totuuden torvi vaiko
sellainen tyyppi joka on aina samaa mieltä
nyt ei puhuta mistään tarpeen mukaan
eikä siitä että osaa luovia siinä keskivälillä :)
kumpi on parempi
104
942
Vastaukset
Aika-lailla turha kysymys.
Koska koskaan et voi olla 100-varma mistään.
Joten minun puolestani saavat jutu elää elämäänsä.
Ainoastaan ilmi-selvät, päästä-keksityt voi, voi-valitukset sekä sairas-kertomukset saavat pattini särkemään.
H.- eppu2
Juurihan Sinä pitkän sairaskertomuksen silmäleikkauksestasi kerroit (hyvin kerroitkin) ja nyt sanot, että ne saavat pattisi särkemään.
eppu2 kirjoitti:
Juurihan Sinä pitkän sairaskertomuksen silmäleikkauksestasi kerroit (hyvin kerroitkin) ja nyt sanot, että ne saavat pattisi särkemään.
"eppu2"
Ei saa kiusata. :)
Neito muistaa ihan hyvin että kerroin tekeväni selostuksen toisten vanhusten iloksi, huviksi ja hyödyksi.
Etenkin siksi, että turhat pelot hälvenevät.
H.- New-age
Ja tuon viimeisen virkkeen jälkeen hän (Isohoo) hihittää hiljaa partaansa. Jep. Jep. Isku tiedostooni.👸
Omat mielipiteet, jos ovat eri ovat eri ja jokaisella on oikeus niihin.
Mutta ajatukset jos perustuvat vihamielisiin asenteisiin, tuleepa miettineeksi, mikä ongelma oikein on. Toisen ymmärryksen tavoittamiseksi myös kirjoitustapa ratkaisee. Sarkasmin tai "oman huumorin" joku käsittää (ehkä) ihan päinvastoin. Nähty on. Itse asia jää pimentoon. Toisaalta on hyvä, että on varaa kehittyä ettei tule tunne= harha, että on erittäin hyvä ellei täydellinen. eppu2 kirjoitti:
Juurihan Sinä pitkän sairaskertomuksen silmäleikkauksestasi kerroit (hyvin kerroitkin) ja nyt sanot, että ne saavat pattisi särkemään.
Paitsi se että itselleni tehtiin lähes samaan aikaan samanlainen leikkaus. Kun yritin kertoa siitä minut leimattiin hänen kertomansa kopioijaksi.
- eppu2
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Ei saa kiusata. :)
Neito muistaa ihan hyvin että kerroin tekeväni selostuksen toisten vanhusten iloksi, huviksi ja hyödyksi.
Etenkin siksi, että turhat pelot hälvenevät.
H.Juu-u kyllä minä muistan, että hyvää olit tekemässä kertomuksellasi.
Mutta entäs se hauki, se on vielä kynimättä. - eppu2
mielikki.mummo kirjoitti:
Paitsi se että itselleni tehtiin lähes samaan aikaan samanlainen leikkaus. Kun yritin kertoa siitä minut leimattiin hänen kertomansa kopioijaksi.
Huomasin kyllä, että H:ta harmitti, kun tiesit saman siitä asiasta, kun hänkin ja muutkin tiesivät Sinun tietävän.
- New-age
mielikki.mummo kirjoitti:
Paitsi se että itselleni tehtiin lähes samaan aikaan samanlainen leikkaus. Kun yritin kertoa siitä minut leimattiin hänen kertomansa kopioijaksi.
Minä kyllä muistan, kun kerroit meneväsi. No, operaation jälkeen luulin, että olet = IsoHoo.
Sanoisin, et älä välitä. Ei kannata. Olisin iloinen, kun se mullakin olisi jo takana. New-age kirjoitti:
Minä kyllä muistan, kun kerroit meneväsi. No, operaation jälkeen luulin, että olet = IsoHoo.
Sanoisin, et älä välitä. Ei kannata. Olisin iloinen, kun se mullakin olisi jo takana.Kyllä näkö on parantunut, näkee terävämmin ja kirkkaammat värit.
On vielä vaivalloista sähläämistä kahdenlaisten silmätippojen kanssa ja pitää muistaa varoa että ei hankaa vahingossa silmiään.
Sanoivat että aika usein tulee jonkinlainen jälkikaihi, kysyin miten sen huomaa, näkö alkaa kuulemma uudelleen sumenemaan. Sen voi korjata uusintaleikkauksella.- ei.kummempaa
mielikki.mummo kirjoitti:
Kyllä näkö on parantunut, näkee terävämmin ja kirkkaammat värit.
On vielä vaivalloista sähläämistä kahdenlaisten silmätippojen kanssa ja pitää muistaa varoa että ei hankaa vahingossa silmiään.
Sanoivat että aika usein tulee jonkinlainen jälkikaihi, kysyin miten sen huomaa, näkö alkaa kuulemma uudelleen sumenemaan. Sen voi korjata uusintaleikkauksella.Jälkikaihi hoidetaan laserilla.
- eppu2
Ei kumpikaan.
Kyllä elämässä pitäisi aina osata harkita, mikä on viisasta milläkin hetkellä.
Totuuden torven ja nyökyttelijänhän ei tarvitse käyttää järkeään.
Sitäpaitsi totuudetkin voi kertoa monella tapaa, ei välttämättä tarvitse ´´torveta.´´mutta jos just sillä hetkellä tietää olevansa oikeessa
ja sanoo sen totuuden torvena
niin pitäskö ruveta myötäileen ettei se nyt sit niin ookkaan
toki aina pitää käyttää järkeä mitä sanoo ja mitä ei
ainakin ihan oikeessa elämässä
sää vastasit just niin kun mää sanoin että ei mitään välimuotoa
vaan joko tai :)- Heikunkeikku
"eppu2"
Hiton hyvän sanan keksit: torveta.
Joo, ei välttämättä tarvitse "torveta".
Kaiken kaikkiaan eppulainen naputteli niin hyvän vastauksen, että voin vaan sanoa, että olen prikulleen samaa mieltä kanssasi.
Juuri noin minäkin olen mieltä. aina.i.ankeinen kirjoitti:
mutta jos just sillä hetkellä tietää olevansa oikeessa
ja sanoo sen totuuden torvena
niin pitäskö ruveta myötäileen ettei se nyt sit niin ookkaan
toki aina pitää käyttää järkeä mitä sanoo ja mitä ei
ainakin ihan oikeessa elämässä
sää vastasit just niin kun mää sanoin että ei mitään välimuotoa
vaan joko tai :)Riippuu vähän kenen kanssa puhun :)
Yleensä totuuden torvena.
Mutta on ihmisiä joille ei taas voi kertoa totuutta, vaan se on kerrottava silleen pehmeesti.
(Haluat kuulla totuuden? Et osaa käsitellä totuutta :) -tyyppi, kuin Jack Nicholsonin sanomana.Heikunkeikku kirjoitti:
"eppu2"
Hiton hyvän sanan keksit: torveta.
Joo, ei välttämättä tarvitse "torveta".
Kaiken kaikkiaan eppulainen naputteli niin hyvän vastauksen, että voin vaan sanoa, että olen prikulleen samaa mieltä kanssasi.
Juuri noin minäkin olen mieltä.mutta jos on vaan kaks vaihtoehtoo.
Paloma.se.co kirjoitti:
Riippuu vähän kenen kanssa puhun :)
Yleensä totuuden torvena.
Mutta on ihmisiä joille ei taas voi kertoa totuutta, vaan se on kerrottava silleen pehmeesti.
(Haluat kuulla totuuden? Et osaa käsitellä totuutta :) -tyyppi, kuin Jack Nicholsonin sanomana.tietysti on asioita joita ei voi sanoo suoraan
ainahan se riippuu tilanteesta
mutta nyt ajattelin vaan näitä kahta vaihtoehtoa
koska on olemassa niitä totuuden torvia niinkun mää
ja sit on niitä jotka aina toisia miellyttääkseen on samaa mieltä
mutta mää tykkään kyllä enemmän totuuden torvista
eikä sen totuuden torven tarvii aina negatiivista sanoo
voi sanoo napakasti hyviäkin asioita.- eppu2
aina.i.ankeinen kirjoitti:
mutta jos just sillä hetkellä tietää olevansa oikeessa
ja sanoo sen totuuden torvena
niin pitäskö ruveta myötäileen ettei se nyt sit niin ookkaan
toki aina pitää käyttää järkeä mitä sanoo ja mitä ei
ainakin ihan oikeessa elämässä
sää vastasit just niin kun mää sanoin että ei mitään välimuotoa
vaan joko tai :)En sitä tarkoittanut, että pitäisi ruveta myötäilemään.
Sanotaan vaikka niin, että sen torven voi kietoa vaikka villasukkaan ja käyttää sitä silti. eppu2 kirjoitti:
En sitä tarkoittanut, että pitäisi ruveta myötäilemään.
Sanotaan vaikka niin, että sen torven voi kietoa vaikka villasukkaan ja käyttää sitä silti.ai ettei se törähdä niin täysillä ;)
- New-age
Tää oli paha hihihh sori kuolen nauruun, niinkuin Paloma petolinnun piip... rupes tuntumaan perjantailta....apua yritän vakavoitua..😎
paloma kirjoitti niinkun asia on :)
kyllä sellasia ihmisiä löytyy jotka sanoo töräyttää
tonkin asian toiselle
mutta uskoisin että se sukupolvi on kuolemassa jo sukupuuttoon.- eppu2
aina.i.ankeinen kirjoitti:
ai ettei se törähdä niin täysillä ;)
Just noin aattelin.
eppu2 kirjoitti:
En sitä tarkoittanut, että pitäisi ruveta myötäilemään.
Sanotaan vaikka niin, että sen torven voi kietoa vaikka villasukkaan ja käyttää sitä silti.Kyllä märäntynyt hauki haisee villasukan läpikin.
aina.i.ankeinen kirjoitti:
paloma kirjoitti niinkun asia on :)
kyllä sellasia ihmisiä löytyy jotka sanoo töräyttää
tonkin asian toiselle
mutta uskoisin että se sukupolvi on kuolemassa jo sukupuuttoon.Mutta mitäs sillä on väliä, jos toinen niin sanoo. Sehän on vain hänen rehellinen mielipiteensä (ja sellaisena se pitää ottaa), eikä välttämättä absoluuttinen totuus.
- eppu2
Tellukka kirjoitti:
Kyllä märäntynyt hauki haisee villasukan läpikin.
Nyt meni ´´puurot ja vellit´´ sekaisin.
Tellukka kirjoitti:
Mutta mitäs sillä on väliä, jos toinen niin sanoo. Sehän on vain hänen rehellinen mielipiteensä (ja sellaisena se pitää ottaa), eikä välttämättä absoluuttinen totuus.
siinähän se just onkin kumpi on parempi
ja mun mielestä totuuden torvi
mutta ite en sanois ihan kaikkee niinkun jo oon tuonu esille
ja mulle kyllä voi sanoo se ei haittaa
ehkä kumminkin menee jokunen hetki sulatelle
jos sanotaan jotain kovinkin negatiivista,eppu2 kirjoitti:
Nyt meni ´´puurot ja vellit´´ sekaisin.
Mistäs keksitkin noin omaperäisen sanonnan?
aina.i.ankeinen kirjoitti:
siinähän se just onkin kumpi on parempi
ja mun mielestä totuuden torvi
mutta ite en sanois ihan kaikkee niinkun jo oon tuonu esille
ja mulle kyllä voi sanoo se ei haittaa
ehkä kumminkin menee jokunen hetki sulatelle
jos sanotaan jotain kovinkin negatiivista,On se siitäkin paljon kiinni kuinka tuttuja ollaan keskenään. Oman perheen kesken voi sanoa paljon ronskimmin kuin jollekin puolitutulle.
- eppu2
Tellukka kirjoitti:
Mistäs keksitkin noin omaperäisen sanonnan?
No kun mä aattelin, että Sinä ymmärrät omaperäisyyttä kaikkein paremmin.
Tellukka kirjoitti:
On se siitäkin paljon kiinni kuinka tuttuja ollaan keskenään. Oman perheen kesken voi sanoa paljon ronskimmin kuin jollekin puolitutulle.
en mää kyllä oman perheenkään kesken
kovin negatiivisia asioita sanoo töksäytä
jokainen on oma persoonansa ja saa olla
sellanen kun on
tietysti kielenkäyttö muuten on ronskimpaa
mutta mulla on se kyllä kohtuudella aina ronskia :)
Mieluummin torvi kuin tarpeeton.
Yksi opettajani sanoi aikoinaan, en tiedä mistä hän sen oli saanut:
Jos on kaksi ihmistä, jotka ovat kaikesta samaa mieltä, niin toinen heistä on tarpeeton.nimenomaan
mutta tietty on joitain asioita mitä ei voi sanoo suoraa
vaikka ajatteliskin niin mutta uskon että sellaset
jutut tulee lähinnä lasten suusta
tai sitten ilkeitten ja sellaisten ihmisten joilla on itsellä ongelmia
itsensä kanssa
mutta yleensäkkin jos keskustellaan niin
parempi on sanoo se oma mielipide eikä myötäillä muiden.aina.i.ankeinen kirjoitti:
nimenomaan
mutta tietty on joitain asioita mitä ei voi sanoo suoraa
vaikka ajatteliskin niin mutta uskon että sellaset
jutut tulee lähinnä lasten suusta
tai sitten ilkeitten ja sellaisten ihmisten joilla on itsellä ongelmia
itsensä kanssa
mutta yleensäkkin jos keskustellaan niin
parempi on sanoo se oma mielipide eikä myötäillä muiden.Sitten voi jättää sanomatta kokonaan, jos ei voi sanoa suoraan.
Minulle kun sanotaan silleen hienovaraisesti vihjaillen, kierrellen kaarrellen, ikäänkuin peläten kuinka reagoin kuullessani totuuden, niin jätän kuuntelematta, heittäydyn etten ymmärtänyt ollenkaan.
Inhoan käärmeitä ja niissä inhottaa eneiten se luikerteleva liike.Tellukka kirjoitti:
Sitten voi jättää sanomatta kokonaan, jos ei voi sanoa suoraan.
Minulle kun sanotaan silleen hienovaraisesti vihjaillen, kierrellen kaarrellen, ikäänkuin peläten kuinka reagoin kuullessani totuuden, niin jätän kuuntelematta, heittäydyn etten ymmärtänyt ollenkaan.
Inhoan käärmeitä ja niissä inhottaa eneiten se luikerteleva liike.mulla on jotain sellasia mitä mää en sano suoraa
en negatiivista ihmisen ulkonäöstä
en arvostele hänen omia valintojaan
ja ne pitää aika paljon asioita sisällään
mutta vielä on paljon asioita joista keskustellaan
ja suoraan kyllä mielipiteeni sanon
enkä myöskään tykkää jos saa arvella rivien välistä mitä toinen tarkoittaa.Tellukka kirjoitti:
Sitten voi jättää sanomatta kokonaan, jos ei voi sanoa suoraan.
Minulle kun sanotaan silleen hienovaraisesti vihjaillen, kierrellen kaarrellen, ikäänkuin peläten kuinka reagoin kuullessani totuuden, niin jätän kuuntelematta, heittäydyn etten ymmärtänyt ollenkaan.
Inhoan käärmeitä ja niissä inhottaa eneiten se luikerteleva liike.mulla on jotain sellasia mitä mää en sano suoraa
en negatiivista ihmisen ulkonäöstä
en arvostele hänen omia valintojaan
ja ne pitää aika paljon asioita sisällään
mutta vielä on paljon asioita joista keskustellaan
ja suoraan kyllä mielipiteeni sanon
enkä myöskään tykkää jos saa arvella rivien välistä mitä toinen tarkoittaa.no nyt tää mun aparaatti rupes taas
laittaan kommentteja kahteen kertaan
no meneepähän paremmin perille :D- New-age
aina.i.ankeinen kirjoitti:
mulla on jotain sellasia mitä mää en sano suoraa
en negatiivista ihmisen ulkonäöstä
en arvostele hänen omia valintojaan
ja ne pitää aika paljon asioita sisällään
mutta vielä on paljon asioita joista keskustellaan
ja suoraan kyllä mielipiteeni sanon
enkä myöskään tykkää jos saa arvella rivien välistä mitä toinen tarkoittaa.Minusta olisi kyllä hyvä oppia kysymään, hei mitä sä tarkoitat, jos tuollaisia tilanteta olisi. Voihan tekeytyä tyhmäksi: "Nyt en oikein ymmärrä". Muutoin saattaa jäädä märehtimään jotain mitätöntä asiaa. Samoin, jos joku sinun mielestäsi ei tee ihan niitä parhaita ratkaisuja, niin voisitko ehdottaa : "Kannattaisiko sinun ...plaap plaap. Toinen ei myönnä, mutta saattaa kuitenkin kuulla/kuunnella ja voi päätyä sinun ehdotukseesi ja esittää sen omanaan.
Puuttuminen ärsyttää kaikkia. - eppu2
Tellukka kirjoitti:
Sitten voi jättää sanomatta kokonaan, jos ei voi sanoa suoraan.
Minulle kun sanotaan silleen hienovaraisesti vihjaillen, kierrellen kaarrellen, ikäänkuin peläten kuinka reagoin kuullessani totuuden, niin jätän kuuntelematta, heittäydyn etten ymmärtänyt ollenkaan.
Inhoan käärmeitä ja niissä inhottaa eneiten se luikerteleva liike.Sellaiset totuudet, joilla ei ole mitään merkitystä oikeasti voi jättää sanomatta.
aina.i.ankeinen kirjoitti:
mulla on jotain sellasia mitä mää en sano suoraa
en negatiivista ihmisen ulkonäöstä
en arvostele hänen omia valintojaan
ja ne pitää aika paljon asioita sisällään
mutta vielä on paljon asioita joista keskustellaan
ja suoraan kyllä mielipiteeni sanon
enkä myöskään tykkää jos saa arvella rivien välistä mitä toinen tarkoittaa.Ulkonäöstä?
Miksi siitä menisin kommentoimaan mitään, jos ei toinen kysy.
Jos kysyy, niin kyllä minä sanon ihan suoran mielipiteeni.Tellukka kirjoitti:
Ulkonäöstä?
Miksi siitä menisin kommentoimaan mitään, jos ei toinen kysy.
Jos kysyy, niin kyllä minä sanon ihan suoran mielipiteeni.negatiivista ihmisen ulkonäöstä....
jos esim joku sanoo mulle että hänen hiuksensa on ihan hirveet
niin en mene sanomaan että niin onkin
tai jos joku sanoo että tää vaate ei sovi hänelle ollenkaan
en todellakaan mee sanoon että joo ei sovikkaan
lähinnä tätä tarkoitin.- New-age
Minusta tuo opettaja on ollut mielipiteineen huippuilkeä.
Jos lapsille menee noin sanomaan, jotain puuttuu kanootista.
Mielestäni ei mitään viisasta tuossa. New-age kirjoitti:
Minusta tuo opettaja on ollut mielipiteineen huippuilkeä.
Jos lapsille menee noin sanomaan, jotain puuttuu kanootista.
Mielestäni ei mitään viisasta tuossa.Siinä olikin sana "jos".
Oletko koskaan nähnyt kahta ihmistä, jotka ovat ihan kaikesta samaa mieltä?
Sehän oli lupaus olla vapaasti eri mieltä asioista.
Olisiko hänen mielestäsi pitänyt korostaa sellaista, että kaikkien on oltava samaa mieltä kaikesta?- New-age
Entä yksi tai kolme. Edelleen mielestäni opettaja oli ilkeä. Ei hän opettavainen ollut. Mitä, jos olisi jättänyt lapsen/lapset itse oivaltamaan. Mikä oli opettajan ongelma? Toinen on ehkä harkitseva ja toinen ei. Toinen on nopea reagoimaan toinen ei.
Tavallaan sama asia. Olen epävarma osaanko "sanoa", mitä tarkoitan. Kaikilla voi silti olla mielipide!! Ei niitä kaikenaikaa tarvitse testata. Eikös tuo opettaja ollut sieltä ajalta miekka ja kirves? - New-age
Tellukka kirjoitti:
Ulkonäöstä?
Miksi siitä menisin kommentoimaan mitään, jos ei toinen kysy.
Jos kysyy, niin kyllä minä sanon ihan suoran mielipiteeni.Jokaisen ulkoinen habitus on kunkin omaa persoonallisuutta.
5-vuotias voi sanoa kaupan jonossa, että jollakin on rumat kengät tai äiti, mikä täällä haisee. Yksi huolimaton kommentti alkaa elämään omaa elämää, eikä sitä voi pois ottaa.
On mielipiteitä on. Kaikki aatokset eivät ole julkaisukelpoisia.
Suusta voi lennellä sammakoita. New-age kirjoitti:
Entä yksi tai kolme. Edelleen mielestäni opettaja oli ilkeä. Ei hän opettavainen ollut. Mitä, jos olisi jättänyt lapsen/lapset itse oivaltamaan. Mikä oli opettajan ongelma? Toinen on ehkä harkitseva ja toinen ei. Toinen on nopea reagoimaan toinen ei.
Tavallaan sama asia. Olen epävarma osaanko "sanoa", mitä tarkoitan. Kaikilla voi silti olla mielipide!! Ei niitä kaikenaikaa tarvitse testata. Eikös tuo opettaja ollut sieltä ajalta miekka ja kirves?Siksi minusta kai sitten näin oppimaton tulikin.
Hyvä, että kirjoitit tuon "minun mielestäni", sillä nyt voin jättää sen vain sinun mielipiteeksesi, enkä ota sellaisena, että pitäisit sitä itsekään tosiasiana.New-age kirjoitti:
Jokaisen ulkoinen habitus on kunkin omaa persoonallisuutta.
5-vuotias voi sanoa kaupan jonossa, että jollakin on rumat kengät tai äiti, mikä täällä haisee. Yksi huolimaton kommentti alkaa elämään omaa elämää, eikä sitä voi pois ottaa.
On mielipiteitä on. Kaikki aatokset eivät ole julkaisukelpoisia.
Suusta voi lennellä sammakoita.No sitähän me ollaan muutkin jo sanottu.
Miksi kertaat toisten kirjoittamaa?- New-age
Ei pidä paikkaansa. Laitapa tekstit kronologiseen järjestykseen.
Rupesit yhtäkkiä kirjoittamaan hunksia...loppuiko sanat? Hunksz katosi ja sinä pulpahdit Hmmm
Tässä Suomi24 on ohjelmavirhe. Ei luo robottia jokaisen kommentin alle. Joutuu etsimään paikka, mistä kommentin saa ulos. Tämänkin olen kirjoittanut 3 kertaa. Tai päivityksessä on viive, ennen kuin tuo robotti ilmestyy, yli puolen tunnin viive. Tai sitten on jokin lukumäärä kommentteja, minkä kerralla sulattaa, ennen kuin sallii uusia.
Eli ohjelma mennyt "kehittelyssä" takaperin. Ei toimi kuin pankki! aina.i.ankeinen kirjoitti:
mulla on jotain sellasia mitä mää en sano suoraa
en negatiivista ihmisen ulkonäöstä
en arvostele hänen omia valintojaan
ja ne pitää aika paljon asioita sisällään
mutta vielä on paljon asioita joista keskustellaan
ja suoraan kyllä mielipiteeni sanon
enkä myöskään tykkää jos saa arvella rivien välistä mitä toinen tarkoittaa.Onhan otettava huomioon että ihminen ei kerta kaikkiaan halua jostakin puhua.
Silloin voi vaan kysyä (oletukseni että tuttu) jotenkin että minusta tuntuu että sinua vaivaa jokin. Hakuatko puhua asiasta. Toisella on oikeus vastata ei.
Riippuen kuka puhekumppanisi oli voit jo siitä tehdä johtopäätöksiä.
Ihmissuhteet ovat monimutkaisia.Tellukka kirjoitti:
Sitten voi jättää sanomatta kokonaan, jos ei voi sanoa suoraan.
Minulle kun sanotaan silleen hienovaraisesti vihjaillen, kierrellen kaarrellen, ikäänkuin peläten kuinka reagoin kuullessani totuuden, niin jätän kuuntelematta, heittäydyn etten ymmärtänyt ollenkaan.
Inhoan käärmeitä ja niissä inhottaa eneiten se luikerteleva liike.Ei kierrellen, kaarrellen.
Vaan itse asiaan: haluaisin että puhuttaisiin nyt tästä.......
Ei niin että mitä vittuu noi misut sun tietokeneella tekee tai missä helvetissä käyt kun kauppareissu kestää.
Sen saman asian voi esittää lukemattomilla eri tavoilla varsinki vastapuolen tuntien.
Hyvällä lykyllä voisi saada jonkin sorton vastauksen myös.New-age kirjoitti:
Jokaisen ulkoinen habitus on kunkin omaa persoonallisuutta.
5-vuotias voi sanoa kaupan jonossa, että jollakin on rumat kengät tai äiti, mikä täällä haisee. Yksi huolimaton kommentti alkaa elämään omaa elämää, eikä sitä voi pois ottaa.
On mielipiteitä on. Kaikki aatokset eivät ole julkaisukelpoisia.
Suusta voi lennellä sammakoita.toisaalta noi asiat on opetettavissa viisvuotiaillekkin
ettei ketään saa arvostella ulkonäön tai pukeutumisen mukaan
tai yleensäkkään minkään muunkaan mukaan mikä poikkee valtaväestöstä
en oo oman tyttärenpoikani suusta kuullu koskaan
kummastelua kenestäkään ihmisestä
ja paljon oon hänen kanssaan kulkenu pitkin ja poikin
ja hän on nyt kuusvuotias eskarilainen.160653 kirjoitti:
Onhan otettava huomioon että ihminen ei kerta kaikkiaan halua jostakin puhua.
Silloin voi vaan kysyä (oletukseni että tuttu) jotenkin että minusta tuntuu että sinua vaivaa jokin. Hakuatko puhua asiasta. Toisella on oikeus vastata ei.
Riippuen kuka puhekumppanisi oli voit jo siitä tehdä johtopäätöksiä.
Ihmissuhteet ovat monimutkaisia.ei mua vaivaa mikään
sain ton ajatuksen tuolta facen puolelta
kun luin jonkun aforismin niinkun aina niitä lueskelen
ja siitä sain idean että teenpä tällaisen aloituksen
ja aika mielenkiintoisia kommentteja on tullu :)160653 kirjoitti:
Ei kierrellen, kaarrellen.
Vaan itse asiaan: haluaisin että puhuttaisiin nyt tästä.......
Ei niin että mitä vittuu noi misut sun tietokeneella tekee tai missä helvetissä käyt kun kauppareissu kestää.
Sen saman asian voi esittää lukemattomilla eri tavoilla varsinki vastapuolen tuntien.
Hyvällä lykyllä voisi saada jonkin sorton vastauksen myös.Eikös aloituksessa ollut kysymys mielipiteitten esittämisestä, eikä kuulustelusta?
Sinun kommentissasi nuo esimerkit viittaavat lähinnä tohvelisankarin rökittämiseen.
Minun mielestä voi sanoa totuuksia jos ne pystyy sanomaan silleen ettei pahoita toisen mieltä. Toisen ihmisen huomioonottaminen on aina tärkeää ja sitten kannattaa myöskin ajatella ketä se hyödyttää jos menee sanomaan esim. jonkun epämiellyttävän totuuden toiselle, tekeekö sen takia että haluaa osoittaa olevansa oikeassa vai siksi että asianosainen voi jotenkin hyödyntää sitä tietoa. Itsensä takia vaiko toisen takia.
Sanotaan nyt vaikka esimerkiksi....
että tapaamme siivojan kanssa jossain kaupungilla ja minä sanon on sulla toi tukka kuin petolinnun persie....se voi olla totuus, mutta ei ehkä sellainen totuus jonka hän haluaisi kuulla. Silloin olisi ehkä olla paree olla mainitsematta hänen uudesta petolintu-lookistaan lainkaan :) :) :)tohon asiaan mää just viittasin tellukalle
samaan aikaan kun sää kirjoitit tän kommettis
ja on asioita tietenkin mitä ei voi sanoa töräyttää suoraan.Onko sinulla yleensäkin tapana arvostella ääneen kadulla vastaantulevien ihmisten ulkonäköä ja hiuksia? Ei minulla.
Jos sinua miellyttää sanoa tukkani olevan kuin petolinnun perse, niin en minä siitä pahastu. Ajattelisin vain, että oletkohan mahtanut petolintua koskaan perspuolelta nähdäkään, sillä niin huono kuvaus melkein kaljupäisen hiuksista.Tellukka kirjoitti:
Onko sinulla yleensäkin tapana arvostella ääneen kadulla vastaantulevien ihmisten ulkonäköä ja hiuksia? Ei minulla.
Jos sinua miellyttää sanoa tukkani olevan kuin petolinnun perse, niin en minä siitä pahastu. Ajattelisin vain, että oletkohan mahtanut petolintua koskaan perspuolelta nähdäkään, sillä niin huono kuvaus melkein kaljupäisen hiuksista.Ei minullakaan. Tää oli nyt vain sellainen skenario että me tunnettais toisemme sanotaan vaikka kahdenkymmenen vuoden takaa ja sulla oli aina ollut ihana paksu punainen letti ja sitten tapaamme kaupungilla ja sä oot kyninyt tukan pois ja sulle on jäänyt vain sellainen kynitty töyhtö niskaan tai takapuoleenkuin noilla merikotkilla jotka lentävät ylitsemme....
Paloma.se.co kirjoitti:
Ei minullakaan. Tää oli nyt vain sellainen skenario että me tunnettais toisemme sanotaan vaikka kahdenkymmenen vuoden takaa ja sulla oli aina ollut ihana paksu punainen letti ja sitten tapaamme kaupungilla ja sä oot kyninyt tukan pois ja sulle on jäänyt vain sellainen kynitty töyhtö niskaan tai takapuoleenkuin noilla merikotkilla jotka lentävät ylitsemme....
Niin, en loukkaantuisi.
Luultavasti rähähtäisin nauramaan ja alkaisin epäilemään, että me ollaan jostain kautta sukua, sillä tuollainen on just meidän suvun keskeinen tapa tervehtiä toisiaan pitkän ajan jälkeen ja sitten vasta halataan.
Kyllä minä vähän yleistäisin. Ei täydellistä totuuden torvea tai mielistelijää ole olemassakaan. Ei kukaan aina mielistele tai lauo totuuksia. Yleensä ihmisillä on käytöstapoja jolla hämäävät pahimmat karikot.
Ei kumpikaan tyyppi ole hyvä jos olisi puhtaasti jompaa kumpaa.oikeessa oot että ei ehkä oo
tai jos otetaan kumpia vois olla
niin ehkä niitä jotka myöntelee
ettei vaan tuu leimatuksi millään lailla
mutta jos mennään niissä käytöstapojen rajoissa.- New-age
Virhearviointi voi tulla siinä, että oikein palavasydämisesti selittää omaa asiaansa ja huomaa, ettei herätä pätkääkään vastakaikua.
Vaikka selittäisi 10. tai 15. kerran, niin ei, voi olla itsetutkiskelun paikka. Myssy päähän ja miettiä, mikä meni mökään. Tutuillehan voi kertoa muutamalla tavulla ja perille menee. Silti voi jäädä käsittelemättömiä asioita ja ehkä paras niin.
Alttosaksofonilla voi sujua paremmin.....
- jotainkirkkaampaa
En kaipaa Syyriaa tai Kreikkaa, Roomasta sanomattakaan. "Pääministerin kolumni 60-vuotiaasta EU:sta: Suomen linja kohti Roomaa on vakaa ja kirkas". Äänestämättä parempi.
- eikäymyötäilijät
ehdottomasti totuuden torvi
Jos olisi ihan pakko päättää niin kai sitten totuuden laukoja.
Kiusaannun jos ihminen on liian innokas miellyttämään. Tulee tunne että tämä ihminen teeskentelee.mielikki.mummo kirjoitti:
Jos olisi ihan pakko päättää niin kai sitten totuuden laukoja.
Kiusaannun jos ihminen on liian innokas miellyttämään. Tulee tunne että tämä ihminen teeskentelee.sama täällä pidän totuuden torvea teeskentelemättömänä
ja taas se joka on koko ajan mielin kielin
siitä en oikeen osaa sanoo onko se lintu vai kala.- New-age
Mä olen toista mieltä. Milloin tuollainen torveilu onkin sivistymättömyyttä.
On aivan eri tilanne esim. työpaikkapalaverissa kehotetaan kertomaan mielipiteet jostain asiasta tai taloyhtiön kokoukset, joissa
käsitellään a s i o i t a.
Henkilöön menevissä asioissa on työpaikoilla, niillä fiksuilla, 0-toleranssi. Rempseän esittäminen on rooli, josta on hiuksenhieno askel loukkaamiseen tai kiusaamiseen tai pilkkaamiseen. Ne rempseät, jotka sanovat toisista ns. huvittavia asioita todennäköisesti eivät osaa nauraa itselleen vaan suhtautuvat hyvin vakavasti itseensä, koska pelkäävät, että heitä pidetään t y h m i n ä. New-age kirjoitti:
Mä olen toista mieltä. Milloin tuollainen torveilu onkin sivistymättömyyttä.
On aivan eri tilanne esim. työpaikkapalaverissa kehotetaan kertomaan mielipiteet jostain asiasta tai taloyhtiön kokoukset, joissa
käsitellään a s i o i t a.
Henkilöön menevissä asioissa on työpaikoilla, niillä fiksuilla, 0-toleranssi. Rempseän esittäminen on rooli, josta on hiuksenhieno askel loukkaamiseen tai kiusaamiseen tai pilkkaamiseen. Ne rempseät, jotka sanovat toisista ns. huvittavia asioita todennäköisesti eivät osaa nauraa itselleen vaan suhtautuvat hyvin vakavasti itseensä, koska pelkäävät, että heitä pidetään t y h m i n ä.Totuus on aina oikein---tai totuutta ei koskaan saa olla ex Suomessa.
New-age kirjoitti:
Mä olen toista mieltä. Milloin tuollainen torveilu onkin sivistymättömyyttä.
On aivan eri tilanne esim. työpaikkapalaverissa kehotetaan kertomaan mielipiteet jostain asiasta tai taloyhtiön kokoukset, joissa
käsitellään a s i o i t a.
Henkilöön menevissä asioissa on työpaikoilla, niillä fiksuilla, 0-toleranssi. Rempseän esittäminen on rooli, josta on hiuksenhieno askel loukkaamiseen tai kiusaamiseen tai pilkkaamiseen. Ne rempseät, jotka sanovat toisista ns. huvittavia asioita todennäköisesti eivät osaa nauraa itselleen vaan suhtautuvat hyvin vakavasti itseensä, koska pelkäävät, että heitä pidetään t y h m i n ä.tässähän on moneen kertaan jo puhuttu siitä
minkälaisissa tilanteissa voi olla totuuden torvi
ja eihän kukaan tahallaan loukkaa ketään ihmistä
se on tullu hyvinkin selväksi tässä ketjussa
ei tarvii olla rempsee ollakseen suorasanainen
ja rempseekin voi olla samaa mieltä kaikkien kanssa.- New-age
No voisin taas kiepauttaa asian näinkin. Mikä on se hyvä, oikea, tärkeä asia, mikä edellyttää samanmielisyyttä. Päivänpolitiikasta löytyy loputtomasti esimerkkejä. Samanmielisyys, jos on hyminää ja asiat hoidetaan päin p:tä, ei ole fiksua. Onneksi on arvostettuja asiantuntijoita, joita edes vähän kuunnellaan. Tosin esim. tämä hallitus ei kuuntele tai kuule heitä riittävästi, joten voi olla, että lähivuosina tehdään päätöksiä, mitkä vaikuttavat tulevaisuuteen huonontavasti.
Tällöin tarvitaan niitä, jotka todella arjessa tai tutkimuksillaan voivat jarrutella. Totuus, xx9 on oikeassa, on tärkeä. Paljon valheita paljastuu esim. vaalien jälkeen. Mutta, miten totuuden sanan saa perille.
Haluan siis laajentaa suhtautumista totuuteen/samanmielisyyteen.
Saksassahan tuota samanmielisyyttä oli. Erimieliset tuossa lähellä likvidoidaan.
Kahden henkilön välinen suhtautuminen on paljolti käyttäytymistä.
Kuulun varmaan vastaanottajana niihin ohutihoisiin, joita pitää osata käsitellä - ei vaikeaa, vaan helppoa. Minut saa vaikka pyrstö edellä puuhun. Ei mihin tahansa puuhun, mutta latvassa täytyy olla todella hyvä, eettisesti kestävä asia. Manipuloitavissa? Tokko!
Miten kohtelen muita. Reilusti: jos olet reilu minulle, olen minäkin.
Jos olet v:mäinen, olen minäkin. Teit isän....Miksikään käännyttäjäksi ei minusta ole. Sanotaan, että asia puhukoon puolestaan. Henkilökohtaisuuksiin menevät asiat - arka paikka kaikille. Varovaisuutta. Sukset voivat mennä ristiin. Ja edelleenkin alttosaksofonia taivutteluun, ei töräytyksiä.
- henrjii
kyllä jos kysymys on noin mustavalkoinen, niin
tuo jälkimmäinen on ainut oikea vaihtoehtosehän siinä oli tarkoituskin
että joko tai ei välimuotoja
mutta niit tässä on koko ajan haettu millon ja missä ja miksi
no se on jokaisen omassa päätöksessä
ja jokainen tekee oman päätelmänsä siitä minkälainen on totuudentorvi
sekä siitä minkälainen on kaikkien kanssa samaa mieltä miellyttäjä :)
Mistäs tiedät kumpi on kampi? Et voi tietää.
Kumpikaan ei ole hyvä jos puhutaan ihmisten suhteista. Totuudentorvi kailottaa kaiken ja ilman että yrittäisikään että esittäisi asian ko. tilanteeseen nähden "hienovaraisesti".
Se toinen versio ei pääty hyvin, et voi elämääs ikää välttää tätä.
Totuus on oikea tie ihmisten kanssa käymisessä, ne asiathan voi esittää sen 100:alla tavalla.
Rehellisyys on ihmisen ainoa oikea tie mutta vähintäänkin kannatta miettiä miten sen sanot.
Ja aina pitää pystyä kantansa perustelemaan. Minä omasta puolestani vaadin sitä aina enkä vain erimielijutuissa. Tosin puolisoni ei sen perään juuri kysele.
No naimissa nyt 21.3. tuli täyteen 45 vuotta vaikka viimeinen loppuvuosi ja tämän vuoden alku on ollut raskas. Johtuen hänen saamastaan aivoinfarktista viime vuoden elokuussa. Nyt rupeaa kuitenkin helpottamaan.
Ja se toivo, pahemmallakin hetkellä, älä heitä sitä vaikka niin tuntuisi sinne "kankkulan kaivoon".mää en ehkä ajatellu asiaa noin syvällisesti kun sää
vaan yleensä ihmisen luonnetta
totuuden torvi on ehkä liian kova sana siihen mitä mää tarkoitin
mutta mää tykkään ihmisistä jotka sanoo suoraan
osaavat kumminkin olla loukkaamatta toista
enkä todellakaan pidä ihmisitä jotka myöntelevät
ja ovat mielin kielin kaikissa asioissa
heistä saa helposti sellaisen kuvan että he teeskentelevät.
Rehellisyys näkyy ilman sanoja maan taloudessa ja kansan hyvin voinnissa.
Ruotsista USA presidentti oli aivan oikeassa, rikolliset ovat saaneet vallan, samoin Ruotsin oikeus järjestelmä on nolla verraten USA.Ihmisillä on niin kiire nykyisin toitottaa omaa mielipidettään. Minä mukaanlukien. Joten jos noista kahdesta on pakko valita, niin mielistelijän. Voisi tehdä hyvää kun ihmiset vähän hiljentyisi ja kuuntelisi.
- juurikin.noin
Peukku sinulle!!
- Suoraanselkeästi
Woi olla, mutta se on ihan hemmetin raskasta jos luonne ei ole mielistelijän. Työpaikalla joutuu silloin tällöin tilanteisiin, joissa on pakko asioitten hoitumiseksi muuttua mielistelijäksi, mielin kielin muikeasti maanittelijaksi. Se on kuin ylimääräinen työtehtävä ja vie voimia monen tehtävän verran.
Suoraanselkeästi kirjoitti:

Sekin on totta, jos pitää luonnettaan vastaan toimia, on vähän hukassa. Pitäisi varmaan siirtyä asteittain siihen, että ensin muokkaa sanomistaan todella lempeiksi, niin että toinen ei edes huomaa että olet erimieltä :))
- Kaunistelematon
Juuu, minustakin se on viisaan ja fiksun ihmisen merkki että osaa olla eri mieltä niin sopuisasti ja lempeästi, että toiset eivät edes huomaa että heidän mielipiteensä tulevat kyseenalaistetuiksi ja / tai arvioiduiksi ja / tai arvostelluiksi.
Vahinko ettei sellaista taitoa omista ominaisuuksistani tahdo löytyä kuin joskus vahingossa. "Meirän tärrä", sanoo muori kun suorasukaisuuteni ei miellytä.
- siilinä
Totuuden torvi jolla on kuitenkin tilannetajua ja tunneälyä.
- Toinentorvelo
Yeap, tässä on se juju. Totuudetkin voi sanoa muulla tavalla kuin epäkohteliaasti töksäyttäen. Ajan ja paikan viisas valitsee myös oikein. Taitaa vain olla sellainen taitolaji, että harvemmilta onnistuu. Harjoittelu ja harjaantuminen auttaa tässäkin ja jutun hiffaaminen on jo iso askel aiheessa.
- Siilenä
Toinentorvelo kirjoitti:
Yeap, tässä on se juju. Totuudetkin voi sanoa muulla tavalla kuin epäkohteliaasti töksäyttäen. Ajan ja paikan viisas valitsee myös oikein. Taitaa vain olla sellainen taitolaji, että harvemmilta onnistuu. Harjoittelu ja harjaantuminen auttaa tässäkin ja jutun hiffaaminen on jo iso askel aiheessa.
Totta toitotat torvellasi :D.
- Hyvinkuuluu
Jooo, mulla onkin kova ja kuuluva ääni. Jotkut sanovat sitä kauniiksikin mutta se ei varmaankaan ole totta. Tai ehkä she shitten on kun panen sordiinon päälle.
- Himmelsauge
Kaikkein kyllästyttävin on immeinen joka tykkää että vain hänellä on sanottavaa ja muut on kuuntelupuolella. Kertoo asioitaan, samoja asioita, ties miten monetta kertaa. Hän on jaarittelija, varastaa muilta aikaa tarinoilla jotka jokainen osaa jo ulkoa. Hän ei ole paha ainoastaan itsekeskeinen, käyttää muiden myötätuntoisuutta hyväkseen. Asiasta riippuen totuudentorvi on ok. myötämielisyys aidosti ok. ☺️🐁🐈🐕
- Heikunkeikku
Johan taas on ketju luikerrellut pitkäksi pötköksi. Aloin sitä lukemaan ja nyt on urakka tehty.
Ihan hyviä vastauksia. Vaikken kaikkien kanssa ihan samaa mieltä olekaan. Monien kanssa kyllä.
Aloituksen vaatima joko-tai vaihtoehto ei oikein onnistunut, koska eihän sitä voi valita vain torvensoittajaa tai mielistelyä. Variaatioita on paljon.
Joskus on paikallaan olla vain ihan hiljaa, sanomatta mielipidettään. Se, että ei totuuksia ala julistamaan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mielistelisi tai olisi samaa mieltä.
Sillä on SUURI merkitys, millä Tavalla asiat esittää. On tärkeää ottaa huomioon toinen ihminen, jolle totuuksia alkaa visertelemään. Muutenkin toisen huomioon ottaminen on hyvin tärkeää ihan kaikilla osa-alueilla. Ja kuunteleminen ja miettiminen, että mitä se toinen oikeastaan tarkoittaa. Asiasta mainitsi myös hmp.f tuolla vähän aikaisemmassa kommentissaan.juu tietenkin pitää aina ottaa toinen ihminen huomioon
kun rupee laukomaan mielipiteitään
ja yleensä kaikissa asioissa jos ollaan jonkun kanssa tekemisissä
tää nyt kumminkin oli ihan sillei yleisesti
jos mää keskustelen jonkun ihmisen kanssa
mun mielestä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa
kun vastapuoli kertoo omat mielipiteensä
eikä myötäile vaan kaikkee mitä mää sanon
koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa
eikä sen takia että hän todellakin on samaa mieltä
ehkä toi totuuden torvi oli vähän väärä sana
mutta se vaan nyt tarttu tuolta facesta mun sormiin :Daina.i.ankeinen kirjoitti:
juu tietenkin pitää aina ottaa toinen ihminen huomioon
kun rupee laukomaan mielipiteitään
ja yleensä kaikissa asioissa jos ollaan jonkun kanssa tekemisissä
tää nyt kumminkin oli ihan sillei yleisesti
jos mää keskustelen jonkun ihmisen kanssa
mun mielestä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa
kun vastapuoli kertoo omat mielipiteensä
eikä myötäile vaan kaikkee mitä mää sanon
koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa
eikä sen takia että hän todellakin on samaa mieltä
ehkä toi totuuden torvi oli vähän väärä sana
mutta se vaan nyt tarttu tuolta facesta mun sormiin :D"aina.i.ankeinen"
"koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa"
Mitäs nyt on tapahtunut?
Miss Karaoken mielen muuttanut :)
yst.
H.hunksz kirjoitti:
"aina.i.ankeinen"
"koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa"
Mitäs nyt on tapahtunut?
Miss Karaoken mielen muuttanut :)
yst.
H.anteeks vaan mutta nyt mää en tajunnu :o
- eppu2
aina.i.ankeinen kirjoitti:
juu tietenkin pitää aina ottaa toinen ihminen huomioon
kun rupee laukomaan mielipiteitään
ja yleensä kaikissa asioissa jos ollaan jonkun kanssa tekemisissä
tää nyt kumminkin oli ihan sillei yleisesti
jos mää keskustelen jonkun ihmisen kanssa
mun mielestä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa
kun vastapuoli kertoo omat mielipiteensä
eikä myötäile vaan kaikkee mitä mää sanon
koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa
eikä sen takia että hän todellakin on samaa mieltä
ehkä toi totuuden torvi oli vähän väärä sana
mutta se vaan nyt tarttu tuolta facesta mun sormiin :DEi ´´totuuden torvi´´ ollut huonompi sananvalinta. Saattoi juuri se runsasta kommentointia saada aikaan.
eppu2 kirjoitti:
Ei ´´totuuden torvi´´ ollut huonompi sananvalinta. Saattoi juuri se runsasta kommentointia saada aikaan.
se se varmaan oli
jos siihen olis kirjoittanu vaikka totuuden sanojan
niin olis voinu olla vähän erillaisia kommentteja
totuuden torvi on monen mielestä just se töräyttäjä :Daina.i.ankeinen kirjoitti:
juu tietenkin pitää aina ottaa toinen ihminen huomioon
kun rupee laukomaan mielipiteitään
ja yleensä kaikissa asioissa jos ollaan jonkun kanssa tekemisissä
tää nyt kumminkin oli ihan sillei yleisesti
jos mää keskustelen jonkun ihmisen kanssa
mun mielestä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa
kun vastapuoli kertoo omat mielipiteensä
eikä myötäile vaan kaikkee mitä mää sanon
koska mun mielestä tämmöinen ihminen tekee sen vaan ainoastaan
sen takia että mulla olis hyvä olla omien mielipiteitteni kanssa
eikä sen takia että hän todellakin on samaa mieltä
ehkä toi totuuden torvi oli vähän väärä sana
mutta se vaan nyt tarttu tuolta facesta mun sormiin :DTuohon "mun mielestä keskustelu on paljon mielenkiintoisempaa
kun vastapuoli kertoo omat mielipiteensä".
Noin yleisesti allekirjoitan tuon. Jos on auki toisten mielipiteille, ja kestää vähän kritiikkiäkin, niin sellainen keskustelu voi olla todella rakentava. Mutta jos ei kestä kritiikkiä, silloin defenssit vaan nousee, menee puolustuskannalle. Eikä rakenna mitään muuta kuin muureja.
Siinä mielessä samaa mieltä olevan kanssa, voi joutua tehdä itse työt. Siis silleen, että kun tietää että toinen kuitenkin peesailee, niin joutu ihan omassa päässään käymään keskustelua puolesta ja vastaan. Se voisi olla antoisaakin.
Ja saahan peesailijankin mielipiteet selville kun kysyy ensin hänen mielipidettä jostain asiasta, eikä heti tarjoa ittensä lautasella.
- kusetusko
Tai aikoinaan repe helismaa lauloi, kumpi on parempi? Löytyy youtubesta, kuten myös juhlapuhe, eli kuka kuset........
- eppu2
sänky vaiko seslonki. Minä ajatelen kumpaakin........................
no joo menipä pitkäksi
monenmoista selittelyä sisältyy suoraan kysymykseen
mutta vaan muutama vastasi
suoraan suoraaan kysymykseeni
jään tässä odotteleen sitä tän päivän luvattua plus kymmentä astetta
täällä puuttuu vielä kahdeksan
mukavaa sunnuntaita toivottelee totuuden torvi :)- kaikki-tulkitsemaan-
Väittävät pitkän olevan parempi, mutta minä en jaksa aina keskittyä pitkiksi venyneisiin keskusteluihin.
Mutta aloitukseen sen verran totean, että te ette ymmärrä savolaisuutta nimeksikään, jos pidättä kiertoilmaisua totuuden vastaisena. Jos hunzin ei tietäisi olevan Etelä-Suomesta, niin hän sopisi savolaiseksi kuin nyrkki silmään. No, eihän se nyrkkikään silmään sovi, jos ei soviteta.
Savolaisuuteen kuuluu luonnostaan ilmaista asia toisenlaisesta näkökulmasta, ei koskaan linnuntietä, sillä silloin siitä menee ajatuksen mahdollisuus tulkita asia toisin.- mielikuvitukselle_tilaa
Olen samoilla linjoilla "kaikki-tulkitsemaan-"
Kahdenkeskisessä keskustelussa nokakkain huomaa, jos toinen on ymmärtänyt asian pointin. Täällä palstalla ei sitä näe, mutta itse luen mielelläni "ilmavia" kommentteja, en valmiiksi purtuja pitkästi selitettyjä.
Kirjoissakin "harppaan" yli tai ainakin ylimalkaisesti luen , jos liian tarkkaan on asiat selitetty.
- tööttt
Makuasioista ei kiistely ole kannattavaa puuhaa
- ellei nyt silleen tarkoituksella ole riitauttaa stressiensä viiraamia
- tasa-arvokin liene pelkäksi kliseeksi havaittu
- miksi hienotunteisuutta ja hienovaraisuutta vaaditaan asioissa, niissäkin, joissa täydellinen epäinhimillisyys kukoistaa maallisen vallan ja väkivallan kuvioissa
- toiset kantaa ydinase- , toiset rahasalkkujaan
- ja aina maailmanpahuudella on myös ihmiskasvot
- rumat, kauniit tai muuten vaan ilmeikkäät
- joo, paljon on asioita
- uskon- tai uskomattomien mietteitä
- maallisen vallan ja poliitikkojenkin työsarkaa
- oikeus silti virratkoon kuin vesi raamattuun kirjoitetuin sanoin
itsekunkin elossa.
Tiedän kokemuksesta hyvin senkin asian
- ettei minustakaan kukaan koskaan ole erityisemmin tykännyt
oon niin puiseva tyyppi. - karvaasti-kokenut
Kyllä parempi olisi olla jonkinlainen portti suun edessä, kunnes laukoo/kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.
- karvaasti-kokenut
Ainakin olen itse sen kokenut niin, mutta riippuu tietenkin asiasta, koska olenhan minä edelleen joskus sellainen "äkkijyrkkä", mutta nykyisin kyllä "purskautan kyyneleet" D ja häivyn seurasta.D
Tämä on hieman hankala aihe näin palstalla, koska ei viitsi kaikkia esimerkkejä julki tuoda näin yleisesti.
Mielestäni myötäilijä vain hyväksyy itselleen vastakohtaisen mielipiteen nyökyt
elemällä, kun taas "totuudentorvi" voisi pitää mielipiteensä siellä "portin takana" alkamatta haastaa erimielisyyttä, siis riitaa, jos toinen on ehdottomasti toista mieltä.
Oli minulla nuorena vaikeus hyväksyä sitä kohtelua esim. työkaverista, jota mielestäni selvästi loukattiin ja ihmettelin ,etteikö hän huomaa sitä? Nyt ymmärrän, että kyllä hän sen huomasi, mutta hänellä olikin se "portti suun edessä" ja loukkaukset loppuivat.
Aina ei ole pakko olla "suunapäänä" julistamassa omaa tietouttaan, koska sekin voi muuttua iän myötä. mää en nyt ajatellu tässä aloituksessa tätä palstaa
vaan yleensäkkin elämää ja eläviä ihmisiä
enkä kasvottomia nimimerkkejä
harvemmin sitä totuudentorvi oikeessa elämässä
riitaa haastaa nimittäin saattaa hyvinkin pian olla yksin riitelemässä
ehkä se suorasanainen ihminen olis ollu parempi sana
kuvaamaan mitä tarkoitin
ja se että myös pystyy seisomaan aina sanojensa takana
koska nää joo joo tyypit ei pysty kun ne on kaikkiin asioihin joo joo :D- New-age
karvaasti-kokenut kirjoitti:
Ainakin olen itse sen kokenut niin, mutta riippuu tietenkin asiasta, koska olenhan minä edelleen joskus sellainen "äkkijyrkkä", mutta nykyisin kyllä "purskautan kyyneleet" D ja häivyn seurasta.D
Tämä on hieman hankala aihe näin palstalla, koska ei viitsi kaikkia esimerkkejä julki tuoda näin yleisesti.
Mielestäni myötäilijä vain hyväksyy itselleen vastakohtaisen mielipiteen nyökyt
elemällä, kun taas "totuudentorvi" voisi pitää mielipiteensä siellä "portin takana" alkamatta haastaa erimielisyyttä, siis riitaa, jos toinen on ehdottomasti toista mieltä.
Oli minulla nuorena vaikeus hyväksyä sitä kohtelua esim. työkaverista, jota mielestäni selvästi loukattiin ja ihmettelin ,etteikö hän huomaa sitä? Nyt ymmärrän, että kyllä hän sen huomasi, mutta hänellä olikin se "portti suun edessä" ja loukkaukset loppuivat.
Aina ei ole pakko olla "suunapäänä" julistamassa omaa tietouttaan, koska sekin voi muuttua iän myötä.Kirjoitin tuonne ylemmäs Ainon tekstiin samanmielisyydestä vähän laajemmalti. Tuo robotti herää, milloin ja missä sattuu....
- reppuriika
Kyllä ihmisen pitää olla totuudellinen, jos todella tietää asian miten se on. Jos minulta kysytään uskonko että Jumala on olemassa, niin minun tulee vastata niin kuin asian tiedän. Kuntavaaliehdokkaana olen joutunut vastaan kysyvälle rehellisesti niin kuin asia on, esim. halutatko maahanmuuttajia paikkakunnallemme. Kun vastasin rehellisesti hän sanoi, että ajattelin äänestän , mutta nyt annan ääneni toiselle.
Onhan niitä asioita joissa ei voi tietää ehdotonta totuutta ja sekä jaalla että eillä on plussansa ja miinuksensa.
Lähimmäisen rakkaus, kunnioitus ja hyvät tavat antavat myös suunnan miten se totuus pitää tuoda esille, esim. jos joku kysyy onko sinusta tuo ihminen ruma tai hieman lapsellinen, niin ja vaikka olisin samaa mieltä, niin ei ole oikein laukoa "totuutta" joka tuossa tapauksessa on vain minun henkilökohtainen totuus tai enemmänkin mielipide, asiaa ei tarvitse ääneen ilmaista.
Ihminen joka aina myöntää, on porukan mukaan ei ole rehellinen.
Sananlasku "joka kaikille kumartaa myös kaikille pyllistää" on todella osuva tässä kysymyksessä.hienosti ja ymmärrettävästi asian ilmaisit
ja pitkälti oon samaa mieltä kanssasi
ja tosta toisen ihmisen arvostelemisesta vaikka olis mitä mieltä
se ei oo missään tapauksessa asiallista
vaikka kuinka olis torvi :)
- Veijo_Romsku
Totuuden torvi on parempi. Siitä voi aina vääntää käyrätorven.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743350
- 2012882
- 252740
- 492658
- 222544
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101853Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241777- 381654
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1491501