lukemien
Daily Mailin ja Daily Expressin jättiläisotsikot Ukrainan ilmatilassa tuhoutuneen matkustajakoneen vuoksi. Edellisen mukaan ”Putin tappoi poikani”, jälkimmäinen kirjoitti, että ”Putin räjäytti lentokoneen”. Meilläkin vastaavat lehdet ovat saaneet kansalaiset hermostumaan: jos Venäjä ei hyökkää huomenna, niin jo ylihuomenna saattaa tapahtua mitä tahansa.

Bulevardilehdet ovat tietysti oma lukunsa journalismin monesti arveluttavassa ja aina itsekehuisessa maailmassa. Mutta Ponsenbyn oppeja tuntuu niin sanottu arvolehdistökin seuraavan. Helsingin Sanomain suurotsikko 11. elokuuta ”Pyromaani liekkejä sammuttamassa” osoitti lehden ennakkoasenteen Venäjän Ukrainan sota-alueelle tarjoamaan elintarvike ja lääkeavustukseen. Ei ole vaikea arvata, ketä sanalla pyromaani tarkoitettiin. Edellisellä sivuaukeamalla lehti sitä vastoin suhtautui myönteisesti amerikkalaisten Irakin-avustukseen, vaikka se pääasiassa muodostunee pommituksista. Pyromaanista ei tällä kertaa ollut mainintaa.

Menneestä tiedämme, miten hyvin Ponsonbyn tutkima propaganda on vaikuttanut ihmismieliin. Niin se näyttää tekevän nytkin. Mutta aika hyvä immuniteetti syntyy, jos vaivautuu takomaan päähän Ponsonbyn kymmenen teesiä. Niitä on vain sovellettava tasapuolisesti kaikkiin osapuoliin."

http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr3_14.pdf (sivu 71)

3

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopullinen-totuus

      Lordi Ponsonbyn kuuluisin lause: "kun sota alkaa ensimmäine uhri on totuus". Lordi loi kymmenkohtaisen teesin miten propaganda toimii. Nämä "kymmenen käskyä" ovat:

      1. Me emme halua sotaa.
      2. Vastuu on vastapuolella.
      3. Vastapuolen johtaja on paholainen.
      4. Me taistelemme hyvän asian puolesta.
      5. Vastustaja käyttää kiellettyjä aseita.
      6. Vastustaja tekee julmuuksia tarkoituksella, me enintäänvahingossa.
      7. Meidän tappiomme ovat vähäisiä, vastustajan erittäinraskaita.
      8. Taiteilijat ja älymystö tukevat meidän asiaamme.
      9. Meidän missiomme on pyhä.
      10.Joka epäilee tiedottamistamme, on petturi.

    • Haans.seA
    • dfgsdfgsdf

      Sanoisin että USA aiheuttaa maailmassa 40 kertaa enemmän ongelmia kuin Venäjä. Missä USA, siellä ongelma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      208
      7163
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4564
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      19
      1720
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1489
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1267
    Aihe