Verotus Suomessa

kertokaa viisaammat

Mitä tarkoittaa "kaksinkertainen" verotus. Voisko joku kertoo, ja vaikkapa antaa konkreettisen esimerkin. Ilman haukkumisia, sarvia ja hampaita. Kiitos!

57

13469

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paluumuuttaja

      Ruotsista saadusta eläkkeestä Ruotsi perii ensin 25 % veroa, sitten Suomi vielä ottaa koko vuoden eläkkeestä 1,5 %.
      Jos saa Suomesta eläkettä niin se voi tarkoittaa sitä, että koko Suomen pieni eläke menee veroihin, koska tuo 1,5,% hyvästä Ruotsin eläkkeestä voi olla melko iso rahasumma.
      Niin että tätä tarkoitetaan.

      • kutsutaan sairasmaksuksi

        Koska tällainen on EU lakien vastaist niin Suomi kutsuu tuota 1,5 % Ruotsin eläkkeestä vetämäänsä summaa "sairasmaksuksi".
        Sitäpaitsi vetää Suomi tietenkin myös Suomesta saatavasta eläkkeestä rutkasti veroa, eli enemmän kuin muilta kansalaisilta.(Koskee siis kaikkia Suomessa asuvia eläkeläisiä).
        Nyt vuodenvaihteessa on hallitus luvannut laskea eläkeläisten verotuksen samalle tasolle kuin muidenkin kansalaistensa.
        Tosin Ruotsin eläkkeistä rosvoamisesta ei puhuttu mitään.
        EU on tuominnut Suomen paluumuuttajien kaksoisverotuksen, mutta ei näytä auttavan.

        Näin se meidän isänmaa avosylin meidät tervetulleiksi takaisin KOTIMAAHAMME toivottaa.
        Tämä maa on yhtä paljon meidän kotimaa vaikka olemmekin paiskoneet töitä ulkomailla.

      • sairaanhoitomaksu
        kutsutaan sairasmaksuksi kirjoitti:

        Nyt alan tajuta. Näkyy lukevan minun verolipussa sairaanhoitomaksu 1.45%. Oli pakko kysyä, kun mulla ei oo Suomesta eläkettä. Oon aina ihmetelly, mistä tupla veroista lie puhe.

      • laikas

        vaikka ruotsiin maksetaan jo verot elääkkeestä,,suomi laskee ne yhteen suomesta saadun eläkkeen kans,,ja täten verottaa progressiivisesti eläkkeet,joka saattaa todella olla 60%..sen lisäksi joutuu maksaa ylimääräistä 1,5o% sairasmaksua..ja muista,,että suomi on ainoa maa,joka NÄIN TEKEE,JA JOKA EI TOTTELE EU.LAKIA..OLEN OLLUT VAIN 10V,RUOTSIS TÖISSÄ,,SAAN PIENEN ELÄKKEN SIELTÄ,SITÄ ELÄKETTÄ EN KOSKAAN SAAN KÄTEEN,,KOSKA SUOMI SEN MINULTA RYÖVÄÄ VERONA..kysyisin tietääkö joku,maksaako esim.venäjästä paluumuuttajat yhtä paljon veroa?,hehän vain saa eläkkeen suomesta verovapaana.ellei suomi ala totteleen LAKIA.jokainen teistä joka olette ollut,tai ovat ulkomailla töissä,,tulette huomaamaan,,ettei teitä huolita tänne kun eläkettä alatte saamaan,vaikka olisitte kuin suomen kanssalainen..siis näin se tupplavero toimii.ja eläkeläiset on alkanut tuhlaamaan rahansa muis MAISSSA,MISSÄ HEIDÄN AIKA SUURET ELÄKKEET RUOTSISTA kelpaavat..KUN meidän rahat eivät kelpaa suomessa.niin god bay.suomessa on 5,2 milj.hyviä veronmaksajia,,et se siit.

      • en löytänyt mistään
        kutsutaan sairasmaksuksi kirjoitti:

        Koska tällainen on EU lakien vastaist niin Suomi kutsuu tuota 1,5 % Ruotsin eläkkeestä vetämäänsä summaa "sairasmaksuksi".
        Sitäpaitsi vetää Suomi tietenkin myös Suomesta saatavasta eläkkeestä rutkasti veroa, eli enemmän kuin muilta kansalaisilta.(Koskee siis kaikkia Suomessa asuvia eläkeläisiä).
        Nyt vuodenvaihteessa on hallitus luvannut laskea eläkeläisten verotuksen samalle tasolle kuin muidenkin kansalaistensa.
        Tosin Ruotsin eläkkeistä rosvoamisesta ei puhuttu mitään.
        EU on tuominnut Suomen paluumuuttajien kaksoisverotuksen, mutta ei näytä auttavan.

        Näin se meidän isänmaa avosylin meidät tervetulleiksi takaisin KOTIMAAHAMME toivottaa.
        Tämä maa on yhtä paljon meidän kotimaa vaikka olemmekin paiskoneet töitä ulkomailla.

        Minua kiinnostaisi tietää että mikä tuo "sairasmaksu" on ja mitä se kattaa ja miksi sitä maksetaan. Tietääkö joku.

      • näin on että
        en löytänyt mistään kirjoitti:

        Minua kiinnostaisi tietää että mikä tuo "sairasmaksu" on ja mitä se kattaa ja miksi sitä maksetaan. Tietääkö joku.

        Suomi rikkoo siis kansainvälisiä verolakeja kun laskee yhteen Suomen ja Ruotsin eläkkeet ja sitten vetää hurjaa veroa ja Ruotsin eläkkeestä muuten vaan jonkun ihmeen sairasmaksun nimellä 1,5 % ylimäärästä Ruotsista tulleilta.
        Ei siihen ole mitään loogista syytä, Suomi on vain sitä mieltä että me saadaan maksaa maksaa maksaa maksaa JOS tulemme takaisin ISÄNMAAHAMME.
        Fiksua, eikö totta?
        EU-tuomioistuin on tuominnut Suomen lopettamaan tällainen menettely,mutta Suomi ei TOTTELE edes EU:ta , niin kivaa on rosvota paluumuuttajnilta rahat.

      • exruosu
        kutsutaan sairasmaksuksi kirjoitti:

        Koska tällainen on EU lakien vastaist niin Suomi kutsuu tuota 1,5 % Ruotsin eläkkeestä vetämäänsä summaa "sairasmaksuksi".
        Sitäpaitsi vetää Suomi tietenkin myös Suomesta saatavasta eläkkeestä rutkasti veroa, eli enemmän kuin muilta kansalaisilta.(Koskee siis kaikkia Suomessa asuvia eläkeläisiä).
        Nyt vuodenvaihteessa on hallitus luvannut laskea eläkeläisten verotuksen samalle tasolle kuin muidenkin kansalaistensa.
        Tosin Ruotsin eläkkeistä rosvoamisesta ei puhuttu mitään.
        EU on tuominnut Suomen paluumuuttajien kaksoisverotuksen, mutta ei näytä auttavan.

        Näin se meidän isänmaa avosylin meidät tervetulleiksi takaisin KOTIMAAHAMME toivottaa.
        Tämä maa on yhtä paljon meidän kotimaa vaikka olemmekin paiskoneet töitä ulkomailla.

        Heinäluoma vastasi kyselyyn sairasvakuutusmaksusta näin...pitäisi sopia Ruotsin kanssa että se ei perisi s-vakuutusmaksua joka kuuluu Suomen periä. Ei se mitään jos se olisi vaan se 1.5%, mutta kun verottaja ilmoittaa että veroasteikko nousee eläkkeestä Suomessa jos eläkettä tulee muualta. Minulla se nousi heti. Pienestä Suomen eläkkeestä meni vain 6%, mutta kun aloin saamaan eläkettä Ruotsista vero nousi 20:n

      • paluumuuttaja-rehellinen se...
        näin on että kirjoitti:

        Suomi rikkoo siis kansainvälisiä verolakeja kun laskee yhteen Suomen ja Ruotsin eläkkeet ja sitten vetää hurjaa veroa ja Ruotsin eläkkeestä muuten vaan jonkun ihmeen sairasmaksun nimellä 1,5 % ylimäärästä Ruotsista tulleilta.
        Ei siihen ole mitään loogista syytä, Suomi on vain sitä mieltä että me saadaan maksaa maksaa maksaa maksaa JOS tulemme takaisin ISÄNMAAHAMME.
        Fiksua, eikö totta?
        EU-tuomioistuin on tuominnut Suomen lopettamaan tällainen menettely,mutta Suomi ei TOTTELE edes EU:ta , niin kivaa on rosvota paluumuuttajnilta rahat.

        Olen paluumuuttaja sitten v.88 ja pidän verotusta oikeudenmukaisena tai jopa edullisempana meille paluumuuttajille kuin paikallisille.Mitä tulee sairasvakuutusmaksuun niin kuinkaa kieroutunut luonne pitää olla että voi hyvän eläkkeen saatuaan vaatia vaapautusta sairasvakuutusmaksusta kun täällä työtönkin sitä maksaa ja nythän me sitä sairaalaa tulemme eläkeiässä tarvitsemaan.Paluumuuttajat ovat näköjään unohtaneet maailman kovimman verotuksen Ruotsissa,esim. kiinteistövero.Hyvää siellä on vain halvat autot ja hyvät eläkkeet, että ollaan tyytyväisiä niihin!

      • Paluumuuttaja
        sairaanhoitomaksu kirjoitti:

        Nyt alan tajuta. Näkyy lukevan minun verolipussa sairaanhoitomaksu 1.45%. Oli pakko kysyä, kun mulla ei oo Suomesta eläkettä. Oon aina ihmetelly, mistä tupla veroista lie puhe.

        Jos sinä ET saa suomesta minkäänlaista eläkettä,niin mene verotoimistoon ja käske muuttaa verotustasi samanlaiseksi,kuin Torniossa asuvalla Sulo Rungreenilla on.
        Verottajaa on erittäin hyvin informoitu kuinka tulee menetellä tapauksissa,missä suomesta saatavaa eläkettä ei ole.
        Ainakin verottaja niin Torniossa, kuin myös Ylitorniolla on asiasta varsin hyvin tietoinen.

      • puhuu paskaa
        paluumuuttaja-rehellinen se... kirjoitti:

        Olen paluumuuttaja sitten v.88 ja pidän verotusta oikeudenmukaisena tai jopa edullisempana meille paluumuuttajille kuin paikallisille.Mitä tulee sairasvakuutusmaksuun niin kuinkaa kieroutunut luonne pitää olla että voi hyvän eläkkeen saatuaan vaatia vaapautusta sairasvakuutusmaksusta kun täällä työtönkin sitä maksaa ja nythän me sitä sairaalaa tulemme eläkeiässä tarvitsemaan.Paluumuuttajat ovat näköjään unohtaneet maailman kovimman verotuksen Ruotsissa,esim. kiinteistövero.Hyvää siellä on vain halvat autot ja hyvät eläkkeet, että ollaan tyytyväisiä niihin!

        Kuule sinä verokarhun poikanen, se on niin että jokaine vertaa siihen summaan minkiä MENETTÄÄ MUUTTAMALL SUOMEEN RUOTSISTA!
        Eikä sitä ole vielä edes selvitetty miten tuo sairausmaksu perittäneen kahteen kertaan, ensin Ruotsissa ja sitten Suomessa toiseen kertaan eläkkeistä.
        Miksi luulet EU:n kieltäneet tällaisen touhuilun?

        Suomalainen joka saa sekä pientä eläkettä Suomesta nuoruusvuosiensa työstä ja sitten suuremman eläkkeen Ruotsta, menettää roimasti veromarkkoja Suomeen kun he perivät kauhean suurta veroprosenttia ensin siitä suomen eläkkeestä ja sitten vielä Ruotsin koko vuoden eläkkeestä 1,3 prosenttia.
        Jos asut Ruotsissa eläkeläisenä, niin tässä tapauksessa VOITAT MELKOSESTI asumalla Haaparannalla Ruotsin puolella.

        Miksiköhän sinä valitset verrata Suoemen eläkeläiseen joka saa VAIN Suomesta eläkettä?

        Olet ilkeä, pirulline ja pahansuopa.
        SItä paitsi olen epäoikeudenmukainen, rsistinen ja sikamaisen vääristelevä.

        Vai voitamme me kun muutamme Suomeen.
        Jos olisin epäsivistynyt niin sanoisin, että painu helvettiin siitä valehtelemasta, mutta koska olen sivistynyt ihminen niin sanon vain että: OLE VAITI ja LOPETA TUO VALHEELLINEN PROPAGANDA.

      • vihdoinkin joku selväjärkinen
        exruosu kirjoitti:

        Heinäluoma vastasi kyselyyn sairasvakuutusmaksusta näin...pitäisi sopia Ruotsin kanssa että se ei perisi s-vakuutusmaksua joka kuuluu Suomen periä. Ei se mitään jos se olisi vaan se 1.5%, mutta kun verottaja ilmoittaa että veroasteikko nousee eläkkeestä Suomessa jos eläkettä tulee muualta. Minulla se nousi heti. Pienestä Suomen eläkkeestä meni vain 6%, mutta kun aloin saamaan eläkettä Ruotsista vero nousi 20:n

        Minulla nousi veroprosentti 60 %:iin Suomen eläkkeestä kun muutin Ruotsista Suomeen.
        Periaatteessa koko eläkkeeni Suomesta viedään suoraan Suomen valtiolla.
        Jos asuisin Ruotsin puolella, Ruotsi ei perisi ollenkaan Suomen eläkkeestä veroa.
        Ne joilla ei ole Suomesta eläkettä ollenkaan vouhkaavat meidän pään menoksi ja kehuvat verotusta.
        Heillä kun on eri tilanne kun on vain YKSI eläke Ruotsista verotettavna.

      • Suomestakin pientä eläkettä?
        Paluumuuttaja kirjoitti:

        Jos sinä ET saa suomesta minkäänlaista eläkettä,niin mene verotoimistoon ja käske muuttaa verotustasi samanlaiseksi,kuin Torniossa asuvalla Sulo Rungreenilla on.
        Verottajaa on erittäin hyvin informoitu kuinka tulee menetellä tapauksissa,missä suomesta saatavaa eläkettä ei ole.
        Ainakin verottaja niin Torniossa, kuin myös Ylitorniolla on asiasta varsin hyvin tietoinen.

        Siitä se helvetti pääseeki irti.
        Verikarhulla ei nääs oo aivoja ajatella kahta asiaa yhtä aikaa.

      • paluumuuttaja

        Kun sun pirullisia kommenttejas lukee, niin uskos sun olevan karkumatkalla Helvetistä.

      • Sweden
        paluumuuttaja-rehellinen se... kirjoitti:

        Olen paluumuuttaja sitten v.88 ja pidän verotusta oikeudenmukaisena tai jopa edullisempana meille paluumuuttajille kuin paikallisille.Mitä tulee sairasvakuutusmaksuun niin kuinkaa kieroutunut luonne pitää olla että voi hyvän eläkkeen saatuaan vaatia vaapautusta sairasvakuutusmaksusta kun täällä työtönkin sitä maksaa ja nythän me sitä sairaalaa tulemme eläkeiässä tarvitsemaan.Paluumuuttajat ovat näköjään unohtaneet maailman kovimman verotuksen Ruotsissa,esim. kiinteistövero.Hyvää siellä on vain halvat autot ja hyvät eläkkeet, että ollaan tyytyväisiä niihin!

        Herra puhuu nyt puppua.Täällä ruotsissa ei ole ollut kiinteistöveroa viiteentoista vuoteen.

      • Grönbacka
        Sweden kirjoitti:

        Herra puhuu nyt puppua.Täällä ruotsissa ei ole ollut kiinteistöveroa viiteentoista vuoteen.

        Kiinteistövero vaihtoi nimeä ja maksaa minulle enemmän kuin "kiinteistövero".
        Asun pikku tönössä, joka arvioidaan kullan arvoiseksi Ruotsissa!
        Täytin juuri Ruotsin veropaperit ja katselin hurjaa arvonnousua pikku "Rotankololleni!
        :-DDD Ei voi muuta kun nauraa rikollisten lisääntyessä yhteiskunnassa.
        Niin suurta vankilaa ei olekaan, että lain suojaamat "Rosvoroopet" ja "karhukoplat"
        sinne mhtuisivat!

      • Anonyymi
        kutsutaan sairasmaksuksi kirjoitti:

        Koska tällainen on EU lakien vastaist niin Suomi kutsuu tuota 1,5 % Ruotsin eläkkeestä vetämäänsä summaa "sairasmaksuksi".
        Sitäpaitsi vetää Suomi tietenkin myös Suomesta saatavasta eläkkeestä rutkasti veroa, eli enemmän kuin muilta kansalaisilta.(Koskee siis kaikkia Suomessa asuvia eläkeläisiä).
        Nyt vuodenvaihteessa on hallitus luvannut laskea eläkeläisten verotuksen samalle tasolle kuin muidenkin kansalaistensa.
        Tosin Ruotsin eläkkeistä rosvoamisesta ei puhuttu mitään.
        EU on tuominnut Suomen paluumuuttajien kaksoisverotuksen, mutta ei näytä auttavan.

        Näin se meidän isänmaa avosylin meidät tervetulleiksi takaisin KOTIMAAHAMME toivottaa.
        Tämä maa on yhtä paljon meidän kotimaa vaikka olemmekin paiskoneet töitä ulkomailla.

        Pätee vielä tänäpäivänä 2021

    • vero.fi -nettisivulta
      • skfjlksjflk

        Onhan se aika itsekästä, että on ensin tehty työuraa vauraassa Ruotsissa ja rakennettu ja ylläpidetty sen hyvää elintasoa ja sitten palataan työuran jälkeen vanhuksina takaisin suomeen täällä korkea verotuksen ja työttömyyden kanssa kituneiden suomalaisten ylläpitämän ilmaisen terveydenhuollon piiriin ja kehdataan vielä itkeä jonkun 1,5 %:n sairasvakuutusmaksun kohtuuttomuutta. Voi aikoja ja tapoja....

      • ja mikä ei sitten
        skfjlksjflk kirjoitti:

        Jos on aloittanut työuran 15 vuotiaana Suomessa ja lopettanut 58 vuotiaana sen Suomessa. Tästä ajasta ollut 14 vuotta Ruotsissa. Suomen työeläke 163€ josta 20% vero. Ennen ruotsalaista eläkettä se oli 6%. Ehkä hieman 'hämmästyttää'.

      • skfjlskjf
        ja mikä ei sitten kirjoitti:

        Jos on aloittanut työuran 15 vuotiaana Suomessa ja lopettanut 58 vuotiaana sen Suomessa. Tästä ajasta ollut 14 vuotta Ruotsissa. Suomen työeläke 163€ josta 20% vero. Ennen ruotsalaista eläkettä se oli 6%. Ehkä hieman 'hämmästyttää'.

        olet tehnyt suomessa työuraa peräti 29 vuotta ja ansainnut siitä eläkettä kokonaista 163 euroa - no et ole hääppösissä hommissa "työuraasi" tehnyt !

      • että Suomen
        skfjlskjf kirjoitti:

        olet tehnyt suomessa työuraa peräti 29 vuotta ja ansainnut siitä eläkettä kokonaista 163 euroa - no et ole hääppösissä hommissa "työuraasi" tehnyt !

        eläkekertymä alkaa vasta 23 vuotiaana. Vuoden-90 lamavuosien jälkeen minulla on ollut 12 pätkätyöpaikkaa. Eläkekertymä niistä ei ole hääppönen. Voit yllättyä itsekkin mikä on eläkkeesi sen saatuasi.

      • eläkekertymä
        että Suomen kirjoitti:

        eläkekertymä alkaa vasta 23 vuotiaana. Vuoden-90 lamavuosien jälkeen minulla on ollut 12 pätkätyöpaikkaa. Eläkekertymä niistä ei ole hääppönen. Voit yllättyä itsekkin mikä on eläkkeesi sen saatuasi.

        Mulla ainakin alkoi eläkekertymä karttumaan siitä päivästä, kun 16 vuotiaana aloitin työt. Näin ainakin Ruotsissa. Ei tarvitse yllättyä. Eläkkeensä suuruuden (pienuuden) voi kysyä sairaskassasta. Saat lapun käteesi, sekunnissa, jossa lukee pennilleen eläkkeesi määrä. Tämäkin on mahdollista Ruotsissa. Suomessa tuskin??

      • ruotsinmaalla
        eläkekertymä kirjoitti:

        mutta Suomessa ei ole. Eläkekertymää vasta suunnitellaan siirrettäväksi alkamaan aikaisemmin.

      • suomessakin

        on saanut halutessaan tietää oman eläkkeensä aivan yhtä vikkelästi kuin ruotsissakin. Ruotsissahan toki ollaan aina asioissa edellä - siellähän tiedetään sairaslomatkin etukäteen !

      • en oo tienny
        ruotsinmaalla kirjoitti:

        mutta Suomessa ei ole. Eläkekertymää vasta suunnitellaan siirrettäväksi alkamaan aikaisemmin.

        Toiset ärsyyntyy tällä palstalla "mitä sitä Ruotsia tarvii kehua". En aiokaan kehua, mutta kyllä tuo eläkekertymä juttukin on ärsyttävä epäkohta Suomessa. Olis pitäny korjata jo ajat armaat sitten. Ei kait se auta jos minä täällä yksikseni mutisen. Hyvä on, että olin Ruotsissa töissä ikäni ja viis päivää. ZZZemppiä eläkeläiset!

      • sori
        suomessakin kirjoitti:

        on saanut halutessaan tietää oman eläkkeensä aivan yhtä vikkelästi kuin ruotsissakin. Ruotsissahan toki ollaan aina asioissa edellä - siellähän tiedetään sairaslomatkin etukäteen !

        Perun puheeni. Ihan tyhmä viesti. Anteeksi!

      • jauhattaa paskaa

        EU on määrännyt Suomen lopettamaan Ruotsin eläkkeestä pidättämänsä "sairasmaksun", koska se on jo maksettu RUotsiin.
        Niin että älä valehtele.
        Suomen verikarhu ei sen sijaan välitä EU:n tuomiosta, vaan jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.
        Suomi ottaa ennemmin SAKOT EU:STA kuin antaa paluumuuttajien olla häviämättä rahojaan Suomen verotuksen kautta.
        Jos eläkeläinen jäisi RUOTSIIN, hänen tulona olisivat ENEMMÄN .
        EI muuton vuoksi kenenkään saa menettää tulojaan.

        Vapaata liikkumista EU alueella on suosittava ei yritettävä estää.
        Suomi ei halua ELÄKELÄISIÄÄN takaisin, pelkää meidän tuottavan TERVEYDENHUOLLON lisääntyviä kuluja vähitellen.
        TÄÄ ON TOTUUS, turha siinä valehellä ja vänkäillä mustaa valkoseksi.

      • älä välitä tuost rasistista
        en oo tienny kirjoitti:

        Toiset ärsyyntyy tällä palstalla "mitä sitä Ruotsia tarvii kehua". En aiokaan kehua, mutta kyllä tuo eläkekertymä juttukin on ärsyttävä epäkohta Suomessa. Olis pitäny korjata jo ajat armaat sitten. Ei kait se auta jos minä täällä yksikseni mutisen. Hyvä on, että olin Ruotsissa töissä ikäni ja viis päivää. ZZZemppiä eläkeläiset!

        Niinkuin minäkin olen täällä paluumuuttajana huomannut, suomalaiset ovat rasistisia ja melkosen pirullista väkeä.
        Kateuski estää heitä ajattelemasta selvästi tästä meidän verotusongelmasta.
        Senkun vaan täällä käyvät ilkeilemässä, ajattelevat ett meillä on ollut niin paljon parempi elämä Ruotsissa ja kadehtivat vihreinä meitä.
        Sikamaista, mutta kohautetaan heille vain olkapäitä.
        TÄMÄ ON MEIDÄN ISÄNMAAMME SIINÄ MISSÄ MUIDENKIN SUOMALAISTEN, niin että ei muuta ku jatketaan kamppailua tämän verotuspaskan kans.
        Hyvän elämän jatkoa sullekin.

      • mutta ...
        älä välitä tuost rasistista kirjoitti:

        me suomalaiset olemme rakentaneet ja kustantaneet korkeilla veroilla suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän, joka on jo nyt niin tiukilla, että hoitajien voimavarat on kiristetty äärirajoilleen. Emme me kaipaa tänne enää lisää eläkeläisiä vaivoiksemme, ja varsinkaan sellaisia, jotka eivät ole valmiita pulittamaan senttiäkään täällä aiheuttamistaan kustannuksista.

      • käytämme eläkkeet Suomessa
        mutta ... kirjoitti:

        me suomalaiset olemme rakentaneet ja kustantaneet korkeilla veroilla suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän, joka on jo nyt niin tiukilla, että hoitajien voimavarat on kiristetty äärirajoilleen. Emme me kaipaa tänne enää lisää eläkeläisiä vaivoiksemme, ja varsinkaan sellaisia, jotka eivät ole valmiita pulittamaan senttiäkään täällä aiheuttamistaan kustannuksista.

        Et osaa näköjään ajatella selvästi tässä asiassa.
        Me olemme vielä monta monta vuotta jaloillamme ja hoidamme itse itsemme samalla kun tuomme rutkasti eläkerahojamme Suomeen, tähän paskamaiseen viharakkaus-maahan.
        Mutta tämä on myös MEIDÄN KOTIMAA, ja meillä on täällä juuri samat oikeudet kuin sullakin.
        Mehän olemme vain helpottaneet aikonamme Suomen taloutta muuttamalla työttöminä pois esim Ruotsiin töihin ja käyttämällä RUOTSIN sosiaalisisa etuja ja sairauskassaa.
        Nyt tulemme takaisin ja tuomme eläkkeemme tänne,
        niin että turpa tukkoon, typerys.

        Sitäpaitsi me olemme yritteliäämpiä, rohkeampia ja kaikin puolin avarakatseisempia koska olemme USKALTANEET lähteä toiseen maahan, te raukkikset olette vain inisseet täällä työttöminä ja köyhyttäneet Suomea.

      • tuollainen soopa
        käytämme eläkkeet Suomessa kirjoitti:

        läpi, täällä vain ruikutatte jostakin vaivaisesta sairausvakuutusmaksusta, jonka suomi perii siitä edusta, että saatte täällä ilmaisen saattohoidon hautaan.

      • viimeinen palvelus

        entiselle isänmaallenne, pysykää siellä, missä nyt olette !

      • paluumuuttaja
        tuollainen soopa kirjoitti:

        läpi, täällä vain ruikutatte jostakin vaivaisesta sairausvakuutusmaksusta, jonka suomi perii siitä edusta, että saatte täällä ilmaisen saattohoidon hautaan.

        Ei me tänne joukkohaudattavaksi ole tultu ja saattohoitokin on paljon halvempaa Ruotsissa.
        Ruotsissa laitoshoito on PALJON halvempaa kuin Suomessa.
        Ku Suomelle antaa pikkulillin se vie koko eläkkeen.
        Ja kenenkään ei pidä hyväksyä epäoikeudenmuksisuutta ja kahteen kertaan perittyä sairasmaksua ja korkeampaa verotusta paluumuuttajalle.
        Hus, koloos siitä.

      • paluumuuttaja
        viimeinen palvelus kirjoitti:

        entiselle isänmaallenne, pysykää siellä, missä nyt olette !

        Pysytään pysytään vaikkei aika ajoin huomaakaan onko tullut Helvetin esikartanoon vai Rakkaaseen isänmaahansa Suomeen.
        Menisit sinäkin jo sielät äiteen paräkammarista vaikka ylös ulos ja lenkille etkä kiusais täällä paluumuuttajia.
        Lihotkinhan kun aina istut netissa ja sitten me muut saamme maksaa kalliita bypass-sydänleikkauksia sinulle.

      • SELVEMMIN SANOA

        Valittajat hiljaa.
        Toivottavasti kemiläinen valittaja lukee tämän.

      • asia ei selvä ollenkaan
        SELVEMMIN SANOA kirjoitti:

        Valittajat hiljaa.
        Toivottavasti kemiläinen valittaja lukee tämän.

        Kyllä asiat on todella paluumuuttajilla huonosti verotuksen suhteen.
        Ja sinä joka et ole asiantuntija miltään kantilta, piä se suuri turpas kiini.

      • sdfdfghfj
        skfjlksjflk kirjoitti:

        Onhan se aika itsekästä, että on ensin tehty työuraa vauraassa Ruotsissa ja rakennettu ja ylläpidetty sen hyvää elintasoa ja sitten palataan työuran jälkeen vanhuksina takaisin suomeen täällä korkea verotuksen ja työttömyyden kanssa kituneiden suomalaisten ylläpitämän ilmaisen terveydenhuollon piiriin ja kehdataan vielä itkeä jonkun 1,5 %:n sairasvakuutusmaksun kohtuuttomuutta. Voi aikoja ja tapoja....

        Siis oliko Suomessa tosiaan 'ilmainen terveydenhoito' vuonna 2007? Muistelen, että isäni 'hoidosta' tuli isohko lasku, kun he saivat hänet kuoliaaksi hoidettua. Vai ilmainen sairaanhoito hyvinvointivaltiossa? Taitaa olla kaksi isoa valhetta yhdessä lauseessa tuossa.

    • flman

      Kun muutin suomesta, suomi verotti kotimaan ja ulkomaan ansioden yhteissummasta suomen verotuksen mukaan. Rosvousta. Paatin etta oli viimeinen kerta kun Suomi minua verottaa. Hyvin on paatos pitanyt.

      • tilanteessa nyt

        Ja menetän hirveitä summia siksi vain että asun Suomessa.
        Näetkö, miten tuo verokarhu-hurtta tännekin tulee valehtelemaan ja veivaamaan.

        Vaikka EU on kieltänyt Suomelta tuollaisen verotussysteemin, niin Suomi jatkaa piruiluaan.

        TÄMÄ ON PIRULLINEN VEROKARHU-VERIHURTTA-ROSVOMAA.

        Verokarhu hilluu ku riivattu varastaa sulta eläkerahoista suuren potin ja sitten ne vieä täälläkin lässyttää tuota paskaa miten oikeudenmukaista verotus on, koska sumomalaisetkin eläkeläiset j n e.
        MEhän hävitään siinä ett muutetaan Suomeen ja sillä sipuli.
        EI kenenkään sais hävitä siinä että muuttaa EU:n sisällä maata.

    • Nimetön

      suomen verotus ei tunnusta sanaa"kaksoisverotus"
      vaikka se sitä on.olen itse muuttanut ruotsista
      muutama vuosi sitten,ja olen mukana paluumuuttaja
      yhdistyksessä,josta saa ajankohtaista tietoa,
      sitä vastoin sava maksun periminen on eu:n
      tuomioistuin päättänyt,että suomella ei ole oikeus
      periä sitä toisen maan tuloista,suomi tekee sen kuitenkin.
      suomen poliitikot eivät ole niinkään yhteistyö
      haluisia.ruosissahan ei sava maksua peritä erikseen.

    • Nimetön

      Olet saanut jos jonkinlaista tietoa kaksinkertaisesta verotuksesta ja
      vero.fi sivustoilla oleva tieto ei kaikilta osin pidäpaikkansa.

      Kaksinkertainen verotus on kielletty verotusmenettely ylikansallisten säädösten ja Euroopan Yhteisöjen Tuomioistuimen antamiena tuomioiden mukaan.

      Tässä keskustelussa muutama nimimerkki näyttää tietävän asian ja asiasta tietämättömät kirjoittavat omia "kuvitelmiaan" ja lisäksi törkeästi loukkaavat toisia keskustelijoita.

      Kaksoisverotus ja kaksinkertaisista sairausvakuutsmaksuista saa viimeisintä tietoa Pohjanmaan Paluumuuttajat ry:n internet sivuilta.
      Linkki sivuille on:
      http://personal.inet.fi/yhdistys/pohjanmaan.paluumuuttajat/

      Sivuilla on myös vieraskirja jossa asiallista keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa jonkin verran.

      • Vero/vanki

        Tässä viimeisin tieto kuinka verotusta käytetään kun saa esim.Eläkettä Ruotsista ja Suomesta kun asuu Suomessa,eli on vieläkin se ns.kasoisverotus olemassa,ensin Ruotsi ottaa päältä sen 25% lähdeveron,sitten kuiteskin koko summa laitetaan ennen veroja Suomen eläkkeen päälle josta voi vähentää sitten Ruotsiin menneen veron mikä siitä eläkkeestä olis mennyt Suomessa mutta koska se eläkkeen määrä on niin pieni että siitä ei olis mennyt veroa Suomessa ollenkaan niin sitä vähennystä et voi tehdä käytännössä ollenkaan,tämähän on Eu-vastainen toiminta ja siitä on eduskunta ja hallitus saanut muistutuksen mutta käy varmaankin samoin kuin tuon autoveron kanssa että menee vuosia ennenkuin siitä jotain selvyyttä saa.

        Täsä kopio verottajalta:

        Jos saat eläkettä Ruotsista, Ruotsi verottaa sen. Eläkkeellä silti on vaikutusta Suomessakin.
        Pohjoismaista verosopimusta on muutettu vuoden 2009 alusta. Muutos ei kuitenkaan koske sinua, jos asuit Suomessa ja sait eläkettä Ruotsista muutoksen allekirjoituspäivänä 4.4.2008. Ruotsalaiseen eläkkeeseesi sovelletaan edelleenkin vapautusmenetelmää: Jos sinulla on eläke- tai ansiotuloa Suomestakin, Suomen veroprosentti lasketaan kokonaistulojen (Suomen tulo Ruotsin tulo) perusteella,
        mutta prosentin mukainen vero otetaan vain Suomen tulosta.

        Jos muutit Suomeen tai ruotsalaisen eläkkeesi alkamisajankohta oli 4.4.2008 jälkeen, sovelletaan hyvitysmenetelmää:
        Ruotsin eläke verotetaan Suomessa, mutta Ruotsin vero hyvitetään eli vähennetään Suomen verosta. Vähennys ei voi olla suurempi, kuin Ruotsin eläkkeestä Suomessa menevä vero.
        Suomessa asuville määrätään verotuksen yhteydessä sairaanhoitomaksu (alle 1,5 %). Jos sinulla on eläketuloja Suomesta ja Ruotsista, maksu menee niiden yhteismäärästä. Maksu ei voi olla suurempi kuin Suomesta maksettava eläke.
        Ruotsi ei peri eläkkeistä sairaanhoito- tai sosiaaliturvamaksua. Työskentelyvuosina on Ruotsissa voitu periä sosiaaliturvamaksua kattamaan työskentelyvuosien kuluja. Kun Suomessa eläkevuosina kerättävällä maksulla katetaan eläkevuosien kuluja, Ruotsista eläkettä saava ei samojen etujen saamiseksi joudu maksamaan maksuja kahteen kertaan.

      • Viljo J
        Vero/vanki kirjoitti:

        Vero/vanki kirjoitti 5.11.2009 14:49 että Ruotsi ei peri eläkkeistä sairaanhoito- tai sosiaaliturvamaksuja.
        Nimimerkki Vero/vanki on nähtävästi jostakin saanut vajaavaista tietoa.

        Asiahan on niin että Ruotsissa työssä ollessa joutui maksamaan sairausvakuutusmaksua Ruotsin valtiolle ja maksetuista maksuista on oikeus saadat todistus Ruotsin maakunta-arkistoista. Saamani todistuksen mukaan minun maksamani sairausvakuutusmaksut vuosilta 1970 - 1974 olivat keskimäärin 10 % bruttopalkasta. Näillä vakuutus maksuilla katettiin työssä sairastuessa sairauspäivärahat ja myös kuntoutuksen ajalta maksetut päivärahat. Lisäksi näillä sairausvakuutusmaksuilla katettiin myös sairauskorvaus joka tuli maksuun niissä tapauksissa kun kuntoutus toimenpiteet eivät palauttaneet työkykyä. Sairauskorvauksen saajan asuessa Suomessa hän joutuu maksamaan sairauskorvauksesta erikoisen SINK-veron Ruotsiin ja tästä SINK-verosta menee osa maakuntaverona josta maksetaan eläkeaikaiset sairaanhoitokustannukset.

        Tämä on totuus jota Suomen verottaja ei voi millään tulkinnoilla kiertää ja Suomen valtio tullaan tuomitsemaan EU-säädösten rikkomisista samoin kun tavaroiden vapaan liikkumisen asiassa Suomi tuomittiin palauttamaan väärin perustein liikaaperimänsä "tuontiautoverot" yli 2 miljardia euroa.
        Henkilöverotuksessa liikaa periryt verot ovat suuremmat kuin tuontiautovero palautukset eli kysymyksessä on todellakin isosta asiasta jota tällä palstalla negatiivisia kommetteja antaneet eivät ole edes kateuksissaan ymmärtäneet.

        Viljo J

      • Huru ukko
        Viljo J kirjoitti:

        Kirjoituksesi antoi toivoa, että verotusasiat muuttuu täällä "Ryysy rannassa.
        Olen ollut eläkkeellä jo 15v ja koko eläke ajan olen asunut suomessa.
        Ne herrat, jotka on päättämässä meidän verotuksesta, saisivat hävetä väärinkäytöstä.
        Olisivat hyvinä aikoina toimineet oikeuden mukaisesti, niin nyt huonona aikana valtion kukkaroon ei tarvitsisi ottaa erittäin suuren velan lisäksi ,lisää velkaa.
        Minä alan olla jo huru ukko. Tuskin saan koskaan liikaa perittyä veroja takaisin. Perikunnalle niitä tuskin maksetaan.
        60luvulla meitä taisi olla ruotsissa töissä n.500000 ja meidän keski ikä on lähes 80v
        Terkkuja kaikille Vestra Frölunda asuneille suomalaisille.
        Osoite muistaakseni oli Rud 630.

      • paluumuuttaja
        Vero/vanki kirjoitti:

        Tässä viimeisin tieto kuinka verotusta käytetään kun saa esim.Eläkettä Ruotsista ja Suomesta kun asuu Suomessa,eli on vieläkin se ns.kasoisverotus olemassa,ensin Ruotsi ottaa päältä sen 25% lähdeveron,sitten kuiteskin koko summa laitetaan ennen veroja Suomen eläkkeen päälle josta voi vähentää sitten Ruotsiin menneen veron mikä siitä eläkkeestä olis mennyt Suomessa mutta koska se eläkkeen määrä on niin pieni että siitä ei olis mennyt veroa Suomessa ollenkaan niin sitä vähennystä et voi tehdä käytännössä ollenkaan,tämähän on Eu-vastainen toiminta ja siitä on eduskunta ja hallitus saanut muistutuksen mutta käy varmaankin samoin kuin tuon autoveron kanssa että menee vuosia ennenkuin siitä jotain selvyyttä saa.

        Täsä kopio verottajalta:

        Jos saat eläkettä Ruotsista, Ruotsi verottaa sen. Eläkkeellä silti on vaikutusta Suomessakin.
        Pohjoismaista verosopimusta on muutettu vuoden 2009 alusta. Muutos ei kuitenkaan koske sinua, jos asuit Suomessa ja sait eläkettä Ruotsista muutoksen allekirjoituspäivänä 4.4.2008. Ruotsalaiseen eläkkeeseesi sovelletaan edelleenkin vapautusmenetelmää: Jos sinulla on eläke- tai ansiotuloa Suomestakin, Suomen veroprosentti lasketaan kokonaistulojen (Suomen tulo Ruotsin tulo) perusteella,
        mutta prosentin mukainen vero otetaan vain Suomen tulosta.

        Jos muutit Suomeen tai ruotsalaisen eläkkeesi alkamisajankohta oli 4.4.2008 jälkeen, sovelletaan hyvitysmenetelmää:
        Ruotsin eläke verotetaan Suomessa, mutta Ruotsin vero hyvitetään eli vähennetään Suomen verosta. Vähennys ei voi olla suurempi, kuin Ruotsin eläkkeestä Suomessa menevä vero.
        Suomessa asuville määrätään verotuksen yhteydessä sairaanhoitomaksu (alle 1,5 %). Jos sinulla on eläketuloja Suomesta ja Ruotsista, maksu menee niiden yhteismäärästä. Maksu ei voi olla suurempi kuin Suomesta maksettava eläke.
        Ruotsi ei peri eläkkeistä sairaanhoito- tai sosiaaliturvamaksua. Työskentelyvuosina on Ruotsissa voitu periä sosiaaliturvamaksua kattamaan työskentelyvuosien kuluja. Kun Suomessa eläkevuosina kerättävällä maksulla katetaan eläkevuosien kuluja, Ruotsista eläkettä saava ei samojen etujen saamiseksi joudu maksamaan maksuja kahteen kertaan.

        Svar på ditt e-brev till Skatteverket,

        Hei!

        Sinun Ruotsin eläke verotetaan Ruotsissa. Verokanta om 25 prosenttia. Osa eläkkeestä jonka saat Ruotsin Kansaneläkelaitoksesta on verovapaa Ruotsissa. Suunilleen 32 000 SEK vuodessa on verovapaa. Jos saat eläkettä muualta kuin Kansaneläkelaitoksesta sen verokanta on 25 prosenttia.
        Miten Ruotsin eläke vaikuttaa sinun Suomen verotukseen, http://www.vero.fi/fi-FI/content/10915/23.

        Med vänlig hälsning
        Terttu Pajunen
        Skatteverket

        Täsä viimeisin tieto,tuli oikeen Suomen kielellä.

    • Olen suomalainen !

      Kyllä tämä on paikkansa pitävä tieto skatteverketiltä. Tuo n. 32 000 skr vastaa Ruotsissa käytössä olevaa basbeloppia eli perusosaa joka ensin vähennetään sairaskassan maksamasta bruttotulosta ja sen jälkeen tehdään siitäkin tulosta 25%:n vähennys. Kaikista muista eläkkeistä (yleensä pienemmistä) otetaan suoraan tuo 25% veronpidätystä.
      Koska sairaskassan eläkkeen kohdalla tehdään tuo vähennys niin Ruotsin eläkkkeiden kokonaisveroprosentiksi ei tule 25% vaan jonkin verran pienempi prosenttimäärä.
      Ajattelin että sen verran pitää olla rehellinen näissäkin asioissa että ei me tosiaankaan makseta Ruotsiin 25 prosenttia veroja sieltä saaduista eläkkeistä.
      Mutta Suomi kyllä ottaa minultakin 95% pienestä Suomen eläkkeestäni. Tilille tulee joka kuukausi reilut 10 euroa jonka melkein täysin maksan takaisin verottajalle joulukuun alussa. Ihanaa asua Suomessa...

      • paluumuuttanut

        Suomi saa verottaa sinua 1,5% suomesta saatavsta eläkkeestä,joka on sairausvakuutusmaksua.Ei ruotsin tuloistasi.
        Näin se menee.

    • Kirvelee

      Suomi rohmuaa veroa ja kaikkea kaikesta omilla lakitulkinnoillaan. Mm. ruotsin maksamasta eläkkeestä, kuten monesta kannanotosta ilmenee. Esim. googlaamalla " ruotsista saatu eläke" antaa oikeat tiedot menettelytavasta sen suhteen.
      Mikä eniten on mieltäni pahoittanut, - on se-, että kun suomi peri minulta kaiken ruotsin maksaman taannehtivan eläkkeen itselleen ( 11500 €). Perusteluna oli se, että summa olisi pienentänyt saamiani päivärahoja. Vaikkakin saamani päivärahat perustuivat Suomen ansioihin.
      En jaksanut enää tapella asiasta ja valittaa EU:hun.

      • fhfgdjdghk

        Huh huh! Tulin tälle palstalle etsimään tietoa eläkkeiden verotuksesta ja sinä taisit vastata kysymykseeni. Olikohan heillä jokin lainkohta, johon vetosivat? Minulle on muutaman vuoden päästä tulossa työeläke maasta, jossa sen saa halutessaan könttäsummana. Ei se sadoissa tuhansissa liiku, mutta saisi sillä loput asuntolainasta maksettua. Jos teen niin, yrittääköhän veritoimisto rohmuta sitä jälkikäteen? Tai jos jätän sen pankkitilille maksumaassa, alkaakohan joku kysellä rahan alkuperää, kun sitä joskus siirrän Suomeen? Verothan siitä on jo maksettu lähtömaahan.

      • Mukido

        Ei suomeen kannata muuttaa takas jos ei nyt ole pakko suomi velkaanttuu hirmu vauhtia ruotsi kohta velaton leikkauksia koko ajan molemmissa maissa asunto ruotsissa paremmin asiat paitsi että ruotsissa joutuu kuuulemaan en finne igen.

    • Mary Kay

      Jos on Ruotsissa ollut tyossa, ja veronsa sinne maksaa elakkeesta, ei se Suomen valtiolle kuulu.
      Mihin maahan elakkeesi maksetaan, Suomeen vai Ruotsiin siis pankkitilille?
      Jos se Ruotsiin maksetaan, ei siita pitaisi ilmoitella yhtikas mitaan Suomen verovirastolle - kun he eivat tieda niin eivat voi verottaakaan.

      Tama Suomen VÄÄRÄ kaksoisverotus on lainvastaista, sen me kaikki tiedamme.
      Itse saan elaketaa, nyt maksettiin Suomeen, vaan vaihdoin tiedot ja siirsin sen takaisin sinne maahan, mista elaketta maksetaan. Enka ilmoita mitaan Suomeen, eihan se niille kuulu, minulle riittaa etta maksan veroja jo yhteen maahan.
      Riittaa ja piste.

    • 66v

      Saan eläkettä sekä Ruotsista että Suomesta. Miten verotetaan se tulo, kun teen keikkaa ruotsissa nyt eläkeläisenä?

      • Jalasjärvi

        Jos teet eläkeläisenä keikkaa ruottis älä vain tottajumalauta puhu siitä kellenkää.

    • Tarpeellinen !
    • Långnääs

      RUOTSIN ELÄKKEESTÄ EI PIDÄTETÄ TUPLAVEROA JOS ELÄKEOSOITTEESI ON AHVENANMAA JA JOS NIMESI ON RUOTTALAANEN.TOSI ON PUHUN FAKTAA KOKEMUSTA ON LAKI EI OLE KAIKILLE SAMA.

    • todellakinnäin

      Suomi ei verota ruotsista tulevasta eläkkeestä yhtään ,vain suomeneläkkeestä 1,5 % sairasvakuutusmaksua.
      Tarkistakaa veroilmoitukset niin näette oikean laidan.

    • mummu12

      Nimimerkki todellakinnäin ei ole oikeassa, 1,5% sairausvakuutusmaksu menee kaikkien eläkkeiden kokonaissummasta. Aiemmin kun maksoin Saksassa eläkemaksuja ne olivat verovapaita. Sitten Merkelille tuli rahapula ja alkoi 2004 progressiivisesti verottaa kokonaissummaa, josta sai määrätyt vähennykset tehdä. Vuoden 2018 alusta Suomikin laskee veroprosentin myöskin kokonaissummasta, vaikka aiemmin piti maksaa ainoastaan tuo sairausvakuutusmaksu.
      Eli konkreettisesti kun saan Suomen eläkettä i eur 11.800 vuosi on verorposentti 2,5, mutta kun siihen lisätään vaivaiset 4.500 euroa vuosi, jotka saan Saksasta 15 vuoden ansioista niin veroprosentti hypähtää 13,5 %:iin. Eli joka kuukausi tulee menemään eur 100,00 enemmän veroa uuden verosopimuksen myötä. On aika ruveta ajattelemaan mahdollisia vähennyksiä tarkemmin kuten esim. kotitalousvähennystä itse tekemisen sijaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe