Amicitia_Pura
Naisia rakastava nainen, jonka sydän ja seksuaalisuus on varattu, mutta sielu ja mieli vapaat.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 80 kommenttia
- Varmaankin näin. Epävarmuus ja luottamuksen puute voi myös aiheuttaa sen, että jättää kertomatta omista toiveistaan. Mitäs siitä sitten muuta seuraa kuin turhautumista ja ärtyneisyyttä.
Sitten tuli sellainen asia mieleen, että parisuhdetta itsessään voi haluta niin kovasti, että ei tule siinä ihastuksen huumassa kuunnelleeksi kaikkia varoitusääniä, ja kuitenkin lopulta on pakko erota kun silmät aukenevat. - Vaikuttaa siltä, että nämä odotukset on aika universaaleja. Kovin suurta hajontaa odotuksissa ei ole, ainakaan tämän meidän pienen porukan kesken, vai mitä? Tuli vain mieleen, että jos kaikilla on suurin piirtein samanlaiset odotukset parisuhdetta tai kumppania kohtaan, niin miksi suhteet ei sitten läheskään aina onnistu? Mikä menee pieleen?
- Kyllä. Suurin osa odotuksista varmaan onkin tiedostamattomia, kuten juuri käyttäytymiseen liittyvät seikat. Kukaan ketjussa ei myöskään ole halunnut nostaa ulkonäköön liittyviä odotuksia esille, vaikka meillä kaikilla varmasti omat mieltymykset onkin, mutta nämä on lähinnä sellaisia asioita, jotka ratkaisevat syntyykö parisuhde ylipäänsä ollenkaan.
- Odotukset parisuhteessa sekä kumppania että itseä kohtaan ovat vaarallisia. Yritän muotoilla lyhyesti, mitä tarkoitan. Jos etukäteen odottaa ja olettaa asioita, niin täyttäessään odotuksia kumppani ei pääse koskaan muuta kuin minimitasoon, nipin napin nollaan. "Hyvä homma, mutta tätä odotinkin." Jos taas odotuksia ei pysty täyttämään, jää väistämättä miinukselle, joutuu tuottamaan pettymyksen.
Entä jos odotuksia ei ole? Silloin tuntuu upealta, että tämä nainen osaakin keskustella, tämä nainen ottaa minut ihanasti huomioon, hän harrastaa kiinnostavia asioita, samoja kuin minäkin, rakastelee ihanasti. Kaikki positiiviset asiat ovatkin plussaa, eivätkä minimivaatimuksia.
No niin, olen idealisti, mutta jotain odotuksia on minullakin. Odotan naiseltani ja itseltäni rehellisyyttä, odotan hyvää käytöstä, ettei puolisolle puhuta rumemmin kuin ventovieraille. Odotan, että molemmilla on tilaa olla heikko ja myös tilaa olla vahva ja itsenäinen. Onkohan lista jo liian pitkä?
Odotan, että parisuhteeni saa olla epätäydellinen, koska en itsekään ole täydellinen. Se on kuitenkin meidän molempien ainoa ja siksi tärkeä ja arvokas. - Oih, olen imarreltu. Ihmettelinkin, mikä kumma minut tänne palstalle kutsui.
Lähtisin mielelläni kanssasi treffeille - puhtaasta ystävyydestä. - Ei kannata leikkiä mitään. Jos on varma tunteistaan, ne kannattaa kertoa avoimesti, jos taas on epävarma, niin senkin voi sanoa.
- Haluaisin pysyä poissa julkisuudesta, joten ymmärtäisin kyllä, jos toisen työn takia voisimme tapailla vain toistemme kotona tai luottoystävien luona. Ei se kyllä muutenkaan eroaisi mitenkään korona-ajan seurusteluista, eihän kukaan kuitenkaan käy missään.
- No mutta, eihän tässä olla vielä edes päästy alkuun 😄 Mikäs vaihtoehto sulla oli mielessä? Ei tarvi olla välttämättä kirja&leffa -kombo, pelkkä kirjakin käy.
- Ei ole kevyt kirja ei, helppolukuinen silti. Nostin jo pokkarin hyllystä yöpöydälle 😊
Kyllähän Mariaa kelpasi katsella, mutta vähän häiritsi, kun olin kirjan perusteella jo luonut itselleni mielikuvan Pikistä, eikä se ihan Maria Ylipää ollut. Lähempänä L-koodin Shanea ehkä. - Entä kuunteleminen? Olen itse voinut pahoin suhteessa, jossa en saanut puheenvuoroa. Keskustelen kyllä ja osaan ilmaista itseäni, mutta joissain asioissa ajatusten muotoilu sanoiksi vie aikaa. Sitä ei entinen puolisoni jaksanut odottaa vaan ryntäsi puhumaan itse omasta puolestaan ja tunsin itseni sivuutetuksi. En siis ole vähäpuheinen, mutta tärkeissä asioissa tyylini on harkitseva. En myöskään usko, että jaksaisin enää kotioloissa kuunnella puhumista puhumisen vuoksi.
- Minäkin toivon, että puolisollani olisi vilkas mielikuvitus ja vapaus käyttää sitä kuten tahtoo. Eiköhän sitä nautintoa tihku sitten minunkin osakseni.
- Sieluni on vanha, mutta ruumiini nuori.
Vetus est anima in corpore viventum. - Linkitit Katrin koiraan, joka sekin lähti. Samoin Katrin isä oli lähtenyt jo, kun Katri oli pieni. Miksei Katri voisi tuntea samaa kaipuuta tien päälle varsinkin, kun Matsin asiat oli jo hoidettu kuntoon? Tästähän riittäisi spekuloitavaa loputtomiin 😄 Hauskaa kyllä, kun pääsee näkemään saman tarinan toisen silmin.
Heitit pallon minulle uuden kirjan suhteen... Josko vielä yritettäisiin saada lisää väkeä meidän lukupiiriin, ja tultaisiin 2000-luvun best sellereihin? Ei siinä, että sinussa on mitään vikaa, päin vastoin, mutta uudet näkökulmat on aina mielenkiintoisia. Ehdotan Sofi Oksasen Baby Janea. Sen on moni varmaan jo lukenutkin ja/tai nähnyt leffan. Tuttu kirja minullekin, mutta kestää useamman lukukerran. - Mutta sehän oli ihan selvää! Kauppias oli yrittänyt lähestyä tai jopa lähennellä Katria, mutta oli tullut tylysti torjuttua, kuinkas muuten.
Jotain pitää mennä rikki, jotta uutta voisi rakentua tilalle. Sekä Anna että Katri ovat lopussa uuden edessä, ja huomaan, että näet heillä yhteisen tulevaisuuden. Se on kaunis ajatus, mutta ei kuitenkaan ainoa vaihtoehto. Annalle voi riittää taiteensa, Katri voi lähteä pois, ehkä Mats pyytää hänet veneeseensä, tai mitä vain.
Huomaan eron meidän tulkinnoissa, ehkä se on luonteenomaista. Sinä huomaat yhteyden ihmisten välillä, minä erillisyyden.
Mitäs sitten luettaisiin? 😊 - Mikä estää analysoimasta vaikka puhki :-D kauniit hampaat voi toki olla vaikka joku Toven salainen ihastus, joka on päässyt kirjaan Katrin hampaissa, kuka tietää.
Olet oikeassa, Mats ei ollut tasavertainen Annan kanssa millään muulla tavoin, kirjoitin huolimattomasti. Mietin, että jos Mats ei olisi ollut niin nöyrä ja kunnioittava Annaa kohtaan, olisiko Anna sietänyt Katrin röyhkeyttä niin pitkään.
Katria kävi jopa vähän sääliksi. Hän yritti niin kovasti ja niin turhaan. Pelasi ihan eri peliä kuin Anna, tai Annahan ei mitään peliä pelannutkaan ennen kuin alkoi kesyttää koiraa. Annan varakkuus oli tehnyt rahan hänelle yhdentekeväksi, mutta sitä Katri ei voinut ymmärtää. Ei ennen kuin koira lähti. Kun luopuu jostain, saa yleensä parempaa tilalle. Näin kävi sekä Annalle että Katrille. - Kiitoksia vastauksesta, ei ärsytä yhtään, päin vastoin! Hauskaa kuulla toisen ajatuksia ja verrata niitä omiin.
Nostaisin esiin Matsin. Matsin rooli oli mahdollistaja, väylien avaaja. Katri oli ottanut Matsista ja Matsin veneestä itselleen mission ja pääsi käyttämään lahjakkuuttaan tehtävän suorittamiseen. (Anna teki aivan ihastuttavan korjausliikkeen, sen jälkeen kun oli vahingossa mennyt tilaamaan veneen omaan laskuunsa) Samalla kun tehtävä eteni, Katri kasvoi ja avautui suhteessa Annaan.
Anna oli ensimmäinen, joka kohteli Matsia tasaveroisena, seikkailukirjojen maailmassa ja teki Matsista rohkeamman. Samalla Anna löysi kaipaamaansa tasa-arvoista kommunikaatiota. Katrista siihen ei ollut.
Mats oli myös se, joka toi koiran sisälle, ison askelen lähemmäs Annaa.
Olen kanssasi eri mieltä siinä, että Anna olisi vasta lopussa nähnyt maaperän oikeasti ensimmäistä kertaa. Anna oli nähnyt sen koko ajan, mutta jostain syystä, ehkä muita miellyttääkseen tai halutakseen peitellä sisintään, kukalliset puput oli laitettava siihen päälle. Lopussa Pupuja ei enää tarvittu. - Kyllä se helppolukuinen oli, eikä liian vaikea. Sopivan yllättävä ja sopivan kerrokselliset persoonat. Ei tässä jäniksen selässä olla :-D luet sitten kun ehdit.
- Kiva kun lähdit kaveriksi :-) Sain juuri kirjan loppuun ja ajattelin tulla kirjoittamaan päällimmäiset ajatukset ennen kuin lähden ulos aurinkoon sulattelemaan lukemaani.
Aluksi ajattelin, että kyse on siitä, miten Katri tekee itse itselleen esteitä, kun on päättänyt, ettei osaa olla ystävällinen. Sitten mietin, että ikinä ei pidä ajatella toisen puolesta, mikä hänelle on parasta, siis kysymättä.
Mutta loppu oli niin kaunis: veneen nimi, totuuden paljastuminen ja Annan luovuuden paluu. Vain Katri jäi vähän tyhjän päälle ja uuteen tilanteeseen.
Mutta nyt ulos! Josko nuo mun mietteet tuosta vähän syvenisivät. - Reenkola on osoittautunut liian deepiksi minulle tähän elämänvaiheeseen. Kuulisin silti mielelläni Naakkataren oivalluksia, jos eivät mene liian henkilökohtaisiksi. Ei tässä nyt kenenkään sisintä ole kuitenkaan tarkoitus lähteä repostelemaan.
Fiktio sopisi tähän väliin loistavasti. Minulla tarttui kirjastosta mukaan (keräilen sieltä bakteerien ohella toisinaan myös kirjoja) Tove Janssonin Kunniallinen petkuttaja. Mitä teillä muilla on meneillään? - Mitenkäs meillä menee Reenkolan kanssa? Luulin että aihe olisi itselleni kovinkin läheinen, mutta emmä tiiä. En oikein saa tarttumapintaa oikealla tavalla. Ehkä mä olen niin kaikissa liemissä keitetty ja paatunut sielu. Jatkan kuitenkin.