Katainen: EU:n hyöty Suomelle

EU-on-hyvä

Kataisen mukaan mahdollisimman rajaton Eurooppa palvelee sekä ihmisten että talouden intressejä.

Ilman EU-jäsenyyttä Suomi jäisi Kataisen mukaan muiden maiden armoille.

Jyrki Kataisen mukaan EU-jäsenyys tarjoaa myös konkreettisia etuja suomalaisille.

EU-komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan EU-tason yhteistyö edistää Suomelle tärkeiden asioiden hoitoa.

- Jos kuitenkin ajattelee, että ei tämä nyt niin hirveän tärkeää ole, eikä meidän tarvitse olla mukana EU:n sisämarkkinoilla, silloin se tarkoittaa sitä, että olemme muiden armoilla, koska emme ole mukana osallistumassa yhteisten sääntöjen laatimiseen.

Ilman EU:ta Suomen kovasti haluamille biopolttoaineille olisi Kataisen mukaan voitu sanoa hyvästit.

- Mietin, että jos ilmastopolitiikassa tai päästöjen vähentämispolitiikassa Suomi ei olisi ollut mukana, on aika lailla varma, että edistyneiden biopolttoaineita ei mainittaisi papereissa sanallakaan, koska ei niistä kovin moni ole ollut kiinnostunut, mutta Suomi on, koska se osaa niitä tuottaa.

Katainen painottaa, että EU on tärkeä erityisesti pienelle maalle.

- Euroopan integraation eli yhdentymisen ideana on ratkaista yhdessä asioita, joita yksin ei pysty. Myös pienet maat otetaan mukaan päätöksentekoon, joten minusta se on aika hieno systeemi.

Jäsenyys tarjoaa myös konkreettisia etuja suomalaisille.

- Esimerkiksi opiskelijoille mahdollisuuden opintoihin missä tahansa Euroopan maassa, yrittäjälle 500 miljoonan sisämarkkinat ja eläkeläisille mahdollisuuden terveyspalveluihin toisessa EU-maassa, Katainen markkinoi.

Itsekkyys trendinä

EU-komission varapuheenjohtajan mukaan maailmalla on nyt käynnissä tendenssi, jossa ei anneta arvoa yhdessä tekemiselle.

- Nyt yritetään ratkoa asioita yksin, kuten Yhdysvalloissa toimitaan. Ei välitetä naapurimaista eikä toisten huolista tai ongelmista, mutta en usko, että kukaan pystyy pärjäämään yksin, ei poliittisesti eikä taloudellisesti.

Kataisen kuvaamassa maailmanjärjestyksessä pieni maa kuten Suomi, olisi mahdollisen EU-eron jälkeen todella pieni.

- En näe eristäytymisessä mitään järkeä, koska jos pienelle maalle tarjotaan mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, kyllä se yleensä aina kannattaa.

Kokoaan suurempi

Kataisen mukaan Suomessa sanotaan usein, että pienellä maalla ei ole vaikutusvaltaa eikä äänioikeutta.

- Mutta EU:ssa harvoin äänestellään päämiesten kesken tai komissiossa ja silloin pienen maan arvo on juuri niin suuri kuin sen kyky vaikuttaa toisiin.

- Olen itse ollut niin monessa tiukassa neuvottelussa täällä EU:ssa, eikä siinä katsota kuinka monta kansalaista sinulla on takanasi, vaan katsotaan osaatko ratkaista ongelmia ja auttaa kavereita ja olla innovatiivinen sekä tulla sosiaalisesti toimeen muiden kanssa.

- Eli jos pienelle maalle tarjotaan vaikutusvaltaa, kyllä se aina kannattaa ottaa, Katainen päättää.


KREETA KARVALA
[email protected]

47

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä-ovat-nyt

      EU:sta myrkkyä kylvävät?

      Kataisen tiedot voisi kumota, jos pystyy.

    • EU-toimii-hyvin

      Brexit on ikävä asia, mutta ei tuho.

      • qåaäzm

        Brexit on vapaus eu:n määräysvallasta. Pitäisi tulla Fixit jotta mekin pääsisimme vapauteen. Eikö teille vapaus merkitse enää mitään, teille eu-ihailijoille? Näköjään ei.


      • EUvostoliittolaiset

        eu ihailijat eivät vapaasti ja itsenäisesti tule toimeen, heitä pitää määräillä ns "ylemmältä taholta", aivan kuten aikoinaan politbyroonit neuvostoliitossa, eu:n ihailijat, eivät ymmärrä, mitä on vapaus päättää ja määrätä itse asioista.


      • qåaäzm
        EUvostoliittolaiset kirjoitti:

        eu ihailijat eivät vapaasti ja itsenäisesti tule toimeen, heitä pitää määräillä ns "ylemmältä taholta", aivan kuten aikoinaan politbyroonit neuvostoliitossa, eu:n ihailijat, eivät ymmärrä, mitä on vapaus päättää ja määrätä itse asioista.

        Eivät osaa olla vapaita. Maamme on joutunut pitkään olemaan jonkun vallan alla ja se alamaismentaliteetti on jäänyt selkäytimeen. Sitä halutaan aina jotain kaitsijaa. Tavallaan hyvä mutta tässä tapauksessa ei.

        Norja on maa joka ei neuvoja tarvitse. Tämä itsenäisyys ja omanarvontunto näkyy sellaisessakin asiassa kuin hiihdossa. Se maa siinäkään ei pokkuroi ketään. Se jopa määrää tahdin hiihdossa. Näin selkärankaiseksi maa voi kehittyä johtajineen jos ei tarvitse olla kenenkään alamainen.

        Samaa tapahtuu yksilöiden elämässä kuin on tapahtunut kollektiivisesti valtion tasolla. Jos ihminen ei saa lapsena tehdä eri asioita ilman että aina komennetaan ja torjutaan, ei hän isonakaan ole itsetuntoinen ja uskalla tehdä rohkeitakin asioita. Hän voi saada ihmispelon jos aina lapsena häntä komennetaan ja kuritetaan. Täsmälleen sama asia on tapahtunut Suomelle. Tämä on minun oma analyysi maastamme.


    • Jyrki-tyrkkii

      " En näe eristäytymisessä mitään järkeä, koska jos pienelle maalle tarjotaan mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, kyllä se yleensä aina kannattaa."

      Parempi on olla sisällä päättäjien pöydässä kuin pihalla odottamassa muiden ratkaisuja.

      • markatkitakasin

        onko suomi päässyt päättämään mitään eu:ssa ja jos on niin mitä?.. muuta eivät ole tehneet, kuin myötäillyt vaan eu suurvaltioden ja eliitin määräyksiä.. vrt suomi on eu:ssa kuin kädetön lentopallo pelaaja.


    • hyvinvointi_jatkukoon

      Valitettavasti populistit ja valehtelijat ovat nostaneet päätään kuten Brexitin suhteen. Se oli niin suuri valheeseen perustuva kusetus, ettei sitä voi uskoa todeksi. Suomessakin kusetus saa jalan sijaa liian helposti. Porukka on Rumpin Dontskuun verrattavaa Foxin ja MV-lehden totuuteen uskovia, keskikaljakapakoissa syntyneeseen filosofiaan nojaavia järjen jättiläisiä.
      On ihan sama mitä paskaa EU:ista jauhetaan, niin totuutena menee, kun ei ole sen vertaa älliä, että pystyisi edes vähäsen suodattamaan juttuja. Taannoin minulle sanottiin , että pian et lämmitä saunaasi puilla, koska EU kieltää sen.
      Joillekin se aprillipila meni täysillä, pääasia kun sai syyttää EU:ia vähän aikaa.
      Tulikohan joillekin henkinen ORGASMI?

      • Noin-asia-on

        Valemedia suoltaa juttujaan. Tyhmät uskovat.
        Nyt on Trumpin sakki liittynyt mukaan.

        Mutta kyllä me EU:ssa pärjätään.


      • kaapeli12

        syvimmät osanottoni EU=eliitin uloste unioni pelle. voiko siisi voiko joku valtio tulla toimeen maapalolla ilman EU= eliitin uloste unionia. jos noin ahdistaa rauta kaupaan ja vahvaa köyttä, kukaan ei jää tommosta rääpälettä kaipaamaan ,mikään asia ei ole huonomminin ,annan täyden kannustuksen nopealle toiminnalle .


      • älyäläjätä

        To: hyvinvointijatkukoon
        Olisitte rehellinen jos sanoisitte EU vapaamuurari Loosin
        hyvinvointi ja heidän jäsenmaidensa vapaamuurarien hyvin
        vointi jatkukoon.
        EU Loosin CV on että virkailija kuuluu maailman laajuisen
        Vapaamuurari järjestöön.

        Suomen kansa nouse ylös tästä EU Loosin orjuudesta.


    • Vastustajat-tahtovat

      Suomen palaavan entiseen umpioon polttamaan kaskea ja syömään pettua.
      Aikaa vain ei voi kääntää taaksepäin.

      • qåaäzm

        Siihen tämä johtaa vääjäämättä, halusimme tai emme. Impivaara ei ole maailmanloppu, ja aina se eu-diktatuurin voittaa. Impivaaran aikoihin ihmiset oli tyytyväisiä elämäänsä vaikka elämä oli raskasta. Nyt ei olla mihinkään tyytyväisiä.


      • Oi-niitä-aikoja

        Muistan elävästi 80-luvulla kun koulussa sai vain pettua lounaaksi, isä oli aina töissä kaskenpoltossa ja äiti kanssa.


    • EUroFani

      "Kataisen kuvaamassa maailmanjärjestyksessä pieni maa kuten Suomi, olisi mahdollisen EU-eron jälkeen todella pieni."

      Ja mistähän sitä ymmärrystä ja apua haettaisiin?

      "- En näe eristäytymisessä mitään järkeä, koska jos pienelle maalle tarjotaan mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, kyllä se yleensä aina kannattaa."

      EU:n päätöksenteossa ovat suomalaiset aina mukana tosin kuin EU-vihaajat väittävät..

      • Hellan.telttu.sakki

        Vai EU:n päätöksenteossa ovat suomalaiset mukana? On melko kommunisti-fasistinen kädenjälki tällä porukalla.

        Oikeammin voidaan sanoa, että vaaleilla valitsemattomat kommunisti-mädättäjät ovat onnellisia, kun saavat loputa korkealla palkalla tuhota kansallisvaltion.

        Euroopassa, aina erillisryhmiä, joka on melko vasemmalle kallistunut sosialismiin, on täysin libtardismin yliajama ja ylittänyt sovitun rajan poliittisessa korrektiuden (aktiivisella globalististisen establsihmentin avustamisella) siihen pisteeseen, että he ovat melko iloisia, nähdessään heidän yhteiskuntiensa ja kulttuuriensa joutuvan ja tulevan islamilaisten yhteisöjen kaappaamiksi kahden sukupolven sisällä . Milloin he ymmärtävät, että islam EI INTEGROIDU."


        Noin kolmikymppiset suvakkien jälkeläiset ovat Suomesta siellä byrokratiaa puolustamassa.


      • qåaäzm
        Hellan.telttu.sakki kirjoitti:

        Vai EU:n päätöksenteossa ovat suomalaiset mukana? On melko kommunisti-fasistinen kädenjälki tällä porukalla.

        Oikeammin voidaan sanoa, että vaaleilla valitsemattomat kommunisti-mädättäjät ovat onnellisia, kun saavat loputa korkealla palkalla tuhota kansallisvaltion.

        Euroopassa, aina erillisryhmiä, joka on melko vasemmalle kallistunut sosialismiin, on täysin libtardismin yliajama ja ylittänyt sovitun rajan poliittisessa korrektiuden (aktiivisella globalististisen establsihmentin avustamisella) siihen pisteeseen, että he ovat melko iloisia, nähdessään heidän yhteiskuntiensa ja kulttuuriensa joutuvan ja tulevan islamilaisten yhteisöjen kaappaamiksi kahden sukupolven sisällä . Milloin he ymmärtävät, että islam EI INTEGROIDU."


        Noin kolmikymppiset suvakkien jälkeläiset ovat Suomesta siellä byrokratiaa puolustamassa.

        Huomaan että eu-kiimaiset eivät edes kiistä sitä että on menossa kansallisvaltion tuhoaminen. Näin he myöntävät asian vaikka eivät sano sitä suoraan.


    • EU-on-Suomen

      ja muiden pienten maiden yksi keino selviytyä maailmassa.

      • älyäläjätä

        EU Loosi on Suomen ja muiden pienien maiden vapaamuurarien yksi
        keino selviytyä maailmassa!


    • Jyrki-voisi

      olla ihan sopiva seuraavaksi komission pj:ksi. Osaamista ja tarmoa riittää.

      • kaapeli12

        buhaaaaaaahaaaa pelkkä nolla koko pelle. variksen pelätin tai hajulukkona vois juuri ja juuri älykkyys riittää.


    • kavala-katajainen

      on viimeinen tyyppi,joka eu:sta jotain tietaa. kata on pölvasti nr 1.

    • guggo

      Jos Katainen jotain sanoo, niin se ei varmasti pidä paikkaansa. Ukko puhuu vain virkansa nimissä palturia.

    • Tyhmäjyrki

      Kataisen tiedot ovat täyttä paskaa ! Jokaisen väittämän pystyy helposti ampumaan alas. Ei se ole niin helppoa lähteä EU:n sisämarkkinoille pienen yrityksen kun on tuo kielimuuri. Nuoren opiskelemaan lähtökin on perseestä sillä nuoren ihmisen lähteminen tuhansien kilometrien päähän ei ole läpihuutojuttu varsinkaan jos vanhemmilla ei ole rahaa ! Hommaappa Kataisenmulkku vaikkapa Roomasta lapsellesi asiallinen opiskelija-asunto !

      Sitten nämä Suomen vaikuttamismahdollisuudet ovat täysin naurettavia sillä iso sanoo ja pieni anoo. Voi että kun olisi kiva ottaa painimatsi Kataisinen kanssa !!!

    • kokkarilurjus

      Suomen kaikkien aikojen kallein tyyppi puhuu vaan omaan pussiinsa, suomalaiset maksavat vielä pitkään niitä vahinkoja joita teki sen aikainen hallitus ja joudumme vielä maksamaan tuon lurjuksen kulutkin brysselissä

    • eu.ssa.ollessa.kuitenkin

      suomen hyöty on että katainen pysyy kaukana suomesta.

    • De-facto

      Kataisen pelle on taas päässyt natsihuora merkkeliä imemään ruskeasta reijästä, ja nyt niin mielissään tästä.

    • älyäläjätä

      Kyllä on paljon niitä vapaamuurareita ja bilderbergareita mainostamassa
      EU loosiaan. Eivät edes osaa hävetä maanpetturit vaan ovat valmiita
      myymään oman maan kansalaiten tuottavan työn tulokset EU pankkien
      ja hyvä veli järjestöjen käytettäväksi nimellis hintaan.

    • älyäläjätä

      Bio polttoaine suurin kansan kusetus............... heh,heh,heh,heh..................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................
      Kreeta Karvalan Versus Indian eliitti.
      Maassa jossa joku nousukas on nostanut päätään intian pelastamiseksi
      Bio polttoaineilla.
      Maa jossa ihmiset elävät jätetunkioilla ja varovat ettei heidän varjonsa
      lankea korkeamman kastin ylitse.
      Ja tälläisen maan kanssa suomen hallitus rupeaa rakentamaan
      Bio polttoaine laitosta.
      Taitaa olla niitä Juha Sipilän Talvivaaroja joita riittää jopa kaukais
      aasiaan asti.
      Ei uskoisi heh,heh,heh...............................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................heh..............................................................................................

    • eu.on.visioton

      mitä hyötyä eu:sta on suomelle ja mitä suomen mepit ovat saaneet aikaan eu:ssa?

      • yksinäkökanta

        Ei yhtikäs mitään,.. On saatu aikaiseksi tuhottoman suuri valtakoneisto,joka koostuu virkamiehistä ja nämä pyrkivät hallitsemaan maiden talouksia ,ikäänkuin Eu olisi demokraattisesti muodostettu valtaelin ,jota se ei ole vähimmässäkään määrin. Eu on talous unioni ei valtiollinen hallintoe lein joka suorin vaalein koostettaisiin.

        Tuon kautta on muodostettu suuria taloudellisisa vastuita autonomisille valtioille,sekä pyritty luomaan vastuita ulkomaisten kansallisuuksien toimeentulosta,sekä väestöstä. tuollaiset vastuunotot on kokonaisuudessaan autonomisten valtioiden oman harkinnan alla ,ei minkään ulkoisen tahon ,ei edes liittouman tai liittolaisten käsissä.

        Eu:n myötä on levinnyt ajatuskanta jonkinmoisesta kansalaisia eriarvoistavasta elitismistä,joka on puhtaasti monarkistinen aate,jota myös nykyiset politiikkomme autuaasti viljelevät .Suomi n yksinkertaisesti tasavalta ,jossa vaalein kansalaiset valitsevat joukostaan edustajat,joten moinen keskieurooppalainen ihmisten portaistukseen perustuva grupppen furer ajatus maailma ei oikein istu Suomalaiseen demokratiaan ,jossa päättäjät ovat kansantaustaisia ja harva heistä polveutuu aatelistosta. Suomessa maan omistus oikeus on sekin perustunut torppariuteen tai muihin velvoitteisiin,ennen torpparilain voimaan astumista 1918,joten useimmat Suomalaiset ovat olleet torpapreita ,renkejä ja piikoja.Veikkaampa että jos asiaa lähemmin tutkittaisiin, myös moni näistä elliitiksi itseään kutsuvista omaavat kyseisen kaltaisen taustan.

        Yhtä kaukohakuinen ajatus elitismi aatteen kanssa on se ,että joku ulkoinen taho jossa on omia intressejään valvovia tahoja ,valvoisi Suomen etu paremmin tai edes yhtäläillä kuin maamme oma kansa ja sen valitsemat päättäjät.


      • qåaäzm
        yksinäkökanta kirjoitti:

        Ei yhtikäs mitään,.. On saatu aikaiseksi tuhottoman suuri valtakoneisto,joka koostuu virkamiehistä ja nämä pyrkivät hallitsemaan maiden talouksia ,ikäänkuin Eu olisi demokraattisesti muodostettu valtaelin ,jota se ei ole vähimmässäkään määrin. Eu on talous unioni ei valtiollinen hallintoe lein joka suorin vaalein koostettaisiin.

        Tuon kautta on muodostettu suuria taloudellisisa vastuita autonomisille valtioille,sekä pyritty luomaan vastuita ulkomaisten kansallisuuksien toimeentulosta,sekä väestöstä. tuollaiset vastuunotot on kokonaisuudessaan autonomisten valtioiden oman harkinnan alla ,ei minkään ulkoisen tahon ,ei edes liittouman tai liittolaisten käsissä.

        Eu:n myötä on levinnyt ajatuskanta jonkinmoisesta kansalaisia eriarvoistavasta elitismistä,joka on puhtaasti monarkistinen aate,jota myös nykyiset politiikkomme autuaasti viljelevät .Suomi n yksinkertaisesti tasavalta ,jossa vaalein kansalaiset valitsevat joukostaan edustajat,joten moinen keskieurooppalainen ihmisten portaistukseen perustuva grupppen furer ajatus maailma ei oikein istu Suomalaiseen demokratiaan ,jossa päättäjät ovat kansantaustaisia ja harva heistä polveutuu aatelistosta. Suomessa maan omistus oikeus on sekin perustunut torppariuteen tai muihin velvoitteisiin,ennen torpparilain voimaan astumista 1918,joten useimmat Suomalaiset ovat olleet torpapreita ,renkejä ja piikoja.Veikkaampa että jos asiaa lähemmin tutkittaisiin, myös moni näistä elliitiksi itseään kutsuvista omaavat kyseisen kaltaisen taustan.

        Yhtä kaukohakuinen ajatus elitismi aatteen kanssa on se ,että joku ulkoinen taho jossa on omia intressejään valvovia tahoja ,valvoisi Suomen etu paremmin tai edes yhtäläillä kuin maamme oma kansa ja sen valitsemat päättäjät.

        Eu on diktatuuri viimeistään silloin jos ja kun liittovaltio on päällä. Joka muuta väittää, on pimeä. Jo nyt eu:ssa on kommunististen diktatuurien monia elementtejä. Yksi tällainen on sananvapauden tukahduttaminen. Nyt Saksa ajanee eu-kritiikin jopa kriminalisointia. Tämä vastaa täysin entisten kommunistimaiden käytäntöä, puhumattakaan Pohjois-Koreasta.


    • qåaäzm
    • hevonkukkua

      Tuo kaikki on pelkkä shaibaa

      1) "Esimerkiksi opiskelijoille mahdollisuuden opintoihin missä tahansa Euroopan maassa,"
      - Suomella oli jo esim. Erasmus - ohjelmat (pääsi muihin euroopan maihin opiskelemaan), ilman täysjäsenyyttä. täsyjäsenyys EI OLE TUONUT MITÄÄN ETUISUUTTA TÄSSÄ ASIASSA, EI MITÄÄN.

      2) "Euroopan integraation eli yhdentymisen ideana on ratkaista yhdessä asioita, joita yksin ei pysty."
      - MITÄ asioita suomen pitää päästä päättämään unionissa, Suomi ei hoida edes omia asioitaan, vaan roikkuu siellä kuuntelemassa miten yhdessä sotketaan toisten asiat.

      3) "Ilman EU:ta Suomen kovasti haluamille biopolttoaineille olisi Kataisen mukaan voitu sanoa hyvästit."
      - mille biopolttoaineille????
      - Suomella OLI JO mm. Motivan projektit ym....mutta suomen ydinvoiman lobbajat ovat AINA OLLEET JYRÄÄMÄSSÄ KAIKKI MUUT VAIHTOEHTOISET PROJEKTIT. SUOMI ON BIOPOLTTOAINEASIOISSA JUMBOSARJASSA, JA SE ON SUOMEN OMAN HALLINNON SYY. SE ON NIIN VASTENTAHTOINEN EDISTÄMÄÄN SITÄ ASIAA.
      - Suomi rankaisi sakoilla pitkään niitä yrittäjiä, jotka poltteli omia polttoaineita pihakoneisiinsa.

      4) "En näe eristäytymisessä mitään järkeä, koska jos pienelle maalle tarjotaan mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, kyllä se yleensä aina kannattaa."
      - Itsenäisyys tarkoittaisi valinnavapautta ja mahdollisuuksia, joita EU KISKOO JA OTTAA POIS SUOMELTA.
      KÄTEINEN PUHUU MUSTAA VALKOISEKSI.
      - EI ITSENÄISYYS TARKOITA ERISTÄYTYMISTÄ VAAN VAPAUTTA.
      -KÄTEINEN puhuu unionin puolesta vain siksi, että sillä itsellään ei ole duunia Suomessa, SE ON maanpaossa siellä.

      5) "Eli jos pienelle maalle tarjotaan vaikutusvalta"
      - MITÄ VAIKUTUSVALTAA SUOMELLA ON UNIONISSA?
      - ---- EI MITÄÄN. JA SE ON FAKTA.
      -----SUOMELLA ON AINOASTAAN MAKSUVELVOLLISUUS

      JA ZIPI NUOLEE UNIONIA, JOTTA KÄTEISEN DUUNI JA NIIDEN KAVERUUS SÄILYY

    • erooeusta

      Kataisen jyge ei ole koskaan kyennyt ajattelemaan järkevästi,esimerkkinä siitä on eräs hänen pääministeri kautensa aikanaan tekemä päätös Heinolan reumasairaalan lopettamisesta joka palveli hyvin koko kansaa,mutta yhdessä tämän silloin nero valtiovarainministeri urpilaisen kanssa toilalun lomassa kataienn päätti jostakin kumman aivoinfarkti syystä johtuen tehdä sellaisen kohtalokkaan päätöksen.Ajatella että kataisen kaltaisen "kaveri" joka on tehnyt niin paljon vahinkoa ollessaann pääministeri on euroopan unionin johdossa,Suomen on aika samoin kuin ison-britannian erota eusta järjestetään siitä siis kansanäänestys.

    • älyäläjätä

      Hei, älkää unohtako että EU on Brysselissä oleva Vapaamuurarien loosi
      jonka perustivat 27 osavaltioiden vapaamuurari voittoiset hallitukset
      valvomaan vapaamuurarien etuja koko euroopassa ja kaikki EU LOOSIN
      virkailijat ovat vapaamuurareita tai bilderbergareita jotka tulevat ottamaan
      esimerkkejä Indian kastijaosta.
      Johan Juha Sipilä teki Intian tuttavuutta Biopolttoaineiden laitoksesta
      Intiaan johon Suomikin sijoittaisi vero tuloja.
      Kun Suomen verorahat viedään Intiaan jonkun Sipilän sukulaisen
      käyttöön niin eikö tämä herätä Suomen kansaa.
      Vapaamuurarien orjat sorron yöstä nouskaa!!!!!!!
      New Vorld Order on uusi feotaalinen torppari systeemi jossa
      kansaa tulevat kyykyttämään vapaamuurarit.

    • hajottaapitäisi

      Olihan se EU ihanne ajatus, mutta eihän sellainen systeemi tosielämässä toimi, niin kuin ei toiminut kommunismikään aikoinaan. Tässä maailmassa ei olisi sijaa haihattelulle, vaan ottaa vallitsevat olot ja tosiasiat ohjenuoraksi maassa kuin maassa. Nyt Merkel on ajanut Euroopan sellaiseen tilaan, että EU pitäisi kiireesti hajottaa, ennen kuin vielä pahempaa tapahtuu.

    • katalaisen-puheet

      ja teot on puuta-heinaa. en luota pennin vertaa sen sanoihin tai muuhunkaan. sen ymmarrys on lahes nolla. nakemiin katalainen.
      eu on sairas valtava petos euroopalle,pelkka rahan ja vallan siirtolaitos. kukaan ei kaipaa tollojjen tekoja,jotka aaina pakolla. pakkolla tulee vain kusipaa pentuja,
      eu toimii kuin hitleri,sita ei kukaan kaipaa.

    • BiOcell

      Biopolttoainetta, jota muualla ei kiinnosta käyttää?
      Siinäpä taas kiky loikkaa takasuuntaan, suomen tavallinen kansalainen kärsii jälleen.

      https://www.youtube.com/watch?v=s2i2MY1U4rg

      Katainen on yksi valehtelija ja konspiraattori muiden joukossa.

    • eroon-eusta

      Eikö täällä kukaan lue ulkoministeriön Eurooppa tiedotteita. Siellä ulkoministeriön taustat julkaisu n:o 1.94 sivu 43 määrittää suomen edustuksen hallinnossa seuraavalla tavalla, komission tuomioistuimen ja Eu parlamentin suomalaiset jäsenet edustavat Euroopan yhteisöä eli Eu: ta kokonaisuutena, eli ensisijainen tehtävä on edustaa unionia, ei Suomea. Lisäksi Maastrichin sopimuksella kielletään komissaarin toiminta kansallisen edun ajajana, eli komissaarin ylimpänä velvoitteena on ajaa unionin etua tarvittaessa vastoin oman kansakunnan etua. Lukekaa myös Maastrichin sopimus niin olette viisaampia ja tiedätte miten kansaa huijattiin. Kaikki jotka sen ovat lukeneet ja ymmärtäneet, niin tietävät, että koko Eu on suuri huijaus.

    • saatanan.kätyrit

      Voi jumalten pyssyt! Eurokeisareiden tavoite on vain ja ainoastaan Euroopan Federaatio. Kaikkien jäsenmaiden itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden totaalinen poistaminen. Euromaiden vaurauksien hallinta. Mitä muuta luulette tarkoittavan "mahdollisimman rajaton Eurooppa"? Ja miten Federaation julistaminen muuttaa maiden taloutta, hyvinvointia jne? Ei mitenkään. Päinvastoin entisten itsenäisten maiden vauraudet, joista kansalaiset saa niitä hyötyjä, siirtyy vähitellen kohti Euroopan varsinaisia despootteja. Köyhyys lisääntyy. Työttömyys lisääntyy. Eriarvoisuus lisääntyy. Luokkaerot kasvaa. Infrat murenee. Syntyy valkoisten eurooppalaisten pakolaisaaltoja. Tulevaisuus on todella synkkä, jos eurooppalaiset myöntyy sionistisille pyrkimyksille.

      • nopeli33

        Enpä juuri voi nimetä pahempaa sankaria kuin Katainen, joka on tehnyt Suomelle harvinaisen paljon vahinkoa. Hän huusi isoon ääneen sitä fantastista, fantastista niin kauan, kuin Suomen asiat olivat vielä suhteellisen hyvin hänestä riippumatta. Siinä sivussa hän lahjoitti povari Himaselle melkein miljoonan Suomen tulevaisuuden tutkimiseen, naurettavaa.
        Sitten vain karkuun, kun ei pystynyt enää katselemaan kättensä töiden seurauksia.
        Panen aina television kiinni siksi aikaa kun hän bamlaa jotakin. Ihme, että hän kehtaa tulla julkisuuteen täällä Suomessa.


    • älyäläjätä

      Autuas on puupää Jyrki Katainen koska hän ei huku.
      Ikuinen autuus Katalalle.

    • findman

      Suomi on pieni valtio Eu:ssa,netto maksaja,rohkeutta olisi erota Eu:sta nyt,oltais paljon edellä Eu:n hajomis projektia,mutta sitähän Suomen päättäjät ei tee.Lienee selvää,että Eu:n hajoamis prosessi on alkanut,Great Britainin eron myötä.suurin netto maksaja EU:lle.Maksut siirtyy GB:n osalta muille Eu:n jäsen valtioille,siinä vaiheessa alkaa tapahtua.

    • MonoaPerseeseen

      Käteinen on Junckerin kengänkiilloittaja. Molemmille potkut.

    • UnionFan

      Suomi hyötyy EU:sta kaikin tavoin. Olemme oikeassa seurassa muiden demokraattisten maiden kanssa.
      Riitoja on aina. Jos ne ovat vakavia, voi lähteä.
      EU-vihaajien valekylvö ei tuo tulosta.

    • ijuhgytf

      Oikea EU hajosi 10 vuotta sitten, kun se rikkoi omat sääntönsä (mm. talousasioissa). Nyky-EU on pelkkä rikollisjärjestö ja sen johto, ns paskiaisten eliitti, toimii monessa asiassa yhteistyössä kansainvälisten rikollisjärjestöjen kanssa. Katainen on pelkkä kv. rikollisjärjestöjen bulvaani, nykytilanteessa avoimet rajat hyödyttää vain rikollisia (mm huume- ja ihmiskauppiaita).

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe