PS haluaa estää paperittomien terveyspalvelut

ottakaa_mallia

22

434

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virhe_ei_toistu

      Oli suuri virhe äänestää viimeksi muuta puoluetta kuin perussuomalaisia. Pyydän nöyrästi anteeksi. Nyt johdossa suomen terävin ja rehellisin poliitikko Jussi Halla-aho

    • luotto-mennyt

      "Taas ainoa puolue, jossa tolkun ihmiset ajattelevat järkevästi".

      Ja toimii aivan toisin kuin väittää kuten Soinin persujen hallitustaival on osoittanut, jossa myös Halla-ahon persut olleet mukana päätöksenteossa. PS ja KOK ovat puolueita jotka väittävät toista ja toimivat aivan toisin, ja syyt aina muille oli se sitten SDP, SAK, AY, Vasurit, Vihreät tai joku muu taho. PetsoJytky! tai PetosRytky2! olisivat jo liikaa tavalliselle proletaarille.
      Äänestää kannattaa toki aina nykyistä hallitustuhopolitiikkaa vastaan, sillä äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomukselle ja Kepulle joiden kannattajat äänestävät aina kermiseliitin lisäetujen puolesta. Se ketä kannattaa äänestää onkin jo tarkemmin mietittävä juttu, jonka jätän äänestäjille itselleen.

    • ei_hulluudelle

      Hyvä PS, olkaa tiukkana.

    • Fftuuookj

      Demarit, vasemmisto, vihreät ja rkp haluaa laittomille oleskeluluvat.

      Ei ainakaan niitä voi kannattaa.

      • Ei_onnistu

        Kokoomus vastustaa koska Kokoomuksen edustajat menettäisivät tuloja vokeista.


      • PampullaPuukkoaVastaan

        TÄ!?
        Eks Norjas o poliiseilla edes ASEITA?!
        Mut muutenhan noi kaikki ehdotukset vois ottaa käytäntöön Suomessakin ja vaikka ihan välittömästi!


    • kiitos_suvakkien

      Helsinki alkaa olla aika paska paikka asua.

    • Koko_maailma

      Onko sinne Helsinkiin tulossa koko maailma asumaan?

      • dfdfgdfgdfgdfgdfg

        Ei koko maailma, vaan Somalia, Nigeria, Irak, Marokko. . . etc. Ja näistäkin vain paperittomat


    • eiolemuutentuleva

      Nyt äänestämään seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia,, ei muuta vaihtoehtoo ole enään tässä maassa,, onneksi Halla-ahosta tuli puheenjohtaja,,

    • portergaist

      Kunnalliset terveyspalvelut ensin kuntoon että suomalaiset saisivat kunnon hoitoa. Pakolaset voi ihan hyvin käydä kotimaansa terveyskeskuksissa.

    • voitosta_voittoon

      Vihreät haluaa antaa kielteisen turvapaikka päätöksen saaneillekkin oleskeluluvan. Siis täyttä hulluutta. Onneksi on perussuomalaiset, jotka ajattelee kuin 80% kansasta, eli ulos maasta ja välittömästi palautuskeskusten kautta.

      Vihreät ajaa myös ilmaista terveydenhuoltoa paperittomille, perussuomalaiset vastustaa.

      Ei ole vaikea valita, kun 2019 antaa äänensä eduskuntavaaleissa.

    • realismi____

      ei ymmärrä vieläkään miksi laiton/paperiton saa kulkea vapaana maassa?

    • uuni_makkaraakin

      Jos Hitler hakisi nykyään suomesta turvapaikkaa, jokin suvakki varmaan tarjoaisi lämpimän sylin ja kodin.

    • Kysymys ei ole siita, mita joku tekee, tai kuka tekee, kysymys on siita milla oikeudella kukin tekee.

      Kysymys ei ole siita mita joku ajattelee, tai kuka ajattelee tekevansa, kysymys on siita milla oikeudella kukin ajattelee tekevansa.

      Kysymys ei ole siita, mita joku on tehnyt, tai kuka on tehnyt, kysymys on siita, milla oikeudella kukin on tehnyt.

      Kysymys ei ole siita, mita joku on ajatellut, tai kuka on ajatellut, kysymys on siita milla oikeudella kukin on ajatellut.

      Kysymys ei ole siita, mitka paperit jo on saanut, tai mitka paperit kenellakin on. Kysymys on siita, milla oikeudella kullakin on paperinsa.

      Kysymys ei ole siita, millaisena joku on ajatuksensa kuullut, tai kuka on kuullut, ksymys on siita, milla oikeudella kukin on kuullut.

      Kysymys ei ole siita, mita joku kuulee paansa sisalla, tai kuka kuulee paansa sisalla. Kysymys on siita milla oikeudella kukin kuulee paansa sisalla.

      Kysymys ei ole siita mita joku vihaa, tai kuka vihaa, kysymys on siita, milla oikeudella kukin vihaa.

      Kysymys ei ole siita mita joku rakastaa, tai kuka rakastaa, kysymys on siita, milla oikeudella kukin rakastaa.

      Kysymys ei ole siita, etta joku on hullu, tai kuka on hullu, kysymys on siita milla oikeudella kukin on hullu.

      Kysymys ei ole siita, etta joku on oikeassa, tai kuka on oikeassa, kysymys on siita, milla oikeudella kukin on oikeassa

      Oikeus on se, etta tekee sen mika on oikein, ja tuhoaa sen mika on vaarin. Toteuttaa tuon itseaan, ja ihmista suuremman oikeuden hyvaksi, tullakseen osasi hanta.

      Mutta muun muassa myos kaikki hulluus mika on maailmassa," positiivinen" ja "negatiivinen" on vuorovaikutuksessa sen kulttuurin kanssa, joka maailmassa vaikuttaa. Siksi molemmat ovat samoin tuon kulttuurin luomuksia. Ja sekin, mita ihmiset sanovat tieteeksi on osa kulttuuria. Ihmiset tuossa kulttuurissan eivat noudata sita mika on ihmista suurempi oikeus, eivat nyoskaan pyri osaksi tuota totuutta. Ja on viela kaiken muun lisaksi on tiedetta, jota ei edella mainitun vuoksi voi sanoa tieteeksi, silla ei ole totuusarvoa edes ateistisessa mielessa, saati oikeusarvoa sen suhteen, mika on ihmista suurempi oikeus.

      Ehka ihmisia pitaa auttaa oikeaan suuntaan, olkoon tama teksti pisara vetta suuntaan, vaikka tippuisi "mereen". Toivoisin, etta ketaan ei kohtaisi lopullinen rangaistus, vaan etta kaikki olisivat lopulta onnellisia.

      Mutta koska se on tavoite, pitaa tuon onnellisuuden olla tavoite jo tanaan, vaikka rangaistuksen kautta, rangaistuksella ei pida olla muuta tarkoitusta kuin lopulta johtaa onneen - ennen kuin se on liian myohaista. Tulevassa maailmassa se voi olla liian myohaista.

      Ja ajattelen nain itseni vuoksi, ja se ajatus on lahja ihmista suuremmalta, siksi korotun myos haneksi.

      • Niimpäjdjsj

        Lyhyesti sanottuna sama: islam on suurin ongelma onnemme edessä.


    • QWERTY

      • hurri4

        queerty


    • kaikki_vs_PS

      PS on voimaton yksin, hyttysen ininää.

    • hdj

      Helsinki on sekaisin, kokkareet ja demarit hyysäävät rikollisia

    • kannattaisi_muistaa

      Ei suomen kansa antaisi, jos äänestettäisiin paperittomille mitää oikeuksia ja etuja. Siksi heidän paapomisensa on huijaus äänestäjiä kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      230
      7686
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5180
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4802
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3468
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1951
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1697
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1639
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      156
      1444
    Aihe