Mites vanhat naiset, nirsojako?

Ajattelemisen-aihetta

Ovatko ikäpolvienkin naiset nirsoja, ovatko olleet läpi elämän?
Joku tohtori, mielipidepalstalla, esittänyt uuden näkökulman, joka varmasti pätee nyky naisiin kybällä.
Entä onko nykyinen mummo tai isomummo kasvattanut jälkityttäret (jälkipolven) nirsoiksi, vai ihanko itse ovat oppineet?

Lainaus:
"HS:ssä julkaistussa mielipidekirjoituksessa esitetään naisten nirsoutta syyksi sille, että parisuhteet päättyvät tai kumppania ei löydy.
Lääketieteen tohtori Markus Sormaala kommentoi Helsingin Sanomissa sunnuntaina julkaistussa mielipidekirjoituksessa (HS mielipide 8.1.) miesten ja naisten erilaisia odotuksia parisuhteessa.

Sormaala ottaa kirjoituksellaan kantaa HS:ssä viime aikoina julkaistuihin mielipidekirjoituksiin, joissa naiset ovat pohtineet älykkään, koulutetun ja keskustelutaitoisen miehen löytämisen vaikeutta. Osassa kirjoituksista naiset ovat kertoneet elävänsä mieluummin yksin kuin ilman vertaistaan miespuolista kumppania.

Sormaalan mukaan avoliitoista kaksi kolmasosaa päättyy naisten aloitteesta, koska odotukset täydellisestä parisuhteesta eivät heillä täyty. Kirjoituksessa esitetään, että parisuhdemarkkinoiden kohtaamattomuus johtuu naisten nirsoilusta, johon yhteiskunta naiset kasvattaa.

Törmäälän mukaan naisten nirsous kumppanin valinnassa juontaa juurensa jo lapsuudesta.

– Jo pienille tytöille luetaan prinsessasatuja, joissa naisen rooli on odottaa täydellistä prinssiä, johon rakastua ensi silmäyksellä.

Törmäälä kirjoittaa, että romanttisen rakkauden ideaalia tarjotaan nuorille naisille myös populaarikulttuurissa muun muassa musiikin ja aikakauslehtien kautta. Romanttinen rakkaus esitetään naisille populaarikulttuurissa ruusuilla tanssimisena, ja kun epärealistiset odotukset eivät täyty tai rakkaudessa ilmenee ongelmia, nainen jättää miehen.

Törmäälän mukaan vastaava ajattelumalli ei rasita miehiä, jotka Törmäälän mukaan suhtautuvat parisuhteen muodostamiseen pienemmin odotuksin kuin naiset."
Riika Nykänen

82

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pah! Pahpahpahpahpah! Vähänkös alkoi pännimään tuon Törmäälän kirjoitus. Törmäyskurssi tuli heti.

      Ettäkö naiset muka pienestä saakka kantavat mukanaan kuvan naisesta josta meille luettin 4 vuotiaana? Että siitä nelivuotiaasta emme kasva ikinä aikuiseksi? Että emme mukamas olisi törmännyt siivousämpäriin, kakkavaippoihin, tyhjiin kaljatölkkiin, kuorsaavaan mieheen matkalla? Otettu jotain osviittaa elämästä niistä ja kenties jopa nautittukin vähän niistä?

      Ja Sormaala. Se on aika tavallista se, että kun naiset torjuu, syy onkin naisissa, joo. Itteensä ei kannata tuijottaa, kun itte on itse täydellisyys. Aatteles ny, tohtori ja kaikki... Jotkut jopa jahtaa misuja sillä että "mulla on purjevene, hei!".

      He koettavat vetää mutkat suoriksi. Ei se noin helppoa ole. Syy on varmaan monisyisempi ja uskon että piilee syvemmällä. Ainakin omalla kohdallani.

      • "humps"

        Hienoa!
        Pelkäsin että joku tulee lässyttämään kanssasi.
        Jatka vaan nimmareittesi välistä.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "humps"

        Hienoa!
        Pelkäsin että joku tulee lässyttämään kanssasi.
        Jatka vaan nimmareittesi välistä.

        H.

        Tulithan sinä. Lässyttämään siis. Tai en mä tiedä, kai sä jotain kiksejä noista sun vainoharhailuista saat, kun niitä jatkuvasti tarjoat. Niistä, ja sun kopioinneista.

        Keskustelisit edes, näytä sitä sun superioiruutta mistä mulle eilen(?) kerroit. Muuten se on urbaani legenda vain. Ilman näyttöä. Mä en usko ellen näe.

      • hmp.f kirjoitti:

        Niin, tyyppihän jaksaa väsymättä kehuskella älykkyydellään mutta muuta näyttöä ei ole kuin oma väitteensä. Matikkatehtäviin on vastannut aina väärin, eikä äidinkielikään tunnu olevan hallussa.

        Kuka tahansa pystyy hokemaan samoja asioita ja kirjoittamaan käsittämättömiä jorinoita. Ei se ole älykkyyden merkki.

      • ent.siivoojaparka
        expimot kirjoitti:

        Nirsoista naisista eikö aloitus ollut?
        Ja sinä alat kehumaan omilla matikantaidoillasi...

      • expimot kirjoitti:

        Moro! Oot lakannut jumppaamasta :)

        Ettei nyt lynkkaamiseksi mene... Voi hänellä jotain hyviäkin puolia olla.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Nirsoista naisista eikö aloitus ollut?
        Ja sinä alat kehumaan omilla matikantaidoillasi...

        Sulla on rivienvälilukulasit ihan hassusti taas. Jos.. äh, sori, KUN osoittaa että joku laskee väärin, se ei tarkoita että ittensä kehuu?

      • hmp.f kirjoitti:

        Moro! Oot lakannut jumppaamasta :)

        Ettei nyt lynkkaamiseksi mene... Voi hänellä jotain hyviäkin puolia olla.

        Morientes, oon lakannut vain leikkimästä jumppakuvilla. Liikkaa olen ehkä jopa lisännyt. : )

        Ei ole haluja lynkata ketään, enkä edes haukkunut hunksia. Kunhan kerroin havaintoni. Ikävää jos hän pahoitti mielensä, mutta toisaalta se paha mieli on kuin hyttysen pissa verrattuna siihen mielipahan määrään mitä hän itse on vuosien varrella aiheuttanut palstalla.

      • hyväsinäain
        hmp.f kirjoitti:

        Sulla on rivienvälilukulasit ihan hassusti taas. Jos.. äh, sori, KUN osoittaa että joku laskee väärin, se ei tarkoita että ittensä kehuu?

        Hunkilla on noi tukijoukot luuturätteineen joten ei kantsi välittää.

        Nyt kun katsoo sun profiilia, siinä ei ole mitään asiaa, todella asiaton kjähkjäh :)

        Ei vais. Hyvä sinä. Minä matelen selkärangattomana. Piti aloittaa tammikuu sokerittomana, arvaa montako päivää on mennyt. Nada. Zero, nolla, null, inga. Montako päivä pääsiäiseen ja mignonmuniin?

      • hyväsinäain kirjoitti:

        Hunkilla on noi tukijoukot luuturätteineen joten ei kantsi välittää.

        Tattis solidaarisuudesta.

      • ent.siivoojaparka
        hmp.f kirjoitti:

        Sulla on rivienvälilukulasit ihan hassusti taas. Jos.. äh, sori, KUN osoittaa että joku laskee väärin, se ei tarkoita että ittensä kehuu?

        Kyllä se tarkoittaa.
        Juuri sitä se tarkoittaa, sillä "toisen moittiminen on passiivista itsekehua", itsensä korottamista toista paremmaksi (niinkuin tuossa tapauksessa matikassa).

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Kyllä se tarkoittaa.
        Juuri sitä se tarkoittaa, sillä "toisen moittiminen on passiivista itsekehua", itsensä korottamista toista paremmaksi (niinkuin tuossa tapauksessa matikassa).

        Sä siis kehut itteäs koko ajan?

      • hmp.f kirjoitti:

        Nyt kun katsoo sun profiilia, siinä ei ole mitään asiaa, todella asiaton kjähkjäh :)

        Ei vais. Hyvä sinä. Minä matelen selkärangattomana. Piti aloittaa tammikuu sokerittomana, arvaa montako päivää on mennyt. Nada. Zero, nolla, null, inga. Montako päivä pääsiäiseen ja mignonmuniin?

        Ei sokerin syöntiä saakaan lopettaa kerralla, vaan piiiiikkuhiljaa. Eli ihan hyvin sulla menee.

        Mä vastasin lahjakyselijöille että en mä mitään tarvitse ja sitkeimmille keksin heittää että tummasuklaa on ihan ok. Nyt mulla on kaapissa puoli kiloa tummaa suklaata, enkä oikeastaan sittenkään tykkää siitä. Luulin vaan kun en ollut pitkään aikaan maistanut.

        Ai niin kuin silleen 30 vuoden alasajolla?

        Tänään ei vielä mitään sokeria. Eilen meni auto, ukko ja kukka. Voiton puolella. Toistaiseksi. Tummasta suklaasta voi valmistaa vaikka mitä. Kuorruttaa, leipoa, tehdä karkkeja. Ruokaa ei saa heittää pois, muista se. Etelän tummaihoiset lapset kärsivät, ja vähän vaaleammat muijat :)

    • aikuihanaa

      Mä suosittelen vanhoille naisille virtuaalista rakastumista ni ei tarvii välittää parisuhteen ongelmista oli ukko mikä uuno tahansa.

      • neliplusvito

        Niin kun kuvittelee itselleen kumppanin, niin voi valita tälle vain parhaat ominaisuudet, kuten vaikka eksoottinen hollantilainen rakastaja.

      • sattuukosydämmeen
        neliplusvito kirjoitti:

        Niin kun kuvittelee itselleen kumppanin, niin voi valita tälle vain parhaat ominaisuudet, kuten vaikka eksoottinen hollantilainen rakastaja.

        Taikka suuremmoinen rakkaudesta runoileva.

      • Haloo-ketä-siellä

        Juu ja lirkkuketjuilemaan, juu tupeilemaan, musalla murmelit ketoon ja lopuksi priipeid auki jos joku soittaisi.

    • suvenelli1

      Mistä näitä sikiää näitä naisten syyllistämisjuttuja.
      Vähän väliä joku "appelsiini" mäjähtää Ullaa päin pläsiä, että nainen sitä ja nainen tätä. Milloin alistaa miestä ja milloin on prinsessa.
      Elämä on!

    • ent.siivoojaparka

      Odottaisin, että miehetkin olisivat edes pikkuisen nirsoja.

      Kuka nainen nyt sellaisen miehen haluaa, jolle kelpaisi kuka vaan nainen?

      • Sanos muuta, nirsot miehet ovat kivoja, osaavat odottaa ja valita oikein.
        Eivät hötkyile jokaisen hameniekan perässä.
        Minun mieheni malttoi nirsoilla kolmekymppiseksi, kunnes saavuin paikkakunnalle ja tavattiin.

    • Yksinelävän naisen osa on houkutteleva, vertailuna epävakaat suhteet ja sekavat uusperheet. Miesten pikkuriikkiset odotukset voi hoitaa ilman sitoutumistakin. 😌

    • luonto-se-puuhun-vetää

      Mitä alotuksentekijä tarkottaa " nirsolla "
      kuvaile kuinka kuvittelet naista nirsoksi,
      minkälainen nainen on nirso,
      minkälainen käytös on nirsolla naisella ?

      ei se aina äiti ole joka tyttäriä kasvattaa
      se voi olla myös isä,
      voi olla että isän opetukset ovat vielä voikkaampia tyttären kasvatuksessa,
      ainaki meikäläiselle isä opetti joitaki perusasioita jotka muodosti myös henkisen piikkilanka-aidan käytökseen,
      kaikki ei koskaan voinu olla suotavaa isän neuvojen mukaan,

    • Mielestäni, juna meni jo ; )

    • eppu2

      Jos naiset lopettaa kaksi kolmesta avioliitosta, niin missähän päin se vika silloin on.
      Ei kai kukaan hyvää avioliittoa lopeta.
      Pelkkää soopaa koko juttu, olkoon vaan lääketieteen tohtori.

      • kukastakukkaan

        Moni lopettaa kun ukko viidenkympinvillityksessä juoksee joka hameenhelman perässä.

      • miehille.maukasta

        Se ei ole mitään viidenkympin villitystä. Vaan oikeutettua seksiä jos saanti kotona on vähentynyt minimiin ta lakannut kokonaan. Kuka mies jaksaa ja viitsii sellaista liittoa?

    • miehet_kranttuilevat

      Miehet ne ovat nirsoja olleet koko elämäni ajan. Aina on tullut sanomista. Miehet ovat eritäin valikoivia. En edes etsi parisuhdetta, siis mitään vakituisempaa. Nuorena ehkä semmoinen olisi sopinut, mutta kaikki vain kiersivät kaukaa tai jättivät. Kymmenet miehet.

      Tiedän, että kommenttini jää jälleen kerran vastauksetta, siksi en viitsi perustella tätä tämän enempää, koska tiedän, että tuuleen kirjoitan.

      Silti kysyn, että miksei koskaan kirjoiteta siitä, miten miehet ovat kranttuja?

      • "miehet_kranttuilevat"

        Ja niin ulvoo taas vain tuuli
        ei pyöri pännä, vain typertynyt huuli..

        H.

      • oma-oli-rakkain-

        Jos noin oli sinun kohdalla, niin minun kohdalla oli toisin,
        ottajia oli vaikka kuinka paljon,
        mutta ku olin jo nuorena sitoutunu avioon,
        eihän se enään käyny päinsä,
        piti karsia ihailijat hiukan kauemmas
        puolison avustuksella joskus,
        ystävyys suhteita jäi kuitenki vanhuuden iloksi,

    • olistuutynyvähempään

      Niin totta kun olla voi, miehet on kranttuja ja eivät arvosta aina omaa vaimoaan vaan mitätöivät ja hakevat nuorempaa ja kauniimpaa. Jotenkin säälittää miehet kun on vähän liikaakin itsetuntoa, ja vanhanakin vielä väheksytään naisia siis vanhempia naisia.

      • miehet_kranttuilevat

        Minä en kylläkään tarkoittanut tuota, kun sanoin, että miehet ovat kranttuja.

        Miehet olivat kranttuja jo kun olin nuori eikä kyse ollut ulkonäöstä.

        Miehet haluavat tavanomaisin perhearvoin varustetun hoivaajanaisen. Sellaisilla on kysyntää, vaikka olisi 80-vuotias.

        Olisi hyvä, jos joskus keskusteltaisiin ihan rehellisesti siitä, että myös miehet ovat hyvin valikoivia ja arvoiltaan konservatiivisia. Miksi sitä ei myönnetä?

    • aiempi

      aina pienessä krapulassa säälittää kaikki, jopa miehet :)

      • vaiko.mies

        Kun sinä olet krapulassa?

    • naurettavaa.vinkumista

      Mikä näitä ukkoja oikein vaivaa?

      Maa on puolillaan kaiken ikäisiä ja näköisiä urheita naisia, jotka passaavat miehiä ja tekevät lapsia. Kun yksi äijä lähtee, ottavat toisen huollettavakseen ja tekevät tämänkin kanssa jälkeläisiä, jos vaan värkeistä lähtee. Naiset ymmärtävät ja hoivaavat miehiään, sietävät mitä tahansa saadakseen pitää saaliinsa. Jos joukossa onkin muutama fiksu nainen, jota nämä epelit eivät jaksa kiinnostaa, en pitäisi tilannetta vielä kulttuurin vääristymänä.

      • Twelvepoints

        Tämä oli hyvä kommentti.

    • Sivistykäää

      Tyhmälle naiselle riittää vähempi ja Viisaalle naiselle ei edes se enempi?

      • Niin paljon on naista moitittu kautta-aikojen miten ei o naisesta mihinkään. "Susista ja akoista se luoja ristin lykkäs"
        "Vaimost on piäni lysti mutt ikuinen risti" se pienistä odotuksista.
        Lainaukset:
        Tunne itsesi, suomalainen
        Liisa Keltikangas-Järvinen

    • Eiköhän se oo nää kaikenmailman pari ja ihmissuhre terapeutit ja minä edellä eläminen joka repii ja rikkoo kaiken .
      Ei kestetä pienintäkään vastoinkäymistä jokanen vessankannen ylösjättö on kriisin paikka , oman täyrellisyyren tavoittelun takaa ei nährä toista ihmisenä jolla on inhimillisä vikoja.
      On annettu median täyttää mieli hötöllä mielikuvalla jostain olemattomasta eldoradosta jota kohti pyritään kaik jalkoihin polkien.
      Meinasin enemänkin saarnata mut tulin järkiini ,ei näit kukaan vakavast ota.

      • "koti-kiusattu"

        Kirjoituksesi on erin-omainen.
        Tässä omani, sinua mukaellen.
        -
        Vuosia minuakin on harmittanut liian toden-mukainen, proosallisen raadollinen kuvaus rakkaudesta.
        Rakkaushan on saunan puu-uuni.
        Satunnainen kipinän rfäsähdys ei polta koko saunaa.
        Viime-vuosien rakkaus-kertomukset ja naisten-lehtien "analyysit" tekevät nuorista neitosista "rakkauden ammattilaisia", jotka eivät enää kammioissaan tutki kapioitaan, vaan aikuisten naisten typeryyksiä "aidosta" miehestä.
        -
        Toivottavasti riimini kääntävät edes joidenkin neitosten päät :)
        Senkin jälkeen, kun minua ei enää ole.-

        H.

      • nakrattavaa
        hunksz kirjoitti:

        "koti-kiusattu"

        Lässynlässyn kun et itte oo kestänny yhteiselämää naisten kaa tyhjää kyl osaat löpöttää.

      • nakrattavaa kirjoitti:

        Lässynlässyn kun et itte oo kestänny yhteiselämää naisten kaa tyhjää kyl osaat löpöttää.

        "nakrattavaa"

        Niin, no...
        Täytyyhän minun jotebkin korvata naisilleni heidän menetyksensä.
        Ajattelin että nuorten neitostenkin kautta... :)

        H.

      • eppu2

        Näin on ja koskee molempia sukupuolia.
        Kyllä tuollaista saarnaa olisi lukenut pisemmänkin pätkän, jatka vaan kk.

      • eiseole
        hunksz kirjoitti:

        "nakrattavaa"

        Niin, no...
        Täytyyhän minun jotebkin korvata naisilleni heidän menetyksensä.
        Ajattelin että nuorten neitostenkin kautta... :)

        H.

        hunksz-parka, kuvitteletko oikeen elämän olevan pelkkää rakkauden riimien kirjottelua. Ei sillä pitkälle arjessa pötkitä.

      • eiseole kirjoitti:

        hunksz-parka, kuvitteletko oikeen elämän olevan pelkkää rakkauden riimien kirjottelua. Ei sillä pitkälle arjessa pötkitä.

        "eiseole"

        Niin.
        Voi, voi sitä ressua.
        Tässä iässä ei tarvitse paljoa enää panostaa.
        Kaikki on jo koettu.
        Tosin, voisin minä jonkun uusinnan...uudella naisella...
        -
        Ja joo...
        Nuoretkin naiset ovat oma-päisiä tuittuilijoita, joten en minä riimieni puolesta paljoa odota.
        Kunhan nyt vähänkin.

        H.

      • oiskosyhtään

        Ei taida täälä montaa nuirta naista sun riimejäs lukea 😂😂😂😂😉😉😉😉😉😉😉😉

      • oiskosyhtään kirjoitti:

        Ei taida täälä montaa nuirta naista sun riimejäs lukea 😂😂😂😂😉😉😉😉😉😉😉😉

        "oiskosyhtään"

        "Senkin jälkeen, kun minua ei enää ole.-"

        HJ.

      • Vanheninikki
        eppu2 kirjoitti:

        Näin on ja koskee molempia sukupuolia.
        Kyllä tuollaista saarnaa olisi lukenut pisemmänkin pätkän, jatka vaan kk.

        Moi eppu
        Sen mä viel haluisin sanoo et mua risoo toi ns miehen puhumattomuus myytti.
        Isoon ääneen halutaan puhua mutta mielessä on jo valmiina mielikuva siitä miten se puhumista kaipaava asia kuuluu olla .
        Oikeestaan syypää on tää nykyajan tieronvälitys , sen avulla pienikin porukka pystyy koohottamaan mukamas yleisenä mielipiteenä omaa pientä ja hölmöä mielipidettään.
        Kuhan olis sinapin siemenenkään vertaa suvaitsevuutta ja paljon vähemmän halua ns kasvattaa ja muuttaa toista omaan muottiin sopivaksi niin siin se olis.
        Oikeestaan omituista et se ihminen johon alunperin ihastui halutaan muuttaa ihan eriksi .
        Avioliitto ei oo loputon elämys matka ja seikkailu isolla ilotulituksella koristeltuna se on loputon sarja sopeutumista ja kompromisseja ja hyväksyntää sillonkin kun tekis mieli huutaa saata peetä .
        Palkintona täst kaikest on varmuus et äitin lisäks ainakin joku tykkää minusta .

      • Vanheninikki kirjoitti:

        Mun juttu.

        Koti-kiusattu, noinhan se menee, turnauskestävyys on oltava hyvä.

        Huvitti taas lukea hulivili-hunkszin juttuja.
        "Jonkun uusinnan, uudella naisella", montakohan herra ehtii vielä testata.

      • Ancelina kirjoitti:

        Koti-kiusattu, noinhan se menee, turnauskestävyys on oltava hyvä.

        Huvitti taas lukea hulivili-hunkszin juttuja.
        "Jonkun uusinnan, uudella naisella", montakohan herra ehtii vielä testata.

        Tosta kestävyyrest vertauskuvana Linnan sanat "harmaan eläimen apaattinen sitkeys"

      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Tosta kestävyyrest vertauskuvana Linnan sanat "harmaan eläimen apaattinen sitkeys"

        Kun on aikanaan ollut itsekin nirso, niin se myös palkitaan.

      • Ancelina kirjoitti:

        Kun on aikanaan ollut itsekin nirso, niin se myös palkitaan.

        Niinpä, ole mää rouvallenikin sanonu et "Mistä sä toisen munlaisen kultakalan löytäisit" ei oo vastaust kuulunu.

      • eppu2
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Mun juttu.

        Kiitos kk. Ilo lukea maalaisjärjellä varustettua juttua.
        Sitä kun olisi enemmän tuolla päättäjienkin päässä, tämä maailma olisi paljon parempi paikka.

      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Niinpä, ole mää rouvallenikin sanonu et "Mistä sä toisen munlaisen kultakalan löytäisit" ei oo vastaust kuulunu.

        Juu, ei kultakaloja jokaisessa lammikossa uiskentelekaan.
        Onkijoita kyllä riittää, vaan aina ei nappaa.

      • AsiaaJärkeäJaViisautta
        hunksz kirjoitti:

        "oiskosyhtään"

        "Senkin jälkeen, kun minua ei enää ole.-"

        HJ.

        Moni jättää ränkytysrivisi lukematta, koska tietää ne likimain sisällöttömiksi omakehuasi lukuunottamatta. Opettelisit ajattelemaan ja kirjoittamaan asiatekstiä asiallisesti ja sitä kehumaasi järkeäkin käyttäen.

      • AsiaaJärkeäJaViisautta kirjoitti:

        Moni jättää ränkytysrivisi lukematta, koska tietää ne likimain sisällöttömiksi omakehuasi lukuunottamatta. Opettelisit ajattelemaan ja kirjoittamaan asiatekstiä asiallisesti ja sitä kehumaasi järkeäkin käyttäen.

        "AsiaaJärkeäJaViisautta"

        Niinpä.
        Ja kaikki eivät kestä katsoa äitiäkään.
        Onneksi sinä sentään näytät lukevan ne kaikki. :)
        Minusta on aina ilahduttavaa, kun saan herätettyä ihmisissä tunteita.

        H.

    • Totuusilmi

      Kyllä niin vaan on et miehet ne vasta nirsoja on, niinku esim Danny.

      • mimmimum-..mi

        Tänään juuri ajattelin kun lööppejä katselin....nuorenparin lemmenlomalta... Että jos Danny ei olisi Danny... niin 23vee Erika ei vilkaisisikaan papparaista....74vee.
        Semmoista se on ....

      • semmostaseon
        mimmimum-..mi kirjoitti:

        Tänään juuri ajattelin kun lööppejä katselin....nuorenparin lemmenlomalta... Että jos Danny ei olisi Danny... niin 23vee Erika ei vilkaisisikaan papparaista....74vee.
        Semmoista se on ....

        Mistä sinä sen voit tietää tai edes arvailla?????

      • RAHA_RATKAISEE_
        semmostaseon kirjoitti:

        Mistä sinä sen voit tietää tai edes arvailla?????

        mimmi-mummi on oikeassa,
        nuoret naiset ei vanhaa ukkoa vilkaisisikaan ,
        vielä vähemmän antaisi koskeakkaan,
        jos ei olisi kuuluisuutta ja paljon rahaa tiedossa,

        se on raha joka tässäki tapauksessa ratkaiseen, se on totuus,

      • luulelisää
        RAHA_RATKAISEE_ kirjoitti:

        mimmi-mummi on oikeassa,
        nuoret naiset ei vanhaa ukkoa vilkaisisikaan ,
        vielä vähemmän antaisi koskeakkaan,
        jos ei olisi kuuluisuutta ja paljon rahaa tiedossa,

        se on raha joka tässäki tapauksessa ratkaiseen, se on totuus,

        Mistäs sä sen tiedät mikä kullain on syynä, mä inhoon tollasii juoruakkoi

      • tietooo
        luulelisää kirjoitti:

        Mistäs sä sen tiedät mikä kullain on syynä, mä inhoon tollasii juoruakkoi

        Missä se juoru on, kerro meillekin please !!!!!!!!!!!!!!

    • nuormieli

      Määrätynlainen nirsous on aina paikallaan, niin naisilla kuin miehilläkin, minä naisena en kyl alkais "seukkaamaan" miehen kanssa jolle kelpais nainen kun nainen, kyllä jonkinlainen taso pitää olla "kerjätessäkin".
      Minä aikuisena naisena arvostan siistin ulkonäön lisäksi myös sydämen sivistystä.

    • vhims-tööttt

      Vanhan kansakoulun kasvatti - joku spartalaisuuteen meitkin opetti
      - turha nipotus veks ylipäätään mistään asiasta - nykykuntoisena toteaa tsens niin vajaaksi kunnoltaan että lähinnä pelkäksi vitsiksi kokee jos joku edes ehdottais mitään parisuhdetta
      - muistojen kautta voi kulkea entiseen aikaan
      - tuli mieleen pienet lapset - kouluunmenijät eppu- tai tokaluokalle. oma tyttäreni mukana silloin porukassa leikkimässä muiden alueen tyttöjen iloisessa joukossa. Neljä vuotta vanhemman poikani rasitteena sllon jo vaikea allergia ja suvun harrastama painostus johonkin Neitsyt maria ja Jeesus-lapsi ideologiaan, johonkin vanhaan verimyyttiin ihmiskunnan syntien sovitukseksi. armoton osa olla nuori äiti - jolta puuttui niin kokemusta kuin aviopuoolison ja yhteisknnan tuki - vastassa vain paha raaka maailma ulvovine petoineen.
      Pieniä tyttöjä, joilla tyttöjen leikit pikkunen tyttöni joukossa - keväällä jonkun isomman tytön johdoll opettelivat punomaan voikukkaseppeleitä ja pitkän köynnoksenkin jota laulaen harteillaan kantoivat - silloin muistan miettineeni
      - en ilosta en surusta itke - itken muuten vaan kun pyyhin kyyneleen poskeltani
      - yksi lauluistaan oli että varjele Luoja ihmisen lasta merimiehen muijaksi joutumasta - suvussa kun on ollut niin paljon merihenkisiäsompaajia laidasta laitaan seilaajia - niin hyvässäkui paljonkin pahemmas - jollain kaikista oksat pois-meiningillä.

      • Semmosia retkuja ja naisten narraajia ne merimiehet.
        Kiertäkää kaukaa semmoset.

    • Tavuviiva

      Minkähänlainen tutkimus on oikein ollut? Onkohan tutkija saanut apurahoja?
      Empiirinen tutkimus: lääkäri yrittänyt iskeä vanhoja naisia ja saanut useat pakit. Ei edes asema ja lompakko auta. Nuoriakaan ei ole onnistunut jekuttamaan.
      Mitä satuja lääkäri on lukenut, kun viittaa niihin: Prinsessa Ruususta, Tuhkimoa vai Adalmiinan helmeä? Minua on kiehtonut aina se satu, kun prinsessa pussaa sammakkoa ja kolmitehtävät, joissa kosijaehdokkaat kilpailevat prinssikunnostaan....
      Oikeastaan tutkimus on rasistinen! Lopputulos päätetty ja sitten vain todistelua.... Mitä hel:n nollatutkimusta tehdään. Näin alasko sivistysvaltiossa voidaan mennä.

    • En minäkään tykkäisi miehestä joka antavat kaikille jotka antavat hänelle ;)
      Ensivaikutelma ei aina pidä paikkaansa, kun ihmiseen tutustuu paremmin voi hän olla oikea aarre.

    • en_oppinut_tanssimaan

      Kun löytäisi joskus jostain semmoisen, jolle kelpaisi ihminen sellaisena kuin hän on. Ei niitä iänikuisia vaatimisia.

      Ihan tavallisen mukavan ihmisen. Varmasti sellaisia on Suomi täynnään.

      Miksi toisen ihmisen löytämisestä on tehty niin vaikeaa. Siis ihan arjessa löytämisestä. Nettiin en ole mennyt vuosikymmeniin, siis 90-luvun lopun jälkeen, koska totesin että siellä tutustuminen ei sitten kuitenkaan lopulta ollut kovin luontevaa, vaikka ihan fiksuja ihmisiä tapasinkin sitä kautta. Sellaisia, joihin en olisi tutustunut missään muualla. Ilmeisesti on niin, että nettituttavuuksia ei haluta tavata kovin montaa kertaa, kun aina on se mahdollisuus, että sitä kautta löytyy joku vielä "parempi".

      Aika vähän paikkoja, missä voisi muutoin tutustua. Meillä on niin tarkasti "säädelty" pään sisässä, että tutustua voi vain netin kautta, pubeissa ja tanssipaikoissa.

    • Hyvä, että Markus Sormaalan (kärjistetystä) kirjoituksesta on virinnyt aktiivinen keskustelu, sille on näköjään tarvetta. Tosin kommenteista suurin osa näyttää olevan turhaa suunsoittoa!
      Itse en pysty arvioimaan nuorten naisten nirsoilun astetta, mutta olen itse (60 ) ollut pari vuotta hakemassa kumppania nettideittipalstoilta ja jonkinlaista nirsoudeksi tulkittavia ilmiöitä siellä yli viisikymppisten naisten taholta olen havainnut. Jokainen nainen seuranhakupalstalla lienee tosissaan, mutta monilla ei ole valokuvaa, eikä asiallisiin viesteihini tule minkäänlaista vastausta. Myöskään itselle ei juuri tule yhteydenottopyyntöjä, vaikka profiilini luulisi kiinnostavan; hyvät kuvat, koulutus, varallisuus ja ulkonäkö kunnossa. Naiset taas itse kertovat, että heille tulee kasapäin viestejä! Onko niin, että varttuneet naiset vierastavat nettideittien valintamyymäläperiaatetta tai toisaalta haluavat tehdä mielikuviin perustuvan täsmävalinnan? Miehet taas haluavat päästä heti tutustumaan ja tekemään arvion. Naisilla on usein myös esiehtoja suhteelle; pitää tykätä koirasta tai olla remonttitaitoinen tms. Lisäksi moni tähdentää olevansa isoäiti, mikä tarkoittaa sitä, että viikonloput ja juhlapyhät on varattu suvulle. Kaikkea ei pidä nimetä nirsoiluksi, ehkä se on ylivarovaisuutta, mutta toivon naisilta enemmän rohkeutta kohdata kumppaniehdokkaita, vaikka edellinen suhde olisikin ollut karvas pettymys.
      Omassa nuoruudessani oli tanssiravintoloita ja diskoja, joissa tapasi potentiaalisia kumppaneita ja pääsi luvallisesti lähituntumaan, nettiä tai kännyköitä ei sen sijaan ollut. Nuorilla tänään on tilanne toisin, kaikilla on netti ja somen työkalut, mutta tanssiravintoloita ei enää ole. Saattaa tosiaankin olla niin, että joillakin nuorilla päätös kumppanista ja parisuhteesta muodostetaan salamaihastumisen sekä ”satujen” ja mielikuvien perusteella. Komeat häätkin ovat muotijuttu. Jos kumppaniaan tai itseään ei tunne tarpeeksi, voi oikeasti tehdä väärän valinnan.
      Avioerojen syyt vasta yli 50 vuoden iässä ovatkin varmaan toiset ja voivat johtua monesta muusta nykyajan ilmiöstä.

      • mies.paikallaan

        No justiinsa.
        Ikävä kyllä joudut etsimään seuraavatkin kaksi vuotta.
        Naiset etsivät miestä, ihmistä.
        Eivät itseriittoisaa tyhmää persereikää jolla on netissä "hyvät kuvat, koulutus, varallisuus ja ulkonäkö"

      • Ylivarovainenko
        mies.paikallaan kirjoitti:

        No justiinsa.
        Ikävä kyllä joudut etsimään seuraavatkin kaksi vuotta.
        Naiset etsivät miestä, ihmistä.
        Eivät itseriittoisaa tyhmää persereikää jolla on netissä "hyvät kuvat, koulutus, varallisuus ja ulkonäkö"

        Minä myös komppaisin tuota, että nainen, jos etsii, etsii miestä, ihmistä.
        Mutta Tri60plus kirjoitti tanssiravintoloista ja diskoista, mikä on ollut totta omalla kohdallani. Molemmat ovat voineet "katsastaa" eli tutustua heti ja saada vaikutelmaa toisesta, kiinnostaako vaiko ei ollenkaan. Mutta sitten tämä Tri: ehkä olet liian vanha viiskymppisille, joten, ehkä olet optimoinut oman otantasi.
        Miksi minusta sana seuranhakupalsta tai nettideitti kuullostaa itsensä myymiseltä?

      • huijareitariittää

        "profiilini luulisi kiinnostavan; hyvät kuvat, koulutus, varallisuus ja ulkonäkö kunnossa." = valeprofiili

    • siinykspr

      Meni maku koko deittailuun, mies tuli treffeille ja jutteli jokin kaverinsa kanssa puhelimessa, olin kuin ilmaa ja meinasin päästääkkin pahanhajuista ilmaa et huomioisi.
      Jollekkin juoppokaverille anto ohjeita miten krapulasta paranee, ja viis veisas minun seurasta.

    • en_oppinut_tanssimaan

      Jos mies laittaisi profiiliinsa että on hyvä koulutus, varallisuus, talous, ulkonäkö ja mitä sitä litaniaa vielä oli, niin minä en kyllä noin nipolle vastaisi. Tuollainen haluaa naiselta täyden ylöspidon, mattojen ja verhojen tulee olla suorassa ja kahvikuppien samaa paria.

      Kuka rohkenisi kirjoittaa profiiliinsa tai kertoa treffeillä ja osoittaa muutoinkin, että on suht ongelmaton, tavallisen mukava ihminen? Joka tykkää tutustua erilaisiin uusiin ihmisiin ilman vaatimuksia ja ilman ennakkomarkkinointia.

    • talou

      Nirsoja tuskin, jotkut ovat haluneet maksaa kuluja olen aina maksanut sillä en halua olla "velkaa" jos niin voi sanoa.

      • talou

        Muistuu vain hänen tuttavat olivat sanoneet: ostettu nainen. Yritin olla hyvä mutta päättyi vanhaan tapaan. Naisilla näkyy olevan hyvin paljon tuttavia, suhteet olen minä lopettanut näin leskenä voin sanoa. (oli Suomessa vuosia sitten)

    • 7368

      Jos kumppaniehdokas on luokiteltavissa eri tekijöiden suhteen niin silloinhan valinta on helppoa ja saattaa raakatuista vaikuttaa nirsoilulta.
      Entä jos ei kiinnitä huomiota noihin luokitustekijöihin vaan ratkaisee asian sillä, että molemmat viihtyvät yhdessä?
      Tuolla perusteella syntynyt liitto saattaa luokittelijoiden mielestä vaikuttaa omituiselle mutta sehän ei ole asianomaisten päänsärky.

      Luokittelemattomina emme ole osanneet nirsoilla eikä se vieläkään vaikuta tarpeelliselle!

      • talou

        Matematiikissa olet huippu mutta elämässä nolla, onko näin?

    • Heräähölmöläinen

      Woihan helmetti mitä shittiä aloituksessa satuillaan. Se että naisihmiset ovat menneet ajassa eteenpäin, kouluttautuneet ammattiin ja moneen muuhunkin ja hoitavat työnsä lisäksi perheen ja muutakin tarkoittaisi jotain prinsessaelämää ja -unelmia.

      Kuka täysjärkinen, oli nainen tai mies, katselisi vieressään vätystä, joka nukkuu vielä ruususen unta jossain historian aamuhämärässä ja toivoo kaiken menevän ja kulkevan niin kuin meni ja kulki 'keskiajallakin', kuten esim. vanhempainsa avioliitto, jossa nainen paapoi ja passasi eikä mies tehnyt välttämättä mitään.

    • Sittenkyllänirso

      Onko se nirsoutta, ettei halua olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mukava olla?
      Vanha sanonta kuuluu, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Eikä se "huono" tässä kohdin tarkoita muuta kuin epäsopiva - voi olla kaikinpuolin ok ja hyvä ihminen, mutta jos ei sovita yhteen niin ei sovita yhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe