Kalevala on täysin oikeassa.

Kansanrunohömppä vs. tarkoitushakuinen käännytyshömppä. Jälkimmäinen jo parituhatta vuotta vanhaa paimentolaisperinnnettä.

Sotka oli ensin. Ilmatar ihana impi (jumala itse asiassa) "nosti polvea veestä, lapaluuta lainehesta. Tuli sotka suora lintu, luuli sitä mättähäksi, tuoreheksi turpeheksi."
Suomalainen Alku-Sotka teki pesän Ilmattaren polvelle (vai lapaluulle?) munien kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen ja alkoi hautoa munia. Ilmatar Ihana impi luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan, vavahutti polveansa. Muna meni rikki ja siitä syntyi universumi.

Loppu on historiaa.

Ei vaan. Kalevala on kieleltään älyttömän rikas ja hieno kansalliseepos. On se sitten kuinka paljon suomalainen ja kuinka paljon aito tahansa. Suuri osa runoista on rajan takaa ja Elias sepitti väliin omiaan saadakseen eheän kertomuksen. Se ei vähennä Kalevalan arvoa.

Ei vastaa. Väinämöinen syntyi Ilmattaresta, ilman jumalasta, jonka aallot paksuiksi panevi. Väinämöisen voidaan katsoa olevan puolijumala, jonka äiti oli Jumala ja isä luonto itse.
Eikä Väiski kaikkea tiennyt. Antero Wipuseltakin piti sanoja hakea saadakseen veneen tehdyksi laulamalla. Wipunen nielaisi Väiskin, ja Väiski väsäsi pajan Wipusen vatsaan. Antsu ihmetteli, että oon minä syönyt sata miestä tuhonnut tuhannen urosta. En ole ennen moista syönyt. Syet suuhuni tulevat, rauan kuonat kielelleni, kekälehet kulkkuhuni.

Kova jätkä se Väiski. Ei taipunut, vaikka Antsu sanoi saavansa kokolta kourat, havukalta haarottimet, joilla konnat koukistelen... Väiski sai sanansa ja Wipunen sai pitää pernansa ja maksansa.

Vaka vanha väinämöinen pisti piikoa pivohon, navan alle napsahutti,... ilman kortsuu kopsutti. Pani päivän pani toista, vaan ei tullut esikoista.