Kristinusko todistettu toimimattomaksi USA:ssa

Tulpukki

Muutaman vuosikymmenen uskovat on jenkkilässä onnistuneet teeskentelemään että kristilliset perhearvot olisi jotain muuta kuin sovinismin vaalimista. Totuus tuli julki viime vaaleissa.

Trump tuli kelkkaan ja sai kaverit tiputtamaan naamionsa. Se on pastorien mielestä ihan ok hyväksyä seksuaalinen väkivalta, naisten esineellistäminen yms. Pastorit ylistää Trumppia.

Tämä kaikki naurettavan yksinkertaisesti johtuu tietenkin Raamatusta, jossa sanotaan että nainen on miestä alempi. Trump on raamatullisten sukupuoliroolien kannalla ja uskovat tietenkin hyväksyvät sen, 81% konservatiivikristityistä äänesti Trumppia.

Lopetetaan jo täälläkin se teeskentely että kristinusko voisi toimia nykymaailmassa. On paljon parempiakin maailmankuvia, jotka toimii ihan oikeasti käytännössä eikä johda tekopyhiin sanaleikkeihin.

13

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trumpinnaapuri

      Kristinusko voi USA:ssa ihan hyvin, eikä suurin osa kristityistä todellakaan äänestänyt Trumpia. Kristityistä löytyy kaikkialla maailmassa niin konservatiiveja, keskitien tallaajia kuin liberaalimpiakin. Kuten kaikista muistakin ihmisryhmistä.

    • Tulpukki

      Ei muuten voi kristinusko hyvin USA:ssa. Kristittyjen määrä vähenee 0,9% vuodessa, joka tarkottaa 6 000 ihmistä päivässä keskimäärin dumppaa koko turhan uskonnon. Suosittelen lukemaan aiheesta mm. pew researchin religious landscape study. Tuo on aiheesta tehty isoin ja tunnetuin tutkimus joka tehdään 7 vuoden välein.

      Raamattu sanoo että nainen on miestä ala-arvoisempi. Ja siitä seuraa näitä Trumppeja ja Trumpin kannattajia, joita ei kiinnosta se että mies on seksuaalinen ahdistelija. Mitäpä sitä suotta tytöistä välittää kun ne kerran on ala-arvoisia?

      USA:n nuoret alkaa heräämään jo tähän tosiasiaan, että koko kristinuskoa ei voi saada toimimaan nykymaailmassa. 40% parikymppisistä on jo uskonnottomia.

      • lue.Raamattu

        Raamattu ei sano että nainen on miestä ala-arvoisempi, mutta se kertoo miten roolit menevät avioliitossa, että se toimisi hyvin.


    • Ketä kiinnostaa. Tuhat vuotta sitten ei ollut koko Yhdysvaltoja, mutta kristinusko oli. Tuhannen vuoden päästä ei enää ole Yhdysvaltoja, mutta kristinusko on. Totuus voittaa, hyvyys voittaa, Kristus voittaa.

    • >> Trump tuli kelkkaan ja sai kaverit tiputtamaan naamionsa <<

      Siltä se näyttää. Tuolla Uuden Suomen puheenvuoro blogeissa persujen Laura Huhtasaari, maahanmuuttovastaiset "Suomi Ensin" tyypit, uusnatsit ja sekava joukko varsinaisia älyn jättiläisiä on aivan innoissaan, kun Trump tekee juuri sen, mistä he ovat itse aina unelmoineet.

      Eli kyllä, heillä tippui maski.

      Yksi Trumpin kiinnostava ja varmaankin jälkiseuraamuksia aiheuttava idea oli tehdä virallinen ja julkinen lista, vähän Mitä Vittua-palstan tapaan, johon merkitään kaikki ulkomaalaisten tekemät rikokset.

      Nimittäin sitä listaa lukee sitten innokkaimmin ne, jotka haluaa vahvistusta omalle ennakkoluulolleen ja halu pitää asiat kuntoon. Veikkaankin, että USA:ssa aletaan hakata porukkaa kadulla, riittää, että on käynyt solariumissa pari kertaa liikaa.
      Alkaako USA:ssa kuinkakin paha sisäinen vaino, se nähdään, mutta ainakin sille on nyt olemassa erittäin hyvät mahdollisuudet. Kiitos hitaitten Messiaan, Donald Trumpin.

      • Trump.juoksuttaa

        ... ja ne, jotka pitelevät maskeistaan kiinni kaksin käsin, pakenevat ympäri eurooppaa...!


    • Tulpukki

      >>Tuhat vuotta sitten ei ollut koko Yhdysvaltoja, mutta kristinusko oli. >>

      Sattumoisin, tuhat vuotta sitten alkoi ristiretkiaika joka näki mm. yhden täysmittaisen kansanmurhan: Kataari-ristiretken. Kristinusko on todellakin maailmaa piinannut jo tuhat vuotta sitten.


      >>Tuhannen vuoden päästä ei enää ole Yhdysvaltoja, mutta kristinusko on. >>

      Saattaapi jonain jäänteenä olla. Viimeisen parinsadan vuoden aikana tosin kristiusko on hävinnyt taistelun toisensa jälkeen sekulaarille, tieteelliselle maailmankuvalle. Missä tahansa päin maailmaa, heti kun uskonnonvapaus ja koulutustaso saadaan kuntoon, kristinuskolle käy huonosti.

      Kristinusko leviää pääosin niihin osiin maailmaa joissa tuo valistus- ja vapaustaso on vähän heikompi. Esim. Afrikassa. Tämä varmasti muuttuu kunhan Afrikka joskus saa yhteiskuntansa toimivammiksi ja ihmisillä on mahis oppia tosiasioita todellisuudesta.

      Toisin sanoen, tieto totuudesta siitä miten maailma toimii on riittävä vaikutin saamaan ihmiset luopumaan kristinuskosta. Kristinusko ei selviä taistelusta totuuden kanssa, jos miekalla käännyttäminen kielletään.

      • Vuonna 1054 Paavi Leo IX:n legaatti kardinaali Humbertus saapui Konstantinopoliin. Hänellä oli mukanaan paavillinen kirje (jonka hän oli itse kirjoittanut) Konsantinopolin patriarkalle Mikael Kerullariokselle. Kirje koski paavin asemaa kristikunnan päänä. Mutta Leo IX oli samoihin aikoihin yllättäen kuollut Roomassa, ja uutinen paavin kuolemasta oli ehtinyt Konstantinopoliin ennen Humbertusta. Niinpä Kerullarios kyseenalaisti Humbertuksen valtuudet toimia legaattina nyt, kun paavi oli kuollut. Humbertus otti itseensä ja päätti lähteä kaupungista saman tien. Mutta ennen kuin hän lähti, hän astui Hagia Sofian kirkkoon ja jätti alttarille bullan, jolla Kerullarius ekskommunikoitiin. Kerrotaan, että joku idän kirkon diakoni riensi ulos Humbertuksen perään ja yritti palauttaa bullan, mutta Humbertus torjui diakonin, jolloin bullapaperi putosi kadulle. Vähän myöhemmin Kerullarius ekskommunikoi paavillisen legaation.

        Siitä on nyt kohta tuhat vuotta, mutta tässä sitä vielä ollaan, suurempana, elävämpänä ja hyvinvoivampana kuin koskaan, ja niin ollaan seuraavatkin tuhat vuotta, ellei maailma lopu kesken. Mitkään historian pikku kareet, joista Trump on yksi pienimmistä, eivät kristikuntaa hetkauta. Samoin kaiken maailman sekulaarit opit ja ideologiat tulevat ja menevät, mutta kristinusko pysyy. Näin on, koska kristinusko on totuus. Tai oikeammin: Kristus on totuus. Ei siis hätää, ihmiset: Kristus nousi kuolleista ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi. Kristus ei ole vain totuus; Kristus on myös parasta, mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut.


    • Aloituksessa pistää silmään eräs seikka: maailmankuvan totuudella ei tunnu olevan merkitystä. Kristinusko tulisi hylätä siksi, että kristillinen maailmankuva "ei tomi" – ei siis siksi, että kristinusko ei ole totta. Jos kristillinen maailmankuva toimisi, kristinuskoa ilmeisesti ei tarvitsisi hylätä, vaikka kristinusko ei totta olisikaan.

      Ateismin näkökulmasta asia on enemmän kuin ymmärrettävä: jos Jumalaa ei ole, moraalisia velvollisuuksia koskevat väitteet eivät ole tosiasiaväitteitä. Esimerkiksi väite "ihmisen tappaminen on väärin" ei ole sen enempää tosi kuin epätosikaan. Niinpä myöskään väite "totuuteen tulee pyrkiä" ei ole tosi. Jos Jumalaa ei ole, totuus ei velvoita. Jos totuus ei velvoita, ei ole perusteita myöskään kehottaa luopumaan kristinuskosta siksi, että kristinusko ei ole totta.

      Ateismista seuraa, että moraalisia mittapuita ei ole olemassa. Kaikkia ajatuksia, sanoja ja tekoja on siis arvioitava muunlaisilla mittapuilla. Mutta millä mittapuilla? Aloituksessa puhutaan toimivuudesta, mutta toimivuus edellyttää aina jotain, minkä kannalta ajatukset, sanat ja teot toimivat tai eivät toimi. Aloittajan mukaan kristinusko ei toimi sukupuolten tasa-arvon kannalta, toisin sanoen kristinusko ei toimi, koska kristinusko arvioi naisen miestä alemmaksi.

      Mutta jos kristinusko todella on patriarkaalinen naistensortojärjestelmä, siinä tapauksessa kristinusko toimii erinomaisesti sovinismin kannalta. Sovinismia voidaan pitää epämiellyttävänä, mutta ei missään absoluuttisessa mielessä toimimattomana.

      • ja.rakkaudesta

        Kristinusko ei ole mikään naistensortojärjestelmä, vaan se kertoo kuka on Jumala, ja miten pääsee taivaaseen.


    • Ojasta-allikkoon

      Ingenjör_81 On mielenkiintoista, kuinka Islamin Mahdi Isa (Jeesus) ovat melkein identtiset Raamatun Antikristuksen ja Väärän Profeetan kanssa. On siis huomiotavaa, että Islamin uskonnon "Jeesuksella" ei ole mitään tekemistä kristinuskon Jeesuksen kanssa.
      Islam meneekin moonilaisuuden ja mormonistien kanssa samaan lokeroon, koska noissa kaikissa kolmesssa saatiin enkeli näyn kautta, joka kertoi uuden "korjatun" version. Raamatusta ja saaja itse julistautui ainoaksi oikeaksi profeet. ja messiaaksi.

      "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankelium joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." - Gal. 1:8

      kun ruotsin kuningas eerikin poika tuli Suomeen ja alkoi katkomaan päitä Kupittaan lähteellä ja muuallakin. Toi mukamas kristinuskon Suomeen, mutta todellisuudessa ahne eerikin poika ryösti ja orjuutti Suomea 700 v.

      Ja nyt ollaan oikein lain voimalla ajamassa maatamme islamiin, kun heille ei saa sanoa totuutta. Ja unohdetaan ISIS:sin oikea oppinen islam.

      No, ruotsi ilmeisesti saa ristiretki palkan vasta nyt. Sillä Jeesus sanoi, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.

    • Tulpukki

      >>Kristinusko tulisi hylätä siksi, että kristillinen maailmankuva "ei tomi" – ei siis siksi, että kristinusko ei ole totta.>>


      Se ei toimi koska se ei ole totta. Se että se ei toimi, todistaa sen epätodeksi.

      Kaikenmoista elämänmuutosta lupaillaan Raamatussa käännynnäisille, muttei tuosta mitään tilastollista näyttöä ole. Kristityt eivät pärjää ei-uskovia paremmin millään mittarilla moraalisesti. Oikeastaan päinvastoin, vahvasti kristilliset maat pärjäävät esim. rikostilastoissa maallistuneempia huonommin.

      Ei ole olemassa mitään kristittyjen yksinoikeus- Pyhää Henkeä joka takaa elämänmuutoksen ja tekee kristittyjen elämästä jotenkin erityistä. Jos olisi niin tokihan tuo tilastoissa näkyisi, mutta kun ei ole niin ei näy.

      • Mutta aloituspostauksessa annat ymmärtää, että kristinusko nimenomaan toimii: Raamatussa sanotaan, että nainen on miestä alempi, ja niinpä kristityt kohtelevat naisia kaltoin, kuten Raamattu kehottaa. Peräti 81 prosenttia konservatiivisista kristityistä, kuten kirjoitit, käyttäytyy juuri niin kuin heidän mielestäsi voi odottaakin käyttäytyvän, jos he uskovat Raamattuun. Kristinusko siis tekee ihmisistä "parempia" omalla mittapuullaan mitattuna. Ongelma tuntuu olevan lähinnä se, että sinun mielestäsi naisia ei saisi kohdella kaltoin, mutta eihän kristityillä tai kenelläkään ole velvollisuutta mukautua sinun mielipiteisiisi, ellet pysty osoittamaan, että mielipiteesi ovat yhdenmukaisia kaikista mielipiteistä riippumattomien ja kaikkia ihmisiä yhtäläisesti sitovien moraalisten velvollisuuksien kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2566
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1685
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1494
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1333
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1242
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1182
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1076
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1033
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      104
      930
    Aihe