Kysymykseen toivotaan vastauksia perusteluineen.
On näet niin, että sitten oikeisto-YLEn "huutavan työvoimapulan" - vv. 2006-07 - mattia ja maijjaa heitettiin oikein urakalla pihalle työpaikoistaan seurauksella, että tänään meillä on noin 800 000 työtöntä (sitähän kusetusmediamme ei julkisesti myönnä). Samaan aikaan asuntojen neliöhinnat hilattiin ovelalla jallituksella piikkiin niin, että tänään ei ole tavantonta pyytää 10 000 EUROA / neliömetri.
Mitä luulet, onko oikeisto-hallituksella ollut sormensa tässä kusetuspelissä ja millä tavalla. Asuntokauppahan on käytönnössä tänään rakennuttajan ja rahastojen välistä toimintaa.
En yhtään ihmettelisi, että oikeisto-hallituksella nimenomaan olisi sormensa tässä pelissä, laatimalla lakeja, suosimaan keinottelijoita. Millaisia lakeja ? Olemmehan muutenkin nähneet, kuinka röyhkeää ja härskiä on nykyisen oikeisto-hallituksen toiminta. Esimerkkinä voisin mainita heidän ajamansa syytesuojan Veronkiertäjille !
Onko oikeisto-hallitus mukana ASUNTOKEINOTTELUSSA
6
278
Vastaukset
- asfaösldfjk
Määrittele oikeistohallitus? Riittääkö pelkästään pääministerin puolue määrittelemään hallitus oikeistolaiseksi? Ja sitten tämä YLE. Oman käsitykseni mukaan YLE on kyllä puhtaan vasemmistolaisvihreä viritteinen mutta toki jos olet itse äärivasemmistolainen, kaikki muu on oikeistoa sinulle.
- Haans.seA
Meillä istuu OIKEISTO-hallitus ja sen äänitorvena toimii Oikeisto-YLE.
Hallituksessa istuu oikeisto-ylen määrittelyn mukaan äärioikeistolainen puolue (persut), oikeistolainen puolue (kako) ja keskusta-oikeistolainen puolue kepulit.
Jaakko Jonkkakin on sen havainnut (syytesuoja veronkiertäjille) !
Kusettajat kiemurtelevat ja tästä tulee sopulille vielä JÄTTI-lasku, ennemmin tai myöhemmin,...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14603304/sipiloiden-veron-kierto-selvitettava-perusteellise
Oikeisto-Ylen tehtävänä näyttäisi olevan kusettajien puhalluksen peittely !!! - asdölfajsdfö
Eli kaikki muuttui kun SDP poistui hallituksesta ja niillä toimilla ei ollut mitään merkitystä? Vasemmistoliitto istui myös hallituksessa jossain välissä?
Yle ei muuten ole hallituksen äänitorvi, eikös se ole tässä viime viikkoina hyvin käynyt selväksi. Ja lukiessa jatkuvaa uutisointia, täytyy olla täysin sokea jos väittää YLE:ä tai ylipäätään Suomen mediaa oikeistolaiseksi.
Jätä se päiväkännääminen vähän vähemmälle - 222333
asdölfajsdfö kirjoitti:
Eli kaikki muuttui kun SDP poistui hallituksesta ja niillä toimilla ei ollut mitään merkitystä? Vasemmistoliitto istui myös hallituksessa jossain välissä?
Yle ei muuten ole hallituksen äänitorvi, eikös se ole tässä viime viikkoina hyvin käynyt selväksi. Ja lukiessa jatkuvaa uutisointia, täytyy olla täysin sokea jos väittää YLE:ä tai ylipäätään Suomen mediaa oikeistolaiseksi.
Jätä se päiväkännääminen vähän vähemmälleMeillä yle on tosiaankin vihervasurlainen, feministinenkin ja mamujen suhteen yltiösuvakkilainen. Yle ei siis ole meillä mikään puolueeton laitos, ja se siis valikoi asiat ja käsittelee niitä tästä ideologisesta lähtökohdastaan käsin, eikä se ota esiin eikä salli mitään tästä linjastaan poikkeavia näkökulmia asioihin.
- eru094
Monesko aloitus Haanssilta samasta asiasta. Tällä kertaa sentään omalla nikillä. Ja aina soi sama kulunut Marxilainen levy. Eikö tää aihe ole jo keskusteltu sataan kertaan. Haans tarvitsis lääkkeitä tuon menon hillitsemiseen.
- Haans.seA
1) 2) = 3)
1) asuntojen neliöhinnat hilattiin ovelalla jallituksella piikkiin niin, että tänään ei ole tavantonta pyytää 10 000 EUROA / neliömetri (oikeistohallituksenkin metkuin)
2) http://keskustelu.suomi24.fi/t/14630926/45-vuoden-asuntolaina-ja-5-vuotta-lyhennysvapaata
3) velka-MUULIn eläkeikä joudutaan nostamaan 80 vuoteen.
Tämä on se nk. amerikanmalli, likimain:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14595977/tama-usa-video-tulisi-jokaisen-suomessa-katsoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252154Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921965Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881941MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131643Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241537Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4901511Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11494Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491310Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761188Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351169