Mika Varpan murha

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706256275481_uu.shtml

*** Kadonneen ruumis löydettiin Itä-Suomen läänin alueelta viime viikolla. Ruumis oli kaivettu matalaan kuoppaan järven rannalla sijaitsevan mökin pihaan.
----
Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että Varpa surmattiin Helsingissä 25.10.2006 ja kuljetettiin löytöpaikalle seuraavana päivänä. Surman taustalla olivat huomattavat pelivelat.
Teosta on vangittu syylliseksi epäiltynä helsinkiläinen 25-vuotias mies. Mies on tunnustanut teon. ***
---

Aluksihan epäiltiin, että Varpa on surmattu siksi että hän oli velkaa, mutta tämähän olisikin ollut järjetöntä, koska silloin velkoja ei ainakaan olisi saanut rahojaan. Surmaaja siis olikin velkaa Varpalle. Kyse "huomattavasta summasta", olisipa kiva tietää tarkemmin. Joillakin riittää motiiviksi kolmenkympin velat, ja niille yksille teinipojille taisi riittää 1000 mummonmarkkaa mieheen sen yhden pariskunnan surmasta. Varpan tapauksessa lienee kyse isommista summista... Murhaajakin on tainnut olla joku epäonnisesti velkaantunut ensikertalainen ja amatööri näissä hommissa.

Harmi kun oikean työn arvostus on niin matalalla, että varsinkin nuoret miehet lähtee nykyään tällaiseen "vippaustouhuun", pelaamiseen ja keinotteluun mukaan. Huonostihan siinä käy, ainakin joillekin. Vähän aiheen sivusta, mutta lukekaapa vaikka Suomi24:nkin foorumeilta näistä "vippifirmoista" ja muista. Jotkut sotkeneet asiansa niin pahasti, että eipä ihmetytä jos epätoivoiset teot lisääntyy. Mitäpä siinä tekee jos jatkuvasti on velkaa joka paikkaan ja uusilla veloilla maksaa vanhoja pois, taustalla jotakin päihde- tai mielenterveysongelmaa, yhä useammilla pelivelkoja... Aikuinen on toki teoistaan vastuussa, mutta helppoa ei ole katkaista tuollaista kierrettä mihin tyhmyyksissään lähtee mukaan.
196874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ja muillekin, jos ovat avustaneet poliisia. Meitä on joka junaan täälläkin, mutta luulenpa suurimman osan olevan tyytyväinen kun ruumis löytyi. Helpottaa jollakin tavoin ehkä omaisiakin.

Äänestä
  • parempi että olisi elossa löytynyt. Pokeri ym pelit saisi lopettaa, kaveri lähti illaksi etelä-suomeen , siellä jokin isompi peli, aseman lähellä,,,,,

    Äänestä

"Sen paremmin uhrilla kuin epäillylläkään ei ole rikollista taustaa. ---
Teon motiivi löytyy velkasuhteista. Epäilty oli velkaa Varpalle noin 100 000 euroa. Miesten oli määrä keskustella summan maksamisesta, mutta neuvottelut olivat mitä ilmeisimmin riistäytyneet käsistä.
Kopran mukaan kumpikin osapuoli oli vahvasti peliriippuvainen. Varpa itse oli velkaantunut nettipeleissä ja sijoitustoiminnassa yhteensä noin 200 000 euroa."

http://www.netlari.fi/Article.jsp?article=150701

Todella, TODELLA surullista. Itselläni on perhepiiristä kokemusta peliongelmaisesta ja tuollainen on todella painajaismaista myös läheisille. Itse olen myös päälle parikymppinen opiskelija ja olen huomannut, että lähipiirissä on nykyään myös paljon sellaisia joilla menee todella huonosti raha-asioiden suhteen. Suurin osa tosiaan nuori miehiä. Monilla on sellaiset luulot, että pitää olla omistusasunto, hieno auto, 50" digitelkku, tietokoneita ja rahaa matkustella, ettei ole ihan "luuseri"... Ihan älyttömiä jotkut kymppitonnin "käyttöluotot", puhumattakaan näistä pikavipeistä ja vastaavista. Toisaalta parempia tuollaisetkin kuin alkaa pyörittää "omaa bisnestä". Ei ole kiva saada postia ulosotosta ja pankilta, mutta sieltä ei ainakaan tulla ampuma- tai teräaseen kanssa kylään eikä tarvitse jännittää joka kerta kun auton käynnistää...

Äänestä
  • Alion pelata vuonna 1983. Se vei kaikein ajan. Koulut jäi kesken.

    Onneksi valitsin pelikentäkseni pörssin, enkä mitään pokeria, raveja tai urheiluvedonlyöntiä.
    Nyt on oma talo Helsingissä, mökki saaristossä, pari autoa, vene, prätkä ja voi roikkua päivät pitkät netissä kattomassa muutakin kuin sijoitusasiaa.

    Äänestä

Voi herran jestas, kun taas tympii tuo iänikuinen lässytys:

"Paikka löydettiin murhasta syylliseksi epäillyn 25-vuotiaan miehen avulla. Mies on poliisin mukaan tunnustanut surmanneensa Varpan.

IS:n tietojen mukaan murhasta epäilty on SM-tason palloilija.

Joukkueen johto ja pelitoverit järkyttyivät eilen pahoin kuultuaan surmaepäilyistä. 25-vuotiasta kuvailtiin reiluksi ja rennoksi nuorukaiseksi.

- En voi missään nimessä uskoa sitä todeksi. Hän on äärettömän mukava, todella kiltinoloinen nuorimies. Olen tuntenut hänet pienestä pitäen. Tämä on kuin salama kirkkaalta taivaalta, eräs pelitoveri parahti."

Miten helkutissa ihmisille ei mene jakeluun, että ihminen pystyy mihin tahanasa, kun päässä naksahtaa?!

Esim. psykopaateista sanotaan, että he osaavat olla todella hurmaavia, äärettömän mukavia ja kilttejä. Tämä kaikki on vain taitavasti aseteltu verho, jonka takana piileskelee pahuus. Tällainen ihminen pystyy jopa murhaan suojellakseen itseään ja ajaakseen omaa etuaan. Psykopaatit eivät koe huonoa omaatuntoa eikä syyllisyyttä. Murhaakin he voivat pitää oikeutettuna, jos kokevat joutuneensa väärin kohdelluksi.

Se velka, se velka.

Äänestä
  • Mistä joukkueesta se oli se tappaja?

    Äänestä

  • weikkaja kirjoitti:

    Mistä joukkueesta se oli se tappaja?

    Oisko ollut Thierry Henryn kärkipari ?

    Äänestä

  • Onko tietoa "Jessen" lajista tai jopa seurasta?
    Onko kaveri ollut siis vielä viime kaudella jopa sm-tason urheilija? Kuva ei ainakaan anna siihen aihetta.

    Äänestä

  • ei todellista kirjoitti:

    Onko tietoa "Jessen" lajista tai jopa seurasta?
    Onko kaveri ollut siis vielä viime kaudella jopa sm-tason urheilija? Kuva ei ainakaan anna siihen aihetta.

    Ei pelannut enää viimevuonna.

    Äänestä

  • jkfopsdjkgopåd kirjoitti:

    Ei pelannut enää viimevuonna.

    arsenal ja lajina käsipallo

    Äänestä

oliko Varpa velkaa tappajalle(iltalehti) vai tappaja Varpalle (iltasanomat)?

Äänestä
  • tappaja oli velkaa varpalle. ja kys. lajin liiton tilastoissa näkyy pelanneen yhden pelin kuluneella kaudella...

    Äänestä

  • peluri2000 kirjoitti:

    tappaja oli velkaa varpalle. ja kys. lajin liiton tilastoissa näkyy pelanneen yhden pelin kuluneella kaudella...

    savoa tämä Varpa löydettiin. Toisessa lehdessä maininta itä-suomi, toisessa savo. Onko kenelläkään tietoa?

    Äänestä

  • päin kirjoitti:

    savoa tämä Varpa löydettiin. Toisessa lehdessä maininta itä-suomi, toisessa savo. Onko kenelläkään tietoa?

    Kristiinasta.

    Äänestä

  • että löytyi kirjoitti:

    Kristiinasta.

    Siis Ristiinasta.

    Äänestä

  • virheen kirjoitti:

    Siis Ristiinasta.

    Varpa todellakin löytyi Itä-Suomen läänistä, Etelä- Savon maakunnasta, Ristiinan kunnasta. Surmaaja siis kuljetti ruumista yli 200 km!

    Äänestä

  • mistä löytyi kirjoitti:

    Varpa todellakin löytyi Itä-Suomen läänistä, Etelä- Savon maakunnasta, Ristiinan kunnasta. Surmaaja siis kuljetti ruumista yli 200 km!

    tuossahan se on aika vieressä.. todella karmivaa, mitkähän on ollu mietteet ajella muutama sataa kilsaa omin käsin(?) tapettu ruumis takakontissa. mitä olette mieltä, onko kyennyt toimimaan yksin?????

    Äänestä

  • ristiinasta kirjoitti:

    tuossahan se on aika vieressä.. todella karmivaa, mitkähän on ollu mietteet ajella muutama sataa kilsaa omin käsin(?) tapettu ruumis takakontissa. mitä olette mieltä, onko kyennyt toimimaan yksin?????

    Yksin tehtyä surmaa ei puolla ainakaan seuraavat seikat. Ensinnäkin, J asuu vanhempiensa luona. Surma on tehty yksityisasunnossa, joten luultavasti joku kaveri on hänelle lainannut asuntoaan. Taposta on varmastikin jäänyt runsaasti jälkiä asuntoon, joten vähintään, joku on peitellyt hänen tekoaan. Eihän tosin missään ole kielletty sitäkään, ettei hän olisi kotonaan tätä tehnyt, mutta siltikin jälkiä olisi melko varmasti jäänyt teosta. J:n lainaamassa autossa lienee myös joitakin jälkiä tapahtuneesta.

    Suurin epäilyttävä seikka yksin toimimisesta on se, että ruumis olisi ollut hyvinkin raskas kantaa autoon Helsingin päässä. Sen siirto asunnosta autoon on hyvin vaikea tehdä yksin huomaamattomasti. Vaikka hän onkin käsipalloilija, niin siltikin homma on hankala yhdelle tehtäväksi. Ehkä käsivoimat voisivatkin riittää, mutta...

    Normaali, täyspäinen ihminen ei todellakaan pystyisi tappamaan ihmistä saati matkustamaan hetkeäkään ruumiin kanssa.

    Äänestä

  • en usko kirjoitti:

    tutkittu enemmälti? siis tätä mahdollisuutta ettei olisi toiminut yksin? olen meinaan ihan samaa mieltä kanssasi ja oletan poliisinkin ottavan tällaisen asian huomioon..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kovaa peliä Pohjolassa... kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706256275481_uu.shtml

*** Kadonneen ruumis löydettiin Itä-Suomen läänin alueelta viime viikolla. Ruumis oli kaivettu matalaan kuoppaan järven rannalla sijaitsevan mökin pihaan.
----
Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että Varpa surmattiin Helsingissä 25.10.2006 ja kuljetettiin löytöpaikalle seuraavana päivänä. Surman taustalla olivat huomattavat pelivelat.
Teosta on vangittu syylliseksi epäiltynä helsinkiläinen 25-vuotias mies. Mies on tunnustanut teon. ***
---

Aluksihan epäiltiin, että Varpa on surmattu siksi että hän oli velkaa, mutta tämähän olisikin ollut järjetöntä, koska silloin velkoja ei ainakaan olisi saanut rahojaan. Surmaaja siis olikin velkaa Varpalle. Kyse "huomattavasta summasta", olisipa kiva tietää tarkemmin. Joillakin riittää motiiviksi kolmenkympin velat, ja niille yksille teinipojille taisi riittää 1000 mummonmarkkaa mieheen sen yhden pariskunnan surmasta. Varpan tapauksessa lienee kyse isommista summista... Murhaajakin on tainnut olla joku epäonnisesti velkaantunut ensikertalainen ja amatööri näissä hommissa.

Harmi kun oikean työn arvostus on niin matalalla, että varsinkin nuoret miehet lähtee nykyään tällaiseen "vippaustouhuun", pelaamiseen ja keinotteluun mukaan. Huonostihan siinä käy, ainakin joillekin. Vähän aiheen sivusta, mutta lukekaapa vaikka Suomi24:nkin foorumeilta näistä "vippifirmoista" ja muista. Jotkut sotkeneet asiansa niin pahasti, että eipä ihmetytä jos epätoivoiset teot lisääntyy. Mitäpä siinä tekee jos jatkuvasti on velkaa joka paikkaan ja uusilla veloilla maksaa vanhoja pois, taustalla jotakin päihde- tai mielenterveysongelmaa, yhä useammilla pelivelkoja... Aikuinen on toki teoistaan vastuussa, mutta helppoa ei ole katkaista tuollaista kierrettä mihin tyhmyyksissään lähtee mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu