niin kaikki sanovat, että olet masentunut. Kehottavat menemään lääkäriin. Lääkäri kirjoittaa tablettireseptin, jotta olo helpottuisi ja jopa parantuisin.
Pöljää touhua.
Pitäisikö riemusta kiljua, kun ei ole kenellekään ihmiselle tärkeä. Sitten vasta mulle huonosti kävisi, jos iloisena ja nauraen kertoisin, että olen turha ihminen, en merkitse kenellekään mitään. Silloin hommaisivat ambulanssin ja mut kiidätettäisiin suljetulle osastolle ja nippusiteillä paketoitaisiin siellä,
Onko yksinäisyys sairaus? Onko ainut keino pysyä terveiden kirjoissa, että salaa yksinäisyytensä ja näyttelee iloista. Muttei liian iloista, koska sekään ei ole normaalia. Ääneen yksinäisyydestään ei uskalla ainakaan puhua.
Jos totean tosiasian: Kukaan ei välitä minusta
Aikuinen__
73
1001
Vastaukset
- ei.mee.läpi
Ei noin heppoisilla vaivoilla suljetulle osastolle pääse.
- 1lesken
Ihmisethän oikeasti nauttivat siitä, että porukoilla menee huonommin kuin heillä. Tuntevat ylemmyydentunnetta ja säälistä antavat jonkun muka hyvän neuvon. Samaan hengenvetoon ylistävät ukkonsa, akkansa, talonsa,autonsa, mökkinsä jne. jne. Kun menet kertomaan tälle porukalle, että yksinäisyys, lapsettomuus, ukottomuus ym. on omia valintoja ja olen tyytyväinen elämääni, he eivät usko eivätkä halua uskoa. Ovat niin fakkiutuneita omaan elämäänsä, etteivät näe muuta. Suoraan sanoen ovat hemmetin kateellisia. Vapaus tehdä itsekseen asioita, ei onnistu. Porukoilla on pitkä kakku, kultaisessa häkissä. Lesken
- ei.mee.läpi
1lesken kirjoitti:
Ihmisethän oikeasti nauttivat siitä, että porukoilla menee huonommin kuin heillä. Tuntevat ylemmyydentunnetta ja säälistä antavat jonkun muka hyvän neuvon. Samaan hengenvetoon ylistävät ukkonsa, akkansa, talonsa,autonsa, mökkinsä jne. jne. Kun menet kertomaan tälle porukalle, että yksinäisyys, lapsettomuus, ukottomuus ym. on omia valintoja ja olen tyytyväinen elämääni, he eivät usko eivätkä halua uskoa. Ovat niin fakkiutuneita omaan elämäänsä, etteivät näe muuta. Suoraan sanoen ovat hemmetin kateellisia. Vapaus tehdä itsekseen asioita, ei onnistu. Porukoilla on pitkä kakku, kultaisessa häkissä. Lesken
Kyllä mä sua uskon mutta on niitäkin yksineläjiä jotka etsivät kaiken aikaa seuralaista itselleen,jopa näiltä keskustelupalstoilta.
Kaikenlaiset ukon reuhakkeet kelpaa jos vaan kiinni saavat.
Yksin oon minäkin mutta en yksinäinen. - 1lesken
ei.mee.läpi kirjoitti:
Kyllä mä sua uskon mutta on niitäkin yksineläjiä jotka etsivät kaiken aikaa seuralaista itselleen,jopa näiltä keskustelupalstoilta.
Kaikenlaiset ukon reuhakkeet kelpaa jos vaan kiinni saavat.
Yksin oon minäkin mutta en yksinäinen.ei.mee
Onhan se niinkin joidenkin doristen kohdalla. Itsekin leskeydestä jotenkin selvittyäni laitoin treffipalstalle ilmoituksen. Ukkomiehet jotka olivat matkahommissa halusivat seksiseuraa. Olivat valmiit lähtemään vaikka Utsjoki-Kevo linjalta asti vieraisiin. Asfalttimiehet kertoivat olevansa huippuvireessä ja tulevansa mielellään päiväkahveille. Kaikki varattuja ukkomiehiä. Ja kertoivat sen suoraan. Voi ziisus Nyt kun olen muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen yksin, olo on helpottunut ja olen saanut mielenrauhan. Ei minun tarvitse enää päteä, niinkuin nuoruudessa,eikä osoittaa kenellekään että kelpaan jollekin. Katson peiliin ja näen siellä 62-vuotiaan elämää nähneen ja kokeneen naisen. Olen yksin ja lähes erakko mutta tyytyväinen omiin valintoihini. Edit Piaf laulaa upeasti ,En kadu mitään. Lesken 1lesken kirjoitti:
ei.mee
Onhan se niinkin joidenkin doristen kohdalla. Itsekin leskeydestä jotenkin selvittyäni laitoin treffipalstalle ilmoituksen. Ukkomiehet jotka olivat matkahommissa halusivat seksiseuraa. Olivat valmiit lähtemään vaikka Utsjoki-Kevo linjalta asti vieraisiin. Asfalttimiehet kertoivat olevansa huippuvireessä ja tulevansa mielellään päiväkahveille. Kaikki varattuja ukkomiehiä. Ja kertoivat sen suoraan. Voi ziisus Nyt kun olen muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen yksin, olo on helpottunut ja olen saanut mielenrauhan. Ei minun tarvitse enää päteä, niinkuin nuoruudessa,eikä osoittaa kenellekään että kelpaan jollekin. Katson peiliin ja näen siellä 62-vuotiaan elämää nähneen ja kokeneen naisen. Olen yksin ja lähes erakko mutta tyytyväinen omiin valintoihini. Edit Piaf laulaa upeasti ,En kadu mitään. LeskenAsfalttimiehet kertoivat olevansa huippuvireessä ja tulevansa mielellään päiväkahveille.<<
Katselen ilokseni asfalttimiehiä, mutta se jää visuaaliselle asteelle. Varsinkin se eräs mainos oli mukaansa tempaava.- Päivän.viriili.vitsi
Minä olen asfalttimies.
Usein olen lentänyt ulos kapakoista otsa edellä asvalttiin.
Ottakaa minut. 1lesken kirjoitti:
Ihmisethän oikeasti nauttivat siitä, että porukoilla menee huonommin kuin heillä. Tuntevat ylemmyydentunnetta ja säälistä antavat jonkun muka hyvän neuvon. Samaan hengenvetoon ylistävät ukkonsa, akkansa, talonsa,autonsa, mökkinsä jne. jne. Kun menet kertomaan tälle porukalle, että yksinäisyys, lapsettomuus, ukottomuus ym. on omia valintoja ja olen tyytyväinen elämääni, he eivät usko eivätkä halua uskoa. Ovat niin fakkiutuneita omaan elämäänsä, etteivät näe muuta. Suoraan sanoen ovat hemmetin kateellisia. Vapaus tehdä itsekseen asioita, ei onnistu. Porukoilla on pitkä kakku, kultaisessa häkissä. Lesken
oikein! Jos painat toista alas, nouset portaan ylemmäksi. Varokaa kertomasta ongelmista baareissa.
Kuten profiilinikin kertoo, ostin kimpaleen Maksaa.
Lehmästä.
Maksa auttaa sinua välttämään Hiili-hydraatteja, Perunoita sekä yksinäisyyttä.
B-Sarjan vitamiinit piristävät sekä korjaavat yksinäisten ryyppy-iltojen aiheuttamia vajauksia.
Luonteen-vikoja se ei korjaa.
Eli ei kiinteytä aloituksen kaltaista lasten-tarhaista, päästä-keksittyä pask...aa
H.Jos olisit oikeasti niin fiksu, kuin millaisena yrität esiintyä, jättäisit tuollaisen paskan kirjoittamatta.
- Katsoin-älypuhelimesta
Vanhenmiten hänestä on tullut sietämätön älytön.
Ja näiden "kaikkien" olisi sanottava kuinka hurrrrjasti he sinusta välittävät, niinkö?
Eivät sano,
Ehkä he eivät sitten oikeasti todellakaan välitä sinusta.
Yksinäisyys ei ole sairaus, vaan olotila, johon voit etsiä ratkaisua.- se-ilkeä-tyyppi
"niin kaikki sanovat"
---jaaa, Anceli ehti jo kirjoittaa saman asian, mutta jatkan minäkin.
Olisin vain kysynyt, että onko pakko mennä "kaikkien" luo valittelemaan, että minusta ei tykätä. Kaikkein vähiten lääkärin vastaanotolle, jos ei ole muuta vaivaa.
Ei minustakaan kukaan tykkää, mutta se on oma syyni, koska en halua itse kenestäkään tykätä, joten viihdyn erinomaisesti yksin, sillä jos on joku pakkotapaaminen, niin olen aika ilkeä luonne.
Joskus ei ole sekään hyvä jos on tärkeä monelle ihmiselle.
Se on rankkaa ja vaatii paljon jos jaksaa hoitaa ja ottaa muiden huolet kantaakseen.
Itse en halua olla kovin tärkeä enää kenellekään. En silti ole yksinäinen.- Aikuinen__
"mielikki.mummo"
Kun tarkemmin ajattelen, niin osuit ongelmani ytimeen, jota en ole itse tajunnut.
Olen ollut erittäin tärkeä monelle ihmistaimelle vuosikymmeniä. Vähän kerrallaan se tarve on vähentynyt. Nyt he ovat vahvoja aikuisia. Kipuilen nyt tässä vain itsestäni huolehtiessani kuin kovaan paineeseen sopeutunut syvän meren kala pintavesissä ja pienen paineen tilassa.
Iän kartuttua on kankeampi sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Stressaavasta elämästä oli muodostunut mukavuusalueeni ja nyt olen joutunut sen ulkopuolelle.
Jospa tämä tästä ja pääsen jossain vaiheessa tuollaiseen rauhaan kuin sinulla on. - 1lesken
Aikuinen__ kirjoitti:
"mielikki.mummo"
Kun tarkemmin ajattelen, niin osuit ongelmani ytimeen, jota en ole itse tajunnut.
Olen ollut erittäin tärkeä monelle ihmistaimelle vuosikymmeniä. Vähän kerrallaan se tarve on vähentynyt. Nyt he ovat vahvoja aikuisia. Kipuilen nyt tässä vain itsestäni huolehtiessani kuin kovaan paineeseen sopeutunut syvän meren kala pintavesissä ja pienen paineen tilassa.
Iän kartuttua on kankeampi sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Stressaavasta elämästä oli muodostunut mukavuusalueeni ja nyt olen joutunut sen ulkopuolelle.
Jospa tämä tästä ja pääsen jossain vaiheessa tuollaiseen rauhaan kuin sinulla on.Aikuin
"Olen ollut erittäin tärkeä", kirjoittaa aloittaja. Eikös se ole niin, että kun kerran lapsia on maailmaan hommannut, niistä on huolta pidettävä vähintäin 18 vuotta. Kalskahtaa pahasti korvaan tuo sanonta. Ikäänkuin lapset olisivat syyllisiä siihen, että ovat syntyneet ja aiheuttavat siten stressiä vanhemmalleen. Nyt aikuisia lapsia syyllistetään lisää kun ovat jättäneet/ unohtaneet huipputärkeän kasvattajansa oman onnensa nojaan. Aloittaja on luullut olevansa korvaamaton, mutta samalla on kasvattanut jälkipolvesta vahvoja yksilöitä. Ilmeisesti täysin yksin, kun toisesta osapuolesta ei mainita mitään. Lesken - Aikuinen__
1lesken kirjoitti:
Aikuin
"Olen ollut erittäin tärkeä", kirjoittaa aloittaja. Eikös se ole niin, että kun kerran lapsia on maailmaan hommannut, niistä on huolta pidettävä vähintäin 18 vuotta. Kalskahtaa pahasti korvaan tuo sanonta. Ikäänkuin lapset olisivat syyllisiä siihen, että ovat syntyneet ja aiheuttavat siten stressiä vanhemmalleen. Nyt aikuisia lapsia syyllistetään lisää kun ovat jättäneet/ unohtaneet huipputärkeän kasvattajansa oman onnensa nojaan. Aloittaja on luullut olevansa korvaamaton, mutta samalla on kasvattanut jälkipolvesta vahvoja yksilöitä. Ilmeisesti täysin yksin, kun toisesta osapuolesta ei mainita mitään. Lesken"1lesken"
No joo. Noin sinä lapseton halusit ymmärtää pahoinpäin kaiken kirjoittamani. - 1lesken
Aikuinen__ kirjoitti:
"1lesken"
No joo. Noin sinä lapseton halusit ymmärtää pahoinpäin kaiken kirjoittamani.Aikui
Luin tekstisi ja näin sen ymmärsin. Vaikka olen lapseton, niin minulla on/oli vanhemmat,kasvattajat. Sieltähän kumpusi vastaavanlaista ilmaisua. "Kaikkeni olen teille antanut ja uhrannut parhaimman nuoruuteni. Nyt sitten unohdatte kaiken ja jätätte yksin. Tulee tunne, että olemme vanhemmillemme kiitollisuudenvelassa koko elämämme ja sitä velkaa ei pysty koskaan msksamaan takaisin.Lesken 1lesken kirjoitti:
Aikuin
"Olen ollut erittäin tärkeä", kirjoittaa aloittaja. Eikös se ole niin, että kun kerran lapsia on maailmaan hommannut, niistä on huolta pidettävä vähintäin 18 vuotta. Kalskahtaa pahasti korvaan tuo sanonta. Ikäänkuin lapset olisivat syyllisiä siihen, että ovat syntyneet ja aiheuttavat siten stressiä vanhemmalleen. Nyt aikuisia lapsia syyllistetään lisää kun ovat jättäneet/ unohtaneet huipputärkeän kasvattajansa oman onnensa nojaan. Aloittaja on luullut olevansa korvaamaton, mutta samalla on kasvattanut jälkipolvesta vahvoja yksilöitä. Ilmeisesti täysin yksin, kun toisesta osapuolesta ei mainita mitään. LeskenItse en pitänyt lapsista huolehtimista stressaavana. Silloin kun lapset ovat siinä iässä on nuori ja vahva, jaksaa paljon, Sain lapset hyvin nuorena joten he pääsivät siivilleen minun ollessani melko nuori. En ole koskaan tuntenut uhrautuneeni lasten takia.
Ei pysty ennakoimaan miten elämä sujuu vuosien mittaan, mies sairastui vuodepotilaaksi hoidin häntä yli vuosikymmenen, alku oli vaikeaa mutta elämä sairauden kanssa alkoi mennä uomiinsa, oikeastaan kaipaan joskus niitä aikoja vaikka tiedän että en enää pystyisi samaan henkisesti enkä ruumiillisesti.
Myös äitini tila huononi, hän alkoi tarvita yhä enemmän apua. Siinä välillä toinen lapsemme menehtyi syöpään ja toiselta löydettiin aivokasvain joka onneksi saatiin poistettua. Ne ajat olivat niin synkkiä että katselin elämää ikään kuin ulkopuolisena.
Kasvain uusi kuitenkin äskettäin, nyt odotellaan kuinka hoidot on tehonneet, en edes päästä mieleeni että tytär ei selviäisi.
Tämä ihanan rauha ja hiljaisuus, en kaipaa mitään muuta, linnut laulavat ja ovat täynnä intoa, tykkään kuunnella niitä ja seurata kun välillä kinastelevat ja rakentavat pesää linnunpönttöihin.
Kuten "aikuinen_ " kirjoitti stressiinkin tottuu, siitäkin on vaikea päästä eroon, on vain kiireinen ja ihmeissään että mitä nyt, kun ei olekaan mitään mistä stressata, voi olla että stressaa stressittömyyttä kun muunlaista elämää ei ole aikoihin elänyt.mielikki.mummo kirjoitti:
Itse en pitänyt lapsista huolehtimista stressaavana. Silloin kun lapset ovat siinä iässä on nuori ja vahva, jaksaa paljon, Sain lapset hyvin nuorena joten he pääsivät siivilleen minun ollessani melko nuori. En ole koskaan tuntenut uhrautuneeni lasten takia.
Ei pysty ennakoimaan miten elämä sujuu vuosien mittaan, mies sairastui vuodepotilaaksi hoidin häntä yli vuosikymmenen, alku oli vaikeaa mutta elämä sairauden kanssa alkoi mennä uomiinsa, oikeastaan kaipaan joskus niitä aikoja vaikka tiedän että en enää pystyisi samaan henkisesti enkä ruumiillisesti.
Myös äitini tila huononi, hän alkoi tarvita yhä enemmän apua. Siinä välillä toinen lapsemme menehtyi syöpään ja toiselta löydettiin aivokasvain joka onneksi saatiin poistettua. Ne ajat olivat niin synkkiä että katselin elämää ikään kuin ulkopuolisena.
Kasvain uusi kuitenkin äskettäin, nyt odotellaan kuinka hoidot on tehonneet, en edes päästä mieleeni että tytär ei selviäisi.
Tämä ihanan rauha ja hiljaisuus, en kaipaa mitään muuta, linnut laulavat ja ovat täynnä intoa, tykkään kuunnella niitä ja seurata kun välillä kinastelevat ja rakentavat pesää linnunpönttöihin.
Kuten "aikuinen_ " kirjoitti stressiinkin tottuu, siitäkin on vaikea päästä eroon, on vain kiireinen ja ihmeissään että mitä nyt, kun ei olekaan mitään mistä stressata, voi olla että stressaa stressittömyyttä kun muunlaista elämää ei ole aikoihin elänyt.Kirjoitit koskettavasti, tunsin kaipuuta aikaan kun elin ruuhkavuosiani.
Olin yksinhuoltaja, yrittäjä, lapset pieniä, sosiaaliset harrastukset, äitini hyvinvoinnista huolehtiminen jne. Vaati paljon, mutta antoi enempi.
Kun on lapsia ei koskaan ole yksin. Toivon tyttärellesi positiivista voimaa taistelussaan sairautta vastaan. Äitinä olet kokenut sellaista, josta toivon itse säästyväni. Voimia sinulle, rakkaus ja yhteenkuuluvuus läheisiin kantaa.
Kun vuosi sitten loukkasin selkäni, sain apua lapsiltani jaksamiseeni, mutta nyt kun olen kuntoutunut ja kiertää humputellut maailmalla niin uskon lasteni ymmärtäneen, että en enää tarvitse samassa määrin heidän huolen pitoaan.
Kuopus on palannut entiselleen. Ottaa vastaan apuani, mutta vastapalvelut ovat tiukassa. Näen lapsissani omaa käytöstäni silloin kun vielä syntymäkotini ja vanhempani olivat itsestään selvyyttä.
Kotiin oli ihana palata maailman turuilta, sieltä sai rakkautta ja huolenpitoa.
Olen tottunut elämään "toistaiseksi" yksin, en kaipaa kokoaikaista toimintaa ympärilläni. Uskon kuitenkin, että yksinäisyys ei tule olemaan minun osani tulevaisuudessakaan sen verran toiminnan ihminen olen.- hmpff
mielikki.mummo kirjoitti:
Itse en pitänyt lapsista huolehtimista stressaavana. Silloin kun lapset ovat siinä iässä on nuori ja vahva, jaksaa paljon, Sain lapset hyvin nuorena joten he pääsivät siivilleen minun ollessani melko nuori. En ole koskaan tuntenut uhrautuneeni lasten takia.
Ei pysty ennakoimaan miten elämä sujuu vuosien mittaan, mies sairastui vuodepotilaaksi hoidin häntä yli vuosikymmenen, alku oli vaikeaa mutta elämä sairauden kanssa alkoi mennä uomiinsa, oikeastaan kaipaan joskus niitä aikoja vaikka tiedän että en enää pystyisi samaan henkisesti enkä ruumiillisesti.
Myös äitini tila huononi, hän alkoi tarvita yhä enemmän apua. Siinä välillä toinen lapsemme menehtyi syöpään ja toiselta löydettiin aivokasvain joka onneksi saatiin poistettua. Ne ajat olivat niin synkkiä että katselin elämää ikään kuin ulkopuolisena.
Kasvain uusi kuitenkin äskettäin, nyt odotellaan kuinka hoidot on tehonneet, en edes päästä mieleeni että tytär ei selviäisi.
Tämä ihanan rauha ja hiljaisuus, en kaipaa mitään muuta, linnut laulavat ja ovat täynnä intoa, tykkään kuunnella niitä ja seurata kun välillä kinastelevat ja rakentavat pesää linnunpönttöihin.
Kuten "aikuinen_ " kirjoitti stressiinkin tottuu, siitäkin on vaikea päästä eroon, on vain kiireinen ja ihmeissään että mitä nyt, kun ei olekaan mitään mistä stressata, voi olla että stressaa stressittömyyttä kun muunlaista elämää ei ole aikoihin elänyt.m.m, voimia sinulle puhallan... rankkaa touhua, jää melkein sanattomaksi.
Aina välillä kun oma elämä on tuntunut raskaalta, (olen taistellut sitä vastaan enkä myötäillyt sitä), ravistan itteäni, että kuitenkin ollaan kaikki terveitä. Välillä ihminen unohtaa mitä kaikkea hänellä oikeasti on, on vissiin inhimillistä ottaa kaiken sen itsestäänselvyytenä mitä on saanut. Pieni inventointi ei tee pahaa.
Katto pään päällä - on
Terveys - on
Mielenterveys - on
Ruokaa - on
Näkee - joo
Kuulee - valikoivasti mutta joo
Tyyny - on
Puhdas luonto - on
Vettä - on
Aloittajan alakuloisuuten tämä.. - Melkein-on-kaikkea
Sinulla on kaksikin tyynyä.
Se nyyhkytyyny parina telkkariohjelmia varten.
Niin ja telkkarikin sinulla on.
Ja lumilapio ja ties mitä.
- hmpff
Kyllä minäkin voisin tuossa tilanteessa että ehkä olet masentunut jollain tasolla (en kehottaisi menemään lääkäriin silti). Siksi, että on huolestuttavaa että joku on tyytymätön elämäänsä, eikä tee sille mitään. Sun tilanteessa yhdistyy saamattomuus tiettyyn näköalattomuuteen, et taida edes tietää miten sä sen miten korjata sun elämää? Odotatko että joku tulee ja pelastaa sua sen sijaan että pelastaisit itseäsi?
Toisaalta elämä kulkee aalloissa, Aina ei jaksa tarttua toimeen, pitää levätä välillä, kerätä voimia.
Uskon että yksinäisyys oikeasti on eräänlaista tylsyyttä. Kun täyttää aikansa kaikenlaisilla tekemisillä, yksinäisyydestä ei ehdi murehtia.Kirjoitit hyvin aloittajan yksinäisyysongelmään. Tosin uskon aloituksen olevan ylläpidon aikaansaannos.
- Aurinkosi-on-risukasa
"Tosin uskon aloituksen olevan ylläpidon aikaansaannos."
Tuo vastauksesi henkii kyltymätöntä haluasi tuoda esille omaa erinomaisuutta mutta todellisesti et ole hyvä missään vaan raakile keskeneräinen. Aurinkosi-on-risukasa kirjoitti:
"Tosin uskon aloituksen olevan ylläpidon aikaansaannos."
Tuo vastauksesi henkii kyltymätöntä haluasi tuoda esille omaa erinomaisuutta mutta todellisesti et ole hyvä missään vaan raakile keskeneräinen.Monenko auttajan aurinkorisuun aloittaja on tarttunut?
En tunne etinomaisuuden tunnetta, enkä tunne olevani raakile, olen yksi herramme muurahaisista joka saa jatkuvasti itseään viisaammiksi tuntevilta moitteita.
Mikäpä hänessä jos se sinua auttaa ole hyvä.
- puun.oksalla
Teit oikein kun kysyt täällä palstalla. Olet saanut jo lyttäyskommentit. Sinut on diagnosoitu ja ihmisenä huonoksi todettu, kasvattajanakin.
Seuraavaksi lytäätään kaikki ne jotka kommentoivat sinulle positiivisesti. Luulevat olevansa jotain yliempaattisia ja asettuvat yläpuolellesi.
Palstalla olet joko haahka tai korppikotka :)
Mä sanon alottajalle vaan, että kyllä se siitä.Nyt kun sait purettua kaunasi muita vastaajia kohtaan, niin voit esittää kuinka aloittajan mielestäsi pitäisi toimia yksinäisyydestä päästäkseen.
Pelkkä "kyllä se siitä" ei varmaan juurikaan tilannetta paranna.- Poliitikko
ENNEN vaaleja:
"Kyllä se siitä!"
Vaalien jälkeen:
"Se siitä!" Voihan aloituksen kuitata noinkin ja kuten jo kommentoin aloitus kuuluu kategoriaan ylläpidon novellituokio.
- länkyti
Ancelina kirjoitti:
Nyt kun sait purettua kaunasi muita vastaajia kohtaan, niin voit esittää kuinka aloittajan mielestäsi pitäisi toimia yksinäisyydestä päästäkseen.
Pelkkä "kyllä se siitä" ei varmaan juurikaan tilannetta paranna.Mitäs sanoinkaan :) Osui ja upposi. Sinä se et alottajalle sanonue yhtäkään sanaa.
länkyti kirjoitti:
Mitäs sanoinkaan :) Osui ja upposi. Sinä se et alottajalle sanonue yhtäkään sanaa.
Höpöti, nimenomaan aloittajalle kirjoitin ja jopa kysymykseensä vastasin, "onko yksinäisyys sairaus", kysyi hän.
- Korppis-nokkii-kaikkea
korpikirjailija kirjoitti:
Voihan aloituksen kuitata noinkin ja kuten jo kommentoin aloitus kuuluu kategoriaan ylläpidon novellituokio.
Tuo vastauksesi henkii kyltymätöntä halua tuoda esille omaa erinomaisuuttasi mutta todellisesti et ole hyvä missään vaan raakile keskeneräinen.
Korppis-nokkii-kaikkea kirjoitti:
Tuo vastauksesi henkii kyltymätöntä halua tuoda esille omaa erinomaisuuttasi mutta todellisesti et ole hyvä missään vaan raakile keskeneräinen.
Jo tuli kertaalleen luettua sinun minua viisaamman viesti. Sinulla on sydän kohillaan, etkä noki.
Vähän kornia sanoa yksinäiselle, että et ole yksin. Niin se minusta kuitenkin on, ihan jo tilastojenkin valossa. Yksinäisyydestä kärsii yhä useampi ja siksi tuntuu vähän oudolta, ellei siitä voisi puhua. Kuten sekin, että siitä syyllistetään, se katsotaan omaksi viaksi.
Vertaistukiryhmät ovat monissa elämänvaiheissa osoittautuneet hyviksi tavoiksi murtaa se kehä, mihin ihminen asioita yksin pohtiessaan helposti joutuu. Eihän ryhmistä välttämättä täsmätukea saa, mutta sieltä saa ulospääsyn, näköaloja. Näin on koettu.
Minusta ihmiset välittävät. Se ei vain aina näy, eivätkä he välttämättä välitä niinkuin minä tahtoisin vaan niinkuin he osaavat, mikä heille on luontaista.
Jos/kun olet elänyt tapahtumien keskiössä, aloittaja, ja et nyt elä, eikö voisi ajatella, että yksinäisyyden tunne on eräänlaista surua joka kestää aikansa ja menee sitten ohi niinkuin kaikki muukin menee, ellei siitä pidä kiinni ?Olen seurannut kahden yksinäisen ihmisen elämää. Toinen jo kuollut, toinen tiedottomana vanhainkodissa.
Aviopuolisoiden kuoltua, molemmat eristäytyivät ja eivät arvostaneet sosiaalisten kontaktien tarpeesta, ei minun juttuni kuten he omalla tavallaan ajattelivat.
Yksinäisyys johtaa dementiaan ja lopuksi ei ole enää paluuta takaisin.- 1lesken
korpikirjailija kirjoitti:
Olen seurannut kahden yksinäisen ihmisen elämää. Toinen jo kuollut, toinen tiedottomana vanhainkodissa.
Aviopuolisoiden kuoltua, molemmat eristäytyivät ja eivät arvostaneet sosiaalisten kontaktien tarpeesta, ei minun juttuni kuten he omalla tavallaan ajattelivat.
Yksinäisyys johtaa dementiaan ja lopuksi ei ole enää paluuta takaisin.korpik
Nythän sinä myrkyn lykkäsit. Että yksinäisistä ihmisistä tulee dementikkoja. Pistähän kunnon perustelut. Lesken korpikirjailija kirjoitti:
Olen seurannut kahden yksinäisen ihmisen elämää. Toinen jo kuollut, toinen tiedottomana vanhainkodissa.
Aviopuolisoiden kuoltua, molemmat eristäytyivät ja eivät arvostaneet sosiaalisten kontaktien tarpeesta, ei minun juttuni kuten he omalla tavallaan ajattelivat.
Yksinäisyys johtaa dementiaan ja lopuksi ei ole enää paluuta takaisin.Tuossa voi olla perää, korppis. Että jos on satsannut aikaisemmin ihmissuhteisiin, ne ovat eräänlaista pääomaa jatkoon. Sitä niittää, mitä on kylvänyt.
Yksinäisyyden en kyllä usko aiheuttavan dementiaa, ellei dementiaksi nyt katsota
erilaista psyykistä oirehtimista, jota vanhoille joskus pakkaa tulla...
Minun tuntemani yksinäiset ovat hyvinkin skarppeja, jos kovalevyllä on vähemmän tavaraa, kone toimii paremmin..))1lesken kirjoitti:
korpik
Nythän sinä myrkyn lykkäsit. Että yksinäisistä ihmisistä tulee dementikkoja. Pistähän kunnon perustelut. LeskenJos vanhus eristäytyy, sulkeutuu yksinäisyyteen on perustelemattakin selvää, että vanhat muistot jäävät seuraksi, alkaa taantuminen, joka johtaa siirtymiseen omiin maailmoihin. En tarkoita sinua enkä muitakaan joilla on nykyaikaiset eväät kuten tietokoneet, joilla pitää yhteyttä pirtistä maailmalle vaan oikeita yksinäisiä siis yksinäisyyteen eristäytyneitä.
korpikirjailija kirjoitti:
Jos vanhus eristäytyy, sulkeutuu yksinäisyyteen on perustelemattakin selvää, että vanhat muistot jäävät seuraksi, alkaa taantuminen, joka johtaa siirtymiseen omiin maailmoihin. En tarkoita sinua enkä muitakaan joilla on nykyaikaiset eväät kuten tietokoneet, joilla pitää yhteyttä pirtistä maailmalle vaan oikeita yksinäisiä siis yksinäisyyteen eristäytyneitä.
Demeter, tässä ajatuksiani jotka sopivat myös sinun kommenttiisi vastineeksi.
Ei aktiivinen vanhus jää yksin.Demeter sinä viisaitten sanojen tonava.
Tiäräkkö kun mä just mietiskelen tota eristäytymistä varsinkin kun se eristäytyminen on vapaehtosta .
Sain niin ison annoksen pakko huolehtimista et vielkin on nahka vereslihalla , vaikka miten tenhottais et ketään en huolehri ja en oo tukihenkilönä niin ei se elämä niin mee.
Eilen kun melkein kannoin velipojan hissittömään asuntoonsa sairaala keikan jälken ,ajattelin et tässäkö tää taas alkaa.
Mulla on päinvastanen tilanne ku alottajalla , aina joku vaan pitää ottaa ns sylkkyyn jotta omatunto rauhottus .koti-kiusattu kirjoitti:
Demeter sinä viisaitten sanojen tonava.
Tiäräkkö kun mä just mietiskelen tota eristäytymistä varsinkin kun se eristäytyminen on vapaehtosta .
Sain niin ison annoksen pakko huolehtimista et vielkin on nahka vereslihalla , vaikka miten tenhottais et ketään en huolehri ja en oo tukihenkilönä niin ei se elämä niin mee.
Eilen kun melkein kannoin velipojan hissittömään asuntoonsa sairaala keikan jälken ,ajattelin et tässäkö tää taas alkaa.
Mulla on päinvastanen tilanne ku alottajalla , aina joku vaan pitää ottaa ns sylkkyyn jotta omatunto rauhottus .Kiitos sanoistasi, k/k. Ylisanojahan nuo ovat, mutta lämmittävät silti mieltä..))
Vai noin on tilanteesi. Just ajattelin, kun itse heitin pienen pyörälenkin, että mitenkähän paljon on sinulla kilometrejä mittarissa ?
Suurisydämellisellä on aina kysyntää, eikä kai luontoaan voi kovasti muuttaa. Toisaalta rajojen asettaminenkin pitäisi oppia, ennenkuin ne on pakko oppia - joutuu itse sinne avun tarvitsijoiden puolelle. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että selkä-/jalkavaivani, mitä olen potenut yli kaksi kuukautta, tulivat liiasta kuormituksesta. Aina ei voi toimia itseään säästäen...
Voimia ja hyvää kesää sinulle.demeter1 kirjoitti:
Kiitos sanoistasi, k/k. Ylisanojahan nuo ovat, mutta lämmittävät silti mieltä..))
Vai noin on tilanteesi. Just ajattelin, kun itse heitin pienen pyörälenkin, että mitenkähän paljon on sinulla kilometrejä mittarissa ?
Suurisydämellisellä on aina kysyntää, eikä kai luontoaan voi kovasti muuttaa. Toisaalta rajojen asettaminenkin pitäisi oppia, ennenkuin ne on pakko oppia - joutuu itse sinne avun tarvitsijoiden puolelle. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että selkä-/jalkavaivani, mitä olen potenut yli kaksi kuukautta, tulivat liiasta kuormituksesta. Aina ei voi toimia itseään säästäen...
Voimia ja hyvää kesää sinulle.demeterille
Ei niit kilometrei oo ku pikkusen yli 2500 mut on mulla hyvä syykin kun vappuna näytti tilanne huonolta mut kyl se siitä suttaantui.piikkiö kirjoitti:
demeterille
Ei niit kilometrei oo ku pikkusen yli 2500 mut on mulla hyvä syykin kun vappuna näytti tilanne huonolta mut kyl se siitä suttaantui.Eiköhän sitä tuossa ole riittävästi yhdelle miehelle, k/k. Ja kausihan on vasta alussa.
Toivottavasti ei mitään ikävää ole sattunut. Voidaan viestitellä muuallakin, ettei tule syytöstä säälipisteiden keruusta...Heh, alkoi naurattaa tuo pitkän vastukseni toka viimeinen kappale: "Minusta ihmiset kyllä välittävät" - tarkoitin, että mielesäni ihmiset kyllä välittävät toisistaan, enkä niin, että he välttämättä minusta tykkäisivät - ainakaan enempää kuin muistakaan..))
- naurunasia
demeter1 kirjoitti:
Heh, alkoi naurattaa tuo pitkän vastukseni toka viimeinen kappale: "Minusta ihmiset kyllä välittävät" - tarkoitin, että mielesäni ihmiset kyllä välittävät toisistaan, enkä niin, että he välttämättä minusta tykkäisivät - ainakaan enempää kuin muistakaan..))
:)) Monimuotoista on suomen kieli. Kaikki jotka ovat tekstejäsi lukeneet varmaankin ymmärsivät niin kuin tarkoitit. Et ole laisinkaan "minä-minä" -tyyppiä.
naurunasia kirjoitti:
:)) Monimuotoista on suomen kieli. Kaikki jotka ovat tekstejäsi lukeneet varmaankin ymmärsivät niin kuin tarkoitit. Et ole laisinkaan "minä-minä" -tyyppiä.
Hyvä jos näin on. Kiitos sanoistasi..))
- reppuriika
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kuin ahaa elämyksenä tajunnut etten rehellisesti kaipaa ihmistä suoraan iholle, viereen, jakamaan yksityisyyttä ja olen tässä tilassa täydellisesti onnellinen. Jos äkkiä sairastuisin niin, niin minulla olisi ongelma laittaa papereihin lähiomaiseni, vaikka se on juridisesti siskoni. Meillä on hyvät välit, mutta ei hän henkisesti ole koivin läheinen ja paljoa jaa arkeani. Reilusti yli menee moni ystävä.
Liekö se yksilöllinen piirre vai lapsuuden muovaama, etten oikeastaan koskaan ole päästänyt ketään täysin "tontilleni". Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi koskaan rakastunut tai kokenut toisen ihmisen kanssa syvää sielunyhteyttä ja sympatiaa. Sellaista tapahtuu jopa harva se viikko, suostun jakamaan hetken tai tovin yhteistä kohtaamista ja matkaa sitten taas siirryn tontilleni ja suljen sieluni oven. Tämän ominaisuuden vuoksi sopisin ammattiin, jossa pääsee lähelle ja voi jakaa hetkessä toisen elämän, mutta ei takerru toisen elämään ja luhistu taakkojen alla.
Kun omat vanhemmat eivät antaneet kosketusta, syliä ja paijaavaa rakkautta vaikka koti oli turvallinen miljöö, jossa sai ruokaa, leikkipaikan ja oli koti, niin vielä nuorena aikuisena kaipasin sitä vanhemman ja aikuisen läheisyyttä ja jopa kosketusta. Ehkä tästä syystä rakastuin seitsemän vuotta vanhempaan mieheen ja oli terapeuttista ettei hän kaivannut ensisijaisesti seksiä vaan antoi sitä jotain muuta syysistä läheisyyttä (ei ainakaan antanut ymmärtää seksin liiallista tarvettaan).
Sitten Jumala johdatti minut töihin Kostamukseen ja siellä sain oikeaa jopa mummon ja papan rakkautta jopa kadulla tuntemattomilta iäkkäämmiltä pariskunnilta, jotka kävellessä ottivat keskeen ja kävelimme käsikoukkua ja sain uppoutua minkki- ja susiturkkien sisään pakkasen paukkuessa ympärillä. Aina siellä tuli elämääni näitä paijaavia ja lämpimiä ihmisiä, jolloin se rakkauden ja kosketuksen vajauksen akku täyttyi elämässäni. Samalla tuli rakkaus kieleen ja lähetystehtävä NL:ssa. Koin jotain ylimaallista, konkreettista hyvää, rauhaa ja iloa noina aikoina. Se oli jollakin tavoin hoitavaa voimaa ja läsnäoloa.
Sitten myöhemmin elämässä en enää kaivannut toista jakamaan arkea ja olen vapaa ja onnellinen. Minulle riittää ihan hyvin se että tapaan ihmisiä päivittäin jossain vapaaehtoistyössä, seurakunnassa tai käyn kylässä.
Taidan olla erikoinen tapaus, mutta sen myönnän että kyllä ihminen voi olla onnellinen vaikkei ole yhtään lähiomaista tai puolisoa. Jumalasuhde antaa minulle elämäneliksiirin, rauhan ja levollisuuden.
En kyllä vähättele aloittajan yksinäisyyttä ja on kokemuksena todellinen.Hieno kehityskertomus, reppuriika, ja kannustava kirjoitus muutenkin. Löysin siitä paljon samaistumiskohtia omaan elämääni, vaikka tieni on ollut toinen.
demeter1 kirjoitti:
Hieno kehityskertomus, reppuriika, ja kannustava kirjoitus muutenkin. Löysin siitä paljon samaistumiskohtia omaan elämääni, vaikka tieni on ollut toinen.
"demeter1"
Olin levoton koko päivän.
En tiennyt mitä tekisin, missä olisin, miten miettisin.
Ostin Koskenkorva-pullon, sammutin kotini valot ja lysähdin nurkkaan.
Neljänneksen kohdalla aloin tuntea jumalaisen hyvää oloa, tunsin jonkun lähestyvän minua.
Puolen pullon kohdalla nuukahdin ja silloin se tapahtui.
Jotain saapui luokseni ja vaistosin: se on Jesse!
Olimme hiljaa molemmat ja naukkasin neljänneksen.
Tunsin mieleni täyttyvän turhuuksista, höpinästä mauttomista mieli-piteistä.
Jesse alkoi ottaa haltuunsa minut!
Hädissäni siemaisin lopun neljänneksen ja sammuin.
Aamulla, tuskaisen heräämiseni jälkeen tunsin olevani menetetty.
Menetetty hänelle, joka ohjaa minut ikuisesti oikeaan.
Joka ei mikään jumala ole, onpahan vaan yksi hyvä tyyppi.
:)
H.hunksz kirjoitti:
"demeter1"
Olin levoton koko päivän.
En tiennyt mitä tekisin, missä olisin, miten miettisin.
Ostin Koskenkorva-pullon, sammutin kotini valot ja lysähdin nurkkaan.
Neljänneksen kohdalla aloin tuntea jumalaisen hyvää oloa, tunsin jonkun lähestyvän minua.
Puolen pullon kohdalla nuukahdin ja silloin se tapahtui.
Jotain saapui luokseni ja vaistosin: se on Jesse!
Olimme hiljaa molemmat ja naukkasin neljänneksen.
Tunsin mieleni täyttyvän turhuuksista, höpinästä mauttomista mieli-piteistä.
Jesse alkoi ottaa haltuunsa minut!
Hädissäni siemaisin lopun neljänneksen ja sammuin.
Aamulla, tuskaisen heräämiseni jälkeen tunsin olevani menetetty.
Menetetty hänelle, joka ohjaa minut ikuisesti oikeaan.
Joka ei mikään jumala ole, onpahan vaan yksi hyvä tyyppi.
:)
H.,,)) ,,)) tutkimattomat ovat herrain tiet...
Muistakaamme myös, että "ways are many, Good is one"....
Mitenkään hartaampaa asennetta pilkkamatta.
Sinun kertomuksesi ei kyllä ollut kehityskertomus, vaan enempi tilanneraportti..?demeter1 kirjoitti:
,,)) ,,)) tutkimattomat ovat herrain tiet...
Muistakaamme myös, että "ways are many, Good is one"....
Mitenkään hartaampaa asennetta pilkkamatta.
Sinun kertomuksesi ei kyllä ollut kehityskertomus, vaan enempi tilanneraportti..?"demeter1"
Höpöti.
Minähän kerroin miten minusta kehittyi minä.
Sinun olisi pitänyt kehua minuakin.
H.hunksz kirjoitti:
"demeter1"
Höpöti.
Minähän kerroin miten minusta kehittyi minä.
Sinun olisi pitänyt kehua minuakin.
H.No katsos, hunksi, jos joku kehuu itseään niin kovasti kuin sinä, niin eikö se riitä?..))
Olenkos joskus sanonut, ettei omakehuusi ole aihetta ?demeter1 kirjoitti:
No katsos, hunksi, jos joku kehuu itseään niin kovasti kuin sinä, niin eikö se riitä?..))
Olenkos joskus sanonut, ettei omakehuusi ole aihetta ?"demeter1"
Olisi vaan niin kiva kuulla edes toisinaan, vaikkapa joskuskin.
Että joku muukin... :)
Laittaisit edes pyrsk!
H.- Iiiiiiisooooeeegoooo
Hunksi tunnen myötähäpeää kun aikuinen mies huomiota kerjää.
Iiiiiiisooooeeegoooo kirjoitti:
Hunksi tunnen myötähäpeää kun aikuinen mies huomiota kerjää.
"Iiiiiiisooooeeegoooo"
Vaikka tekee kipeää ei haittaa...
Etenkään minua.
Koitahan jaksaa jatkaa.
-
Minähän en kehua kaipaa, vähän vaan moitin demeterin toimintaa.
Garseen epä-tasa-puolista kehuntaa hällä. :)
H.
- minä-ja-muut
alotukselle,,, höpön höpö,,,,
ei minustakaa kukaan välitä, ku mä itte en välitä kenestäkää,
kaikki lähtee itsestä,
miusta välittää vain lähiomaiset, kukanenki tavallaan,
jotkut oottaa että kuolisin tieltä pois,
joillekki kuolemani toisi tosi suuren surun ja ikävän,
puolisoni onki jo kuollu,
nyt on mun vuoro poistua elämän-näyttämöltä jossaki vaiheessa,
tietenki meikä välittää jollain tavalla kaikista entisistä ystävistä, tutuista ja työkavereista, mutta kauheen rakkaita niistä ei kukaan ole,
jos joku niistä kuolee tai sairastuu vakavasti suren heitä kaikkia jollain tasolla,
niin ja tietenki minuudesta on aina jotain poissa
jos joku elämässäni vaikuttanu ihminen katoaa tuonpuoleiseen,
elämä porskuttaa eteenpäin samalla tavalla kuin enenki ,
kohti vanhuutta,
vanhuus vaan on tympee juttu,
mieluummin olisin aina nuori ja kaikkivoipa,
mutta ei
ihmisen on jossainvaiheessa poistuttava täältä, - Ei-pal-ketää-mitään
"""""Jos totean tosiasian: Kukaan ei välitä minusta"""""
Minullakin on oma kannattajakuntani. - Pikkuapulainen
Juttusi varmaan on osaltaan provosointia eli kärjistämistä, mutta kuitenkin...Olen aika lailla samaa mieltä kuin sinä eli että noin minunkin mielestäni asia on. Se on inhimilllistä, jos mietit vähän tarkemmin.
Kukapa masennuksesta ja siihen liittyvästä yksinäisyydestä haluaisi jatkuvasti keskustella tai katsoa elämän alamaissa olevaa? Todella harva, koska oma napa sanoo, että entä jos minä olisinkin tuo. Aika moni sanoisi, että jos vain ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja olisit normaali. Niinpä. Elämä on voittajien eli ensin pitäää olla ainakin hyvin menestyvä, vasta sitten saa sanoa, että ei aina mene ollenkaan hyvin, jotta muu kansa saa sääliä. Sureva, masentunut, sairas ihminen on kurjan näköinen ja me elämme kuitenkin elämää aika lailla pintapuolisesti ja herra paratkoon vähemmän armollisesti muita kohtaan. Tähän tulokseen olen tullut, kun olisin kaivannut lähimmäistä. Mutta olen oppinut olemaan itseni lähimmäinen. Se auttaa joskus, mutta ei aina. Jos muuta ei voi, niin ainakin voi olla armollinen itselleen.
Sen neuvon annan, vaikka et varmaankaan neuvoja kaipaa, että älä elä muiden odotusten mukaisesti tai niiden luulojen varassa, joita muiden kuvittelet ajattelevan sinusta. Ole sitä mitä olet. Jos masentaa kerro se. Jos suret, kerro se. Ehkä joku kysyy miksi ja voit kertoa miltä tuntuu. Kertominen tekee hyvää, ainakin hetkellisesti ja apua saa vaikka kirkolta, vertaistuesta ja järjestöiltä sekä kriisiavusta ym. Yksin ei kannata oloaan hautoa, se ei pääty hyvin. Eikä kannata katkeroitua tuttavilleen ja ystävilleen, jos eivät ymmärrä. Me olemme rajallisia kaikki.
Erä minun totuuteni elämästä on myös se, että kyllä me olemme täällä loppujen lopuksi kaikki aika yksin. Vaikka menisi hyvin ja vaikka olisi läheisiä. Se on näitä syvällisiä aiheita, joista harvempii haluaa keskustella. Tsemppiä, et ole tässä asiassa ollenkaan yksin.- näin-se-vaan-on
Masennuksesta olisi syytä puhua enemmänki,
esm.
nuorena ja terveenä masennus ei vaivannu,
vaikka työtä oli enemmän kun kerkis tehdä,
oli perhe lapsineen,
työelämä ja myöhemmin puolison kanssa matkailu,kun jäimme kahdestaan,
nooooh,
puoliso sairastui ja myöhemmin kuoli,
itse sain sydärin jonka seurauksena ohitusleikkaukset ,
siitäpä sitten on seurannukki tavallaan masennus,
elämän halu on kadonnu,
johtuu siitä kun jälkeläisiinkää ei enää saa kunnolla yhteyksiä,
heillä on oma elämä, työ ja perheensä,
vanhus voidaan unohtaa yksin oman onnensa nojaan,
joka aamu herään pettyneenä ku en kuollukkaa nukkuissa,
olisi hyvä vaan nukkua pois, mikään ei enää kiinosta,
kipuilu jokapäiväisestä selviytymisestä yksin
terveyden kanssa tappelemisesta
on saanu tarpeekseen,
toisaaltaa,
ei eutanasiaakaa osaa suunitella,
täytyy vain kipristellä masennuksen kanssa
ja jonkinlaisen kuntoa ylläpitämällä eteenpäin vaikka kuinka tympii,
voitais eees lotosta, olisi varaa suunitella vaikka mitä,
köyhyys onkin suomessa kaikkein suurin masennuksen aiheuttaja,
se on kansan sairaus niinkauan kun politikot pitää suomen kansan köyhänä ja kipeenä,,,,,
yksinäisyys tuottaa masennusta, masennus tuottaa yksinäisyyttä ja köyhyys suurin syyllinen masennukseen,,,
raha olisi paras lääke kaikille masentuneille ihmisille,,, - 1lesken
näin-se-vaan-on kirjoitti:
Masennuksesta olisi syytä puhua enemmänki,
esm.
nuorena ja terveenä masennus ei vaivannu,
vaikka työtä oli enemmän kun kerkis tehdä,
oli perhe lapsineen,
työelämä ja myöhemmin puolison kanssa matkailu,kun jäimme kahdestaan,
nooooh,
puoliso sairastui ja myöhemmin kuoli,
itse sain sydärin jonka seurauksena ohitusleikkaukset ,
siitäpä sitten on seurannukki tavallaan masennus,
elämän halu on kadonnu,
johtuu siitä kun jälkeläisiinkää ei enää saa kunnolla yhteyksiä,
heillä on oma elämä, työ ja perheensä,
vanhus voidaan unohtaa yksin oman onnensa nojaan,
joka aamu herään pettyneenä ku en kuollukkaa nukkuissa,
olisi hyvä vaan nukkua pois, mikään ei enää kiinosta,
kipuilu jokapäiväisestä selviytymisestä yksin
terveyden kanssa tappelemisesta
on saanu tarpeekseen,
toisaaltaa,
ei eutanasiaakaa osaa suunitella,
täytyy vain kipristellä masennuksen kanssa
ja jonkinlaisen kuntoa ylläpitämällä eteenpäin vaikka kuinka tympii,
voitais eees lotosta, olisi varaa suunitella vaikka mitä,
köyhyys onkin suomessa kaikkein suurin masennuksen aiheuttaja,
se on kansan sairaus niinkauan kun politikot pitää suomen kansan köyhänä ja kipeenä,,,,,
yksinäisyys tuottaa masennusta, masennus tuottaa yksinäisyyttä ja köyhyys suurin syyllinen masennukseen,,,
raha olisi paras lääke kaikille masentuneille ihmisille,,,näin-se
Ei mene mun kaaliin, että köyhyys ja masennus kulkevat käsikädessä. Olen köyhä, kun köyhyydeksi lasketaan vuokralla-asuminen, autottomuus, en omista mitään, pankkitilin saldo suurinpiirtein aina nolla. Työttömyyskorvaukaukset tipahtavat tilille tekemättä mitään. Jos joudun sairaalaan, saan hoitoa, oli rahaa tai ei. Jos ei ole varaa lääkkeisiin, Kelasta avitetaan. Jos näkee nälkää, Kela jälleen jeesaa, tai leipäjono tai diakonissa. Suomessa asiat ovat mallillaan. Perustarpeissa autetaan. Mutta jos odottaa kotona jättipottia lotossa, piehtaroi itsesäälissä, soittaa valittavia puheluita sukulaisille ja ystäville, niin totta hemmetissä masentuu. Minulla ei ole aikaa moiseen itsesäälin, kun käyn sukulaisiani tapaamassa palvekodeissa ja hoidan heidän asioitaan. Voisin tietty vetää aamulla peiton korville ja viisveisaisin muista. Itkisin katkerasti menetettyä suurta rakkauttani, jonka kuolo korjasi. Itkisin vanhuuttani, rumuuttani, ylipainoani, harmaita hapsiani, persaukisuuttani, paskamaista siskoani ja mitä vielä. Mutta, suljen synkät ajatukset mielestäni, keitän kunnon kahvit ja lähden metsälenkille. Kerään vihreätä luonnosta ja pistän sinkkiämpäreihin terassille. Ja taas kupponen kahvia maistuu. Olen, elän ja suurinta mitä minulla on, Mielenrauha. Lesken - Voi.hyssykät
En ajattle masennusta enkä viitsi lukea ketjua koska se sattaisi ärsyttää, kaikkea ihmiset viitsii miettiä kuin masennusta johan siitä masentuu lisää.
- tätä-mieltä
1lesken kirjoitti:
näin-se
Ei mene mun kaaliin, että köyhyys ja masennus kulkevat käsikädessä. Olen köyhä, kun köyhyydeksi lasketaan vuokralla-asuminen, autottomuus, en omista mitään, pankkitilin saldo suurinpiirtein aina nolla. Työttömyyskorvaukaukset tipahtavat tilille tekemättä mitään. Jos joudun sairaalaan, saan hoitoa, oli rahaa tai ei. Jos ei ole varaa lääkkeisiin, Kelasta avitetaan. Jos näkee nälkää, Kela jälleen jeesaa, tai leipäjono tai diakonissa. Suomessa asiat ovat mallillaan. Perustarpeissa autetaan. Mutta jos odottaa kotona jättipottia lotossa, piehtaroi itsesäälissä, soittaa valittavia puheluita sukulaisille ja ystäville, niin totta hemmetissä masentuu. Minulla ei ole aikaa moiseen itsesäälin, kun käyn sukulaisiani tapaamassa palvekodeissa ja hoidan heidän asioitaan. Voisin tietty vetää aamulla peiton korville ja viisveisaisin muista. Itkisin katkerasti menetettyä suurta rakkauttani, jonka kuolo korjasi. Itkisin vanhuuttani, rumuuttani, ylipainoani, harmaita hapsiani, persaukisuuttani, paskamaista siskoani ja mitä vielä. Mutta, suljen synkät ajatukset mielestäni, keitän kunnon kahvit ja lähden metsälenkille. Kerään vihreätä luonnosta ja pistän sinkkiämpäreihin terassille. Ja taas kupponen kahvia maistuu. Olen, elän ja suurinta mitä minulla on, Mielenrauha. Leskenleskenä,,,
tuo on sinun tapasi elää,
hyvä jos et masennu,
meikä vetäs ittensä jo hirteen jos noin köyhä olisin,
kunnialle koskis jos kaikki pitäisi kelalta ruikuttaa,,
luojalle kiitso sain tehdä työelämässä töitä noin nelkyt vuotta josta pieni työeläke pitää meikän hengissä kuitenki,
rahan vähyys kyllä masentaa,
tykkäisin rahasta, rahalla saa ja autolla pääsee, rahalla voi suunitella kaikenlaista, rakentamista, matkailua, sun muuta ihanaa,
ilmankos päättäjät tykäävät olla rikkaita
ja pitää kansa köyhänä, juu mutenhan raha niille ei riitäisi,
raha kummasti rauhottaa ja pitää ihmiset terveenä, - niin-se-vaan-on
1lesken kirjoitti:
näin-se
Ei mene mun kaaliin, että köyhyys ja masennus kulkevat käsikädessä. Olen köyhä, kun köyhyydeksi lasketaan vuokralla-asuminen, autottomuus, en omista mitään, pankkitilin saldo suurinpiirtein aina nolla. Työttömyyskorvaukaukset tipahtavat tilille tekemättä mitään. Jos joudun sairaalaan, saan hoitoa, oli rahaa tai ei. Jos ei ole varaa lääkkeisiin, Kelasta avitetaan. Jos näkee nälkää, Kela jälleen jeesaa, tai leipäjono tai diakonissa. Suomessa asiat ovat mallillaan. Perustarpeissa autetaan. Mutta jos odottaa kotona jättipottia lotossa, piehtaroi itsesäälissä, soittaa valittavia puheluita sukulaisille ja ystäville, niin totta hemmetissä masentuu. Minulla ei ole aikaa moiseen itsesäälin, kun käyn sukulaisiani tapaamassa palvekodeissa ja hoidan heidän asioitaan. Voisin tietty vetää aamulla peiton korville ja viisveisaisin muista. Itkisin katkerasti menetettyä suurta rakkauttani, jonka kuolo korjasi. Itkisin vanhuuttani, rumuuttani, ylipainoani, harmaita hapsiani, persaukisuuttani, paskamaista siskoani ja mitä vielä. Mutta, suljen synkät ajatukset mielestäni, keitän kunnon kahvit ja lähden metsälenkille. Kerään vihreätä luonnosta ja pistän sinkkiämpäreihin terassille. Ja taas kupponen kahvia maistuu. Olen, elän ja suurinta mitä minulla on, Mielenrauha. Leskentiesitkö,,,
köyhyys on politiikan tekemä rikos yhteiskunnalle,
ijänikuisen vanha sanonta, ,, pitää muuten paikkansa,,, - 1lesken
tätä-mieltä kirjoitti:
leskenä,,,
tuo on sinun tapasi elää,
hyvä jos et masennu,
meikä vetäs ittensä jo hirteen jos noin köyhä olisin,
kunnialle koskis jos kaikki pitäisi kelalta ruikuttaa,,
luojalle kiitso sain tehdä työelämässä töitä noin nelkyt vuotta josta pieni työeläke pitää meikän hengissä kuitenki,
rahan vähyys kyllä masentaa,
tykkäisin rahasta, rahalla saa ja autolla pääsee, rahalla voi suunitella kaikenlaista, rakentamista, matkailua, sun muuta ihanaa,
ilmankos päättäjät tykäävät olla rikkaita
ja pitää kansa köyhänä, juu mutenhan raha niille ei riitäisi,
raha kummasti rauhottaa ja pitää ihmiset terveenä,tätä-mieltä
Kirjoitin, että Suomessa kaikilla on perusturva. Itsehän saan liiton korvauksen ja lesken eläkkeen. En siis tarvitse Kelan sossurahaa. Käyn usein Onnibussilla Helsingissä ja yövyn edullisessa hotlassa. Se on arjen ylellisyyttä. En tajua , että kuusikymppisen palstalla vielä haaveillaan rakentamisesta. Eikös se ole nuorten juttuja. Vai hirteen minun pitäisi mennä, kun olen köyhä. Aika mielenkiintoinen pläjäys. Ajattelin kyllä mennä nyt huilimaan ja huomenna vapaaehtoistyöt odottavat. Se on moro. Lesken 1lesken kirjoitti:
näin-se
Ei mene mun kaaliin, että köyhyys ja masennus kulkevat käsikädessä. Olen köyhä, kun köyhyydeksi lasketaan vuokralla-asuminen, autottomuus, en omista mitään, pankkitilin saldo suurinpiirtein aina nolla. Työttömyyskorvaukaukset tipahtavat tilille tekemättä mitään. Jos joudun sairaalaan, saan hoitoa, oli rahaa tai ei. Jos ei ole varaa lääkkeisiin, Kelasta avitetaan. Jos näkee nälkää, Kela jälleen jeesaa, tai leipäjono tai diakonissa. Suomessa asiat ovat mallillaan. Perustarpeissa autetaan. Mutta jos odottaa kotona jättipottia lotossa, piehtaroi itsesäälissä, soittaa valittavia puheluita sukulaisille ja ystäville, niin totta hemmetissä masentuu. Minulla ei ole aikaa moiseen itsesäälin, kun käyn sukulaisiani tapaamassa palvekodeissa ja hoidan heidän asioitaan. Voisin tietty vetää aamulla peiton korville ja viisveisaisin muista. Itkisin katkerasti menetettyä suurta rakkauttani, jonka kuolo korjasi. Itkisin vanhuuttani, rumuuttani, ylipainoani, harmaita hapsiani, persaukisuuttani, paskamaista siskoani ja mitä vielä. Mutta, suljen synkät ajatukset mielestäni, keitän kunnon kahvit ja lähden metsälenkille. Kerään vihreätä luonnosta ja pistän sinkkiämpäreihin terassille. Ja taas kupponen kahvia maistuu. Olen, elän ja suurinta mitä minulla on, Mielenrauha. LeskenHieno kirjoitus, 1lesken. Suomessa pärjää, täällä pidetään kaikista huolta. Henkinen pääoma korvaa aineellisen, pieni elämä voi olla suurta.
Samaa mieltä tuosta, pikkuapulainen, että ihminen on lopulta aika yksin, eikä muiden varaan voi kovasti laskea. Olla itsensä paras ystävä on hyvä tavoite, samoin armollisuus. Niissä sitä askaretta riittää..))
demeter1 kirjoitti:
Samaa mieltä tuosta, pikkuapulainen, että ihminen on lopulta aika yksin, eikä muiden varaan voi kovasti laskea. Olla itsensä paras ystävä on hyvä tavoite, samoin armollisuus. Niissä sitä askaretta riittää..))
"demeter1"
Olin levoton koko päivän.
En tiennyt mitä tekisin, missä olisin, miten miettisin.
Ostin Koskenkorva-pullon, sammutin kotini valot ja lysähdin nurkkaan.
Neljänneksen kohdalla aloin tuntea jumalaisen hyvää oloa, tunsin jonkun lähestyvän minua.
Puolen pullon kohdalla nuukahdin ja silloin se tapahtui.
Jotain saapui luokseni ja vaistosin: se on Jesse!
Olimme hiljaa molemmat ja naukkasin neljänneksen.
Tunsin mieleni täyttyvän turhuuksista, höpinästä mauttomista mieli-piteistä.
Jesse alkoi ottaa haltuunsa minut!
Hädissäni siemaisin lopun neljänneksen ja sammuin.
Aamulla, tuskaisen heräämiseni jälkeen tunsin olevani menetetty.
Menetetty hänelle, joka ohjaa minut ikuisesti oikeaan.
Joka ei mikään jumala ole, onpahan vaan yksi hyvä tyyppi.
:)
H.- reppuriika
Vielä tulin tähän ketjuun ja laitan ajatuksiani. Eivät kaikki käsitä, että joku voi olla onnellinen ilman että jossain on joku omainen, ystävä, joka kaipaa ja jopa ikävöi odottaen hetkeä milloin taas päästää yhteen. Minulla on ehkä yksi sukulainen, jonka uskon jollain tapaa ikävöivän jos en käy kerran viikossa kylässä, Sitten on yksi ystävä jonka kanssa soitellaan ja nähdään muutaman kerran tai vähintään kerran viikossa. On myös ystäviä jotka saattavat soittaa jos menee kuukausi pari, ettemme tapaa.
Kerran täti sanoi, kun juttelin että jos muuttaisin asumaan toiselle paikkakunnalle. Hän sanoi että älä muuta, kun silloin hän jää tänne ja emme näe usein. Täillä on akaton poika täällä ja tytär perheineen Savossa. Lastenlapset yli, 20-kymppiset ovat läheisiä mummolleen ja tytär ja onhan tädillä ystäviä. Tuskin suuri menetys olisi jos muuttaisin ja onhan hän jo 90-vuotias. Myös paras naisystävä on hyvin sairas ja tuskin elää enää monta vuotta.
Asia on niin että jos kuolisin yllättäen, niin olisi se varmaan pari kolme viikkoa paikkakunnalla puheenaihe, kun olen tullut tutuksi täällä ja ollut eri jutuissa mukana. Saa olla tunnettu ja tärkeäkin henkilö, mutta se tomu laskeutuu ja häviää suhteellisen pian kun ihminen kuolee tai häviää kuvioista.
On päinvastoin lohdullista tämä henkinen vapaus, ettei oli sidoksissa ihmisiin, ei ole liiallisia velvoitteita, odotuksia, vaatimuksia ja tunnesiteitä.
Turha on vaivata päätään sillä ettei sitten joskus ehkä ole ainuttakaan kävijää ja muistajaa jos päätyy virumaan laitokseen ja hauta jää vaille hoitoa ja laatta sammaloituu niin kuin paljon näkee hautausmailla. Setäni kuoli 31 vuotta sitten ja silloin alussa siskot laittoivat kesäkukkia, mutta on ollut parisen kymmentä vuotta ilman hoitoa.
Elämä pitää osata rakentaa kivaksi kokemukseksi ja merkitykselliseksi yksilöllisellä tavalla: toisilla siinä on enemmän viitteenä tärkeitä ihmisiä, toiselle riittää tehtävät ja toiminta yhteiskunnassa, seurakunnassa, henkilöiden kautta joita tapaa siinä samalla ja suhteesta Jumalaan. Minulla on täällä tietty aika ja paikka suuressa palapelissä.
On surullista jos luonteeltaan on sellainen että vaatii vahvan tukiverkoston ja yhteisön ja kokee yksinäisyyttä ja orpoutta ilman sitä.
- tööttt
Tosta vanhuuden" psyykkisestä oirehtimisesta"
- jos on näkövammainen ja kadottaa tavaroitaan ja varojaan - automaattisesti ihmiset alkavat sipistä ihmisen potevan vainoharhaisuutta ja ynnämuuta hulluutta - sekin lie vain yksi hyväkskäytön oire - jos kieltää varasteluhimon l. kleptomanian olemassa olon
- juoppojenkin saatava toki juomansa - useatkin sanovat pitkäaikaista viinahimoaan ikinuoruudeksi - tai tupakoijat saa rauhassa peiliin vilkaistessaan aamuisin todeta että huomenta vanha piru - ollos onnellinen tänäänkin yksinolosta - liki 70-v :na ensimmäinen elonjakso, jolloin saa itse päättää ajankäytöstään - ja olla just omanlaisensa pösilö - tehdä asioita,
joille aiemmin ei aikaa tai varoja - maailman ihmiset tietysti toivovat muuttuvan jotenkin paremmaksi paikaksi laatuvaatimuksineen - ihan hyväksi se koskaan taida silti muuttua
- ei mielestäni esm ihmisten sairastelu tai vammaisuus silti ole esteenä hyvälle jumaluudellekaan
maailmassa - heitä vähempi vainotaan kuin vanhoja akkoja maailman turuilla.Hyvä näkökulma, tööttt, ei vanhuus ole pelkästään vaivojen lisääntymistä vaan myös suuren vapautumisen aikaa, ellei tuota kyttäilyä oteta lukuun.
Diagnooseissakin on se ikävä puoli, että niitä voidaan käyttää aseena ihmistä vastaan.
Onhan tämä kummallista aikaa.
Yhteydenpitoon muiden kanssa on valtavan hyvät mahdollisuudet.
Yhtäkaikki niin moni kokee olevansa yksinäinen.
En aloittajan tapauksessa voinut päätellä vaivasiko häntä yksinäisyys, vai kokiko hän tilanteen poikkeavaksi tässä maailmassa, jossa monella on kymmeniä tai satoja nettiystävyyksiä.
Telkkarissa näytettiin koiraa esittävää ihmistä , jota rollaatttorimummot rapsutteli ja talutti hihnasta.
Tuotti niille mummoille kuulema mielihyvää.
Jos ei itse välitä kenestäkään, niin voiko sitä sitten vaatia muilta välittämistä.
On sen välittämisen hyvä pysyä kohtuuden rajoissa.- Aikuinen__
"Kyllä se siitä."
"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin,."
Mauno Koivistoa lainaten, eikä vain siksi että Koivisto on nyt juuri ajankohtainen, vaan siksi,, että ne sopivat kuin nyrkki silmään omaan tilanteeseeni ja varmasti monen muunkin tai ainakin jonkun muun.
Oli kiirettä eilen enkä eilisaamun jälkeen ehtinyt enää tämän ketjuni kommentteja lukemaan saatikka vastailemaan. Oikein iso kiitos kaikille kommentoijille! Ihan aikuisten oikeasti kiitos!
"koti-kiusattu" kirjoitti "aina joku vaan pitää ottaa ns sylkkyyn jotta omatunto rauhottus"
Minä kipuilen myös omantuntoni kanssa. Minulla omantunnon kolkutus, jos ei nyt ihan estä, niin ainakin hidastaa EI-sanan oppimista ja uuden itsekkäämmän elämäntavan oppimista. Uskallanko alkaa lintsata 24/7-päivystyksestä olla aina valmis, jos joku aikuisista lapsistani sattuisi tarvitsemaan minua. Uskallanko sanoa harrastuskavereilleni ja sisaruksilleni, etten ole samanlainen kuin ennen, vaan olen nyt kiinnostunut toisenlaisista touhuista.
Yksi uskaltamiskerta auttaa eteenpäin, kun huomaa, etteivät ne ihmiset kuole siihen, että olen muuttunut. En ollutkaan heille niin tärkeä kuin luulin, eikä heidän koko elämänsä ollutkaan minun varassani. Sitten välillä putoan suruun, kun elämä muuttuu - kuten aloituksessa . Kaipaa entistä ja haluaisi palata entiseen. Askel askeleelta kuitenkin helpottaa.
Siitä eilisestä kiireestä.
Taustaa: Innostuin intohimoisesti kahdesta harrastuksesta, jotka sivusivat itseasiassa työtäni molemmat, niin että jonkin aikaa tein työkseni niitä palkkaa saaden. Toinen harrastuksista tempasi mukaansa 25 vuotta sitten ja toinen 13 vuotta sitten. Olin niin innostunut, että minut sai mukaansa harrastuskaveri omia lajiin liittyviä ongelmiaan ratkomaan. Koin, että sain itsekin paljon yhteisestä puuhailusta. Se apu, jota annoin iloisesti maksutta on vapailla markkinoilla hinnakasta. Harrastuksen ulkopuolisillekin tein palveluksia osaamisellani ja maksutta tietenkin. Halusin harrastuksen ja rahapalkan pitää visusti erillään.
Nyt sitten on jo jonkin aikaa ollut tunne, että nuo harrastukset saavat jäädä taka-alalle. Nyt on aika muuttaa kurssia taas, nyt pitää miettiä, mitä haluan tällä hetkellä ja mikä antaa juuri minulle ja nimenomaan minulle itselleni hyvää.
Tuttavat ja harrastuskaverit olen totuttanut siihen, että aina ystävällisenä ja innokkaana tulen mukaan ja annan osaamistani ilmaiseksi tietenkin. Niinpä face-kaverikseni tunki tuttavan tuttava, joka oli toiselta kuullut, että mä teen tätä vapailla markkinoilla hinnakasta työtä ilmaiseksi . Ensi sanoinaan kertoi facessa. mitä halusi minulta. Ympäripyöreästi väistin haluamisensa enkä ryhtynyt tuntikausia vievään istumatyöhön vaan lähdin lenkille.
Eilen yhteyttä otti harrastuskaveri ja pyysi aikalailla aikaa vievää apua. Jonkin verran juttelin asiasta kanssaan ja pohdimme yhdessä ja kai siitä hänelle apua oli mutten lähtenyt toteuttamaan koko toivettaan. - limenvihreää
Niimpä.Hyvä aihe yleensäkkin,se on nykyajan lisääntyvä ilmiö.Itsekkin pikkuhiljaa olen miettinyt minne kaikki ns.ystävät ovat kadonneet,soitot harvenee minulle päin,kyllä sitten tulee asiaa kun kehtaa soittaa ja kysyä,mitä kuuluu.
Yleensä se alkaa sairaskertomuksella josta tuleekin pääaihe jatkossakin.Siinä sitten olet terapeutti,kuuntelija,osanottaja jne.
Ei sitä silloin nuorempana ja varsinkaan työiässä ehtinyt huomaamaan että olisi yksinäisyyttä.Nyt sen kyllä huomaa,ei pyydetä isompiin kekkereihin mukaan vaikka on sukulainen,kehutaan kyllä kuinka syötiin ja juotiin hyvin ja oli hauskaa,ei mökeille,matkoille joihin lähtisin mielelläni.Apuakaan ei uskalla pyytää kun kontaktit on harvassa.
Kyllä toisaalta taas sitten tulee tarpeetontakin kritiikkiä jos teen heidän mielestää heille sopimattomia asioita.Jokainen kuitenkin tekee niinkuin itse näkee parhaimmaksi,ei siihen toisen muutosvastarinta auta.
Toisaalta kun perusasiat on hyvin,olen mieluummin yksin kuin kaksin,sitäkin on ehtinyt harjoitella ja kun se ei toiminut,kenenkään pompoteltavaksi en enää ala,se jos mikä on raskasta ja silloin toivoi -voi kun sais olla yksin!
Eli loppujenlopuksi,hyvä näin.Vaikka onkin joutunut tekemään toisaalta velvollisuusasioita sukua kohtaan,sen olen tehnyt omasta halusta kun muitakaan ei ole ollut.Asiat on vain ollut jonkun pakko hoitaa ja onneksi voimia on riittänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�214861Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋03059Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️03055Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️03055Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️03055Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞03054Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞03054Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞03050Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️03046Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋03044