Vapaamuurareista eronnut kertoo

2.6.2010

Entinen mestarimuurari
Vapaamuurijärjestö on salaisia rituaaleja harjoittava seura, johon kuuluu 6700 suomalaismiestä. Juhani Julinille ovi vapaamuurariloosiin avautui liike-elämän kautta.
– Olen nähnyt, mitä vapaamuurarius on, siksi kirkon työntekijöiden kasvava määrä liikkeessä järkyttää.
Lähes kaksikymmentä vuotta sitten kaksi liikemiesystävää alkoi kysellä Juhani Julinilta, miten tämä mahtaa suhtautua vapaamuurariliikkeeseen. ”Miksipä ei”, tuumi Julin, kun bisnestoverit tiedustelivat, olisiko oululaisella hallintojohtajalla halua verkostoitua.

Juhani Julinista oli tullut vapaamuurariehdokas.

Vapaamuurarien salaisuuksia ei paljasteta liikkeen ulkopuolisille. Ei liioin alemmalla tasolla olevalle vapaamuurareille.

Vapaamuurareiden Suomen suurloosissa on kolme astetta: oppilasmuurariaste, veljesmuurariaste ja mestarimuurariaste. Asteet jakautuvat 33 eri tasoon. Tieto liikkeestä ja sen harjoittamista rituaaleista kasvaa muurariuden syvetessä.

– Kukaan vapaamuurari ei tiedä seuraavan tason salaisuuksia ennen kuin hän on sinne edennyt. Saadessani kutsun vapaamuurarioppilaaksi sain hyvin vähän tietoa siitä, mitä vapaamuurarius on. Kysymyksiä oli koko ajan enemmän kuin vastauksia, kertoo Julin.

Suomen suurloosin sääntöjen mukaan vapaamuurarin pitää hallita itseään ja omaisuuttaan. Hänen on oltava terve – ja ehdottomasti mies.

– Myös ”eettisten ja moraalisten arvojen” on oltava kohdallaan ja smokkiin on oltava varaa, Julin tietää.

Vapaamuurariveljet miettivät keskenään, ketä liikkeeseen voisi ja kannattaisi pyytää mukaan. Talouselämän sekä yhteiskunnan valtapaikkojen saaminen jäsenten haltuun merkitsee liikkeen vallan kasvua.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita?pollResponse=yes#poll

http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=104&Itemid=550

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurarit-rituaalit-ja-salat

171

36395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyseessä on lyhyesti sanoen sosiaalinen relikti viktoriaaniselta ajalta. Lyhyesti sanoen pseudo-okkultistinen ryyppäysklubi.

      • jxfgjjgf

        ja sua ei ole kutsuttu! hahahahahaha

      • Kalervo

        Mahtavaa disinfoa suoraan Suomen Suurloosista? Vapaamuurarit ovat järjestäytynyttä rikollisuutta ja he eivät ole suomalaisten puolella. En edes usko heidän olevan suomalaisia, tiedän nimittäin muutaman vapaamuurarin ja antisuomalaisempia ajattelijoita saa etsiä.

      • Freemasons

        Onkos vapaamuurarit sama kuin oikeiston rahavallan EKokoomusmafian hyvävelirapparit?

      • Anonyymi
        jxfgjjgf kirjoitti:

        ja sua ei ole kutsuttu! hahahahahaha

        ai sinua ei kutsuttu talousrikollisten orgioihin??? hahhah varmaan aarniokin oli siellä ja suurin osa suomenrutsalaisista "esimies" OKSETUKSISTA on yhä siellä puhumattakaan niiden esinaissuomenruotsalaisista veronmaksajien rahoja jaksavista "runoilijoista"

      • Anonyymi
        jxfgjjgf kirjoitti:

        ja sua ei ole kutsuttu! hahahahahaha

        ai naristi psykopaatti liikkeeseen "satamat# omistaa suomen ru"o"tsalaiset ja se niinistö organi sitiota?

      • Anonyymi
        Freemasons kirjoitti:

        Onkos vapaamuurarit sama kuin oikeiston rahavallan EKokoomusmafian hyvävelirapparit?

        Matti ja Teppoko.?

      • Anonyymi

        Turun suunslta katsoin videon Rabbari omakoti talosta oli vaatekomero jossa Nahka verhoiltu puu tuoli ja nurkassa pultattuna ketju kahleet. Kuulemma Harpinkanssa ainakin tutkitaan P- suolen anatomiaa.

      • Anonyymi

        relikti ei ole suomenkielensana-
        tarkotat ' muinaisjäänne'-

        ja muutenkin torlli eli tiltu-sontaa...

        vapaamuurari-sika yrittämässä todeistaa että vapaamuurariutta ei ole.

        onko vauvojen tappaminen, ihmisten joukkovainoamine hengiltä, saatananpalvonta ja satanisti-rituaalinen verenjuonti sekottanut pääsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        trolli...

        - eikun persu-kokoomuksessa me vapaamuurarit tuhoamme suomen kansaa enemmän kuin Stalinkaan-

        ja kaikki persut jo pää sekasin

      • Anonyymi
        Kalervo kirjoitti:

        Mahtavaa disinfoa suoraan Suomen Suurloosista? Vapaamuurarit ovat järjestäytynyttä rikollisuutta ja he eivät ole suomalaisten puolella. En edes usko heidän olevan suomalaisia, tiedän nimittäin muutaman vapaamuurarin ja antisuomalaisempia ajattelijoita saa etsiä.

        Isäni on vapaamuurari, kantasuomalainen ja työskentelee puolustusvoimissa, samoin isoisäni, erikoislääkäri ja ylilääkäri.

      • Anonyymi
        Kalervo kirjoitti:

        Mahtavaa disinfoa suoraan Suomen Suurloosista? Vapaamuurarit ovat järjestäytynyttä rikollisuutta ja he eivät ole suomalaisten puolella. En edes usko heidän olevan suomalaisia, tiedän nimittäin muutaman vapaamuurarin ja antisuomalaisempia ajattelijoita saa etsiä.

        Melko sgifiä rokotetut saaneet Luciferaania pistoksessa jotta voidaan valvoa onko oikeutta osataa ja myydä. https://banned.video/watch?id=65d4a7ce0d63da299e1f1aa6

    • 1.9 alkaen
    • nix gut

      Kyseessähän on pinnanalainen hyvä veli-järjestö, jossa kaveria tietty suositaan. Jos on vaikkapa jokin virka/toimi yleisessä haussa ja valinnan suorittaa vapaamuurari, niin kappas vaan paikka lohkeaa toiselle vapaamuurarille. Ja sitten sikarit palamaan.

      • vapaa_muurari

        Pitää paikkansa. Kyseessä on pinnallinen hyvävelikerho, jossa kaikki ovat muka kavereita keskenään. Porukka on todellisuudessa aika kusipäistä enkä itse tajua, miksi kukaan käy niissä v*tun tylsissä kokouksissa? Jengi istuu salin laidalla naamallaan tylsistynyt ja ankea ilme. Porukka haukottelee ja vilkuilee kelloaan. Siellä sitten vedetään 3 tuntia jotain maailman TYLSINTÄ rituaalia. Sen jälkeen klo 23 aletaan vetää viinaa ja safkataan veljesaterialla.

        Hyvää ajanvietettä eläkeläisille ja työttömille. Yksi kokous vie aikaa noin 6-7 tuntia ja se pidetään arki-iltana.

        En suosittele kyseistä toimintaa kenellekään oman kokemukseni pohjalta. Tylsää touhua, joka ei anna yhtään mitään. Vedät jotain teatteria ja näyttelet koko illan. Oikeastaan mitä asteiden suorittamiseen tulee, niin olet kyykytettävänä.

        Eli maksat siitä, että pääset kyykytettäväksi ja ympärillä on paikallisia toimitusjohtajia ja pikkupomoja, jotka ovat niiiiiin täynnä itseään. Voi V mitä sakkia.

      • vapaa_muurari
        vapaa_muurari kirjoitti:

        Vapaamuurarien toiminnan suurimmat ongelmat tulivatkin jo edellä. Yllättäen ne eivät liity oppisisältöön vaan ovat lähinnä pikkujuttuja, pinnallisuuksia. Tässä tulee lista ongelmista:

        - kokousten pitkä kesto (kestää noin klo 18.20-23.30, lisää siihen edestakaiset matkat sekä pukeutuminen tapojen mukaiseen asuun, niin yksi istunto sitoo vapaamuurarin aikaa minimissään noin klo 17.30-00.30 eli 7 tuntia. Se on paljon eikä mielestäni sovi perheelliselle, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)
        - kokoukset arki-iltana (vrt. pitkä kesto jopa yöhön asti)
        - epäterveellinen tapa ruokailla myöhään illalla eli ns. veljesateria istunnon lopuksi (syötkö sinä yleensä klo 23 arki-iltana kunnon aterian?) Myöhään ruokailu ei ole terveellistä, sanoo jo maalaisjärki.
        - viinitarjoilu ja ruokaryypyt altistavat alkholisoitumiselle (juotko sinä yleensä viiniä tai vedätkö ruokaryyppyjä klo 23 arki-iltana, jos seuraavana aamuna on oltava töissä klo 8.00?)
        - fyysisen liikunnan puute (tylsää ja kropalle huonoa istua sisätiloissa vapaamuurarisalissa aivan koko ilta)

        yhteenvetona: paikallaan istuminen, myöhäinen ruokailu arki-iltana alkoholin kera ovat kaikki vastoin niitä terveitä arvoja, joita vapaamuurarius kuitenkin korostaa ja opettaa!

        Jos minulta kysytään, kokoontumiset saisivat olla lyhyempiä ja ruokailu vaikka heti aluksi klo 18.30. Kyllä arki-iltana rankkaa työtä tekevän on oltava kotona klo 23 eikä vapaamuurarisalilla kohottamassa ties kenelle maljaa!

        Vapaamuurarien opit ovat siis OK (joskin ihan terveen maalaisjärjen mukaisia, ei siellä mitään syvällistä tai mullistavaa opeteta), mutta moni muurariuteen liittyvä asia ei edistä ruumiin terveyttä. On turha tankata hengellistä ravintoa, jos se tehdään fyysisen harkoittelun kustannuksella. Surullisen monella vapaamuurarilla on ylipaino-ongelmaa, jota toiminta vain ruokkaa lisää, ihan kirjaimellisesti.

        Moni voisi jättää muutaman istunnon välistä ja lähteä lenkille!

        *ruokkii

        Rahaa menee toki myös tähän harrastukseen. Ruoka ja viinit/viinat joka kokouksessa = maksaa rahaa. Kokouksissa ei ilmaiseksi pääse käymään.

      • vapaa_muurari
        vapaa_muurari kirjoitti:

        Rahaa menee toki myös tähän harrastukseen. Ruoka ja viinit/viinat joka kokouksessa = maksaa rahaa. Kokouksissa ei ilmaiseksi pääse käymään.

        Lisättäköön vielä, että kokouksia on "parhaimmillaan" kolme kappaletta parin viikon sisään!

        Minä olen ollut arkikokouksessa tällä viikolla, viikonloppukokouksessa tänään ja ensi viikolla on 6 tunnin istunto! Lakin juuri, että yli 20 tuntia menee aikaa nyt parin viikon sisään tähän touhuun! Loosin asioiden hoito kokousten ulkopuolella vie myös tuntitolkulla aikaa. Ihan vaan tiedoksi, ettei kukaan pääse sanomaan, ettei varoitettu!

      • Anonyymi
        vapaa_muurari kirjoitti:

        Vapaamuurarien toiminnan suurimmat ongelmat tulivatkin jo edellä. Yllättäen ne eivät liity oppisisältöön vaan ovat lähinnä pikkujuttuja, pinnallisuuksia. Tässä tulee lista ongelmista:

        - kokousten pitkä kesto (kestää noin klo 18.20-23.30, lisää siihen edestakaiset matkat sekä pukeutuminen tapojen mukaiseen asuun, niin yksi istunto sitoo vapaamuurarin aikaa minimissään noin klo 17.30-00.30 eli 7 tuntia. Se on paljon eikä mielestäni sovi perheelliselle, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)
        - kokoukset arki-iltana (vrt. pitkä kesto jopa yöhön asti)
        - epäterveellinen tapa ruokailla myöhään illalla eli ns. veljesateria istunnon lopuksi (syötkö sinä yleensä klo 23 arki-iltana kunnon aterian?) Myöhään ruokailu ei ole terveellistä, sanoo jo maalaisjärki.
        - viinitarjoilu ja ruokaryypyt altistavat alkholisoitumiselle (juotko sinä yleensä viiniä tai vedätkö ruokaryyppyjä klo 23 arki-iltana, jos seuraavana aamuna on oltava töissä klo 8.00?)
        - fyysisen liikunnan puute (tylsää ja kropalle huonoa istua sisätiloissa vapaamuurarisalissa aivan koko ilta)

        yhteenvetona: paikallaan istuminen, myöhäinen ruokailu arki-iltana alkoholin kera ovat kaikki vastoin niitä terveitä arvoja, joita vapaamuurarius kuitenkin korostaa ja opettaa!

        Jos minulta kysytään, kokoontumiset saisivat olla lyhyempiä ja ruokailu vaikka heti aluksi klo 18.30. Kyllä arki-iltana rankkaa työtä tekevän on oltava kotona klo 23 eikä vapaamuurarisalilla kohottamassa ties kenelle maljaa!

        Vapaamuurarien opit ovat siis OK (joskin ihan terveen maalaisjärjen mukaisia, ei siellä mitään syvällistä tai mullistavaa opeteta), mutta moni muurariuteen liittyvä asia ei edistä ruumiin terveyttä. On turha tankata hengellistä ravintoa, jos se tehdään fyysisen harkoittelun kustannuksella. Surullisen monella vapaamuurarilla on ylipaino-ongelmaa, jota toiminta vain ruokkaa lisää, ihan kirjaimellisesti.

        Moni voisi jättää muutaman istunnon välistä ja lähteä lenkille!

        kova lista. Kirkko, missä kuljet?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        vapaa_muurari kirjoitti:

        Rahaa menee toki myös tähän harrastukseen. Ruoka ja viinit/viinat joka kokouksessa = maksaa rahaa. Kokouksissa ei ilmaiseksi pääse käymään.

        Kuokkii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuokkii?

        troliketju- jossa vapaamuurarit valkopesee ja valehtelee.

        Tosiaisssa nää fasistit määrää koko Suomen-

        mutta ne korkeimmat Saatana-poirit jotka valaassa puhuu vrmaan ruotsia että nää almeeantason kommentoijat saattaa ollakin noin tylsissä korruptio-kuvioissa vaan mukana.

        Tosin ei kukaan vapaamuurari tänne kirjotteleisi koska nehän kohta killuis lyhtypylväissä hirtettynä...?... koska mitään tietoja eivät saa paljastaa ulkopuolisille.?

    • miss Suomi

      Vapaamuurarit on isojen poikien salaseura. Seurassa on 33 eri tasoa ja vasta ylemmällä tasolla saat tietä että isoin Jumala on Lucifer, jota palvot. Salaisuuksia ei paljasteta ylemmälle eikä alemmalle tasolle. Valoja vannot joka tasolla. Siis jos on näin salaista niin tosi arvelluttavaa. Sama kuin entisestä neuvosto-Venäjästä ei pääse matkustamaan ulos. Tämän on paljastanut entinen vapaamurari. Ai niin salasurassa on 8000 jäsentä ja jopa 20 kirkon miestä ja kanttoria.

      • justiisajuups

        Mitä ne pelkää, vai onko ne pikkupoikia kaikki jotka haluaa väkisin pitää valtansa? Kaikki paljastetaan tuomiopäivänä. Ihme että puhutaan kristityistä yms. mutta muslimitkin hoitaa uskonnon asiansa paremmin kuin nimikristityt. Onko tässä elämässä enää muuta kuin nimikko juttuja? Kunhan kuulostaa uskottavalta? Totuus ja uskottavuus ei kulje käsi kädessä.

    • TV7 HAASTATTELI !

      KATSOKAA ex- vapaamuurari JUHANI JULININ TV7 HAASTATTELU !

      TV7 - Isännän pöydässä - Vieraana Juhani Julin

      Ohjelma nauhoitettiin kesäkuun 6. päivänä ja Jumala kutsui Juhani Julinin Taivaan kotiin kesäkuun 23. päivänä.
      http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=15677

      EVLUT SUUNTAUS JA ARKKIPIISPA Kari Mäkinen VAIKENEE VAPAAMUURARI ASIASTA ! KERTOI Juhani Julin !

      • justiisajuups

        Sillon viisaat vaikenevat ja tyhmät elämöivät... vai miten se raamatun lause menikään?

      • Eppäillä soppii

        Kutsuikohan se Jumala oikeasti Juhani Julinin pois vai oliko entiset looshiveljet valansa mukaisissa toimissa?

      • Anonyymi
        Eppäillä soppii kirjoitti:

        Kutsuikohan se Jumala oikeasti Juhani Julinin pois vai oliko entiset looshiveljet valansa mukaisissa toimissa?

        Käviköhän kermapersekerho omakätisesti hiljentämässä Julinin vai maksoivatko ammattilaiselle? Toisaalta onhan vapaamuurareissa myös sellaisten ammattikuntien edustajia, joilta tuollainen "saattokeikka" hoituisi.

    • vapaamuurarihomoporn

      Ehdottomasti pitää olla mies, koska ei sitä vapaamuurarihomopornoa muuten synny

    • cvhdtyutydjuftyj

      tuutteko muuraamaan mun savupiipun?

    • niin-se-meni

      rapparit tappoivat Julinin

      • Hajaantukaa

        Niinpä.. aikamoinen "sattuma" taas tuo haastattelun ja kuoleman aikaväli. No, näitähän sattuu paremmissakin piireissä. Tai siis juuri niissä.

      • piste.
        Hajaantukaa kirjoitti:

        Niinpä.. aikamoinen "sattuma" taas tuo haastattelun ja kuoleman aikaväli. No, näitähän sattuu paremmissakin piireissä. Tai siis juuri niissä.

        Moni on oman mönkijänsä alle kuallu!

      • Mönkijämies6
        piste. kirjoitti:

        Moni on oman mönkijänsä alle kuallu!

        "Moni on oman mönkijänsä alle kuallu! "

        Toi vapaamuurareiden kritisoiminen ja parin viikon sisällä siitä kuoleminen tuntuu olevan aika yleinen kuolinsyy.

    • .........

      Katsoin ja kuuntelin.
      Hyvä tietää ja tunnenkin läheisesti todella korkea-asteisen.

      • eihemmettitätämenoo

        Mikä on ihmisten kesken korkea-arvoista, se on Jumalan edessä kauhistus. Mitähän tapahtuisi, jos ne jakaisi kaikki rahansa köyhille? Rahaliikenne kaatuisi? Ihme asia, että yleisesti mitään sanomattomilla metallin palasilla tehdään kauppaa, ja niiden takia pistetään päitä poikki.

    • vaparit kätyreitä

      http://www.heinola.org/~patato/scorp.html täältä löytyy tuhti tukku vapareiden isäntien touhuista neuvostoliitossa,vaparius ei ole harmiton aate vaan vaparit ovat ylemmillä portailla juutalaisten kätyreitä.

      • Sen suuri, mun pieni

        Niinpähän rapparit poistattivat tuonkin sivun.

    • kotimaa24.fi

      Vapaamuurarien kesätapahtuma päättyy jumalanpalvelukseen

      kirj. Taina Pelkonen 17.07.2012 08:00
      http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8670-vapaamuurarien-kesatapahtuma-paattyy-jumalanpalvelukseen?start=20
      Politiikka ja uskonto eivät kuulu vapaamuurarijärjestön toimintaan. Viikonlopun mittaisissa Sompalan kesäseminaareissa vapaamuurariperheille kuitenkin järjestetään ohjelmaa myös kirkossa.

      – Seminaari päättyy sunnuntaina Sompalan kirkkopyhään. Meidän veljet hoitavat messun. Vesannon kirkkoherra on viime vuosina halunnut olla mukana liturgina. Meiltä on ollut saarnaaja, kertoo Ahti Siltanen, Suomen vapaamuurarijärjestön pääsihteeri.

      Messua toimittavista ”veljistä” ei ole pulaa, sillä Suomen vapaamuurareista löytyy pappeja noin 30 ja kanttoreita arviolta puolet siitä.

      Vapaamuurarius on mahdollista vain miehille. Miehillä tulee olla puolisoidensa suostumus, ennen kuin heidät hyväksytään jäseniksi.

      Kesätapaamisia on järjestetty Sompalan kurssi- ja leirikeskuksessa 1970-luvulta lähtien. Savolaisesta luonnosta nauttimisen lisäksi viikonloppuihin on perinteisesti sisältynyt miehille suunnattuja esitelmiä, joissa on pidetty esillä vapaamuurariaatetta.

      Vaikka kesätapaamiset ovat perheiden yhteisiä, alkuun kaikki vapaamuurarit eivät ole katsoneet naisten mukaan tuloa hyvällä.

      – Eräs puhdasoppinen sanoi, että Sompala on paikka, jonne eivät kuulu naiset, koirat eivätkä viinapullot, muistelee Maija-Liisa Vuorjoki, vapaamuurarin entinen puoliso.

      – Minä koin sen niin, että me naiset olimme huonosti siedetty lisuke. Aloin miettiä, että kun kerran ollaan täällä, miksi meille ei voisi järjestää omaa ohjelmaa.

      Kun Vuorjoki sai tehtäväkseen järjestää sitä, hän kutsui tutun papin kertomaan kristinuskon totuuksista päivitetysti. Tilaisuudesta tuli aikuisille yhteinen.

      Ahti Siltasen mukaan nykyään naiset ovat itsestään selvästi tervetulleita kesäseminaareihin.

      – Joku käy kerran ja toteaa, että tämä on tällainen paikka. Jotkut ovat käyneet säännöllisesti joka vuosi ja siitä on tullut heille perinne, Siltanen sanoo.

      Siltanen järjesti kesäseminaareja neljä vuotta kesään 2011 asti. Hänen aikanaan esitelmien aiheet muuttuivat aatteellisista kohti ajankohtaisia aiheita, jotta ne olisivat miehille ja naisille yhteisiä. Tänä kesänä käsiteltiin vapaamuurariuden roolia mediassa, taiteessa ja arkkitehtuurissa.

      – Itse olen pitänyt useamman esitelmän, kerran vapaamuurariudesta elämäntapana. Suuntasin sen rouville, Siltanen sanoo. Hän kuvaa vapaamuurariutta kasvatusjärjestelmäksi, joka ohjaa lähimmäisten huomioimiseen ja suvaitsevaisuuteen.

      – Vapaamuurarius on työväline, jolla minä pystyn valmistautumaan siihen, että aikanaan kun täältä lähden, olisin elänyt hyvän elämän ja voisin tyynin mielin lähteä. Eivät olisi jääneet asiat hoitamatta, niin että kokisin mitään kuolemanpelkoa, Siltanen kuvailee.

      Ohjelmassa on enää vain yksi muodollinen vapaamuurareiden tilaisuus, jonne naisilla ei ole asiaa.

      – Suurloosin ajankohtaisista asioista kerrotaan vain veljille, mutta se kestää vain puoli tuntia.

    • PARI KIRJAA HEISTÄ

      TV7 Isännän pöydässä - Haastateltavana entinen vapaamuurari Juhani Julin
      Ohjelma nauhoitettiin kesäkuun 6. päivänä 2011 ja Jumala kutsui Juhani Julinin Taivaan kotiin kesäkuun 23. päivänä.
      http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=15677
      Tietoisesti taikka tietämättään antikristusta palvovat Vapaamuurarit tuovat ja saavat aikaan looseihinsa, seurakuntiin ja kirkkolaitos instituutioihin hengellisen kuoleman.

      Heitä on tänään EU-suomessa noin 8000 (piispoja, pappeja ja vanhemmistoa).
      Armon vuonna 1986 75% heistä kuului myös evlut suuntaukseen kertoi tutkija Harri Heino kirjassaan vuonna 1986 .

      Hymy-lehdissä 6/2008 ja 7/2008 julkaistut vapaamuurari-listat
      http://vaparit.blogspot.com/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html

      Vapaamuurarius ja Kristinusko
      - Suomalaisen vapaamuurariliikkeen uskonnollisuuden ja etiikan tarkastelu
      kirj; Harri Heino
      ISBN 951-693-115-4
      ISSN 0781-898-x
      Kirkontutkimuskeskus sarja A 46. 1986

      Tuossa videossa Juhani Julin kertoo tästä kirjasta

      Vapaamuurarien salaiset opit
      kirj; John Ankerberg ja John Weldon
      kirj suomalaisen liiteosasto; Kuva ja Sana Leo Meller 1995
      suomalainen kustantaja: Kuva ja Sana 1995
      ISBN 951-585-013-4
      alkuperäisteos; The Secret Teachings of The Masonic Lodge 1990

      Ekumeenisen evlut suuntauksen tutkimuslaitos hyväksyi okkultistisen vapaamuurariuden kristinuskoksi Kertoo Harri Veijonen .

      http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita

      http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet

      http://markkupapinniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54138-ei-todellista-itsenaisyytta-ilman-demokratiaa-hyva-veli-seurat-demokratian-jarruna

      http://www.facebook.com/notes/eero-kavasto/rukous-vapaamuurariudesta-hvapautumiseksi/148104305253343

    • Think different

      Kaikkia vapaamuurareita ei tule tuomita! Olen varma että joukossa on paljon hyväsydämmisiä ja ajattelvia ihmisiä, jotka eivät tee yhtikäs mitään pahaa, ainoastaan järjestävät asioita tehokkaammiksi ja paremmiksi. Syyttäisitte satanisteja jotka ovat vapaamuuraiden pahuuden takana. Ne ovat kaksi eri asiaa, satanistinen vapaamuurari on paha olento, mutta hyvä muurari saa paljon hyvää aikaiseksi kun haluaa.

      Muutenkin, jos minä hallitsisin planeettaa niin kyllähän tuommoinen "ns elitistinen yläjärjestö" olisi erittäin hyvä, sillä siihen ei pystyisi liittymään kuin asioista paremmin perillä olevat henkilöt, ja idiootit voivat pysyä orjina eivätkä tiedä mitään.

      NWO:ssa nimen omaan erotellaan jyvät akanoista. Ne jotka tahtovat vastustaa valtaa kuolevat usein psyykkisiin ongelmiin tai aiheuttavat räpiköivän vastarinnan joka ei saa mitään muuta kuin tuhoa aikaiseksi. Ne jotka hyväksyvät ja kehittävät, heidät palkitaan ruhtinaallisesti.

      Että senkus muutat metsään jos haluat, minä ainakin tiedän että voin vaikuttaa asioihin jos olen vain fiksu,reipas ja hyväntahtoinen. Usein miten vätykset eivät kykene tekemään mitään, niin mitäs iloa sellaisesta sitten on?

      Tasa arvo on kuin räsäsen pillumehut, sitä ei ole olemassa.

      Vahvempi voittaa heikon ja thats it.

      Usein miten ihmisten ongelmana on se että he haluavat vain olla sekaisin eivätkä ymmärrä että nykyinen elämä on jopa liiankin helppoa. Tiedän että täälläkin kirjoittaa paljon jotka eivät saa kuin omaa tuskaansa kasvatettua kun inhoavat eliittiä, jonka satanistinen puoli on tehnyt alemmille ihmisille paljon pahaa.

      Älkää antako pahalle kunniaa ajattelemalla tai puhumalla siitä. Se ainoastaan voimistaa pahuutta, kun ihmisiä pelotellaan. Siellä ehkä on niitä molokkejakin huipulla, mutta nehän lähtee aikaanaan ja hyvä tulee paikalle.

      PS. Eihän maailma niin kamala paikka ole ollenkaan, jos osaa vain katsoa betoniblokkien läpi kauniita asioita.

      Elämä on onnea, älkää antako pahuuden riivata!

      ----THINK POSITIVE!---

      • nuku yösi hyvin

        Ahaa, että kaikki paha maailmassa pitää vaan hyväksyä! Justiinsa niin, joo. Eli eläimiä saa jatkossakin rääkätä, köyhiä saa orjuuttaa ja naisia alistaa. Sillä tavalla! Koulukiusaaja ja työpaikkakiusaaja ansaitseekin kunniamitalin ja ruhtinaalliset oltavat siitä, että jaksaa v1ttuilla ja aukoa muille päätä 24/7!!!!!!!! Raisakaajat ja murhaajat vasta hyviä tyyppejä ovatkin!!!!!!!!!

        Jep, ja elämä ei ollutkaan elämisen arvoista kenellekään muulle, kuin psykopaatikolle joka sai toteuttaa itseään tuhoamalla kaikkien muiden elämän tavalla tai toisella.

        Ilman sitä "ärsyttävää" vähemmistöä, joka jaksaa ajaa heikompien asemaa, ei maailmassa olisi senkään verran tasa-arvoa ja hyvyyttä, mitä nyt on! Kaikki ei ehkä ole yhtä älykkäitä, kauniita tai terveitä mutta jokaisen oma elämä ON oma elämä ja ainutkertainen ja arvokas! Ei se kuulu kenellekään muulle!!!!!!! Ne ihmiset ei ole arvokkaita, jotka tekee bisnestä heikompien kustannuksella ja vielä nauttii ilkeästä ja pahasta asemastaan!

      • onkooikeinvaiei
        nuku yösi hyvin kirjoitti:

        No joo... Itse olen hyvin luova - jo luonteeni kertoo sen, mutta olen alkukantainenkin, ja kaipaisin todella suuntaa, miten voisin kehittää ja parantaa luovuuttani, mihin voisin antaa ajatukseni ja ideani. Jos vapikset ajaa suvaitsevaisuutta, muttei salli naisia hommiinsa, paitsi sänkyyn, niin asiaa pitäisi muuttaa, ja hommata sitten naisille oma vapis järjestönsä. Että sukupuolesta kiinni? Ettei vain havaita sukupuolen perusteella tehtyjä havaintoja miesten alkukantaisemmasta ja aggressiivisemmasta suuntauksesta? Vai olenko väärässä?

      • MAILMANLOPPU TULE JO
        onkooikeinvaiei kirjoitti:

        Niillähän on jo, kokoontuvat Lesbos-feministien saarella.
        Varo siellä ne saattaa pökkiä toisiaan strap-onilla ja
        vaatia tasa-arvoista homoliittoa ja lasten adoptioraiskausoikeutta kun tuo sukurutsaus on uusin trendi!
        Tasa-arvon suvaitsemisen ilmaisumuoto ja ensi vuodelle on suunniteltu pedofiliakansalaisaloitetta jonka kaikki taulupäät allekirjoittaa
        ja marssii kadulla Pedofilia Pride-kyltteineen ja huutaa kuka pelkää pedofiilia,
        aika moni pelkää vastaavat vastamielenosoittajat mutta sen hukuttaa kakofoniaan median edustus joka pitää kädessään megafonia.
        Iltauutisissa ihmetellään 5 minuutin ajan onpas sivistymätöntä tavista vielä tientukkona
        miksei koko kansan suurin sivistyksen aste nimeltä sukurutsa lasten hyväksikäyttö olekaan kaikkien mielestä hyvä juttu?

        Toimintakomitea Sodoma ja Gomorran Setä ry suuttuu ja tekee oikeusjutun jotta jokainen pedofiili saa pariutua pikkulapsen kanssa ja avioliitto-oikeuden...
        tarina jatkuu..

      • f---kkk------99yfaf
        nuku yösi hyvin kirjoitti:

        Ahaa, että kaikki paha maailmassa pitää vaan hyväksyä! Justiinsa niin, joo. Eli eläimiä saa jatkossakin rääkätä, köyhiä saa orjuuttaa ja naisia alistaa. Sillä tavalla! Koulukiusaaja ja työpaikkakiusaaja ansaitseekin kunniamitalin ja ruhtinaalliset oltavat siitä, että jaksaa v1ttuilla ja aukoa muille päätä 24/7!!!!!!!! Raisakaajat ja murhaajat vasta hyviä tyyppejä ovatkin!!!!!!!!!

        Jep, ja elämä ei ollutkaan elämisen arvoista kenellekään muulle, kuin psykopaatikolle joka sai toteuttaa itseään tuhoamalla kaikkien muiden elämän tavalla tai toisella.

        Ilman sitä "ärsyttävää" vähemmistöä, joka jaksaa ajaa heikompien asemaa, ei maailmassa olisi senkään verran tasa-arvoa ja hyvyyttä, mitä nyt on! Kaikki ei ehkä ole yhtä älykkäitä, kauniita tai terveitä mutta jokaisen oma elämä ON oma elämä ja ainutkertainen ja arvokas! Ei se kuulu kenellekään muulle!!!!!!! Ne ihmiset ei ole arvokkaita, jotka tekee bisnestä heikompien kustannuksella ja vielä nauttii ilkeästä ja pahasta asemastaan!

        Erään herran jatkuva ja suurin pelko ovat "euron kaatajat". Kyllä tämä on aika v-mäistä, kun menee iltalehteen, sama mies tekee joka kerran tuon tyylisen avauksen. SIis näkee, kuka saitilla on ja yrittää häätää pois häirinnällä. Ehtii olla noin 1-2 min saitilla ja heti tulee tuo ilmiö, se on jatkunut nyt toukokuun. Pitäköön nyt tunkkinsa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.

        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=16165438#post16165438

        Yle muuten kerää ip-osoitteita, tämä kysely nostaa ensin (eka sivun avaamisella) google-skripti-kyselyn ja sitten jutussa on lisäksi vielä ei-kyllä äänestys.

        http://yle.fi/uutiset/miten_vasemmistojytky_nakyy_vaaleissa/7255015

        Onko siis ko. jepen touhun ja pelon takana EU:n kampanja vaaleihin liittyen. Youtubessa nousee myös heti mainosvidoita eu-myönteistä.

      • alfajfaafl
        f---kkk------99yfaf kirjoitti:

        Miksi kaikissa selaimissa on nyt google, en saa sitä pois kotivun asemasta. Miten jenkkien sääntö, ettei netti ole enää vapaa voi tänne olla voimassa?
        Puhukaa, netti pitää luoda muualle omana.

      • Anonyymi

        Think positiven kommentti kertoo vapareista kaiken. Aloitetaan siitä, kuinka on olemassa ihania muurareita, jatketaan NWO:n ja räsäsen pillumehujen kautta vahvempien voittoon heikoista.

        "...jos minä hallitsisin planeettaa niin kyllähän tuommoinen "ns elitistinen yläjärjestö" olisi erittäin hyvä, sillä siihen ei pystyisi liittymään kuin asioista paremmin perillä olevat henkilöt, ja idiootit voivat pysyä orjina eivätkä tiedä mitään." Siinäpä positiivisuutta kerrakseen.

      • Anonyymi
        MAILMANLOPPU TULE JO kirjoitti:

        Niillähän on jo, kokoontuvat Lesbos-feministien saarella.
        Varo siellä ne saattaa pökkiä toisiaan strap-onilla ja
        vaatia tasa-arvoista homoliittoa ja lasten adoptioraiskausoikeutta kun tuo sukurutsaus on uusin trendi!
        Tasa-arvon suvaitsemisen ilmaisumuoto ja ensi vuodelle on suunniteltu pedofiliakansalaisaloitetta jonka kaikki taulupäät allekirjoittaa
        ja marssii kadulla Pedofilia Pride-kyltteineen ja huutaa kuka pelkää pedofiilia,
        aika moni pelkää vastaavat vastamielenosoittajat mutta sen hukuttaa kakofoniaan median edustus joka pitää kädessään megafonia.
        Iltauutisissa ihmetellään 5 minuutin ajan onpas sivistymätöntä tavista vielä tientukkona
        miksei koko kansan suurin sivistyksen aste nimeltä sukurutsa lasten hyväksikäyttö olekaan kaikkien mielestä hyvä juttu?

        Toimintakomitea Sodoma ja Gomorran Setä ry suuttuu ja tekee oikeusjutun jotta jokainen pedofiili saa pariutua pikkulapsen kanssa ja avioliitto-oikeuden...
        tarina jatkuu..

        Reiskako?

    • fadhgmjhfd
      • Sen suuri, mun pieni

        Ei vaan löydy. Sensuroitu jo...

    • poikkijapinoon

      Tämmöinen salassa suhmurointi ei edistä demokratiaa.

    • Touko

      Perkeleestä ovat vapaamuurarit,niistä olisi päästävä eroon lopullisesti.

    • vapamuurarit
    • Kohti valoa

      Vapaamuurarit palvovat paholaista, meidän tulisi palvoa Jumalaa. Hyvä ois aloittaa pyytämällä Jeesusta elämänsä herraksi, niin jopas alkoi elämä muuttumaan hiljalleen. Siunausta teille.

      • ohhoh

        "Vapaamuurarit palvovat paholaista"

        Mistä ihmeestä sinä tuollaisen käsityksen olet saanut!?

        Kannattaisikohan vähän ottaa asioista selvää?

      • Saved
        ohhoh kirjoitti:

        "Vapaamuurarit palvovat paholaista"

        Mistä ihmeestä sinä tuollaisen käsityksen olet saanut!?

        Kannattaisikohan vähän ottaa asioista selvää?

        Jaa, mitäköhän se eräs Suomen vapaamuurareista eronnut sanoikaan vapaamuurarien jumalasta...että Luciferia palvotaan.

      • siellä se lukee
        Saved kirjoitti:

        Jaa, mitäköhän se eräs Suomen vapaamuurareista eronnut sanoikaan vapaamuurarien jumalasta...että Luciferia palvotaan.

        Rappareiden omissa oppikirjoissa sanotaan samaa. Arkkirappari A. Piken "Morals & Dogma" tekee asian selväksi kaikille, jotka haluavat asian nähdä.

    • Freebulldozer

      Vapaamuurarit on nousukkaita houkutteleva keskustelukerho, jonka tehtävä on saattaa jäsenensä uskomaan tiettyyn maailmankatsomukseen.

      • 4evolution

        se mailmankatsomus muuttuu ainakin kolmeen kertaan asteita noustessa rappareilla.

        eräs rappari kuppilassa kertoi olevansa 5:llä "rapulla" ja ettei sellaista ole olemassa kuin 33.s aste.
        ehkä hän oli viellä liian matalla muurari hierarkiassa

      • Rappareiden...

        Kokoomus tulee saamaan 4 eu-parlamenttipaikkaa. Pitäkäähän hatusta kiinni, liittovaltiota rappaa ja pukkaa.

        "Kokoomukselle neljä paikkaa – vasemmistoliiton paikka lähes varma

        Kyselyn perusteella tehdyn laskelman mukaan kokoomus on saamassa parlamenttiin neljä paikkaa eli yhden enemmän kuin viime vaaleissa. Keskustan paikkamäärä olisi kolme ja perussuomalaisten ja SDP:n kaksi. Vihreät ja vasemmistoliitto saisivat yhden paikan kumpikin"

        http://yle.fi/uutiset/sdpn_eurovaalikannatus_sukelsi__vasemmistoliitto_reilussa_nousussa/7255500

    • Kesälomalle
    • Oikeuden puolesta

      Listoja lukiessa selvsi eräs karmea asia. Listoilla on paljon tuomareita, syyttäjiä ja asianajajia. Rikollisuuden parissa olen työskennellyt itsekin pitkään mutta en kyseisissä ammteissa. Olen vuosia ihmetellyt miksi välillä tulee ns. selviä rikosasioita jotka syyttäjä dumppaa, eli jättää syytteen nostamatta tai sitten niitä vetkutetaan niin kauan että syytteen nostoaika menee umpeen, eli juttu vanhenee syyteharkintaan. Oman huomioni perusteella voin sanoa että näissä tapauksissa on ollut muurarisyyttäjiä ja tuomareita juurikin näitä käsittelemässä. Eli jotakuta sukulaista tai tuttua on avitettu melko varmasti hyväveli -tyyppisesti. Ei nyt onneksi ihan henkirikosta ole mennyt käsien läpi oman tietoni mukaan mutta törkeitä rikoksia kyllä.
      Oikeuslaitoksen mädäntyneisyys on kyllä itselleni jo kauan sitten tullut tutuksi mutta tässähän voidaan pitää muurareita jo rikollisjärjestönä lain tarkoittamalla tavalla. Huolestuttavaa on kehitys maassamme kun korruptio on piilossa näin suurta.

      • Havahtukaa

        Ja sit sama maailman mittakaavaan.

      • onkooikeuttasuomessa

        Hävisin hovioikeudessa. Tapauksessa oli kolme vapaamuuraria. Hovin puh.johtaja, pesänjakaja ja vastaajan esimies. Tuomiossa tehtiin useita lainvastaisia päätöksiä.
        Pahin ja oikeuskirjallisuudesta löytyvä kommentti on pesänjakajan yhteisesti omistetun maa-alueen määräämisen vastaajalle.
        "PK 23:8 ei ole omistusoikeuden pakkoluovutusta koskeva oikeusohje . Jos hyväksyttäisiin yhteisen omistuksen jakaminen toimitusjaossa vastoin omistustahojen suostumusta, loukattaisiin väistämättä omistajan suojattua oikeusasemaa".
        "Omistaja voidaan velvoittaa luopumaan omistusoikeudestaan vain nimemomaisesti laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä".
        https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3759/yht_omais_jak.PDF?sequence=1

    • minätiedän

      julin murhattiin takana vapaamuurari järjestön ylintä johtoa lahko erittäin vaarallinen ja pahuutta täynnä osa ei todellakaan käsitä vaan luulevat järjertön olevan kuin mikä tahansa mukava järjestö jossa mukavaa olla mukana .pidemällä tasoissa olevat tietävät tasan tarkkaan kuinka alemalla tasoilla olevia ohjaillaan haluamaansa suuntaan jota esim ovat työpaikkojen ,kaupan käynnin ym etuudet tutuille vapaamuurareille.ovelia katalia petollisia valheellisia ja kerta kaikkisen pahoja varsinkin ylin johto tuomiopäivä kuitenkin vielä tulee myös heille ja koko järjestölle.

      • fghfg.hfg

        Olen aikalailla varma siitä, että häntä ei murhattu, mutta sitä kyllä ihmettelen, että mestaritason muurari paljastaa salaisuuksia, jotka on valalla sitoutunut pitämään omana tietonaan.

      • jeejeekusta

        jep, se kaatu mönkijällä kotonaan. ei se murha ollut. hä? oli se,

      • Anonyymi
        jeejeekusta kirjoitti:

        jep, se kaatu mönkijällä kotonaan. ei se murha ollut. hä? oli se,

        Eipä sattunut kesäpäiväntasauksen aikaan, ois ollut rituaalissa enemmän voimaa…

    • kerro.lisää

      "tuomiopäivä kuitenkin vielä tulee myös heille ja koko järjestölle."

      Minkälainen loppu? Onko se totta että joutuvat vankilasaarille ja Siperiaan?

    • NaisillaOnRebekkaLoosit

      Vapaamuurari naisia käy Rebekka looseissa.

      • Anonyymi

        Mikäs se sellainen on? Onko siellä rebekat kaupan veljille? Rituaaliprostituutota?

    • dedadadsasd

      John F. Kennedy taisi sanoa, että yhteiskunta suhtautuu jyrkän kielteisesti salaista valtaa käyttäviin maanalaisiin järjestöihin.

      • qtq35y

        Tarkoitti cabalia . Myös chimera -ryhmää.

    • höpöpöpö2016

      Paremmissa piireissä sattuu kummallisen paljon erikoisia kuolemia ihmisten määrään suhteutettuna.

    • lapsenusko

      En kyllä menis sellaseen kerhoon, joka on niin salainen ettei itsekään tiedä mihin kuuluu. No, jokatapauksessa oli sitten vapaamuurari tai ei, niin kuolo korjaa joskus ja Jumala on se ylin Tuomari silloin. Luciferia ei kannata palvoa, kun silloin ei pääse Taivaaseen. Se on niin yksinkertaista.
      Täällä pilkataan "lapsen" uskoa, mutta juuri niille kuoleman jälkeen koittaa Elämä :)

      • JEESUKSEN0MA

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on itsensäkehittäminen vs katolisen kirkon valta.

        Vapaamuurareiden kohdalla ongelma vaan näyttää olevan siinä ettei tuo jalo ajatus itsemääräämisestä oikeasti todeudu vaan pelataan nimenomaan sen katolisen kirkon pussiin. Niin siinä käy aina kun aletaan järjestäytymään niin jonkun taskusta kuitenkin itsensä löytää.

        Taitaa fiksuinta olla vaan planktonia meressä ja jättää kaikki järjestöt sikseen.

    • Justice4all

      Se aika koittaa vielä kun vapaamuurarit ja kaikki muut Hyvä veli -verkostot tulevat paljastumaan kaikille niin suomessa kuin maailmalla.

    • Erikoisuudentavoittelua

      Kuten joku totesi, se on korruptiosysteemi, minkä kertoo jo se että vain päättävissä asemissa olevat hyväksytään. Jeesus ei puhunut mistään salaisista opeista ja mestaruuksista, eikä muista leikeistä, tosin kehotti tekemään hyvää kerskaamatta. Hengellinen kilvoittelu on jotain muuta. Ihmettelen mitä kirkonmiehet siihen sotkeutuvat , ovatko astuneet Jeesuksen tieltä harhaan? Ja hakevatko muurarit kirkosta jotain silmänlumetta? Muurarit pitäisi jäävätä päätöksenteossa, nimilistat julkisiksi, jos sitten vielä haluavat leikkiä niin siitä vaan.

      • rtyeyh

        Koska sen kirjankin ovat vääristäneet salaseuralaiset päinvastaiseksi kuin se oli alunperin. siis Raamatun. Jeesus opetti ehdotonta Rakkautta, ei itsensä palvomista.

      • vapaa_muurari
        rtyeyh kirjoitti:

        Koska sen kirjankin ovat vääristäneet salaseuralaiset päinvastaiseksi kuin se oli alunperin. siis Raamatun. Jeesus opetti ehdotonta Rakkautta, ei itsensä palvomista.

        Totta. Touhu on liikaa sisäänpäin kääntynyttä. Ensiarvoisen tärkeää on, että apuun ja pulaan joutunutta huipputuloista muurariveljeä on autettava. Järjestön ulkopuolisilla HUONO-OSAISILLA IHMISILLÄ EI NIIN VÄLIÄ.

      • touhottajat5454

        Kyse on siis oligarkismista. Mutta mitä muuta nyt ihmiset ovatkaan aikojen alusta pyrkineet salaamaan toisilta kuin omaisuuttaan, etenkin silloin kun se on huomattavasti korkeampi kuin yleensä. Vähempiosaisilla ei ole tosiaan väliä, ei kyse ei ole tasa-arvon levittämisestä. Muurariveljet tekevät kyllä hyväntekeväisyystyötä, mutta niinhän tekevät maailman monet hallituksetkin, eikä sekään ole koskaan köyhyyttä ratkaisut.
        Kaikki tämä on piilotettu lisäksi uskonnollistyyppisen hämärän rituaalimystiikan kaapuun muilta suljetuin ovin. Ja järjestö sitten on vielä väittänyt kannattavansa avoimuutta. Suoraan sanoen: hämärin järjestö joka hypnotisoi jäsenensä entisestään hämärämmällä höpöhöpö - aatteella. Tai skientologia on varmaan vieläkin hämärämpi ...

    • ValaistunutLuxDeus

      Tietämättömät kyselee ja luulevat pohtivat. Kun et halua kysyttävän älä kerro mitään, ja kun haluat että kysytään älä kerro kaikkea. Tumpelot ette erota edes olemassaolevan ja olemasssaolemattoman välistä rajatilaa jossa kaikki tapahtuma dimensio on... ja täällä jauhetaan muurareista ja papeista.. uskotaan lucifereihin ja jumaliin.. peilissä on vastakkainen heijastus olemassaolevasta ja peiliin katsoo sen vastakohta ja olettaa tietävänsä kumpi on kumpi :) illusion is just a part of bigger dimension.. - Valaistunut

      • lfkdlk

        Viisasta.

        Ilmankos punikit käyttävätkin paljon kaksoisstandardeja hämätessään muita.

      • vaihetaas

        "Tumpelot ette erota edes olemassaolevan ja olemasssaolemattoman välistä rajatilaa"

        Koska haukut ihmisiä, kouluttamattomia tumpeloiksi (koska minkä he itselleen voivat, kun järjestelmä on heidät sellaiseksi tehnyt), et ole valaistunut. Tiedon saanti ei ole valaistumista. Todellinen valaistunut ei hauku ketään, eikä ylennä itseään, vaan ymmärtää, ettei yksilö itselleen minkään voi, kun psyyke on se mitä on.

        Jeesus sanoi: joka haluaa seurata minua, ottakoon ristinsä, KIELTÄKÖÖN ITSENSÄ, ja seuratkoon.
        Mitä tarkoittaa itsensä kieltäminen? Se ei ole pidättäytymistä "synnistä", jota ei edes ole.

        Mikä totuus? On vain tulkintoja, jotka ajanmyötä muuttuvat.

      • mikset.halunnut.oppia
        vaihetaas kirjoitti:

        Kerrotko vielä mikä järjestelmä on sinusta tehnyt kouluttamattoman?

        Sekö Suomen peruskoulujärjestelmä joka on ILMAINEN vai sitä seuraava lukio joka sekin on pääosin ILMAINEN?

        Mikä esti oppimasta?

        Suomi on maailmassa harvinaisia maita joissa kaikki perheet rikkauksista tai niiden puutteesta riippumatta ovat samalla viivalla; kaikki menevät samaan koulujärjestelmään. Jokaisella on siis mahdollisuus oppia.

        On kyse omasta tahdosta.

      • Anonyymi
        mikset.halunnut.oppia kirjoitti:

        "kaikki perheet... ovat samalla viivalla; kaikki menevät samaan koulujärjestelmään."

        Tuossa on erityisen suuri ongelma. Luonnossa vain muutamat yksilöt ovat samalla viivalla. Ja jos erityisen älykkäät, ja ei älykkäät menevät samaan koulujärjestelmään...? Onko tuossa mitään järkeä?
        Ihmiset eivät koskaan ole samalla viivalla. He eivät ole koneita. Mutta oppineet eivät välitä, luultavasti, koska eivät usko kykyynsä tehdä muutosta puhumalla asiasta?

        Jo oppineille sanotaan: "ennen viittä ikävuotta lapsen ei tarvitse osata mitään".
        Siksikö, että opettajat pääsevät pätemään? Eihän lapsille tehdä edes älykkyystestejä.
        Muistan kun 7 vuotiaana luettiin aapista, jossa oli kaupanteko kohtaus. En ymmärtänyt miksi saatiin vaihtorahaa takaisin! Kysyin asiasta opettajalta miksi noin, mutta opettaja vain hymyili oman oppineisuutensa oikeellisuuden tunteessa ja sanoi, että siitä tulee tietoa myöhemmin! Kun muut tankkasivat tavuja kuin puhehäiriöiset, minä luin tämänkaltaista tekstiä kymmeniä sivuja edellä, enkä seurannut! Ketään ei kiinnostanut saattaa minua muiden edelle! Ei saanut olla parempi!
        Äitini olisi voinut opettaa minulle yksinkertaista matematiikkaa kun olin nuori, mutta se hyväuskoinen kaksonen soitti ja kysyi mitä lapselle voi opettaa, ja sanoi "hyviä uutisia, sinun ei tarvitse osata mitään ennen viitta ikävuotta"... Kauhistuin, koska tajusin, että tuo oli luonnonlain vastaista!

        Isoäitini oli hyvin uskonnollinen, ja luulin hänen tietävän jotain niistä asioista, mutta löydettyäni raamatusta epäkohtia, en saanut heiltä vastausta. Yhden vastauksen muistan, kun kysyin miksi Jumala oli luonut ihmisille hiukset. "Jotta me voitais pitää huolta niistä". Täysin lapsellista hölynpölyä! Lopulta he käskivät minun mennä papin puheille, koska eivät kyenneet antamaan vastauksia. En mennyt.

        Nyt kun olen työtön, te toimisto ei ole kertaakaan kysynyt mikä on minut ÄO, vaan kysyivät, "eksä vois tehdä mitä hyvänsä työtä"? Päästäkseen helpommalla minusta eroon, koska ajattelevat, että on helpompi ottaa ihminen hulluna, ja pistää mihin vain työhön?!

        Nyt kun kakarani vetää koulussa korkeita numeroita, ja hän on ollut hallinnossa työharjottelussa, onko siellä kukaan kysynyt "millainen nero äitisi on"? Vai uskovatko he tuon kakaran tupsahtaneen maailmaan tyhjästä, tai kenties taivaasta?
        Ihmisistä on tullut kuin narsistin uhreja! Mitään sanomattomia, eivät usko kykyihinsä vaikuttaa ja epäkohdan havaittuaan joko nauravat, tai passiivisesti kävelevät ohi!

        Muistan erään päivän, kun opettelin nuorena ratsastamista. Hevoset nuokkuivat ja olivat mitäänsanomattomalla päällä. Opettaja huomasi tämän ajoissa, ja päätti pistää hommaan liikettä ratsastaen laukkaa parilla hevosella pitkin kenttää, kunnes me saimme jatkaa. Ja muutos tapahtui! Hevoset "heräsivät", aktivoituivat ja kuuntelivat ja tottelivat peljon paremmin.

        Näin ollen näyttää siltä, että tämän maan kuukahtaminen ja nukahtaminen johtuu siitä, että on totuttu arkeen, ja mitään sellaisia muutoksia ei ole odotettavissa, mitä esim. huimapäisyydestään tunnetulla Venäjällä.
        Näin ollen voin väittää, että muutaman kymmenen vuoden Venäjän vallan alla eläminen herättäisi tätä kansaa varmasti positiivisesti! Markka takaisin, ja voin väittää, että alkaisi porukat heräilemään, nimittäin tarve uuden kohteen (idän) perseen nuolentaan aktivoisi myös ne karkaaman täyttä karkua länteen, jotka eivät haluaisi tulla ilmiannetuksi länsisuuntautuneisuutensa/Venäjänvastaisuutensa takia. Mutta sen aika tulee ehkä myöhemmin.
        Mitä enemmän ruokaa, sitä enemmän vapauksia (mm. homouden ja samasukup.avion leviäminen). Mitä voimakkaampi liittolainen, sitä pidempi kieli nuoleskelun suhten... Pystyykö Suomi mihinkään muuhun?!
        Kun Mannerheim puhui Isaskarin pojista, mitä hän sillä tarkoitti?

      • Anonyymi
        mikset.halunnut.oppia kirjoitti:

        Kerrotko vielä mikä järjestelmä on sinusta tehnyt kouluttamattoman?

        Sekö Suomen peruskoulujärjestelmä joka on ILMAINEN vai sitä seuraava lukio joka sekin on pääosin ILMAINEN?

        Mikä esti oppimasta?

        Suomi on maailmassa harvinaisia maita joissa kaikki perheet rikkauksista tai niiden puutteesta riippumatta ovat samalla viivalla; kaikki menevät samaan koulujärjestelmään. Jokaisella on siis mahdollisuus oppia.

        On kyse omasta tahdosta.

        Mutta siellä välissä on niitä välistävetäjiä!

    • fgs

      Monet alemman tason vapaamuurarit eivät edes tiedä mihin oikeasti kuuluvat ja mitä tapahtuu tuolla ylemmillä tasoilla koska heille ei kerrota. Sanotaan kuningattaren olevan se 33 asteen muurari ja puhutaan jopa että itse paholainen olisi 33.
      Joka kesä, maailman eliitti ja voimakkaat miehet kokoontuvat metsään San Franciscon pohjoispuolella. He eivät puhu työstä. Sen sijaan he tekevät druidikaltaisia rituaaleja, polttavat arkkuja kunnioituksessaan leiriinsä ympäröiville suurille jättiläispunapuille. Nixon, Bush, Ford, Reagan, Rumsfeld, Kissinger, Rockefeller - kaikki nämä miehet ovat olleet erittäin salamyhkäisen Bohemian Clubin jäseniä sekä vapaamuurareita.

      • Anonyymi

        Oletko tutkinut kyrillisiä kirjaimia? Niitä ensinnäkin on 33. Viimeinen niistä on "ja", joka tarkoittaa "minä". "Ju" on 32, jossa on kuin 1 tai I yhdistettynä O kirjaimeen. 16 16=32. 16. kirjain on O, ja "oo" ja "8", mitä samaa, paitsi sekin, että muodostuu "silmäpari"? O kirjaimessa ei myöskään näy alkua eikä loppua, toisin kuin esim. U kirjaimessa.
        Voi varmaan huomioida senkin, että 16 8=24 joka on päivä, joksi Jeesuksen kerrotaan itseään sanoneen eräässä evankeliumissa. Kahdeksasta itsestään voidaan luoda 2 kolmosta, joista toinen on vain toisin päin. Entä pääte -EL? Meidän e:tä vastaava kirjain on 31, ja L on 13. Jeesus oli porukkansa 13.
        Jos kahdeksikon keskiöt jaetaan 4:ään osaan, ja niille asetetaan ylös parittomat, alas parilliset luvut, ja lasketaan yhteen, saadaan 36, ja tämä luku on tunnettu siitä, että muut sitä alemmat luvut siihen lisättynä tuottavat nk. ihmisen luvun, eli 666? Lisäksi kun laskee parillisia ja parittomia lukuja ylhäältä alas keskenään, saadaan 3x11?
        Meinaako tämä, että Jeesus oli normaali ihminen, jolla oli vain enemmän kykyjä, vai Jumala?

        Hmm... tulinpa laskeneeksi tuossa senkin asian, että tuo "ja" kirjain on puhelimen näppäimistössä nro:lla 9. Koska kyseessä on pariton luku, arvelin, että se täytyy vähentää 33:sta. Tulos on 24. No, sanoihan Jeesus senkin, että hän on ensimmäinen ja viimeinen. 9 on ykkösten viimeinen.

        Jos ykkösten viimeinen on 9 ja kymppien viimeinen on 99, onko merkitystä, jos nuo kääntää rivissä toisinpäin?
        Ykkösten eka on 1 ja kymppien eka on 10. Vierekkäin asetettuna se on 110, jossa tulee esiin nk. eka mestariluku, ja ainakin koronan aikaan niitä on viljelty uutisjutuissa yllättävän paljon, mikä näyttää siltä, kuin jotain numerollista mustaa magiaa harjotettaisi ihmisten nenän edessä, mutta eihän ihmiset siitä pahemmin välitä kun eivät tiedä siitä mitään, ja vaikka tietäisivät, niin kuka viitsii valittaa asiasta?
        ihmisistä on tullut passiivisia, ja ymmärtääkseni menee lopulta siihen, että loputkin oikeudet on vietävä, koska vastuunottokyky on rapistunut olemattomiin. Oikeus valita presidentti on naurettava. Jos pääsisin valtaan, karsisin ainakin tuon kansalaisoikeuden. Jos ei kansalla ole oikeutta mennä suuryrityksiin valitsemaan uutta toimitusjohtajaa, niin miten sitten kokonaiselle valtiolle uutta presidenttiä, joka paljon vastaa ulkopolitiikasta? Trump on varoittava esimerkki.

        Mitä uskottavampaa ja sekavampaa, sitä vähemmän valitetaan? Ihmiset ylpeilee väärien asioiden ja arvojen kanssa, eivätkä pääse eroon kaavoista.
        Juuri oli lehdessä, miten hakiksen aakkosellistetut uloskäynnit eivät olleet kuulemma aiheuttaneet valituksia. Ei näköjään viitsitä enää valittaa, koska katsotaan, ettei siitä ole hyötyä. Koulutetut saavat sitten hermoilla kouluttamattomien kanssa, kun jälkimmäisillä on luonnonmukainen pätemisen tarve, koska tieto lahjakkuudesta on selvä, ja sitä pitäisi päästä käyttämään.
        Lahjakkaat ja älykkäät pitäisi löytää kansan seasta. Jokaisen älykkään menetys on valtava tappio etenkin, jos hän menehtyy lapsetta.

        ihmisistä on tullut passiivisia, ja ymmärtääkseni menee lopulta siihen, että loputkin oikeudet on vietävä, koska vastuunottokyky on rapistunut olemattomiin.

        Ja sittenkö aloitatte taas puhdistukset?

    • thredre

      Te jotka haluatte, astukaa ulos siteistänne.
      Lopettakaa tv:n katsominen.
      Itseopiskelu ja itsekehitys on opin paljoutta tärkeämpää.

      Ihmisen on kuljettava sekä saadun tiedon, koulutuksen, että omien käsitysten muokkaamassa maailmassa. Jos ihminen kouluttautuu jatkuvasti ulkopuolisten antamaan oppiin, hän ei ehdi kuunnella sisintään. Hänestä tulee pahimmillaan pelkkä väline.
      Ihminen on kuin ohjelmoitu tietokone. Vain ulkokuori hiukan eroaa. Pääasia on se, mitä ohjelma sisältää. Jos joku haluaa käyttää tietokonetta, hänen on tiedettävä mitä ohjelma sisältää. Onko se pelikone, vai laskentakone vai mikä.
      Näinollen mitä koulutusta työvoimatoimisto on saanut, että se ensimmäisenä pitkäaikaistyöttömälle menee ehdottamaan työksi siivousalaa tai vanhusten hoitoa?!

      Mitä koulutusta opettaja on saanut, johon hän vieläpä uskoo, että holokausti tapahtui, ja että tasa-arvo, väärennetty historia ja muu roska on opettamisen arvosta? Hän osaa istua "sivistyneesti" ruokalassa, valita "oikeat ruokailuvälineet", ja syödä niillä, kuten muutkin, eli navetan lehmät. On täydellisen naurettavaa sellainen käytös. Mikä kilinä ja kolina kuuluu, kun ruokalassa syödään! Se on kuin kivityöpaja! Lautaset ovat kaikki samanlaisia. Hiukan kallistat, ja kaikki lattialla.
      Kiva katsoa, kun pienet lapset ovat oivaltaneet aivan oikein ruuan nyppimiseen tarkoitetun haarukan käyttöperiaatteen, ja metsästävät sen avulla yksittäisiä herneitä lautaselta, tai yrittävät saada riisin jyvää siihen sen sijaan, että heidän äitinsä keskeyttäisi moisen, ja antaisi lusikan!
      Go sivistys!

    • Anonyymi

      Ketkähän poliitikoistamme ovat vapaamuurareita?

      • Anonyymi

        Palme oli muurari!

      • Anonyymi

        Katainen, Stubb

    • Vasta muurarien ylimmillä tasoilla paljastetaan jäsenelle että Maa on litteä.

    • Anonyymi

      Vapaamuurareista eronnus osaa siis kertoa.

      Opetetaanko siellä myös jakamaa, lisäämään sekä vähentämään?

      Päätellen siitä että poliitikkoja usein haukutaan Vapareiksi ja silti osaavat:

      - jakaa muiden rahoja itselleen
      - lisätä omaa tiliään
      - vähentää toisten tiliä

      Voimme siis todeta että Vapareille opetetaan matematiikan perusteet. Ennenmuinoin tuo oli esoteeristä tietoa, mutapolun mies ei sitä osannut.

    • Anonyymi

      Vapaa Muurari järjestö hyväksyy vain hyvätuloisia miehiä? Eiköhän se jo kerro kaiken, että hälytyskellot pitäisi herätä? Naisia väheksyvä järjestö, köyhiä ym. Ja miksi? Vapaa Muurari järjestö on rasistinen yhteisö. Ja miksi hyväksyy vain hyvätuloisia? Kun ne heidän joiden tyhmien osalta menevät vain rahat suurempien pomojen taskuun, ja mukamas ihan hyväntekeväisyyteen, missä autetaan naisia, lapsia, köyhiä ym. Hah. hah. Ja ihan pitää pukeutua rituaalia varten kalliiseen essuun, että kehuvat vielä olevansa Jumalan poikia. Hah, hah. Täyttä kusetusta!!!

      • Anonyymi

        Satanisteja ne on ja nyt ei pidä ihmetellä, jos niitä alkaa kadota julkisuudesta yhtäkkiä.

      • Anonyymi

        Kyllä he ovat jumalansa Luciferin poikia. Ovat syntyneet uudelleen riitin kautta palvelemaan tätä ja sitoutuneet valan kautta rakentamaan valtakuntaa jota tämä hallitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he ovat jumalansa Luciferin poikia. Ovat syntyneet uudelleen riitin kautta palvelemaan tätä ja sitoutuneet valan kautta rakentamaan valtakuntaa jota tämä hallitsee.

        Satanisteista nimenomaan on kyse. Pirullista on, että heidän vuosisatoja vanha ja eliittisukupolvelta toiselle siirtyvä valtansa on erittäin konkreettista ja totaalista, mutta suurelle yleisölle näkymätöntä. En lainkaan ihmettelisi, vaikka koko EU olisi vapaamuurareiden kehittelemä ja ohjailema projekti. Nyt suomalaisten enemmistö on herännyt ymmärtämään, että he joutuvat loputtomasti lahjoittamaan miljardeja toisaalle Eurooppaan. Vaaleilla(?) valitut johtajamme selittävät, että tämä on omaksi parhaaksemme. Ellemme tottele, meille sanotaan käyvän huonosti. Koko EU-projektin on määrä tuottaa lisää kivaa eliitille.

    • Anonyymi

      Klikkasin ketjusta auki vuosia vanhan komentin, johon sisältyi linkki Hymy-lehden rappari juttuun. Sieltä löytyi mm. tämä:

      "..ryhmä varmistaa sen, että jos joku jäsenistä rikkoo vaitiolovelvollisuutensa tai joku ulkopuolinen taho alkaa kyselemään liikaa, niin kyseinen henkilö ohjataan sopivalle lääkärille, joka ”hoitaa” potilaansa sopivalla lääkityksellä, lääkeyhdistelmällä joka on potilalle tuhoisa tai pikku hoitovirheellä. Eräs käyttökelpoinen vaihtoehto on psykiatrin diagnoosi mielisairaudesta tai jopa pakkohoitolähete. Kuka hullua sitten enää uskoo. Homma hoidettu.

      Tähän ryhmään kuuluu lääkäreitä, psykiatreja, anestesiologeja, hammaslääkäreitä, kirurgeja, monenlaisia hoitoja, joissa voi vaikka puudutusaineen määrä lipsahtaa hiukan liialliseksi, tai leikkausveitsi lipsahtaa. Seurauksena mahdollisesti kirjallinen huomautus, ellei vapaamuurariveli oikeudessa totea pelkäksi vahingoksi.

      Samoin on syntynyt koko joukko ”terapeutteja”, jotka käyttävät psykologeille tuttuja terapiamenetelmiä, mutta epäeettisesti ja vahingollisesti.
      Oikea psykoterapeutti osaa hoitaa potilaansa alitajuntaa ja tunnetasoa parantavasti. Väärä ”terapeutti” tekee sen päinvastoin.
      Tätä voidaan verrata uskonlahkojen käyttämään aivopesuun. (Lisätietoa mm Uskontojen uhrien tukisivuilta)."

      Erittäin karmivaa tekstiä! Kirjoittaja on kokenut ja päätellyt hyvin samalaisia asioita kuin itsekin olen ympärilläni havainnut. Kummallisia sattumia, outoja kohtaamisia ja kohtelua ovat saaneet osakseen tavalliset ihmiset, jotka ovat vain halunneet tehdä työtään rauhassa, mutta vapaamuurari tai sellaisen suojatit ovat olleet eri mieltä. Työpaikkakiusaamistapauksia on "ratkaistu" " sopivilla" lääkityksillä sekä "terapioilla". Eräs vainon kohde oli kuolla rapparilääkärin käsittelyssä.

      Haluan sanoa, että vapaamuurarit voivat olla hyvin vahingollista porukkaa tavallisillekin ihmisille. Monissa tapauksissa uhrit eivät edes tiedä tai voi uskoa, mitä heillä on vastassaan. Keskiverto tallaaja ei kun ei osaa kuvitella, että eliitin kultapossukerho saattaisi huvitella muodostamillaan verkoilla ainakaan niin sairailla tavoilla. Nämä jutut kuulostavat foliohattuilulta, kunnes on riittävän läheltä nähnyt outoja tapahtumia tarpeeksi monta kertaa.

      • Anonyymi

        Tiedän kyllä, että tämä Vapaamuurari järjestö ei myöskään arvosta naisia. Tämän järjestön mielestä naiset ovat ns. "pohja sakkaa." Minulla oli mies, joka kuuluu tähän järjestöön, niin suuttui minulle, että kun kerroin hänelle, että Suomessa on myös naisia Vapaa Muurari järjestössä. Hänen mielestään miehillä pitää olla oma ns. "juttunsa." Oma mieheni halveksui naisia, että eihän ne ole yhtään mitään, kun miehet ovat niin kuninkaita. Tähän järjestöön kosiskellaan vain hyvätuloisia miehiä? Ja mukamas käsi raamatulla vannotaan uskollisuutta Jumalalle, ja siis vain mukamas. Tämä järjestö mukamas auttaa naisia ja vähätuloisia? Tämä järjestön pomot ovat täysin huijareita. Ja mukamas Jumalan miehiä, että me naiset sitten sitten. Kieltääkö Jumala meidät naiset? Tämä järjestö on täysin huuhaa järjestö ja erittäin pahan kanssa tekemissä.

      • Anonyymi

        Psykiatrithan aikoinaan parantelivat kranaattikammoisia sotilaita jotta saadaan takaisin rintamalle eli täysin huuhaa hyväveli porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kyllä, että tämä Vapaamuurari järjestö ei myöskään arvosta naisia. Tämän järjestön mielestä naiset ovat ns. "pohja sakkaa." Minulla oli mies, joka kuuluu tähän järjestöön, niin suuttui minulle, että kun kerroin hänelle, että Suomessa on myös naisia Vapaa Muurari järjestössä. Hänen mielestään miehillä pitää olla oma ns. "juttunsa." Oma mieheni halveksui naisia, että eihän ne ole yhtään mitään, kun miehet ovat niin kuninkaita. Tähän järjestöön kosiskellaan vain hyvätuloisia miehiä? Ja mukamas käsi raamatulla vannotaan uskollisuutta Jumalalle, ja siis vain mukamas. Tämä järjestö mukamas auttaa naisia ja vähätuloisia? Tämä järjestön pomot ovat täysin huijareita. Ja mukamas Jumalan miehiä, että me naiset sitten sitten. Kieltääkö Jumala meidät naiset? Tämä järjestö on täysin huuhaa järjestö ja erittäin pahan kanssa tekemissä.

        Harvalla naisella on muurareista hyviä kokemuksia. Kotidiktaattoreita ovat ja halventavat naista.

    • Anonyymi

      Tämä on kieroutunut homojen mieskerho , ovat erityisen kiinnostuneita toistensa persereiistä

      • Anonyymi

        No, eihän he toki ole homoja, ja mitä pahaa siinä on ylipäätään jonkin seksuaalisesta suuntautumisesta. Itse olen hetero, mutta maapallo tarvitsee kaikkia ihmisiä, mutta toisaalta tämä Vapaa Muurari järjestö menee pimeän puolelle ja ne jotka aloittavat liittymällä tähän järjestöön, niin eivät vielä tiedä siitä pimeästä puolesta. Toki miehet uskovat, että ovat Jumalan lapsia ym. Mutta vain yhä pimeän puolelle viedään. Eivät tiedä miehet, jotka aloittavat olemalla tässä järjestössä mitä ne rituaalit tarkoittavat. Tähän järjestöön kositaan hyvätuloisia miehiä, jotka ovat ns. vähän tyhmiä. Siis niin tyhmiä, jolta viedään rahat pois!!

    • Anonyymi

      Mutta osaako vapaamuurareista paennut myös jakaa, laskea yhteen ja vähentää?

      • Anonyymi

        Ehkä ei enää usko numerologiaan😂

    • Anonyymi

      Vapaa Muurari järjestöön hyväksytään vain miehiä ja vain miehiä, jolla on hyvät tulot! Tämä järjestö ei hyväksy naisia. Ja tämä järjestö vain kutsuu naisia järjestön illan istujaisiin, siis tasavertaisuutta naisten ja miesten välillä ei ole olemassa. Missä ihmeessä on koko tämän Vapaa Muurari järjestön pomo on? He mukamas harrastavat hyväntekeväisyyttä, ja ottavat rahat itselleen. Auttavat mukamas vähätuloisia, naisia, lapsia ym. Hah, hah. Miksi tähän järjestöön vain hyväksytään hyvätuloiset miehet??!Täyttä huijausta. Vapaa Muurari järjestö kosii ihmisiä, joilla on rahaa laittaa mukamas hyväntekeväisyyteen? Ne rahat menevät oikeasti järjestöjen pomoille, ei siis mihinkään hyväntekeväisyyteen. Ja tämä järjestö väärentää kuitteja, että mukamas annettu niin paljon rahaa sinne ja tänne hyväntekeväisyyteen. Oikeasti rahat menevät tämän järjestön pomoille.

    • Anonyymi

      Eikös he kerro olevansa hyvän tekijä järjestö? Minullakin on tuttuja siinä porukassa, toinen on opettaja toinen muusikko. Tampereen suunnalta.

      • Anonyymi

        Tämä kerho ei ole mikään hyväntekijä järjestö. Laittoi Lasten Linnaan rahaa, mutta ylilääkäri kieltäytyi, kun tiesi, että rahat tulevat tältä järjestöltä. Ja jos oikeasti ajattelee, niin tähän järjestöön kuuluu vain hyvätuloisia ja rikkaita miehiä, niin miksi eivät lahjoita oikeasti rahaa köyhille, sairaanhoitoon, lapsille, orvoille? Kuka järjestö siis oikeasti hehkuttaa, että on saatu suuri rahalahjoitus? Kun hoitajille ei makseta hyvää palkkaa, ei siivoojille, lapsille avustuksia, köyhille ym. ym. Missä tämän järjestön mukamas rahan lahjoitukset mukamas menee oikeasti? Jos se jossain näkyy, kun tässä järjestössä paljon rahaa tienaavia, missä se oikeasti näkyy köyhien ym. ?? Ei siis missään! Näitä Vapaamuurari aloittelijoita huijataan niin suuresti. Luulevat olevansa hyvällä asialla, mutta kun menevät vannomaan ja siihen viimeiseen rituaaliin, niin huomaavat lupaavansa uskollisuutta ja valoja Lusiferille.

      • Anonyymi

        Päälle päin hurskastelevat. Lue heidän kirjojaan. Kyllä alkaa selvitä.

    • Anonyymi

      Että ihan Vapaa Muurariksi pääsee, että pitää olla mies ja varaa smokkiin. Eikö tämän jälkeen jo hälytyskellot soi? Naisia väheksyvä järjestö ja ihan smokki pitää olla Jumalan uskovilla miehillä? Miten mahtaa olla muiden ihmisten kanssa, jotka uskovat Jumalaan. Ei Jeesuksella ollut sitä smokkia. Tämä Vapaa Muurari järjestö on täysin huuhaa järjestö. Ja mukamas auttaa naisia, köyhiä ym. Mihin ne tämän järjestössä olevien rahat oikeasti menee? Mukamas lasten auttamiseen yms. Se on kyllä niin ja tiedän, että ne rahat menevät näiden järjestöjen pomoille. Eivät he auta yhtään ketään. Toivon oikeasti, että tämä Vapaa Muurari järjestön pomo/pomot paljastuu joku päivä. Heillä on kytky kauppoja muiden yrittäjien kanssa, kaupan, asuntojen, sähkön ym. kanssa. Poliitikkojen myös. Tämä järjestö palvelee vain hyvätuloisia, sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

    • Anonyymi

      Vapaa Muurari järjestö kosii vain hyvätuloisia miehiä tähän järjestöön. Ja naisia väheksyvä järjestö, sen kuulin jo ex-mieheltä. Ettei naisia hyväksytä, loukkaantui tämä ex-mies, kun sanoin, että Suomessa on myös naisten Vapaa Muurari järjestö. Ja en todellakaan halua kuulua tähän järjestöön. Se viilaa rahat pois hyvätuloisilta miehiltä, että rahat pois, ja mukamas hyväntekeväisyyteen? Ja näyttävät kuulema ihan kuitit tästä hyväntekeväisyydestä? Täyttä huijausta koko tämä järjestö. Ja ihan mukamas Jumalaan uskova järjestö, joka ihan käsi raamatulla vannoo uskollisuutta olla mukamas Jumalan poika? Eikö naiset ole Jumalaan uskovia tai ovatko jotenkin alempia olentoja? Ja pitää ihan olla ne hemmetin kalliit essut, mitkä mukamas tarvitaan rituaaleihin? Ihanko Jumala määräsi, että pitää olla se ihan kallis essu? Täytyy aika olla aika typerys, joka uskoo koko tähän järjestöön. Mutta toki tiedän, että joidenkin miesten EGOA hivelee, että on miesten järjestö, että ihan omat ns. "rituaalit ja muuta sontaa." Kukaan näistä ns. "Jumalaan uskovista ei ole oikealla asialla, jos alistaa naisia ja kappas vain se hyväveli järjestö petaa vain rikkaiden järjestöä ja näitä kytkykauppoja. Minä sen tiedän ihan omasta kokemuksesta. Kun mun ex mies. vetää välistä toisten palkoista, ja mukamas yritys ei pärjää ilman välistä vetämistä toisten palkoista. Tulin tähän yritykseen itse, ja mies kysyy, että haluanko vetää välistä toisen palkasta, kun toin yhden työntekijän yritykseen. Niin kieltäydyin tästä huijaamisesta.

    • Anonyymi

      Eräs palkittukkin kuuluisa suomalainen astrokuvaaja on muurari asteilla kait jo kahden kympin kieppeillä, hän alkaa olemaan asian ytimessä. Januskasvoinen mies.

    • Anonyymi

      Vapaamuurareiden korkeimmilla asteilla saatetaan tietää paljonkin elämän salaisuuksia.

      Jotta ykseys pystyi tulla olevaiseksi ja kokevaiseksi kaiken äärettömän tyhjyyden keskellä, ensimmäinen maailmankaikkeuden laki piti olla vapaa tahto, jotta voi kokea.
      Se oli ensimmäinen rikkoutumaton peruslaki kaikille maailmankaikkeudessa. Siitä on myös raamatussa opettavainen esimerkki. Käärmeen piti houkutella Eeva ottamaan omena, käärme ei pystynyt pakottamaan Eevaa siihen, koska se olisi rikkonut maailmankaikkeuden ensimmäistä peruslakia. Niin sanotut pahuuden entiteettejä palvovat eliitin jäsenet tietävät ja tuntevat nämä lait.

      He yrittävät kiertää lakia tuomalla ja oikeuttamalla pahat aikomuksensa etukäteen esille, esimerkiksi kirjallisuuden ja elokuvien välityksellä, jotta eivät joutuisi karman lain alaiseksi.
      Pahan entiteetin palvoja tietävät myös sen seurauksen, jos eivät noudata maailmankaikkeuden perus lakeja joka mahdollistaa kaiken olevaisen olemassa olon.
      He ovat hallinneet ihmiskuntaa vuosisatojen jopa tuhansien ajan, koska tuntevat maailmankaikkeuden peruslait ja osaavat käyttää niitä hyväkseen vallan saavuttamiseksi.

      Muista aina paha entiteettiä palvova ja maailmankaikkeuden lait tunteva ei voi koskaan satuttaa sinua ilman suostumustasi, koska sinulla on vapaa tahto.
      He yrittävät kyllä houkutella sinut ansaansa kuten Eevan, mutta itse lopullinen päätös on aina sinun käsissäsi.

      Tietyllä tavalla lähes kaikki uskonnot ovat oikeassa, mutta jokaisessa kulttuurissa on omanlaatuiset tavat esittää luomiskertomus ja maailmankaikkeuden peruslait.

      Mitä pahaa entiteettiä palvovat ja maailmankaikkeuden peruslait tuntevat eliitin jäsenet sitten ihmisille haluavat nyt tässä ajassa tehdä.
      Katsokaan 2010 käyttöönotettu CERN hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksen avajais seremonia, siinä he okkultismisten vihjeiden avulla he kertovat aikomuksensa.
      Heidän täytyy keroa se välttääkseen karman lain kohtalon. Ihmiskunta on saavuttanut tieteessä sen tason, jossa on teoriassa mahdollista avata portaali pysyvästi eri ulottuvuuksien välillä.
      https://www.youtube.com/watch?v=CbOldRsITpQ

      Ei ole olemassa helvettiä ja taivasta niin kuin raamattu sen meille kertoon, on vain sielun loputon kierto täydellisen ymmärryksen ja valon saavuttamiseksi, eri entiteeteillä eri värähtely taajuuksissa.
      Tätä asteittaista täydelliseen ymmärrykseen ja puhtaan valon energian tavoitteeseen pääsemistä, pahaa entiteettiä palvovat eliitin jäsenet yrittävät meidän värähtelytaajuudessa olevilta ihmisiltä estää, koska silloin he menettäisivät vallan hallita meitä. Suurin osa ihmisistä maapallolla on kolmannen värähtelytaajuuden matriisissa.

      Sielun kierto on loputon, kunnes se saavuttaa korkeimman tason. Sielu on kuolematon ja ikuinen, niin kuin me ikuisuuden käsitämme.

      Maailmassa on paljon pahaa ja sitä tehdään vastoin tahtoa ihmisille, mutta näin tekevät ihmiset eivät tunne karman lakia ja tiedä sen seurausta.
      Sanonta paha saa palkkansa, pitää paikkansa jos sillä on rikottu vapaata tahtoa. Karman laki on aina sidottu siihen värähtelytaajuuden matriisiin jossa sitä rikotaan.

      Elämän tarkoitus on muutakin kuin syntyä ja kuolla. Fyysinen ruumis ja sielu pitää osata erottaa toisistaan, vaikka ne tässä kolmannen värähtelytaajuuden matriisissa ovatkin sidottu tiukasti yhteen.

      Oletteko koskaan ihmetelleet, miksi maailmamme hallitseva eliitin ydin on kautta aikojen ollut äärimmäisen kiinnostunut kaikesta okkultismiin liittyvästä.
      Tietävätkö he jotain mitä suurin osa ihmisistä ei tiedä tai tiedosta.

    • Anonyymi

      Täällä on puhuttu paljon asiaa. Vapaamuurarius oli itselleni iso pettymys. Ihan mukavia veljiä siellä oli, mutta kyseinen harrastus ei ollut minun juttuni. Yksi ilta kuukaudesta vei sen 6-7h joka alkoi myöhemmässä vaiheessa tuntua ikuisuudelta. Kiireesssä töistä kotiin ja autossa opiskelet vielä vuorosanoja. Kyllähän tämä eläkeläisille on varmasti mukavaa touhua. Aika itsekästä ja kusipäistä sakkia tonnekin on pesiytynyt. Itse pääsin mestarimuurariksi noin 30 vuotiaana ja suurin osa veljistä oli 60v. Muutama papparainen kuvitteli että olen joku saatanan juoksupoika ja kokeili kyykyttää mm. että kyyditsen heitä iltamyöhällä ympäri kaupunkia.

      • Anonyymi

        No se on vähän sama kuin upseerit jotka myös kovin olisivat halunneet ryyppykuskia.

    • Anonyymi

      Ja tässä järjestössä nainen ei ole yhtään mitään. Minulla oli syntymäpäivä samaan aikaan, kuin oli Vapaa Muurari kerho iltamat, niin silloin vaimo ei ole yhtään mitään, vain tärkeämpää mennä näihin huuhaa kokouksiin. Jätin koko miehen, kun ei arvostanut meidän suhdetta muutenkaan. Halveksii naisia ja kehuu, että vain me miehet kuulumme tähän järjestöön. Ja kehuu tämä järjestö vielä itseään Jumalan pojiksi? Jumalan lapsia me kaikki olemme, niin naiset, miehet ja lapset ym. Miten tämä ego järjestö mukamas pitää itseään niin tärkeämpänä kuin muita ihmisiä ja ihan Jumalan poikina? Täytyy olla aika väärillä poluilla jos näin tekee. Ja järjestö, joka halveksii naisia, niin ei KIITOS! Tekeekö ihan oikeasti Jumala näin, ettei naiset ole yhtään mitään? Jumalla ei ole oikeasti sukupuolta, Jumala miksi häntä kutsumme, ei ole muuta kuin valoa.

    • Anonyymi

      Varsinaiset vaikuttajat alkavat vasta asteelta 33 ja yli. Sitä ennen liikkeen oikeita tavoitteita ja taustoja ei heille kerrota. Luulevat olevansa jossain ihan toisessa seurassa, kuin ylin johto oikeasti onkaan. tultuaan hyväksytyiksi 33 asteelle, niin siinä vaiheessa toiminta muuttuu uskonnoksi. Jos joku luulee, että ne ovat vain harmittomia Hyviä Veljiä, niin herätys, tässä on 179 maan allekirjoittama suunnitelma, joka kuuluu rappareiden agendaan: https://t.me/GeneralPatton17/37
      Ei tarvitse ihmetellä, miksi politijkot tai media ei kerro tästä suunnitelmasta oikein mitään todellista sen tavoitteista. "Et omista mitää ja maksat kaikesta mitä kulutat" Olet kuin palannut takaisin 1700- kaivosyhdyskuntiin, jossa hankit ruokasi yhtiön kaupasta, mutta et työlläsi tienannut niin paljot, että pystyisit kuittaamaan ostosvihkkosi velat palkallasi. Miten tuo velkaongelma onkaan meillä kehittynyt? Ja miten käy, kun korot polkaistaan nousuun loppuvuonna?
      Herätkää lampaat, ennen kuin teidät keritään ja viedään lahtivajaan.
      Eikä ne mustasilmäiset rapparit ole liukastuneet lakerikenkiensä pohjien takia, vaan tietystä rituaalista, kun ovat hyväksyneet uuden uskonnon. Ottakaa ihmeessä selvää asioista.

    • Anonyymi

      eli ne (suurin osa turkulais pedoja) ovat talousrikollisia ??? ja tuomarit jättää tuomitsematta... niin että sillai ne putinin kaverit ja leidit huume tappaja hoitajat siis huumediilerit ja niiden v-holet

    • Anonyymi

      eikös ne nykyään pompota koripalloa ne kokoomus narsistit ja vapaa paska "meillä kaikilla on rajoitteita" susanna - varsinkin susannan jahtaamallaan narsisti mulkulla se vaimo

    • Anonyymi

      Onkohan kusi noussut päähän, eihän kukaan normaali lähde tuollaiseen mukaan, eihän...

      • Anonyymi

        NIMENOMAAN!

    • Anonyymi

      Sehän julin myös paljasti mitä ne vapaamuurarit palvoo, siis saatanaa, lusiferia, pimeyden keisaria. Tämän takia hänet murhattiin myös, tekosyynä että oli "mönkijäonnettomuus" vaikka tyhmäkin sen varmaan jo tajuaa mikä koko paljastuksen jälkeen todella tapahtui, niin kuin monelle jotka totuutta puhuvat. Aivan kuin Jeesuskin aikanaan joutui totuudesta puhumisensa takia kovaksi kohteeksi, koska myös vastassa oli valheitten kuningas, eli itse saatana.

      • Anonyymi

        Ja tätä haastattelua kaikki toistaiseksi pääsee katsomaan; https://www.youtube.com/watch?v=8WL0dGzHddo
        Kuka ihme haluaa uskoa enään pätkääkään mitä kaikkea sieltä kaikkialla saatana koittaa höpöttää? Se on vain manipuloinut, tappanut, varastanut, valehdellut, ryöstänyt, vallanhimoaan kasvattanut, ja ties mitä muuta sairasta. Sen takia, myös niitten vapaamuurareitten jotka nyt ihan julkisestikin palvoo sokeasti sitä paholaista, jotka ei pääse paitsi Kristuksen kautta vapaaksi pahojen otteista, on tämä maailma ollut niin paljon kaikkea pahaa ollut, kaikkea kuten paraikaa turhia sotia.
        Suomen presidentti sauli niinistökin on vapaamuurari, ja siksi myös koska sokeasti tottelee pimeitä voimia, niin pyrkii viemään eteenpäin"uutta maailmanjärjestystä" joka siis on aivan suoraan sieltä saatanasta!!
        Ei kenenkään tarvitse kovastikaan etsiä kuin vain kirjoittaa nettiin "uusi maailmanjärjestys" ja koittaa tutkia myös lisää asioita vaikkapa vapaamuurareista niin aivan taatusti monelle valkenee että siis nimenomaan nämä tahot ovat kaiken pahan takana ollut jo monia vuosia!!

    • Anonyymi

      Ja minun. ex-mieheni on Vapaa Muurari. Huomasi jo alusta lähtien, miten halveksii naisia, että sinne pääsee vain miehet. Suuttui minulle tämä ex-mies, kun kerroin, että on myös Vapaa Muurari naisia Suomessa, niin vihastui tästä minulle?! En ymmärrä? Ja ei tämä Vapaa Muurari kerhon asiat ole ihan oikeasti hyvällä tavalla oikeassa. Tarvitaan ihan smokki ja essut tähän rituaaliin, jotka maksaa paljon rahaa? Ihanko oikea Jumala tai Luoja näin määrännyt heille? En usko, että tämä järjestö on koskaan kuullut koskaan oikeaa sanaa, tai mikä on oikea moraali? Jos oikeaa sanaa haluaa tutkia, niin pitäisi murtautua Vatikaanin kirjastoihin, jotka pitävät salaisina. Sieltä paljastuu sekin, että ne kaikki ihmeteot Jeesuksesta eivät pidä paikkaansa, ja hänestä myös paljastuu se, että Jeesus itse oli naimisissa Maria Magleenan kanssa ja heillä oli lapsia. Mutta ev. lut, kristinusko poistanut tämän raamatusta. Siis kaikista naisista, jotka olivat myös henkisiä aikoinaan, niin kirkko on tuhonnut kaikki naiset tästä oikeasta sanasta, koska myös naisilla oli silloin aikoinaan myös henkisiä kykyjä ym. Mutta vallalla olevat papit, piispat ovat poistaneet ne kirjoitukset naisista.

    • Anonyymi

      Täytyy myös sanoa näihin kaikkiin kommentteihin, että sitä saatanaa tai Lusiferia ei ole edes olemassa. Se on tämän Vapaa Muurari veljeskunnan tekemä harha ja mukamas vannoo valoja tälle pimeälle voimalle. Se pimeä voima on oikeasti heidän päässään, ei sitä kukaan ulkopuolinen voi ottaa haltuun tai vannoa valoja jollekin pimeälle voimalle, kun sitä ei vain ole olemassa. Jos vannoo jotain valoja pimeälle voimalle, niin se pimeä voima on vain heidän mielessään, joka siis oikeasti hallitsee vain heidän mieltään, mutta ei koskaan kenenkään muun mieltä. Ja täytyy myös sanoa, kun olen kuullut lähipiireistä, niin kaikki Vapaa Muurarit ovat jääneet yksin, sairauksia ym. Ei heistä kukaan välitä, ja rahat kupattu heiltä näille Vapaa Muurareiden pomoille.

    • Anonyymi

      Etteikö Suomessa ole korruptiota. Nämä rapparit usein ovat valtion viroissa, nauttien suojelusta ja ylläpidosta PUNAPORVARIT

      • Anonyymi

        Totta, ihan kaikki Vapaa Muurarit ovat rikkaita ja kuuluvat ns. hyväveli järjestöön. Ovat aikoja sitten unohtaneet oikean käytännön koko Vapaa Muurari periaatteesta, koska historiassa aikoinaan auttoivat naisia ja halusivat pelastaa naisia, mutta tämä järjestö on mennyt pahuuden puolelle. Mistä jo Julin kertoi. Julin jo kertoi, että vannovat valoja 33 asteella. Mutta ala asteella tämä veljeskunta ei vain usko!!

    • Anonyymi

      Että Julin kertoi, että vain miehet hyväksytty ja pitää pukeutua kalliiseen smokkiin ym. eli tämä järjestö kosii vain rikkaita, joka kuppaa taas itselleen rahaa. On saanut huijattua monet rikkaat miehet tähän huijaus systeemiin ja kupata rahaa rikkailta. Aika ovela systeemi, ettei paljasteta sitä viimeistä ennen kuin vasta viimeisellä 33 asteella. Tämä Vapaa Muurari järjestö on rikollis järjestö, joka huijaa rikkaita miehiä, että ihan kosii miehiä jollain Raamatulla ja muulla paskan puhumisella. Tämä Vapaa Muurari järjestö ei arvosta naisia lainkaan, ja tämä järjestö kuvittelee, että heistä tulee Maapallon valtiaita. mutta ei näy käy. Koska minun ja kaikkien ihmisten maapallolla on yksi suojelija eli siis Arkkienkeli Mikael tuhoaa tämän järjestön, joka on sotilas ja kaiken väärinkäytöksen yläpuolella. Olen laittanut käskyn Arkkienkeli Mikaelia kohtaan, että tämä järjestö tuhoutuu. Ja tämä tulee toteen, koska olen Jumalan lähettiläs. Monet eivät voi saada syntyä siten, että enkelit tottelevat sinun käskyjäsi, mutta minä olen saanut sen lahjan, koska haluan, että me ihmiset, maapallo, luonto, eläimet pelastuu. Joten sen vuoksi olen saanut lahjan pyytää apua missä tahansa tilanteessa.

      • Anonyymi

        Salomonin temppeliä rakentavat :I Raamatun mukaan Salomolla oli seitsemänsataa ruhtinaallista puolisoa ja kolmesataa sivuvaimoa. Sillä oli sitten seurauksensa.

        Muurarit kieltävät Kristuksen. He pyrkivät omavoimaisesti jumalan asemaan. Valta, viisaus, kauneus ovat peruspilarit.

        Ei siis hyvyys ja rakkaus, kuten kristinuskossa ja monessa muussakin uskonnossa.

        Tärkein arvokolmiokriteeri puuttuu.

    • Anonyymi

      Vapaa Muurari järjestö tuhoutuu, koska olen pyytänyt ylhäältä, siis Luojalta, että tämä järjestö tuhoutuu, koska ei ole oikealla asialla. Vain rahan ja talouden perässä. siis siten ei tämä meidän maapallo tule toimeen, ei siis talouskasvulla, rahalla, tittelin arvostuksella. Tulevaisuus toteutuu vain niin, että yhteiskunta näkee meidät kaikki tasa-arvoisina olentoina ja myös luontoa kunnioittaen. Tämä markkina talous ei enää toimi, ja monet yritykset kuolee tästä lähtien. Tämä rahan mahti ei enää toimi tässä maapallon tilanteessa, kun pitäisi huolehtia luonnosta, köyhistä, eläimistä ym.

    • Anonyymi

      Tämän Vapaa Muurari järjestön pomo tulee paljastaa, joka piilottelee. Hän vetää rahaa muilta tyhmiltä Vapaa Muurari järjestön ihmisiltä, hänhän vain elää hyvin ja vetää välistä. Ja mukamas Vapaa Muurari järjestö auttaa köyhiä tai muita, siis nämä suuret rahat menevät tämän järjestön pomolle ja hänen alaisilleen. Tällä viikolla nähdään tämä Vapaa Muurari pomo, joka vetää välistä, joka mukamas uskoo Jumalaan, no ei ole, jos on hieno uima-allas, kallis asunto ym. Suurin huijaus mitä ikinä nähty. Oikea Jumalaan uskova ei tarvitse kallista essua, smokkia ym. Eikö nämä miehet tiedä, että tällä ei saa mitään? Vain talous ja raha mielessä? Ei ole siis mitään oikeaa uskoa Luojaan.

      • Anonyymi

        Heidän pitää osaa selittää se jotenkin kivikautisille. Mutta he itse ovat ajattelemattomia myös, ellei kaikki puheet ole harhauttamiseen.

    • Anonyymi

      Ex- mieheni kuuluu tähän Vapaa Muurari järjestöön. Sen huomasi alusta lähtien, miten mies halveksii naisia, en osaa yhtään mitään, en osaa pukeutua oikein ym. Tähän järjestöön pesiytyy suurin osa narskuista ja vallan ja rahan perässä juoksevat ääliöt? Ex jo suuttui minulle, kun kerroin, että on myös naisia Vapaa Muurari järjestöissä? Miksi ihmeessä se vihastuttaa, jos naiset pääsevät? Minua tämä järjestö ei kiinnosta lainkaan, kun Julin jo kertoi, että vannovat valoja Lusiferille 33-asteella, mutta ex ei suostu näkemään tai kuulemaan? On varmaan vain kytkykauppoja muiden raharikkaiden kanssa, ja mistä vetää välistä ketäkin työntekijää milloin tahansa? Ex jo sanoi minulle, kun olin töissä, kun palkkasin yhden työntekijän töihin, niin ehdottaa minulle, että voin vetää välistä hänen palkastaan? Minusta aika törkeä ehdotus ja en suostunut tähän. Ajattelin vain, että aika törkeää ja mietin sitä, että vetää välistä myös toisten palkoista. Kun sanoin hänelle tästä, niin totesi, että yritys ei tule ilman toimeen?!! Siis valehtelemalla toisille, kun se palkka kuuluu toisille työntekijöille, ei siitä vain ns. vedetä välistä itselleen rahaa, Kun ne työntekijät ovat palkkansa ansainneet. Näinkö yritys maailma toimii, että voi vetää välistä??!!

      • Anonyymi

        Monet naiset kertovat tuosta naisten halveksunnasta. Naisen esineellistämisestä ja miehisestä elitismistä.

    • Anonyymi

      Paavi totesi ettei katoliset saa enää liittyä.

    • Anonyymi

      Onneksi nämä pienet kamerat nykyään paljastavat kaikenlaista:
      https://www.bitchute.com/video/9k3LRLuCElLQ/
      Menossa ei varmasti ole 33. tai ylempien asteiden seremoniat. Pikemminkin keskekasvuisten ihmisten lastenleikkejä, kuin aikuisten ihmisten henkisen kasvun ohjausta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Keskenkasvuisten tai vinoutuneiden...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskenkasvuisten tai vinoutuneiden...

        Mutta se on outoa, että kivikautiset villit arvostelee sitä kivikautisin mielipitein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta se on outoa, että kivikautiset villit arvostelee sitä kivikautisin mielipitein.

        Hyvin perustein voidaan arvostella oikeudessa rapparitodistajia jotka rikkovat totuusvelvollisuutta sekä rapparilakimiehiä. Nämä miehet eivät lakia noudata, vaan halveksuvat sitä. Etenkin kun rikokset kohdistuvat naisiin.

    • Anonyymi

      Sekopäistä menoa. Psykoositasoista seremoniaa.

    • Anonyymi

      En ole rappari. Tilasin Albert Piken Morals and Dogma takavuosina. Siinä on eri rapparitasojen asioista juttua. En jaksanut kuin selailla yleiskäsityksen saamiseksi. Tylsää luettavaa.

    • Anonyymi

      NWO:ssa nimen omaan erotellaan jyvät akanoista. Ne jotka tahtovat vastustaa valtaa kuolevat usein psyykkisiin ongelmiin tai aiheuttavat räpiköivän vastarinnan joka ei saa mitään muuta kuin tuhoa aikaiseksi. Ne jotka hyväksyvät ja kehittävät, heidät palkitaan ruhtinaallisesti.

      Entä jos joku NWO:n nimissä vähän puuhailee omiaan ja syyttää sitten epämääräistä änveeoota? Trolli tai joku muu-sikko?

      terveisin H******* Suomi

    • Anonyymi

      Vaikea keksiä mitään muita syitä tuohon pappakerhoon liittymiselle kuin vallan ja verkostojen saaminen. "Henkinen kasvu" lienee pelkkä vitsi. Henkiseen kasvuun on maailmamme täynnä erilaisia oppeja ja välineita, jotka ovat vielä useimmiten kohtuullisen helposti saatavilla ilman että täytyy istua tuntikausia jossain shakkiruutulattiaisessa looshissa paikkakunnan lakimiesten ja kauppiaiden kanssa.

      • Anonyymi

        järjestöllä ei ole muuta funktiota kuin hyväveljeys, suojella toinen toistaan myös rikoksissa

    • Anonyymi

      Mafia, valta ja rikollisuus = vapaamuurarit

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe