Timo T.A. Mikkonen 1947 - 2017

Hitman_1

L.R. Lepää rauhassa. Lepää rauhassa, kansallinen ikonimme Timo Torsti Antero Mikkonen. Ei, ei hän vielä ole kuollut, mutta hän tekee kyllä kuolemaa terminaalihoitokodissa. Koska kuolo on varma ja odotettavissa lähitulevaisuudessa, niin ilmoitus jo etukäteen ja... Voimia omaisille! Olkoon Jumala tukenanne.

Timo T. A. oli yhden aikakauden myytti, mies, joka pysyi julkisuuden valokeilassa aina 1970-luvulta 2010-luvulle asti. Upseeri ja herrasmies, alfauros, joka uudisti Suomen mediaa ja toi sen nykyaikaan.

Uranuurtaja, esikuva, ihailtu, kadehdittu ja vihattu menestyjä. Kultaisen kosketuksen mies. Isänmaallinen mies, taipumaton, voimakas, päättäväinen tahtoihminen. Mihin hän ryhtyi, sen hän myös toteutti. Suuri kansallinen sankari ja innoittava esikuva monille.

o/ o/ o/

Viitisen vuotta sitten aivoinfarktin saaneen Mikkosen, 69, tila heikkeni hiljattain dramaattisesti, Seiska uutisoi tiistai-iltana.

– Elimistö ei kestänyt enää viimeisintä keuhkokuumetta. Hänellä ei ole tuskia. Saattohoito on ollut erinomaista oireita täysin lievittävine lääkityksineen. Saamme perheenä olla hänen vierellään koko ajan, Mikkosen puoliso ja omaishoitaja Nina Mikkonen, 52, sanoo Seiskalle.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005059309.html

Suurmiehen elämä ja teot:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_T._A._Mikkonen

56

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hitman_1

      Rahassa et ainakaan lepää, valtio vie perintöveroina

    • Hitman_1
      • Hitman_1

        Savolaiset ilmoittaa, vähänkun suomea puhuvat stadilaiset bemuahahahahaa


      • Hitman_1
        Hitman_1 kirjoitti:

        Savolaiset ilmoittaa, vähänkun suomea puhuvat stadilaiset bemuahahahahaa

        Miksi sinä kopioit minun nimimerkkini, ex-nimimerkki belial_666?


      • R.L.X

        KUKA ON L.R. ????


    • Hitman_1

      roskan kives

    • SyväHuokaus_

      Voi ei... :(

      Tuntuu samalta kuin Kekkosen kuoltua... Tyhjältä...

    • Totta-toinen-puoli

      "Upseeri ja herrasmies"

      Onhan tuossa sentään 50 % totta.

      • 9-14

        Paitsi ne typerät tilanteet jossa hän ilmestyi sotaharjoituksiin univormussan vaikka häntä ei ollut kutsuttu.


      • Totta-toinen-puoli

        no onneksi ei tullut alasti tai kännissä kuten nämä nyky ministerit


      • Montesquiu

        Mikkonen kuului Paavo Noposen ja Jukka Kuoppamäen kanssa niihin sinivalkoisiin suomalaisiin, jotka joutuivat puna-YLE:n boikottilistalle ja samalla menettivät ansionsa.


    • Surutulee

      Rauhaa hänelle. Osanotto perheelle.

      • Surutulee

        Verottaja ottaa perheeltä osansa, only in Finland, kun jäisi rahaa heille


    • 453rg54rtg

      Jaa, sä idiootti olet ja leimannut hänet kuolleeksi, mieti nyt vähän..

      • hthththtrhtrtr

        Kuollutahan se on idiootti


      • 453rg54rtg

        se idiootti elää viellä?


      • Nkkkkjjhhhhhhhhjkkkk

        Viestissäkin lukee että ei ole vielä kuollut ja joku idiootto jo kirjoittaa että on kuollut


    • Gtydgg

      Kennedyn murhaaja jäi siis ikuiseksi salaisuudeksi.

    • Hitman_1

      Niin. Ei hän todellisesti kuollut ole. Hän elää. Hän elää iankaikkista elämää Jumalan luona, uskossa kuolleena, hurskaana.

      • Luciferko-taivaaseen

        Tyypillistä jenkkiläistä sonta-aivopesua ja idiotismia. Kuvitellaan, että sotaa ja tappamista ihannoivat USAnisit ovat jotenkin pyhempiä olioita kuin viattomien tappamista vastustavat todelliset uskovaiset.


      • Hitman_1

        Jumala tippui juuri kirkuen asfalttiiin Taivaasta, taisi kohdata kovempansa Herran otis.


      • Hitman_1

        Miksi suomalainen Jumala,Raamatun on ns.tuontitavaraa väliidästä?


      • kolli57
        Luciferko-taivaaseen kirjoitti:

        Tyypillistä jenkkiläistä sonta-aivopesua ja idiotismia. Kuvitellaan, että sotaa ja tappamista ihannoivat USAnisit ovat jotenkin pyhempiä olioita kuin viattomien tappamista vastustavat todelliset uskovaiset.

        Tai ne viattomat jotka eivät edes saaneet elää kun jo USA pommitti nuoret hautaan,
        Viimeisellä tuomiolla tulee todellisia yllätyksiä,siellä ei kunniamerkit paina mitään vaan elääkö sielu vai onko jo kuollut


      • Hitman_1
        Hitman_1 kirjoitti:

        Jumala tippui juuri kirkuen asfalttiiin Taivaasta, taisi kohdata kovempansa Herran otis.

        Etkö sinä saatananpalvojahevari, belial_666, ole kaikkina näinä vuosina oppinut mitään? Aina sinä etsit minut käsiisi näiltä palstoilta (tai et oikeastaan sinä, vaan sinun sieluasi hallitseva paha henki). Aina tulet ja kopioit nimimerkkini, mutta... minun sieluni pysyy sinulle suljettuna. Koskaan et kykene luotaamaan minua, sillä sieluni on sinetöity.

        1. Kor. 2. 15 "Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan."


    • tässsssää
    • asiallinenn
      • Oksettavaa

        Tuo sinun YouTubeen laittamasi video kuvaa lähinnä sinun sairasta mieltäsi. Häpeä. Häpeä syvästi.


      • eiteennäistämyötätuntoa
        Oksettavaa kirjoitti:

        Tuo sinun YouTubeen laittamasi video kuvaa lähinnä sinun sairasta mieltäsi. Häpeä. Häpeä syvästi.

        En ole laittanut sitä, linkitin tänne vain, kun kerran mikkosesta keskustellaan, ei siinä ole mitään häpeämistä, jos videossa ollaan eri mieltä mikkosen arvomailmasta, aisiolla ei ikinä ole yhtä totuutta, eikä ihminen tule kuoleman jälkeen sen paremmaksi mitä eläessään oli.


      • Oksettavaa
        eiteennäistämyötätuntoa kirjoitti:

        En ole laittanut sitä, linkitin tänne vain, kun kerran mikkosesta keskustellaan, ei siinä ole mitään häpeämistä, jos videossa ollaan eri mieltä mikkosen arvomailmasta, aisiolla ei ikinä ole yhtä totuutta, eikä ihminen tule kuoleman jälkeen sen paremmaksi mitä eläessään oli.

        Valehtelet. Se on sinun lataamasi video.


    • Mahtava_Mies

      Nyt täytyy sanoa, kuten aikoinaan sanoi eräs gospelbändi : "Hän teki paljon! Hän oli mahtava mies!".

      Tosin siinä laulettiin Jeesuksesta, mutta kuitenkin, se on sama...

    • Gary-Teipio

      R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.PR.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P R.I.P

    • niin.makaa.kuin.petaa

      Narsisteja kohtaan en koe mitään myötätuntoa, sori.

      • KuolemanSurullisuus

        Vai niin. Mietti narsisti.


      • Hitman_1

        Narsismi on jo nykyään niiiiiin väsynyt, vanha, haukkumasana, että sen käyttäminen herättää lähinnä säälivän hymähdyksen. Sitä sanaa käyttävät tekosyynään luuseriudelleen sellaiset ihmiset, jotka löytävät aina syyn omiin ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta - mutta eivät koskaan itsestään. Sinäkin.


      • Psyk.YIiIääkäri
        Hitman_1 kirjoitti:

        Narsismi on jo nykyään niiiiiin väsynyt, vanha, haukkumasana, että sen käyttäminen herättää lähinnä säälivän hymähdyksen. Sitä sanaa käyttävät tekosyynään luuseriudelleen sellaiset ihmiset, jotka löytävät aina syyn omiin ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta - mutta eivät koskaan itsestään. Sinäkin.

        Etkö vajakki tiedä edes mikä on narsisti?


    • Olsko

      Se on sellainen jonka mielestä muut ovat vajakkeja?

      • Pakkohoitoon.joutaisivat

        On,tosi megalomaanista porukkaa,saavat villittyä kansan vaikka itseään vastaan.Elämää suurempia tyyppejä negatiivisessa merkityksessä.


    • LakkiPäästä

      Pasila... Soittakaa Porilaisten marssi.

    • kotimajuri

      Älä ylistele! Äijä äijien joukossa, RIP kuitenkin.

    • eiymmärräei

      En jää kaipaamaan. Toivottavasti lehdet unohtaa nyt ton Mikkosen perheen. On tota sairautta riepoteltukin jo viisi vuotta. Miksei tietysti peeaana niistäkin saa särvintä leivän päälle- Nina on oikeesti ärsyttävä akka. Nyt sen ylistystä ja ihannointia joka lööpit täynnä. Hyi stna....

      • Byebye

        Just, kaikki naistenlehdet tulee kirjoittamaan Niina Mikkosesta ne tuhat kertaa kuullut iänikuiset samat jutut. En lue


    • ..RIP..Mikkonen oli lähinnä 70-luvun suomessa "oikeistolainen", joka muka edusti muuta kuin SDP:n aivopesua YLE:ssä. Ehkä Mikkonen oli vähän länsimaisempi, mutta ei hänkään uskaltanut julistaa yhtään mitään julkisuudessa, kuten eivät muutkaan, tuohon SDP-Kepu aivopesu aikaan Mutta toi sentään suomeen talk showta...

    • mullitettuna

      Olihan sillä puutteensa ja ärsyttävyytensä, mutta se oli kuitenkin erilainen. Hyvää matkaa minne sitten meneekin.Mikkonen taitaa sen itse päättää.

    • vittumitä-paskaa

      hahahah ja kukahän sävelsi taas noin mujuvan fantasian "suurmies" Mikkosesta

      Jätkähän oli tavallinen duunari, television työläinen ja suun soittaja toimittajat on pelkkiä mitättömiä taviksia eikä mitenkään suuria

      Iltalehdeltä puuttui tuo taikalause vielä "koko kansan rakastama" muuten saippua aamiainen olisi ollut täydellinen

    • ..ärsyttävä oikeistolainen,joka ei kääntynyt demari uskoon, vaikka olisi tienannut sillä...

    • mervi-myyrmäestä

      suurella varauksella suhtaudun tietysti wikipediaan mutta katsotaan nyt tuo mitätön tylsyys vaatimaton taviksen CV

      "Timo Torsti Antero[1] Mikkonen (15. kesäkuuta 1947 Helsinki – 24. tammikuuta 2017) oli suomalainen toimittaja, televisiojuontaja ja viestintäalan yrittäjä. "

      (HOH HOIJAA JÄNNÄÄ)


      Mikkonen kasvoi Mäntsälässä.[3] Hän valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1970. Mikkonen työskenteli toimittajana Uudessa Suomessa ja Yleisradion radiouutisten avustajana. Pian alkoi myös televisiotoimittajan ura

      (HOH HOIJAA)

      Tulokset jäivät vaatimattomiksi


      Mikkonen teki uraa myös levylaulajana. 1970-luvulla hän levytti yksittäisiä iskelmiä, ja vuonna 1989 puolestaan ilmestyi kokonainen pitkäsoittolevy Joulusydän.

      (HUI JÄNNÄÄ)

      Mikkonen perusti vuonna 1990 kantrimusiikkiin erikoistuneen paikallisradioaseman Radio 103,4 Mäntsälään.[6][7]


      hahaha taas on yksi kusipää narsisti pois ruokakunnasta ja senkös takia taas tehdään tikusta asiaa

      Konkreettisesti tuo narsisti kuspää ei saavuttanut elämässään mitään sellaista että olisi jäänyt "ikoniksi"

      Ulla Pullan iltapaskan lööpin aihe olisi täytynyt olla konkreettisesti tämä

      TYHJÄNTOIMITTAJA POISTUI RUOKAKUNNASTA

      • BimboGGGGGGGGGGGGGGG

        juuri näin------------ turha hapenkuluttaja.


    • Timomielessäin

      No voi! Joka Timo T.A.:n on TV:ssä nähnyt tietää, että siinä oli Suomen ensimmäinen ja ainoa oikeasti vauhdikas ja vakuuttava reportteri.

    • SimoBeeeeeeeeeeeee

      kuka mikkonen ????????????????????????????????????

    • RautaHerra

      Paljon kirjoitteli tännekin aikanaan parillakin nimimerkillä.
      Vaimo ilmeisesti jatkoi kommentointeja sairauden iskettyä, omanlaatuisensa kunnollinen ihminen.
      Rauha hänen muistolleen.
      Yrittäkää kasvaa aikuisiksi ja olla asiallisia sekä kunniottaa kaikkia.

    • sevillanParturi

      AKKA rahasti tolloilta suomalaisilta lehdistön avulla hyvät fyrkat.......... entinen persaukinen parturi pääsi sivelemään oikeaa voita leipänsä päälle........................ei siinä mitään uuta ollutkaan-

    • makkonenMikkonenKakkonen

      yrittäkää kasvaa MIKKOSIKSI heheheheheheheh

    • anneBernerikki

      ensin oli KEKKONEN ,,,sitten tuli kakkosena MAKKONEN ja kolmentana KUKKONEN...vasta sitten lehahti paikalle MIKKONEN....................

    • hallituskumppani

      kuka seuraavaksi ??????????????????????????????????????????

    • Pakkonauraa

      Nimim. Ironmikess kyykytti Mikkosta oikein urakalla täällä ja narautti myös Mikkosen henkilöllisyyden.

    • jäätäväpulauys

      Mikkonen OLI JOKAPAIKASSA KAKKONEN................ ja akkansa viitonen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe