Kissa-ihmset ymmärtää

Löysin tämän muutaman vuoden takaisen kirjoitukseni Facebookista jonka olin lainannut jostain, sama pitää yhä paikkansa vieläkin.
kuinka antaa kissalle pilleri

>Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista.
Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois.
Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen.
Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta.
Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä. Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta. Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivoitinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti.
Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta. Pistä muistiin uuden viivoittimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten.
Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin.
Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa naapurin halkoliiteristä.
Ota uusi pilleri. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla. Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla.
Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä. Heitä T-paita roskiin ja hae toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien toiselta puolelta. Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään kissaa.
Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut näppylähanskat vajasta. Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella.
Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri huuhtoutuu alas.
Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät oikeasta silmästäsi. Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä.
Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä.<
II. Kuinka koiralle annetaan pilleri
1. Kiedo pilleri pekoniin.
2. Se siitä.

20

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikunkeikku

      Aivan Pakko vielä vastata tähän aloitukseen, ennen koneen sulkemista.
      Kyllä, kissi-ihmiset ymmärtävät tekstisi.
      Kiitos nauruista. Aamunaurut ovat ihania:)
      Noin se menee, juuri noin.
      Minun kissalleni eI saa annettua taplettia. Voi, voi voi, olen yrittänyt vaikka mitä konstia, mutta ei onnistu. Jauhelihaan oon yrittänyt piilottaa kirpun kokoisia tablettipaloja, mutta lopputulos on se, että jauhelihat on syöty, mutta kupin pohjalle on jäänyt ne tapletin muruset. Ihme, miten pystyykään suodattamaan tapletit suusta pois.
      Aikoinaan koiralla oli korvatulehdus. Voi kuvitella, miten hankalaa on hevosen kokoisen koiran kanssa, joka ei tahdo, että korvatippoja korviin tällätään. Vaikea sen kokoista koiraa on ottaa syliin:)
      Ratkaisimme asian niin, että naapurin rouva kutsui koiraa ja meidän koira innokkaasti juoksi aidan luo häntä tervehtimään ja ottamaan makupalaa, jonka olin tuikannut naapurille. Koira laittoi puuaidan lautojen väliin päänsä kurkottaakseen makupalaa. Minä menin seisomaan koiran pepun taakse ja työnsin aitaa vasten niin, että koira ei saanut päätään aidan raosta pois. Mies nosti koiran korvaa ja pisti lääkkeen helposti koiran korvaan.
      Konstit ovat monet, kun on paikko-pakko saada asiat hoidettua.

    • PöhTyhmäksiMuuttuu

      On edelleen ihan turhan pitkää lässytystä. Hauskuuskin katoaa. Pitäisi osata tiivistää ja lyhentää, eikä jauhaa samaa pskaa rivitolkulla.

      • Onhan se pitkä. Kissalle tabletin antaminen on pitkä prosessi :) Silti lopputulos voi olla huono.
        Nytkin katti istuu sylissäni, sillä on mahavaivoja, syö vain ruohoa jota kasvatan sitä varten. Olen yrittänyt soittaa eläinlääkärille mutta puhelin on koko ajan varattu.


    • Tuo juttu on vanha ja jankutettu täälläkin pari vuotta sitten loppuun.
      Järjetöntä jankutus-kopiointia.

      H.

      • Minä sen laiton silloinkin :)
        Kun löysin uudelleen niin oli ihan tuore ainakin minulle.


      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Minä sen laiton silloinkin :)
        Kun löysin uudelleen niin oli ihan tuore ainakin minulle.

        Sitä alkaa olla siinä iässä, että vanhakin on uutta.
        Jonkun kirjan ottaa käteensä, minkä on selvästi joskus kauan sitten lukenut, koska siellä on näkärinmuruja välissä. Sitä kääntelee ja selaa, että oonkohan mä koskaan lukenu tätä.
        Kirja näyttää vanhalta ja kellastuneeltakin jo, mutta teksti on uutta.


      • Heikunkeikku

        Mutta voitko kuvitella herra H, että täällä on yks nimimerkki, jonka nimeä en tällä haavaa muista, mutta hän tälläilee viikon ruokaostoksensa yhä uudelleen ja uudelleen. Moneen ketjuun ja vieläpä saman päivän aikana. Seuraavana päivänä ja sit ja sit ja sitki. Voiks kuvitella?
        Maksoi mitä maksoi, niin hää vaan ostelee niitä samoja murkinoita. On tullut ihan murhe syrämen alle, että miten viikosta toiseen kykenee samaa ruokaa naamaansa pistämään. Pidemmän päälle yksipuolista ruokaa. Luulis, että luomuviilit jo korvista pursuais.
        Minä tykkäsin aloittajan aloituksesta. En ollut aikaisemmin lukenut. Annoin sieluni silmät liidellä hänen kirjoituksen sisälle ja hiton hyvät naurut sain sielä sanojen seassa kahlatessani.
        Niin totta, niin totta, taivahan tosi, että kissat ovat sisukkaita estelemään ihmisen tukkimasta suuhunsa sellaista, joista eivät tykkää.
        Mutta mistäs sinä semmosesta tiedät mitään. Jos kissa erehtyis kuleksimaan sun asuntoos, niin alta aikayksikön, tekisit ittelles kissikintaat :)


    • Kyllä olen kissan lääkityksen kanssa temppuja tehnyt, että onnistuin.
      Turkin harjaaminen on myös ollut hankalaa, yhtään ei tykännyt takkujen poistamisesta.
      Kerran suoritin puuhaa pihalla ja kampa jäi kiinni turkkiin, kun kissa lähti. Paineli aitan alle, kesti aika kauan ennen kuin suostui näyttäytymään.
      Kampa törötti edelleen neitosen selässä.

    • eppu2

      Hauska juttu, en ollut nähnyt ennen.
      Lopetin jo kaksi kissaa sitten yrittämästä pillereitä.
      Niimpä pyydän matolääkkeen geelinä, vaikka onkin aika lailla kalliimpaa ja mahdolliset antibiootit nestemäisenä ja ruiskun apteekista.
      Takkujen siivoomista piisasi syksyllä ainakin kuukauden, kun sisäkissa-aika alkoi.
      On se niin suloinen.

    • ö-Öö

      Pillerit työläitä

      Kokemukseni, jos pennusta saakka tekee selväksi, että nyt syödään pilleri, se saattaa onnistua.jatkossakin. Kaiken pitää perustua siihen, katti pitää olla niin hyvin sylissä, että ei pääse karkaamaan ikinä. Silloin se ikäänkuin "alistuu", tosin vastahakoisesti, mutta pakon edessä kun ei muuta voi. Työlästä ja aikaa vievää kuitenkin.

      Matolääkkeet juu tahnana, ei tarvi onnistua täydellisesti, se pesee kyllä roiskeet turkiltaan.

      Edellinen katti ei antanut putsata korviaan, mutta kynnen leiikkaaminen ei onnistunut oikein mitenkään, Nykyinen katti toisinpäin. Leikkautettu kynnen lekurilla. Hah, kerran olin paikalla, lekuri kutsui pojan avuksi, se veti aluksi kyynärvarteen yltävät nahkaiset hitsarinkäsineeet käteen.

      Elukoissa yksilöeroja juu. Mutta toi pillerinsyömisen vastustaminen, se kai lajiominaisuus.

      =DW=

    • eppu2

      Tänään vietetään löytöeläinpäivää.
      Evoluutiobiologit ovat tutkineet, että kissa ja koira ovat yhtä älykkäitä, niiden viisaus vain on erilaista.
      Tänään haastateltiin Hesyn ihmistä. Kertoi heillä olevasta kissasta. Heillä ilmeisesti joku ulkopiha. Sanoi, että kun kissa haluaa sisälle, se soittaa ovikelloa. (radio Suomi)

    • kas.kissaa

      Tulipahan mieleeni yksi kissajuttu lapsuusajoilta.

      Leikimme että kissa oli vauva ja nukuttelimme sitä lasten vaunuissa. kissa tykkäsi siitä kovin ja meni itsekseenkin sinne nukkumaan. Tietenkin pidimme sitä leikkivauvana ja laitoimme sille vauvan röyhelön kaulaan. Kissa nukkui edlleenkin vaunuissa kun leikimme muita leikkejä. Huomasimme kissan kadonnee ja tietenkin etsimme sitä, kunnes kissa saapui aitan sillan alta ilman röyhelöä. Löysimme röyhelön samaisen aitan sillan alta, mutta kissa oli tehnyt sille tekosensa, sitä paksumpaa sorttia.

      Kissa nukkui edelleenkin usein vaunuissa, jopa peiton alla, mutta ilman röyhelöitä.

    • reppuriika

      Miellä kotona oli kissa ja koira. Kerran kissa sairastui ja epäilimme että oli saanut ruodon tai luun kurkkuun. Ei sitä silloin 60-luvulla tiettömien taipaleiden takaa lähdetty kissoja viemään eläinlääkäriin. Kyllä silloin puhuttiin jo kissan lopettamisesta, mutta me lapset oltiin kovasti vastaan ja kissaparka laihtui, niiskutti ja söi vain jotain viikkoja liemiruokaa. Lopulla kaulaan tuli markäajos ja kissa kuumeili. Isä laittoi rukkasen käteen ja purisivat äidin kanssa ajokset tyhjäksi. Siitä se mirrin toipuminen sitten alkoi ja eli melkein 20-vuotiaaksi ja kuoli makuusijalleen.
      Näin jälkeenpäin koetus oli kissalle kova ja olisi ollut armeliasta lopettaa, mutta kuuluneeko se kärsimys eläimenkin osaksi? Eläin pitää hoitaa jos se sairastuu, mutta ei se kissa siitäkään pidä jos joutuu pitkälle lääkekuurille ja joutuu nielemään pillerietä ja pahanmakuista mönjää ikävällä pakkosyötöllä. Kissa ei ainakaan ymmärrä, koira saattaa jopa ymmärtää, hoitotoimenpiteen tarpeellisuuden.
      Kerran koirani kalusi suurta hirvenselkänikamaa ja se suuri reikäinen luu juuttui kuonon ja etuhampaiden taakse. Hädissään se juoksi kohti painoi pään syliini ja vikisi surkeasti. Sitten se hysteerisenä kiepsahti selälleen ja tempoi luuta etutassuilla ja jälleen yritti vedota että auttaisin ja toi pään syliin.
      Mies yritti soitta eläinlääkärille, mutta ei sitä niin vain lauantai-iltana kiinni saatu. Otin sitten koirasta kiinni ja mies tarttui luuhun ja alkoi pyöritellä sitä varovasti ja eläin tempoi ja en tietenkään jaksanut kunnolla pitää aloillaan.
      Luu sitten irtosi ja ikenistä vuosi jonkin verran verta.
      Koira on viisas eläin ja oli ilmeisen hyvillään päästessään piinasta, mutta olisi vieläkin käynyt luun kimppuun.

      • eppu2

        Niin niin, tässä se kysymys taas on.
        Minä olen miettinyt, kun mielestäni kaikki elämä on yhtä arvokasta ja sitten me lopetamme eläinten kärsimykset, koska se on armeliasta.
        Nyt vouhkataan eutanasiasta ihmisten kohdalla.
        Sanoit ´´kuuluneeko se kärsimyskin eläimen osaksi´´ Niimpä, kuka sen meistä tietäisi?


      • eppu2
        eppu2 kirjoitti:

        Niin niin, tässä se kysymys taas on.
        Minä olen miettinyt, kun mielestäni kaikki elämä on yhtä arvokasta ja sitten me lopetamme eläinten kärsimykset, koska se on armeliasta.
        Nyt vouhkataan eutanasiasta ihmisten kohdalla.
        Sanoit ´´kuuluneeko se kärsimyskin eläimen osaksi´´ Niimpä, kuka sen meistä tietäisi?

        Kertokaapa ajatuksianne tästä eläineutanasiasiasta.
        Minun sisälläni se on aiheuttanut ristiriitaa.


      • eppu2 kirjoitti:

        Kertokaapa ajatuksianne tästä eläineutanasiasiasta.
        Minun sisälläni se on aiheuttanut ristiriitaa.

        Tietenkin olen armahtanut ja vienyt eläinlääkärille jos eläin kärsii. Eutanasia oli paras ratkaisu kun kissan kieleen tuli syöpä, ei pystynyt syömään eikä juomaan.
        Toisella kissalla diabetes äityi niin pahaksi että ei hoidot auttaneet, makasi vain velttona ja joi hirveät määrät vettä. Uskon että kulkurina ollessaan oli syönyt jotain myrkyllistä ja muutkin sisäelimet viottuneet. Kaksi vuotta vietti meillä hyvää kissan elämää, insuliinipiikkien varassa.
        Nykyinen kissa on terve, seuraan tarkasti sen vointia.


      • eppu2 kirjoitti:

        Kertokaapa ajatuksianne tästä eläineutanasiasiasta.
        Minun sisälläni se on aiheuttanut ristiriitaa.

        "eppu2"

        Joku aika sitten jankutin:

        "Pari vuotta sitten, kun viimeksi kirjoiteltiin koirasta ja sen haukusta.
        Aika-lailla samoin kirjoituksinkin.
        Kirjoitin tämän muiston:
        Kaveri ampui Pysty-Korvansa.
        Ei haukkumisen vuoksi, vaan Koirasta tuli vanha ja käheä-ääninen.
        Hän teetti nahkasta rukkaset.
        Metsästys-koiran karva on tuuheata ja lämpöistä.
        Sanoi kaveri.
        -
        Muistakaa vanhukset siis kurlata ennen Karaokea."

        H.


    • reppuriika

      Nuorena minulla (ja olivat kodin yhteisiä) oli lemmikkeinä kissa ja koira ja kani. Sitten jo omassa kodissa koira. Olen aina toivonut että lemmikit saisivat elää kauan ja nukkua sitten pois ilman "pois avustamista". No niin tapahtui lapsuudenkodin kissalle, josta aikaisemmin kerroin ja koiralleni ja kanille. Ne kuolivat itsestään. Muutama koira ja kaksi kissa kuolivat tapaturmaisesti tai vain hävisivät tietämättömiin. Yhden koiran isä jouti ampumaan, kun sairastui jononkin penikkatautiin.

      Vain viimeisin koirani jouduin lopetuttamaan ja annoin sen erään seurakuntamme metsämiehen matkaan. En voinut ottaa sitä omakotitalosta kerrostaloon, koska ei siitä olisi tullut mitään. Muistan vieläkin se koiran viimeisen katseen, kun se katsoi perääni aivan kuin aavistaen että nyt hylkään ja jätän. Tavallisesti se ei edes lähtenyt vieraaseen autoon, jos en ensin itse astunut ensin. Silloin se totteli kuin kohtaloonsa alistuen ja istui miehen takapenkillä syvä suru ja pelko silmissä. Jälkeenpäin se mies vain totesi, että nyt se sitten on koirien taivaassa. En halunnut tietää sen tarkemmin yksityiskohtia, en edes minne oli se haudannut. Oli vain toivomukseni hautaa sitten maahan ettei jää petojen raadeltavaksi. Koira oli vielä terve, 13-vuotias ja olisi saattanut elää vielä kolme tai neljä vuotta. Saman pentueen kaksi muuta eli noin 17-vyotiaaksi ja emä 16-vuotiaaksi.

      Nykyään monet toivovat ihmiselle kuolinpiikkiä ja minä en antaisi sitä edes lemmikille. Kun eläimen hoitoon ei ole satsattu niin perusteellisesti, niin olen sitä mieltä erittäin sairas eläin, joka kokee kipua ja elämä alkaa olla vain kärsimystä, niin pitäähän se lopettaa. Kuitenkaan pelkkä vanhuus, aistien heikkeneminen ei tarvitse olla välttämättä syy eläminen tappamiselle.
      Olen sitä mieltä että kun vain eläinkin saisi elää sen aikansa täällä ja nukkua sitten luonnollisesti pois. Tätä ei voi soveltaa tuotantoeläimiin.

    • reppuriika

      Nykyään harjaavat kissoilta ja koirilta jopa hampaita. Ei se kyllä lajiominainen käytös ole alistua sellaiseen. Ei kai se eläin kärsi, jos asteittain opettaa hoitotoimenpiteet pennusta alkaen. Koira ja kissa ovat pitkäikäisiä lemmikkejä ja parasta olisi opettaa ja pitää hoito - ja lääkkeenottotaitoja jatkuvasti yllä, koska varmasti tulee eteen tilanne että joutuu lääkekuurille.
      Kerran joutui koirani viikon kuurille. Toinen lääke annettiin ruuan mukana ja toinen piti antaa ruiskulla kurkkuun. Ihan hyvin se onnistui vaikka koirani oli 18 kg painava.

      • eppu2

        Minulla oli ensin korvatippojen laitossa vaikeuksia, kun otin kissan syliin ja siinä yritin.
        Sitten keksin, kun kissa kökötti sängyllä, kumarruin se yli, siinä sain ihan hyvin käännettyä korvanlehtiä ja tiputettua lääkkeen.
        Ei meidän porukassa kyllä harjata kissojen eikä koirien hampaita.
        Koirat saa jotain semmosia luita, jotka hoitaa hampaita.
        Jos kissalle jotain tulee suuhun vien lääkäriin, muutenkin lääkäri katsoo suuhun kun käydään jollain asialla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe