Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten kohtelemme lähimmäistämme?

K_Ohtelija

Kyllähän Erkki Hurtigin kohtelu saisi ”Synnintuntoakin” herättää, mutta lienee turha asiaa täällä ihan alusta saakka kerrata. Harmittaa vain niiden puolesta, jotka eivät ehtineet tärkeää keskustelua nähdä.

Edellisessä ketjussa Armolaulu lainasi Päivämiestä: ”Yhdessä todettiin, että uskovainen ihminen tai ihmisjoukko voi erehtyä, mutta kokonaisuutena Jumalan seurakunta on Pyhän Hengen ohjaamana erehtymätön.” Lainaus oli pitempikin, mutta en nyt sitä muista.

Tätä ”koko seurakunta ei voi erehtyä” -lausumaa on toistettu lähes mantran tavoin. Lause jää ontoksi ja merkityksettömäksi, jos ei kerrota mikä tuo ”koko seurakunta” on ja mistä sen erehtymättömät lausunnot on kuultavissa.

Toisaalta ”uskovainen ihminen tai ihmisjoukko voi erehtyä”. Eikö paikallinen rauhanyhdistys ole juuri tällainen ihmisjoukko? Se siis voi erehtyä (jopa opillisissa asioissa) – siis myös tekemissään sitomispäätöksissä, vaikka niissä on kyse ihmisen autuudesta!

Vääräkin sitomispäätös edellyttää ymmärtääkseni ”seurakunnan” yksimielisyyttä. Erimieliset (jos jäävät vähemmistöksi) pitäisi kai julistaa eriseuraisiksi ja erottaa. Yksimielisyyden vaatimuksen räikeä rikkomus on tämä ”yksityispanna”. Erkin sanoin: ”Yksityispannaa tarvitaan siksi nykyaikana, kun seurakunta ei enää vaieten välttämättä hyväksy sitomista.”

Koko sitomiskäytäntö on siis nykyisin melkoisessa opillisessa kriisissä (jos lienee ollut ennenkin). Tämän asian selkeä ilmitulo lienee Erkin tapauksen ainoa myönteinen seikka. Jospa se viimein johtaa myös käytännön muuttumiseen.

Ehkä nämä ajatukset edes hiukan lievittävät tuskaasi, Erkki. Et ole yksin, eikä kärsimyksesi ole ollut turha. Sinulle toivon uskoa ja jaksamista taistelussa oikean asian puolesta.

12

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossa_halu-

      taan "muuttaa käytäntöjä".

      KOko kirjoituksessa ei kuitenkaan ole sanallakaan viitattu Raamatussa ilmoitettuun JUmalan sanaan? Eriseuraisten venkoilua?

    • Onkohan_se_Erkki

      Hurtig saanut synnintuntoa siitä, erttä väkisin halusi rukkoilla homoparien puolesta? Lieneekö itsekin homo? Homostelkoot salaa kammiossaan, mutta älköön tyrkyttäkö saastaisia tapojaan muille.

    • Kuka_se_tämä

      mainittu Erkki Hurtig on? Ehkä sen tohtorismuijan puolisi, joka kirjoitti oikein paskaisen valemuistoihin perustuvan juoirukirjan, jossa oli paljon lueteltu ihmisten tekemiä syntejä ja rikoksi ja sitten se akka lopulta päätti, että koko Jumalan valtakunta on täysi paska.

      • juntille

        Opettele kirjoittamaan, paska-lahkon juntti. Poistu pimeydestä.


      • Onneksi_sinä
        juntille kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan, paska-lahkon juntti. Poistu pimeydestä.

        olet taitava kirjoittaja. Tuon laajan, tutkielmanluonteisen hengentuotteesi nautiskeltuani olen aivan ihmeissäni ja uskon pärjääväni tällä mukavasti iltapäivään, kunnes taas käväisen nuuhkaisemassa tuota aikaansaannostasi.


    • Aloituksen_teksti

      vahvasti haiskahtaa eriseuranrakentaja Markus Kortesniemen tekstiltä

      • Se_oikea_taitaa

        olla Markku Korteniemi. Se on aina vähän oppositiossa, mutta se uskoo, että sekopäisen isänsä saarnaaja Pauli Korteniemen maineella pääsee lopulta taivaan kotiin vaikka käyttäisikin aikansa etupäässä vittuilemiseen ja nuoren kukkomaisen pappispoikansa Joonan ja tämän sievän tyttöystävän Roosan paapomiseen; niillä on jossakin jokin yhteinen blogi. Se oli tämä Pauli Korteniemi, joka oli ansiokas kehittelemään Raamattuun perustumattomia hevosvaunutarinoita, koska mielikuvitusta riitti. Joku oli sen hassun saarnan kerran laittanut palstallekin.


    • valonpäivämies

      Koko seurakunnan erehtymätön ääni on täysin aikaan sidottua. Jolloinkin se on ollut Raattamaa, Jolloinkin Heikki Jussila, Jolloinkin Heikki Saari&Einari Lepistö.
      Nykyään ihan selvästi varotaan rakentamasta Jumalan valtakunnan ääntä voimakkaimpien saarnaajien ympärille, ja sanomalehti Päivämies on ottanut koko seurakunnan äänen roolin.

    • Basuuna

      Kirkon homoaktiivisuus on jäänyt täysin keskustelun ulkopuolelle vl-liikkeessä. Ei riitä se, että papilla on omantunnonvapaus siunata tai olla siunaamatta. Nähtiinhän se naispappeudenkin kohdalla. Kukaan ei voi kieltäytyä yhteistyöstä naispappien kanssa. Pappisura on kieltäytyjän kohdalla katkennut kuin seinään. Samoin käy homokirkon papeille, jotka kieltäytyvät siunaamasta (mikähän virka silläkin siunauksella on). Tässä asiassa vl-liike on pistänyt pään pensaaseen, ettei kukaan vaan kiinnitä mitään huomiota, taikka pyydä selkeää basuunan ääntä homoliitoista.

      • Joona_ja_Roosa

        kuitenkin blogissaan hehkuttavat homojen puolesta.


      • ghjklö

        En usko.


    • ghjklö

      Lainaus Joonan ja Roosan blogista:
      "Suurin kysymysmerkki Askolan läsnäolossa liittyy siihen, miten se sopii hänen rooliinsa piispana eli kristillisen kirkon kaitsijana (ἐπίσκοπος). Eräs piispan tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia, että Kristuksen ja apostolien katoliselle eli universaalille kirkolle antama uskon talletus (depositium fidei) säilyy hänen kaitsemissaan seurakunnissa puhtaana ja turmeltumattomana. Raamatun ja kristillisen kirkon universaalin 2000-vuotisen tradition mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto, ja kaikissa avioliiton ulkopuolisissa suhteissa on kysymys vakavasta synnistä. Menemällä gaalaan Askola ei edistänyt tämän totuuden puhtaana säilymistä vaan himmensi ja hämmensi sitä entisestään. Näin hän toiminnallaan vaurioitti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon muutenkin surkuteltavaa hengellistä tilaa entisestään."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2348
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2123
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      79
      1745
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1557
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1546
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1495
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1459
    8. 55
      1323
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      78
      1268
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe